Kolme totuutta

Jotkut sanovat, että on olemassa vain yksi totuus asioista. Toisten mukaan jokaisella on oma totuus. Vain toinen näistä voi olla totuus, mutta kumpi? Vuosia sitten pohdin asiaa edellisen kerran artikkelissa ”Totuuden ja todellisuuden ero?” ja nyt koetetaan saada lisää tolkkua tähän asiaan.

Pragmaatikko William James kuvasi totuutta samalla tavalla kuin esimerkiksi Hunan opeissa - totuus on se mikä toimii. Tieteessä ei yleensä puhuta totuudesta, mutta juuri tuo lähestymistapa on se mihin tiede perustuu: jos se toimii eikä sitä ole todistettu vääräksi, oletamme sen olevan paikkansa pitävä. Tällöin voidaan puhua objektiivisesta totuudesta - se ei riipu lainkaan siitä uskooko ihminen asiaan vai ei ja se toimii samalla tavalla ihan jokaiselle. Subjektiivinen totuus taas saattaa toimia yksilöllä itsellään, mutta muiden näkökulmasta se ei pidä välttämättä lainkaan paikkansa. Henkilökohtaiset totuudet ovatkin uskon asioita ja vahvaa uskomusta ei voida todisteilla kumota.

Kolmas totuus kuitenkin puuttuu vielä tästä yhtälöstä ja se on poliittinen totuus, jota itse kutsun yleensä termillä ”virallinen tarina”. Miksi? Koska se varsin usein on vain pelkkä tarina, jota ihmiset kuvittelevat totuudeksi koska auktoriteetti sen kertoo. Tämä poliittinen totuus jakaakin ihmisiä eri ryhmiin. Osa muuttaa omaa totuuttaan täsmäämään poliittiseen totuuteen saman tien, osa taas hammasta purren muuttaa omaa kantaansa jättäen kuitenkin pienen epäilyksen sinne pohjalle, osa hylkää sen suoralta kädeltä koska se on mitä auktoriteetti kertoi ja niihin ei ole luottaminen ja jotkut saattavat alkaa pohtimaan asiaan pyrkien löytämään objektiivisen totuuden asiasta.

Kuinka lähelle sitä absoluuttista totuutta ihminen voi sitten oikein päästä, sitä on vaikea sanoa, mutta toistaiseksi poikkeuksetta toimiviin totuuksiin on mahdollista päästä useista asioista. Epävarmuus on monelle haastava tai jopa mahdoton asia, joten heillä täytyy olla täysi luottamus siihen, mihin hän itse uskoo täytyy olla totta. Ristiriitoja näissä uskomuksissa onkin joskus varsin helppoa sitten osoittaa ja naureskella päälle kun ”dissonanssit paukkuu”, viitaten kognitiiviseen dissonanssiin. Mutta onko siitä nyt sitten mitään hyötyä kenellekään? Loukattu taho kaivautuu usein entistä syvemmälle poteroonsa ja kaikki poikkeava menee kuuroille korville. Toki jokaisella on myös täysi oikeus uskoa mihin uskoo täysin riippumatta todisteista.

Asioiden kyseenalaistaminen, myös niiden omien uskomusten, on kuitenkin taito jota voi harjoitella. Jos haluaa aloittaa nollilta pohtimaan mitä tahansa asiaa, sanoisin että hyvä lähtökohta on siinä, että tietää ettei tiedä asiasta itse paskaakaan ja kaikki mitä poliitikot asiasta sanovat on väärin. Omille vinoumilleen ei mitään voi, ellei pysty pureutumaan niin syvälle omaan uskomusjärjestelmäänsä että löytää ne kohdat mistä kyseinen vinouma on syntynyt. Myös se on ison luokan vinouma, että kuvittelee oman ajattelunsa olevan ilman vinoumia - olemme ihmisiä ja joskus menemme ajattelussa ruhtinaallisesti metsään. Ja siksi asioista pitää osata ja voida keskustella, mieluiten sivistyneesti ja kohteliaasti, mutta edelleen… ihmisiä.


Tabula rasa

Ihminen on syntyessään ns. tyhjä taulu… vai onko? Esimerkiksi alkukantaisia pelkoja ei ihmisen tarvitse mistään oppia, vaan tietyt asiat saavat ihmisen lukkoon pelosta ilman mitään aikaisempaa kokemusta. Korona-aikana muistaakseni Saksasta ja Briteistä julki tulleiden dokumenttien perusteella juuri näitä alkukantaisia pelkoja käytettiin hyväksi paniikin lietsonnassa (esim. tukehtumalla kuoleminen), mikä on tietysti kätevää kun ei tarvitse erikseen propagoimalla juurruttaa sitä pelkoa ihmiseen. Miten siihen pelkoon sitten reagoi kun on saanut hetken asiaa pohdittua, se taas on opittua. Ja sitä ennalta opittua... voi pojat sitä on paljon, asiasta kuin asiasta.

Alussa luvattiin kuitenkin tolkkua tähän hommaan, joten siirrytään itse aiheeseen eli … tolkkuun, järkeistämiseen… suomeksi ei ole olemassa vakiintunutta termiä lontoon vastaavalle: ”sense-making”. Sense-making -teoria, sense-making methodology (SMM) juontaa juurensa Brenda Dervinin 1970-luvulla kehittämään malliin siitä, miten ihmiset ratkaisevat ongelmia tiedon hankinnassa ja käytössä. Eli siinä, miten ihmiset koittavat saada tolkkua johonkin asiaan. Itsekin olen vasta alussa tämän metodologian kanssa, mutta se vaikuttaa niin mielenkiintoiselta että pitää ajatella jo nyt asiasta ääneen. Daniel Schmachtenberger on puhunut asia jo useamman vuoden ajan ja hänen materiaalinsa sai minut kiinnostumaan asiasta alunperin.

Idea on varsin yksinkertainen. Kun kohdataan uusi ongelma, vaikkapa ottaa selvää jostain asiasta, millä tavalla voi asiaa lähteä ratkaisemaan. Ensiksi se ongelma pitää tietenkin havaita, eli ettei tiedä asiasta, ainakaan riittävästi. Yleinen ensireaktio on kuitenkin ohittaa asia - ei kiinnosta, nykytiedot piisaavat, näin jo tuon uutisista joten ei tarvitse vaivata päätä. Vasta kun siihen pysähtyy edes hetkeksi, voi arvioida asiaa edetäänkö sen suhteen vai ei. Lapsilta asia sujuu tässä kohden varsin luontaisesti - ruvetaan kysymään kysymyksiä. Miksi-missä-milloin-mitä-kuka-miten-kuinka?

Kuvittele seisovasi kuilun reunalla ja siellä kuilun toisella puolella on vastaus. Se missä nyt seisot on tila, jossa olet tällä hetkellä omien uskomuksien ja tietojesi kera. On siis selvitettävä mitä tiedät, mutta myös miksi tiedät ja tiedätkö vai vaan luulet tietäväsi. Päästäksesi toiselle puolelle sinun on rakennettava silta uudella tiedolla. Mitä tulee tietää seuraavaa askelta varten? Voiko siihen tietoon luottaa? Yritetäänkö sinua johdatella tiettyyn suuntaan saatavilla olevalla tiedolla? Kun kaikkiin kysymyksiin on vastattu ja silta rakennettu, päädyitkö mihin halusit, mihin todisteet johdattivat vai avautuiko eteesi jälleen uusi kuilu?

Kaiken tämän voi toki tehdä yksistään omassa päässään, mutta ajattelua saattaa helpottaa keskustella asiasta muiden kanssa siinä prosessin aikana. Ehkäpä todisteiden valossa ihmiset rakentavat toisistaan poikkeavia siltoja, koska lähtökohdat olivat niin kaukana toisistaan? Avoimella keskustelulla ei ehkä löydetä sitä lopullista objektiivista totuutta asiaan, mutta ainakin saatetaan päästä edes auttavasti yhteiseen totuuteen. Ja sitähän loppuviimein ihmisten yhteisöt ovat - yhteisiä ja jaettuja harhakuvitelmia totuudesta. Nämä yhteiset totuudet erottavat ”meidät” niistä ”muista” vaikka keskustelemalla saatettaisiin todeta ettemme olleetkaan niin erilaisia keskenään - henkilökohtaiset totuutemme eivät vaan täsmänneet alkuunkaan.

Väitänkin, että siksi maamme, maailmamme, on jakautunut niin pahasti keskenään riiteleviin ryhmiin - totuutemme eivät täsmää. Poliittinen totuus oli ennen se yhteinen totuus ja ihmiset uskoivat siihen, mutta kun tietoa on saatavilla nykyään lähes rajattomasti, se poliittinen totuus ei olekaan enää niin houkutteleva vaan jokainen haluaa löytää sen oman totuutensa. Poliittinen totuus ja objektiivinen totuus ovat varsin usein toisistaan poikkeavia, joten siltä suunnalta on aivan turha odottaa pelastusta tähän ongelmaan - vallanpitäjille kansan keskinäinen riitely on vain positiivinen ilmiö ja propagandalla saadaan enemmistö kuitenkin marssimaan haluttuun suuntaan.

Yhdellä totuudella, sillä objektiivisella, asiat olisivat kunnossa. - Kahdella, oma+obj, voisimme vielä tulla hyvin toimeen muodostaen omia yhteisöjä jotka tulisivat toimeen keskenään vaikka eivät samoin kaikkia asioita näkisikään. - Mutta kolmella, ylhäältä ohjatulta ja harvojen etua vain ajatellen, ihmiskunta tulee jatkossakin tappamaan toisiaan väärien ”totuuksien” vuoksi.

Ihmekkös sananvapautta halutaan rajoittaa, media lietsoo jatkuvaa vihamielisyyttä sekä eripuraa ja koko maailma pyörii poliitikkojen paskapuheella. Mutta kyllä se varmasti siitä korjaantuu, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein, eiks jeh?

”Uusi poliittinen nelikenttä”

Vapauden liitto oli hiljattain julkaissut sivuillaan (linkki arkiston kautta) mielenkiintoisen analyysin maamme poliittisesta jakautumisesta eri akseleilla. Lainaan siis pohjaksi heidän kuvaansa:

Kyllä, vasemmisto-oikeisto jako on nykypäivänä lähinnä vitsi, koska kaikki puolueet noudattavat varsin samankaltaista neoliberaalia talousajattelua ja siihen muutosta haluavien on turha kuvitella saavansa muutosta poliittisen järjestelmän kautta. Toisaalta mitä VaLin sivuja tullut luettua, eivät hekään tarjoa siihen minkäänlaista eroa muihin nähden - pieniä painotuseroja lukuun ottamatta koko maamme poliittinen kenttä tarjoaa ratkaisuksi kilpailulla hoidettavaa talousajattelua.

Globalismi-lokalismi pitää varsin hyvin paikkansa tuossa analyysissä ja siihen nähden VaLi tarjoaa muista poikkeavaa ajattelua. Toki samankaltaista ajattelua on ollut jo pitkään ”skenessä”, mutta suurin osa kuvittelee edelleen persujen tarjoavan siihen muutosta, vaikka ovatkin nyt toista kertaa hallitusvastuussa ilman mitään huomattavaa eroa muihin puolueisiin nähden. Heidän käsitys on enemmänkin ”haittamaahanmuuton” vastustus, ei globalismin, joten jos työpaikkojen menetys ulkomaiselle halpatyövoimalle ei haittaa, mutta kulttuurinen värinä kadulla kyrsii, persut ovat edelleen varteenotettava vaihtoehto tälle kollektivistien ryhmälle.

Tämä kollektivismi-individualismi-akseli on kuitenkin se mielenkiintoinen osa tässä hommassa. Kyllä, kaikki puolueet pohjaavat ideologiansa kollektivistiseen näkemykseen, jonka mukaan kaikkien tulee toimia heidän näkemyksensä pohjalta. VaLi taas kertoo kannattavansa individualismia, eli ”jokainen tavallaan”, mutta onko asia kuitenkaan näin? Mitä eduskuntavaalien aikana tuli huomattua, blokkisormi oli herkässä kun heidän kanssaan oli eri mieltä. Poikkeavia mielipiteitä ei siis hyväksytty, vaan ihmisten piti olla heidän kanssaan samaa mieltä asioista ja kannattaa heidän näkemyksiään, sen sijaan että jokainen ajattelisi omalla tavallaan. Konformismi oli siis varsin vahvasti vallassa, aivan kuten kaikissa muissakin puolueissa.

VaLin, samoin kuin kaikkien muidenkin uuspuolueiden ongelma on kuitenkin siinä, että he tarjoavat ratkaisua ongelmaan, jota valtaosa kansasta ei joko tiedä, ymmärrä tai eivät yksinkertaisesti edes pidä ongelmana. Järjestelmä kun perustuu kilpailuun, nimenomaan suosiokilpailuun, joten on mahdotonta saada kannatusta ja suosiota kauppaamalla jotain, jota ei juuri kukaan ole ostamassa. Vielä kun päälle puhutaan individualismista, miten sitä käytännössä ollaan muka toteuttamassa kun halutaan kuitenkin kollektiivinen ryhmä tukemaan heidän kantaansa? Siihen nähden aikoinaan James Hirvisaaren idea Reformi-liikkeestä olikin juuri sitä individualistista ajattelua, koska siinä jokainen ehdokas edusti itseään ja hänen kannattajiaan, ei mitään puoluetta. No se Reformi kosahti sitten Iljan mukana ja yhden käden sormilla laskettava lista ei päässyt puusta pitkälle. Mutta idea pohjalla oli varsin hyvä, ainoastaan kannatus puolueelle ilman puoluetta ei saanut tuulta purjeisiin ja tuskin tulee saamaankaan koska yli 80% kansasta on vahvasti kollektivisteja ja konformisteja.

Idea ”vapauden liitosta” joka on individualistinen haluamassa tasavallassa päättäjäksi onkin omanlaisensa paradoksi. Tasavallan idea kun on se, että pieni joukko ihmisiä on vallassa kaikkien muiden ylitse, joka ei ole millään tavalla vapautta ja koska he olisivat vallassa ollessaan päättämässä lakeja joita kaikkien tulee noudattaa, ei se ole järin individualistista liioin. Koko sääntöpohjaisen järjestelmän idea kun perustuu kollektiiviseen ajatteluun kaikille samoista säännöistä, joten siinä individualismi jää varsin vähälle huomiolle. Kyllä, säännöistä voidaan luoda huomattavasti nykyistä vapaampia, mutta entäs jos ne uudetkaan säännöt eivät jollekin kelpaa, onko hän vapaa olla niitä noudattamasta? Tuskin.

Mikä tahansa puolue nykyisessä järjestelmässä on siis pakosta kollektiivinen, koska muutoin sillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä edes siihen asemaan, että se saisi edes yhden edustajan sitten sirkukseen mukaan. Vapauden ja individualismin kannattajien saaminen puhaltamaan yhteen hiileen on kuin kissoja paimentaisi, joten koko ajatus puolueesta (kollektiivista) ajamassa individualistien asiaa on hyvin pitkälti tuhoon tuomittu ajatus. Jos sillä vapaudella haluaa ratsastaa valtaan muiden yli, se kannatus täytyisi löytyä muualta kuin vapautta vaativalta joukolta, eikö totta? Kukin individualisti kun ajattelee omalla tavallaan, yksikään ryhmä ei kykene heitä edustamaan ja tarjoamaan vaihtoehtoa joka kaikille sopisi, mikä olisi se vapauden ajatus. Ainahan sitä voi toki yrittää, ei siinä, mutta se äänestäjien suuri massa ei halua vapautta tai individualismia ja tässä länsimaisessa demokratiassa ainoastaan sillä yleisellä mielipiteellä voi moisiin asioihin vaikuttaa. Ja se ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, että yleinen mielipide luodaan medialla.

Vaikka kuin ihmeen kaupalla tämä individualistien kollektiivi saataisiinkin jollain tavalla sutvittua kasaan, vastassa olisi edelleen koko koneiston oma manipulointikoneisto - valtamedia. Media kertoo että VaLi ja vastaavat ovat Putinisteja, hulluja salaliittoteoreetikoita, äärioikeistoa, koronadenialisteja, ilmastodenialisteja ja ties mitä, minkä vuoksi se itseään hyvänä ihmisenä pitävä kansanosa (noin 80% kansasta) ei edelleenkään tukisi tätä puoluetta. Tämä on nähtävissä Saksassa AfD:n kanssa ja sieltä suunnasta olisikin ehkä syytä ottaa oppia kuinka on mahdollista kasvattaa oppositiopuolue nykyisen järjestelmän säännöillä. Muiden antamien ohjeiden ja kommenttien sekä kritiikin kuuntelu ei tosin ole kovinkaan vahvalla tasolla siellä VaLin suunnassa, joten kuuroille korville tämäkin juttu menee nenäherneiden kera. Mutta kukin tavallaan, sehän oli koko puolueen idea?

Mitään ”suurta heräämistä” on aivan turha odottaa, koska oikeilla vallanpitäjillä on monituhatkertaiset resurssit verrattuna mihinkään oppositioon pitämään se virallinen tarina pystyssä. Kun viime eduskuntavaaleissa mainitsit vaaliboikotin, tuli VaLin suunnasta ulinaa ja blokkia. Nyt kun valitaan ruton ja koleran välillä, äänestämättä jättäminen onkin yht'äkkiä ”oikea” ratkaisu. Mikä muuttui? Se, että nyt ei itselle ollut valtaa tarjolla. Jos pitää oikein äänestämistä ratkaisuna ongelmiin, tulisi hyväksyä myös se, että suurimmalle osalle ihmisistä se ”oikea” ja ”hyvä” vaihtoehto ei liioin ole VaLi tai mikään muukaan pienpuolue, koska haettaessa sitä hyvää vaihtoehtoa, joka ikinen kollektiivinen näkemys mistä tahansa asiasta joka poikkeaa siitä mitä itse haluaa, tekee puolueesta huonon vaihtoehdon. Ja emmehän halua valita ”vähiten huonoa” vaihtoehtoa?


No mitä sitten tilalle?!

Se riippuu.

Ja kaikille ”mullehetikaikki”-tyypeille jotka eivät usko ihmeisiin tai että jokin ulkoinen taho vain korjaisi kaiken sormia napsauttamalla, vastaukseni voidaan jakaa kolmeen lyhyeen kohtaan.

Lopetetaan se resurssien polttaminen tyhjänpäiväiseen poliittiseen leikkiin, jossa ei ole mahdollista voittaa ilman vähintäänkin vastaavia resursseja, joita ”vastapuolella” nyt on. Vaaliboikotti on edelleenkin yksi harvoista ja toimivista ratkaisuista ja siihen kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään tässä vaiheessa, siihen työmäärään on varsin helppoa saada yksi jos toinenkin kannustettua. Annetaan siis sirkuksen rullata omillaan ja osoitetaan tavan kansalle ne päättäjien rötökset, korruptio ja vaalivalheet. Epäluottamus järjestelmään ei ole vielä sillä tasolla, että sitä voitaisiin käyttää hyödyksi ja joka ikinen toivoa antava pienpuolueprojekti siirtää sitä hetkeä aina vuosia eteenpäin että kansa kyllästyy leikkiin.

Toisekseen, tuotetaan kansalle mediaa, joka nostaa esiin myös muutakin kuin mitä Ylehtelyn kautta meille kerrotaan. Ei mitään vuosikymmeniä tutkimista vaativaa materiaalia, vaan lyhyesti, yksinkertaisesti ja todistettavasti totuudellista tietoa ja annetaan sen muhia kaikessa rauhassa. Muutama tämän kaltainen projekti on jo olemassa, kuten vaikkapa Kanto.media siinä kun PosiTV lähti mukaan poliittiseen peliin edellisten vaalien aikana tuhoten mainettaan melkoisesti. Jätetään se politiikka pois ja pidetään kiinni niistä kerrotuista arvoista kuten vapaus ja totuus.

Ja kolmanneksi, jos halutaan oikeasti vaikuttaa johonkin asiaan, on siihen yhteen tiettyyn asiaan keskityttävä kunnolla ja jätettävä kaikki sitä ympäröivä pois, vaikka ne osat kuinka vahvasti liittyisivät asiaan. Saksalaisten traktorimarssi on tästä hieno esimerkki ja mitä enemmän se jokin asia koskettaa ihan kaikkia, sitä helpompaa sen taakse on saada kannatusta. Jo valmiiksi pinnan alla muhiva ärtymys on helpompi kiehauttaa pintaan kuin jokin asia, josta kansa ei ole edes vielä tietoinen. Kansanliike yhden asian vuoksi koko maahan levinneenä voi pakottaa hallituksen tekemään muutoksia. Siksi nyt media rummuttaa kuinka ”paha AY-liikkeen poliittinen lakko” tulisi kieltää, ettei kansalle tulisi yhtäkään esimerkkiä toimivasta taktiikasta vaikuttaa johonkin tiettyyn asiaan. Paras tapa saada kansa lopettamaan vallan vastustus on kääntää kansa itse muutosta vaativia vastaan.

…

Mutta mistäs minä näistä asioista mitään tietäisin, kunhan huvikseni naputtelen ajatuksia tekstin muotoon. Jokainen tehköön itse tolkkua asioista, ei minulla ole siihen tarvesta juurikaan vaikuttaa - ajatusten kasaaminen tekstiksi kun auttaa omaa ajatteluani, tarkoitus ei ole saada ketään uskoteltua tai suostuteltua yhtään mihinkään.

Algoritmilla ratsastaminen

Somealustoista puhuttaessa käytetään usein termiä ”algoritmi”, mutta käytännössä se tarkoittaa vain hyvin suppeaa tekoälyä yhden ainoan asian tekemiseen: päättämään mitä sinulle näytetään. Alustat ovat yleensä varsin hyssykkää siitä, millä tavalla nämä algoritmit toimivat jo pelkästään keskinäisen kilpailun vuoksi, eikä heille ole mitään käytännön hyötyä siitä, että käyttäjät osaisivat käyttää järjestelmää omaksi edukseen. Twatter/X onkin sinänsä tästä poikkeava alusta, että sieltä suunnasta ainakin osaa siitä magiasta verhojen takana on tullut julki. Javi Lopez, eräs tekoälyistä kirjoittava tyyppi on avannut asiaa pitkässä ketjussaan X:n puolella, joten jos lontoo sujuu ja aihe kiinnostaa tarkemmin, tästä twiitistä pääsee alkuun.

Kaikilla alustoilla on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä algoritmiensa takana: rahan tekeminen. Vaikka alustan käyttö sille tavikselle onkin yleensä ilmaista, jokainen käyttäjä vaihtaa digitaalisen sielunsa pääsystä ”ilmaiseen” tietovirtaan. Alustojen tärkein kauppatavara kun olet sinä itse. He myyvät sinun tietosi mainostajille ja muille halukkaille tahoille, jotka hyötyvät mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan sinun päätöksiisi. Kaikki mihin kiinnität huomiosi millä tahansa alustalla luovat digitaalisen mallinuken, avatarin, joka päivittyy sen mukaan miten sinä alustalla käyttäydyt. Tämän mallin pohjalta algoritmi sitten tekee päätöksiä mitä sinulle näytetään ja ennen kaikkea, mitä jätetään näyttämättä.

Miten homma siis toimii? X:ssä sinulle valkataan tietty määrä (1500) postauksia kymmenistä miljoonista mahdollisista vaihtoehdoista ja nämä sitten näytetään tietyssä järjestyksessä. Valinta perustuu siihen, mihin itse olet kiinnittänyt huomiota, eli mistä olet tykännyt, mitä jakanut ja ennen kaikkea millä sivulla olet viettänyt aikaasi eniten. Osa näistä valitaan niiden joukosta ketä seuraat ja osa taas vedetään isosta pakasta. Kuulostaa hyvältä, saat mitä haluatkin nähdä, eikös? Mutta kuinka se algoritmi osaa sitten ennustaa mitä muuta kuin niitä just sinun omia juttujasi sinulle tulisi näyttää, koska samankaltainen materiaalia saisi sinut pysymään alustalla vielä muutaman hetken pitempään ja siihen saisi muutaman mainoksen laitettua vielä väliin?

X:saä puhutaan klustereista, joka siis tarkoittaa samankaltaisten käyttäjien ryhmää. Käyttäjä voi kuulua useampaan klusteriin ja näistä samankaltaisista profiileista algoritmi sitten päättelee mikä myös sinut saisi kiinnostumaan. Myös kuplautumisesta on puhuttu somessa paljon ja nämä X:n klusterit ovat juuri niitä kuplia, jotka ovat muodostuneet ihan käytännön syistä: ihmiset haluavat kuulla muiden samanmielisten juttuja, ei välttämättä niinkään muita. Koska alusta kuitenkin haluaa sinun jäävän pitemmäksi aikaa, esimerkiksi politiikasta kiinnostuneille ei näytetä ainoastaan juuri samaa mieltä olevien juttuja, vaan myös ”vastapuolen” näkemyksiä koska draama myy. Ihmiset tykkäävät seurata ja osallistua tappeluihin somessa ja mikä saisikaan ihmiset viettämään enemmän aikaa alustalla kuin tarjota heille loputon virta tyhjänpäiväistä väittelyä epäolennaisista asioista? X myös rankaisee siitä, jos seikkailet oman klusterisi ulkopuolelle - jokaiselle kun halutaan tarjota juuri sopiva kokemus - draamaa niille jotka sitä haluavat, kissakuvia niille joita ne kiinnostavat.

Entäs jos haluat saada omalle julkaisullesi näkyvyyttä, mikä siihen vaikuttaa? X:ssä positiivista julkisuutta tuovat tykkäykset, jaot, vastaukset, kuvat ja videot, sininen täppä ja hyvä maine (tästä lisää myöhemmin). Negatiivisesti näkyvyyteen vaikuttavat ulos alustalta vievät linkit, misinformaatioksi leimatut asiat, useammat häsärit, vääränlainen kielenkäyttö, väärien ihmisten jutuista tykkäily ja kuinka paljon olet estetty tai vaiennettu postauksiesi johdosta. Pelkkä tykkäys tai jako ei vielä maata mullista, mutta jos joku muu käyttäjä viettää postauksessasi pitemmän aikaa, se osoittaa algoritmille, että tämä kiinnostaa - siksi videot ja kuvat ovat positiivisia asioita, kunhan vain jaat ne sillä alustalla itsellään ja täten annat heille oikeuden kuviisi ja videoihisi. Kaikkea mitä julkaiset kun voidaan käyttää myös tekoälyjen oppimateriaalina, minkä vuoksi somejätit ovatkin kilvan julkaisemassa omia mallejaan, jotka on opetettu sinun tuottamasi materiaalin pohjalta. Ulkoiset linkit taas ovat varma konsti pitää julkaisusi poissa muiden fiideistä - tämä on sääntö kaikilla somealistoilla.

Kaikki mitä alustalla kuitenkin teet, vaikuttaa tilisi maineeseen. ”Oikeista” asioista tykkääminen, jakaminen ja huomion kiinnittäminen parantaa tilisi tilaa, ”vääristä” asioista taas heikentää sitä ja mitä useampi on sinut estänyt tai mykistänyt, mistä tahansa syystä, sitä heikompi on tilisi maine alustan silmissä. Kun maine tippuu riittävän alas, joko orgaanisesti tai ulkoa asetetusti, pääset alustan paskalistalle eli varjobanniin. Varjobanneista ei ole paljoa faktaa tiedossa, koska alustat eivät halua kertoa miten asia todella toimii - käyttäjien asettaminen eriarvoiseen asemaan kun ei mahda olla ihan sieltä laillisemmasta päästä, sananvapaus ja silleen. Varjobannin etu on alustalle se, että käyttäjällä on edelleen illuusio siitä, että hänellä on jotain näkyvyyttä muidenkin silmissä samalla kun hän itse jatkaa kuitenkin alustan käyttöä algoritmin mukaisesti. Varjobanni rajoittaa omien postauksien näkyvyyttä muille, mutta ei muiden julkaisujen näkyvyyttä sinulle, eli olet edelleen hyödyllinen käyttäjä alustalle samalla kun et ole enää uhka järjestelmälle väärine mielipiteinesi. Jos siis tuhansien seuraajien tilisi saa postauksiisi vain kourallisen tykkäyksiä, olet hyvin mahdollisesti alustan paskalistalla josta ei yleensä ole pois tulemista.

Kun ymmärtää miten algoritmit toimivat, sen avulla saa mahdollisesti huomattavasti enemmän näkyvyyttä. Siksi koko some on muuttunut vuosien saatossa monimuotoisesta ajatusten markkinapaikasta kuplien runkkuringeiksi, joissa toistetaan aina sitä sen hetkistä trendaavaa asiaa samalla lailla ja sitten siirrytään seuraavaan asiaan. Onko se sitten käyttäjien syytä, vaiko sisällöntuottajien tai alustojen? Kaikkien, tavallaan. Alusta syöttää mitä käyttäjät haluavat ja tuottajat seuraavat trendejä, pahentaen kierrettä tuottaa samankaltaista materiaalia vain surffatakseen sillä sen hetkisellä trendiaallolla. ”Hyvämaineiset” tuottajat voivat aloittaa uusia trendejä, siinä kun (kaltaiseni) pahat syntiset hiljennetään heti alkuun väärien mielipiteiden vuoksi. Ja kun ei ole näkyvyyttä, ei tule tykkäyksiä eikä jakoja jotka nostaisivat mainetta. Pirullinen noidankehä josta ei ole ulospääsyä.


Tekisit jotain, äläkä vaan valita

Jos siis haluat (oikeasti) vaikuttaa, sinun tulee ymmärtää miten käyttämäsi alustat toimivat. Miten algoritmit reagoivat eri asioihin tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassa. Yksinkertaisimmillaan jätetään siis ulkoiset linkit pois aloituksista ja lätkäistään kuvia tai sisäisiä videoita pysäyttämään se kohdeyleisö. Laajalla aihealueella voi varmistaa vähäisen näkyvyyden, koska alustat haluavat tietää mihin klusteriin oikeasti kuulut ja täten kenelle sinun materiaalia kuuluukin esittää. Tämä kaikki toimii kuitenkin vain niin kauan, kun pysyt aiheissa jotka sallitaan nykypäivän sosiaalisessa mediassa. Kaikki mikä viittaa ”misinformaatioon”, aiheuttaa varsin pian sen, että tilisi pääsee paskalistalle ja sen jälkeen ei auta vaikka sinulla olisi tuhansia seuraajia - heillekään ei materiaaliasi näytetä kun olet ollut tuhma!

Siis jos haluat vaikuttaa ja saada näkyvyyttä. Kun sillä montako näyttöä, tykkäystä tai jakoa saat ei ole niinkään väliä, voit tehdä juuri kuten itsestä tuntuu. Kyllä, paskalista odottaa väärien näkemysten levittämisestä, mutta mitä sitten? Koko maailma pyörii yleisen mielipiteen varassa ja ainoastaan tietyillä tahoilla on oikeus sitä muuttaa. Siksi nämä kaikki alustat ovat niin tärkeitä oikeille vallanpitäjille ja heillä on takaportti siihen, kuka saa sanoa ja kuka ei. Tämä on se karu todellisuus ja kuvitelmat siitä, että tämä muuttuisi ennen kuin enemmistö vaatii asiaan muutosta on harhakuvitelma. Ja enemmistön eteen ei yksikään väärä näkemys tule nousemaan, joten oman pään seinään hakkaaminen pyrkiessä vaikuttamaan niihin muihin ei juurikaan kannata. Informaatiosodassa resurssit pelaavat niin suurta osaa, että haastaakseen järjestelmän olisi omattava Elon Muskin kaltaiset hillot. Ja juuri näinhän Musk tekeekin - hän on muuttamassa maailmaa mieleisekseen sosiaalisen median keinoin. Hänen siivellään voi koittaa ratsastaa, mutta ensimmäisestä harha-askeleesta ne siivet katkeavat varsin herkästi. Moni onkin noussut oman klusterinsa kärkihahmoksi noudattamalla alustan sääntöjä ja se on avain vaikuttamiseen. Jos siis haluaa tai kokee olevansa oikeutettu vaikuttamaan muiden mielipiteisiin isossa mittakaavassa.

Huomio: Vaikka teksti käsitteleekin pääosin X:n toimintaa, eri alustojen algoritmit toimivat hyvin samankaltaisesti. Jokaisella alustalla on toki omat jipponsa, joidenka ymmärtäminen on tärkeää. Hieman eri kulmasta mutta samasta aiheesta löytyy jatkoa tästä tekstistä...

Kuinka valita ruton ja koleran välillä

Vain hieman yli puolet annetuista äänistä meni kahdelle voittajalle ja koska vain 3/4 kansasta äänesti, se tarkoittaa että enemmistö suomalaisista ei kannata kumpaakaan toiselle kierrokselle päässyttä presidenttiehdokasta. On siis aivan turha puhua mistään ”koko kansan presidentistä”, oli toisen kierroksen tulos mikä tahansa. Ennustukseni tuloksesta osuikin varsin tarkasti kohdalleen, niin eilinen kuin jo aikaisemmin arvioimani tilanne.

Se noin 40 pinnaa kansasta siis kannattaa jompaa kumpaa ehdokasta, mutta entäs sitten ne loput? Näin pikaisella laskulla ja todennäköisyyksiin perustuen muiden ehdokkaiden kannatus jakautuu Stubbin ja Haaviston kesken niin, että Stubb tulee saamaan toisella kierroksella enemmistön. Kuinka suuren, se riippuu nyt siitä kumman ehdokkaan taakse ekan kierroksen häviäjien kannattajat siirtyvät. Vihervasemmisto siirtynee pääosin Pekan taakse, siinä kun persujen ja kepun kannatus jakautuu pääosin Stubbin taakse. Olisiko se jako sitten 55-45 vai enemmän, se jää nähtäväksi - melkoinen fifty-sixty-valinta.

Äänestämättömien osuus tulee kuitenkin nousemaan melkoisesti ja pidän pienenä ihmeenä jos aktiivisuus nousee yli 65%:iin. Kansalaisvelvollisuus taitaa kuitenkin kutsua, koska kuulemma vain äänestämällä voi vaikuttaa ja nyt taas valitaan ”pienemmän pahan” mukaan, mikä onkin tällä kertaa varsin haastava valinta. Äänestäjät tuntuvatkin etsivän lähinnä syitä sille, miksi se toinen ehdokas on väärä valinta, eikä sen mukaan kumpi olisi parempi millään mittarilla. Toki vähemmän huono on parempi, mutta rima ei ole järin korkealla.

Yksi tärkeä kriteeri näiden kesken näyttää olevan se, minkälainen reikä ehdokasta kiinnostaa eniten. Joku voisi sanoa ettei sillä pitäisi olla mitään seksuaalista merkitystä, mutta kuulemma se presidentin jalkovälin käyttö on merkittävä kriteeri. Toki se sinällään onkin, kun tuleva presidentti tulee vetämään kansaa kuivana kakkoseen ja jakamaan palkkioitaan lähinnä omille kavereilleen. Tilanne onkin varsin haastava ns. konservatiiviksi itsensä mieltävälle - poliittisen kannan perusteella Stubb on vähemmän konservatiivi, siinä kun moraalisten arvojen perusteella Haavisto on inhokki. Hullu-uhoa kannattaneet menevät näillä näkymin Stubbin taakse, koska mitä ne muutkin ajattelevat jos meillä olisi homo presidentti! Edistykselliset tosin pitävät kyseistä ominaisuutta positiivisena ja konservatiivit ovat tätä vastaan, joten vällyjen alla tapahtuva on merkityksellisempää kuin poliittinen näkemys esimerkiksi liittovaltiosta. Toki persut kannattavat EU:ta jo valmiiksi, eli asia on heille varsin selvä ja hyvin pitkälle se lopullisen tuloksen ratkaiseva asia.

Äänestysaktiivisuus kuitenkin osoittaa sen lopullisen kannatuksen koko instituutiolle ja moni meneekin hammasta purren tekemään sen valinnan ruton ja koleran välillä, vaikka kotiin jääminen olisi aivan yhtä vahva kannanotto. Usko järjestelmään on kuitenkin indoktrinoitu niin syvälle selkärankaan joten syyllistä kaikkiin ongelmiin tullaan taas hakemaan äänestämättömistä. ”Jos et äänestä, et voi valittaa kun hyväksyit minkä tahansa vaihtoehdon” on se yleisin argumentti, joka kaatuu saman tien koska äänestämättömyys on valinta, joka sanoo ”ei kukaan annetuista vaihtoehdoista”. Kyllä, vaikka se äänen antaminen tapahtuukin jäämällä kotiin ja tekemällä ei mitään, se on yhtä lailla valinta. Se, että järjestelmä itsessään ei noteeraa tätä asiaa on valuvika itse järjestelmässä, minkä vuoksi asiasta on jouduttu propagoimaan vuosikymmeniä että äänestävät kokisivat itsensä olevan jollain tavalla parempia ihmisiä kun päättävät asioista muiden puolesta ja ohittavat heidän kantansa. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan päätään vaivaa asian suhteen koska valtamedia kertoo asian olevan niin ja meillähän on maailman luotettavin media eikä heillä voisi olla millään tavalla oma lehmä ojassa asian suhteen, eiks jeh?

Vahvin argumentti siis näiden kahden ehdokkaan välillä menee näin:
+ Miksi Stubb: koska hän ei ole ainakaan Haavisto
+ Miksi Haavisto: koska hän ei ole ainakaan Stubb

Suomi saa siis jälleen näköisensä presidentin. Ei edelleenkään kansan vaan median luoman illuusion mukaan. Jokainen annettu ääni menee edelleen ensisijaisesti koneistolle itselleen, koska se antaa oikeutuksen valtaan muiden ylitse. Meillä ei tosin ole olemassa mitään mekanismia sen suhteen, että vaalit hylättäisiin jos kansa ei sinne koppiin menisi, mutta siinäpä olisi medialla selittämistä kerrakseen kuinka koko kansaa edustaa tyyppi, jota kannattaa vain muutama hassu kansalainen. Vaaliboikotti on edelleenkin yksi niistä harvoista keinoista aktiivisesti vastustaa järjestelmää ja siihen ei tarvita kansalaiselta itseltään paljoa aktiivisuutta - riittää, että jää kotiin.

Onneksi olkoon siis Stubb, saadaanko liittovaltio aikaiseksi jo kautesi alussa vai pitääkö siihen ensin saada yksi NATO:n sota väliin? Persut ovat ainakin varsin halukkaita uhraamaan lapsensa kunniaksesi.

Ken on kaikkein kauhein? (Pressanvaalit 2024)

Näin vaalipäivänä on parasta olla poissa somesta koko päivän kun ihmiset yrittävät vielä epätoivoisesti julistaa kaikille kuulijoilleen kuinka se hänen oma ehdokas pelastaisi Suomen ja kuinka väärin äänestäminen taas ajaa maan tuhoon saakka. Pitää siis huomenna vilkaista osuiko ennustus kuinka lähelle oikeaan...

- Stubb ja Haavisto ovat ykkönen ja kakkonen, järjestys riippuu siitä kuinka vahvasti vasemmisto osti idean "taktisesta äänestämisestä".
- Hullu-uho jää kolmanneksi ja persujen ulina raikaa raitilla toisen kierroksen loppuun saakka ja he mustamaalaavat Pekkaa, koska liittovaltiota ajava Stubb on heille "pienempi paha".
- Tämä jako ratkesi itse asiassa jo siinä kohden, kun Aaltola heitettiin bussin alle hänen vääristä mediaa koskevista kommenteistaan. Jos Mikä-Mika olisi ollut mukana kisassa, hän olisi jakanut saman "hyvien ihmisten potin" kolmeksi, jolloin Jussilla olisi ollut sauma päästä toiselle kierrokselle.
- Mikään ei muutu käytännössä, vaan maan johtoon nousee WEF:n hyväksymä ehdokas (joita he kaikki ovat, Jussi mukaan lukien)
- Kaikki, jotka eivät saaneet omaa ehdokastaan jatkoon tietävät, että ne kaikki muut äänestivät väärin ja ovat ihan vitun tyhmiä ja nyt tapahtuu ihan justiinsa kauheita asioita.
- Kansa poteroituu entistä vahvemmin omaan oikeassa olevien kuplaan, koska yksikään ehdokas ei ollut edes auttavasti "koko kansan" suosikki vaan ainoastaan heidän oman sakkinsa kärkinimi.
- Alhaiseksi jäävä äänestysprosentti, etenkin toisella kierroksella, ei aiheuta mitään toimenpiteitä koska sillä on merkitystä vain "pahoissa" valtioissa ja länsimainen demokratia on oikeutettu valtaan vaikka kukaan muu kuin ehdokkaat itse eivät äänestäisi.

...

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden, minkä vuoksi edellä mainitut asiat eivät ole varsinaisesti ennustuksia, vaan pintapuolisen propaganda-analyysin tulos. Tarkempi analyysi olisi toki mahdollista tehdä lukemalla valtava määrä median propagandaa, mutta kun sillä ei nyt ole paskankaan väliä niin tämä riittää. Onneksi olkoon Suomi, kansa saa jälleen kerran näköisensä presidentin - siis semmoisen, jonka media on maalannut ihmisten mieliin. Jos ehdokkaiden puheiden lisäksi myös heidän teoillaan olisi mitään vaikutusta kansalaisten päätöksenteossa, ehdokkaiden saamat äänet voitaisiin laskea yhden käden sormilla. Mutta kun kaikki pyörii mielikuvien varassa niin asioista kuin ihmisistä, jälleen kruunataan yksi pelle sirkuksen tirehtööriksi. Hänellä on vieläpä mahdollisuus päästä isosti historiankirjoihin, jos NATO saa päälle vielä haluamansa sodan aikaiseksi. Sitten meneekin sen sata vuotta ennen kuin asiasta uskalletaan kirjoittaa seuraavan kerran kriittisesti.

EU:n vaalit lähestymässä

Tämän kevään levottomuudet ympäri Eurooppaa antavat varsin maukkaan asetelman tuleviin EU-vaaleihin, jotka järjestetään kesäkuun 2024 alussa. Viime vaaleissa suomalaisista enemmistö osoitti jo olevansa kyllästyneitä tuohon sirkukseen ja vain hieman yli 40% vaivautui antamaan avoimen valtakirjan asian suhteen, mikä osoittaa varsin vahvasti mitä kansa tuosta itsemääräämisoikeutemme vieneestä ”demokraattisesta” organisaatiosta ajattelee - haistakaa kukkanen. Jos Suomessa olisi oikeasti oppositio, he käyttäisivät tilannetta hyväkseen ja nostaisivat vaaliboikotilla omaa näkyvyyttään. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne, vaan kaikki isoista puolueista pienimpään saakka haluavat vain sitä samaa: valtaa itselleen, muiden ylitse. Siksi oma kunnioitukseni jota poden koko ”oppositiota” kohtaan … ei oikeastaan voisi enää paljoa edes pudota.

Propagandakoneisto kuitenkin jyllää jo täysillä, mutta veikkaisin että tämä nykyinen tilanteen eskalointi vielä kertaalleen nollataan ennen kesän vaaleja, koska nousujohtoinen propagandakampanja ei nähdäkseni kestä näin pitkää ajanjaksoa. Samat vanhat ”tämä on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme”-argumentit kaivetaan taas esille kun ihmisiä vaaditaan luovuttamaan päätäntävaltansa ylikansalliselle organisaatiolle ja sen kerrotaan olevan oikein ja oikeutettua.

Suomalaisten usko median luotettavuuteen ja propagandan vähäisyyteen on myös jännä ilmiö, jota hienosti kuvaa esimerkiksi noin 1700:n artikkelin kokoelma propagandasta suomalaisten tiedelehtien sivustolta Journal.fi (lukemisen voi aloitta vaikka tästä 1936 kirjoitetusta tekstistä). Sieltä siis löytyy materiaalia aiheesta muutamaksi viikoksi, tosin kukapa sitä nyt jaksaisi lukea asiasta kun media kertoo ettei meillä manipuloida ihmisiä ja maailman luotettavimman median uskottavuus senkun vain kasvaa.

Jätetään nyt kuitenkin sanat hieman vähemmälle ja laitetaan muutama ehdotus EU:n vaalijulisteiksi, toki hieman korjaten lippua. Kuvat ovat AI:n piirtämiä promptilla ”EU propaganda” ja ovat mielestäni varsin osuvia…

Luonnehäiriöisten valta

Sanonnan mukaan paska valuu yleensä alaspäin, mutta suurimmat perslävet tuppaavat nousemaan pinnalle nyky-yhteiskunnassamme. Mutta miksi nousisivat, eihän kukaan halua niitä kaikista huonoimpia mahdollisia johtajia valtaan?

Ei saa yleistää, joten ”ei kaikki korkeassa poliittisessa asemissa olevat ole psykopaatteja, sosiopaatteja tai narsisteja”. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että tietyissä ammattikunnissa ja asemissa nämä edellä mainitut luonnehäiriöt ovat huomattavasti yliedustettuna. Toki on lukemattomia eri syitä siihen, miksi tietyt asemat houkuttelevat ”vääränlaisia” ihmisiä yleensä korkeille paikoille yhteiskunnassa, mutta peliteoria antaa varsin hyvän lähtökohdan tälle ilmiölle.

Nollasummapeli tarkoittaa tilannetta, missä yhden voitto on suoraan toiselta pois. Pokeri sopii tähän hyväksi esimerkiksi, eli yhteinen potti ei kasva lainkaan pelin edetessä vaan ainoastaan se kaikkien pöytään tuoma summa jaetaan uusiksi. Hierarkkisissa järjestelmissä se valta on aina jaettuna varsin epätasaisesti, eli mitä korkeammalla olet, sitä enemmän sinulla on valtaa alemmilla tasoilla olevien ylitse. Organisaatio yleensä pyrkii myös kasvattamaan valtaansa suhteessa muihin, mutta se kasvanut valta jaetaan edelleen sisäisesti samassa suhteessa. Mutta kuka nousee sielä sisäisessä kilpailussa ykköseksi?

Olisi tietysti hieno homma, jos johtajan olisi aina ”paras” tyyppi. Osaavin, karismaattisin, yhteistyökykyisin ja muita vastaavia ominaisuuksia omaava henkilö, joka sitten tekisi päätöksensä jos ei kaikkien, niin ainakin sen kyseisen organisaation parhaaksi. Kilpailussa ne ”hyvät tyypit” eivät vaan yleensä pärjää, koska empaattiset ja yhteistyökykyiset eivät ole yleensä valmiita ottamaan kunniaa itselleen ja kohoamaan muiden yläpuolelle. Toki näinkin voi käydä, mutta käytännössä sinne johtoon, niin eri tasojen kuin koko härdellin huipulle nousee varsin usein se suurin persereikä.

Kyynärpäätaktiikalla kun tuppaa pääsemään sinne huipulle paljon helpommin, kuin osoittamalla olevansa sen aseman arvoinen. Sopivaan ryhmään kuuluminen ja oikeiden verkostojen tuki auttavat myös paljon nostamaan yksilö muiden yli asemaansa, mutta tietyn asteinen röyhkeys on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki jos tarvitaan syntipukki tahi nukke/puhuva pää, silloin haetaan hieman toisenlaisia ominaisuuksia, mutta itsenäiseksi johtajaksi vaaditaan jotain muuta. Narsistit suorastaan loistavat tässä johtohommassa. Kaikki narsistit eivät ole psyko-/sosiopaatteja, mutta kaikki nämä paatit ovat narsisteja. Tietysti nämä ominaisuudet eivät ole niinkään mustavalkoisia eli olet tai et ole, vaan eri luonnehäiriöden asteet vaikuttavat asiaan. Liian vahvat ongelmat tuppaavat loistamaan niin selvästi, että kenelläkään ei ole epäilystä että tyypissä on jotain ”vikaa” ja täten hänen mahdollisuutensa saattavat huveta, tai ainakin rajoittuvat tehtäviin joissa se suurimman mulkeron asenne on etu, ei haitta.

Koska ihmisiä ei saa diagnosoida eikä heitä kutsua luonnehäiriöiseksi ilman lääkärin todistusta, en mene sanomaan että nykyiset poliittiset johtajat olisivat vähintäänkin narsisteja. He nyt vaan sattuvat omaamaan ja osoittamaan useita luonteenpiirteitä, jotka yleensä lasketaan tyypillisiksi luonnehäiriöisille. Itsensä esiin nostaminen, uhriutuminen, äkkipikaisuus, muiden syyttely ja vastuun siirto ovat varoitusmerkkejä ja samalla ominaisuuksia joita he pyrkivät piilottelemaan toisilta. Media osaa luoda henkilöstä lähes pyhimyksen jos niin halutaan, sanoi se lähipiiri sitten mitä tahansa.

Kun se sama sitten tapahtuu lähes kaikkialla maailmassa, ei pitäisi tulla kovinkaan suurena yllätyksenä, että asiat ovat viturallaan joka kolkassa. Samankaltaiset pyrkyrit etsivät valtaa ja huomatessaan mahdollisuutensa, he tuppaavat hakeutumaan näihin valta-asemiin. Vaikka taustalla olisi kuinka vahvaa idealismia, halutessaan valtaan muiden ylitse on varsin todennäköistä, että sielä taustalla on se pieni piru olkapäällä kuiskuttelemassa. Ja kun kyse on edelleen kilpailusta, voittajat nousevat pinnalle ja häviäjät jäävät joko nuolemaan näppejään tai tippuvat pois kisasta lähes kokonaan. Monen mukaan tämä on kuitenkin oikein ja oikeutettua.

Omalla tavallaan monarkiat ja vastaavat hallintomuodot olivat reilumpia - talonpojat eivät saaneet edes osallistua kilpailuun vaan ainoastaan se ennalta määritelty joukko oli mukana kisassa. Demokratiassa kansalle luodaan illuusio siitä, että myös sinulla ja sinun äänelläsi on jotain arvoa ja merkitystä. Demokratiassa ehkä olisikin, mutta tasavalloissa ei niinkään. Tasavallassa kun suosiokilpailulla päätetään kenellä on päätäntävalta ylitsesi ja kun olet tämän hyväksynyt antamalla äänesi valtiolle, asiassa ei pitäisi olla nokan koputtamista - itse annoit vapaaehtoisesti oikeutuksen muille valtaan ylitsesi. Ja se valtaan noussut voitti muut sinne pyrkineet yleensä aivan muilla ominaisuuksilla kuin osaaminen tai rehellisyys.

Tässä kaikessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, eikä sitä yleensä edes kiistetä etteikö sinne huipulle nousisi lähinnä ne röyhkeimmät ja armottomimmat jantterit. Paitsi tietysti se oma ehdokas, joka on hyveellinen tai jos ei muuta niin ainakin vähiten huono vaihtoehto. Kun valitsee ruton ja koleran välillä ja aamupalaksi tarjoillaan vaihtoehtoisesti kissan- ja koiranpaskaa, ei tarvitse ihmetellä miksi suussa maistuu pahalta ja tuntuu kuin joku potkii päähän.

Kilpailu indoktrinoidaan jo pienestä pitäen ihmisiin ja media nostaa jalustalle ne voittajat, siinä kun häviäjiä ei muista kukaan. Niitä kortteja ei tähän peliin jaeta sattumalta kuin osittain ja jotkut saavat valita pelimerkkinsä jo ennen kuin kilpailu edes alkaa. Osa taas syntyy se kultalusikka jo valmiiksi suussa. Massat voisivat yhteistyöllä ratkaista asian, mutta kun voittajat kirjoittavat sääntöpohjaisen pelin säännöt, niillä heidän säännöillä pelaamalla on turha kuvitella voittavansa. Joku voi ottaa tämän kaiken vain katkeruutena kun sain heikot kortit tällä kierroksella, mutta lähinnä tämä sirkus saa minut surulliseksi kun katson miten hyviä ihmisiä vedetään kuivana kakkoseen ihan surutta näiden ”voittajien” toimesta. Mutta minkäs teet, propaganda jyllää ja koko maailma pyörii paskapuheella.

Sensemaking

Koska ihmisten huomiokyky ja keskittyminen on sielä YT-shorts videoiden tasoa, tämä Daniel Schmachtenbergerin lähes kaksituntinen haastattelu juuri siitä aiheesta olisi kaikille suotavaa katsottavaa... Samasta aiheesta tullut puhuttua myös vuosia.

Edit 23.1. - Danielin vanhat, yli kolmen vuoden takaiset jutut ovat varsin rautaista materiaalia, mutta uudemmissa hän on tuntunut unohtaneensa omat sensemaking-juttunsa ja tukee esimerkiksi ilmastohumppaa ja koronasirkusta täysillä. Jälleen yksi portinvartija, mutta mistä moinen muutos?

Davosin anarkokapitalisti

Tekoälyn näkemys Javier Mileistä

Argentiinan presidentin, Javier Milein, WEF:n areenalla pitämää puhetta on niin ihasteltu kuin vihasteltu ympäri mediakenttää. Hyysärin artikkeli (arkistosta) koettaa hieman valkopestä puhetta, nostamalla esiin lähinnä kollektivismin ja valtion ongelmallisuudet ja unohtaa varsin sopivasti sen tylytyksen länsimaista edistyksellisyyttä vastaan. Sopivasti pätkiä nappaamalla siitä noin 20min puheesta saa varmasti moni mieleistänsä materiaalia, ei siinä, mutta itselle jäi semmoinen kuva että nyt ei ollut ihan kaikki muumit kaverilla laaksossa. Osa kritiikistä osuu naulan kantaan, mutta suuri osa taas jättää valtavia ongelmakohtia huomioimatta. Nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa nämä ongelmat tupataan unohtamaan varsin nopeasti…

Javier kuvailee itseään ”anarkokapitalistiksi”, mikä saattaa aiheuttaa terminä hieman ihmetystä. Yksinkertaistettuna, hän kannattaa valtiotonta järjestelmää, jossa vapaa markkinatalous hoitaa kaikki asiat. Toinen varsin kuuluisa hyvin lähelle samaa aatesuuntaa oleva tyyppi on Larken Rose, joka tosin keskittyy enemmän siihen anarkismiin kuin kapitalismiin, siinä kun Javier ollessaan presidentti ei nyt kyllä anarkistista mene sitten millään mittarilla, mutta kapitalisti hän on henkeen ja vereen ainakin puheen perusteella. Javierin puhe ja ajatuskanta on varsin lähellä neoliberaaleja näkemyksiä, tosin useimmat neoliberaalit ovat hyvää pataa valtioiden hallintojen kanssa, kunhan vaan saavat ohjailla heitä vapaasti. Libertaari sopisi myös kuvaukseksi, mutta hänen vähemmän vapaat kantansa asioista joista hän ei selvästikään pidä eivät ole kovin libertaareja eikä liberaaleja. Toki nämä määritykset sinällään ovat yhdentekeviä, mutta ne auttavat hahmottamaan sitä kokonaiskuvaa siitä maailmasta, joka hänen mielestään olisi se paras mahdollinen paikka asua.

Aloitetaan niistä puheen nasevista ja kantaan osuvista kohdista. Kollektivismi ja edistyksellisyys ovat myrkyttäneet koko länsimaisen kulttuurin. Kaikkien tulisi kumartaa näitä edistyksellisiä arvoja, eli feminismiä, ilmastohumppaa ja kaikkea sitä woke-hössötystä. Näihin uskoville Javierin puhe on varmasti melkoisen paksua kuultavaa ja siksi HS mainitsee asian vain yhdessä lauseessa. Vähemmän yllättävästi HS:n artikkeli nostaa sitä vanhaa kunnon punaisen pelkoa esiin ja Javier asiasta tykittääkin täyslaidallisen. Hän kutsuu sitä tietenkin sosialismiksi, vaikka kollektivismista alkuun puhuukin. Keskusjohtoisuus yhdistettynä holhousvaltioon on toiminut historian valossa varsin heikosti ja jatkaa vahvaa voittokulkuaan, pitäen alamaiset kurjuudessa. Libertaarikin sielä pilkottaa näkyviin kun vaaditaan mahdollisimman pientä valtion sekaantumista ihmisten asioihin.

Jos siis olet kaikkea mitä nykypäivän ”vihervasemmisto” edustaa vastaan, Javierin puhe on lähes puhdasta kultaa. Päälle vielä jos kapitalismia kannattaa, heidän korviin lähes koko puhe on puhdasta hunajaa, mikä hieman laittaakin tämän HS:n artikkelin lauseen kummaan valoon: ”Milein näkemys on sikäli poikkeuksellinen, että Davosissa on koolla merkittävä määrä maailman varakkaimpiin kuuluvia ihmisiä, joiden ei tiedetä suhtautuvan sosialismiin lämmöllä.” Kyllä, suuri osa Davosin muista puhujista edustaa sitä ”vihervassari”-kenttää ja on vaatimassa lisää hallinnon sekaantumista ihmisten elämään, mutta ne paikalla olevat varakkaimmat ihmiset… heillehän tämä esitys on juuri mitä lääkäri määräsi.

Javier nimittäin esittää vallan keskittämistä pois valtioilta ja suoraan sille omistavalle luokalle. Koska ne kaikista varakkaimmat ja kilpailussa huipulle nousseet ovat niitä hyveellisimpiä ihmisiä ja oikeutettuja sen vuoksi valtaan? Kyllä, hän on ”anarkisti” siinä, että puhuu valtioiden hallintoa vastaan, mutta muutama ruuvi täytyy olla löysällä jos kuvittelee, että kilpailulla kaikkien asioiden ratkaiseminen olisi millään tavalla toimiva ratkaisu kun lähtöasetelma on se, että marginaalisen pieni vähemmistö omistaa tyyliin 80% maailman varallisuudesta. Vau, idea tästä harvojen vallasta koko maailman ylitse kuulostaa kovasti ze Great Resetiltä… Miten joku kehtaa mennä moista esittämään WEF:n foorumilla?!

Oikeille vallanpitäjille on ihan se ja sama mikä se sen hetkinen järjestelmä on ja mitä hullutuksia kansa milläkin hetkellä seuraa. Oli se sitten jokin uskonto tai aatesuunta, he kykenevät kyllä ohjaamaan kansan yleistä mielipidettä sen avulla omaksi edukseen. Kun Javier selittää miten kapitalismi nosti lähes koko maailman pois äärimmäisestä köyhyydestä, hän silleen sopivasti unohti mainita millä tavalla tämä kehitys tapahtui sen muutaman vuosisadan aikana. Jenkeissä esimerkiksi tänä kulta-aikana laitettiin mitä, 90% alkuperäiskansoista mullan alle, rahdattiin orjia tekemään työt ja aloitettiin pumppaamaan öljyä joka sitten nosti useita teollisuuden aloja esiin ja mahdollisti aivan uuden tehokkuuden sotimiselle. Oikein loistavaa kehitystä niille, jotka olivat sen piipun oikealla puolella, paska tsäkä niille jotka jäivät jyrän alle. Sama toistui monessa muussakin maanosassa ja oiligarkit nousivat kilpailun huipulle. Ja nyt sitten antamalla näille tyypeille rajoittamaton valta poistamalla kaikki hidasteet, maailmasta tulee parempi paikka?

Edelleenkin kun nämä ”pahat sosialistit” ovat se syy miksi kansat eivät ole heränneet näihin kilpailun aiheuttamiin ongelmiin. Jos kilpailun annettaisiin rehottaa vapaasti, kuten Javier vaatii, näen kaksi mahdollista tulevaa yhteiskuntamallia. Ensimmäinen on näiden suuryritysten, pienen omistavan luokan muodostama korporatokratia jossa he jatkavat kilpailua joko keskenään tai sitten muodostavat liittoumia hyödyttämään heitä itseään. Kansalla ei ole mitään sanomista minkään asian suhteen, mutta on toki mahdollista että keskimääräinen varallisuus hieman kasvaa sen seurauksena ja tavan kansaa ei nyt taida sen kummemmin haitata vaikka Coca-Colan yksityisarmeija sotisikin vedestä jossain muualla kuin omalla takapihalla. Toinen skenaario olisi taas se, että se tavan kansa kävisi vetämässä tämän Davosin eliitin kiikkuun ja jakaisi heidän varallisuutensa keskenään. Tämä tosin johtaisi varsin todennäköisesti uusien vastaavien voimien syntyyn ja loputtomaan kilpailuun ihmisten keskuudessa, tyyliin Mad Max elokuvien esittämän maailman. Moni näkeekin anarkian juuri tämänkaltaisena asiana, mutta anarkia kun tarkoittaa vain ”ei hallitsijoita”, ei järjestelmä jossa pikkudiktaattorit hallitsevat omia alueitaan ole anarkiaa vaan feodaalijärjestelmä.

Niin paljon kuin koko ideaa (valtion) vallasta kansan yli halveksinkin, valtion hallintojen vakauttavaa vaikutusta ei voida ohittaa. Valtiovalta estää ne kaikista pahimmat ylilyönnit korporaatioilta ja samalla pitää talonpojat kurissa etteivät he lähde talikoiden ja soihtujen kanssa vaatimaan oman käden oikeuden kautta isompaa lohkoa varallisuudesta. Kun Javier puhuu kasvun kääntymisestä laskuksi ”sosialismin” vuoksi, hän unohti mainita kuinka se varallisuuden muutos alaspäin koskee vain alempia luokkia, siinä kun superrikkaat ovat vaurastuneet ennennäkemättömällä vauhdilla. Ellen väärin muista, rikkaimmat muutamat tuhannet ihmiset ovat tuplanneet omaisuutensa viimeisen kolmen vuoden aikana. Samalla toki ne kaikki muut ovat menettäneet omaisuuttaan, mutta näin se kilpailu toimii.

Ovatko nämä ongelmat sitten hallintojen syytä? Ovat, tavallaan, mutta se johtuu lähinnä siitä ettei yhdenkään maan hallinto ole ollut kansan puolella, vaan he ovat ajaneet sen rikkaimman luokan etuja. Kyllä, aina välillä eri maihin on noussut kansan etua ajavia johtajia, jotka ovat sitten mysteerisesti vaihtaneet joko mielipidettään tai hiippakuntaa tuonne mullan alle. Rahaa seuraamalla löytää sen todellisen vallan ja kun valtio kumartaa keskuspankkia, on aivan turha itkeä mitään ”sosialismia” ongelmana. Kyllä se ongelma on ihan siinä kapitalistisessa järjestelmässä itsessään, ihan valuvikainen ongelma eikä mikään ”väärin toteutettu”, kuten tykätään väittää. Vapaa markkinatalous pakkaa varallisuuden ja pakkautunut varallisuus johtaa pakkautuneeseen valtaan. Pakkautunut valta … noh, eiköhän sen jokainen kykene itse hanskaamaan mihin se johtaa?

Onkin jännä kuunnella kun ihmiset kannattavat tätä kapitalistista mallia, samalla kun esimerkiksi purnaavat korkeista sähkön hinnoista. Mihin kuvittelit sen kilpailun johtavan? Siihen, että se tavan kansa olisi voittajan puolella? Toki vasemmalla kuvitellaan, että valtio ”oikein” tehtynä loisi utopian missä kaikilla on kivaa ja kaikki olisivat yhdenvertaisia. Sääntöpohjaiset järjestelmät mahdollistavat niin valtion tyrannian kuin kapitalistisen järjestelmän kilpailun vääristymisen huomattavasti nopeutettuna. Puhdasta pöytää, joka tavallaan ratkaisisi useita ongelmia, ei ihmiskeinoin ole mahdollista saavuttaa ja tähän saakka luonto on itse hoitanut sen ”suuren nollauksen”, jonka jälkeen ihmiskunta on taas rakentanut kaiken uusiksi. Kasvua pidetään aina hyvänä asiana, mutta rajaton kasvu mitä halutaan ei toimi rajallisessa maailmassa.

Davosissa annetut puheet yhdistettynä WHO:n organisoimaan seuraavaan ”Tauti X”-pandemiaan maalailee varsin synkän tulevaisuuden, kun rajallisen maailman ongelmaa ratkotaan puhdistamalla ”turhia syöjiä” että lopuille jäisi enemmän. Vai tarkoittaako se X entistä Twitteriä, koska sananvapaudella ihmiskunta kykenisi löytämään varmasti parempiakin ratkaisuja kuin mitä meille sanellaan muutaman narsistin psykopaatin toimesta eri foorumeissa? Kapitalistinen sananvapaus tosin on nykyään se vallassa oleva aate, eli se kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa. Sananvapauden haasteista tosin jo mainitsin viime tekstissä, joten päätellään tätä paatos tähän.

Yhteistyö, yhteisöt ja esimerkiksi kiltarakenteet eri aloilla estämässä kilpailua tuntui toimivan varsin hyvin männäaikoina.

WEF:n 2024 Riskiraportti

Tekoälyn näkemys WEF:n kokouksesta

Kaikkien rakastama WEF oli hiljattain julkaissut vuoden 2024 raportin globaalista uhista. Suora linkki .pdf tiedostoon on tässä, jos joku haluaa itse tutkia asiaa: https://www3.weforum.org/docs/WEF_The_Global_Risks_Report_2024.pdf

Miksi ihmeessä heidän mukaansa mis- ja disinformaatio olisi seuraavien parin vuoden ajanjaksolla suurin uhka? Ilmastonmuutos on muuten heti toisena, tietenkin, joten propagandakone on laitettu taas täydellä teholla jauhamaan sontaa päättäjiemme toistettavaksi. Luvassa on siis runsaasti ”tämä on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme”-läppää, joka uppoaa kansaan kuin kuuma veitsi voihin kun heidän omat idolinsa tätä ilosanomaa julistavat omalle seurakunnalleen. Mutta siihen uhkaan, miksi se on niin iso uhka?

Raportti nostaa esiin mm. generatiivisten tekoälyjen käytön niin tekstin, kuvien kuin videoiden luomiseen väärän tiedon tuottamisessa. Deep fake tekniikka on kehittynyt valtavasti ja nykyään on lähes mahdotonta sanoa onko jossain somessa jaettu video totta vaiko vaan tekoälyllä tuotettua tahallaan väärää tietoa, eli disinformaatiota. Demokratia ja vaalit ovat tietysti myös uhattuna kun ihmiset eivät usko enää vaalien rehellisyyteen ja tämä kaikki sitten jakaa kansaa. Kyllä, uhkia ovat, toki, mutta kun ottaa huomioon tämän kirjasen tyylin esittää ne asiat, tulee semmoinen kuva ainakin itselle että nyt jäi jotain kertomatta…

Nimittäin se, että WEF:n ja medioiden noin yleensä monopoliasema propagandan tuottamisessa on tässä uhattuna ennen kaikkea. Media syöttää ihan puhdasta propagandaa 24/7, josta osa menee misinformaatioksi (tahattomasti väärää tietoa) mutta suuri osa on ihan tarkoituksella harhaanjohtavasti kerrottua, eli disinformaatiota. Propagandaa toki lähes kaikki, mutta juuri näiden kahden informaatiotyypin esiinnostaminen on varsin mielenkiintoinen asia. Ne tavikset, median ja vallanpitäjien vaikutusvallan ulkopuoliset tahot kun eivät voi käyttää omassa agendassaan läheskään kaikkia propagandan keinoja ja niiden keinojen paljastaminen saisi ihmiset huomaamaan ne samat vippaskonstit sitten valtamediassakin. Siksi kaikki huomio halutaan keskittää disinformaatioon, koska se voidaan osoittaa tapauskohtaisesti paljastamatta niitä kaikkia propagandan tekniikoita, joita käytetään jatkuvasti kansaa vastaan.

Voihan siis kyynel, kun valtamedian manipulaattorit ovat saaneet kilpailijoita?

Damon Imani on esimerkiksi hiljattain julkaissut sarjan lyhyitä videoita sosiaalisessa mediassa, missä hän mukamas esiintyy tuolla WEF:n Davosin bileissä. Klasu ja kaverit saavat tuutin täydeltä vittuilua ja videot ovat riittävän hyvin tehtyjä, että niitä voisi luulla ensivilkaisulla aidoiksi nauhoituksiksi sieltä paikan päältä. Tämä on juuri sitä pelottavaa disinformaatiota, joka koetaan suurimpana lähitulevaisuuden uhkana. Miksi tämä uhka ei kuitenkaan ole yhtä korkealla pitkällä aikavälillä, saattaisi saada skeptisimmät pohtimaan että mitähän uusia sääntöjä ollaan sananvapauden tuhoamiseksi tällä kertaa suunnitteilla… Ai niin, eiväthän ne niin tekisi?

Huumori on kuitenkin yksi tehokkaimmista ja täten vaarallisimmista keinoista vaikuttaa ihmisiin. Damonin videot ovat ainakin omasta mielestäni helvatan hauskoja, tosin niiden propagandistinen vaikutus jää varsin heikoksi omalla kohdalla, koska olen jo valmiiksi hänen kanssaan samalla kannalla noista megalomaanikoista. Mutta sille tavan kansalle näytettynä ne saattavat rapauttaa uskoa ja luottamusta WEF:iin ja muihin vastaaviin organisaatioihin. Luottamus onkin jälleen kerran korkealla Davosin agendassa, koska propaganda ei toimi sitten alkuunkaan jos yleisö ei luota lähteeseen. Siksi esimerkiksi mikä tahansa artikkeli Ylen sivulla uppoaa noin 80%:iin kansasta, siinä kun täsmälleen sama teksti esimerkiksi MitäVittua?!-lehdessä mahtaa mennä hylkyyn sille samalle 80%:lle. On siis lähes se ja sama mitä kerrotaan, kunhan se viesti tulee luotettavasta lähteestä, siis lähteestä jota yksilö pitää luotettavana - todellinen luotettavuus on yhdentekevää, ainoastaan sillä omalla näkemyksellä luotettavuudesta on väliä.

…

Disinformaation sijaan itse näen suurimpana uhkana jo vuosia kasvaneen ja varsin nopeasti kehittyneen trendin manipulatiivisesta viestinnästä. Netti on pullollaan oppaita ja koulutusvideoita siitä, miten voit helposti manipuloida muita omaksi eduksi. Oli se sitten vain markkinointia ja mainontaa, tai sitten puhdasta agendan ajamista, vuosikymmenten tutkimukset propagandasta ovat alkaneet pikkuhiljaa valumaan myös sinne tavan kansan keskuuteen etenkin ns. vaikuttajien suunnasta. Youtube on pullollaan ohjeita siitä, kuinka sinun tulee tehdä videoita, esikastelukuvia ja otsikoita saadaksesi maksimaalisen hyödyn itsellesi. Kaikki nämä ohjeet ovat peruja viimeisen sadan vuoden kehityksestä propagandassa. Vallanpitäjät eivät pidä kilpailusta, joten nyt vaaditaan toimia ”disinformaation” kitkemiseksi, vaikka oikeasti sillä halutaan vain rajata saatavilla olevaa tietoa, niin mielipiteitä kuin faktoja, koska ne saattavat pilata hyvän tarinan, virallisen tarinan nimittäin.

Yksi mielenkiintoinen asia mitä propagandasta on opittu on kuitenkin se, että sillä on lähes mahdotonta levittää ”hyveitä”, yleensä korkeina moraalisina arvoina pidettyjä asioita. Ketään ei kiinnosta, eikä juuri kehenkään vaikuta propaganda rauhasta, rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, puolueettomuudesta, totuudesta saatikka vapaudesta. Näitä asioita pitää ihmisen itse syvältä sisältään kaivata, niitä ei voida ulkoa kehenkään pakottaa. Propagandalla on helpointa sen sijaan täyttää tarpeita. Jos on vilu, sillä voidaan tarjota lämpöä, jos on nälkä, ruuan myyminen on helppoa. Ja taitava propagandisti saa ihmisen tarvitsemaan jotain, mistä hän ei ollut edes tietoinen - propagandalla ei myydä tuotteita vaan ostetaan tarpeita.

Hyveiden sijasta ne vastakkaiset tunnetilat taas sopivat kuin nenä päähän ihmisiä manipuloitaessa. Pelko, viha, nälkä, yksinäisyys, kurjuus ja ennen kaikkea ylpeys tekevät varsin hyvin kauppansa. Tämä tiedetään vuosisatojen kokemuksella ja siksi se osataan nopeasti tunnistaa ongelmaksi, kun siis itse propagoitava asia koetaan ongelmallisena. Vallanpitäjämmehän propagoivat vain meille hyvistä asioista, siinä kun ne haitalliset pahan ja syntisen vastapuolen disinformaatiot ovat vaarallisia demokratiallemme, eikös? Siksi meillä on Pride-marsseja ja BLM-liikkeitä, jotka julistavat ylpeyttä asiansa puolesta, siinä kun kansallisylpeys, nationalismi/patriotismi, on kiellettävien asioiden listalla. Kyllä, nationalismia, aivan kuin globalismiakin myydään ylpeydellä olla sitä aatesuuntaa. Miksi? Koska se myy. Ei tosin niille, jotka sitä tiettyä aatesuuntaa vastustavat, koska vastakkainen näkemys nähdään aina pahana asiana ja eri mieltä olevat kilpailijoina tai vihollisina.

Mistä herääkin kysymys… onko sillä ”suurella johtajallasi” puhtaat jauhot pussissa, kun sinun tulee olla ylpeä kannattaja sille aatteellesi? Narsistit kertovat, että he tarvitsevat sinua ja luovat näin sinulle tarpeen heitä kohtaan. Manipulointi on varsin helppoa kun tietää mistä napeista ihmisiä tulee painella. Pelko myy vaikka sanat kuulostavatkin siltä, että sinulle ollaan kauppaamassa ”tutkittua ja turvallista”. Muista siis ylpeästi kertoa kannattavasi järjestelmää tekemällä kansalaisvelvollisuutesi äänestyskopissa, koska vain äänestämällä voi vaikuttaa, oikein äänestäminen ratkaisee kaikki ongelmat ja jos et äänestä (oikein), se paha vastapuoli nousee valtaan!

Vapaus taas tulisi tottelemattomuudella, mutta kukapa sitä nyt kaipaisi? Ei sitä ainakaan voi propagandalla saada ihmisten mieliin…

Totalitarismin kannatus huipussaan

Viimeiset vuodet ovat osoittaneet kouriintuntuvasti, kuinka kannatus totalitarismille on noussut aivan uudelle tasolle. Toki ennenkin löytyi runsaasti kannatusta muiden pakottamiselle tekemään mitä itse haluaa, mutta nyt ollaan vaatimassa heti asiaan puuttumista… kun joku kehtaa uhmata sitä omaa totalitarismia.

Otetaan esimerkiksi 1.2. alkava poliittinen kaupan- ja palvelualojen lakko, johon ”oikeisto” on tarttunut täydellä ulinalla. Lakossa vaaditaan muutoksia hallinnon toimiin pienituloisia ja työttömiä kohtaan suunnattujen muutosten vuoksi. Jos samankaltaisia lakkoja olisi kohdistunut edellistä hallitusta vastaan, nyt asiasta valittava joukko olisi hurrannut lakon puolesta, mutta kun oma valta on uhattuna, tämä pakkotoimi nähdään pahana asiana. Näille lakoille ei kansan keskuudessa taida olla kovin laajaa kannatusta, koska suuri osa ihmisistä ei näe oikeutetuksi aiheuttaa kaikille haittaa vaadittaessa muutoksia hallinnon toimiin jotka eivät koske kuin heikoimpia ryhmiä. Asia olisi pitänyt hoitaa kuten kapitalistisessa mallissa yleensä, eli kaatamalla rahaa poliitikoille että he tekisivät päätöksiä halutulla tavalla. Jostain syystä työttömillä ja pienituloisilla ei vaan ole varaa lahjoa hallintoa, siinä kun teknofasistit saavat aina tahtonsa läpi. Mutta se on sitä aitoa demokratiaa!

Aivan kuten propagandan tunnistamisessa, päätöksenteossa muitakin koskevissa asioissa ongelmaa ei ole kunhan vaan on itse asiasta samaa mieltä kuin mitä ollaan pakottamassa muille. Mutta auta armias jos joku toinen omaa vastakkaisen näkemyksen mistä tahansa asiasta niin johan helvetti repeää. Lakot ja mielenosoitukset tulee kieltää jos aihe on väärä - eiväthän he omaa enemmistön valtaa sanella muille kantaansa! Enemmistödiktatuuri on hyväksyttävä tapa päättää asioista, koska massat ovat aina oikeassa, vai kuinka se meni?

Kansojen kannatus tasavaltojen oikeutuksesta onkin johtanut tähän varsin absurdiin tilanteeseen, missä ”enemmistön” valitsema hallinto saa tehdä oikeutetusti ihan mitä lystää ja pulinat pois - olisit äänestänyt oikein! Joka ikinen kerta hallitus on muodostettu vähemmistöstä, koska yhdellekään näkemykselle ei ole olemassa mitään koko kansan enemmistöä. Kansalle ei anneta vaihtoehtoa ”ei mikään näistä annetuista”, joten on turha väittää yhdenkään hallituksen olleen kansan enemmistön tahto. Mutta mikä on kansan enemmistön tahto, on se että meillä tulee olla totalitaarinen järjestelmä jossa muutama rahalla manipuloitu poliittinen pelle saa kusta kaikkien muiden muroihin oikeutetusti.

Mahtaakin olla aivan puhdas sattuma, että lähes kaikkea lakkoilua ja mielenosoittamista katsotaan vinoon, koska ihmiset joilla ei ole muita keinoja vaikuttaa asioihin kuin viemällä ne omat saappaat kadulle eivät tee sitä vaikuttamista ”oikealla tavalla”. Se ainoa oikea tapa kun on vaikuttaa kulisseissa päätöksiin, eikä mennä asiasta purnaamaan julkisesti sen aiheuttaman ikävän julkisuuden vuoksi. Media kyllä tekee parhaansa tämän sirkuksen ylläpitämiseksi, koska se on heidän ainoa tehtävä - pitää valta poissa kansalta. Jos kaikilla olisi oikeus tullu kuulluksi samalla tavalla, kuten demokratiassa väitetään olevan, kerrotaan kansan yhtenäisyyden olevan uhattuna. Tai no, ei kansan yhtenäisyyden vaan ”se on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme” kun kaikilla on oikeus sanoa mitä ajattelee. Nykyisessä mallissa vain omistava luokka saa sanoa kantansa kuinka haluaa, kansanjoukkojen yhdistymisen lakon tai miekkarin muodossa maalataan aina halutulla tavalla kaikkien tietoisuuteen. Eli siis jos aihe on täysin väärä, siitä ei hiiskuta sanaakaan, mutta muutoin se maalataan esimerkiksi ”oikeutettuna vihana” (esim. Elokapinat), ”pahana sosialistisena” (AY-lakot) tai ”hullujen kokoontumisena” (korona-rajoituksia vastustaneet) ja tähän haluttuun näkemykseen kansa sitten liittyy valiten puolensa. Kansa pitää siis saada tappelemaan keskenään jakamalla se eri ryhmiin jotka maalataan toistensa vihollisiksi. Hajota ja hallitse, missäs mä ole kuullut sen aikaisemmin…

Tässäpä yksinkertainen ajatusharjoitus ihan jokaiselle: kuvittele se kaikista surkein mahdollinen päättäjä jonka kanssa olet oikeastaan kaikesta samaa mieltä. Mitä valtaa haluaisit hänelle antaa ja mihin sinua koskeviin asioihin hänellä on oikeus puuttua täysin lupaa kysymättä? Joku toinen saattaa ajatella sinun kannattamastasi ehdokkaasta juuri tällä tavalla, pitäen häntä pahimpana mahdollisena päättäjänä. Koko järjestelmä perustuu oikeutettuun valtaan kaikkien ylitse, mutta näet sen ongelmana vain silloin, kun et satu pitämään juuri sen hetkisestä totalitarismista? Ja sitten ihmetellään miksi asiat ovat niin päin persiitä?

Tätä totalitarismin kannattamista voidaan kutsua myös sen toisella nimellä, eli kollektivismiksi. Vasemmisto haukkuu vastapuolen kollektivisteja fasisteiksi ja natseiksi, oikeistolaiset taas vastapuoltaan sosialisteiksi ja kommareiksi. Ja kummatkin kannattavat oman puolensa totalitarismia, haluten kieltää vastapuolen oikeuden vastustaa sen hetkistä tyranniaa. Enemmistödiktatuuri on helvetin typerä idea kun enemmistö kannattaa totalitarismia. Jokainen ääni vaaleissa, myös ne protestiäänet, antavat oikeutuksen tälle paskalle - järjestelmää itseään kun ei kiinnosta mikään muu kuin se, kuinka suuri osa sitä itse järjestelmää tukee. Ihmisiä kun on niin naurettavan helppoa manipuloida, olivat he sitten massojen mukana tukemassa koneistoa tai sitten koneiston huipulla määräilemässä alamaisiaan. Ja heille kerrotaan, että koneistoa vastustavat on se suurin uhka… totalitarismille, jota he tietämättään tai ymmärtämättään kannattavat. Mutta juu, haukutaan lakkoilijoita sosialisteiksi että fasistit saavat olla vallassa kunnes taas vaaleissa päätetään uusiksi kenen ismin alle kansan tulee kumartaman.

Ei, valtaa muiden yli ei voida tehdä ”oikein”. Aina löytyy muita, joidenka mukaan se omasta mielestästäsi paras mahdollinen juttu on sitä kaikista hirveintä asiaa maailmassa. Jos siis haluat kieltää tämän vastakkaisen näkemyksen, on hyvin mahdollista että vastapuoli näkee asian juuri samalla tavalla haluten kieltää sen näkemänsä vastapuolen kannan. Näitä näkemyksiä voidaan helposti ohjata propagandalla, joten syyllisiä ongelmiin tulee etsiä sieltä, kenellä on valta päättää mitä ihmisille kerrotaan. Sananvapaus olisi ratkaisu, mutta sekin halutaan kieltää … aivan kuten joka ikisessä totalitaristisessa järjestelmässä. Kysymys siis kuuluu, kannatatko sinä totalitarismia?

Convoy kevät 2024

Lauantaina 10.2.2024 Hellsingin Mannerheimintielle kerääntyy kello 17.reikäleipä seuraava iteraatio Convoy-liikkeestä. Some vilisee mainoksia ja ”ole sielä paikalla tai ole neliö”-iskulauseet leviävät … varsin verkkaisesti. Nyt ei ainakaan pääse kukaan sanomaan etten olisi mainostanut tapahtumaa, tosin se mainos päättyy tähän ja sen sijaan nyt tulee…


Kylmää vettä niskaan

Kyllä, mielenosoituksella voi vaikuttaa ja joka ikinen mielenilmaus osoittaa kanssaihmisille vähintään sen, että tälleenkin voi ajatella. Ja kyllä, tee itse paremmin jos ei kelpaa ja jos ei osallistu, ei omaa oikeutta kritisoida asiaa. Hernepussit siis valmiiksi, koska näitä samanlaisia sirkusesityksiä on nähty vuosien aikana jo kovin monta, eikä niistä yksikään ole saavuttanut juuri mitään huomiota. Se tietysti on kaikkien kotisohvalle jääneiden syytä, vai kuinka se meni?

Tällä kertaa ollaan kopioimassa Saksan traktorimarssia, joka tätä kirjoittaessa näyttää vielä kasvavan, siitäkin huolimatta että myönnytykset on jo tehty (ei tosin sitä mitä vaadittiin) ja kevät alkaa olla tuloillaan jolloin peltotyöt kutsuvat tai lähtee tuhkatkin pesästä. AfD saattaa onnistua kuittaamaan voitot tästä protestista, samoin kuin CDU/CSU, eli sillä suunnalla peli on vielä meneillään vaikka lakko alkaakin olla taputeltuna. Saksan lakko lähti kuitenkin siitä, mistä suurin osa lakoista on saanut alkunsa - hallinto teki päätöksen, joka kusi riittävän usean ihmisen muroihin riittävällä paineella, että venttiili antoi periksi ja se paine piti saada johonkin vapautettua. Pelisilmää omaava AfD nappasi kopin ja auttoi omalta osaltaan kaatamaan bensaa liekkeihin - näin toimii oppositiopuolue kun hallinto tekee jotain uskomattoman typerää. Enemmistö saksalaisista tukee tätä protestia johtuen hallinnon toimista, mutta media myi tarinan ”tukien leikkauksena”, jolloin se suuri enemmistö ei kokenut tarvetta lähteä tukemaan lakkoa paikan päälle.

Jos katsoo Convoy Suomen tapahtumasivua, ovat vaatimukset ja kiistanalaiset aiheet hieman eri luokkaa. Saksassa vaadittiin kahta muutosta jo päätettyihin veromuutoksiin, siinä kun Suomen versio ei sovi yhdelle arkille tulostettuna. Jokaiselle jotain ja kyllä, esitetyt asiat ovat ongelmia… mutta niistä ongelmista ei yksikään ole akuutti eikä vasta syntynyt, eikä yhtä ainoaa konkreettista ja hallinnon välittömässä päätäntävallassa olevaa muutosta vaadittu. Mistä helvetistä tässä nyt sitten ollaan miekkaroimassa ja ketä vastaan? Korona-ajoista hallinto kun jo oppi, ettei kannata tehdä julkisesti isoja piiskauksia koko kansalle, koska se saa ainakin osan kansasta liikkeelle. Närkästyksen hallinta on taitolaji, joka puuttuu Saksan nykyiseltä hallinnolta mutta joka Suomessa opittiin pikavauhtia männävuosien aikana.

Tässä ollaan siis toistamassa samaa virhettä kuin FIXIT-miekkarit (EU-ero) viime vuosilta. Kyllä, ongelma on olemassa mutta se ei ole juuri tällä hetkellä missään tapetilla, ei edes se uusi 50 mrd€ paketti Ukrainan sotaan. Asiasta kyllä purnataan kaljatuopin ääressä, mutta ne sata muuta ongelmaa ja kotoa lähempää asiaa ovat siinä korjattavien asioiden jonossa ennen EU:sta irtautumista. Persujen kanta on esimerkiksi se, ettei se ero ole nyt järkevää koska sillä ei ole kansan tukea, aivan kuten kiltti populistipuolue asian näkee. Mitään poliittista tahtoa ei siis ole ja kun kansa tietää että vain äänestämällä voi vaikuttaa, niin Convoyn kuin Fixitin agendan puolella ei ole kuin se pieni asiaa ajava joukko. Ja se joukko ei ole järin suuri, koska media on leimannut osallistujat kylähulluiksi.

Kannattaako sinne miekkariin sitten lähteä? Jos tarkoitus on näyttää muille, että näinkin voi ajatella niin juu… ehkä, tosin saman voi tehdä somessa palelluttamatta sormiaan. Silloin jää toki voima näyttämättä, joka sen ollessa parhaimmillaan marginaalinen, ei ehkä ole negatiivinen asia että se jää osoittamatta naureskelijat oikeaksi. Muutosta odottavat ja joukkovoimaa vaativat tulevat kuitenkin pettymään pahemman kerran, siitä olen satavarma… siitäkin huolimatta että olisin positiivisesti yllättynyt jos näkemykseni todistetaan vääräksi.

Toki näistä asioista puhuminen on samalla täysin turhanpäiväistä, koska näistä on kirjoitettu sekä kirjoja että tutkimuksia, jotka ovat varsin yksimielisiä siitä mitä isompiin ja potentiaalisesti toimiviin protesteihin tarvitaan. Lista on lyhennettynä seuraavanlainen: laukaiseva tekijä, riittävä närkästys, tilanteeseen sopivat kansankiihottajat, selvät vaatimukset ja jokin todellinen syy vallanpitäjille ottaa asia vakavasti. Mutta kyllä se tällä kertaa, tai seuraavalla, kunhan vaan toistetaan samat virheet aina uudestaan. Asiaa ei liioin auta se, että Suomessa ei ole minkään sortin oppositiota politiikassa, joka nappaisi kopin ja kaataisi bensaa liekkeihin. ”Vasemmisto” ja ”oikeisto” vaan vaihtelevat vuorotellen hallituspaikkoja ja kansa korjaa ongelmaa äänestämällä oikein. Minkään sortin poliittinen oppositio on Suomessa vitsi, vieläpä huono sellainen.

No miksi helvatassa mä sitten jaksan edelleen ottaa asiaan kantaa? Koska mua vituttaa tämmöiset perseily”miekkarit”, kun tiedetään jo ennalta mihin tämmöiset juostenkustut sirkukset johtavat kun ihmisille ei tehdä selväksi miksi edes kokoonnutaan. Olisi eri asia jos tapahtuma olisi kirkkaasti selitetty vain samanmielisten kokoontumisena ja osoittamaan muillekin, että näinkin voidaan ajatella. Mutta ei, taas hurrataan kansannousua ja maailman muuttamista. Ja tiedätkös mihin se johtaa? Mä olen näitä seurannut sivusta vuosikausia, joskus lähempää, yleensä hieman kauempaa ja niissä on käynyt oikeastaan YHTÄ miekkaria lukuun ottamatta samalla tavalla. Ketju menee näin: alkuun ankara hype ja rummutus, aletaan keräämään kimppakyytejä ja spämmätään someen päivittäin, taustalla tapahtuu pientä draamaa ja jengiä alkaa hieman epäilyttämään, kimppakyydit ja vastaavat alkavat hajoamaan, järjestäjät alkavat häsläämään, kun päivä tulee niin sinne saapuu odotetusta (somen ”osallistun” perusteella) vain murto-osa, jengiä vituttaa, ankara pettymys ja turhautuminen, syyttely alkaa, keskinäisiä tappeluita ja vanhoja tuttavuuksia/kaveruuksia vedetään pöntöstä alas ja lopuksi osa aktiiveista haistattaa pitkät koko hommalle. Lopputulos on siis joka ikiselle epäonnistumiselle sama: potentiaalisten osallistujien määrä vähenee. Koko kenttä on pirstaloitunut pieniin osiin joilla jokaisella on omat johtohahmonsa ja nämä hahmot eivät tule taas kovinkaan hyvin toimeen keskenään, jolloin yhteistyö on mahdotonta. Niin ennen kuin jälkeen nahistellaan keskenään, koska muut tekevät aina väärin ja itse tekee aina oikein. Järjestelmällisyys tälle jatkuvalle ketjulle alkaa osoittamaan monessa kohtaa siihen suuntaan, että peliin sekaannutaan ulkoa ja kuten jo Lenin aikoinaan tiesi, paras tapa hallita oppositiota on johtaa sitä itse. Mutta eiväthän ne niin tekisi…

Ylehtelyn perusteet

Yleensä lähinnä totalitaarisiin valtoihin yhdistetty valtiollinen propaganda on koko länsimaisen demokratian kulmakivi. Sen sijaan, että kansa päättää miten valtiota johdetaan, valtio kertoo kansalle miten sen tulee ajatella. Koska termi ”propaganda” omaa niin vahvan tunnelatauksen, sen käyttö aiheuttaa monissa lähinnä negatiivisia mielleyhtymiä, jotka vievät huomion pois itse manipulatiivisesta viestinnästä, joka ei kuulu demokratiaan millään tavalla. Siksi termi ”ylehtely” sopii oikein hyvin Suomen tapaukseen, Ylen ollessa se valtiollisen propagandan ykköstykki.

Propagandassa ei usein ole kyse suoranaisesta valehtelusta, koska valehtelusta kiinni jäädessään median on hankalampaa koettaa selittää asia parhain päin. Siksi manipulointiin käytetään enemmän ”muunneltua totuutta”, joka on myös politiikassa ainoa käytetty kieli. Käydään siis läpi joitain ylehtehtelyn keinoja, joiden tunnistaminen auttaa havaitsemaan vilunkipelin. Ikävä kyllä vanha ajatus siitä, kuinka totuus löytyy sieltä puolesta välistä ei pidä paikkaansa suurimmassa osassa tapauksista, koska totuus asioista vain on, eikä se ole mikään keskiarvo kerrotuista tarinoista. Katsomalla siis eri ”puolten” näkemyksiä ei välttämättä auta pääsemään yhtään lähemmäksi totuutta, koska joka ikinen osapuoli lähes jokaisessa asiassa kertoo sen tarinan oman etunsa kannalta ja täten kumpainen saattaa jättää ne ikävät faktat, eli malinformaation kertomatta.


Pavlovin kello

Tuttu tunnusrimpsu, kanavan/ohjelman logo ja päälle ruutuun pompsahtaa tuttu ja turvallinen juontaja tai uutistenlukija jo vuosien ajalta. Kansa tietää, että nyt meille kerrotaan totuus maailman tapahtumista, tai sitten tarjolla on juuri tietynlaista viihdettä tai mitälieneekään. Kansa on viritetty oikeaan tunnelmaan jo ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on sanottu tai kuvaa lyöty propagoitavasta asiasta ruutuun. Vanhemmat opettavat lapsilleen, kuinka juuri tämä ohjelma on ”luotettavaa mediaa” ja sukupolvien yli kantanut kertomus maailman luotettavimmasta mediasta on iskostunut kansaan. Ja miksi sitä epäillä, koska meille kerrotaan sen olevan niin, muutkin ovat asiasta samaa mieltä ja kellon soitua kuola alkoi jo valumaan. Ylehtely siis alkakoon!

Mitä kerrotaan ja ennen kaikkea mitä jätetään kertomatta

Kaikista yksinkertaisin ylehtelyn keino on yksinkertaisesti jättää kertomatta asioita, joita kansan ei haluta tietävän. Ennen sosiaalista mediaa, idioottilaatikko oli lähes ainoa kanava jota valtaväestö seurasi, joten altistuminen väärille asioille vaati aktiivista toimintaa yksilön kannalta. Ja kenellä sitä nyt on aikaa oma-aloitteisesti tutkia asioita tehtyään koko päivän valtiolle verotuloja, kun kellon soinnista tiesi, että nyt kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi kaikki tarvittava huomiseen kahvipöytäkeskusteluun?

Ja kaikki mitä sinne uutisiin ja vastaaviin päätyy, täytyy olla tärkeää! Kaikenmaailman kissanristiäiset kerrotaan hiljaisena uutispäivänä, mutta muutoin kansa pidetään lähinnä jatkuvasti varpaillaan. Jotain pahaa on tapahtunut jossain, katastrofeja ja maailmanloppua pukkaa, sinun tulee pelätä tiettyjä asioita, mutta ennen kaikkea vihata haluttuja asioita. Närkästyksen hallinta on nykypäivän ylehtelyssä yksi tärkeimmistä asioista, koska muutoin kansa saattaisi keskittyä johonkin yksittäiseen asiaan ja mahdollisesti alkaa vaatimaan siihen muutosta. Jos jokin tarina toistuu mediassa kerta toisensa jälkeen jopa päivittäin, kyse on jostain todella merkittävästä asiasta… vallanpitäjille. Kansalaisia koskettavia ja heille oikeasti tärkeitä asioita ei kannata mainita kuin sivuhuomautuksena, mutta ainakin nyt sen yhden kerran ettei kukaan pääse sanomaan etteikö asiasta oltaisi kerrottu. Jos jokin asia päätyy sinne pääuutisiin saakka, se on sielä tarkoituksella. Mikä se tarkoitus on, se onkin sitten toinen asia… Ei siis ole ihme, että usein puhutaan agendamediasta

Asiantuntijoiden suulla valehtelu

”Tutkimus osoittaa…”, ”Asiantuntija kertoo…”, ”Ylipäällepäsmäri apinoiden kuningas ja ylioppilas nönnönnöö sanoo, että…” ja vastaavat aloitukset ovat ylehtelyssä arkipäivää. Mediaa itseään ei voida syyttää väärästä tai virheellisestä tiedosta, koska se oli se joku tyyppi sanoi niin, emme me! Auktoriteettiusko on vahvassa ja asiantuntijan suusta lausuttuna täysin järjenvastaiset asiat uppoavat valtaväestöön kuin kuuma veitsi voihin. Tarkasti valikoidut ja juuri oikeita näkemyksiä omaavat henkilöt ovat kerta toisensa jälkeen isolla ruudulla saarnaamassa kansalle yhtä ainoaa totuutta. Kyllä, on haastavaa löytää asiantuntijoita, jotka osaavat esittää asiat kansan ymmärtämässä muodossa ja päälle vielä halutusta suunnasta esitettynä. Siksi näemme samoja naamoja ja nimiä kerta toisensa jälkeen mediassa, täysin riippumatta siitä kuinka tarkasti heidän lausunnot ja ennustukset ovat osuneet kohdilleen. Valikoitu tarinankerronta on ylehtelyssä tärkeää, joten ei sinne voida ihan ketä tahansa päästää ääneen ja sitten kun kansa antaa asiasta palautetta, voidaan itkeä maalittamista ja demokratian vaarantamista.

Ylehtelyn seitsemän perusvälinettä

- Nimittely, eli denialistit, äärioikeisto, Putinisti jne…
- Ylevät sanat, eli demokraattinen, tutkittu ja turvallinen, tieteellinen jne…
- Siirräntä, eli asiantuntija, lääkäri, tutkijatohtori jne…
- Todistus, eli tuo asiantuntijoiden suulla valehtelu
- ”Tavallinen kansa”, eli gallupit osoittavat, enemmistö suomalaisista uskoo jne…
- Oikeat kortit, eli rusinoiden noukkiminen pullasta samalla kun ikävät faktat ohitetaan
- Ryhmään liittyminen ja voittajan vankkurit, eli galluppien jälkeen äänestetään voittajaa


Propagandan loputon suo

Propagandaa on tutkittu jo reilu vuosisata tieteellisesti ja käytetty kansan manipulointiin vuosituhansia. Syy miksi ylehtely on alkanut herättämään huomiota on se, että meillä on lukemattomia uusia lähteitä tiedolle ja mielipiteille, joidenka ansiosta kansa altistuu myös valtavirrasta poikkeaville asioille. Ylehtely tunnistetaan yleensä vasta silloin, kun kerrotusta asiasta on eri mieltä, koska muutoinhan sen asian täytyy olla totta kun itse näkee asian samalla tavalla, eikös? Jos meillä olisi oikeasti demokraattinen järjestelmä, kaikista asioista voitaisiin keskustella julkisesta ja idea kansan yhteisistä varoista kustannettavalla medialla on ihan järkeenkäypä - yksityisellä rahalla kun propagoidaan vain rahoittajansa agendaa, yhteisillä varoilla voitaisiin käydä avointa ja julkista keskustelua.

Valtaosa kansasta kuitenkin uskoo Yleen yhtä vahvasti kuin jotkut uskovat Raamattuun, täysin riippumatta siitä kuinka monta kertaa ja kuinka vahvoilla todisteilla heille osoitetaan lähteiden ongelmat. Ylehtely on se syy miksi kansa oli ennen niin yhtenäinen - heillä ei ollut muuta tietolähdettä.

Ja kyllä, ylehtely on myös propagandaa, kun siis luodaan mielleyhtymä valehtelun kanssa naitettuna Ylen nimeen. Mitä tälle ongelmalle tulee tehdä, sitä pohditaan taas seuraavassa WEF:n Davos-kokouksessa, koska propagandan paljastaminen ja siitä puhuminen on malinformaatiota ja äärimmäisen vaarallista demokratiallemme! Kun kansaa manipuloidaan oikein ja hyvän asian puolesta, se on oikeutettua?

Jos haluat oppia lisää lisää propagandasta, etsi käsiisi kirja "Propagandan lyhyt oppimäärä", saatavilla hyvin varustelluista kirjakaupoista tai ilmaiseksi tästä linkistä.

Ideologinen työttömyys

Ajatus tahallaan työttömänä olemisesta puhuttaa aina välillä mediassa. Viimeksi Yle (ja moni muukin media, mutta linkataan Ylen artikkeli arkistosta) nosti asiaa esiin tapauksessa ”Alma Tuuva”, joka oli esiintynyt idioottilaatikossa jossain deittiohjelmassa ja jakanut näkemyksiään työstä ja työnteosta. Muutaman minuutin vilkaisu itse ohjelmaan oli lähinnä muistutus siitä, miksi en katso televisiota, joten kommentoidaan nyt lähinnä artikkelia sekä itse ilmiötä. Sosiaalinen media ei tällä kertaa pettänyt ja kommentit ainakin omassa fiidissä olivat lähes poikkeuksetta varsin negatiivisia.

Yleinen kanta kommenteissa olikin kuinka kauhiaa tämmöinen työttömäksi jääminen tahallaan ja tukien varassa eläminen oikein onkaan. Moiset vassarit tulisi lähestulkoon pakottaa töihin, tai ainakin tuet olisi leikattava näiltä lorvijoilta kokonaan pois, koska jokaisen hyvän kansalaisen on tehtävä töitä ja ennen kaikkea maksettava veronsa valtiolle. Huvittavaa tässä onkin se, kuinka sama porukka joka tästä valittaa, on aikaisemmin valittanut kuinka vassarit haluavat kieltää kaikki asiat joista eivät pidä, mutta se tietysti on #eriasia kun kielletään niitä vääriä asioita? Aina se vastapuoli haluaa kieltää niitä vääriä asioita, siinä kun oman kannan kollektivistinen näkemys on oikein ja maailma olisi parempi paikka kun ne vastapuolen pahat asiat kiellettäisiin. Kollektivistit ovat siis hyvin samankaltaista sakkia keskenään vaikka joidenkin asioiden suhteen näkemykset ovatkin päinvastaisia. Jos kaikki olisivat äänestäneet oikein, tämäkin ongelma olisi jo ratkennut!

Alman tapauksessa on kuitenkin virheellistä puhua suoranaisesta ideologisesta työttömyydestä, kuten artikkeli loppua kohden paljastaa. Mutta… Kuka sitä nyt koko artikkelia jaksaisi kuitenkaan lukea, joten kommentointi tehdään otsikon ja ingressin pohjalta. Someaktiivi ja taiteilija, jonka tekemistä yhteiskunta ei vaan arvosta niin, että siitä maksettaisiin - ei siis varsinaisesti työtön. Artikkeli yrittää nostaa myös tätä puolta asiasta esiin, mutta aivan liian myöhään että se tulisi edes huomioiduksi somessa.

Yhteiskuntakritiikki jääkin varsin laimeaksi, mikä on sinänsä ymmärrettävää koska tämän ongelman osoittaminen, saatikka sen juurisyiden analysointi on melkoinen kipukohta tässä kilpailuyhteiskunnassa ja asiasta olisi valtion suunnalta katsottuna oltava hyssykkää ettei se nostaisi ikäviä asioita kansan tietoisuuteen. Nimittäin sen, kuinka pahasti kieroutunut on nykypäivän arvostus eri työn muodoille. Investointipankkiiri vetää tunnissa enemmän palkkaa kuin tukien varassa roikkuva saa koko vuotena. Oikeasti yhteiskuntaa pystyssä pitäviä duunareita ei arvosteta ja heitä pidetään tyhminä, verrattuna julkkiksiin joiden tehtävä on tuoda sirkushuveja pitämään kansa viihdytettynä. Vallanpitäjien suunnasta katsottuna tämä on tietysti täysin loogista, mutta alhaalta ylös katsottaessa nykyinen arvojärjestys on vähintäänkin pahasti vinksallaan. Jutussa haastateltu professorikin vetää kovaa liksaa laukoessaan valtion hyväksymiä totuuksia asioista, siinä kun sen virallisen tarinan vastaiset äänet halutaan jopa kieltää - kuka siis päättää kenen mielipide on rahanarvoinen?

Ongelmaa voitaisiin korjata perustulon kaltaisilla keinoilla, mutta ajatus siitä että leipä tulisi pöytään tekemättä mitään kauhistuttaa monia. Mukaan lukien niitä vallanpitäjiä, koska se jättäisi ihmisille huomattavasti enemmän aikaa toteuttaa itseään ja ennen kaikkea ajatella asioita. Yksikään vallanpitäjä ei halua itsenäisesti ajattelevaa kansaa, koska se saattaisi tulla jopa siihen lopputulokseen ettemme tarvitsisi koko hallitsevaa luokkaa yhtään mihinkään. Suuri osa ihmisistä kun sen lorvailun sijaan alkaisi jossain vaiheessa etsimään asioita, jotka kiinnostavat heitä itseään ja kehityksen kannalta katsottuna tämä mahdollistaisi valtavan joukon ihmisiä luomaan uusia innovaatioita, jotka saattaisi hyödyttää ihan kaikkia, sen sijaan että keskityttäisiin vain siihen mikä tuottaisi omaan taskuun eniten hilloa. Kapitalistinen järjestelmä kun tuppaa keskittämään sen kehityksen uusiin tapoihin kilpailla keskenään ja siihen, miten niiltä muilta saisi eniten irti omaksi edukseen.

Artikkelissa haastateltu professori, Jaana Hallamaa, on toki oikeassa siinä, että elämä ei noin keskimäärin ole hirveän mukavaa ja osumaa tulee joka suunnasta. Reilua yhteiskuntaa on mahdotonta saavuttaa, kun ihmiset yhteistyön sijaan kilpailevat keskenään. Se ei tietenkään ole reilua, että osa elää muiden kustannuksella, mutta sen sijaan että katsotaan mihin se raha oikeasti kulkeutuu, keskitytään jälleen kerran syyllistämään niitä yksilöitä, jotka omasta tahdostaan halua raskasta työtä tehden lihottaa valtion valitsemia syöttöporsaita. Onkin varmasti puhdas sattuma, että syyttävä sormi osoittaa kohti työtä tekemättömiä ja verovaroin asustelevia suomalaisia kohtaan, sen sijaan katsottaisiin mitkä muut kansanryhmät asustelevat maassamme tukien varassa tuomatta pennin jeniä valtion kassaan. Ai niin, se olisi rasismia, my bad.

Jaana kuitenkin huomauttaa, että tämä valtion kassan lihottamatta jättäminen on sääntöjen vastaista. Jaa niin minkä sääntöjen? Kun köyhä pelaa sääntöjen mukaan peliä ja käyttää sinne sääntöihin jätettyjä porsaanreikiä omaksi edukseen, se on huono juttu, mutta kun rikkaat esimerkiksi verosuunnittelulla vetävät moninkertaisia summia välistä, se on ihan jees. Kun päästää psykopaatit tekemään sääntöjä, siinä on varsin suuri riski etteivät ne säännöt ole järin reiluja ja niissä saatetaan suosia harvoja kaikkien sijaan. Pitkään maassamme ollut ajattelu ”Pohjoismaisesta mallista” on luonut kuitenkin järjestelmän, jonka tarkoituksena on taata kaikille edes jonkinmoinen turvaverkko kun paska osuu tuulettimeen. Ideana ei tietenkään ollut luoda sääntöjä, jotka mahdollistavat sen itsensä toteuttamisen, vaan pitää yksilö niin kauan pystyssä että kykenee seisomaan jälleen omilla tolpillaan. Oikeiston näkökulmasta katsottuna tämä on tietysti väärin, koska ihmisten pitääkin kilpailla keskenään kaikesta ja häviäjät joutavatkin kuihtua pois.

Vanhan kaartin vasemmisto pyrkikin aikoinaan luomaan järjestelmän, joka piti huolta niistä heikommistaan ja ammattiyhdistykset taistelivat työntekijöiden oikeuksien puolesta. Näillä aatteilla luotiin tämä sosiaalidemokraattinen järjestelmä, joka piti huolta oman maan kansalaisista, myös niistä jotka eivät pärjänneet kilpailussa yhtä hyvin kuin jotkut toiset. Ihmiset kun eivät ole millään mittarilla tasavertaisia, jolloin ne heikommat jäisivät välittömästi vahvempiensa jalkoihin. Tämä toimikin vuosikausia, koska niin tarkoitus ja käytäntö olivat samansuuntaisia - omasta kansasta pidettiin huolta (ja samalla estettiin kansannousu vallanpitäjiä vastaan). Aniharva suomalainen tahallaan jättäytyi työttömäksi elämään tukien varassa, vaan taustalla oli jotain henkilökohtaista ongelmaa, joka esti tavalla tai toisella toimimisen työelämässä. Apua harvemmin oli saatavilla näihin ongelmiin, mutta ainakin se leipä pöytään ja katto pään päälle taattiin. Mutta sitten mukaan tuli ajatus koko maailman pelastamisesta ja suomalaisista tuli alimman luokan kansalaisia omassa maassaan. Ai niin, se oli taas sitä rasismia, eli hei, katso mikä tuolla on!

Ja siksi meille tuodaan ideologisesti työttömiä vihattavaksi mediassa. On sääntöjen vastaista olla rahoittamatta herrojen sotia, teknologiajättien teknofasismia ja lääkeyhtiöiden loputonta rahanhimoa. Sinä olet paha ihminen jos et elätä lukemattomia muita omalla raskaalla työlläsi, siitäkin huolimatta että itse saa apua tai tukea kun sitä tarvitset. Kilpailu on ainoa oikea tapa ratkaista kuka saa ja kenelle annetaan! Yhteisöllisyys on syntiä, vääränlainen yhteiskuntakritiikki pahan vastapuolen disinformaatiota ja kaikki väärinajattelu on kiellettävä!

Itse nostan hattua Alman kaltaisille ihmisille, jotka tekevät sitä mikä tuntuu itselle oikealta sen sijaan että mitä yhteiskunta sanelee. Propagandalla ihmiset saadaan uskomaan lähes mihin tahansa ja kaikki siitä poikkeava nähdään uhkana, vaikka samalla kerrotaan olevan niin helvetin suvaitsevaisia. Ja hei, tämäkin teksti on tuotettu suurelta osin verovaroin, tosin sille halutaan loppu sosiaalisen pisteytyksen keinoin - yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Jostain syystä neoliberaaliin järjestelmään ei kuulu sen itsensä kritisointi ja ongelmien osoittaminen. Kuka olisikaan arvannut? Päivän termi tämän kaltaisille näkemyksille taisi olla kommari… tai natsi. Voi pojat mitä noiden sanojen taakse onkaan piilotettu, mutta älä vaan mene sitä verhoa raottamaan!

Ajattelin seuraavaksi ryhtyä filantroopiksi, eli jokaista lahjoittamaani euroa kohden johonkin asiaan saan vähintään kymmenen euroa (tai kuten Billy, 1000€ jokaista lahjoitettua vastaan) takaisin kansalta varastettuna! Siksi sinunkin tulee vihata työttömiä, koska muutoin ei varallisuutta saataisi pakattua harvojen taskuun näin tehokkaasti.