Mitä tapahtuu, jos kaikki asiat ovat liian hyvin ja tekeminen helppoa? Jos tutkijoita Daron Acemoglu, Dingwen Kong & Asuman Ozdaglar uskoo, ihmiskunnan kehitys pysähtyy ja päädymme mahdollisesti tilaan, missä kaikki kyllä pelaa, mutta kukaan ei tiedä miksi ja miten.
Näin siis jos tekoälystä tulee riittävän hyvä. Ei liian hyvä (AGI tai ASI), vaan riittävän hyvä, että itse ei oikeastaan kannata tehdä mitään minkä tekoäly hanskaa. Pikkuhiljaa se ihmiskunnan tietotaito katoaa, kun kaikkeen saa riittävän hyvän vastauksen tekoälyltä. Lopulta kukaan ei tiedä miten edes se tekoäly tehtiin, saatikka miten kehittää mitään uutta koska ajattelu on ulkoistettu koneelle. Oman matopurkkinsa soppaan lisäisi se, kun tekoäly opettaa itse itsensä, kuten AlphaGo jo osoitti, mutta keskitytään nyt itse ihmiskunnan kognitiiviseen ”tuhoon” eikä siihen miten siihen päästään.
Jo nyt on havaittavassa verkossa varsin paljon tekoälyn luomaa soopaa, joka kuulostaa hyvältä, on helppoa lukea/katsoa ja se vaikuttaa varsin älykkäältä ja syvälliseltä ajattelulta, vaikka onkin vain jotain LLM:ien luomaa tuubaa. Kun kaikki voidaan jo nyt automatisoida netissä aina niitä ”henkilökohtaisia vastauksia” myöten, ei mene kauaakaan kun enää agentti-tekoälyt juttelevat keskenään syvällisiä keskusteluja. Se tosin saattaa olla jonnin sortin parannus nykyiseen keskusteluun, missä jengi pääasiassa vain toistelee heimoonsa kuulumista, mutta joka tapauksessa se ihmisen kekseliäisyys on katoava luonnonvara.
Tekoäly loistaa juuri niissä tapauksissa, missä vastauksessa on binäärinen lopputulos - oikea ja väärä. Kuten AlphaGo on jo osoittanut, tekoäly pieksee ihmisen mennen, tullen ja palatessa kun säännöt ovat täysin selvät ja muuttumattomat. Se kun voi kokeilla kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi silmänräpäyksessä ja lopputulos on juuri se ”riittävän hyvä”. Yksi aivan loistava sovelluskohde onkin koodaaminen, koska selvien sääntöjen lisäksi siinä ei ole tuntemattomia muuttujia, teoriassa. Kun koodarilla voi vian etsimisen mennä … pieni ikuisuus, tekoäly sylkee oikean vastauksen murto-osassa siitä ajasta. Kaikki hyvin saadaan toimivaa koodia, eikös?
Kyllä ja samalla ei todellakaan. Kun sen työn tekemisestä tulee liian helppoa ja koneen tekemä on riittävän hyvää, ihmiset alkavat mennä helpon kaavan mukaan omien aivojensa käytön sijaan. Tuloksen ei tarvitse olla täydellinen, jonka joku oikeasti viksu tyyppi onnistui vetämään ässänä hihasta, vaan pelkästään riittävä että päästään jatkamaan. Mitä sitten vaikka koodi paisuu ja yksinkertaisen ongelman ratkaisuun käytetään hulvaton määrä ylimääräistä laskentatehoa - aina voi hommata lisää tehoa! Koodauksen suhteen se taso alkaa olla varsin lähellä, mikä jo yksistään saattaa kostautua pahemman kerran muutaman sukupolven viiveellä, mutta mitäs sitten kun se sama leviää kaikille muillekin aloille?
Innovaatio alkaa kuihtumaan ja lopulta emme osaa tehdä mitään ilman koneen apua, mikä johtaa kehityksen pysähtymiseen ja lopulta vissiin pääsemme tilaan, missä kaikki kyllä pelaa ja kukaan ei tiedä miten. Tämä on yksi esitetty skenaario siinä tutkielmassa, joka joidenkin mukaan olisi täystuho koko ihmiskunnalle. Robert Bjorkin, Lev Vygotskyn, John Swellerin ja useiden muiden tahojen mukaan ihminen tarvitsee jatkuvaa kitkaa, haasteita, että hän kehittyy kunnolla. Jos tekoäly poistaa kitkan arjesta, suunta on ainoastaan alaspäin vaikka se tuntuu olevan positiivinen kehitys tehokkuuden kannalta.
Mutta entäs jos..?
Vaikka ihmiset ovatkin keskimäärin varsin kyvyttömiä oppimaan historiasta, entäs jos tämä helppouden luoma utopia ja sitä seuraava romahdus on tarpeellinen ihmiskunnan kehityksen kannalta? Luonto korjaa, sanotaan, joten ehkäpä Homo Laiskimus Sapiens vaatii isomman päivityksen? Vaikeat ajat luovat vahvoja ihmisiä, vahvat ihmiset luovat hyviä aikoja, hyvät ajat luovat heikkoja ihmisiä ja heikot ihmiset luovat vaikeita aikoja.
Meistä aikalaisista kukaan ei tosin taida nähdä sitä kognitiivisen romahduksen aikaa ja kuinka siitä selvitään. Nykyisellä tahdilla teknologian kehitys tosin voisi johtaa huomattavan nopeaan romahdukseen jo vuosikymmenissä, ellei aikaisemminkin, mikä taitaa johtaa huomattavan syvään romahdukseen tasaisemman aallon sijasta. Kun ennen kehitysaskeleet olivat varsin pieniä ja muutokset siihen ”uuteen juttuun” hitaita, ihmisillä oli aikaa opetella miten se juttu toimii. Nyt se uusi teknologia voi rysähtää kerralla kuin puskista ja sen sisäistäminen olisi pitänyt tapahtua jo eilen, aikaa sille oppimisille ei yksinkertaisesti ole ja nopeat syövät hitaat.
Ehdotettuna on rajoittaa teknologian kehitystä tai tahallaan hieman tyhmentää tekoälyä, että se ei ole enää riittävän hyvä vaan vaatii aina ihmisen tarkastuksen. Ja että näin tapahtuisi kapitalistisessa mallissa, lehmät oppivat lentämään ennen sitä. Se pelastus tai paremminkin korjausliike olisi siis tultava yksilöistä itsestään, mikä on kaukana helposta mutta verrattuna byrokraattien tuomaan pelastukseen, on se sentään kaukainen mahdollisuus. Mitä se vaatisi?
Näin teknologian tasolla se vaatisi paluuta tasoon, missä kaikki oli itse korjattavissa. Peruskomponentit oli valmistettavissa ainakin jollain tasolla ihan omassa pajassa, kunhan vaan ne työkalut pysyvät kädessä. Sähköä voitiin tuottaa ihan ilman Temusta tilattuja paneeleja ja lamputkin kestivät isältä pojalle, eivätkä tahallisesti hajonneet viikko takuun päättymisen sijasta. Kyllä, ei enää 4K laatuista pornoa 5” näytöstä heti kun pomon silmä välttää eikä photoshopattuja insta-tilejä esittämässä optimaalista persettä. Toki silloin tämänkaltaiset ajatukset pitäisi painaa kirjaksi, eikä vaan naputella tabletilla blogiin, joten se tiedonsaannin helppous toisi jälleen omat haasteensa.
Radikaalimpi evoluutio olisi kuitenkin se, että ihmiset kasvaisivat aikuiseksi. He siis kykenisivät keskustelemaan kaikista asioista asiallisesti ja ratkaisemaan ongelmat yhteistyöllä. Tähän henkiseen kasvuun ei tarvittaisi tippaakaan uutta teknologiaa ja ihmiskunta voisi pikkuhiljaa alkaa kokemuksen kautta karsimaan ”turhia” uusia juttuja ja parantamaan niitä joita oikeasti tarvitaan. Ihmismieli on kuitenkin vielä valovuosia edistyneempi kuin yksikään nykyinen ja lähitulevaisuudessa julkaistava keinoäly, mutta aivan kuten muunkin teknologian kanssa, olemme aika auttamattoman pahasti jälkijunassa tajuamaan kuinka sitä nuppia voisikaan käyttää. Jos ottaisimme opiksi edes osan siitä, mitä oppimisesta olemme oppineet, ei tekoälystä tai vastaavista tarvitsisi murehtia tuon taivaallista. Mutta ei, kilpailemme itsemme lähes sukupuuttoon tätä rataa. Ihmisten monimuotoisuus pitää kyllä huolen siitä, että aina joku keksii keinot ongelmiin. Keksitäänkö ne keinot riittävän ajoissa ja sadaanko ne levitettyä tarpeeksi laajalle onkin toinen asia.
