Toimisi, jos se tehdään oikein!

Harva se päivä tulee vastaan loppuunkulunut heitto ”sosialismi toimisi, jos se tehtäisiin oikein”, jolla yleensä pilkataan aatetta väittäen, ettei se sittenkään toimisi vaikka se tehdään kuinka ”oikein” tahansa. Riippuen mitä sanalla ”sosialismi” tarkoitetaan, vastaus sosialismin toimivuudesta riippuu. Riippuu, mistä? Mittakaavasta, enimmäkseen, määritti sanan millä versiolla tahansa. Kokonaisen maan mittakaavassa, edes kaikista puhtain sosialismi, kuin myös kommunismi joka veisi asiaa vielä askelta pidemmälle, malli ei tulisi koskaan toimimaan. Skaalattuna huomattavasti pienempään mittakaavaan vastaus löytyy historiasta: toimii, kunhan se ei törmää muihin ryhmiin jotka ajattelevat toisin. Siitä asetelmasta se ihminen on lähtenyt maailmaa valloittamaan, mutta rajallisessa maailmassa rajattoman tarve tulee jossain vaiheessa törmäämään liikkumattomaan kohteeseen. Mutta tämä on ehkä jonkun toisen päivän aihe, nyt muotoillaan kysymys hieman toisin.

Hiljattain vastaan tuli lista edellisen vastakohdan suurista ajattelijoista. Friedman, Haeyk, Rand, Locke, Mill ja muutama muu individualismin, kapitalismin ja ylipäänsä jonnin sortin liberaalien suurista sankareista. Länsi on hyvin pitkälle tuota kaikkea, mutta mikään ei tunnu toimivan kunnolla kuin pienelle joukolle, joka kykenee varallisuudellaan ohittamaan ongelmat. Koska homma ei toimi läheskään kaikille, johtuuko se siitä, että individualismia ja kapitalismia ei olla tehty oikein? Täytyyhän sen niin olla, koska tuo ”mutta sitä aitoa ei olla koskaan kokeiltu” toimii kritiikkinä ainoastaan sosialismia vastaan!

Jostain syystä yksikään laumaeläin ei ole pötkinyt kovinkaan pitkälle yksistään, mutta ihminen siinä kyllä onnistuisi tehdessään sen oikein? Todisteita sen puolesta on aikasta heikonlaisesti, vaikka hyllymetrejä kirjallisuutta kyllä löytyy miten se tulisi tehdä. Toki niin löytyy kirjallisuutta myös lauman typeryydestä ja vaarallisuudesta, että ei sekään ole automaattinen tie onnelaan. Mutta jos se yksilökeskeisyys on se ainoa oikea tapa juuri oikealla tavalla tehtynä, mikä maksaa kun nirvanaa ei löydy vaan asiasta pitää harva se päivä julistaa ylivertaisuutta?

Olisiko syynä se alkukantainen pelko, joka ajoi ihmisen laumaan alunpitäenkin? Nimittäin se, että yksin on kivaa ja mukavaa, saa tehdä mitä haluaa ja kerätä lähes rajattomasti resursseja että oma napa selviää kaikesta, mutta mitäs jos joku muu tulee ja ottaa sen? Ihmisen pitää nukkua välistä eikä silmiäkään ole kuin etupuolella, minkä lisäksi vahinkoja sattuu ja joka kuopasta ei nyt yksin kaiveta tietä ulos. Yksi määritys yhteiskunnan synnylle on se, kun löydettiin ”hautausmaalta” hauta missä luissa näkyi vakavan vamman parantuminen ennen kuolemaa. Mitä se siis meinasi? Loukkaantunutta ei jätetty yksin vaan yhteisö piti heikommistaan huolta, sen sijaan että liikkumaan kykenemätön jätettiin taakse mikä on se karu kohtalo eläinkunnassa, ihmistä lukuunottamatta.

Aivan kuten on helppoa kritisoida kapitalismia ja vaatia sosialismia kapitalistisessa järjestelmässä, on helppoa julistaa yksilökeskeisyyttä kun asuu ja on kasvanut yhteisössä. Ymmärrän hyvin tyyppejä, jotka vaativat lisää vapaata markkinataloutta ja individualismia… kun ovat syntyneet kultalusikka suussa terveenä maailmaan, eli pakka on kunnossa päivästä 1 lähtien. Mutta kun on samat vaateet ja takana on käyty julkinen koulu, julkinen sairaanhoito ja muutointkin kunnan/valtion tarjoamat palvelut kelpaavat ainakin joiltain osin, niin kuvittelitko ne itse tienanneesi siinä elämäsi vaiheessa kun niitä käytit? Väittäisin, että Henkka 3v ei vielä omalla työllään maksanut päiväkerhoaan, mutta mistäs minä tiedän.

Noh, sallittakoon nyt tässä seuraavassa ajatusharjoituksessa perheen muodostama pienyhteisö, eli pappa betalar aikuisikään saakka, tai nyt ainakin teiniksi että voi itse aloittaa kesätyöt. Tappiin asti vedetty kapitalistinen, individualistinen ja meritokraattinen maailma odottaa, joten eikun kilpailemaan niiden lukemattomien muiden kanssa! Jos geneettinen lottorivi ei osunut yhtään kohdalleen, peli oli siinä, kiitos pelaamisesta ja ensi kerralla parempi tsäkä. Normaalijakauman perusteella voidaan arvioida kuinka suuri osa ihmisistä omaa tarvittavat geneettiset ja henkiset ominaisuudet, että he pääsevät peliin edes mukaan ja kuinka suurella joukolla on todellisuudessa mahdollisuus menestyä. Kannattaisi ehkä lukea myös Rawlssia jos ottaa edes hitusen henkeen?

Koska kaikki ajattelevat vain omaa etuaan ja päämääränä on saavuttaa eniten resursseja, miltäs se tilanne näyttää viikon pelin jälkeen kun vastassa on muita pelureita, jotka ovat jo elämänsä ehtoopuolella istumassa resurssivuorensa päällä tietäen kaikki pelin kirjoittamattomat säännöt? Hei, mutta meillä on reilu kilpailu, eli ällös huoli! Kukaan ei halua jakaa omastaan, eli ainoa tapa kasvaa on syödä niiden tulevien pöydältä jotka eivät ole vielä yhtä pitkällä tai alkaa kytätä haaskalintuna josko sieltä loppupäästä joku kuupahtaisi. Ja kannattaa muistaa, että jos et pärjää, se on täysin omaa syytäsi, samalla kun kaikki saavuttamasi on tietenkin omaa ansiotasi - terkuin, kaikki meritokraatit.

Koska yhteistyö on paha juttu, aina voi onneksi organisoitua, eikös? Kyllä, uskollisuus voidaan aina hetkellisesti ostaa, mutta organisaatiossa kilpaillaan muiden organisaatioiden lisäksi myös sisäisesti. Oma napa ensin, eikös? Heikkouden näyttäminen on viimeinen virhe, joten kaikki omat ongelmat on pidettävä visusti sisällään, siinä kun muiden havaitut heikkoudet ovat strategisesti pelattavia kortteja joskus tulevaisuudessa. Mahtaa yhden käden sormet piisata laskemaan montako prosenttia ihmisistä kykenee pitämään koppansa kunnossa kaikesta huolimatta.

Mutta ainahan voit tietenkin palkata jonkun laittamaan sen nupin kuntoon, tai paikkaamaan sen murtuneen jalan, eikös? Toki, jos olet onnistunut keräämään riittävästi pelimerkkejä että on siihen varaa. Jos siis uskaltaa luottaa siihen, että se toinen ei käyttäisi heikkouttasi hyväkseen, koska he ovat mukana samassa kisassa. Kilpailussa sinulla ei ole pienintäkään syytä luottaa muihin kilpailijoihin. Siispä ainoa looginen ratkaisu on määrittää peliin säännöt! Heeetkonen, eihän meillä saanut olla mitään auktoriteettiä joka vahtisi sääntöjä, yksilön vapaudet ja kilpailu ratkaisevat näkymättömällä kädellään kaikki ongelmat!?

No höh, piti se olla vissiin joku pitämässä lakia ja järjestystä, vaikkei niitä pitänytkään tarvita. Kukas ne säännöt sitten määrää? Loogista olisi antaa sen päättää jolla on eniten valtaa, koska yksilö on kuningas ja se kaikista hyveellisin josta todisteena on suurin vuori. Olisi järjen köyhyyttä ottaa yleistä mielipidettä lakien pohjaksi, koska silloin myös ne jakauman alapään jantteritkin saavat sanansa sanotuksi ja enemmistö on kuitenkin vain keskivaiheilla, pilaten koko kilpailun hengen missä voittaja vie kaiken. Jos hypätään hetkellisesti todellisuuteen, meidän hybridijärjestelmässähän homma pelaa niin, että voittajat sanelevat säännöt ja kaikki saavat kirjoittaa Joulupukille (vaalit) mitä toivoisivat, hyväksyen kuitenkin sen mitä sanellaan. Mutta hei, individualistit ja kapitalistit kykenevät varmasti sopimaan täysin reilut pelisäännöt ihan kaikille, koska kenelläkään ei ollut se oma lehmä ojassa…

Eli aivan mahtava tulevaisuus, kunhan nämä aatteet tehdään juuri oikein! Mikään ei voisi mennä pieleen, ihmisten ollessa täysin loogisia olentoja ja perustavansa päätöksenteon järkeen, ei tunteisiin tai muuhun hömpänpömppään tahi ennalta opittuun. Aivan kuten ”oikeisto” nauraa ”vasemmiston utopistisille aatteille, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kuinka absurdiksi ajatukseksi ”kaikki ratkeaa kilpailulla” oikeasti paljastuu kun se perataan paljaaksi. Mutta juu, tehdään se oikein niin se pelaa. Cool story, brah.

Siihen on ihan yksinkertainen syy miksi järjestelmämme on ”sosialistinen” sille eliitille ja kapitalistinen ja yksilökeskeinen massoille. Organisoitunut vähemmistö voittaa aina kilpailussa hajanaisen enemmistön. Jos tuo ylläoleva väite kuulostaa hullulta, kuka maksaa kun A) Pankki tai B) Yksilö uhkaa ajautua konkurssiin? Tämä meidän sekasikiö nykyjärjestelmä on luotu tarkoituksella juuri sellaiseksi kuin se on, ottaen useasta aatteesta ne kaikista parhaat/pahimmat osat. Sitten niiden aatteiden yksinkertaistetut ja vääristyneet versiot on annettu kansalle riideltäväksi keskenään. Mitään oikeasti kaikille toimivaa mallia kun ei ihminen ole kyennyt luomaan, koska sille ei ole mitään tarvetta.

Molemmat ääripäät kykenevät luomaan maanpäällisen helvetin ihan täysin omine ominaisuuksineen ja molemmat hyvinkin samoista syistä. Ensimmäinen kompastuskivi jota ei ole mahdollista korjata, koska se ei ole rikki vaan ominaisuus, on ihminen. Jokainen on yksilö, jokainen on erilainen. Kollektivismi pakottaa kaikki samankaltaisiksi, siinä kun yksilökeskeisyys tuo ne ”pahimmat” hierarkian kärkeen. Kun päälle vielä molemmat aatesuunnat vaativat sääntöpohjaisuutta, etatismi/statismi ja sen mukana tuoma byroslavia laittavat ne viimeiset niitit kumpaiseenkin arkkuun. Eli ei, kumpikaan ei toimi valtion tasolla yksistään ja yhdistelemällä saadaan… noh, riippuu mitä osia otetaan.

Pohjoismainen malli toimi ihan kohtuullisesti siinä sotien jälkeen. Puhallettiin yhteen hiileen, yhteistyöllä pidettiin pahimmat porvarit kurissa ja kansa oli suhteellisen homogeeninen, joka on minimivaatimus edes etäisesti toimivalle yhteiskunnalle. Kaukana täydellisestä, tietenkin, mutta mitä sääntöpohjaisiin malleihin tulee, asiat olivat suurelle enemmistölle kunnossa, mikä mahtaa olla pieni harvinaisuus katsoi mihin suuntaan tahansa maailmalla. Itse en välitä mielivaltaisista säännöistä, jotka automaattisesti syntyvät sääntöpohjaisissa malleissa, enkä liioin pidä ketään oikeutettuna valtaan muiden yli, mikä on lähestulkoon pakollinen osa yhtään suurempia ihmisryhmiä pitämään kasassa. Voidaan siis rajusti yksinkertaistaen sanoa, että olen Platon kannalla yhteiskuntamalleista sillä erotuksella, että laittaisin hiotun version anarkosyndikalismista aristokratian edelle. Ja kyllä, nekin kokeilut menivät aikoinaan mönkään, mutta se johtui tietenkin siitä, että sitä ei tehty oikein!