Hiljattain julkaistussa Journalisti-lehden artikkelissa (linkki arkistosta) Jussi Latvala pohti jälleen luottamusta mediaan. Tutkimusten mukaan luotto on korkealla tasolla, ainakin Suomessa, mutta jostain syystä media saa kritiikkiä sekä paskaa niskaansa jatkuvalla syötöllä, mikä on samalla sekä demokratian osalta varsin tärkeä asia, kuin jatkuvaa nillitystä journalistien suunnalta aiheuttava asia. Kritiikki on hyvästä, jos se osataan ottaa vastaan, mutta pelkkä paskan niskaan kaataminen aiheuttaa ainoastaan suojelumekanismien päälle lyömisen, jonka jälkeen myös aiheellinen kritiikki hylätään. Saamieni estojen määrästä somessa sanoisin, että varsin herkkähipiäistä sakkia maamme toimittelijat.
Monasti puhutaan median läpinäkyvyyden tärkeydestä, mutta kuten Jussi mainitsee ja itsekin samankaltaisia tutkimuksia lukeneena, sillä ei käytännössä ole juurikaan vaikutusta kansalaisten luottoon median suhteen. Oma tulkintani niin näistä tutkimuksista, kuin vastaavista artikkeleista on kuitenkin se, että läpinäkyvyydestä olisi hyötyä jos ymmärrettäisiin mistä epäluottamus mediaan varsin monella johtuu. Näkemyksessä tosin mennään jälleen sille alueelle, josta ei mediassa haluta puhua, koska näistä asioista puhuminen nostaa niitä ikäviä faktoja, eli malinformaatiota esille. En tosin oleta, että yksikään toimittelija vaivautuu tätäkään kritiikkiä lukemaan, mutta saampahan aiheen taas hetkeksi pois mielestä vuodattamalla sanoja peräkkäin. Eli hatuista kiinni, sitten lähdetään…
Propagandistien ainainen ongelma
Halusi sitä tai ei, valtaosa ihmisistä tulkitsee ja analysoi minkä tahansa sanoman luotettavuutta seuraavalla tavalla: Jos on samaa mieltä, se on totta, jos eri mieltä, se on propagandaa. Nimittäin on täysin yhdentekevää kuinka paljon ihminen todella tietää jostain asiasta, hänellä on yleensä siitä asiasta jokin mielipide, perustuen hänen omiin kokemuksiinsa ja tietoon maailmasta. Jos hän sattuu kannattamaan jotain asiaa, hänellä on positiivinen mielipide ja kaikki mitä kerrotaan otetaan totuutena, mutta jos ennakkoasenne on negatiivinen, se on yks hailee mitä asiasta todella sanotaan ja kaikki kerrottu on pahan vastapuolen sanomaa. Syy tälle on varsin yksinkertainen: media itse on lietsonut tätä asennetta vuosikaudet. Denialisteja, trolleja ja ties mitä on annettu nimitykseksi kaikille niille, jotka millään tavalla poikkeavat virallisesta tarinasta. Ja sitten vielä ihmetellään mistä se kaikki vihamielisyys kumpuaa.
Tavan tallaajaa ei kiinnosta viittä vesilusikkaa miten ja mistä jokin tieto on peräisin, vaan hän haluaa ne viralliset näkemykset ennalta pureskeltuna riittävän lyhyessä muodossa, ettei kahvi ehdi jäähtymään tahi harmaat aivosolut edes miettimään mitä tuli juuri lisättyä siihen omaan tietomäärään. Siksi läpinäkyvyys, eli juuri tämä mistä ja miten se ”uutinen” tai artikkeli on lähtenyt liikkeelle. Juuri ketään ei se kiinnosta, riittää että se on ”luotettavalta taholta” ja dats it. Lähteitä aniharva jaksaa itse käydä lävitse ja kun asiat eivät juuri koskaan ole niin yksinkertaisia kuin esitetään, jonkin asian syvällisempi pohdinta vaatisi tuntikaupalla tutkimista ja ennen kaikkea ajattelua, että voisi sitten muodostaa oman näkemyksensä asiasta. Nimittäin siitähän uutisissa ja vastaavissa tulisi juuri olla kysymys: ihmisille kerrotaan miten jokin asia on, mutta hänen tulee itse muodostaa siitä näkemys.
Nykypäivän media ei ole enää pitkiin aikoihin kertonut muuta, kuin tarkasti valikoidut faktat jotka on soviteltu haluttuun tarinaan. Ennen sitä rusinoiden noukkimista pullasta ja sen perusteella tarinan muodostamista oltaisiin kutsuttu propagandaksi, mutta nykyään sitä sanaa käytetään ainoastaan leimaamaan ”vastapuolen” sanoma pahaksi syntiseksi tarinaksi. Kaikilla asioilla on kuitenkin aina useampikin puoli, joita esimerkiksi hyysärin mukaan ei parane kertoa ettei pilata hyvää tarinaa. Mutta kun kaikki asiat tulee kertoa riittävän yksinkertaisesti tyhmennetylle kansalle, ei siinä ole tilaa millekään muulle kuin tunneladatulle pikku sadulle johon ihmisten tulee uskoa, koska se on auktoriteetin kertomaa.
Kuten tutkimukset kuitenkin osoittavat, mediaa kritisoikin nykyään lähinnä vain pieni, mutta somen ansiosta varsin kovaääninen joukko. Ja tämä joukko on median toimesta haukuttu alimpaan helvettiin ja leimattu ”salaliittoteoreetikoiksi”, koska he kehtaavat kyseenalaistaa sitä virallista tarinaa. Demokratian toimivuuden kannalta juuri tämä kyseenalaistaminen ja siitä kumpuava keskustelu olisi elinehto itse demokratialle, minkä vuoksi onkin onni ettei meillä mitään demokratiaa ole koskaan ollutkaan. Meillä on siis viralliseen tarinaan uskovat ja sitten ne muut, jotka eivät usko. Ja heistä ketkä eivät usko, valtaosa edelleenkin analysoi sitä mediaa samalla tavalla, eli samaa mieltä=totta, eri mieltä=propagandaa. He vain ovat eri mieltä monessa kohtaa, jolloin valtamedia näyttäytyy heille puhtaasti propagandana. Mitä se tietysti onkin…
Vallanpitäjien viralliset äänitorvet kun ovat olleet jo aikojen alusta propagandaa, eli jonkin näkökannan propagointia. Se on voinut olla hyvinkin faktapitoista, mutta silti tarkasti valikoituna ja halutulla tavalla esitettynä se on edelleenkin ollut ja on myös tänäkin päivänä propagandaa. Se, että tälle kauniille sanalle on tullut harteilleen varsin vahva negatiivinen tunnelataus, ei poista sitä faktaa, että juuri se virallinen tarina on nimenomaan propagandaa - sillä ajetaan haluttuja asioita ja pyritään saamaan ihmiset niin toimimaan ja ajattelemaan asioista tietyllä tavalla.
Maailmassa on myös aina ollut ihmisiä, jotka ajattelevat toisin mistä tahansa kerrotusta asiasta. Ainoa ero menneisiin onkin se, että nyt (meillä) vastarinnankiiskeillä on mahdollisuus kertoa myös oma näkemyksemme julkisesti. Se, että teknofasismissamme se on tehty varsin haastavaksi ja isosti kuulluksi tulemisen lähes mahdottomaksi on sitten asia erikseen. Ja tästä syystä toimittelijat sitten saavat nauttia henkilökohtaisesti siitä kritiikistä, kuin myös puhtaasta vittuilusta. Ikävää, toki, mutta kun lähtee vallanpitäjien kelkkaan, aina joskus saattaa tulla myös palautetta asiasta. Ehkäpä sillä seteliselkärangalla tulisi kestää myös hieman rankempaakin kritiikkiä, vai mitä meinaisit?
…
Summa summarum, suurinta osaa ihmisistä ei mikään lisätieto nappaa ja kriittisiä ihmisiä ei niillä kyetä uskottelemaan, koska suurin osa median artikkeleista on edelleen propagandaa, joka ei uppoa ja kriittisesti tarkasteltuna ne lähteet eivät liioin anna oikeasti tasapuolista tietoa. Toimittelijat tulevat siis jatkossakin saamaan palautetta, jonka laadussa olisi toki petrattavaa mutta kaikki eivät kykene saatikka halua sanoa asiaa hienostellen. Suoraan sanomiselle ei mediassa olla totuttu, koska kaikki ovat jotain hienopieruja - muutoin ei sinne propagandistin paikalle ole asiaa. Kriittisille äänille on aina Aristoteleksen ajoista lähtien löytynyt kuulijansa… ja mestaajansa.
... ja eikai kukaan voi olla niin tyhmä, että kuvittelee luottamuksen lisääntyvän, kun kertoo kenen rahoituksella mikäkin sanoma on laitettu liikkeelle? Siinähän vaan tulee todistaneeksi kaikki ne "hullut salaliittoteoreetikot" oikeiksi, kun kertoo lähteen olevan valtio tai yksityisellä rahoituksella toimiva propagandatuutti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti