Vaihtoehtomedioista

Ennen kuin ensireaktio ”no mikset tee itse?” pääsee ulos huulilta, sanotaan heti näin alkuun että selitän asian seuraavassa tekstissä, en vielä tässä kohden asian ollessa varsin merkityksetön isossa kuvassa. Tarkoitus on tässä pohdinnossa pureutua ”vaihtoehtoisiin” tai ”uusiin” medioihin ja miksi ihmeessä ne lähes poikkeuksetta kaatuvat. Uusi Juttu on muuten tästä hieno esimerkki: kun luotiin uusi hieno media joka ei ollut vanhan median ohjauksessa, kuinka kävi? Bonnier osti sen ja nyt se on kiltisti samassa katraassa. Samaa vanhaa uusissa kuorissa. Yllättyneitä olivat…?

Ensimmäinen ongelma, joka ei riipu suoranaisesti uusista medioista itsestään se karu seikka, että enemmistöä kansasta ei oikeasti kiinnosta maailman meno. Kahdeksalta töihin, maksetaan verot ja käydään äänestämässä niin ollaan mallikansalaisia, joilla on elämä kohtuullisen hyvin. Tästä ulos pudonneet ja pudotetut ovat mahdollista kohdeyleisöä vaihtoehtoisille näkemykselle, toki, ja niiden määrä kasvaa päivä päivältä. Potentiaalia siis on ja mahdollisuus muutokseen olisi olemassa jahka tarina saadaan kuntoon ja leviämään. Ongelmana on vaan edelleen se virheolettama, että ihmisiä ylipäänsä kiinnostaisi ”yhteinen hyvä”. Oma hyvä, totta helvetissä, mutta yhteinen? Ei. Jos ei sitä tarinaa saada kerrottua ihmistä itseään mairittelevassa muodossa, aniharvaa kiinnostaa ”korjata maailmaa” ja täten jutut menevät kuuroille korville. Alkuperäinen MV-lehti osuikin tässä loistavaan markkinarakoon: valtaosalle naamaan osuville asioille annettiin sopiva pelon ja vihan kohde - sinä olet uhri, näiden syytä! Eli aivan samoin kuin valtamedian ”ilmastonmuutos” ja ”Venäjä”, jokaiseen ongelmaan löydetään syy ulkoa joten riittää, että paheksut osoitettuja tahoja niin olet hyvä tyyppi! Pitkässä juoksussa typerä tyyli, kyllä, mutta se toimii.

Samaan pakettiin voidaan laittaa myös se seikka, että kun puhutaan rajatusta kohdeyleisöstä, on huomioitava heidän sosioekonominen asemansa. Media, joka pui vaikka golfin tai purjehduksen saloja omaa varsin rajatun yleisön pärjää kuitenkin varsin hyvin, koska sillä kohderyhmällä on millä mällätä. Uusien medioiden kannattajat, vaikkakin paljon suurempi joukko, ei omaa likikään samoja resursseja. Miksi? Järjestelmä on kussut heidän muroihinsa ja juuri siksi he ovat lähteneet hakemaan vaihtoehtoisia näkökulmia. Miksi ihmeessä järjestelmästä hyötyvät haluaisivat muuttaa sitä? Massojen vaikutus on yksi osatekijä, kyllä, mutta varsin pieni osa kokonaisyhtälöä (tästäkin lisää seuraavassa tekstissä).

Toisekseen, liittyen kuitenkin vahvasti ensimmäiseen kohtaan on se, että se vaihtoehtoinen näkökulma esitetään ”totuutena” ja ”parempana” kuin se valtamedian kanta. Kenen mukaan ja millä mittarilla? Mitään todisteita ei ole siitä, että jokin radikaalisti nykyisistä poikkeava yhteiskuntamalli toisi massoille jollain tavalla paremmat oltavat. Kyllä, nykyisessä mallissa asiat ovat päin helvettiä ja massat eivät edes ymmärrä sitä, mutta sillä ei ole mitään väliä - ainoastaan miltä asiat näyttävät on merkitystä. Kiiltokuvapojat ja -tytöt hymyilevät lehtien kansissa ja julkkikset elävät leveää elämää - selvä merkki että järjestelmä toimii! Oma syy että olet noin vitun luuseri, kuten meritokraattinen järjestelmä kertoo päivästä toiseen. Jos se vaihtoehtoinen maailmankuva on niiiiin paljon parempi kuin tämä nykyinen, miksi se näy ulospäin?! Ai niin, ne on ne samat mediat jotka päättävät kenen onnistumiset tuodaan esiin, eli jälleen, vain sillä miltä asiat näyttävät on merkitystä.

Nämä ensimmäiset ovat enemmän ulkopuolisia ongelmia, joihin vaikuttaminen on paljon haastavampaa kuin niihin, jotka löytyvät suoraan peilistä.

Eli kolmas ja ehkäpä se merkityksellisin syy miksi uudet ja vaihtoehtoiset mediat eivät menesty isossa kuvassa. Kun ei tiedetä mitä halutaan ja annetaan ulkopuolisten tahojen määrittää menestys, tullaan pettymään ihan jokainen kerta. Otetaan kuitenkin esimerkiksi eräs media/taho joka on menestynyt varsin hyvin. Vastaavia on varmasti useampiakin, en vaan ole niihin juurikaan tutustunut…

The Corbett Report - sadoissa tuhansissa, ellei jo miljoonissa, laskettava yleisö ja tukijajoukko, laadukasta sisältöä rajatuista aiheista rautaisella ammattitaidolla. Ei sovi kaikille eikä ole tarkoituskaan. Ei tule muuttamaan maailmaa liioin isosti, mutta en usko että se on edes hänen/heidän tarkoituskaan. Viesti on suunnattu yksilölle, jota kerrotut asiat kiinnostavat ja jotka haluavat tietää muutakin, kuin mikä julkkis on kenenkin kanssa paneskellut. Olisihan se varmaan varsin erilainen maailma, jos tuo Corbettin näkemys olisi valtavirtainen, mutta onko sekään ”totuus”? Ehkä on, ehkä ei, lähinnä erilainen näkemys maailmasta. Enemmistö määrittelee totuuden sen mukaan mitä enemmistö on asioista mieltä. Oikeasti toimiva yhteiskunta loisi siis tuollekin näkemykselle vaihtoehtoja, jotka kilpailisivat keskenään tai mieluummin löytäisivät yhdessä ne ”paremmat” ratkaisut. Siitä toimivasta ollaan tosin varsin kaukana, mutta ei siitä sen enempää.

Sitten ne vähemmän onnistuneet, mutta kenen mukaan? Yhtenä menestyksen mittarina voidaan pitää omavaraisuutta, eli tienaako se media enemmän kuin vuotaa resursseja. Jos homma pyörittää omasta plakkarista, tarvitseeko sen median edes tehdä tuottoa? Jos median on tarkoitus saavuttaa vain pieni joukko, kymmenien tai satojen yksilöiden yleisö on jo menestystarina. Riippuu siis paljolti siitä, mitä niin itse kuin muut pitävät menestyksenä ja jos antaa muiden määrittää oman menestyksensä, voi olla satavarma että tulee pettymään. Siksi se merkityksellinen on asian mitä itse tahi se tekevä ryhmä oikeasti haluaa.

Kymmeniin ja satoihin pääsee pelkällä blogilla aiheesta kuin aiheesta, tuhansiin mistä tahansa aiheesta puhuvilla podcasteilla ja ”perinteistä mediaa” emuloivilla julkaisuilla, mutta jos haluaa kyetä vaikuttamaan yhtään isommin, tarvitaan jotain enemmän. Portaali joka kerää pieniä tekijöitä yhteen on ehkä se helpoin tapa, jos sen levikin onnistuu kasvattaa näiden pienten toimijoiden avustuksella, mutta voidaanko silloin vielä puhua mediasta? Pyörää ei kuitenkaan tarvitse keksiä uudelleen, joten toimivan mallin kopioiminen on se ”helpoin” tie. Helppo, ei, ainoastaan helpompi. Suurin osa Suomessa toimineista pikkumedioista on kuitenkin kaatunut siihen, että on lähdetty hakemaan suurta yleisöä ilman sitä yleisöä. Eli jälleen mitä halutaan on merkityksellinen asia.

Ettei koko juttu ole vain negaa, otetaan pari esimerkkiä kohtuullisen suuriksi kasvaneista ”vaihtoehtoisista” tiedonlähteistä Suomessa… ja miksi en itse pidä niitä minään ”vaihtoehtoisena” vaan reunoja kohti ajautuneiden kaitsemisena.

Kun en itse jaksa näitä seurata aktiivisesti vaan satunnaisia yksittäisiä jaksoja kuunnelleena, en lähde niitä nimeämään. Puhun siis näistä keskustelija-kuuntelija-puheenaihe-kovienkerho-mikälie podeista, joita on ilmaantunut jo useampiakin. Malli on erittäin yksinkertainen ja varsin tehokas keräämään kymmeniätuhansia katsojia. Yksi tai useampi ”vakituinen” juttelee yhden tai useamman ”julkkiksen” kanssa jostain hyvän maun rajoissa olevasta aiheesta ”kriittisesti”. Mitä isompi tai kiistanalaisempi julkkis ja aihe, sitä enemmän jengi niitä katsoo ja jakaa. Kriittinen osa on kuitenkin se, että niin hahmo kuin aihe ovat kiltisti Overtonin ikkunan karmien sisäpuolella, eli ei radikaalista etäämpänä. Tässä on mallin vahvuus ja samalla se syy miksi en pidä niitä millään tavalla vaihtoehtona nykyiseen - ne saattavat hivuttaa ikkunan rajoja, toki, mutta eivät tarjoa mitään oikeaa muutosta.

Toimivan idean mallintamisesta saatan jossain vaiheessa raapustaa lisää ja tässä vaiheessa riittääkin pelkkä havainto kuinka nämä kaikki ovat mallintaneet jenkeistä toimivia strategioita. Pisteet siitä siis heille! Mallintamista voidaan nimittäin pitää yhtenä ratkaisuna uusmedioiden ongelmiin. Sitä en tiedä kuka idean on alunperin keksinyt, eikä sillä ole väliä, mutta isosta maailmasta näitä hyvin samankaltaisia onnistuneita tekeleitä löytyy joka makuun. Eikä se ole mikään ihme, koska konsepti on niin jäätävän helppo ja tehokas saada kansaa kuulolle nykypäivänä. Jos siis haluaa suurehkon yleisön ja esiintyä radikaalina hahmona jostain aihealueesta, tämä on yksi varteenotettava keino. Ai niin, miksi se malli edes toimii? Koska kohdeyleisönä on karmien molemmilla puolilla olevat ihmiset...

Maailman muuttamiseen tuo malli ei kuitenkaan toimi. Varsin moni vaihtoehtomedian tyyppi haluaa nimenomaan suuria muutoksia, eikä vain tyydy hivuttamiseen, joten siihen olisi kehitettävä jotain uutta. Mitä? En tiedä. Sen kuitenkin osaan varsin suurella tarkkuudella sanoa miksi ei maailma näillä podcasteilla muutu: Vuosikymmenten ja sukupolvien ajan kestänyt indoktrinointi. Vielä kun viestintä kohdistetaan esikouluasteelle ja sitä nuorempiin, ne opitut kaavat jäävät autopilotiksi valtaosalle ihmisistä. Miksi? Koska he eivät koskaan edes harkitse kyseenalaistavansa omia uskomuksiaan ja käyttäytymismallejaan koska ne toimivat riittävän hyvin. Samalla ne automaattiset ”ohjelmat” mahdollistavat kaiken tämän hulluuden, mutta enemmistölle niistä on silti enemmän hyötyä kuin haittaa. Kui niin? Koska asioista valittaminen ja muiden syyllistäminen on monelle hyödyllistä, koska uhrina oleminen on kivaa!

Ja ettei asia olisi liian helppo ja yksinkertainen, otetaan vielä soppaan sekaan boonuksena neljäs tutkittu (ns. Bad Apple effect) seikka - negatiivisuus ja ”hankalat” ihmiset missä tahansa ryhmässä huonontavat sen ryhmän tehokkuutta valtavasti. Eli joka ikinen kritisoija, sivusta ohjaava ja ongelmiin keskittyvä taho ryhmän sisällä heikentää sen koheesiota niin paljon, että pahimmassa tapauksessa koko homma menee vituralleen. Ratkaisukeskeisyys ongelmien esiintuonnin jälkeen saattaa toki auttaa, mutta ryhmädynaamikan kannalta voi olla parempi antaa jonkun ulkopuolisen tahon hoitaa se asia, sen sijaan että ryhmässä asiaa väännetään omassa porukassa - sormi tulee osoittamaan johonkin asiaan tai henkilöön lähes poikkeuksetta ja sen jälkeen hommat alkaa kusta. Miksi? Emme osaa niin ottaa kuin liioin antaa palautetta. Sekin on taito, jota onnistuneet tahot ovat harjoitelleet elämänsä aikana tavalla tai toisella. Jos siis halutaan toimia yhdessä samalla viivalla, eikä hierarkiassa.