Ihmisen selviytyminen oli ammoisina aikoina riippuvainen hyvin vahvasti siitä ryhmästä, heimosta, johon hän kuului. Pienistä ryhmistä kyliin, kaupunkeihin, lääneihin ja aina kokonaisiin maihin asti se ryhmä oli se joka piti ne sudet ja vihamieliset ”muut” porttien ulkopuolella. Kaikki olivat osallisia ja omalta osaltaan vastuussa kaikkien selviytymisestä. Ja kun nämä varsin alkukantaiset vaistot lätkäistään mukaan nykypäivän sosiaaliseen mediaan, mikä voisikaan mennä pieleen?
Jos aihe tarkemmin kiinnostaa, alueelta löytyy runsaasti tutkimustietoa: Tajfel & Turner - sosiaalinen identiteetti, Jonathan Haidt - moraaliset perustat ja Cosmides & Tooby - koalitiopsykologia. Yksityiskohtaisemmin taas voi vilkaista vaikkapa Jay Van Bavelin töitä sosiaalisen median suhteen. Toki psykologia on lähinnä arvailua miksi ihmiset toimivat kuten toimivat ja se ”miksi” onkin toissijainen asia. Näin ja näin tapahtuu… niin mitä sitten?
Kasvotusten tilanne on hyvin samankaltainen heimojen suhteen kuin sosiaalisessa mediassa, tosin sillä pienellä erolla että somen tuoma etäisyys muihin moninkertaistaa heimoutumisen aiheuttamat … ongelmakäyttäytymiset. Kun välittömän palautteen (i.e. turpa kiinni tai se turpoaa kiinni) uhka puuttuu, ihmiset ovat paljon rohkeampia tuomaan oman kantansa julki. Paitsi että ihmiset eivät yleensä tuo omaa kantaansa julki, vaan heimonsa kannan ja näin kertovat kuuluvansa siihen ryhmään X, joka vastustaa Y:tä ja suorastaan vihaa Z:aa. Ja sitten nämä heimot aloittavat kukkotappelunsa, jossa kovimpaa huutava on oikeimmassa.
Aina kun jossain tapahtuu jotain merkittävää tai merkityksetöntä, suurin osa ihmisistä haluaa muodostaa siitä mielipiteen. Se oli hyvä tai paha asia. Ihmisen arvot antavat automaattisen alkureaktion, jonka jälkeen onkin syytä julistaa se muulle maailmalle ja katsoa mihin heimoon sillä hetkellä tulee kuulua löytääkseen samanhenkistä sakkia. Faktoilla ei ole mitään merkitystä ja asian todenperäisyys määritetään sen mukaan, onko asiasta samaa mieltä (totta) vaiko eri mieltä (valhetta ja propagandaa). Ja sitten tunnin päästä aloituksesta tulee lisää asioita vastaan joista pahoittaa mielensä, etenkin jos joku omaan heimoon kuuluva on jostain kohtaa eri mieltä.
Yksilöstä kuitenkin riippuu paljon se, millä tavalla heimon sisäisiin ristiriitoihin suhtaudutaan. Jos ajatellaan nykypäivän mediakenttää, ”tolkun ihminen” saattaa hyvinkin olla jostain (valtamedian) uutisesta eri mieltä ja silti säilyttää uskonsa ja luottamuksensa kyseiseen lähteeseen. Mutta auta armias jos vaihtoehtoiseen mediaan luottamuksensa laittanut näkee jossain ei-valtamedian lähteessä poikkeavan kannan omaan ainoaan oikeaan näkemykseen nähden, se on oksat pois ja pala larvasta. Näin rajusti yleistäen. Jos joku edelleen siis ihmettelee miksi pienmediat eivät menesty, sanoisin että tässä ollaan asian ytimessä.
Koska kyseessä on jokin ihmisen alkukantainen reaktio, ei asialle saa tehtyä mitään. Havaitsemme asioita, tuomitsemme ne omiin ja ryhmämme uskomuksiin ja arvoihin perustuen jonka jälkeen toimimme aikaisemmin opituilla tavoilla. Laumaeläimiä jotka eivät voi luonnolleen mitään, eikös? Olen tosin jostain muistaakseni lukenut, että ihminen jossain kehityksensä vaiheessa kuitenkin saattaa olla kykeneväinen korkeampaan kognitiiviseen tiedon prosessointiin. Miksikäs sitä kutsuttiin… ai niin: aikuinen.
Lapsilta ja nuorisolta ei voi olettaa, että he kykenevät ajattelemaan asioita yhtään pidemmälle kuin mm. se ”heimokäyttäytyminen”. Osa kykenee siihen jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämäänsä, valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan koskaan kasva aikuiseksi ja kun se yhdistetään somemaailmaan, saadaan koliikkiaikuisia jotka eivät missään kohden edes harkitse painavansa pikkaasen jarrua ja pohtia asiaa hieman syvällisemmin.
Kyllä, se ensireaktio on välitön ja se perustuu siihen asti opittuun - sille ei voi mitään ja se on syy miksi ihmiset pysyvät ylipäänsä elossa vaaratilanteissa. Siitä muutaman sekunnin reaktion jälkeisestä ajasta ihminen, aikuinen ihminen, taas onkin itse vastuussa. Kaikki ne itkupotkuraivarit ja someriidat ovat seurausta opituista tavoista hoitaa konfliktitilanteet. Suurin osa ei koe ongelmalliseksi näitä runkkurinkejä tappelemassa keskenään, paitsi kun se oma kanta häviää huutokilpailun. Sitten siitä ulistaan aina aamu-TV:tä myöden kuinka ne pahat syntiset sanoivat ilkeästi! Koska ilmiö koskettaa lähes koko kansaa, voitaisiin vetään perustellusti olettamus, että kyseessä on jokin kaikkia koskettava asia, kuten vaikkapa varhaiskasvatus? Korjaukseksi asiaan esitetään yleensä väärien näkemysten kieltoa, vaikka edelleenkään niitä ei voida millään kokonaan estää. Vai olisiko syytä siirtyä myös lätkässä yhden joukkueen malliin, ettei kukaan vahingossakaan kannata väärää joukkuetta?
… vai tulisiko ihmiset kasvaa ihan itse aikuiseksi ja oppia kykenemään edes auttavalla tasolla omien tunteiden hallinta noin alkuun? Mene ja tiedä.
