Tässä jokunen aika sitten tuli X:n puolella vastaan jonkun jakamana vanhempi tekstini ”Ulkovaltojen alaisuudessa” ja nakkasin sen sitten Grokin (X:n AI) analysoitavaksi. Lyhyt ja ytimekäs yhteenveto, juu, mutta mikä pisti silmään ja vedet tuli nauraessa silmiin oli sen ensimmäinen ehdotus jatkokysymykseksi: ”Is the author Russian agent”, eli onko kirjoittaja Venäjän agentti. Grok ei kyennyt löytämään todisteita sen puolesta, mutta onnistuneesti kaivoi tekstien joukosta linkit vanhaan blogiin ja kirjoittajan nimen. Grok julisti olevansa neutraali ja objektiivinen, eikä oleta syyllisyyttä pelkän kriittisen näkemyksen pohjalta… toisin kuin valtaosa ihmisistä.
Syyttömyysolettama löytyy joka ikisestä länsimaisesta ihmisoikeusjulistuksesta ja se sääntö koskettaa Suomessa koko prosessia alusta loppuun, eli poliisista tuomariin. Rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä kunnes riippumaton oikeuslaitos toisin päättää. Todellisuudessa se ei ihan tuolla tavalla mene, vaikka ainakin se kirjallinen todistusaineisto aina pyritään saada se osoittamaan. Kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä löydetään.
Ketju pitäisi mennä siis tyyliin: poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomari tuomitsee. En nyt ota enempää kantaa tähän viralliseen tapaan, vaan keskitytään niihin tosimaailman tapahtumiin joissa se ei ihan noin tunnu menevän. Oikeuden päätös kun voi olla lääppäys kämmenille verrattuna siihen, minkälaisen tuomion saa varsin helposti etenkin vääristä mielipiteistä nykysuomessa. Oikeuslaitos ei yleensä näe näitä ajatusrikoksia, paitsi ”rasistisia” semmoisia, tuomittavina rikoksina, mutta nykyiseen ilmapiiriin kuuluu hyvin vahvasti tuomita ja rangaista jos jonkin asian näkee ”väärin”.
Lontooksi puhutaan ”judge, jury and executioner”, eli tuomari, valamiehistö ja teloittaja, mutta Suomen oikeuslaitoksesta se valamiehistö puuttuu joten yksinkertaistetaan se sanonta ”syyttäjäksi ja tuomariksi”. Oikeusvaltiossa nämä ovat tarkkaan määriteltyjä viranomaistahoja, mutta länsimaisen demokratian neljäs valtiomahti on jo kauan sitten kaapannut nämä kaikki roolit itselleen. Media siis tuo ”rikollisen julki”, syyttää ja tuomitsee vaikka mitään rikosta ei olisi lain mukaan tapahtunut. Riittää, että heidän ylläpitämä keinotekoinen yhteiskulttuuri on ”uhattuna”.
Medialynkkaus lopettaa yleensä ihmisen kaikki mahdollisuudet siitä eteenpäin päästä niin julkisuuteen kuin usein edes urallaan eteenpäin. On täysin yhdentekevää tapahtuiko mitään rikollista tai ei, vaan kysymys on siitä mitä media pitää halveksuttavana. Ei kansa vaan media, usein kompaten sen hetkisen eduskunnan arvomaailmaa. Lynkkaukseen riittää helposti epäilys, vihjailu, jonkin asian ”osoittaminen” ja asiantunijalausunnot jotka sitten kehystetään hienosti artikkeliin tai uutiseen. Kädet voi helposti pestä teosta suorittamalla perinteinen Reductio ad Hitlerum, eli natsikortin pelaaminen, usein jossain lievemmässä muodossa. Ensin siis puhutaan jostain pahasta tahosta/asiasta ja heti perään mainitaan se syytetyn nimi. ”Emmehän me kutsuneet häntä Putinistiksi, oli puhdasta sattumaa että nimi mainittiin siihen heti perään”.
Perinteisten medialynkkausten lisäksi nykyään paljon yleisempi on somelynkkaus. Viranomaiset ovat jo vuosia pyrkineet saada asiaan pientä korjausta vaatimalla ”maalittamista” rikoslakiin. Ei tosin mitä tahansa maalittamista, vaan viranomaisten maalittamista, eli kansalaisten olisi laitonta arvostella viranomaisia ja heidän päätöksiään yhdistämällä teon ja tekijän. Päätöksiä ja tekoja saisi edelleen kritisoida, mutta niiden tekijöitä ei. Edelleenkin siis olisi täysin ok leimata ja haukkua ihmisiä somessa, sekä suorittaa joukkovainoa ”pahoja ihmisiä” kohtaan. Mutta kuka/mikä sen pahuuden jota vastaan hyökätään sitten määrittää?
Se riippuu. Jokaisella ryhmällä on ne omat sallitut kohteet, samoin kuin se kenen puolesta tulee loukkaantua. Tämä sääntö menee jokaisella ryhmällä täsmälleen samalla tavalla: Joku joka on/tekee X on paha syntinen ja he kaikki samanlaisia pahoja syntisiä, koska tekevät/ovat X:iä. Samalla kuka tahansa joka sanoo pahaa ryhmästä Y ovat pahoja syntisiä, koska vain pahat syntiset niin sanovat. ”Paha syntinen” korvataan tietenkin jollain asiaankuuluvalla termillä, koska emme enää käytä uskonnollisia termejä vaan olemme valistuneempia korvaten ne esimerkiksi natsilla, fasistilla, rasistilla, Putinistilla, vatnikilla, sosialistilla, kommarilla tai ”valkoisella lihaa syövällä heteromiehellä”. Ennen olikin helpompaa kun yhdellä sanalla sai kaikki vääräuskoiset niputettua samaan kategoriaan!
Näistä syytöksistä ja välittömästä tuomiosta ei liioin ole mahdollista päästä millään tavalla irti, koska kyseessä on perinteinen Kafka-ansa. Jos myönnät, olet syyllinen ja vain syyllinen kieltää olevansa syyllinen. Syyttäjällä on yleensä se todistustaakka, mutta tästä ollaan irtauduttu ja nyt syytetyn on todistettava olevansa syytön. Jonkin asian olemattomuutta on vaan karvan verran hankala todistaa, kuten tässä nyt on vuosikymmeniä nähty esimerkiksi ateistien suunnalta. Mikään todiste ei missään tapauksessa tule kuitenkaan kelpaamaan, eli puolustautuminen näihin perättömiin syytöksiin on turhaa.
No mutta meillähän on todisteita! Paitsi että useimmiten ei ole, vaan meillä on viitteitä, jokin näyttää joltain ja ehkäpä jopa heikko ajallinen yhteys. Oikeudessa nämä todisteet naurettaisiin pihalle, mutta somelynkkaukseen ne ovat kivenkovia todisteita. Toisaalta taas jos vääräuskoinen pyrkii omaa kantaansa todistamaan näyttämällä vaikka virallisesta lähteestä olevan julkisen haastattelun, missä suoraan hevosen suusta kuulee asianlaidan, se ei kelpaa koska syyt. Meillä on siis melkoiset kaksoisstandardit mitä todisteisiin tulee.
Ei siis ole mikään ihme, että valtaosa ihmisistä kumartaa konformismin paineessa ja pitää turpansa kiinni. Tosin hiljaisuus on myös merkki väärän näkemyksen kannattamisesta, joten turvallisinta on ”kannattaa sitä nykyistä juttua”. Lippu profiilikuvaan, bioon pronominit ja ”hyvän puolen” taisteluhuutoja aina väliin. Kun Tsekkosslovakiassa Havelin mukaan kun se vihanneskauppias laittoi kyltin ikkunaan, hän ei oikeasti siihen uskonut, mutta somen ansiosta se paine on kasvanut ja pelkkä ulkoinen kannatuksen osoitus ei enää riitä.
Elämme mielenkiintoisia aikoja kun se suuri ja pelottava tekoäly joka tappaa kaikki ihan justiinsa on ainoa joka noudattaa ihmisoikeuksia. Emmeköhän onnistu senkin pian kitkemään, että tekoälykin noudattaa sitä yhtä ainoaa oikeaa virallista tarinaa?
