perjantai 5. tammikuuta 2024

Mediapooli somevaikuttamassa


PING Helsinki oli julkaissut hiljattain kaksi tutkimusta somevaikuttamisesta: ”Somevaikuttajat media-maisemaa muokkaamassa” ja ”Somevaikuttajat tiedon huoltovarmuuden tukena”, joista jälkimmäinen oli Uuden Suomen (linkki arkistosta) mukaan suoraan Mediapoolin tekosia. Jo tämän kauhian pandemian aikana Mediapooli oli aktiivisesti vaikuttamassa vaikuttajiin ja vaikuttaa siltä, että yhteistyö tiettyjen somevaikuttajien kanssa tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa varsin tiiviisti.

Nuorison keskuudessa vanha media on jo menettänyt otteensa, joten ei ole ihme, että vaikuttamista joudutaan tekemään uusilla keinoilla. Tuttu ja turvallinen kasvo on aina luotettava tiedonlähde, oli se sitten uutistenlukijana idioottilaatikossa tai sitten sillä omalla suosikkikanavalla somessa. Viranomaisten kanssa kaveeraaminen tuo tietysti omia etujaan, joten on aivan ymmärrettävää olla yhteistyössä heidän kanssaan ja toimia epävirallisena virallisen tarinan pappina. Mutta paljastavatko nämä vaikuttajat suhteensa hallintoon omalle seurakunnalleen?

Epäilen nimittäin vahvasti sitä, että vaikuttajat kertoisivat avoimesti olevansa valtion epävirallinen äänitorvi, koska se saattaisi vähentää sitä kuulijakuntaa. Tutkimuksen mukaan suuri osa jo nyt välttelee kiistanalaisista aiheista puhumista, joten avoimesti tietyn näkemyksen julistaminen ei monelle ole se paras mahdollinen veto. Mutta hienosti vihjailemalla ja näyttämällä ”hyvää esimerkkiä”, he kykenevät vaikuttamaan siihen omaan kohdeyleisöönsä tehokkaammin kuin yksikään valtamedia pystyy.

Propagandan kohdistaminen on nimittäin yksi tärkeimmistä asioista ihmisten manipuloinnissa. Kun tuntee yleisönsä, heihin on helpompaa vaikuttaa ja jos siihen päälle saa vielä tiettyjä etuja, monen moraalinen kompassi hyväksyy sopivien aiheiden propagoinnin kertomatta siitä avoimesti. Mutta kuten sanottu, en ole seurannut ovatko he kertoneet asiasta avoimesti, koska missään ei ole tullut vastaan mitään listaa Mediapoolin hyväksymistä vaikuttajista ja jotenkin minulla on semmoinen rapina persiissä, että asiaa edes harkitsevien kanavia ei tule seurattua juurikaan.

Jo kaikki nämä ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena”-härdellit antoivat kuvan siitä koneistosta, jota käytetään manipuloimaan kansan yleistä mielipidettä, joten kaikki tämä somevaikuttaminen on vain luonnollinen osa sitä samaa koneistoa. Samaa tekniikkaa käytetään varmasti kaikkialla lännessä, mutta kaikki nämä keinot on ensin koeponnistettu ja todettu toimivaksi toisaalla. Nimittäin Kiinassa on joukoittain lukemattomia valtion propagandaa ajavia toimijoita heidän omassa hiekkalaatikossaan. Sekä ruohonjuuritason jees-miehiä, kuin vaikuttajia on palkattu julistamaan sitä heidän ainoaa oikeaa totuutta ja kun koko järjestelmä rullaa sosiaalisen pisteytyksen päällä, ei ole mikään ihme, että ihmisiä saadaan mukaan kohottamaan omaa asemaansa pelkällä sometoiminnallaan.

Suomessa on toki nähty vuosikausia näitä vieraan vallan etuja ajavia vaikuttajia, kuten vaikkapa Rysky ja eräs Jessikka, mutta nämä ”tavalliset” vaikuttajat propagoimassa virallista tarinaa on tietääkseni varsin uusi ilmiö. Kiinan mallia ollaan ajamassa Suomeen täyttä häkää, minkä vuoksi on tietysti hyvä olla heti alusta saakka mukana siinä siunattujen tahojen joukossa, joidenka sometilit on suojattuna kaikelta sensuurilta vaikka vahingossa vilauttaakin hieman epäsovinnaista.

Totalitarismiin toki kuuluu nämä ilmiantajat (kuten tutkimus osoitti, vaikuttajat ovat varsin innokkaita ilmiantamaan vääriä mielipiteitä) ja ”tavalliset valistuneet kansalaiset” julistamassa ilosanomaa, mutta liberaaliin länsimaiseen demokratiaan nämä ilmiöt eivät ainakaan periaatteiltaan kuulu sitten pätkän vertaa. Onneksi meillä ei kuitenkaan ole mitään demokratiaa johon homma ei kuuluisi, joten kaikki hyvin? Jos se oma suosikkivaikuttaja siis julistaa virallista tarinaa, ei kannata ihmetellä jos sielä taustalla on ihan meidän omat propagandaministeriön virkamiehet taustalla ohjeistamassa. Aatteiden hivuttaminen viihteeseen on tietysti vanha keksintö…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti