Sanonnan mukaan paska valuu yleensä alaspäin, mutta suurimmat perslävet tuppaavat nousemaan pinnalle nyky-yhteiskunnassamme. Mutta miksi nousisivat, eihän kukaan halua niitä kaikista huonoimpia mahdollisia johtajia valtaan?
Ei saa yleistää, joten ”ei kaikki korkeassa poliittisessa asemissa olevat ole psykopaatteja, sosiopaatteja tai narsisteja”. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että tietyissä ammattikunnissa ja asemissa nämä edellä mainitut luonnehäiriöt ovat huomattavasti yliedustettuna. Toki on lukemattomia eri syitä siihen, miksi tietyt asemat houkuttelevat ”vääränlaisia” ihmisiä yleensä korkeille paikoille yhteiskunnassa, mutta peliteoria antaa varsin hyvän lähtökohdan tälle ilmiölle.
Nollasummapeli tarkoittaa tilannetta, missä yhden voitto on suoraan toiselta pois. Pokeri sopii tähän hyväksi esimerkiksi, eli yhteinen potti ei kasva lainkaan pelin edetessä vaan ainoastaan se kaikkien pöytään tuoma summa jaetaan uusiksi. Hierarkkisissa järjestelmissä se valta on aina jaettuna varsin epätasaisesti, eli mitä korkeammalla olet, sitä enemmän sinulla on valtaa alemmilla tasoilla olevien ylitse. Organisaatio yleensä pyrkii myös kasvattamaan valtaansa suhteessa muihin, mutta se kasvanut valta jaetaan edelleen sisäisesti samassa suhteessa. Mutta kuka nousee sielä sisäisessä kilpailussa ykköseksi?
Olisi tietysti hieno homma, jos johtajan olisi aina ”paras” tyyppi. Osaavin, karismaattisin, yhteistyökykyisin ja muita vastaavia ominaisuuksia omaava henkilö, joka sitten tekisi päätöksensä jos ei kaikkien, niin ainakin sen kyseisen organisaation parhaaksi. Kilpailussa ne ”hyvät tyypit” eivät vaan yleensä pärjää, koska empaattiset ja yhteistyökykyiset eivät ole yleensä valmiita ottamaan kunniaa itselleen ja kohoamaan muiden yläpuolelle. Toki näinkin voi käydä, mutta käytännössä sinne johtoon, niin eri tasojen kuin koko härdellin huipulle nousee varsin usein se suurin persereikä.
Kyynärpäätaktiikalla kun tuppaa pääsemään sinne huipulle paljon helpommin, kuin osoittamalla olevansa sen aseman arvoinen. Sopivaan ryhmään kuuluminen ja oikeiden verkostojen tuki auttavat myös paljon nostamaan yksilö muiden yli asemaansa, mutta tietyn asteinen röyhkeys on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki jos tarvitaan syntipukki tahi nukke/puhuva pää, silloin haetaan hieman toisenlaisia ominaisuuksia, mutta itsenäiseksi johtajaksi vaaditaan jotain muuta. Narsistit suorastaan loistavat tässä johtohommassa. Kaikki narsistit eivät ole psyko-/sosiopaatteja, mutta kaikki nämä paatit ovat narsisteja. Tietysti nämä ominaisuudet eivät ole niinkään mustavalkoisia eli olet tai et ole, vaan eri luonnehäiriöden asteet vaikuttavat asiaan. Liian vahvat ongelmat tuppaavat loistamaan niin selvästi, että kenelläkään ei ole epäilystä että tyypissä on jotain ”vikaa” ja täten hänen mahdollisuutensa saattavat huveta, tai ainakin rajoittuvat tehtäviin joissa se suurimman mulkeron asenne on etu, ei haitta.
Koska ihmisiä ei saa diagnosoida eikä heitä kutsua luonnehäiriöiseksi ilman lääkärin todistusta, en mene sanomaan että nykyiset poliittiset johtajat olisivat vähintäänkin narsisteja. He nyt vaan sattuvat omaamaan ja osoittamaan useita luonteenpiirteitä, jotka yleensä lasketaan tyypillisiksi luonnehäiriöisille. Itsensä esiin nostaminen, uhriutuminen, äkkipikaisuus, muiden syyttely ja vastuun siirto ovat varoitusmerkkejä ja samalla ominaisuuksia joita he pyrkivät piilottelemaan toisilta. Media osaa luoda henkilöstä lähes pyhimyksen jos niin halutaan, sanoi se lähipiiri sitten mitä tahansa.
Kun se sama sitten tapahtuu lähes kaikkialla maailmassa, ei pitäisi tulla kovinkaan suurena yllätyksenä, että asiat ovat viturallaan joka kolkassa. Samankaltaiset pyrkyrit etsivät valtaa ja huomatessaan mahdollisuutensa, he tuppaavat hakeutumaan näihin valta-asemiin. Vaikka taustalla olisi kuinka vahvaa idealismia, halutessaan valtaan muiden ylitse on varsin todennäköistä, että sielä taustalla on se pieni piru olkapäällä kuiskuttelemassa. Ja kun kyse on edelleen kilpailusta, voittajat nousevat pinnalle ja häviäjät jäävät joko nuolemaan näppejään tai tippuvat pois kisasta lähes kokonaan. Monen mukaan tämä on kuitenkin oikein ja oikeutettua.
Omalla tavallaan monarkiat ja vastaavat hallintomuodot olivat reilumpia - talonpojat eivät saaneet edes osallistua kilpailuun vaan ainoastaan se ennalta määritelty joukko oli mukana kisassa. Demokratiassa kansalle luodaan illuusio siitä, että myös sinulla ja sinun äänelläsi on jotain arvoa ja merkitystä. Demokratiassa ehkä olisikin, mutta tasavalloissa ei niinkään. Tasavallassa kun suosiokilpailulla päätetään kenellä on päätäntävalta ylitsesi ja kun olet tämän hyväksynyt antamalla äänesi valtiolle, asiassa ei pitäisi olla nokan koputtamista - itse annoit vapaaehtoisesti oikeutuksen muille valtaan ylitsesi. Ja se valtaan noussut voitti muut sinne pyrkineet yleensä aivan muilla ominaisuuksilla kuin osaaminen tai rehellisyys.
Tässä kaikessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, eikä sitä yleensä edes kiistetä etteikö sinne huipulle nousisi lähinnä ne röyhkeimmät ja armottomimmat jantterit. Paitsi tietysti se oma ehdokas, joka on hyveellinen tai jos ei muuta niin ainakin vähiten huono vaihtoehto. Kun valitsee ruton ja koleran välillä ja aamupalaksi tarjoillaan vaihtoehtoisesti kissan- ja koiranpaskaa, ei tarvitse ihmetellä miksi suussa maistuu pahalta ja tuntuu kuin joku potkii päähän.
Kilpailu indoktrinoidaan jo pienestä pitäen ihmisiin ja media nostaa jalustalle ne voittajat, siinä kun häviäjiä ei muista kukaan. Niitä kortteja ei tähän peliin jaeta sattumalta kuin osittain ja jotkut saavat valita pelimerkkinsä jo ennen kuin kilpailu edes alkaa. Osa taas syntyy se kultalusikka jo valmiiksi suussa. Massat voisivat yhteistyöllä ratkaista asian, mutta kun voittajat kirjoittavat sääntöpohjaisen pelin säännöt, niillä heidän säännöillä pelaamalla on turha kuvitella voittavansa. Joku voi ottaa tämän kaiken vain katkeruutena kun sain heikot kortit tällä kierroksella, mutta lähinnä tämä sirkus saa minut surulliseksi kun katson miten hyviä ihmisiä vedetään kuivana kakkoseen ihan surutta näiden ”voittajien” toimesta. Mutta minkäs teet, propaganda jyllää ja koko maailma pyörii paskapuheella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti