Vasemmistoälyköt

Suomen Uutiset, eli persujen äänenkannattaja, julkaisi hiljattain kolumnin otsikolla ”Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?”, jossa nähtiin jälleen kerran kuinka meritokratian ja neoliberalismin ihannointi aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää ”vasemmistoa”. Alkuun täytyy sanoa, että persut ovat melkoisen jännä puolue - sen kannatus perustuu vahvasti populistiseen retoriikkaan maahanmuutosta, siinä kun sen politiikka ampuu omaa kannattajakuntaa polveen sen kompatessa kokoomusta joka asiassa, eli suuren rahan puolella, persvakoäijiä vastaan. Kun puolueen kannatus lepää yhteisessä inhossa niin ”matuihin” kuin ”vassareihin”, kolumnin johtopäätökset eivät päässeet yllättämään.

Koko juttu perustuu hyvin pitkälti Joseph Schumpeterin (1883-1950) teokseen ”Capitalism, Socialism and Democracy”, jossa ennakoidaan ”vasemmistoälykköjen” nousua ja sen vaikutusta länsimaiseen rakenteeseen, joka jo kirjan julkaisuaikana, 1942, oli jo vahvasti ”Amerikkalaisen unelman” idolisointia. Pahat kommarit tulevat siis kusemaan koko homman! Päätelmät eivät menneet kuitenkaan ihan päin prinkkalaa ja kun se yhdistetään Turchinin eliitin ylituotantoon, saadaan aika hyvin kuusaa miksi ajamme täysillä kohti kuilua. Toki se kuilu ei ole kapitalisteille mikään ongelma, koska ”sopeudu tai kuole”on pelin henki.

Kyllä, pitää paikkansa että niin media kuin humanistiset tieteet ovat vahvasti ”vasemmiston” hallussa. Asiasta on turhaa sinällään valittaa, koska itsepähän ne ”oikeistolaiset” ovat menneet aloille, joissa se ”raha” tehdään. Jos rahan pyörittäminen tai ”kova duuni” ei nappaa, yhteiskunnassa suuntaudutaan sitten enemmän sinne sosiologian suuntaan tai sitten jäädään kokonaan kelkasta, mutta hei, sehän on täysin omaa syytä osaa meritokraatti kertoa. Sinällään tämä ei olisi mikään ongelma, että ihmiset suuntautuvat opiskelussaan ja ammatinvalinnassaan sille itselle sopivalle alalle, vaan ongelma tulee vastaan kun se ala joka nappaa ei elätäkkään muutoin kuin toisten rahoilla hommaa pyörittäen.

Kapitalistinen järjestelmä arvostaa tiettyjä ”kovia” aloja huomattavasti enemmän kuin ns. humanistisia suuntauksia. Tekniikka ja kovat tieteet ovat huudossa, koska niiden tuotanto on helpompaa muuttaa rahaksi. Sen hilavitkuttimen voi helposti tuottaa ja myydä keksimisen jälkeen, siinä kun paraskin idea toimivasta ihmisten kanssakäyntiin vaikuttavasta kommunikointitavasta myy lähinnä jokusen aiheesta kirjoitetun kirjan tai itsehoito-seminaarin. Ratkaisuksi tähän epäkohtaan ollaankin päädytty siihen, että hilavitkuttimien myyntiä verotetaan ja osa siitä rahasta kierrätetään humanistisille aloille. Tämä nähdäänkin suurena vääryytenä ja sitä kutsutaan samalla ”sosialismiksi”, mitä se nyt ei kyllä ole. Miksi ihmeessä näin sitten tehdään?

Kapitalistit haluavat hallita maailmaa, mutta eivät itse halua tehdä sitä mikromanagerointia jota niiden alhaisten työläisten hallintaan tarvitaan. Joten he tarvitsevat byrokraatteja, ihmisiä jotka eivät itse tuota mitään vaan käskystä käskyttävät muita. Mitä suurempaa sakkia pitää paimentaa, sitä suurempi titteli täytyy siihen keksiä. Annetaan niiden alamaisten valita itse omat johtajansa valmiiksi annetuista ”oikeista” vaihtoehdoista niin he kuvittelevat olevansa itsensä herroja. Ja kappas, saadaan tasavalta jota kutsutaan sitten demokratiaksi! Enää ei tarvitse kuin hoitaa muutamalle kymmenelle tai sadalle hilloa taskuun niin hommaa toimii juuri halutulla tavalla miljoonien suunnalta! He kyllä hoitavat lisää byrokraatteja tarvittaessa koneistoon.

Mutta niitä byrokraatteja kun tuottaa liikaa, osa joutuu keksimään itselleen ja kavereilleenkin jotain tekemistä. Tästä Schumpeterkin puhui, eli ne ”turhat” korkeasti koulutetut pitää jollain elättää, koska he eivät koskaan tule menemään ”oikeisiin töihin”, joten maksatetaan niiden eläminen työväeltä osan varastamalla! Kaikkialla lännessä koulutetaan valtava määrä korkeasti koulutettua sakkia, jolle ei näin tylysti sanoen ole sitten niin minkäänlaista tarvetta. Parhaat pääsevät töihin, loput sysätään koneistoon takaisin etsimään omaa juttuaan - meritokratiaa parhaimmillaan. Mutta kun niitä byrokraatteja tuotetaan liukuhihnalta, he varsin pian keksivät tuottaa lisää työpaikkoja toisille byrokraateille. Tervetuloa byroslaviaan!

Ne ”vasemmistoälyköt” jotka persuja ärsyttävät ovat siis koneiston sivutuote ja he kritisoivat koneistoa jäädessään ilman sitä suurta palkkashekkiä, jonka meritokraattinen järjestelmä heille lupasi. Opiskele paljon niin johan ura urkenee ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Neoliberaalismi, eli kapitalismi ylikierroksilla, ei vaan arvosta järjestelmää kritisoivia tahoja ja halua muuttaa sitä järjestelmää ei ole, koska kaikki on ajettu saman aivomankelin läpi. Laitetaan otsaan ”sosialisti”-leima niin yksikään ”oikeistolainen” ei ota puheita vakavasti, siinä kun nuoriso, joka samaistuu siihen yhteiskuntakritiikkiin, identifioi itsensä myös sosialistiksi.

Tämä uusi sosialismi onkin lähinnä maailman parantamista muiden rahoilla eikä sillä ole enää juurikaan mitään mitään tekemistä sanan aikaisempien merkitysten kanssa. Sitä, ja keskusjohtoisuutta. Jostain syystä se ”oikeisto” kritisoi keskusjohtoisuutta vain silloin, kun se ei ole itse päättämässä, joten siksi persuja ei se johtorakenne tällä hetkellä häiritse pätkääkään. Niin ”oikeisto” kuin ”vasemmisto” molemmat vaativat keskusjohtoisuutta ja ainoa ero näiden välillä onkin se, keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Oikeisto antaisi isolle rahalle joka heitä rahoittaa, vasemmisto taas pelastaisi koko muun maailman, tosin lopulta kierrättäen sen rahan huipulle eri reittiä - kaikki rahoitetaan edelleenkin kansalta varastamalla.

Kun koko yhteiskunta puristetaan yhden muotin läpi, saavutetaan varmasti toimimaton järjestelmä. Nykyinen muotti on meritokratia + neoliberalismi, joka karsii varsin suuren osan ihmisistä ”voittajista” kategoriasta. Älyköt näkevät kyllä ongelmat ja niistä puhuvat, mutta muotti on edelleenkin karsinut pois ne, jotka eivät siihen sovi. Vähemmän yllättävästi suurin osa etenkin median esiin nostamista ”vasemmistoälyköistä” ovat itse koneistolle täysin turvallisia tahoja, jotka kritisoivat sitä toista puolta, mutta ei itse järjestelmää. Osa ”vasemmistoälyköistä” taas on jäänyt koulujärjestelmään kiinni, tuottaen mielestään tärkeää tiedettä kuten ”Timbuktun trans-kääpiöiden tupakanpolton vaikutukset feministisestä musiikkiteoriasta katsottuna”. Byrokraattien ylituotanto ajan hengen mukaisesti. Toki muutama aito kriitikko on vielä jäljellä, mutta heitä ei kannata valtamediasta etsiä.

Kolumni itsessään jäi kuitenkin vain kritiikin tasolle, mitä tämäkin teksti tähän saakka on ollut. Joten vaihdetaan vaihdetta, tosin tapani mukaan hyvin kaukana niistä perinteisistä raiteista. Järjestelmän sisältä ei sitä järjestelmää itseään juurikaan kritisoida, koska jokaisen pelurin oma elinkeino edelleen riippuu siitä järjestelmästä itsestään, eli heidän joukosta ratkaisun löytäminen on tyhjänpäiväistä. Vastapuolen haukkuminen toki kerää helppoja pisteitä omalta heimolta.


Parempaa maailmaa isolla pensselillä?

Ihmiset ovat erilaisia eikä millään mittarilla yhdenvertaisia. Kaikki yritykset tasata pelikenttää ovat tuhoon tuomittuja yrityksiä. Samalla kilpailu ja meritokraattinen ajatusmaailma myrkyttää yhteiskunnan juuriaan myöden tuhoten sen aidon ihmiskunnan voimavaran: yhteistyön. Joku on hyvä yhdessä, toinen toisessa asiassa. Jos kaikki tekevät mitä rakastavat ja kaikkien työpanos lyödään yhteen, lopputulos voi hyvin olla enemmän kuin osiensa summa. Yhteen hiileen puhaltaminen toimii paremmin, mitä pienempi ryhmä on kyseessä koska yhteinen etu on kaikkien etu, siinä kun suurissa massoissa se yhteinen etu ei välttämättä olekaan ihan jokaiselle hyödyksi. Sopivan kokoiset yhteisöt voisivat kuitenkin varsin autonomisesti toimia aina se oma etu ensisijaisena, samalla kuitenkin ne yhteisöt yhdistämällä tietyiltä osin voitaisiin suuria massoja, vaikkapa kokonainen maa, saada toimimaan yhteisen edun nimissä. Utopiaa? Toki, koska keskusjohto puuttuu mikä ei käy lainkaan päinsä nykypäivänä.

Mutta mihin ihmiskunta pystyisikään jos yksilöiden vahvuudet oikeasti valjastettaisiin yhteiseen hyvään? Sanoisin, että korjausliike lähtisi kuitenkin arvostuksesta kaikkeen tekemiseen, myös siihen tyhjänpäiväiseen yhteiskuntakritiikkiin, sekä tietysti lopettaa se rahan luominen tyhjästä.

Hyödylliset idiootit

Kaikki virallista tarinaa vastustavat ovat Putinin trolleja ja kaikki siihen viralliseen tarinaan uskovat ovat NPC:tä ja aivopestyjä lampaita. Ja kun ollaan yleistämässä rankalla kädellä, niin kaikki em. tavoilla ajattelevat ovat idiootteja.

Sitten itse asiaan, kun noin 80%:n ihmisistä huomiokyky on jo ajanut heidät huutamaan näitä totuuksiaan muille… typeryksille. Lähdetään purkamaan vyyhtiä itse otsikon termillä, ”hyödyllinen idiootti”, joka vissiin yleisesti laitetaan Leninin suuhun, vähemmän yllättävästi virheellisesti. Halventavalla termillä, joka yleistyi 1900-luvun puolivälin hujakoilla, tarkoitetaan henkilöä, joka ajaa/tukee poliittista agendaa tai asiaa ymmärtämättä mitä se tekee tai ymmärtämättä ajavansa sitä. Eli se noin 80% kansasta, mutta ei siitä enempää. Karvan verran vähemmän halventavaa olisi kutsua moista ihmistä typerykseksi, käyttäen Carlo Cipollan määritystä: tekee haittaa itselleen ja muille. Tosin Cipolla lisäisi että ilman hyötyä kenellekään, mikä taas ei ihan pidä paikkansa, koska joku siitä typeryydestä yleensä hyötyy. Ja Dietrich Bonhoefferiin viitaten voidaan sanoa: se on erittäin vaarallista (demokratiallemme!).

Jos pakkaan sekoitetaan vielä Gustave Le Bonin ja Wilfred Trotterin ”laumat”, on helppoa ymmärtää miten näitä typeryksiä luodaan ja ohjataan. Ei nyt kuitenkaan oteta tässä kohden enempää kantaa joukkoihin tai joukkopsykoosiin, joka taas muodustuu Mattias Desmetin mukaan kuin itsestään. Keskitytään siihen yksilöön, joka yleistämisessä unohtuu usein kokonaan.

Nykypäivänä valtaosa ihmisistä osaa lukea toisten ajatuksia. Asian täytyy olla niin, koska niitä muiden ajatuksia osataan tulkita täysin virheettömästi tunnistaen jo muutamasta kirjoitetusta sanasta miten se toinen on päätynyt johonkin mielipiteeseen. Tulkinta on pomminvarma johtopäätös ja todiste, että se toinen on joku trolli, botti, idiootti, putinisti, vatnik, natsi, fasisti, kommari, sosialisti, denialisti tai jokin muu kuuminta hottia olevista sen oman lauman käyttämistä haukkumanimistä. Kaikki muut ovat jonninsortin massapsykoosissa siinä kun itse on täysin itsenäinen ja tervejärkinen suuri ajattelija, johon mikään ulkopuolinen taho ei koskaan ikinä kykenisi vaikuttamaan. Kaikki omat tulkinnat ovat täysin virheettömiä, kaikki tarvittava tieto on hallussa ja kaikki asiat on ymmärretty juuri oikein, minkä lisäksi ollaan vielä keskivertoa huomattavasti älykkäämpiä kuin se toinen vääräuskoinen.

Ja sitten todellisuuteen, joka on pelottavan karu. Suuri osa ihmisistä ei itseasiassa juurikaan ajattele, vaan toistaa opittuja mantroja. Heidän korvienvälinen autopilottinsa havaitsee ärsykkeen ja toistaa opitun kaavan mukaisen reaktion. Mitään lisätietoa ei tarvita eikä sitä edes pyritä hankkimaan, koska se vaatisi sen primitiivisen osan hiljentämistä ja niiden harmaiden aivosolujen käyttämistä. Sosiaalinen media vahvistaa tämänkaltaista typeryyttä ja kahdeksan sekunnin keskimääräinen huomiokyky varmistaa ettei muilta kysellä yhtä ainoaa selventävää kysymystä. Eri mieltä = natsi, case closed.

Varsin moni kuitenkin kykenee siihen itsenäiseen ajatteluun, tosin sen julkituonti on yhtä tyhjän kanssa normipäivänä. Mutta kuinka itsenäistä se itsenäinen ajattelu sitten oikeasti on? Jos ajatellaan vaikkapa tätä tekstiä niin juu, olen itse ilman kenenkään kommentointia funtsinut näitä asioita, mutta siihen on pomminvarmasti vaikuttaneet vähintäänkin nuo aikaisemmin mainitut tyypit ajatuksineen sekä kaikki ne psykologiaan ja sosiologiaan liittyvät lukemattomat muut lähteet vuosien varrelta. Näenkin itsenäisen ajattelun niin, että se on kyky kerätä kaikki aikaisemmin opittu ja sekoittaa niistä itselle sopiva sillisalaatti, jota muut eivät kykene alkuunkaan ymmärtämään.

Mistä päästäänkin takaisin otsikkoon, tavallaan. Kuvitellaan kaksi henkilöä, A & B. Henkilö A on kuullut asian X jostain lähteestä ja osaa toistaa sen virheettömästi. Henkilö B on omien reittiensä kautta päätynyt täsmälleen samaan tulokseen X, kuitenkaan koskaan näkemättä A:n lähdettä. Täsmälleen sama ulosanti, täysin eri reittiä. Molempia kutsutaan täsmälleen samoilla haukkumanimillä. Henkilö A saattaa osata kertoa lähteensä, B saattaa osata mainita osan lähteistään, mutta tarkkaa ajatukselkulkua on yleensä mahdotonta jäljittää täysin. Ovatko he molemmat nyt sitten hyödyllisiä idiootteja, jos X yhdistetään moiseen? Etenkin, jos B tietää tasan tarkkaan mitä/miten kyseinen X linkittyy muihin asioihin?

Ettei jäädä teorian ja yksinkertaistettujen esimerkkien tasolle, tehdään tämmöinen poikkitieteellinen ja poliittisesti kunnolla epäkorrekti tapaustutkimus. Linkkiä en lähde etsimään kun ei ole harmainta hajuakaan kenen se klippi oli, mutta näin yksinkertaistettuna tämä veikkaisin vihreiden tai vasemmistoliiton henkilö, nuori nainen, vaati ihmisiä kannattamaan kansalaisaloitetta jolla kielletään Sinimusta liike, koska he ovat natseja ja fasisteja. Juu, se kuvaus rajoittaa sen lähteen noin muutamaan tuhanteen mahdolliseen. Yksi argumentti oli esim. se, että EU:n joku säännös kieltää fasistiset liikkeet joten se siitä, heti suorittaen.

Tutkimuksessa paljastui shokeeraava seikka, mikä tuntuu unohtuvan varsin monessa kohtaa. Videon tekijä oli ihminen. Hän arvosteli muita ihmisiä ja heidän aatemaailmaansa ryhmänä, ei yksilöinä, ihmisinä. Kommentoijat komppasivat tai naureskelivat heimostaan riippuen tälle ihmisille. Kaikki perustuen omiin oletuksiinsa sekä omaan virheettömään karttaansa luottaen. Miksi? Koska kaikki osapuolet olivat ihmisiä, erehtyväisiä semmoisia. Se tuppaa unohtumaan ihan kaikilta. Tosin siinä samalla on huomioitava myös se vastuu, niin sanoistaan kuin teoistaan, joka jokaisella ihmisellä on ja jota ei voi ulkoistaa, vaikka niin kovasti kuvitellaankin. Ja ei, en puhu siitä ”sananvastuusta”, josta meille tekopyhästi saarnataan harva se päivä.

Ihmismieli on yksilöllinen, ainutkertainen. Joukkomieli taas on tyhmä kuin saapas, helposti vietävissä ja saa kenet tahansa ajettua typeryyteen. Tosin sitä joukkomieltä ei tarvita typeryyteen, ihmiset kyllä hanskaavat sen ihan itsekin.

Voin toki olla aivan väärässäkin.

Kun virtuaalisen ja fyysisen todellisuuden raja hämärtyy

Mitä tapahtuu kun ihmiskunnan käsitys virtuaalisen ja fyysisen todellisuuden erosta hämärtyy? Puheet ja teot kovenevat ja sitten ollaan suuresti yllättyneitä kun sattuu ja tapahtuu ikävästi. Samalla myös käsitys todellisuudesta ylipäänsä horjuu, kun kaikki asiat joista puhutaan tapahtuvat ”jossain”, täysin irrallaan arjesta.

Tämä hiljattain sattunut ”äärioikeiston” tekemä pahoinpitely on puhuttanut paljon. Jutussa meni useampikin asia päin helvettiä ja reaktiot olivatkin sitten sen mukaan millä puolella aitaa seisoo. Tällä kertaa aitoja oli kuitenkin enemmän kuin asennevammaisten aitajuoksussa, mikä jo itsessään voisi olla oman juttunsa aihe, mutta antaapi sen olla. Pitkään on jo ollut puhetta siitä, kuinka some radikalisoi ihmisiä ja aihe on noussut taas ykkösaiheeksi yhden mustan silmän vuoksi. Isossa kuvassa tämä tapahtuma on merkityksetön, samalla kuitenkin osoittaen miten itsesuojeluvaisto on ulkoistettu auktoriteetille ja kun se poliisi ei suojannutkaan, ollaan suuresti yllättyneitä.

Ellen ihan väärin muista lähdettä, taisi olla Jordan Peterson joka jo vuosia sitten nosti aiheen esille kuinka ihmiset ovat unohtaneet kuinka muita kohdataan netin tuoman virtuaalisen kerroksen vuoksi. Kun seuraamukset omasta käytöksestä ovat vain ykkösiä ja nollia ruudulla, miksi välittää niistä? Sama ilmiö on tosin huomattavissa mm. tiellä raivoamisessa, missä auton tuoma ”panssari” toimii samalla tavalla irroittaen ne ihmiset toisistaan sinä tilassa. Aivan samalla tavalla nykyään käydään myös sotaa - kauko-ohjattuna ihmisen tappaminen on vain kuin videopeli. Siinä unohtuu aivan täysin se seikka, että vaikka se kontakti toiseen tapahtuu virtuaalisesti, siellä toisessa päässä on edelleenkin ihminen, ainakin kohtuu usein, botteja ja AI-agentteja tulee nykyään vastaan harva se päivä.

Virtuaalisesti voi sanoa mitä tahansa kenelle tahansa. Kyllä, siitä voi tulla seuraamuksia jälkijunassa, jopa vuosien päästä, mutta välitön palaute puuttuu. Känselöidyksi sanotusta voi aina joutua, mutta se ei ole välitön uhka vaan se vaatii korkeampaa aivotoimintaa joka yleensä kestää ainakin pienen tovin. Tässä en tarkoita palautteella kuitenkaan takaisin sanomista, vaan sitä fyysisen todellisuuden tuomaa välitöntä vahvistusta mentiinkö liian pitkälle. Sen kun näkee naamasta varsin pian jos mentiin yli jonkun kriittisen rajan ja kehonkieli antaa yleensä vahvistuksen heti perään. Kun vittuilit sille isolle korstolle ja sen naama meni synkäksi ja kädet nyrkkiin, tuli mokattua ja pian maksetaan kalavelat luonnossa. Somessa näin ei yleensä tapahdu…

Tämä ”äärioikeiston” ja heidän vastapuolen, ”antifasistien”, nokittelu somessa on jatkunut jo vuosia. Fyysisiä yhteydenottoja on myös tapahtunut, tosin lähes poikkeuksetta toisinpäin kuin tämä viimeisin tapaus. Kuka olisikaan arvannut, että vuosien vittuilun jälkeen kun vie naamansa toisen viereen ja jatkaa vittuilua, saattaa tulla pataan? Oikeutettua, ei, ihmisluonnolle ikävän yleistä. Oman kerroksensa tähän sekamelskaan tuo vielä se, että ne riidan aloittaneet ja siinä aktiivisesti mukana olleet eivät välttämättä ole edelleenkään missään tekemisissä keskenään, vaan joku heidän oman heimonsa edustaja ottaa vastapuolen heimon jäsenen kanssa yhteen. Ja nämä yksittäiset heimon edustajat edustavatkin sitten koko heimoa muiden silmissä, vaikka he ovat edelleenkin yksilöitä, mahdollisesti jopa heimoon varsinaisesti kuulumattomia ja vain hieman samaan suuntaan olevia.

Somessa onkin helppoa olla rohkea, oikein somesoturi ja suuri sankari muiden silmissä. Naamatusten ei uskallettaisi edes katsoa päin, mutta virtuaalimaailmassa esitetään kuin yksistään voittaisi vaikka koko armeijan. Onkin varsin huvittavaa kuunnella kuinka poliitikot ja median edustajat hokevat ”sananvastuuta” ja sitten seuraavassa lauseessa ovat julistamassa sotaa pahoja syntisiä vastaan. Laitetaan nämä ”kovikset” naamatusten vihan kohteittensa kanssa niin veikkaisin, että rohkeus katoaa sen sileän tien. Tilanne on myös mahdoton poliisille, koska rikosepäilyssä vaadittaisiin uskottava uhka. Se kun ei näy fontissa eikä sanamuodoissa. Siksi se ”oikea uhka” nähdäänkin vain poliittisissa mielipiteissä, mikä sitten vie pohjan koko oikeusvaltion perustalta - kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia, sanan- ja mielipiteenvapaus ja silleen.

Ehkäpä ei ole mikään yllätys, että moni vaihtaa ihmisten raakuuden tekoälyn tuomaan päinvastaiseen maailmaan. Se tekoälykaveri, oli se sitten vain juttelua varten tai sitten tyttö/poikakaverin korvaamiseen on aina kohtelias, miellyttävä ja ennen kaikkea, aina paikalla. Ei enää draamaa, ei riitelyä eikä erimielisyyksiä, pelkkää myötäilyä ja miellyttämistä. Joissain tapauksissa se LLM-olento voi olla jopa ihmistä parempi auttamaan raskaan vaiheen yli, mutta jos tottuu siihen kliinisen puhtaaseen virtuaaliseen kommunikointiin, saattaa paluu tähän fyysiseen maailmaan olla entistä hankalampaa. Vain aika näyttää mitä se oikeasti tekee ihmisen psyykkeelle ja ajattelulle, kun elämä on liian helppoa ja kaikkeen voi kysyä apua kännykän ruudulta.

Virtuaalinen informaatio on kuitenkin isompi juttu ja nähdäkseni suurempi uhka kuin kommunikointi ja kanssakäyminen. Mitä tahansa voidaan myydä kansalle, koska kaikesta on helppoa luoda virtuaalinen ”todiste” ja jengi ei ole missään yhteydessä fyysiseen todellisuuteen asiasta sen tapahtuessa ”muualla”. Vahvistusvinouma takaa loputtoman määrän todisteita asialle, joka saattaa olla aivan täysin tuulesta temmattu. Oli se sitten tekoälyn luoma illuusio, tai muuten vaan luotu tarina, kun se asia on puhtaasti virtuaalinen tai ajatuksen tasolla, mikä tahansa fyysisestä todellisuudesta irroitettu ”uusi juttu” voi viedä ihmisen mukanaan.

Sinänsä tämä virtuaalinen, kuvitteellinen, tieto ei ole mikään uusi asia - ihmiset ovat aina kertoneet tarinoita joista varsin suuri osa ei ole perustunut mihinkään todelliseen tapahtumaan. Tarinoita on käytetty kuitenkin enemmän jakamaan niitä arvoja ja opetuksia, ei niinkään miten tämä meidän fyysinen maailmamme oikeasti pelaa. Nykypäivänä virtuaalista tietoa käytetään kuitenkin runsaasti puhtaaseen mis/disinformaatioon. Malliesimerkki tästä on suuri osa flättäreiden todisteista, loput todisteet ovatkin sitten eri asioiden väärinymmärrystä. Yleinen käsitys on tästä väärästä tiedosta se, että vain ne ”salaliittoteoreetikot” jakavat puutaheinää totena. Todellisuus on kuitenkin varsin toinen.

Otetaan esimerkiksi ne lukemattomat mielenilmaisut tässä vuosien varrella, joita valtamedia on ollut kuvaamassa ja joista löytyy myös ulkopuolista materiaalia. Kuvassa saatetaan esittää poliitikko suuren väkijoukon edessä marssimassa - virtuaalinen todellisuus, johon jutun tarina yhdistetään. Joku tavis on napannut kuvan yläviistosta ja kameraryhmän lisäksi paikalla on tusina tyyppiä taktisesti aseteltuna kuvaan - fyysinen todellisuus, josta ei saisi puhua. Massat saadaan kasvamaan tai katoamaan, agendan mukaisesti, ja tarina kertoo miten kansan tulee tarinaan uskoa. Eri kulmasta, vaikkapa ilmakuva dronesta, kuvaa kuitenkin sitä fyysistä todellisuutta paljon tarkemmin.

Mikä kuitenkin sotkee ihmisten päitä vielä pahemmin on se loputon digitaalisen informaation tulva vahvasti tunteita herättävien kuvien saattelemana. Sielä jossain tapahtui kauheaa, katso kuvat! Kukaan muu ei voi todistaa asiaa todeksi tahi saduksi kuin sen tekijä itse. Ja siinä onkin se suurin uskottavuuden kannalta kriittinen asia: voidaanko se asia toistaa, kokeilla itse tai todistaa muutoinkin kuin sen yhden ainoan lähteen kautta, jolla on usein oma lehmä ojassa asian suhteen. Valtamedia usein informaatiopesee juttunsa toistamalla toisen median julkaisua, joka nähdään vahvana todisteena todenperäisyydestä. Jos kymmenen mediaa sanoo saman asian perustuen yhteen ja samaan lähteeseen, jolla oli täysi motiivi puhua soopaa, tekeekö se toisto siitä missä universumissa luotettavaa tietoa? Nykyään kun lähes kaikki on vain digitaalista tietoa, helposti muokattavissa ja kopioitavissa, elämme lähes täysin virtuaalisessa maailmassa jonka yhteys fyysiseen maailmaan on varsin hataralla pohjalla.

Yhteiskunnan tasolla nämä ongelmat tuskin muuttuvat toiseen suuntaan ilman jotain suurta mullistusta, joka pakottaa ihmiset irti virtuaalisesta todellisuudesta takaisin siihen fyysiseen arkeen. Digitalisaatio lisääntyy ja alati kasvava osa kaikesta kanssakäynnistä suoritetaan virtuaalisesti. Pian mekin saamme oman digilompakon, jossa on koko elämä yhdessä paketissa ja kuvien kera siitä voidaan luoda täysin virtuaalinen hahmo joka ei enää juurikaan kohtaa muita ihmisiä, ainoastaan heidän digitaalisia persooniaan. Virtuaalinen taivas tai helvetti, katsomasuunnasta riippuen. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat varsin alkukantaisella tasolla kontaktia muiden ihmisten kanssa ja sitä ei mikään digitaalinen kikka korjaa, ellei nyt sitten se siru aivoissa, joka syöttää Somaa aina tarvittaessa. Ehkäpä Frank Pappa oli oikeassa - kosketelkaa toisianne? Tai no ainakin: puhukaa muiden kanssa, ei pelkästään virtuaalisesti.

Ylpeästi työtön

Tässä hiljattain Iltalehti näytti malliesimerkin siitä, miten nostetaan yhteiskunnallinen iso ongelma esiin nostamatta sitä itse asia esiin ja aiheutetaan vaan riitaa sekä ärtymystä. Otsikko itsessään on jo klikkiotsikoiden aatelia ja kun ingressi lätkäistään siihen vielä kuin bensaa liekkeihin, lopputulos somessa oli taattu. Juttu siis lähtee näin: ”Joel, 24, on ylpeästi työtön – ”Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen” ——— Kuopiolainen Joel, 24, toivoo, että jokainen voisi elää omannäköistä elämää ilman yhteiskunnan paineita.”

Otsikko julistaa jonkun olevan ylpeä ”laiskottelustaan” ja suolana haavoihin toivotaan, että kaikki voisivat tehdä niin?! Yhtään oikealle laidalle poliittisessa ajattelussaan oleva saa ensin päin pläsiä ja sitten vielä potkitaan päälle. Kun itse juttu lähtee Joelin oman videon kautta vielä tuosta enemmän laukalle, koliikkaikuiset saavat taas päivittäiset dopamiinilaukeamiset päästessään haukkumaan niitä ..tun laiskoja vassareita. Videolla Joel vetää oman kommenttinsa mukaan läpällä, jossa mukana on kuitenkin aitoa asiaa. Alkuperäisen videon alle kommentteihin tulleet tappouhkaukset ja negatiivinen palaute tuskin yllättää ketään.

Itse artikkeli onkin alkuun nähden kuin eri juttuun kuuluva osio, koska siinä tuodaan esiin nuorten vaikeuksia työn ja koulun suhteen varsin asiallisesti. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, koska lukija on viritetty aivan eri tunnetilaan alun avulla - se loppu valuu kuin vesi ankan selästä ohi lukijan. Somekommenttien perusteella valtaosa ei tosin tainnut edes päästä itse juttuun saakka ennen kommentointia, mikä on ihan normipäivä.

Edellinen itsellä vastaantullut ”kuinka suututat väen työttömien kustannuksella” oli tammikuulta 2024, tapaus ”Alma Tuuva”, joka kertoi ”ideologisesta työttömyydestä”, jos luki vain otsikon ja ingressin. Se noudatti samaa kaavaa, eli leipäteksti kertoi ihan muuta, mikä ei silloinkaan yllättänyt. Vastaavia on saattanut olla muitakin vuosien saatossa, mutta ne ovat menneet itseltä onneksi ohitse. Mikä ihme siinä on, että se työttömien lyöminen nousee esille? Eikö valmiiksi päähänpotkittu kaipaisi tukea vittuilun sijasta? Somen kommentit kuitenkin paljastavatkin sen asenteen, miksi avun sijaan saa halveksuntaa.

Näin yhtään liioittelematta, useat kommentoijat vertasivat usein näiden väärin työttömänä olevien vaikeuksia omaan elämäänsä, joka oli ollut ainaskin tsiljoona kertaa rankempi. Kouluun mentiin aina hiihtämällä, kesät ja talvet. Koulumatka oli niin mennen kuin palatessa aina ylämäkeen, vastatuuleen ja lumipyryssä. Duuni oli aloitettu vaippaiässä, 12 tuntia päivässä raksalla ja opiskeltuna on ainakin kolme maisterin tutkintoa. Seitsemän yritystäkin on jo kerennyt mennä konkkaan, kolmas vaimo vei erossa huvilan Mallorcalta mutta nyt on taas kaikki kunnossa - duuni, perhe ja rahaa kuin rakennusmestarilla. Sisua, perkele!

Empatiaa ei siis juurikaan löydy muita kohtaan. Kaikki ovat samalla viivalla, koska meillä on reilu kilpailu ja jos et pärjää, se on oma vikasi - näin meille opetetaan. Kun unohdetaan tuurin, alkuun saadun pakan järjestyksen ja suussa olevien kultalusikoiden määrän vaikutukset elämään niin juu, samalla viivallahan me ollaan? Siihen vielä nykyinen yhteiskunnan talous (kustu täydellisesti), työmarkkinatilanne (avoimia töitä 1:10 hakijoihin nähden), koulutuksen ongelmat (tästä tarkemmin ”Aivovuodosta” jutussa) ja kansalle aiheutetut traumat (ilmastopaniikki ja korona), onko se mikään ihme, että nuorisolla on ”pikkaisen vaikeaa” löytää paikkansa?

Sitä se meritokraattinen ajattelu kuitenkin aiheuttaa. Kun maanantaina saa töistä kenkää, tiistaina lääkäri ilmoittaa uudesta vakavasta diagnoosista, keskiviikkona palaa tupa ja auto, torstaina joku varastaa identiteetin ja pankki sulkee kortit & tilit varooksi ja perjantaina potkaisee varpaansa poliisin kännisäilön oven nurkkaan, se on kaikki omaa syytä. Pieni osa ihmisistä puree tuossa tilanteessa hammasta ja sanoo perkele, nousten jo sunnuntaina kuin feeniks tuhkasta. Suurin osa ei. Riittävästi menetyksiä, pieniä kuin suuria, painaa kenet tahansa maahan ja jos sitä sisua ei piltin mukana saanut, sinne jäädään.

Toki kolikolla on myös se toinen puoli, joka on vähintään yhtä iso ongelma. Itsetuhoinen empatia, joka näkee uhreja kaikkialla joita on pakko auttaa. Kun se auttaminen tehdään omilla rahoilla, siinä ei kärsi kuin itse, mutta nykymuodin mukaan se maailman pelastaminen tehdään kansalta varastetulla rahalla. Jos lapsille opetetaan, että he ovat uhreja joita pitää hyysätä, he eivät ikinä kasva aikuiseksi, joka kykenee pitämään itsestään huolen. Kun on aina oppinut, että joku muu auttaa, siinä helposti sitten omaksuu ajatusmaailman, että myös minun täytyy sitten isona auttaa muita ollakseni hyvä ihminen. Tämä itsetuhoinen empatia onkin ehkäpä nopein konsti ajaa koko maa konkurssiin - oman maan lapset hyysätään pilalle ja koko maailman sosiaalitoimisto ruokkii satoja tuhansia partalapsia.

Politiikasta pelastusta etsivät ovatkin melkoisesti kusessa. ”Oikeisto” meritokraattisine ajatuksineen vie tuhkatkin pesästä suuryritysten taskuun ja ”vasemmisto” kierrättää sen rahan ”uhrien” kautta samaan osoitteeseen. Seuraa rahaa, tilanne on varsin yksinkertainen ymmärtää sen kautta.

Takaisin työttömiin, meinasi lähteä taas sivuraiteille. Yhtään ei käy kateeksi nykynuoria. Kerrotaan että taivas on rajana, kunhan vaan tekee ”oikeaa työtä” ja ”opiskelee kovasti”. Jos ei tiedä mitä haluaa tahi kykene siihen mitä uskoo haluavansa, seinä nousee vastaan varsin nopeasti. Työ määrittää niin paljon ihmisestä, että se on yleensä se ensimmäinen asia joka esitellessä kerrotaan. Jos taas on ”työtön”, se on oma vikasi. Kun jo ennen kuin parta alkaa kasvamaan pitäisi tietää mitä haluat tehdä lopun ikääsi ja väärästä valinnasta rangaistaan, se on kova paikka nuorelle joka ei vielä alkuunkaan tiedä kuka itse edes on.

Tästä oravanpyörästä on kuitenkin mahdollista päästä irti ja voisi sanoa että se on helppoa kuin heinänteko! Eli ei tarvitse olla kuin sää koko vuoden suosiollinen, maa olla just prikulleen oikein, mikään kone ei saa mennä rikki, varastot on oltava priimakunnossa ja työväki jaksaa pellolle juuri oikealla hetkellä. Helppoa, eikö vain? Itse asiassa juu, prosessi on varsin yksinkertainen, mutta se vaatisi melkoisen muutoksen yksilöltä joka menee vastoin kaikkea mikä on opetettu pienestä pitäen.

Se suuri salaisuus, jota ihmiskunta on vuosia pohtinut ja tutkinut saattaa olla hyvinkin yksinkertaisessa sanaparissa: jos-niin. Jos minä saan hyvän koulutuksen niin sitten olen onnellinen. Jos saan paljon rahaa niin elämäni on mahtava! Mitäs jos se on vaan ”väärinpäin”? Kun olen onnellinen, opin koulusta kaiken tarpeellisen ja olen motivoitunut. Kun teen mitä rakastan, se raha tulee kuin itsestään. Ajatusmaailman muuttamisen voi aloittaa sillä, että katsoo mitä on tähän asti jo saavuttanut, verrattuna vuosien takaiseen. Sinulla on todennäköisesti jo useita asioita merkkinä rintapielessä, joita pidät itsestäänselvyytenä vaikka ne olivat työn ja tuskan takana aikoinaan. Nimittäin se jos-niin ajattelu tuottaa kyllä mielihyvää, hetkellisesti, mutta se kaikki hyvä unohtuu ja muuttuu vaan normaaliksi, tylsäksi. Niin siis mitä olet hyvin todennäköisesti oppinut, joita jotkut muut saattavat pitää kuin ihmeenä? Vuosien ähellyksen, erehdysten ja sitkeän treenin kautta opit kävelemään. Kyetessäsi lukemaan tämän tekstin, olet jossain vaiheessa oppinut suomea, yksi maailman vaikeimmista kielistä! Pieniä ja itsestäänselviä asioita, mutta ajattele kuinka vuosikausia niitä harjoittelit päästäksesi nykyiselle tasolle. Sen motivaation kun löytää uudelleen, silloin on taivas rajana.

Ettei nuo neuvot jää vain teorian tasolle, tässä muutama käytännön vinkki mistä pääsee alkuun. Löytääksesi sen intohimosi, sen jonkin asian jossa olet hyvä, mieti mitä sinulta kysytään tulla tekemään ja teet sen mielelläsi vaikka ilmaiseksi. Ja kun sen löydät, kehitä siitä itsellesi elinkeino - tee mitä rakastat. Toinen vinkki vaikuttaa taas suoritukseen ja se on niinkin yksinkertainen asia kuin positiivisuus. Kun olet ”hyvällä tuulella”, suorituskykysi paranee merkittävästi. Alkuun sitä dopamiinia voi huijata kehittymään pienillä ”palkkioilla” ennen kuin alat tekemään. Usein palkitsemme itsemme työn jälkeen, mutta jos palkitsisimme itsemme ensin niin tekisimme sen työn tehokkaammin. Ehkäpä sen sijaan että lääkäri antaa lapselle tikkarin palkkioksi rohkeudesta, meidän pitäisi antaa lääkärille tikkari just ennen vastaanottoa?

Yhteiskuntaa ei tarvitse pakottaa muuttumaan, riittää että yksilöt muuttuvat niin yhteiskunta seuraa perässä.

Toimittajat ilman rahoja

Tänään, 3.5.2026, vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää ja huomenna Star Wars-päivää, May the fourth be with you! Koska pidän kuitenkin toimittelijoita karvan verran mielenkiintoisempina kuin Jar Jaria, otetaan nyt kantaa tähän myös sananvapauden muistopäiväksi kutsuttuun juttuun ja pohjaksi napataan Toimittajat Ilman Rajoja julkaisu ”Suomi lähellä pudota “hyvän lehdistönvapauden” kategoriasta”.

Suomen lehdistö on siis lähes kriisissä, koska mielivaltaisilla mittareilla mitataan tyhjänpäiväisiä asioita, jotka määrittävät mitäänsanomattoman arvosanan arvottomaan asiaan. Tai sitten maailman tärkeimpään asiaan, demokratiaan! Maamme pistemäärä oli siis tippunut pikkuisen, mutta koska arvosana oli valmiiksi aivan hilkulla tippua alempaan kastiin, paniikkiahan siinä pukkaa. Pistemäärä siis määrittää mihin kategoriaan Suomen lehdistönvapaus kuuluu ja se on tällä hetkellä vielä ”hyvä” - porukka, johon vain kourallinen maita kuuluu. Torille siis!

Että indeksi menee jämptisti, lainataan suoraan lähteestä: ”Indeksi arvioi lehdistönvapautta viiden osa-alueen perusteella: poliittinen toimintaympäristö, oikeudellinen kehys, taloudelliset edellytykset, sosiokulttuurinen ilmapiiri sekä toimittajien turvallisuus.” Ongelmana noista oli oikeudelliset puitteet, eli soo soo hallitus ja ennen kaikkea oikeuslaitos - kehtasitte tuomita toimittajia hesarin viestikoekeskus-asiassa! Toimittajilla kuuluu olla oikeus paljastaa mitä tahansa yleisölleen, siihen ei hallinnolla ja oikeuslaitoksella tule olla tuon taivaallista sanottavaa, nih.

Toimittajat taitavat tosin itsekin vielä uskoa elokuviin ja kaunokirjallisuuden antamaan kuvaan rohkeista toimittajista, jotka paljastavat isoja asioita. Ja kyllä, onhan niin joskus harvoin käynyt, kaataen hallintoja ja mullistaen maailmaa. Käytännössä nämä vallan vahtikoirat ovat kuitenkin pääosin vallanpitäjien räksyttäviä rakkeja, jotka usutetaan ”pahojen ihmisten” kimppuun. Hyvästä työstä, eli vallan suojelusta, palkitaan ja väärien varpaiden tallaamisesta rangaistaan ankarasti. Yksikään valtamedian toimittaja ei ainakaan Suomessa edes kuvittele tallaavansa vallan varpaille vaan he toimivat paljon mieluummin niin tuomarina kuin teloittajana tahoille, joista vallanpitäjät eivät pidä. Todisteista viis, juttu voidaan aina kieputtaa kuulostamaan pahalta jo paljon ennen kuin poliisi on tutkinut, syyttäjä syyttänyt saatikka tuomari tuominnut. Jos nyt edes mitään rikosta ylipäänsä edes tapahtui, nimittäin riittää että joku sanoi tai teki väärin niin kirves heilahtaa.

Kun katsotaan indeksiä, voidaan todeta Suomen tilan olevan kohtuu hyvällä mallilla. Hallinto ja oikeuslaitos kohtelevat toimittajia silkkihansikkain, kunhan vaan tuottavat oikeanlaista propagandaa. Medialle kaadetaan rahaa korvokaupalla (ei riittävästi heidän mukaan) kansalta varastetuista rahoista ja kansa uskoo valtamediaan enemmän kuin Raamattuun. Toimittajiin ei juuri kukaan mene koskemaan, mutta somen kautta palaute on toki melkoisen karua, sitä ei voi kieltää. Ihmekkös olemme aivan kärjen tuntumassa.

Kyllä, ymmärrän, toimittajan työ, etenkin tutkivan toimittajan, on rankkaa ja niska limassa etsitään johtolankoja. Työ voi olla vaarallista jos tutkitaan tahoja, jotka voivat kostaa väärät paljastukset. Tiedonvälitys on kriittinen osa demokraattista järjestelmää ja puolueeton media sen ehdoton kulmakivi. Sanoissa on valtaa, jos ne saa julki, ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että toimittajat ovat moitteettomia sanan säilää heiluttaessaan - vallan mukana tulee vastuu. Vallan vahtikoira, portinvartija ja neutraali tiedonvälittäjä, ne kaikki ovat toimittajan tehtävänä. Siis siellä fantasiakirjallisuudessa, todellisuus on hieman eri.

Ideologiaansa ajavia aktivisteja, omien agendojensa äänitorvia ja oikean vallan peittelijöitä - siitä on maamme mediakentän toimittajat tehty. Ei likikään kaikki, tietenkään, vaan suurin osa tekee ihan hyvää duunia kertoessaan kansalle urheilusta ja kissanristiäisistä. Suuri osa mistä uutisoidaan voitaisiin jättää uutisoimatta, siinä kun isot asiat on kehystetty ja kieputettu niin, ettei tapahtumasta itsestään jää juuri mitään jäljelle. Tekoälyavustettuna tuotetaan informaatiosaastetta, ettei kukaan voi huomata oikeasti tärkeitä asioita vaikka semmoinen vahingossa lipeäisikin mediaan. Joka päivälle pitää tuottaa useita pöyristymisen aiheita, että kansa keskittyy keskenään tappeluun. Ja kaiken sen mediasoopan perusteella kansa sitten ryntää äänestyskoppiin, jota sitten kutsutaan demokratiaksi.

Palatakseni kuitenkin itse artikkeliin, kaiken lisäksi koko indeksi ja Suomen pistemäärä on aivan päin prinkkalaa. Miksi näin törkeästi kehtaan sanoa? Noh, lainatakseni juttua: ”Sijoitus perustuu RSF:n laajaan kyselyyn, jossa media-ammattilaiset, juristit ja yhteiskuntatieteilijät arvioivat lehdistönvapautta. Lisäksi indeksi sisältää kohdemaan ulkopuolelta tehtävää riippumatonta laadullista arviointia kunkin maan tilanteesta.” Kaikki toimijat arvioivat siis itseään ja omaa osaansa, unohtaen autuaasti ne kaikki median toimijat, joita ei kutsuta… mihinkään. Vain valtamedian tilanne otetaan huomioon, ei lainkaan sen ulkopuolella olevia toimijoita. Demokratian kannalta se koko mediakenttä merkitsee, ei vain ne isot pelurit, jotka ottavat kisaan osaa omien omistajiensa agendalla. Toki meillä ole kuin demokraattisen järjestelmän rippeet jäljellä, joten välläkö häliä.

Mikä olisi Suomen indeksi, jos pienmedioiden tila olisi se normi? Hallinto ja oikeusjärjestelmä jahtaavat toimijoita. Tuomioita jaellaan striimaajille, jotka vain näyttävät suorana mitä jossain tapahtuu. Poliitikot mustamaalaavat kaikki toimijat, jotka eivät kumarra heidän herrakerhojaan. Kansa on opetettu vihaamaan kaikkia toimijoita valtamedian ulkopuolelta ja ohittamaan kaiken vaihtoehtoisen tiedon. Ja päälle vielä rahasta on turha edes haaveilla, koska isot alustat estävät mainostulot ja suoria sponsoreita on lähes mahdotonta löytää maalituskampanjoiden ansiosta. Suomessa pienmedian toimittaja harvemmin joutuu linnaan tai ”katoaa”, mutta taloudellisesti ja sosiaalisen statuksen kautta lynkkaus on lähes täydellinen. Sitkeät sissit jatkavat silti kaikesta huolimatta. Jalo ja kunniallinen kuitenkin jatkaa… vaiko vaan hullu ja tyhmä?

Missä kohden tämä junaturma sitten lähtee raiteilta? Heti alkuun, kun kerrotaan median olevan objektiivinen tiedon välittäjä. Ehkäpä sitten joskus tekoäly voisi olla objektiivinen, mutta kun nekin on koulutettu subjektiivisten ihmisten toimesta, ei sekään taida pelastaa tilannetta. Kaikki ihmiset ovat hyvinkin subjektiivisia niin havainnoiltaan kuin ulosanniltaan. Ei ole olemassa kahta ihmistä jotka näkisivät asian samoin ja kertoisivat sen eteenpäin samalla tavalla. Edelleenkin vääristämme, poistamme ja yleistämme kaiken mikä tulee sisään ja muovaamme ulosannin omien arvojemme ja uskomustemme mukaan. Ehkäpä jos iskulauseet olisivat rehellisiä: Yle - maailma wokelinssien läpi katsottuna, aina valtion puolella.

Toimiva yhteiskunta vaatii yhtenäisen ja puolueettoman tiedonlähteen, tietoa johon voi luottaa ilman että jokainen sana pitää puntaroida ja tarkastaa monesta paikkaa. Se tarvitsee ihmisiä, jotka tekevät tutkimustyötä jonka lopputulos määräytyy löydösten mukaan, ei rahoittajan tai ideologian. Se tarvitsee informoidun kansan, joka ymmärtää asiayhteydet eikä vaan knoppitietoa tyhjänpäiväisistä asioista. Ja ennen kaikkea se vaatii tahoja, jotka oikeasti haluavat sen yhteiskunnan toimivan ja kukoistavan. Taitaa tosin olla turhan kovat vaatimukset?

Näin lehdistönvapauden päivänä lähetänkin terveiseni kaikille alan toimijoille. Arvostan suuresti alan ammattilaisia, jotka kääntävät jokaisen kiven ja kertovat siitä kylmän rauhallisesti. Teitä tarvitaan lisää, paaaaaljon lisää - te olette palkkanne ansainneet. Ja niille aktivistitoimittelijoille, oli se agenda ihan mihin suuntaan tahansa… kiitti vitusti.

Vinoutuneet ja harhaiset asiantuntijat

Media, niin perinteinen kuin sosiaalinen, on täynnä asiantuntijoita. Virallisen tarinan mukaan ainoastaan ne viralliset asiantuntijat ovat semmoisia, siinä kun some-ekspertit kärsivät lähinnä Dunning-Kruger-efektistä, eli eivät tiedä paljoa paskaakaan ja oikeasti vain kuvittelevat tietävänsä asiasta. Osin tämä pitääkin paikkansa.

Jonkin asian oppiminen tasolla, että siitä voi itsevarmasti puhua kestää yleensä vuosia. Hyvä puhuja voi tosin esittää hyvinkin uskottavasti asiasta jotain tietävää, vaikka todellisuudessa ei ymmärrä asiasta tuon taivaallista - hän ainoastaan osaa toistaa ennalta kirjoitetut asiat. Naamatusten asian voi tarkistaa pyytämällä toista selittämään asia, mikä yleensä paljastaa tietämyksen tason. Tietämyksen arviointiin tarvitaan kuitenkin omalta osalta runsaasti tietoa, koska edelleen hyvä puhuja voi itsevarmasti selittää puutaheinää. Tekoälyt tekevät juuri näin, eli satavarmana selittävät omia hallusinointejaan.

Asiantuntijoilla menee yleensä herne nenään välittömästi kun joku kyseenalaistaa hänen näkemyksensä asiasta. Taas joku Dunning-Krugerin uhri on helppo tapa hylätä toisen kanta, kun itse on kuitenkin asiaa tutkinut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tässä kuitenkin saatetaan mennä pahasti metsään. Se toinen, tavis, on saattanut tutkia jotain pientä osaa asiasta enemmän kuin se vuosikymmenten kokemuksen omaava ihminen. Yleisin tilanne on lääkäri, joka kuvittelee tietävänsä siitä ihmisestä ”kaiken tarvittavan” viiden minuutin haastattelun jälkeen, siinä kun ihmisellä itsellään on omakohtaista kokemusta omasta olostaan jo pitkältä ajalta - hän on sen yhden tapauksen ehdoton asiantuntija.

Mikä sen taviksen erottaa ”oikeasta” asiantuntijasta on usein se tiedon laajuus asiaan liittyvistä seikoista, jotka pitää ottaa huomioon. Jälleen on kuitenkin mahdollista, että se tavis itse asiassa tietää juuri siitä yhdestä asiasta ja siihen liittyvistä asioista enemmän kuin asiantuntija. Jos taas asiantuntijan elinkeino riippuu siitä, että hän ei tiedä/ymmärrä jotain tiettyä asiaan liittyvää seikkaa, on turha edes kuvitella saavansa häntä näkemään asiaa selvemmin. Eli kun valtamedia kiikuttaa paikalle omaa agendaansa pönkittävän asiantuntijan, voit olla lähes varma, että vastaukset ovat agendan mukaisia - jos ne eivät ole, se oli viimeinen vierailu siltä asiantuntijalta. Ei siis ihme, että samat naamat ovat töllössä harva se päivä: taattua laatua ilman virheitä tarinaan.

Itse pidän asiantuntijaa oikeana semmoisena, kun hänestä näkyy epävarmuus kaikesta tiedosta huolimatta. Äärimmillään tätä voidaan myös kutsua huijarisyndroomaksi, eli ihminen ei itse usko osaavansa asiaa vaan epävarmuutensa vuoksi ajattelee olevansa vain huijari, joka teeskentelee tietävänsä. Epävarmuus on kuitenkin asiantuntijan merkki, koska hän tietää ettei hän tiedä kaikkea ja se toinen voi tietää asiasta enemmän. Mutta epävarmuus ei myy, joten media kutsuu vaan uskottavan kuuloisia ja asiastaan varmoja tyyppejä ruutuun. Kansalle asiat on esitettävä faktoina, epäilykselle ei saa jättää tilaa vaikka koko tieteellinen menetelmä perustuu juuri siihen epävarmuuteen. Näin me nyt käsitämme asian, huomenna tilanne voi olla toinen.

Siksi ylivertaisuusharha on niin vaarallinen. Minä tiedän totuuden asiasta. Olen fiksuin, tietävin ja paras, kaikki mitä suustani tulee on puhdasta kultaa! Oli se sitten vuosien kokemuksen tai kahden meemin verran opittuna, näin se on koska minä sanon niin. Somessa tämä on varsin yleistä ja kun kaksi eri mieltä olevaa ja omasta mielestään oikeassa olevaa kohtaavat, kipinät alkavat lentelemään välittömästi. Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että olisi tulkinnut mitään kohtaa väärin, vaikka me kaikki koemme maailman omien linssiemme läpi ja ne linssit AINA vääristävät, poistavat ja yleistävät ihan kaiken. Ja kun se jokin asia esitetään kansalle taivaan totena, se usein omaksutaan juuri sillä tavalla. Eri mieltä olevat ovat vääräuskoisia!

Kun pitää itseään erehtymättömänä, osaa myös siitä informaatiosaastekasasta poimia juuri ne oikeat osat. Eli puhutaan vahvistusvinoumasta, missä kaikki todisteet oman kannan puolesta ovat totta ja vastaan olevat ovat disinformaatiota. Koska lähes kaikki asiat voidaan tulkita monella eri tavalla, sama todiste saattaa kelvata yhdelle puolesta, toiselle vastaan. Valinnan lisäksi siis myös tulkinnalla on suuri merkitys ja kun itse tietää aina tulkitsevansa asiat oikein, omalle kannalle löytyy aina paljon todisteita. Ne muut perustavat kantansa väärään tietoon eivätkä ymmärrä päivänselviä todisteita, ovatpa ne eri mieltä olevat tyhmää ja sakeaa sakkia!

Mitään ”korjausta” asiaan ei ole, ihmiset ovat… ihmisiä. Kaikki tuo on luonnollista ja ne vaikuttavat ihan jokaisen ajatteluun. Jos näitä em. ”ongelmia” haluaa omalla kohdalla koettaa hieman lieventää, otetaan oppaaksi seuraava kirja: The Four Agreements - don Miguel Ruiz. Loikataan vuosituhansia taaksepäin ajassa eteläiseen Meksikoon, tietoa ylläpitäneisiin miehiin ja naisiin, jotka tunnettiin nimellä Toltec. Heille yhtenäisyys ja tieto, totuus, oli tärkeää ja he kokoontuivat yhteen ylläpitämään totuutta. Ruiz listaa kirjassaan neljä sopimusta, jotka ihmisen tulisi pitää itsensä kanssa.

1. Ole moitteeton sanoissasi. Ensimmäinen ja samalla tärkein sopimus on kuitenkin yksinkertaisuudessaan se kaikista vaikein. Monissa uskonnoissa tämä sama ajatus on myös mukana, eli alussa oli sana. Sanoissa on valta ja voima, joten niitä tulisi käyttää harkiten, moitteettomasti. Se mitä ja miten sanot, sillä on valtava merkitys niin itseesi kuin kaikkiin ympärilläsi. Itseä ja muita on helppo huijata kun sanoissa on luottamus takana, vaikka ne olisivat virheellisiä.

2. Älä ota mitään henkilökohtaisesti. Mitä tahansa se toinen sanoo sinusta, se et ole sinä. Toinen ei voi tietää sinusta totuutta, aivan samoin kuin sinä et voi sitä tietää muista. Anna siis niin loukkausten kuin myös kehujen valua ylitsesi niiden sinuun vaikuttamatta. Kun alat uskomaan mitä muut sinusta ajattelevat, se muuttaa miten itsestäsi ajattelet - oletko niin paljon huonompi tahi parempi kuin oikeasti olet? Se mitä muut sanovat sinusta, kertoo vain heistä itsestään.

3. Älä oleta mitään. Oletamme valtavasti asioita, etenkin toisista ihmisistä. Hän on niin koska näin. Muodostamme usein kuvan toisista pelkkien oletusten varaan ja sitten loukkaannumme, kun se toinen ei sanonutkaan tai tehnytkään kuten oletimme. Luomme oletukset hyvinkin pienistä vihjeistä ja emme yleensä halua korjata näkemystämme, koska silloin joudumme myöntämään erehtymisemme. Siinä toisessa täytyi olla se vika, oletinkin että siinä tyypissä oli jotain hämärää.

4. Tee aina parhaasi. Ei enempää, ei vähempää. Emme ehkä aina osaa tai tiedä, mutta voimme aina tehdä kuten parhaiten kykenemme. Ei parhaiten koskaan, vaan siihen hetkeen. Jokainen hetki on erilainen ja parhaamme on täten myös jatkuvasti muuttuva tila. Moni menee läpi koko elämänsä juosten kuseksien, joka on heidän oma valintansa. Kun teet aina kaikki parhaan kykysi mukaan, ei sinun tarvitse katua mitään.

Pirstaloitunut todellisuus

Euroopan Unionin tiede- ja tietopalvelu JRC (Joint Research Centre) julkaisi hiljattain varsin mielenkiintoisen 82 sivuisen kirjasen ”Fractured reality - How democracy can win the global struggle over the information space”, savonnettuna Pirstoutunut todellisuus - kuinka demokratia voi voittaa globaalin kamppailun informaatiotilasta. Kyseessä ei siis ole komission virallinen kanta, vielä, joten ehdotukseksi muutettuna joskus lähitulevaisuudessa siihen lisätään tulkinnanvaraisuutta ja mielivaltaisia sääntöjä, että saadaan taattua EU laatua.

Ei siinä, kirjasessa on paljon hyviä huomioita ja statistiikkaa tiedon vaikutuksesta yhteiskuntaan. Somealustat kusevat kansan muroihin ja kenelläkään ei ole kivaa, siinä kun supervaikuttajat kuten Joe Rogan saavat vapaasti puhua JA tienata sillä. Kansa heimoutuu ja elää omissa todellisuuksissaan, jolloin he eivät enää kykene keskustelemaan keskenään. Ja mikä pahinta, kansan usko perinteiseen mediaan ja demokraattisiin instituutioihin on murenemassa. Jopa useampi prosentti ihmisistä myös altistuu väärälle tiedolle ja sen seurauksena ei usko ilmastonmuutokseen ja rokotteisiin, ja sehän ei muuten sitten käy alkuunsa päinsä!

Raportissa on näin alhaalta katsoen useampikin ”ongelma”, jos siis niitä semmoisina pitää. Poliitikkojen ja median suunnalta katsottuna raportti on kuitenkin puhdasta kultaa ja sen ehdotuksia ollaan Suomessakin jo takomassa lakiin tukkimalla kansalaisten suut ja kyttäämällä keikkea mitä he tekevät. Orwellin kirjassa se hallinto ei ollut ne ”hyvät tyypit”, mutta jostain syystä nykyiset poliitikot koko länsimaisessa arvoyhteisössä pitävät heidän totalitaristisia keinojaan hyvänä asiana. Se oli varoitus, ei ohjekirja…

Pirstaloitunut todellisuus esitetään uudehkona asiana, mutta se on varsin kaukana siitä. Kuinka pitkään ihmiset ovatkaan sotineet keskenään kun se ”toinen” osapuoli uskoo väärään asiaan, koska se ”meidän” puoli tietää totuuden? Kuinka pitkään ihmiset ovat heimoutuneet ja sitten puolustaneet sitä ainoaa oikeaa elämäntapaa ja näkemystä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin? Ehkäpä he haikailevatkin aikaa, kun televisio, radio ja sanomalehdet olivat ne lähes ainoat tiedonlähteet ja vain kylähullut tiesivät muusta maailmasta joka sijaitsi näiden totuuden torvien ulkopuolella? Tosin ei silloinkaan kansa ollut niin yhtenäinen kuin usein tunnutaan kuvittelevan, vaan ihmisillä oli eriäviä näkemyksiä lukuisista eri asioista jo silloin, kun pohjatiedot, ne ”faktat”, olivat hyvinkin yhtenevät. Nyt kuka tahansa pääsee käsiksi tietoon, joka on sen virallisen Overtonin ikkunan ulkopuolella ja sehän ei ole ollenkaan hyvä asia. Tapelkaa lätkästä, ei siitä miten teitä johdetaan, tyhmät alamaiset!

Päälle vielä ”etkö luota tieteeseen” esitetään oudossa, tosin nykypäivänä ainoassa oikeassa, valossa, missä tiede ei ole menetelmä vaan se kertoo ”totuuden”. Joku julkaisee poliittisen herraskansan mielestä oikean tuloksen niin se on totta ja kun joku toinen julkaisee sen olevan puutaheinää niin se onkin mis/disinformaatiota. On olemassa ”oikeaa” tiedettä joka on kuin Jumalan sana, vaikkakin se saattaa kymmenen vuoden päästä olla muuttunut kymmeniä kertoja. Kaasuvalotettu kansa kuitenkin uskoo siihen ja luottaa siihen viimeisimpään kerrottuun, koska meistä välitetään eikä koskaan valehdella, joten muista nyt syödä 0.2 - 10 kananmunaa päivässä, suosituksen mukaan.

Huomiotalous on kuitenkin se päivän tärkein termi, eli kun käyttö ei maksa mitään, sinä olet se kauppatavara. Kunhan somealustat vaan toimisivat oikein, tilanne olisi paljon paremmin. Siis kun ne toimivat vapaan markkinatalouden ehdoilla, mikä on kuulemma ainoa oikea tapa, se on hyvä juttu paitsi kun EU ei saa suoraan päättää miten sitä vapautta käytetään. X ja sen omistajan pahat omat agendat ovat ongelma, mutta EU:n pakottamat omat agendat kaikilla muilla alustoilla on hyvä juttu. Negatiivisuus ja vihanlietsonta myy, mutta niin ei saisi tehdä ellei lietsota sotaa oikeista syistä. Ihmisten pitäisi kiinnittää huomio ”oikeisiin” asioihin, ei niihin vääriin tyyppeihin ja aiheisiin. Ratkaisu on onneksi yksinkertainen - otetaan rahat pois vääriltä tahoilta ja lisätään säädäntää. Sen säädännänhän EU kyllä osaa. Esimerkiksi USB-C puhelimiin, mikä taitaa tosin olla ainoa EU:n sääntö, jolla oikeasti oli positiivisia vaikutuksia.

Tekoäly oli tietenkin myös mainittu ja sen kyky tuottaa nopeasti haitallista materiaalia on ongelma, jonka laajuuden ja vakavuuden tasoa on vaikea sanoa. Jopa 80% kokeilluista kerroista tekoäly loi konsensuksen vastaisia videoita kun käyttäjä semmoista pyysi?! Selvästi tarvitaan siis lisää koulutusta tekoälyihin, ettei kukaan voi luoda ääntä, kuvaa tai tekstiä, joka saattaisi vaarantaa unionin auktoriteettia! Juu, tekoälyllä luodaan valtava määrä puhdasta roskaa, se on selvää, mutta kuka on se niin hyveellinen taho, jonka erehtymätön moraalinen kompassi estää AI-roskan? No EU, tietenkin!

Ongelma on siis pelkistettynä se, että ihmisillä on edelleenkin helposti pääsy tietoon, joka ei ole EU:n kuratoimaa. Kun kaikki tieto, ne ”faktat”, ja mielipiteet ovat yhden tahon hallussa, maailma pelastuu. Kunhan vaan koko maailma alistuu erehtymättömien byrokraattien sääntöihin, elämme demokraattisessa utopiassa, missä Pohjois-Korean 99.9% oikein äänestäminen on heikko tulos. Kaik yhdes koos! Oi Suuri ja mahtava Eurostoliitto, sun synnytti valtava byrokraattiarmeija, Sun luonut on kansojen yhteinen tahto, sun mahtis on säilyvä aikojen taa! Suomessa tästä eroon haluavien eduskuntapuolueiden määrä on 0kpl, joten muista, että vain äänestämällä voit tämän kehityksen suuntaan vaikuttaa.

No entäpä me ”vääräuskoiset”, mitä tässä voi enää tehdä? Paljonkin, tosin sen tekemisen tehokkuus on sitä sun tätä. Jokainen tyyppi, joka irrottaa sen napanuoransa virallisista lähteistä on uhka järjestelmälle (Matrix, much?) ja jokainen auktoriteettiuskoinen muuttuu agentti Smithiksi semmoisen pahan syntisen kohdatessaan. Siinä ei auta järki, logiikka tai argumentit, mikään todiste ei kelpaa eikä vastaan sanomisella saa muuta kuin heimon niskaansa. Huumori kuitenkin ohittaa sen järjen (puutteen) ja iskee suoraan tunteisiin. Toki vihalla ja pelolla voi myös tarinaa viedä eteenpäin, mutta siinä ollaan taas ”koska niitä käyttäneet olivat viimeksi ne hyvät tyypit”-kysymyksessä. Ennen se kylä oli oma heimonsa, nyt yhteydet ovat virtuaalisia, mutta mekanismi on täsmälleen sama. Joukossa on voimaa. Kuten sanonta menee, jos paino on voimaa, ylipaino on ylivoimaa!

Äärimmäistä ajattelua

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele. Näin totesi Walter Lippmann, tai Patton, tai Kennedy. Ihminen, joka on kopioinut joka ikisen ajatuksensa jostain tietystä lähteestä ei varsinaisesti ole itse ajatellut missään kohden. Ja näitähän nykypäivänä piisaa, koska meille tuodaan mediassa kaikki valmiiksi pureskeltuna. Ei tarvitse kuin laittaa töllö auki niin johan saa helpon latauksen turvallisia ajatuksia muille toistettavaksi.

Vanha tuttumme Rysky oli taas avannut sanaisen arkkunsa ja kommenttikenttä oli taas puhdasta komediaa. Tämä aloitus oli joka tapauksessa niin mehevä aiheeltaan, että otan sen alustukseksi tälle pohdinnolle: ”Ääriajattelulle on tyypillistä kehystää vihapuhe ja henkinen väkivalta sananvapauskysymyksiksi. Tämä on käynyt ilmi viimeksi Elokapina-tuomiosta käydyn keskustelun yhteydessä. Kehystys on sama, kuin että pitäisi nopeusrajoituksia liikkumisen vapauden rajoituksina.”

Tässä kiteytyy varsin monen näkemys ”sananvapaudesta”. Siis semmoisten, jotka eivät ole eläessään olleet kertaakaan eri mieltä virallisen tarinan kanssa eivätkä kykene käsittämään miksi joku voisi vetää herneen nekkuun jos poliisi on ovella ja banaanisaari kutsui jonkun nettikommentin vuoksi. Aloitetaan rautalangan vääntö tuosta nopeusrajoituksesta, johon vertaaminen osoittaa hyvin sen ymmärtämättömyyden. Nopeus on objektiivisesti mitattavissa, mielipide ei.

Ihmiset eivät vastusta yleensä itse sääntöä, eli miten laki sananvapauden säännöt määrittää. He ovat kyrpiintyneitä niiden sääntöjen mielivaltaiseen tulkintaan ja yksipuoliseen toimeenpanoon. Jos siis käytetään tätä nopeusrajoitusta metaforana, nykyinen sääntö olisi vaikkapa: rajoitus 80km/t, paitsi jos ajat tiistaina bemarilla pohjoisesta etelään - silloin rajoitus on poliisin kengännumero*1D4. Loppuosaa ei kerrota, mutta se useamman tuomion jälkeen alkaa selvenemään kansalle mikä sääntö on sillä hetkellä. Huomenna se voi toki olla joku aivan muu ja saattaa koskea myös vuosia sitten ajettua ylinopeutta. Riippuu siis kuka rikkoo sääntöä sekä kuinka tarkasti sääntöä milloinkin tulkitaan sen hetkisen tulkitsijan mukaan.

Mutta se ääriajattelu, sepä vasta hauska termi on. Se on vähän sama kuin vihapuhe, joka on siis puhetta jota vallanpitäjät vihaavat. Henkinen väkivalta on myös täysin subjektiivinen asia, koska yksi saattaa loukkaantua verisesti jos joku sanoo ”kakka”, siinä kun toiselle saa manata kuin turkin lappalainen ja sille nauretaan. Toki oikeusjärjestelmän mielivaltaisuus kukkii fyysisessä väkivallassakin, laskien törkeäksi pahoinpitelyksi tönäisyn ja lieväksi rikkeeksi puskaraiskauksen, kun se ei kestänyt kuin 8 minuuttia per osallistuja. Paljousalennuksista puhumattakaan, ennen kun rikoksen toistaminen oli rangaistusta koventava tekijä ja nykyään se alentaa sitä.

Ääriajattelu on siis ajattelua, joka poikkeaa siitä omasta ainoasta oikeasta ajattelusta niin paljon, että tulee äitiä ikävä ja poliisin tulisi se väkivaltaisesti lopettaa. Termiä yleisesti käytetään leimakirveenä kun omat argumentit loppuvat ja kognitiivinen dissonanssi lyö päin pläsiä. Mitään perusteluja tai argumentointia ei tarvita sille, miksi joku ajattelu on ”ääriajattelua”, riittää että jonkin mielipiteen leimaa äärimmäiseksi pahaksi synniksi, jolloin se on automaattisesti väärin kaikilla mittareilla. Ja vähemmän yllättävästi ne ääriajattelusta syytetyt usein pitävät sitä vastapuolen ajattelua myös äärimmäisen harhaisena.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain suuresti poikkeavasta ajattelusta siihen omaan ajatteluun nähden. Jos kuvittelee oman kantansa olevan se ainoa oikea, universaali totuus, on helppoa julistaa se poikkeava näkemys harhaoppisuudeksi. Ennen kyseessä olisi ollut synti tai kerettiläisyys, nyt vain laimea ”ääri”sitäjatätä. Aina kun jokin asia poikkeaa silleen pahalla tavalla ”normaalista”, se on äärijotain, siinä kun jos se poikkeama on yhtä suuri mutta itse diggaa siitä, niin se on ainutlaatuista ja innovoivaa, persoonallinen näkemys. Sokeus omille kaksoisstandardeille taas loistaa.

Moni varmasti leimaisi yhden jos toisenkin tekstin tästäkin blogista ”ääriajatteluksi”, koska se poikkeaa varsin merkittävästi monessa kohtaa valtavirtaisista näkemyksistä. Enemmistön kanta on kuitenkin vain se - enemmistön kanta, ei millään tavalla todiste totuudesta tai asian ”oikeellisuudesta”. Se ”syö paskaa, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä” on edelleenkin varsin älyllisesti laiska argumentti. Aivan kuten ”mutta se on laitonta”, orjuuden olleen laillista ei niin kovin kauan sitten. Muutama vuosikymmen aikaisemmin nykypäivän ”ääriajattelu” oli se valtaväestön yleinen näkemys monessa kohtaa. Ja kun mennään vuosikymmen eteenpäin, se yleinen mielipide on taas muuttunut.

On myös hyvä kyetä erottamaan mitä eroa on yleisellä mielipiteellä ja median kertomalla yleisellä mielipiteellä. Jos vaikkapa 80% kansasta on jostain asiasta samaa mieltä, se olisi aika yleinen mielipide. Jos kaikki mediat kertovat kansan olevan jotain mieltä, mutta et tunne ketään joka niin ajattelee, on kyseessä mitä todennäköisimmin haluttu yleinen mielipide, ei aito. Tosin riittävällä toistolla mikä tahansa kanta saadaan taottua sen 80%+ kansasta kaaliin. Ja loput ovatkin sitten ääriajattelijoita!

Tahi sitten vaan ajattelijoita… tai vaan kopioineet ajatuksensa toisaalta. Nimittäin eri mieltä enemmistön kanssa oleminen ei ole todiste ajattelusta, ainoastaan todiste poikkeavasta kannasta. Keskustelemalla on joskus mahdollista selvittää ovatko ne toisen ajatukset ”omia” vaiko vaan toistoa toisista lähteistä. Ai kuinka sen voi selvittää? Kysymällä toista selittämään asia. Kopioidut ajatukset kun tuppaavat jäämään sen iskulauseen tasolle ilman ymmärrystä itse asiasta.

Ääriajattelun ja vihapuheen viljely keskustelussa on kuitenkin lähinnä aikuisten versio tyhmästä kakkapyllystä, jonka viisivuotias laukoo argumenttinaan. Shokkiuutinen taitaakin monelle olla se, että kaikki ihmiset ajattelevat eri lailla. Osa enemmän, osa vähemmän eroavasti. Itse nautin kuulla poikkeavia näkemyksiä nykyisistä omistani, kunhan ne ovat aitoja näkemyksiä, ei sen saman toistoa kuin kaikkialla mediassa. Jos haluan kuulla ”tolkun ihmisen” kannan jostain asiasta, luen sen Yleltä. Asiasta ei yleensä kannata liioin väitellä tolkun ihmisen kanssa, koska oman kannan sijasta väittelet usein papukaijan kanssa, joka osaa toistaa vain ne samat lauseet.

NLP:tä lainatakseni, kartta ei ole maasto. Jokainen elää ja toimii sen oman karttansa mukaisesti ja ajattelee sillä henkilökohtaisella tavallaan. Maasto taas on se objektiivinen todellisuus, jota sitten karttaamme räpellämme. Kaikki sisään otettu tieto kun käy läpi kolme suodatinta: yleistys, poisto ja vääristys - harhoista suurin onkin uskoa oman maailmankuvansa olevan 100% objektiivinen. Nykypäivänä on lähes supervoimaan verrattava harvinaisuus kyetä hyväksymään poikkeavia näkemyksiä. Katsos kun sinun ei tarvitse olla samaa mieltä sen toisen kanssa eikä liioin omaksua niitä kantoja. Voin olla kanssasi jostain asiasta täysin eri mieltä, mutta puolustan siltikin oikeuttasi sanoa sen ääneen. Jokaisella on oltava oikeus sanoa oma kantansa julki - ja todistaa koko maailmalle millainen pököpää oikeasti on!

Aivovuodosta

Aivovuodosta, eli korkeasti koulutetut muuttavat muualle, on puhuttu vuosikausia ja se vaikuttaisi olemaan kasvamaan päin Suomessa. Korkeasti koulutetut muuttavat toisaalle ja maa täytetään halpatyövoimalla - tämä kuulemma pelastaa maan, koska eihän sitä muutoin tehtäisi? Ilmiö on todellinen ja sen haittavaikutuksia pelätään ja sen positiivisia vaikutuksia tupataan liioittelemaan - koska kourallinen ihmisiä toi jotain positiivista, koko ilmiö täytyy olla hyvä juttu.

Verkostoituneet ja maailmalla kokemuksen saaneet osaavat tekijät siis palaavat Suomeen elämänsä vireessä ja luovat uuden Nokian. Vaiko osaajat katoavat, koulutukseen sijoitettu raha katoaa kuin tuhka tuuleen, innovaatiot vähenevät ja osaajien mukana palvelutkin katoavat? Ei kumpikaan… se aivovuoto tapahtui jo paljon aikaisemmin, ennen kuin tuohon asti edes päästiin. Ja sillä vuodolla ei ole mitään positiivista vaikutusta.

Se todellinen aivovuoto nimittäin alkaa siitä, kun lapsia tungetaan kouluun ja heidän täytyy läpäistä kaikki samat kokeet sillä täsmälleen ainoalla ja oikealla tavalla. Kaikille lapsille opetetaan, että vain niillä hyvillä arvosanoilla ja korkealla koulutustasolla sinä olet arvokas hyvä ihminen. Kaikki tungetaan samaan perusmuotin läpi ja osa jätetään rannalle, koska ne lapsen yksilölliset voimat olivat jossain ihan muualla kuin turhassa knoppitiedossa, kastijaossa, välinpitämättömyydessä, riippuvuudessa muiden mielipiteisiin, älyllisessä riippuvuudessa, ehdollisessa itsetunnossa ja valvottuna olemisessa. Nämä olivat siis koulun oppiaineet kaikkialla lännessä John Gattonin (Dumbing us down) mukaan.

Kun haitallinen koulutus yhdistetään vielä meritokraattiseen ajatteluun, on katastrofi valmis. Eli Gattonin kantaan lisätään Michael Sandel ja Thomas Piketty, argumentit nykyisen järjestelmän puolesta käyvät jo varsin vähiin. Laitetaan väliin hieman Alfie Kohnin kilpailua ja sitten se kakku lopuksi koristellaan Peter Turchinin eliitin ylituotannolla, voidaan jo pohtia onko kyse enemmänkin tahallisuudesta kuin tietämättömyydestä tai ymmärryksen puutteesta.

Jos em. herrojen aatteet eivät ole tuttuja, avataan asiaa näin esimerkin voimin. Pikku-Pekka on syntynyt alemman keskiluokan perheeseen. Hän on perusterve, keskipituinen ja normaalipainoinen. Kaikilla mittareilla lähes keskiarvoa. Kouluun mennessään hän on jo oppinut, ettei raha kasva puussa ja kovalla työllä kuka tahansa voi menestyä. Ja tietysti kuinka istutaan hiljaa ja tehdään mitä auktoriteetti käskee.

Ensimmäisen yhdeksän vuoden ajan hän oppii perustiedot aiheista, joita hän mitä todennäköisimmin ei tule koskaan tarvitsemaan mihinkään. Ja koska asiayhteyksiä ei opeteta, hän on unohtanut valtaosan 2min kokeiden jälkeen joka tapauksessa. Pekka kuitenkin on sen verran kunnianhimoinen, että hän haluaa isona menestyä, joten hän suuntaa lukioon ja sieltä sitten johonkin korkeaan tutkintoon, vaikkakin häntä kiinnostaisi käsillä tekeminen paljon enemmän ja oli lapsena melkoisen näppärä käsistään.

Lukiossa opitaan lisää mitä ei tarvita ja unohdetaan ne välittömästi, mutta onneksi sentään todistuksen mukaan hän kykenee säilyttämään osan tiedosta kokeeseen saakka, mikä riittää pääsykokeisiin joihin pitää opiskella kaikki uusiksi. Nyt hän on kuitenkin jo itsevarmasti vakuuttunut hierarkiasta, jonka ne arvosanat määrittävät. Joten suuntana ammattikorkeakoulu, jokin mediaseksikäs ala jolle on kuulemma kysyntää vaikka työpaikkoja ei olekaan, ainakaan Suomessa. Hän valmistuukin luokkansa keskiarvon mukaan ja ne paperit takaavat hänelle valoisan tulevaisuuden! Tai sitten ei…

Kotimaassa ei siis alalla ole juurikaan kysyntää, koska alan teollisuus on ajettu aikoja sitten halvempiin maihin. Keskivertopapereilla ilman valmiita verkostoja ja yhteyksiä töiden hakeminen ulkomailta jääkin haaveeksi ja kortistosta ei löydy kuin eioota ja nollatuntisopparilla puhelinmyyjän töitä. Koska missään kohden ei koulussa eikä sääntö-Suomen byroslaviassa kannustettu itsenäiseen ajatteluun tahi toimintaan, korkeasti koulutettua keskivertojätkää ei kukaan halua tai tarvitse - hän ei ole riittävän hyvä isoihin piireihin ja pienissä piireissä se tutkinto saattaa olla jopa haitaksi. Mitä vikaa tyypissä täytyykään olla jos ei saa koulutusta vastaavaa duunia?

Missä mentiin siis pieleen?

Yksilölliset vahvuudet hylättiin heti alkuun. Voittajat ansaitsevat kaiken, häviäjien tappio on oma vika. Kovalla työllä ja hyvillä papereilla on voittaja, mutta keskiverto tyyppi ei pysty ihmesuorituksiin. Luvattiin menestystä - kaikki omalla vastuulla. Kilpailu niistä hyvistä pelipaikoista on raakaa ja ilman niitä valmiita verkostoja sekä yhteyksiä ei pelissä edetä. Päälle vielä samanlaisia ihmisiä tuotetaan liukuhihnalta lisää ja asemia on hyvin rajallisesti, mahdollisuudet menestyä on varattu hyvin pienelle joukolle. Alusta asti opittu muiden mielipiteiden huomioon ottaminen takaakin sitten lopputuloksen. Ja ne jotka pärjäsivät esittelevät mediassa ylimielisenä saavutuksiaan ja kannustavat muita kisaan - vain että voivat itse paremmin.

Mutta… Entä jos Pekka ja hänen vanhempansa ymmärtävät pelin?

Pekkaa tuettaisiin tekemään mitä hän rakastaa. Hänen vanhempansa opettaisivat, että hän on riittävästi semmoisena kuin hän on. Raha ei kasva puussa, mutta se ei liioin tee onnelliseksi - rahalla voidaan helpottaa elämää ja vähentää ikäviä asioita, mutta onnelliseksi se ei tee… se on tultava sisältä, vaikkapa tekemällä mitä rakastaa. Kilpailu ei hyödytä kuin voittajia ja yhteistyöllä pääsee pitkälle elämässä. Ympäröimällä itsensä ihmisillä, jotka tukevat ja auttavat toisiaan on huomattavasti paremmat saumat päästä pitkälle elämässä, koska sen päivän tullessa kun huomaa ettei rahaa voi syödä, se oma heimo luo sen turvan. Korkea titteli, auktoriteetin antamat paperit ja todistukset eivät takaa yhtään mitään, siinä kun oikeasti asiansa osaava ja siihen intohimolla suhtautuva kyllä huomataan. Aitoja ihmisiä ei ehkäpä yhteiskunnan tasolla nosteta korokkeelle, niinkuin ”eliitille” nykyään tehdään, mutta ihmisen arvoa ei sillä oikeasti määritellä eikä sillä mitä joku sattumanvarainen sinua tuntematon tyyppi sinusta ajattelee ole mitään merkitystä.

Mitä tästä kaikesta voisi oppia? Tee mitä rakastat. Mutta miten löytää? Se on se mitä teet kavereille ilmaiseksi, mitä he kysyvät sinua tekemään täysin riippumatta mitä joku todistus tai ammattinimike kertoo. Ja lopuksi, keksi miten saat siitä elinkeinosi.

Ja miten peli muuttuisi? Kun Pekat eivät enää pelaa muiden peliä ja tekevät mitä rakastavat… ja korjaavat pankkijärjestelmän, joka luo rahan tyhjästä. Eli ei ihan huomisen juttu vielä.

Kuuluu kollektivistien itkua

… lempimusiikkiani.

Kun kollektivistit haukkuvat muita kollektivisteja kollektivistiksi, kannattaa ottaa popparit esiin ja seurata sitä mentaalista akrobatiaa sekaantumisen sijasta. Siis oikeasti, puhdasta komediakultaa kun ne muiden ideologiat eivät kelpaa, vaikka käytännössä kyse on vain pienistä vivahde-eroista. Että ollaan kaikki samalla sivulla mistä puhutaan, otetaan sille sanalle ensin määritys: ”Kollektivismi on yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyslähtöisyyttä ja yhteisön korostamista yksilön kustannuksella. Kollektivismi on individualismin eli yksilökeskeisyyden vastakohta.”

Politiikassa tämä siis tarkoittaa sitä, että sitä omaa sisäryhmää kannatetaan henkeen ja vereen, täysin riippumatta siitä kuinka pököpäitä päätöksiä se oma puoli tekee. Me teemme kaikki oikein, muut tekevät kaiken väärin. Pientä purnausta saattaa toki kuulua, mutta päivän päätteeksi kaikki samassa porukassa olevat ovat samaa mieltä, tai itkevät ja ovat, vapaa valinta. Jos kollektivistin oma sisäryhmä alkaa poikkeamaan liikaa hänen omista ajatelmistaan, hän yleensä etsii uuden ryhmän, heimon, johon hän sillä hetkellä kokee kuuluvansa.

Koska kollektivistit eivät pidä siitä, että heitä kutsutaan kollektivistiksi, he ovat kehittäneet kiertoilmaisuja kuvaamaan niitä muita väärin ajattelevia kollektivisteja. Yksinkertaistettuna vasemman laidan kollektivistit kutsuvat muita natseiksi ja fasisteiksi, siinä kun oikean laidan vastaavat termit ovat sosialisti ja kommunisti. Näillä sanoilla on tietenkin myös vakiintuneet määritykset, mutta 99% ihmisistä jotka sanoja arjessa käyttävät, eivät tiedä tai ymmärrä mistä puhuvat. Se ei tietenkään estä käyttämästä sanaa, koska sanoilla ei ole nykyään enää merkitystä (mies=nainen).

Joka ikinen poliittinen puolue on kollektivistinen. Osa teeskentelee olevansa jollain tavalla individualistinen, mutta jokaisella puolueella on edelleen sama ideologia - olet joko meidän puolella tai meitä vastaan. Me teemme oikein, muut väärin. Joka ikinen puolue on Suomessa myös keskusjohtoa kannattava, tarkoittaen että tasavalta on ainoa oikea tapa ja se päättää, piste. Jokainen hyväksyy kilpailun (vaalien) tuloksen ja voittajat saavat tehdä mitä lystäävät, ”opposition” purnatessa kaikesta, paitsi kun EU tai iso raha käskee niin sitten kaikki on ”kyllä herra”.

Kaikki maamme puolueet ovat myös omaksuneet oman versionsa sosiaalidemokraattisesta ajattelusta. Pohjoismainen malli, sosiaalidemokratia, on vahvasti kapitalistinen aatesuunta, missä valtio omistaa tietyt ”kriittiset” osat ja kilpailun voittajat päättävät kenen yksityiset kumppanit kuorivat kermat päältä kansalta varastetuista rahoista (verot). Puolueilla on hieman eri käsityksiä mitkä ovat niitä kriittisiä osia jotka valtion tulee hoitaa, mutta kaikilla on yksimielisyys siitä, että sen oman puolen rahoittaneet tahot tulisi ehdottomasti saada oma osansa tavalla tai toisella.

Oikean laidan kollektivisteilla on normaalien ymmärrysvaikeuksien lisäksi usein hankaluuksia hahmottaa mitä he oikeasti kannattavat. Kun itketään sosialismia ja samaan hengenvetoon purnataan julkisen infran, terveydenhuollon, koulun ja vastaavien heikosta tilasta, he vaativat sosialistisia rakenteita parannettavaksi, ei poistettavaksi. Aito oikeistolainen tietää, että ne kuuluvat kaikki yksityisomistukseen ja muut voivat sitten vuokrata niitä tarvittaessa, ei niin että tavan tallaaja nyt voi vaan mennä lääkäriin persaukisena ja laittaa lapsensa kouluun ilmatteeksi. Vaatikaa julkisten palveluiden lakkauttamista jos kerran ”oikeisto” on valintanne! Huoltovarmuus ja vastaavat toki katoavat siinä samalla, mutta ainakin se näkymätön käsi pelastaa parhaat, eikös?

Ihmisten ongelma nykypäivänä on siis yksinkertaistettuna se, että valtion pitäisi toimia juuri sillä tavalla kuin he itse parhaaksi katsovat. Rikkaat vaativat etuja rikkaille, köyhät köyhille. Nationalistit vaativat oman kansan ensisijaisuutta, globalistit taas viis veisaavat kuka ne verot maksaa, kunhan joku ne maksaa. ”Valtio” saa päättää, kansalta kysytään neljän vuoden välein minkä värinen takki päällä heitä viedään kuin pässiä narusta. Tasavaltainen mallimme kun antaa kaiken vallan äänestyksen voittajille, muut jäävät nuolemaan näppejään. Toki se valta tarkoittaa Suomen tapauksessa sitä, että millä viiveellä EU:n käskyt otetaan käyttöön, ei sitä että otetaanko vai ei. Tästäkin koko poliittisella kentällä on konsensus. Ainoa ero on niissä pienissä ja merkityksettömissä asioissa, kuten vaikkapa sukupuolineutraalit liikennemerkit.

Kollektivistien ryhmäajattelua kuvaa hyvin se, että se oman porukan ”fiksun puhuminen” menee jakoon sellaisenaan, täysin kyseenalaistamatta, siinä samalla kun oman porukan idioottimainen päätös laitetaankin vastapuolen piikkiin. Sadassa vuodessa kansa ei ole vieläkään oppinut, että poliitikot puhuvat mikä kuulostaa sisäryhmälle hyvältä ja samalla tekevät mikä on poliitikolle itselleen kaikista kannattavinta, vaikka se olisi täysin puheita vastaan. Tekemisellä on hyvin vähän merkitystä oman heimon valinnassa, ainoastaan puheet ovat kiinnostavia. Sen vastapuolen kanssa tilanne on toinen, sillä heidän ”virheisiin” niin puheissa kuin teoissa osataan puuttua. Mutta kun kaikki tietävät, että vastapuolen juttuja ei kuunnella, kaikki huutavat omassa kuplassaan oman porukan erinomaisuutta ja muiden ryhmien typeryyttä.

Ryhmässä on kuitenkin se ihmiskunnan voima, minkä takia on ensiarvoisen tärkeää jakaa ihmiset keskenään kilpaileviin ryhmiin sen sijaan että he keskittyisivät ongelmien aiheuttajiin. Yhtenäinen kansa kykenisi myös globaalissa järjestelmässä pysymään itsenäisenä ja omaa etuaan ajamassa. Siksi yhteisöllisyys on tuhottava systemaattisesti, opettamalla jo pienestä pitäen kilpailun olevan ratkaisu ihan kaikkeen.

Yhteiskunnan tasolla esimerkiksi olisi varsin yksinkertaista ratkaista niin vasemmiston ”taikaseinän” kuin oikeiston ”sosialismia kaikkialla” itkuvirren. Taikaseinä on siis se, missä rahaa vaan tulee jostain ja sen voi laittaa asioihin, jotka tuovat hyvepisteitä. Sosialismia kaikkialla on taas ne lukemattomat (idioottimaiset ja virheelliset) tarinat, missä yksi tekee ”työn” ja muut saavat siitä osan tuosta vaan, koska jokin auktoriteetti niin sanelee. Jos nämä kaksi saman kolikon puolta hoksaisivat miten raha oikeasti toimii ja miten se luodaan, valtio voisi helposti lopettaa verotuksen (oikeisto hurraisi) ja kaikkeen kivaan olisi rahaa (vasemmiston juttu). …Rumpujen pärinää… Palautetaan valtiolle rahan luonti! Sen sijaan, että veroilla maksetaan yksityisten pankkien korot, joka ei tainnutkaan olla sitä sosialismia, valtio voisi luoda rahan siitä samasta aineesta kuin se nytkin tapahtuu, eli tyhjästä, kyeten rahoittamaan kaiken mitä kokee tarpeelliseksi. Kas vain, ei tarvita eri ryhmiä vaan kaikki saavat mitä haluavat. Mutta ei, kansa juoksee äänestyskopille ja näkee fasisteja ja kommunisteja kaikkialla. Viisivuotiaalta voisi moista vielä odottaa, aikuisen suusta nuo natsi-sosialisti-läpät (ja putinisti, vatnik, jne) kuulostaa lähinnä jonninsortin… kehityshäiriöltä.

Huoltovarmuudesta

Suomen suurimman sirkusteltan (eduskuntatalo) eteen kerääntyi 9.4.2026 pieni joukko ”traktorimarssin” puitteissa osoittamaan mieltään maamme maatalouden tilasta. Reilu tusina traktoria, pari rekkaa ja alta 100 ihmistä kohtasi kourallisen poliitikkoja ja tulos oli varsin oletettava: kansa purki pahaa oloaan kuuroille korville ja poliitikot kertoivat kuinka heidän puolueensa kyllä korjaisi asiat, mutta koska syyt niin ei sittenkään. Ehkäpä se joku kaunis päivä menee jakeluun, että on täysin yhdentekevää mitä poliitikot lupaavat koska he tekevät edelleenkin vain ja ainoastaan sen mitä käsketään ylhäältä, samalla kun puhuvat paskaa ja kansa uskoo. Asiaa ei myöskään auta se, että poliitikot tuntuivat olevan aivan loistavasti irtautuneet (maatalouden) todellisuudesta ja edelleenkin valtaosa ihmisistä kuvittelee ”näkymättömän käden” korjaavan sen luomat ongelmat.

Vaikka nämä nykyiset poliitikot jollain ihmeellä saataisiin vaihdettua, tämän hetken ”vaihtoehtoiset” poliitikonalut ovat omaksuneet täsmälleen samat neoliberaalit talousaatteet. Eli itketään ”sosialismia” ja ”kommunismia” ongelmista, jotka ovat ihan täysin kapitalistisen mallin aiheuttamia ja niitä korjattaisiin lisäämällä kilpailua, paitsi tietenkin just maataloudessa koska huoltovarmuus ei jostain syystä toimikkaan markkinatalouden säännöillä. Tämän asian hoksaaminen voisi tosin aiheuttaa sen, että tajuttaisiin ettei se toimi muuallakaan. Sitä vaaraa tuskin kuitenkaan on, joten keskitytään nyt siihen yhteen asiaan, maatalouteen/huoltovarmuuteen.

Ruoka on kohtuullisen tärkeä osa ihmisen elämää ja sen vakaa saatavuus tilanteesta riippumatta on ollut historian valossa yhteiskunnan kohtalon kysymys. Kun globaali markkinatalous EU:n sanelemilla säännöillä alkoi vaikuttamaan suomalaisiin alkutuottajiin, alkoivat puheet mahdollisista ongelmista lisääntymään. Asia ei kiinnostanut kuitenkaan juuri ketään muita kuin tuottajia, koska ruokaa sai kaupasta ja sähköä töpselistä, joten paska sai roiskua tuulettimeen vapaalla virtauksella. Jos en ihan väärin muista, pari tilaa laittaa pillit pussiin joka ikinen päivä ja viljelijöiden keski-ikä alkaa lähennellä kuuttakymppiä. Miksi? Koska vapaa markkinatalous vie tuotannon sinne missä sillä tienaa eniten. Jos on joskus käynyt ulkona Suomessa, on saattanut huomata ilmastomme olevan hieman epäsuotuisa monen eri kasvin ja eläimen kasvattamiseen. Tämän olisi pitänyt olla riittävä vinkki, jos päättäjät olisivat halunneet varmistaa että Suomessa syödään suomalaista ruokaa. Eivät tainneet sitä haluta?

Viimeistään Trumpin viimeaikaiset toilailut Putinin ”julman hyökkäyssodan” päälle kuitenkin herätti ainakin osan poliitikoista karuun tulevaisuudenkuvaan, missä ne männävuosien typerät päätökset alkoivat kummittelemaan. Kun annetaan markkinoiden hoitaa luonnollinen valinta kuka sitä ruokaa tuottaa, sitä ei ehkä riitäkään kaikille ellei asiaan puututa. Ja puututaanko? Ei tietenkään, koska maatalouden alasajo on ollut systemaattisesti joka ikisen hallituksen agendana koko Suomen EU-jäsenyyden ajan. Tämä syksy saattaa näyttää mitä se käytännössä merkitsee myös sille tavan tallaajalle.

Säännöstelyllä voitaisiin osa ongelmista ainakin päällisin puolin korjata, mutta näitä pohjalla olevia ongelmia ei sillä kyetä millään tavalla korjaamaan. Mielivaltaiset säännöt, joita EU suoltaa rajattomasti, vain pahentavat asiaa ja paikallisten poliitikkojen seteliselkärankaisuus takaa sen, ettei näitä asioita tulla korjaamaan. Moni itkee, että maassamme ei ole ”oikeistoa” korjaamaan asiaa vaan kaikki puolueet ovat ”vassareita”. Itse väitän tilanteen olevan täysin päinvastainen - maassamme ei ole muita talousnäkemyksiä kuin oikeistolainen neoliberalismi. En ole tosin likikään ainut, joka asian näin näkee joten lainataan muutamaa itseä fiksumpaa asiantuntijaa.

Nimet Alfie Kohn, Michael Sandel ja Michael Parenti eivät varmaan soita juuri kenenkään kelloja, koska nämä yhteiskuntakriitikot ovat systemaattisesti arvostelleet länsimaista talousjärjestelmää vuosikaudet. Ja kun media toistaa mallimme parhautta, kansa uskoo sen olevan parempi kuin muut, joista ei tiedetä tuon taivaallista. Näitä kriitikkoja on toki paljon muitakin, esimerkiksi Naomi Klein joka on puhunut tuhokapitalismista ja viimeisenä niittinä arkkuun voisi pitää Peter Turchinin eliittiteoriaa, eliitin ylituotantoa. Toki näiden ihmisten ajatukset voidaan aina selitellä ja kumota vasta-argumenteilla, mutta tulokset puhuvat varsin selvää kieltä ja sitten kun sitä rahaa koettaa syödä, pitäisi viimeistään mennä jakeluun ettei se kilpailu ehkä olekaan se luotettavin tapa jakaa elämän perusteita jokaiselle. John Rawls saattoi kuin saattoikin olla oikeassa tietämättömyyden verhonsa kanssa jyvällä?

Näin rankasti yksinkertaistamalla em. ihmisten ajatuksia, Alfie Kohn kertoo miksi ja miten kilpailu tuhoaa yhteiskunnan. Michael Sandel selittää, miksi meritokraattinen ylimielisyys vie kunnioituksen muita kohtaan ja Michael Parenti osoittaa, kuinka peli on alusta asti peukaloitu varmistamaan harvojen vallan ja enemmistön kurjuuden. Kun nämä yhdistetään eliittiteoriaan, saadaan malli, joka varmistaa sen, että paskan osuessa tuulettimeen enemmistö jää katsomaan osuuskaupan hyllyltä eioota vatsan muristessa nälkää. Ja lännen vastaus on edelleen: lisää samaa, kyllä se näkymätön käsi korjaa asiat.

No mitä helvettiä tuo nyt meinaa sitten käytännössä? Sitä, että ihmiset (viljelijät) kilpailevat keskenään (tuhoten kaiken yhteisöllisyyden) ja ne jotka eivät pärjää tippuvat kisasta. Selvinneet pitävät itseään parempana, mutta samalla koko poliittinen luokka katsoo heitä alaspäin koska he ovat vaan jotain duunareita eikä ”korkeasti koulutettua kermaa”. Jokainen katastrofi pakkaa valtaa yhä harvemmille ja jengi ei edelleenkään tajua, että peli oli alunperinkin peukaloitu… ja kaikki merkit osoittavat lopunaikoja koko järjestelmälle. Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että valtaosa kuolee nälkään? Todennäköisimmin ei, vaikka merkit osoittavat kovien aikojen olevan vasta edessä ja nykyiset ongelmat vasta alkusoittoa. Kansalla on vielä edelleenkin asiat aivan liian hyvin, että se nousisi vastarintaan joten sammakon keittäminen saa jatkua.

Ellei mitään ”ihmettä” tapahdu, meno siis jatkuu samaan suuntaan. Mitään merkkejä uudesta talousjärjestelmästä, joka tekisi asiat toisin, ei ole, enkä näe kansan olevan edes valmis tarvittavan suuriin asennemuutoksiin. Omavaraisuus korjannee pieneltä osalta ne suurimmat vaikeudet, mutta betoniviidakkoon jämähtäneet saavat maistaa neoliberaalien kaalikeittoa, missä ylähuuli on ainoa liha lusikan päällä. Mutta hei, se on sitä vihreää siirtymää! Muutama ylimääräinen tölkkiruoka keittiön kaappiin ei välttämättä ole hullu ajatus ennen kuin loppunäytös alkaa? Jos vanha kaava toistuu, kuten on oletettavaa, pelikenttä nollataan ja aloitetaan uusi sykli jossa pohjan pelurit saavat aloittaa kilpailun alusta. Ja se huippu? Se nauraa matkalla pankkiin ja jää odottamaan seuraavia sukupolvia tuottamaan heille tarvittavat palvelut ja hyödykkeet. Vanhasta ei olla opittu mitään…

Entäpä jos se jokin suuri juttu tapahtuu, mikä se olisi? Tarjolla on kaksi toisistaan täysin poikkeavaa esitystä. WEF:n ”suuri nollaus”, missä ”et omista mitään ja olet onnellinen”. Kilpailu on osin unohdettu - Rockefelleriä lainaten ”kilpailu on syntiä”. Meillä on enää hallitsijat ja hallitut, joten kilpailua ei näiden välillä enää ole. Paluu keskiajan feodaalimalliin, älypuhelimilla, sirutuksella ja SMART-tekniikalla joka nappaa ”pahat ihmiset” lennosta kiinni. Tai sitten ”suuri herääminen”, missä lähteestä riippuen ET:t pelastavat maailman, tai sitten ”valkohatut” korjaavat systeemin poistamalla kaikki korruptoituneet tahot. Uusi neoliberaali maailmanjärjestys, missä pakka jaetaan uusiksi. Ja kun yhden sukupolven ”pahikset” poistetaan, saadaan pari sukupolvea rauhallista elämää ennen kuin sama sirkus alkaa uudelleen, uusilla pelaajilla. Samat ongelmat, uusi sykli.

Tai sitten AGI/ASI ottaa vallan käsiinsä ja … uusi uljas maailma vai Terminator judgement day?

Vaiko vaan sammakkoa keitetään lisää, asiat muuttuvat hiljalleen ja ne pienet ”korjaukset” yhdistettynä suurten massojen edelleen oikeasti hyvien ihmisten tekemiin pieniin asioihin yhdessä jatkavat loputtomasti (tai ainakin seuraavat 50+ vuotta) tätä samaa hitaasti etenevää neoliberaalia utopiaa tai helvettiä, riippuen keneltä kysytään. Poliitikot kertovat niiden seuraavien vaalien olevan tärkeimmät niinkun koskaan ja kuu luvataan taivaalta. Enemmistö kuuliaisena seuraa jokaista mielivaltaista sääntöä ja osa yksinkertaisesti haistattaa systeemille pitkät ja elää omaa elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse laitan kurpitsaa tunkionreunaan taas kasvamaan ja otan ”popparit esiin”. En luota kenenkään ”suunnitelmaan”, enkä liioin ole ottamassa digidigiloikkaa massavalvottuun dystopiaan. Tekoäly on arpapeli jolla ei kannattaisi leikkiä ja mikään ei takaa maan ulkopuolisten olevan yhtään sen valistuneempaa sakkia kuin me tavalliset kuolevaiset, vaikka omaisivatkin kehittynyttä teknologiaa. Pitää muistaa, että 50 vuotta sitten olisi se älyluuri ollut taikuutta ihan täällä telluksellakin.

Miten siis on, jatketaanko samaa vanhaa, odotetaan pelastusta jostain suunnasta vai tehtäisiinkö itse se parempi tulevaisuus pala kerrallaan?

Käsittämätön uskomus vai uskomaton käsitys

Uskomuksista ja niiden vaikutuksesta ihmisen elämään on kirjoitettu vino pino kirjoja ja tällä kertaa pohditaan yhden opuksen valossa uskomusten ja käsitysten maailmaa. Kirjassa ”Usko tai Älä” Veli-Matti Toivonen ja Riitta Asikainen pohtivat aihetta NLP:n näkökulmasta ja antavat useita eri harjoituksia omien käsitysten ja uskomusten tutkimiseen. Samasta aiheesta löytyy myös täältä blogin puolelta aikaisempi teksti, ”Uskomusten kyseenalaistamisesta”, jos aihe kiinnostaa tarkemmin.

Ehkäpä suurin ero aikaisemmin aiheesta lukemiini asioihin oli uskomusten jakaminen käsityksiin ja uskomuksiin. Tai no, ehkäpä ero on liian vahva sana, koska uskomusten erilaisia tasoja on toki pohdittu useastikin. Käsite käsityksestä on kuitenkin asia, joka kaipasi enemmän hajattelua.

Mitä etäämpänä ihmisen uskomus on perususkomuksesta, eli 100% totta ja kaiken perusta, sitä epävarmempi ihminen asiasta on ja sitä vähemmän se vaikuttaa… kaikkeen. Uskomukset kun määräävät hyvin pitkälti kaiken mitä aistit, miten asiat koet ja miten muistat asiat tai näet tulevan. Uskomukset ovat ne lasit, joidenka läpi maailmaa katsotaan ja sama tilanne saattaa näyttää hyvinkin erilaiselta eri linssien läpi katsottuna.

Käsitys on taas enemmänkin näkemys, joka suattapi olla tai sitten ei. Kun siihen asian todenperäisyyteen tulee sitten riittävästi todisteita, käsitys alkaa betonoitua uskomukseksi. Varmin konsti muuttaa käsitys uskomukseksi on toisto. Eli varmin konsti muuttaa käsitys uskomukseksi on toisto. Ja edelleenkin varmin konsti muuttaa käsitys uskomukseksi on toisto. Jokin yksittäinenkin tapahtuma voi myös muuttaa käsityksen varmasti todeksi, mutta yleensä se vaatii toistoa. Vähemmän yllättävästi media siis toistaa, toistaa ja toistaa asioita, kunnes se menee sinne tolkun ihmisen jakeluun. Siksi on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme, että ihmiset eivät enää seuraa valtamediaa.

NLP:ssä ymmärretään hyvin uskomusten vaikutus elämään ja kuinka osa uskomuksista saattaa olla haitallisia ihmiselle itselleen. Ihmiset ovat yleensä todella hyviä huomaamaan muiden haitalliset uskomukset, samalla kun ovat täysin sokeita omilleen. Erehtymätön ihminen, mitä me kaikki ollaan ainakin joskus, ei tietenkään näe ongelmaa omassa maailmankuvassaan, etenkään niissä syvälle uponneissa uskomuksissa jotka olivat jossain vaiheessa vain harmittomia käsityksiä.

Sanonta ”uskovaisten kanssa ei kannata kiistellä” ikävä kyllä pätee lähes kaikkiin ihmisiin, koska jokaisen oma uskomusjärjestelmä on eräänlainen uskonto, joka, kuten muutkin uskonnot, on varsin allerginen harhaoppisille näkemyksille. Kuinka näitä vääräuskoisia sitten kohdellaan on myöskin uskomus ja opittu tapa, minkä suhteen olisi porukalla melkoisesti petrattavaa. Aina kun se keho ja mieli reagoivat vahvasti johonkin havaittuun, joku syvällä oleva uskomus soittaa hoosiannaa ja se olisi hetki napata se automaattinen reaktio uudelleentarkasteluun. Helpommin sanottu kuin tehty, ehdottomasti, ja samalla se jokaisen omalla vastuulla oleva kasvun paikka.

Ongelman, jos sen sitten jokin kaunis päivä semmoiseksi tunnistaa ja myöntää, ratkaisuun ei ole mitään helppoa kikkakolmosta. Riippuen uskomuksen vahvuudesta ja sidoksista muihin uskomuksiin, ongelmallisista uskomuksista eroon pääsyyn saattaa vierähtää tovi jos toinenkin. Jos siis uskoo siihen, että se niin menee, koska oman nupin uudelleenohjelmointikin on yhtä lailla uskomusten varassa. Mitä enemmän näkee maailman sillä ”suattapi olla” tavalla, sitä helpompaa on päästää irti niistä omista pakkomielteistä.

Uskomusten ”ongelman” tunnistaminen on se ensiaskel ja kun nyt ollaan vähintään sille tasolle päästy, mitäs sitten seuraavaksi? Yksi konsti on, kuten saatoitkin jo arvata, toisto. Vaikka et juuri tällä hetkellä uskoisikaan johonkin asiaan, toistamalla sitä uudestaan ja uudestaan se alkaa pikkuhiljaa juurtumaan sinne korvien väliin (ja sydämeen sekä ruuansulatukseen). Mitä tahansa uskomuksia voi tällä tavalla juurruttaa itseensä ja ehkäpä kaikista hyödyllisimpiä toistettavia uskomuksia ovat uskomukset itsestä. ”En osaa”, ”en pärjää”, ”kukaan ei tykkää musta” ja vastaavat ajatukset ovat vain uskomuksia, joita olet toistellut itsellesi siitä lähtien kun otit sen itseesi. Kannattaisiko ne korvata jollain positiivisella versiolla? Ehkä, ehkä…

Jos leikitellään hieman NLP:llä, voidaan toiston sijaan tai tietenkin lisäksi lähteä taklaamaan niitä uskomuksia suoraan. Nämä (kirjasta vapaasti lainatut) harjoitukset toimivat yhtä hyvin niin uskomuksiin ja käsityksiin itsestä kuin mistä tahansa muusta asiasta.

Ensiksi tarkkaillaan kehoa ja tuntemuksia uskomusten suhteen. Kuvittele jokin asia jonka tiedät olevan 100% totta. Miltä ja missä se tuntuu? Teetkö jotain liikkeitä kehollasi jos selität asiaa vaikkapa jollekin toiselle? Ehkäpä nyökyttelet varmana asiasta? Kyllä jämpti on näin!

Sitten käsitys jostain asiasta. Shellillä puhuivat, kuulit jostain, suattapi olla, miten se vaikuttaa kun kerrot asiaa, josta et ole lainkaan varma? Olankohautus vai jokin kasvonliike, epävarmuus asiasta tuntuu varsin erilaiselta kuin itsevarmana asian selitys, eikö vain?

Ja sitten leikitään opitulla. Valitse jokin asia johon haluaisit uskoa, tai vaihtoehtoisesti jokin uskomus joka ei palvele enää tarkoitustaan. Esitä se asia itsellesi käyttäen sitä kehonkieltä, johon haluaisit sen asian yhdistää. Epävarmuutta ongelmallisiin uskomuksiin ja varmuutta sekä itseluottamusta mitä haluaisit olla ja mihin uskoa.

Saa suorittaa.

Uskomus voi myös näyttäytyä kuvana mielessä tai sisäisenä äänenä, aivan samoin kuin kehossa. Jälleen siis yksi uskomus ja yksi käsitys tarkkailuun.

Kuvasta: missä kuva on näkökentässä, kuinka kaukana, värikäs vai mustavalkoinen, kehystetty vai avoin, liikkuuko se, kirkkaus ja kontrasti.

Äänestä: suunta, voimakkuus, etäisyys, kenen ääni, nopeus ja sävelkorkeus.

Kun tiedät miltä uskomus ja käsitys tuntuu, näyttää tai kuulostaa, voit kokeilla vaihtaa niiden asemaa. Vaihtoehtoisesti voit myös vahvistaa jo olemassaolevia uskomuksia tai heikentää käsityksiä, ihan oman mielikuvituksen mukaan.

Tai sitten voit julistaa uskomuksesi taivaan totena kaikelle kansalle ja haukkua kaikki toisin näkevät hulluksi, kuten valtaosa ihmisistä tuntuu somessa nyt tekevän. Valinta on sinun, usko tai älä.