Pahoinvointilääkettä

HS valisti meitä kuolevaisia esseellä: ”Oksetus ja väistely eivät pysäytä laitamedian nousua — Perinteistä mediaa haastavista audiovaikuttajista voi kehittyä vaihtoehtoisen julkisen keskustelun areena.” Koska juttu on vain tilaajille, sen linkittäminen on turhaa. Progressiivinen laita innostui ja vaatimuksia näiden ”pahojen” vaikuttajien hiljentämiseksi lenteli pitkin somea - uhka demokratialle ja silleen. Konservatiivisena itseään esittävä laita otti hieman varovaisemmin vastapalloon lyönnin, koska artikkelissa mainittiin taikasanat ”antisemitismi” ja ”juutalaisvastaisuus”. ”Laitamedian” kuluttajat taas antoivat palaa ja ryöpytys oli … tavanomaista nykykeskustelulle.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori oli siis kysellyt kavereiltaan mitä mieltä he ovat näistä konservatiivisia näkemyksiä omaavista podcasteista. Ne harvat, jotka olivat kyenneet niitä kuuntelemaan, kertoivat eri oireista joita he olivat saaneet - pahoinvointia ja ärsytystä. Artikkelin maalituksen aiheuttama Streisand-efekti tosin aiheuttanee halutusta päinvastaisen reaktion, eli ”älkää vaan kuunnelko” muuttuu ”hei katsokaa näitä jos et ole kanssani samaa mieltä”. Ne edistyksellisten ”omat” eivät ”vihakuuntelun” lisäksi ole aiheista kiinnostuneita, mutta vastapuolella saattoi olla vielä jokunen jotka eivät mainituista podeista tienneet - nyt tietävät, hienosti hoidettu!

Itse tulkitsen ”laitamedian” tarkoittavan Overtonin ikkunan laitojen aiheuttamien rajojen lähestymistä median tuotannossa. Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että oli se ”normi” mikä tahansa, aina löytyy niitä jotka ajattelevat toisin. Kuinka kaukana ajattelu on normista, se määrittää kuinka laidalla se ajattelu on. Se miten siellä keskellä olevat haluavat hoitaa asian, kertoo paljon yhteiskunnan vapaudesta. Jos ”väärät” mielipiteet tulisi kieltää, rajoittaa tai niitä pitää halveksua, olemme autoritaarisessa yhteiskunnassa. Leimaamalla kaikki poikkeavat näkemykset ”demokratian vastaiseksi”, tulee itse todistettua olevansa liberaalin demokratian vastainen. Siinä kun ajatusten markkinapaikka, sananvapaus, ovat aatteen ytimessä ja suostuttelevin tarina on loppuviimein kansan yleinen näkemys eli tahto.

Oikeastaan nämä ”laitamediat”, joista monet podcastit ovat yksi muoto, johtuvat syistä, joita laitamedialta ollaan vaatimassa ja jotka ovat ”valtamedialta” päässeet unohtumaan. Itketään siis ”journalismin ohjeiden” mukaista mediaa jokaiselta joka omistaa tietokoneen ja mikrofonin, siinä kun valtamedialle hurrataan sen tehdessä 100%:sti yksipuolista tuotantoa. Laitamedioita syntyy kun maassa ei ole vapaata lehdistöä vaan eri ryhmittymien äänitorvia. Mediakenttä kyllä täyttyy sen näkymättömän käden toimesta varsin hyvin, tosin sama taikavoima lupailee ihmeitä vahvoille laita-aatteille sen koskaan toteutumatta. Paras argumentti voittakoon sanoo liberaali demokratia, kovimpaa huutava voittakoon kertoo edistyksellinen näkemys. Autoritaari taas vaan kertoo itse olevansa oikeassa ja muut väärässä, piste.

Tämä ”pahoinvointi” ja aiheiden tietoinen välttely on kyllä paljonkin tutkittu juttu, mutta artikkeli ei jostain ihmeen syystä nosta sitä esiin. Ilmiö on nimeltään ”kognitiivinen dissonanssi”, joka on ihmisen luonnollinen reaktio omasta maailmankuvasta poikkeavaan tietoon. Muitakin vastaavia ilmiöitä on tutkittu ja olemassa, se on selvää, mutta pidän itse tätä suurimmassa osassa. Artikkeli ehdottaa näiden reaktioiden liittyvän johonkin luontaiseen kykyyn tunnistaa propaganda ”oikeasta tiedosta”, mikä on mielenkiintoinen näkemys ”tutkijatohtorilta” joka asiaa on tutkinut. Ihminen ei kykene millään aistilla, ei millään määrällä koulutusta tai kokemusta tunnistamaan faktaa ja fiktiota toisistaan, kun se tieto on irrallaan kaikesta muusta. Ei siis ole olemassa mitään ”totuustutkaa”, joka aistii propagandan. Minkä ihminen taas pystyy välittömästi ja usein kehon reagoinnin saattelemana tunnistamaan ne asiat, jotka ovat omaa maailmankuvaa vastaan tai poikkeavat siitä riittävästi. Asiat ovat ihmiselle totta kun niistä on samaa mieltä ja propagandaa kun eri mieltä. Tämä tutka on lähes 100% tarkka, tosin haastavammissa tilanteissa kognitiivinen dissonanssi lyö kapuloita rattaisiin. Esimerkiksi jos kaksi uhriksi laskettavaa eri ryhmää tai ihmistä ottavat keskenään yhteen, kumman puolelle tulee lyöttäytyä menettämättä omaa asemaansa siinä universumin ainoassa oikeamielisessä heimossa johon kuuluu. Objektiivisesta todellisuudesta irtautuminen lisää moninkertaisesti pahoinvointia kun se poikkeava näkemys tulee vastaan.

Syö paskaa, miljardi kärpästä ei voi olla väärässä on huono perustelu jonkin asian totuudenperäisyydelle. Vaikka joka ikinen valtamedia kertoo jonkin asian olevan X ja yksi laitamedia sanoo että Y, X ei ole automaattisesti totta ja Y ei ole automaattisesti propagandaa. Todennäköisyyslaskennalaan ei voida yksittäisen aiheen totuutta päätellä, eli vaikka laitamedia olisi ollut pielessä 90%:sti, se ei ole AINA väärässä, uskoi siihen sitten tai ei.

Ihmisen kyky erotella ja valtamedian kertoa seuraavat asiat toisistaan ovat yleensä eeppisen surkealla tasolla: faktatieto, uskomus, ajatus, käsitys, oletus, huhu ja mielipide. Kun tämä kyky yhdistetään ihmisen yksilöllisellä tavalla tulkita kaikki vastaanotettu informaatio, saadaan lopputulokseksi usein irrationaalinen ja samalla kuitenkin varsin hyvin ennustettava reaktio. Kaikki tieto kun käy läpi ihmisen omat suodattimet: vääristys, poisto ja yleistys. Näitä suodattimia voidaan ”ohjelmoida” eri tekniikoilla, jotka siellä valtamediassa tiedetään varsin hyvin. Laitamediatkin ovat alkaneet pikkuhiljaa ottaa opikseen miten ihmisiin vaikutetaan ja jostain kumman syystä se aiheuttaa suurta närästystä eri valtakeskittymissä.

Ei siinä, nämä em. kaltaisten artikkelien aiheuttamat myrskyt vesilasissa ovat varsin huvittavaa seurattavaa. Heimot ovat napit vastakkain ja kaikki tietävät olevansa ”oikeassa”. Pahoinvointiääkkeeksi suosittelenkin etäisyyden ottamista ja avoimemman maailmankuvan sisäistämistä. En tiedä miten asiat oikeasti ovat, ne saattavat olla niin tai näin. Jokaisella on kuitenkin oikeus omaan mielipiteeseensä ja sananvapauden tehtävä olisi mahdollistaa niiden näkemysten julkituominen - oli se näkemys kuinka ”hullu” tahansa. Auktoriteettiin vetoaminen, eli ”koska tutkijatohtori niin sanoi se on totta”, on varsin yleinen argumentointivirhe. Toisaalta, ehkäpä osalla meni ohitse seikka, että hesarin essee on mielipidekirjoitus pohjautuen tohtorin omaan maailmankuvaan, ei siis faktatietoa. Aivan kuten tämä teksti on oma käsitykseni asioista. Mielipide on kuin persereikä - jokaisella on yksi. Osan ripulit vaan päätyvät aina hesarin etusivulle asti?

Vapaa ja riippumaton media

Monasti puhutaan vapaasta ja riippumattomasta mediasta ”lääkkeenä” valtamediaa vastaan. Vapauden voi ymmärtää monella tavalla, eli sen määritelmän joutuu jokainen päättelemään ihan itse ja ellei riippumatto itse omista mediaa, ei mikään media semmoinenkaan voi oikeen olla.

Tässä männäpäivänä Samuel Gryning oli naputellut naamakirjaan avauksen (https://www.facebook.com/share/v/18rCzGjkbd/), jonka suosittelen lukaisemaan näin alkuun. Samaan konkurssiin voi myös lukaista kaksi edellistä pohdintoani aiheesta: Propagandalla propagandaa vastaan ja Vaihtoehtomedioista. Samuel itse raapustaa Posi TV:n sivuille materiaalia, eli kanta ei ole riippumaton, mutta asiaahan hän siinä puhuu vaikka oma lehmä olisikin ojassa. Ettei jää kenellekään epäselväksi omat lehmät asiassa niin en ole missään kytköksissä enkä tekemisissä niin Posin kuin minkään muunkaan median kanssa, enkä saa pennin jeniä mistään suunnasta näistä jutuista - kai se on sitä vapaata ja riippumatonta, tai jotain. En liioin tilaa enkä tule tilaamaan Posia kahdesta syystä: 1) en seuraa mitään mediaa kuin hyvin harvoin satunnaisten linkkien kautta mitä vastaan tulee tai joku semmoisen privana lähettää ja 2) (nykyinen) Päätoimittaja blokkasi minut kaikissa someissa jo vuosia sitten, joten pitäköön tunkkinsa.

Sitten itse asiaan, eli vapaiden medioiden tärkeyteen ja riippuvuussuhteisiin. Ensiksi pitää muistaa, että ”objektiivinen media” on sula mahdottomuus niin kauan kuin ihmiset ovat mukana toiminnassa. Tekoälyjen ollessa myös ihmisten kouluttamia (fine tuning/reinforcement learning), ei se objektiivisuus ole silläkään saavutettavissa. Vaikka uutinen olisi 100% faktatietoa ilman pienintäkään ihmisen lisäämää osaa, esim: ”Henkilöauto törmäsi puuhun Perähipiäntiellä kello 4:20.”, joku kuitenkin päätti että asia tulisi nostaa esiin. Voidaan toki väittää, että jotkut uutiset koskettavat kaikkia, jolloin niistä täytyy uutisoida, mutta käytännössä suurin osa niistä isoista asioista ovat sille yksilölle aivan yksi paskan hailee. Elämä jatkuu täsmälleen samalla tavalla ja vaikka asian seuraamukset saattavatkin näkyä arjessa, se syy miksi se asia arjessa muuttuu on lähes poikkeuksetta merkityksetön ja ennen kaikkea sellainen, että sille ei voi tehdä yhtään mitään.

Moni kuitenkin pitää tärkeänä, että on kuullut kaikista tärkeistä asioista jostain jotakin, että osaa sitten kertoa siitä oman mielipiteensä. Valtamedia kertoo virallisen version tarinasta, vapaat mediat yleensä omansa jotka saattavat poiketa varsin merkittävästi tulkinnoissaan. Kumpaa ”leiriä” sitten uskoo, se vaihtelee, mutta sitten tulee se vaikea kysymys: mitä sitten? Nyt tiedät että tapahtui X, koska Y tai Z, mutta edelleenkin, mitä sitten? Et ollut osallinen, et vaikuttanut asiaan, se ei vaikuttanut suoraan sinuun tai kehenkään tuntemaasi ihmiseen ja elämä jatkuu täysin samalla tavalla tiesit siitä tai et. Tapahtuma voi toki vaikuttaa jos on vaikkapa sijoituksia siinä suunnassa, mutta 99.9%:iin ihmisistä se tieto mitä ja miksi tapahtui ei vaikuta pätkääkään. Päälle vielä se, että mitäpä lottoat paljonko sillä on merkitystä, mitä mieltä SINÄ olet asiasta? Jostain syystä ihmiset tuntuvat pitävän maailman tärkeimpänä asiana sitä, mitä mieltä se joku toinen on asiasta X, eli ”kumpaan leiriin kuuluu”. Juu, sehän määrittää ihmisestä kaiken jos hän puutteellisin tiedoin on ymmärtänyt jonkin asian jollain tavalla ja muodostanut siitä jonkun tietyn kannan. Kyllähän siitä kannattaa vetää aamupuurot väärään kurkkuun, eiks jeh?

Sotamiehen ei kannata kenraalin murheita kantaa, eli valtaosa ihmisistä pärjäisi uutisilla, jotka kertovat että koska heiltä huollon vuoksi katkeaa vesi tai sähköt, mitä tapahtumia on lähialueella ja saako lähikaupasta kahvia alennuksella tänään vai huomenna. Eli kuinka ”tärkeää” se nyt sitten aikuisten oikeasti on tietää maailman tapahtumista minkä tahansa osapuolen propagandamaalilla väritettynä? Itse väittäisin että ei juurikaan, mutta kukin tavallaan.

Entäs ne riippumatot, onko sillä väliä? Yksinkertainen nyrkkisääntö on tässä ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”. Kaupalliset mediat toimivat omistajiensa säännöillä, valtiolliset mediat taas sen hetkisen hallinnon pillin mukaan. Yksikään kaupallinen media ei tule koskaan puremaan omistajiensa intressejä käteen, aivan samoin kuin yksikään valtakunnallinen media ei tule koskaan arvostelemaan hallitsevia tahoja. ”No mutta Ylehän just haukkui hallitusta! Tuo ei pidä paikkaansa!”, mikä on varsin sööttiä - kuvitteletko, että Suomen hallitus on muka se joka oikeasti määrää maamme asioista? Nokkimisjärjestys on varsin selvä ja minkä tahansa vallan alla media toimiikaan, se kumartaa aina omia herrojaan tai itkee ja kumartaa. Eli se ”rippumaton media” pelastaa! Eikös?

Pintapuolisesti katsottuna juu, nämä ”vapaat ja riippumattomat mediat” ovat ”ratkaisu” kaupallisiin ja valtiollisiin medioihin. Ei herroja tai narreja kumarrettavaksi, lukijat maksavat viulut ja toimitus tekee parhaansa ilman yhtäkään ulkopuolista narua vetelemässä suuntaan tai toiseen. Valtamedia usein väittääkin, että nämä em. kaltaiset mediat ovat ”vieraan vallan” tai jonkin muun pahan syntisen tahon ohjailussa, vaikka joka ikinen kerta ne rahajäljet ovat johtaneet ei sitten mihinkään. Jokunen on lahjoittanut, muutama maksaa kuukausimaksuja, uutiset kertovat kuinka ”pahamielinen” se väärä media on kun se ei kumarra heidän oikeaa herraansa.

Se oikea median ongelma kun on jossain paljon paljon lähempänä, ihan siinä peilin edessä eli se ”tyyppi näppiksen ja tuolin välissä”. Jokainen, niin lukija kuin median tuottaja, kun on yksilöitä ihan omassa maailmassaan. Kaikki vastaan tuleva tieto suodatetaan poistamalla, vääristämällä ja yleistämällä, minkä ansiosta jokainen tulkitsee ihan kaiken juuri sillä omalla tavallaan. Ja auta armias jos se mediaan sisältöä tuottanut on tulkinnut sen tietyn asian eri tavalla kuin sen kuluttaja! Valtamediaan uskova saattaa tuhahtaa nähdessään omasta oikeasta mediastaan väärää tietoa, mutta kun siihen valtamediaan uskonsa menettänyt näkee ”vapaasta mediasta” omaa uskomusjärjestelmää haastavaa tietoa niin helvetti repeää. Ikuna en enää koskaan tuota mediaa kuuntele tai lue, koska se siinä yhdessä asiassa oli kanssani eri mieltä! Median tulee palvella juuri minua että voisin koskaan sitä tukea!

Tuossahan se tulikin se syy miksi yksikään vapaa ja riippumaton media ei tule koskaan menestymään. Median tulisi tuottaa täydellistä sisältöä että sitä voisi tukea. Kaupalliset mediat tuottavat omien herrojensa sanomaa täysin riippumatta siitä, mitä mieltä juuri sinä olet sen tuotannosta. Aivan samoin toimii valtiolliset mediat, heitä ei pätkääkään kiinnosta mitä sinä haluat. Vapaat mediat voivat tuottaa riittävän hyvää materiaalia muutamalle, mutta ei koskaan kaikille ja niiden toiminta riippuu siitä, kuinka suureen osaan yleisöstä he kykenevät syöttämään omaa totuuttaan. Suomen kokoisessa maassa ”yleisö maksaa”-malli on siis tuhoon tuomittu - et voi millään tehdä riittävän laajasti vetoavaa materiaalia jos poikkeama virallisesta tarinasta on liian suuri. Jos se on riittävän pieni, olet samaa kuin ne kaikki muutkin valtamediat.

Jos maailman asioista haluaa tasapuolisen kuvan, ne vapaat mediat ovat kuitenkin ensiarvoisen tärkeitä, aivan kuten Samuel tekstissään kertoo. Niitä vapaita medioita tukemalla, oli sitten aina samaa mieltä tai ei, voidaan taata niiden säröääntenkin kuuluvuus - se on ainoa tapa säilyttää moniäänisyys mediakentällä. Kuinka tärkeää sitten on se, että tietää ylipäänsä maailman menosta saatikka että saa siitä moniäänisen kuvan, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Kukaan ei tule tätä median ongelmaa korjaamaan ylhäältä, vaan se korjaus on lähdettävä yksilöistä. Se ”ylhäältä” tässä kohden tarkoittaa niin suuria kuin pieniä medioita. Yksilön on otettava vastuu mitä ja miten seuraa sekä mitä tukee. Yksilöitä ovat myös kaikki ne medioiden toimijat, heillä on vastuu tukemisen lisäksi omista tuotoksistaan. Johtuvatko ne median toimijoiden ajatelmat leivän maksajasta vaiko korvien välissä olevan rasvamöhkäleen johdotuksesta, se taas vaihtelee suuresti.

Kaikki ovat vain ihmisiä, se tuppaa unohtumaan varsin usein.

Kun virtuaalisen ja fyysisen todellisuuden raja hämärtyy

Mitä tapahtuu kun ihmiskunnan käsitys virtuaalisen ja fyysisen todellisuuden erosta hämärtyy? Puheet ja teot kovenevat ja sitten ollaan suuresti yllättyneitä kun sattuu ja tapahtuu ikävästi. Samalla myös käsitys todellisuudesta ylipäänsä horjuu, kun kaikki asiat joista puhutaan tapahtuvat ”jossain”, täysin irrallaan arjesta.

Tämä hiljattain sattunut ”äärioikeiston” tekemä pahoinpitely on puhuttanut paljon. Jutussa meni useampikin asia päin helvettiä ja reaktiot olivatkin sitten sen mukaan millä puolella aitaa seisoo. Tällä kertaa aitoja oli kuitenkin enemmän kuin asennevammaisten aitajuoksussa, mikä jo itsessään voisi olla oman juttunsa aihe, mutta antaapi sen olla. Pitkään on jo ollut puhetta siitä, kuinka some radikalisoi ihmisiä ja aihe on noussut taas ykkösaiheeksi yhden mustan silmän vuoksi. Isossa kuvassa tämä tapahtuma on merkityksetön, samalla kuitenkin osoittaen miten itsesuojeluvaisto on ulkoistettu auktoriteetille ja kun se poliisi ei suojannutkaan, ollaan suuresti yllättyneitä.

Ellen ihan väärin muista lähdettä, taisi olla Jordan Peterson joka jo vuosia sitten nosti aiheen esille kuinka ihmiset ovat unohtaneet kuinka muita kohdataan netin tuoman virtuaalisen kerroksen vuoksi. Kun seuraamukset omasta käytöksestä ovat vain ykkösiä ja nollia ruudulla, miksi välittää niistä? Sama ilmiö on tosin huomattavissa mm. tiellä raivoamisessa, missä auton tuoma ”panssari” toimii samalla tavalla irroittaen ne ihmiset toisistaan sinä tilassa. Aivan samalla tavalla nykyään käydään myös sotaa - kauko-ohjattuna ihmisen tappaminen on vain kuin videopeli. Siinä unohtuu aivan täysin se seikka, että vaikka se kontakti toiseen tapahtuu virtuaalisesti, siellä toisessa päässä on edelleenkin ihminen, ainakin kohtuu usein, botteja ja AI-agentteja tulee nykyään vastaan harva se päivä.

Virtuaalisesti voi sanoa mitä tahansa kenelle tahansa. Kyllä, siitä voi tulla seuraamuksia jälkijunassa, jopa vuosien päästä, mutta välitön palaute puuttuu. Känselöidyksi sanotusta voi aina joutua, mutta se ei ole välitön uhka vaan se vaatii korkeampaa aivotoimintaa joka yleensä kestää ainakin pienen tovin. Tässä en tarkoita palautteella kuitenkaan takaisin sanomista, vaan sitä fyysisen todellisuuden tuomaa välitöntä vahvistusta mentiinkö liian pitkälle. Sen kun näkee naamasta varsin pian jos mentiin yli jonkun kriittisen rajan ja kehonkieli antaa yleensä vahvistuksen heti perään. Kun vittuilit sille isolle korstolle ja sen naama meni synkäksi ja kädet nyrkkiin, tuli mokattua ja pian maksetaan kalavelat luonnossa. Somessa näin ei yleensä tapahdu…

Tämä ”äärioikeiston” ja heidän vastapuolen, ”antifasistien”, nokittelu somessa on jatkunut jo vuosia. Fyysisiä yhteydenottoja on myös tapahtunut, tosin lähes poikkeuksetta toisinpäin kuin tämä viimeisin tapaus. Kuka olisikaan arvannut, että vuosien vittuilun jälkeen kun vie naamansa toisen viereen ja jatkaa vittuilua, saattaa tulla pataan? Oikeutettua, ei, ihmisluonnolle ikävän yleistä. Oman kerroksensa tähän sekamelskaan tuo vielä se, että ne riidan aloittaneet ja siinä aktiivisesti mukana olleet eivät välttämättä ole edelleenkään missään tekemisissä keskenään, vaan joku heidän oman heimonsa edustaja ottaa vastapuolen heimon jäsenen kanssa yhteen. Ja nämä yksittäiset heimon edustajat edustavatkin sitten koko heimoa muiden silmissä, vaikka he ovat edelleenkin yksilöitä, mahdollisesti jopa heimoon varsinaisesti kuulumattomia ja vain hieman samaan suuntaan olevia.

Somessa onkin helppoa olla rohkea, oikein somesoturi ja suuri sankari muiden silmissä. Naamatusten ei uskallettaisi edes katsoa päin, mutta virtuaalimaailmassa esitetään kuin yksistään voittaisi vaikka koko armeijan. Onkin varsin huvittavaa kuunnella kuinka poliitikot ja median edustajat hokevat ”sananvastuuta” ja sitten seuraavassa lauseessa ovat julistamassa sotaa pahoja syntisiä vastaan. Laitetaan nämä ”kovikset” naamatusten vihan kohteittensa kanssa niin veikkaisin, että rohkeus katoaa sen sileän tien. Tilanne on myös mahdoton poliisille, koska rikosepäilyssä vaadittaisiin uskottava uhka. Se kun ei näy fontissa eikä sanamuodoissa. Siksi se ”oikea uhka” nähdäänkin vain poliittisissa mielipiteissä, mikä sitten vie pohjan koko oikeusvaltion perustalta - kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia, sanan- ja mielipiteenvapaus ja silleen.

Ehkäpä ei ole mikään yllätys, että moni vaihtaa ihmisten raakuuden tekoälyn tuomaan päinvastaiseen maailmaan. Se tekoälykaveri, oli se sitten vain juttelua varten tai sitten tyttö/poikakaverin korvaamiseen on aina kohtelias, miellyttävä ja ennen kaikkea, aina paikalla. Ei enää draamaa, ei riitelyä eikä erimielisyyksiä, pelkkää myötäilyä ja miellyttämistä. Joissain tapauksissa se LLM-olento voi olla jopa ihmistä parempi auttamaan raskaan vaiheen yli, mutta jos tottuu siihen kliinisen puhtaaseen virtuaaliseen kommunikointiin, saattaa paluu tähän fyysiseen maailmaan olla entistä hankalampaa. Vain aika näyttää mitä se oikeasti tekee ihmisen psyykkeelle ja ajattelulle, kun elämä on liian helppoa ja kaikkeen voi kysyä apua kännykän ruudulta.

Virtuaalinen informaatio on kuitenkin isompi juttu ja nähdäkseni suurempi uhka kuin kommunikointi ja kanssakäyminen. Mitä tahansa voidaan myydä kansalle, koska kaikesta on helppoa luoda virtuaalinen ”todiste” ja jengi ei ole missään yhteydessä fyysiseen todellisuuteen asiasta sen tapahtuessa ”muualla”. Vahvistusvinouma takaa loputtoman määrän todisteita asialle, joka saattaa olla aivan täysin tuulesta temmattu. Oli se sitten tekoälyn luoma illuusio, tai muuten vaan luotu tarina, kun se asia on puhtaasti virtuaalinen tai ajatuksen tasolla, mikä tahansa fyysisestä todellisuudesta irroitettu ”uusi juttu” voi viedä ihmisen mukanaan.

Sinänsä tämä virtuaalinen, kuvitteellinen, tieto ei ole mikään uusi asia - ihmiset ovat aina kertoneet tarinoita joista varsin suuri osa ei ole perustunut mihinkään todelliseen tapahtumaan. Tarinoita on käytetty kuitenkin enemmän jakamaan niitä arvoja ja opetuksia, ei niinkään miten tämä meidän fyysinen maailmamme oikeasti pelaa. Nykypäivänä virtuaalista tietoa käytetään kuitenkin runsaasti puhtaaseen mis/disinformaatioon. Malliesimerkki tästä on suuri osa flättäreiden todisteista, loput todisteet ovatkin sitten eri asioiden väärinymmärrystä. Yleinen käsitys on tästä väärästä tiedosta se, että vain ne ”salaliittoteoreetikot” jakavat puutaheinää totena. Todellisuus on kuitenkin varsin toinen.

Otetaan esimerkiksi ne lukemattomat mielenilmaisut tässä vuosien varrella, joita valtamedia on ollut kuvaamassa ja joista löytyy myös ulkopuolista materiaalia. Kuvassa saatetaan esittää poliitikko suuren väkijoukon edessä marssimassa - virtuaalinen todellisuus, johon jutun tarina yhdistetään. Joku tavis on napannut kuvan yläviistosta ja kameraryhmän lisäksi paikalla on tusina tyyppiä taktisesti aseteltuna kuvaan - fyysinen todellisuus, josta ei saisi puhua. Massat saadaan kasvamaan tai katoamaan, agendan mukaisesti, ja tarina kertoo miten kansan tulee tarinaan uskoa. Eri kulmasta, vaikkapa ilmakuva dronesta, kuvaa kuitenkin sitä fyysistä todellisuutta paljon tarkemmin.

Mikä kuitenkin sotkee ihmisten päitä vielä pahemmin on se loputon digitaalisen informaation tulva vahvasti tunteita herättävien kuvien saattelemana. Sielä jossain tapahtui kauheaa, katso kuvat! Kukaan muu ei voi todistaa asiaa todeksi tahi saduksi kuin sen tekijä itse. Ja siinä onkin se suurin uskottavuuden kannalta kriittinen asia: voidaanko se asia toistaa, kokeilla itse tai todistaa muutoinkin kuin sen yhden ainoan lähteen kautta, jolla on usein oma lehmä ojassa asian suhteen. Valtamedia usein informaatiopesee juttunsa toistamalla toisen median julkaisua, joka nähdään vahvana todisteena todenperäisyydestä. Jos kymmenen mediaa sanoo saman asian perustuen yhteen ja samaan lähteeseen, jolla oli täysi motiivi puhua soopaa, tekeekö se toisto siitä missä universumissa luotettavaa tietoa? Nykyään kun lähes kaikki on vain digitaalista tietoa, helposti muokattavissa ja kopioitavissa, elämme lähes täysin virtuaalisessa maailmassa jonka yhteys fyysiseen maailmaan on varsin hataralla pohjalla.

Yhteiskunnan tasolla nämä ongelmat tuskin muuttuvat toiseen suuntaan ilman jotain suurta mullistusta, joka pakottaa ihmiset irti virtuaalisesta todellisuudesta takaisin siihen fyysiseen arkeen. Digitalisaatio lisääntyy ja alati kasvava osa kaikesta kanssakäynnistä suoritetaan virtuaalisesti. Pian mekin saamme oman digilompakon, jossa on koko elämä yhdessä paketissa ja kuvien kera siitä voidaan luoda täysin virtuaalinen hahmo joka ei enää juurikaan kohtaa muita ihmisiä, ainoastaan heidän digitaalisia persooniaan. Virtuaalinen taivas tai helvetti, katsomasuunnasta riippuen. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat varsin alkukantaisella tasolla kontaktia muiden ihmisten kanssa ja sitä ei mikään digitaalinen kikka korjaa, ellei nyt sitten se siru aivoissa, joka syöttää Somaa aina tarvittaessa. Ehkäpä Frank Pappa oli oikeassa - kosketelkaa toisianne? Tai no ainakin: puhukaa muiden kanssa, ei pelkästään virtuaalisesti.

Ylpeästi työtön

Tässä hiljattain Iltalehti näytti malliesimerkin siitä, miten nostetaan yhteiskunnallinen iso ongelma esiin nostamatta sitä itse asia esiin ja aiheutetaan vaan riitaa sekä ärtymystä. Otsikko itsessään on jo klikkiotsikoiden aatelia ja kun ingressi lätkäistään siihen vielä kuin bensaa liekkeihin, lopputulos somessa oli taattu. Juttu siis lähtee näin: ”Joel, 24, on ylpeästi työtön – ”Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen” ——— Kuopiolainen Joel, 24, toivoo, että jokainen voisi elää omannäköistä elämää ilman yhteiskunnan paineita.”

Otsikko julistaa jonkun olevan ylpeä ”laiskottelustaan” ja suolana haavoihin toivotaan, että kaikki voisivat tehdä niin?! Yhtään oikealle laidalle poliittisessa ajattelussaan oleva saa ensin päin pläsiä ja sitten vielä potkitaan päälle. Kun itse juttu lähtee Joelin oman videon kautta vielä tuosta enemmän laukalle, koliikkaikuiset saavat taas päivittäiset dopamiinilaukeamiset päästessään haukkumaan niitä ..tun laiskoja vassareita. Videolla Joel vetää oman kommenttinsa mukaan läpällä, jossa mukana on kuitenkin aitoa asiaa. Alkuperäisen videon alle kommentteihin tulleet tappouhkaukset ja negatiivinen palaute tuskin yllättää ketään.

Itse artikkeli onkin alkuun nähden kuin eri juttuun kuuluva osio, koska siinä tuodaan esiin nuorten vaikeuksia työn ja koulun suhteen varsin asiallisesti. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, koska lukija on viritetty aivan eri tunnetilaan alun avulla - se loppu valuu kuin vesi ankan selästä ohi lukijan. Somekommenttien perusteella valtaosa ei tosin tainnut edes päästä itse juttuun saakka ennen kommentointia, mikä on ihan normipäivä.

Edellinen itsellä vastaantullut ”kuinka suututat väen työttömien kustannuksella” oli tammikuulta 2024, tapaus ”Alma Tuuva”, joka kertoi ”ideologisesta työttömyydestä”, jos luki vain otsikon ja ingressin. Se noudatti samaa kaavaa, eli leipäteksti kertoi ihan muuta, mikä ei silloinkaan yllättänyt. Vastaavia on saattanut olla muitakin vuosien saatossa, mutta ne ovat menneet itseltä onneksi ohitse. Mikä ihme siinä on, että se työttömien lyöminen nousee esille? Eikö valmiiksi päähänpotkittu kaipaisi tukea vittuilun sijasta? Somen kommentit kuitenkin paljastavatkin sen asenteen, miksi avun sijaan saa halveksuntaa.

Näin yhtään liioittelematta, useat kommentoijat vertasivat usein näiden väärin työttömänä olevien vaikeuksia omaan elämäänsä, joka oli ollut ainaskin tsiljoona kertaa rankempi. Kouluun mentiin aina hiihtämällä, kesät ja talvet. Koulumatka oli niin mennen kuin palatessa aina ylämäkeen, vastatuuleen ja lumipyryssä. Duuni oli aloitettu vaippaiässä, 12 tuntia päivässä raksalla ja opiskeltuna on ainakin kolme maisterin tutkintoa. Seitsemän yritystäkin on jo kerennyt mennä konkkaan, kolmas vaimo vei erossa huvilan Mallorcalta mutta nyt on taas kaikki kunnossa - duuni, perhe ja rahaa kuin rakennusmestarilla. Sisua, perkele!

Empatiaa ei siis juurikaan löydy muita kohtaan. Kaikki ovat samalla viivalla, koska meillä on reilu kilpailu ja jos et pärjää, se on oma vikasi - näin meille opetetaan. Kun unohdetaan tuurin, alkuun saadun pakan järjestyksen ja suussa olevien kultalusikoiden määrän vaikutukset elämään niin juu, samalla viivallahan me ollaan? Siihen vielä nykyinen yhteiskunnan talous (kustu täydellisesti), työmarkkinatilanne (avoimia töitä 1:10 hakijoihin nähden), koulutuksen ongelmat (tästä tarkemmin ”Aivovuodosta” jutussa) ja kansalle aiheutetut traumat (ilmastopaniikki ja korona), onko se mikään ihme, että nuorisolla on ”pikkaisen vaikeaa” löytää paikkansa?

Sitä se meritokraattinen ajattelu kuitenkin aiheuttaa. Kun maanantaina saa töistä kenkää, tiistaina lääkäri ilmoittaa uudesta vakavasta diagnoosista, keskiviikkona palaa tupa ja auto, torstaina joku varastaa identiteetin ja pankki sulkee kortit & tilit varooksi ja perjantaina potkaisee varpaansa poliisin kännisäilön oven nurkkaan, se on kaikki omaa syytä. Pieni osa ihmisistä puree tuossa tilanteessa hammasta ja sanoo perkele, nousten jo sunnuntaina kuin feeniks tuhkasta. Suurin osa ei. Riittävästi menetyksiä, pieniä kuin suuria, painaa kenet tahansa maahan ja jos sitä sisua ei piltin mukana saanut, sinne jäädään.

Toki kolikolla on myös se toinen puoli, joka on vähintään yhtä iso ongelma. Itsetuhoinen empatia, joka näkee uhreja kaikkialla joita on pakko auttaa. Kun se auttaminen tehdään omilla rahoilla, siinä ei kärsi kuin itse, mutta nykymuodin mukaan se maailman pelastaminen tehdään kansalta varastetulla rahalla. Jos lapsille opetetaan, että he ovat uhreja joita pitää hyysätä, he eivät ikinä kasva aikuiseksi, joka kykenee pitämään itsestään huolen. Kun on aina oppinut, että joku muu auttaa, siinä helposti sitten omaksuu ajatusmaailman, että myös minun täytyy sitten isona auttaa muita ollakseni hyvä ihminen. Tämä itsetuhoinen empatia onkin ehkäpä nopein konsti ajaa koko maa konkurssiin - oman maan lapset hyysätään pilalle ja koko maailman sosiaalitoimisto ruokkii satoja tuhansia partalapsia.

Politiikasta pelastusta etsivät ovatkin melkoisesti kusessa. ”Oikeisto” meritokraattisine ajatuksineen vie tuhkatkin pesästä suuryritysten taskuun ja ”vasemmisto” kierrättää sen rahan ”uhrien” kautta samaan osoitteeseen. Seuraa rahaa, tilanne on varsin yksinkertainen ymmärtää sen kautta.

Takaisin työttömiin, meinasi lähteä taas sivuraiteille. Yhtään ei käy kateeksi nykynuoria. Kerrotaan että taivas on rajana, kunhan vaan tekee ”oikeaa työtä” ja ”opiskelee kovasti”. Jos ei tiedä mitä haluaa tahi kykene siihen mitä uskoo haluavansa, seinä nousee vastaan varsin nopeasti. Työ määrittää niin paljon ihmisestä, että se on yleensä se ensimmäinen asia joka esitellessä kerrotaan. Jos taas on ”työtön”, se on oma vikasi. Kun jo ennen kuin parta alkaa kasvamaan pitäisi tietää mitä haluat tehdä lopun ikääsi ja väärästä valinnasta rangaistaan, se on kova paikka nuorelle joka ei vielä alkuunkaan tiedä kuka itse edes on.

Tästä oravanpyörästä on kuitenkin mahdollista päästä irti ja voisi sanoa että se on helppoa kuin heinänteko! Eli ei tarvitse olla kuin sää koko vuoden suosiollinen, maa olla just prikulleen oikein, mikään kone ei saa mennä rikki, varastot on oltava priimakunnossa ja työväki jaksaa pellolle juuri oikealla hetkellä. Helppoa, eikö vain? Itse asiassa juu, prosessi on varsin yksinkertainen, mutta se vaatisi melkoisen muutoksen yksilöltä joka menee vastoin kaikkea mikä on opetettu pienestä pitäen.

Se suuri salaisuus, jota ihmiskunta on vuosia pohtinut ja tutkinut saattaa olla hyvinkin yksinkertaisessa sanaparissa: jos-niin. Jos minä saan hyvän koulutuksen niin sitten olen onnellinen. Jos saan paljon rahaa niin elämäni on mahtava! Mitäs jos se on vaan ”väärinpäin”? Kun olen onnellinen, opin koulusta kaiken tarpeellisen ja olen motivoitunut. Kun teen mitä rakastan, se raha tulee kuin itsestään. Ajatusmaailman muuttamisen voi aloittaa sillä, että katsoo mitä on tähän asti jo saavuttanut, verrattuna vuosien takaiseen. Sinulla on todennäköisesti jo useita asioita merkkinä rintapielessä, joita pidät itsestäänselvyytenä vaikka ne olivat työn ja tuskan takana aikoinaan. Nimittäin se jos-niin ajattelu tuottaa kyllä mielihyvää, hetkellisesti, mutta se kaikki hyvä unohtuu ja muuttuu vaan normaaliksi, tylsäksi. Niin siis mitä olet hyvin todennäköisesti oppinut, joita jotkut muut saattavat pitää kuin ihmeenä? Vuosien ähellyksen, erehdysten ja sitkeän treenin kautta opit kävelemään. Kyetessäsi lukemaan tämän tekstin, olet jossain vaiheessa oppinut suomea, yksi maailman vaikeimmista kielistä! Pieniä ja itsestäänselviä asioita, mutta ajattele kuinka vuosikausia niitä harjoittelit päästäksesi nykyiselle tasolle. Sen motivaation kun löytää uudelleen, silloin on taivas rajana.

Ettei nuo neuvot jää vain teorian tasolle, tässä muutama käytännön vinkki mistä pääsee alkuun. Löytääksesi sen intohimosi, sen jonkin asian jossa olet hyvä, mieti mitä sinulta kysytään tulla tekemään ja teet sen mielelläsi vaikka ilmaiseksi. Ja kun sen löydät, kehitä siitä itsellesi elinkeino - tee mitä rakastat. Toinen vinkki vaikuttaa taas suoritukseen ja se on niinkin yksinkertainen asia kuin positiivisuus. Kun olet ”hyvällä tuulella”, suorituskykysi paranee merkittävästi. Alkuun sitä dopamiinia voi huijata kehittymään pienillä ”palkkioilla” ennen kuin alat tekemään. Usein palkitsemme itsemme työn jälkeen, mutta jos palkitsisimme itsemme ensin niin tekisimme sen työn tehokkaammin. Ehkäpä sen sijaan että lääkäri antaa lapselle tikkarin palkkioksi rohkeudesta, meidän pitäisi antaa lääkärille tikkari just ennen vastaanottoa?

Yhteiskuntaa ei tarvitse pakottaa muuttumaan, riittää että yksilöt muuttuvat niin yhteiskunta seuraa perässä.

Toimittajat ilman rahoja

Tänään, 3.5.2026, vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää ja huomenna Star Wars-päivää, May the fourth be with you! Koska pidän kuitenkin toimittelijoita karvan verran mielenkiintoisempina kuin Jar Jaria, otetaan nyt kantaa tähän myös sananvapauden muistopäiväksi kutsuttuun juttuun ja pohjaksi napataan Toimittajat Ilman Rajoja julkaisu ”Suomi lähellä pudota “hyvän lehdistönvapauden” kategoriasta”.

Suomen lehdistö on siis lähes kriisissä, koska mielivaltaisilla mittareilla mitataan tyhjänpäiväisiä asioita, jotka määrittävät mitäänsanomattoman arvosanan arvottomaan asiaan. Tai sitten maailman tärkeimpään asiaan, demokratiaan! Maamme pistemäärä oli siis tippunut pikkuisen, mutta koska arvosana oli valmiiksi aivan hilkulla tippua alempaan kastiin, paniikkiahan siinä pukkaa. Pistemäärä siis määrittää mihin kategoriaan Suomen lehdistönvapaus kuuluu ja se on tällä hetkellä vielä ”hyvä” - porukka, johon vain kourallinen maita kuuluu. Torille siis!

Että indeksi menee jämptisti, lainataan suoraan lähteestä: ”Indeksi arvioi lehdistönvapautta viiden osa-alueen perusteella: poliittinen toimintaympäristö, oikeudellinen kehys, taloudelliset edellytykset, sosiokulttuurinen ilmapiiri sekä toimittajien turvallisuus.” Ongelmana noista oli oikeudelliset puitteet, eli soo soo hallitus ja ennen kaikkea oikeuslaitos - kehtasitte tuomita toimittajia hesarin viestikoekeskus-asiassa! Toimittajilla kuuluu olla oikeus paljastaa mitä tahansa yleisölleen, siihen ei hallinnolla ja oikeuslaitoksella tule olla tuon taivaallista sanottavaa, nih.

Toimittajat taitavat tosin itsekin vielä uskoa elokuviin ja kaunokirjallisuuden antamaan kuvaan rohkeista toimittajista, jotka paljastavat isoja asioita. Ja kyllä, onhan niin joskus harvoin käynyt, kaataen hallintoja ja mullistaen maailmaa. Käytännössä nämä vallan vahtikoirat ovat kuitenkin pääosin vallanpitäjien räksyttäviä rakkeja, jotka usutetaan ”pahojen ihmisten” kimppuun. Hyvästä työstä, eli vallan suojelusta, palkitaan ja väärien varpaiden tallaamisesta rangaistaan ankarasti. Yksikään valtamedian toimittaja ei ainakaan Suomessa edes kuvittele tallaavansa vallan varpaille vaan he toimivat paljon mieluummin niin tuomarina kuin teloittajana tahoille, joista vallanpitäjät eivät pidä. Todisteista viis, juttu voidaan aina kieputtaa kuulostamaan pahalta jo paljon ennen kuin poliisi on tutkinut, syyttäjä syyttänyt saatikka tuomari tuominnut. Jos nyt edes mitään rikosta ylipäänsä edes tapahtui, nimittäin riittää että joku sanoi tai teki väärin niin kirves heilahtaa.

Kun katsotaan indeksiä, voidaan todeta Suomen tilan olevan kohtuu hyvällä mallilla. Hallinto ja oikeuslaitos kohtelevat toimittajia silkkihansikkain, kunhan vaan tuottavat oikeanlaista propagandaa. Medialle kaadetaan rahaa korvokaupalla (ei riittävästi heidän mukaan) kansalta varastetuista rahoista ja kansa uskoo valtamediaan enemmän kuin Raamattuun. Toimittajiin ei juuri kukaan mene koskemaan, mutta somen kautta palaute on toki melkoisen karua, sitä ei voi kieltää. Ihmekkös olemme aivan kärjen tuntumassa.

Kyllä, ymmärrän, toimittajan työ, etenkin tutkivan toimittajan, on rankkaa ja niska limassa etsitään johtolankoja. Työ voi olla vaarallista jos tutkitaan tahoja, jotka voivat kostaa väärät paljastukset. Tiedonvälitys on kriittinen osa demokraattista järjestelmää ja puolueeton media sen ehdoton kulmakivi. Sanoissa on valtaa, jos ne saa julki, ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että toimittajat ovat moitteettomia sanan säilää heiluttaessaan - vallan mukana tulee vastuu. Vallan vahtikoira, portinvartija ja neutraali tiedonvälittäjä, ne kaikki ovat toimittajan tehtävänä. Siis siellä fantasiakirjallisuudessa, todellisuus on hieman eri.

Ideologiaansa ajavia aktivisteja, omien agendojensa äänitorvia ja oikean vallan peittelijöitä - siitä on maamme mediakentän toimittajat tehty. Ei likikään kaikki, tietenkään, vaan suurin osa tekee ihan hyvää duunia kertoessaan kansalle urheilusta ja kissanristiäisistä. Suuri osa mistä uutisoidaan voitaisiin jättää uutisoimatta, siinä kun isot asiat on kehystetty ja kieputettu niin, ettei tapahtumasta itsestään jää juuri mitään jäljelle. Tekoälyavustettuna tuotetaan informaatiosaastetta, ettei kukaan voi huomata oikeasti tärkeitä asioita vaikka semmoinen vahingossa lipeäisikin mediaan. Joka päivälle pitää tuottaa useita pöyristymisen aiheita, että kansa keskittyy keskenään tappeluun. Ja kaiken sen mediasoopan perusteella kansa sitten ryntää äänestyskoppiin, jota sitten kutsutaan demokratiaksi.

Palatakseni kuitenkin itse artikkeliin, kaiken lisäksi koko indeksi ja Suomen pistemäärä on aivan päin prinkkalaa. Miksi näin törkeästi kehtaan sanoa? Noh, lainatakseni juttua: ”Sijoitus perustuu RSF:n laajaan kyselyyn, jossa media-ammattilaiset, juristit ja yhteiskuntatieteilijät arvioivat lehdistönvapautta. Lisäksi indeksi sisältää kohdemaan ulkopuolelta tehtävää riippumatonta laadullista arviointia kunkin maan tilanteesta.” Kaikki toimijat arvioivat siis itseään ja omaa osaansa, unohtaen autuaasti ne kaikki median toimijat, joita ei kutsuta… mihinkään. Vain valtamedian tilanne otetaan huomioon, ei lainkaan sen ulkopuolella olevia toimijoita. Demokratian kannalta se koko mediakenttä merkitsee, ei vain ne isot pelurit, jotka ottavat kisaan osaa omien omistajiensa agendalla. Toki meillä ole kuin demokraattisen järjestelmän rippeet jäljellä, joten välläkö häliä.

Mikä olisi Suomen indeksi, jos pienmedioiden tila olisi se normi? Hallinto ja oikeusjärjestelmä jahtaavat toimijoita. Tuomioita jaellaan striimaajille, jotka vain näyttävät suorana mitä jossain tapahtuu. Poliitikot mustamaalaavat kaikki toimijat, jotka eivät kumarra heidän herrakerhojaan. Kansa on opetettu vihaamaan kaikkia toimijoita valtamedian ulkopuolelta ja ohittamaan kaiken vaihtoehtoisen tiedon. Ja päälle vielä rahasta on turha edes haaveilla, koska isot alustat estävät mainostulot ja suoria sponsoreita on lähes mahdotonta löytää maalituskampanjoiden ansiosta. Suomessa pienmedian toimittaja harvemmin joutuu linnaan tai ”katoaa”, mutta taloudellisesti ja sosiaalisen statuksen kautta lynkkaus on lähes täydellinen. Sitkeät sissit jatkavat silti kaikesta huolimatta. Jalo ja kunniallinen kuitenkin jatkaa… vaiko vaan hullu ja tyhmä?

Missä kohden tämä junaturma sitten lähtee raiteilta? Heti alkuun, kun kerrotaan median olevan objektiivinen tiedon välittäjä. Ehkäpä sitten joskus tekoäly voisi olla objektiivinen, mutta kun nekin on koulutettu subjektiivisten ihmisten toimesta, ei sekään taida pelastaa tilannetta. Kaikki ihmiset ovat hyvinkin subjektiivisia niin havainnoiltaan kuin ulosanniltaan. Ei ole olemassa kahta ihmistä jotka näkisivät asian samoin ja kertoisivat sen eteenpäin samalla tavalla. Edelleenkin vääristämme, poistamme ja yleistämme kaiken mikä tulee sisään ja muovaamme ulosannin omien arvojemme ja uskomustemme mukaan. Ehkäpä jos iskulauseet olisivat rehellisiä: Yle - maailma wokelinssien läpi katsottuna, aina valtion puolella.

Toimiva yhteiskunta vaatii yhtenäisen ja puolueettoman tiedonlähteen, tietoa johon voi luottaa ilman että jokainen sana pitää puntaroida ja tarkastaa monesta paikkaa. Se tarvitsee ihmisiä, jotka tekevät tutkimustyötä jonka lopputulos määräytyy löydösten mukaan, ei rahoittajan tai ideologian. Se tarvitsee informoidun kansan, joka ymmärtää asiayhteydet eikä vaan knoppitietoa tyhjänpäiväisistä asioista. Ja ennen kaikkea se vaatii tahoja, jotka oikeasti haluavat sen yhteiskunnan toimivan ja kukoistavan. Taitaa tosin olla turhan kovat vaatimukset?

Näin lehdistönvapauden päivänä lähetänkin terveiseni kaikille alan toimijoille. Arvostan suuresti alan ammattilaisia, jotka kääntävät jokaisen kiven ja kertovat siitä kylmän rauhallisesti. Teitä tarvitaan lisää, paaaaaljon lisää - te olette palkkanne ansainneet. Ja niille aktivistitoimittelijoille, oli se agenda ihan mihin suuntaan tahansa… kiitti vitusti.

Vinoutuneet ja harhaiset asiantuntijat

Media, niin perinteinen kuin sosiaalinen, on täynnä asiantuntijoita. Virallisen tarinan mukaan ainoastaan ne viralliset asiantuntijat ovat semmoisia, siinä kun some-ekspertit kärsivät lähinnä Dunning-Kruger-efektistä, eli eivät tiedä paljoa paskaakaan ja oikeasti vain kuvittelevat tietävänsä asiasta. Osin tämä pitääkin paikkansa.

Jonkin asian oppiminen tasolla, että siitä voi itsevarmasti puhua kestää yleensä vuosia. Hyvä puhuja voi tosin esittää hyvinkin uskottavasti asiasta jotain tietävää, vaikka todellisuudessa ei ymmärrä asiasta tuon taivaallista - hän ainoastaan osaa toistaa ennalta kirjoitetut asiat. Naamatusten asian voi tarkistaa pyytämällä toista selittämään asia, mikä yleensä paljastaa tietämyksen tason. Tietämyksen arviointiin tarvitaan kuitenkin omalta osalta runsaasti tietoa, koska edelleen hyvä puhuja voi itsevarmasti selittää puutaheinää. Tekoälyt tekevät juuri näin, eli satavarmana selittävät omia hallusinointejaan.

Asiantuntijoilla menee yleensä herne nenään välittömästi kun joku kyseenalaistaa hänen näkemyksensä asiasta. Taas joku Dunning-Krugerin uhri on helppo tapa hylätä toisen kanta, kun itse on kuitenkin asiaa tutkinut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tässä kuitenkin saatetaan mennä pahasti metsään. Se toinen, tavis, on saattanut tutkia jotain pientä osaa asiasta enemmän kuin se vuosikymmenten kokemuksen omaava ihminen. Yleisin tilanne on lääkäri, joka kuvittelee tietävänsä siitä ihmisestä ”kaiken tarvittavan” viiden minuutin haastattelun jälkeen, siinä kun ihmisellä itsellään on omakohtaista kokemusta omasta olostaan jo pitkältä ajalta - hän on sen yhden tapauksen ehdoton asiantuntija.

Mikä sen taviksen erottaa ”oikeasta” asiantuntijasta on usein se tiedon laajuus asiaan liittyvistä seikoista, jotka pitää ottaa huomioon. Jälleen on kuitenkin mahdollista, että se tavis itse asiassa tietää juuri siitä yhdestä asiasta ja siihen liittyvistä asioista enemmän kuin asiantuntija. Jos taas asiantuntijan elinkeino riippuu siitä, että hän ei tiedä/ymmärrä jotain tiettyä asiaan liittyvää seikkaa, on turha edes kuvitella saavansa häntä näkemään asiaa selvemmin. Eli kun valtamedia kiikuttaa paikalle omaa agendaansa pönkittävän asiantuntijan, voit olla lähes varma, että vastaukset ovat agendan mukaisia - jos ne eivät ole, se oli viimeinen vierailu siltä asiantuntijalta. Ei siis ihme, että samat naamat ovat töllössä harva se päivä: taattua laatua ilman virheitä tarinaan.

Itse pidän asiantuntijaa oikeana semmoisena, kun hänestä näkyy epävarmuus kaikesta tiedosta huolimatta. Äärimmillään tätä voidaan myös kutsua huijarisyndroomaksi, eli ihminen ei itse usko osaavansa asiaa vaan epävarmuutensa vuoksi ajattelee olevansa vain huijari, joka teeskentelee tietävänsä. Epävarmuus on kuitenkin asiantuntijan merkki, koska hän tietää ettei hän tiedä kaikkea ja se toinen voi tietää asiasta enemmän. Mutta epävarmuus ei myy, joten media kutsuu vaan uskottavan kuuloisia ja asiastaan varmoja tyyppejä ruutuun. Kansalle asiat on esitettävä faktoina, epäilykselle ei saa jättää tilaa vaikka koko tieteellinen menetelmä perustuu juuri siihen epävarmuuteen. Näin me nyt käsitämme asian, huomenna tilanne voi olla toinen.

Siksi ylivertaisuusharha on niin vaarallinen. Minä tiedän totuuden asiasta. Olen fiksuin, tietävin ja paras, kaikki mitä suustani tulee on puhdasta kultaa! Oli se sitten vuosien kokemuksen tai kahden meemin verran opittuna, näin se on koska minä sanon niin. Somessa tämä on varsin yleistä ja kun kaksi eri mieltä olevaa ja omasta mielestään oikeassa olevaa kohtaavat, kipinät alkavat lentelemään välittömästi. Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että olisi tulkinnut mitään kohtaa väärin, vaikka me kaikki koemme maailman omien linssiemme läpi ja ne linssit AINA vääristävät, poistavat ja yleistävät ihan kaiken. Ja kun se jokin asia esitetään kansalle taivaan totena, se usein omaksutaan juuri sillä tavalla. Eri mieltä olevat ovat vääräuskoisia!

Kun pitää itseään erehtymättömänä, osaa myös siitä informaatiosaastekasasta poimia juuri ne oikeat osat. Eli puhutaan vahvistusvinoumasta, missä kaikki todisteet oman kannan puolesta ovat totta ja vastaan olevat ovat disinformaatiota. Koska lähes kaikki asiat voidaan tulkita monella eri tavalla, sama todiste saattaa kelvata yhdelle puolesta, toiselle vastaan. Valinnan lisäksi siis myös tulkinnalla on suuri merkitys ja kun itse tietää aina tulkitsevansa asiat oikein, omalle kannalle löytyy aina paljon todisteita. Ne muut perustavat kantansa väärään tietoon eivätkä ymmärrä päivänselviä todisteita, ovatpa ne eri mieltä olevat tyhmää ja sakeaa sakkia!

Mitään ”korjausta” asiaan ei ole, ihmiset ovat… ihmisiä. Kaikki tuo on luonnollista ja ne vaikuttavat ihan jokaisen ajatteluun. Jos näitä em. ”ongelmia” haluaa omalla kohdalla koettaa hieman lieventää, otetaan oppaaksi seuraava kirja: The Four Agreements - don Miguel Ruiz. Loikataan vuosituhansia taaksepäin ajassa eteläiseen Meksikoon, tietoa ylläpitäneisiin miehiin ja naisiin, jotka tunnettiin nimellä Toltec. Heille yhtenäisyys ja tieto, totuus, oli tärkeää ja he kokoontuivat yhteen ylläpitämään totuutta. Ruiz listaa kirjassaan neljä sopimusta, jotka ihmisen tulisi pitää itsensä kanssa.

1. Ole moitteeton sanoissasi. Ensimmäinen ja samalla tärkein sopimus on kuitenkin yksinkertaisuudessaan se kaikista vaikein. Monissa uskonnoissa tämä sama ajatus on myös mukana, eli alussa oli sana. Sanoissa on valta ja voima, joten niitä tulisi käyttää harkiten, moitteettomasti. Se mitä ja miten sanot, sillä on valtava merkitys niin itseesi kuin kaikkiin ympärilläsi. Itseä ja muita on helppo huijata kun sanoissa on luottamus takana, vaikka ne olisivat virheellisiä.

2. Älä ota mitään henkilökohtaisesti. Mitä tahansa se toinen sanoo sinusta, se et ole sinä. Toinen ei voi tietää sinusta totuutta, aivan samoin kuin sinä et voi sitä tietää muista. Anna siis niin loukkausten kuin myös kehujen valua ylitsesi niiden sinuun vaikuttamatta. Kun alat uskomaan mitä muut sinusta ajattelevat, se muuttaa miten itsestäsi ajattelet - oletko niin paljon huonompi tahi parempi kuin oikeasti olet? Se mitä muut sanovat sinusta, kertoo vain heistä itsestään.

3. Älä oleta mitään. Oletamme valtavasti asioita, etenkin toisista ihmisistä. Hän on niin koska näin. Muodostamme usein kuvan toisista pelkkien oletusten varaan ja sitten loukkaannumme, kun se toinen ei sanonutkaan tai tehnytkään kuten oletimme. Luomme oletukset hyvinkin pienistä vihjeistä ja emme yleensä halua korjata näkemystämme, koska silloin joudumme myöntämään erehtymisemme. Siinä toisessa täytyi olla se vika, oletinkin että siinä tyypissä oli jotain hämärää.

4. Tee aina parhaasi. Ei enempää, ei vähempää. Emme ehkä aina osaa tai tiedä, mutta voimme aina tehdä kuten parhaiten kykenemme. Ei parhaiten koskaan, vaan siihen hetkeen. Jokainen hetki on erilainen ja parhaamme on täten myös jatkuvasti muuttuva tila. Moni menee läpi koko elämänsä juosten kuseksien, joka on heidän oma valintansa. Kun teet aina kaikki parhaan kykysi mukaan, ei sinun tarvitse katua mitään.

Äärimmäistä ajattelua

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele. Näin totesi Walter Lippmann, tai Patton, tai Kennedy. Ihminen, joka on kopioinut joka ikisen ajatuksensa jostain tietystä lähteestä ei varsinaisesti ole itse ajatellut missään kohden. Ja näitähän nykypäivänä piisaa, koska meille tuodaan mediassa kaikki valmiiksi pureskeltuna. Ei tarvitse kuin laittaa töllö auki niin johan saa helpon latauksen turvallisia ajatuksia muille toistettavaksi.

Vanha tuttumme Rysky oli taas avannut sanaisen arkkunsa ja kommenttikenttä oli taas puhdasta komediaa. Tämä aloitus oli joka tapauksessa niin mehevä aiheeltaan, että otan sen alustukseksi tälle pohdinnolle: ”Ääriajattelulle on tyypillistä kehystää vihapuhe ja henkinen väkivalta sananvapauskysymyksiksi. Tämä on käynyt ilmi viimeksi Elokapina-tuomiosta käydyn keskustelun yhteydessä. Kehystys on sama, kuin että pitäisi nopeusrajoituksia liikkumisen vapauden rajoituksina.”

Tässä kiteytyy varsin monen näkemys ”sananvapaudesta”. Siis semmoisten, jotka eivät ole eläessään olleet kertaakaan eri mieltä virallisen tarinan kanssa eivätkä kykene käsittämään miksi joku voisi vetää herneen nekkuun jos poliisi on ovella ja banaanisaari kutsui jonkun nettikommentin vuoksi. Aloitetaan rautalangan vääntö tuosta nopeusrajoituksesta, johon vertaaminen osoittaa hyvin sen ymmärtämättömyyden. Nopeus on objektiivisesti mitattavissa, mielipide ei.

Ihmiset eivät vastusta yleensä itse sääntöä, eli miten laki sananvapauden säännöt määrittää. He ovat kyrpiintyneitä niiden sääntöjen mielivaltaiseen tulkintaan ja yksipuoliseen toimeenpanoon. Jos siis käytetään tätä nopeusrajoitusta metaforana, nykyinen sääntö olisi vaikkapa: rajoitus 80km/t, paitsi jos ajat tiistaina bemarilla pohjoisesta etelään - silloin rajoitus on poliisin kengännumero*1D4. Loppuosaa ei kerrota, mutta se useamman tuomion jälkeen alkaa selvenemään kansalle mikä sääntö on sillä hetkellä. Huomenna se voi toki olla joku aivan muu ja saattaa koskea myös vuosia sitten ajettua ylinopeutta. Riippuu siis kuka rikkoo sääntöä sekä kuinka tarkasti sääntöä milloinkin tulkitaan sen hetkisen tulkitsijan mukaan.

Mutta se ääriajattelu, sepä vasta hauska termi on. Se on vähän sama kuin vihapuhe, joka on siis puhetta jota vallanpitäjät vihaavat. Henkinen väkivalta on myös täysin subjektiivinen asia, koska yksi saattaa loukkaantua verisesti jos joku sanoo ”kakka”, siinä kun toiselle saa manata kuin turkin lappalainen ja sille nauretaan. Toki oikeusjärjestelmän mielivaltaisuus kukkii fyysisessä väkivallassakin, laskien törkeäksi pahoinpitelyksi tönäisyn ja lieväksi rikkeeksi puskaraiskauksen, kun se ei kestänyt kuin 8 minuuttia per osallistuja. Paljousalennuksista puhumattakaan, ennen kun rikoksen toistaminen oli rangaistusta koventava tekijä ja nykyään se alentaa sitä.

Ääriajattelu on siis ajattelua, joka poikkeaa siitä omasta ainoasta oikeasta ajattelusta niin paljon, että tulee äitiä ikävä ja poliisin tulisi se väkivaltaisesti lopettaa. Termiä yleisesti käytetään leimakirveenä kun omat argumentit loppuvat ja kognitiivinen dissonanssi lyö päin pläsiä. Mitään perusteluja tai argumentointia ei tarvita sille, miksi joku ajattelu on ”ääriajattelua”, riittää että jonkin mielipiteen leimaa äärimmäiseksi pahaksi synniksi, jolloin se on automaattisesti väärin kaikilla mittareilla. Ja vähemmän yllättävästi ne ääriajattelusta syytetyt usein pitävät sitä vastapuolen ajattelua myös äärimmäisen harhaisena.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain suuresti poikkeavasta ajattelusta siihen omaan ajatteluun nähden. Jos kuvittelee oman kantansa olevan se ainoa oikea, universaali totuus, on helppoa julistaa se poikkeava näkemys harhaoppisuudeksi. Ennen kyseessä olisi ollut synti tai kerettiläisyys, nyt vain laimea ”ääri”sitäjatätä. Aina kun jokin asia poikkeaa silleen pahalla tavalla ”normaalista”, se on äärijotain, siinä kun jos se poikkeama on yhtä suuri mutta itse diggaa siitä, niin se on ainutlaatuista ja innovoivaa, persoonallinen näkemys. Sokeus omille kaksoisstandardeille taas loistaa.

Moni varmasti leimaisi yhden jos toisenkin tekstin tästäkin blogista ”ääriajatteluksi”, koska se poikkeaa varsin merkittävästi monessa kohtaa valtavirtaisista näkemyksistä. Enemmistön kanta on kuitenkin vain se - enemmistön kanta, ei millään tavalla todiste totuudesta tai asian ”oikeellisuudesta”. Se ”syö paskaa, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä” on edelleenkin varsin älyllisesti laiska argumentti. Aivan kuten ”mutta se on laitonta”, orjuuden olleen laillista ei niin kovin kauan sitten. Muutama vuosikymmen aikaisemmin nykypäivän ”ääriajattelu” oli se valtaväestön yleinen näkemys monessa kohtaa. Ja kun mennään vuosikymmen eteenpäin, se yleinen mielipide on taas muuttunut.

On myös hyvä kyetä erottamaan mitä eroa on yleisellä mielipiteellä ja median kertomalla yleisellä mielipiteellä. Jos vaikkapa 80% kansasta on jostain asiasta samaa mieltä, se olisi aika yleinen mielipide. Jos kaikki mediat kertovat kansan olevan jotain mieltä, mutta et tunne ketään joka niin ajattelee, on kyseessä mitä todennäköisimmin haluttu yleinen mielipide, ei aito. Tosin riittävällä toistolla mikä tahansa kanta saadaan taottua sen 80%+ kansasta kaaliin. Ja loput ovatkin sitten ääriajattelijoita!

Tahi sitten vaan ajattelijoita… tai vaan kopioineet ajatuksensa toisaalta. Nimittäin eri mieltä enemmistön kanssa oleminen ei ole todiste ajattelusta, ainoastaan todiste poikkeavasta kannasta. Keskustelemalla on joskus mahdollista selvittää ovatko ne toisen ajatukset ”omia” vaiko vaan toistoa toisista lähteistä. Ai kuinka sen voi selvittää? Kysymällä toista selittämään asia. Kopioidut ajatukset kun tuppaavat jäämään sen iskulauseen tasolle ilman ymmärrystä itse asiasta.

Ääriajattelun ja vihapuheen viljely keskustelussa on kuitenkin lähinnä aikuisten versio tyhmästä kakkapyllystä, jonka viisivuotias laukoo argumenttinaan. Shokkiuutinen taitaakin monelle olla se, että kaikki ihmiset ajattelevat eri lailla. Osa enemmän, osa vähemmän eroavasti. Itse nautin kuulla poikkeavia näkemyksiä nykyisistä omistani, kunhan ne ovat aitoja näkemyksiä, ei sen saman toistoa kuin kaikkialla mediassa. Jos haluan kuulla ”tolkun ihmisen” kannan jostain asiasta, luen sen Yleltä. Asiasta ei yleensä kannata liioin väitellä tolkun ihmisen kanssa, koska oman kannan sijasta väittelet usein papukaijan kanssa, joka osaa toistaa vain ne samat lauseet.

NLP:tä lainatakseni, kartta ei ole maasto. Jokainen elää ja toimii sen oman karttansa mukaisesti ja ajattelee sillä henkilökohtaisella tavallaan. Maasto taas on se objektiivinen todellisuus, jota sitten karttaamme räpellämme. Kaikki sisään otettu tieto kun käy läpi kolme suodatinta: yleistys, poisto ja vääristys - harhoista suurin onkin uskoa oman maailmankuvansa olevan 100% objektiivinen. Nykypäivänä on lähes supervoimaan verrattava harvinaisuus kyetä hyväksymään poikkeavia näkemyksiä. Katsos kun sinun ei tarvitse olla samaa mieltä sen toisen kanssa eikä liioin omaksua niitä kantoja. Voin olla kanssasi jostain asiasta täysin eri mieltä, mutta puolustan siltikin oikeuttasi sanoa sen ääneen. Jokaisella on oltava oikeus sanoa oma kantansa julki - ja todistaa koko maailmalle millainen pököpää oikeasti on!

Heimoutumisesta

Ihmisen selviytyminen oli ammoisina aikoina riippuvainen hyvin vahvasti siitä ryhmästä, heimosta, johon hän kuului. Pienistä ryhmistä kyliin, kaupunkeihin, lääneihin ja aina kokonaisiin maihin asti se ryhmä oli se joka piti ne sudet ja vihamieliset ”muut” porttien ulkopuolella. Kaikki olivat osallisia ja omalta osaltaan vastuussa kaikkien selviytymisestä. Ja kun nämä varsin alkukantaiset vaistot lätkäistään mukaan nykypäivän sosiaaliseen mediaan, mikä voisikaan mennä pieleen?

Jos aihe tarkemmin kiinnostaa, alueelta löytyy runsaasti tutkimustietoa: Tajfel & Turner - sosiaalinen identiteetti, Jonathan Haidt - moraaliset perustat ja Cosmides & Tooby - koalitiopsykologia. Yksityiskohtaisemmin taas voi vilkaista vaikkapa Jay Van Bavelin töitä sosiaalisen median suhteen. Toki psykologia on lähinnä arvailua miksi ihmiset toimivat kuten toimivat ja se ”miksi” onkin toissijainen asia. Näin ja näin tapahtuu… niin mitä sitten?

Kasvotusten tilanne on hyvin samankaltainen heimojen suhteen kuin sosiaalisessa mediassa, tosin sillä pienellä erolla että somen tuoma etäisyys muihin moninkertaistaa heimoutumisen aiheuttamat … ongelmakäyttäytymiset. Kun välittömän palautteen (i.e. turpa kiinni tai se turpoaa kiinni) uhka puuttuu, ihmiset ovat paljon rohkeampia tuomaan oman kantansa julki. Paitsi että ihmiset eivät yleensä tuo omaa kantaansa julki, vaan heimonsa kannan ja näin kertovat kuuluvansa siihen ryhmään X, joka vastustaa Y:tä ja suorastaan vihaa Z:aa. Ja sitten nämä heimot aloittavat kukkotappelunsa, jossa kovimpaa huutava on oikeimmassa.

Aina kun jossain tapahtuu jotain merkittävää tai merkityksetöntä, suurin osa ihmisistä haluaa muodostaa siitä mielipiteen. Se oli hyvä tai paha asia. Ihmisen arvot antavat automaattisen alkureaktion, jonka jälkeen onkin syytä julistaa se muulle maailmalle ja katsoa mihin heimoon sillä hetkellä tulee kuulua löytääkseen samanhenkistä sakkia. Faktoilla ei ole mitään merkitystä ja asian todenperäisyys määritetään sen mukaan, onko asiasta samaa mieltä (totta) vaiko eri mieltä (valhetta ja propagandaa). Ja sitten tunnin päästä aloituksesta tulee lisää asioita vastaan joista pahoittaa mielensä, etenkin jos joku omaan heimoon kuuluva on jostain kohtaa eri mieltä.

Yksilöstä kuitenkin riippuu paljon se, millä tavalla heimon sisäisiin ristiriitoihin suhtaudutaan. Jos ajatellaan nykypäivän mediakenttää, ”tolkun ihminen” saattaa hyvinkin olla jostain (valtamedian) uutisesta eri mieltä ja silti säilyttää uskonsa ja luottamuksensa kyseiseen lähteeseen. Mutta auta armias jos vaihtoehtoiseen mediaan luottamuksensa laittanut näkee jossain ei-valtamedian lähteessä poikkeavan kannan omaan ainoaan oikeaan näkemykseen nähden, se on oksat pois ja pala larvasta. Näin rajusti yleistäen. Jos joku edelleen siis ihmettelee miksi pienmediat eivät menesty, sanoisin että tässä ollaan asian ytimessä.

Koska kyseessä on jokin ihmisen alkukantainen reaktio, ei asialle saa tehtyä mitään. Havaitsemme asioita, tuomitsemme ne omiin ja ryhmämme uskomuksiin ja arvoihin perustuen jonka jälkeen toimimme aikaisemmin opituilla tavoilla. Laumaeläimiä jotka eivät voi luonnolleen mitään, eikös? Olen tosin jostain muistaakseni lukenut, että ihminen jossain kehityksensä vaiheessa kuitenkin saattaa olla kykeneväinen korkeampaan kognitiiviseen tiedon prosessointiin. Miksikäs sitä kutsuttiin… ai niin: aikuinen.

Lapsilta ja nuorisolta ei voi olettaa, että he kykenevät ajattelemaan asioita yhtään pidemmälle kuin mm. se ”heimokäyttäytyminen”. Osa kykenee siihen jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämäänsä, valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan koskaan kasva aikuiseksi ja kun se yhdistetään somemaailmaan, saadaan koliikkiaikuisia jotka eivät missään kohden edes harkitse painavansa pikkaasen jarrua ja pohtia asiaa hieman syvällisemmin.

Kyllä, se ensireaktio on välitön ja se perustuu siihen asti opittuun - sille ei voi mitään ja se on syy miksi ihmiset pysyvät ylipäänsä elossa vaaratilanteissa. Siitä muutaman sekunnin reaktion jälkeisestä ajasta ihminen, aikuinen ihminen, taas onkin itse vastuussa. Kaikki ne itkupotkuraivarit ja someriidat ovat seurausta opituista tavoista hoitaa konfliktitilanteet. Suurin osa ei koe ongelmalliseksi näitä runkkurinkejä tappelemassa keskenään, paitsi kun se oma kanta häviää huutokilpailun. Sitten siitä ulistaan aina aamu-TV:tä myöden kuinka ne pahat syntiset sanoivat ilkeästi! Koska ilmiö koskettaa lähes koko kansaa, voitaisiin vetään perustellusti olettamus, että kyseessä on jokin kaikkia koskettava asia, kuten vaikkapa varhaiskasvatus? Korjaukseksi asiaan esitetään yleensä väärien näkemysten kieltoa, vaikka edelleenkään niitä ei voida millään kokonaan estää. Vai olisiko syytä siirtyä myös lätkässä yhden joukkueen malliin, ettei kukaan vahingossakaan kannata väärää joukkuetta?

… vai tulisiko ihmiset kasvaa ihan itse aikuiseksi ja oppia kykenemään edes auttavalla tasolla omien tunteiden hallinta noin alkuun? Mene ja tiedä.

Vaihtoehtomedioista

Ennen kuin ensireaktio ”no mikset tee itse?” pääsee ulos huulilta, sanotaan heti näin alkuun että selitän asian seuraavassa tekstissä, en vielä tässä kohden asian ollessa varsin merkityksetön isossa kuvassa. Tarkoitus on tässä pohdinnossa pureutua ”vaihtoehtoisiin” tai ”uusiin” medioihin ja miksi ihmeessä ne lähes poikkeuksetta kaatuvat. Uusi Juttu on muuten tästä hieno esimerkki: kun luotiin uusi hieno media joka ei ollut vanhan median ohjauksessa, kuinka kävi? Bonnier osti sen ja nyt se on kiltisti samassa katraassa. Samaa vanhaa uusissa kuorissa. Yllättyneitä olivat…?

Ensimmäinen ongelma, joka ei riipu suoranaisesti uusista medioista itsestään, on se karu seikka, että enemmistöä kansasta ei oikeasti kiinnosta maailman meno. Kahdeksalta töihin, maksetaan verot ja käydään äänestämässä niin ollaan mallikansalaisia, joilla on elämä kohtuullisen hyvin. Tästä ulos pudonneet ja pudotetut ovat mahdollista kohdeyleisöä vaihtoehtoisille näkemykselle, toki, ja niiden määrä kasvaa päivä päivältä. Potentiaalia siis on ja mahdollisuus muutokseen olisi olemassa jahka tarina saadaan kuntoon ja leviämään. Ongelmana on vaan edelleen se virheolettama, että ihmisiä ylipäänsä kiinnostaisi ”yhteinen hyvä”. Oma hyvä, totta helvetissä, mutta yhteinen? Ei. Jos ei sitä tarinaa saada kerrottua ihmistä itseään mairittelevassa muodossa, aniharvaa kiinnostaa ”korjata maailmaa” ja täten jutut menevät kuuroille korville. Alkuperäinen MV-lehti osuikin tässä loistavaan markkinarakoon: valtaosalle naamaan osuville asioille annettiin sopiva pelon ja vihan kohde - sinä olet uhri, näiden syytä! Eli aivan samoin kuin valtamedian ”ilmastonmuutos” ja ”Venäjä”, jokaiseen ongelmaan löydetään syy ulkoa joten riittää, että paheksut osoitettuja tahoja niin olet hyvä tyyppi! Pitkässä juoksussa typerä tyyli, kyllä, mutta se toimii.

Samaan pakettiin voidaan laittaa myös se seikka, että kun puhutaan rajatusta kohdeyleisöstä, on huomioitava heidän sosioekonominen asemansa. Media, joka pui vaikka golfin tai purjehduksen saloja omaa varsin rajatun yleisön pärjää kuitenkin varsin hyvin, koska sillä kohderyhmällä on millä mällätä. Uusien medioiden kannattajat, vaikkakin paljon suurempi joukko, ei omaa likikään samoja resursseja. Miksi? Järjestelmä on kussut heidän muroihinsa ja juuri siksi he ovat lähteneet hakemaan vaihtoehtoisia näkökulmia. Miksi ihmeessä järjestelmästä hyötyvät haluaisivat muuttaa sitä? Massojen vaikutus on yksi osatekijä, kyllä, mutta varsin pieni osa kokonaisyhtälöä (tästäkin lisää seuraavassa tekstissä).

Toisekseen, liittyen kuitenkin vahvasti ensimmäiseen kohtaan on se, että se vaihtoehtoinen näkökulma esitetään ”totuutena” ja ”parempana” kuin se valtamedian kanta. Kenen mukaan ja millä mittarilla? Mitään todisteita ei ole siitä, että jokin radikaalisti nykyisistä poikkeava yhteiskuntamalli toisi massoille jollain tavalla paremmat oltavat. Kyllä, nykyisessä mallissa asiat ovat päin helvettiä ja massat eivät edes ymmärrä sitä, mutta sillä ei ole mitään väliä - ainoastaan miltä asiat näyttävät on merkitystä. Kiiltokuvapojat ja -tytöt hymyilevät lehtien kansissa ja julkkikset elävät leveää elämää - selvä merkki että järjestelmä toimii! Oma syy että olet noin vitun luuseri, kuten meritokraattinen järjestelmä kertoo päivästä toiseen. Jos se vaihtoehtoinen maailmankuva on niiiiin paljon parempi kuin tämä nykyinen, miksi se näy ulospäin?! Ai niin, ne on ne samat mediat jotka päättävät kenen onnistumiset tuodaan esiin, eli jälleen, vain sillä miltä asiat näyttävät on merkitystä.

Nämä ensimmäiset ovat enemmän ulkopuolisia ongelmia, joihin vaikuttaminen on paljon haastavampaa kuin niihin, jotka löytyvät suoraan peilistä.

Eli kolmas ja ehkäpä se merkityksellisin syy miksi uudet ja vaihtoehtoiset mediat eivät menesty isossa kuvassa. Kun ei tiedetä mitä halutaan ja annetaan ulkopuolisten tahojen määrittää menestys, tullaan pettymään ihan jokainen kerta. Otetaan kuitenkin esimerkiksi eräs media/taho joka on menestynyt varsin hyvin. Vastaavia on varmasti useampiakin, en vaan ole niihin juurikaan tutustunut…

The Corbett Report - sadoissa tuhansissa, ellei jo miljoonissa, laskettava yleisö ja tukijajoukko, laadukasta sisältöä rajatuista aiheista rautaisella ammattitaidolla. Ei sovi kaikille eikä ole tarkoituskaan. Ei tule muuttamaan maailmaa liioin isosti, mutta en usko että se on edes hänen/heidän tarkoituskaan. Viesti on suunnattu yksilölle, jota kerrotut asiat kiinnostavat ja jotka haluavat tietää muutakin, kuin mikä julkkis on kenenkin kanssa paneskellut. Olisihan se varmaan varsin erilainen maailma, jos tuo Corbettin näkemys olisi valtavirtainen, mutta onko sekään ”totuus”? Ehkä on, ehkä ei, lähinnä erilainen näkemys maailmasta. Enemmistö määrittelee totuuden sen mukaan mitä enemmistö on asioista mieltä. Oikeasti toimiva yhteiskunta loisi siis tuollekin näkemykselle vaihtoehtoja, jotka kilpailisivat keskenään tai mieluummin löytäisivät yhdessä ne ”paremmat” ratkaisut. Siitä toimivasta ollaan tosin varsin kaukana, mutta ei siitä sen enempää.

Sitten ne vähemmän onnistuneet, mutta kenen mukaan? Yhtenä menestyksen mittarina voidaan pitää omavaraisuutta, eli tienaako se media enemmän kuin vuotaa resursseja. Jos homma pyörittää omasta plakkarista, tarvitseeko sen median edes tehdä tuottoa? Jos median on tarkoitus saavuttaa vain pieni joukko, kymmenien tai satojen yksilöiden yleisö on jo menestystarina. Riippuu siis paljolti siitä, mitä niin itse kuin muut pitävät menestyksenä ja jos antaa muiden määrittää oman menestyksensä, voi olla satavarma että tulee pettymään. Siksi se merkityksellinen on asian mitä itse tahi se tekevä ryhmä oikeasti haluaa.

Kymmeniin ja satoihin pääsee pelkällä blogilla aiheesta kuin aiheesta, tuhansiin mistä tahansa aiheesta puhuvilla podcasteilla ja ”perinteistä mediaa” emuloivilla julkaisuilla, mutta jos haluaa kyetä vaikuttamaan yhtään isommin, tarvitaan jotain enemmän. Portaali joka kerää pieniä tekijöitä yhteen on ehkä se helpoin tapa, jos sen levikin onnistuu kasvattaa näiden pienten toimijoiden avustuksella, mutta voidaanko silloin vielä puhua mediasta? Pyörää ei kuitenkaan tarvitse keksiä uudelleen, joten toimivan mallin kopioiminen on se ”helpoin” tie. Helppo, ei, ainoastaan helpompi. Suurin osa Suomessa toimineista pikkumedioista on kuitenkin kaatunut siihen, että on lähdetty hakemaan suurta yleisöä ilman sitä yleisöä. Eli jälleen mitä halutaan on merkityksellinen asia.

Ettei koko juttu ole vain negaa, otetaan pari esimerkkiä kohtuullisen suuriksi kasvaneista ”vaihtoehtoisista” tiedonlähteistä Suomessa… ja miksi en itse pidä niitä minään ”vaihtoehtoisena” vaan reunoja kohti ajautuneiden kaitsemisena.

Kun en itse jaksa näitä seurata aktiivisesti vaan satunnaisia yksittäisiä jaksoja kuunnelleena, en lähde niitä nimeämään. Puhun siis näistä keskustelija-kuuntelija-puheenaihe-kovienkerho-mikälie podeista, joita on ilmaantunut jo useampiakin. Malli on erittäin yksinkertainen ja varsin tehokas keräämään kymmeniätuhansia katsojia. Yksi tai useampi ”vakituinen” juttelee yhden tai useamman ”julkkiksen” kanssa jostain hyvän maun rajoissa olevasta aiheesta ”kriittisesti”. Mitä isompi tai kiistanalaisempi julkkis ja aihe, sitä enemmän jengi niitä katsoo ja jakaa. Kriittinen osa on kuitenkin se, että niin hahmo kuin aihe ovat kiltisti Overtonin ikkunan karmien sisäpuolella, eli ei radikaalista etäämpänä. Tässä on mallin vahvuus ja samalla se syy miksi en pidä niitä millään tavalla vaihtoehtona nykyiseen - ne saattavat hivuttaa ikkunan rajoja, toki, mutta eivät tarjoa mitään oikeaa muutosta.

Toimivan idean mallintamisesta saatan jossain vaiheessa raapustaa lisää ja tässä vaiheessa riittääkin pelkkä havainto kuinka nämä kaikki ovat mallintaneet jenkeistä toimivia strategioita. Pisteet siitä siis heille! Mallintamista voidaan nimittäin pitää yhtenä ratkaisuna uusmedioiden ongelmiin. Sitä en tiedä kuka idean on alunperin keksinyt, eikä sillä ole väliä, mutta isosta maailmasta näitä hyvin samankaltaisia onnistuneita tekeleitä löytyy joka makuun. Eikä se ole mikään ihme, koska konsepti on niin jäätävän helppo ja tehokas saada kansaa kuulolle nykypäivänä. Jos siis haluaa suurehkon yleisön ja esiintyä radikaalina hahmona jostain aihealueesta, tämä on yksi varteenotettava keino. Ai niin, miksi se malli edes toimii? Koska kohdeyleisönä on karmien molemmilla puolilla olevat ihmiset...

Maailman muuttamiseen tuo malli ei kuitenkaan toimi. Varsin moni vaihtoehtomedian tyyppi haluaa nimenomaan suuria muutoksia, eikä vain tyydy hivuttamiseen, joten siihen olisi kehitettävä jotain uutta. Mitä? En tiedä. Sen kuitenkin osaan varsin suurella tarkkuudella sanoa miksi ei maailma näillä podcasteilla muutu: Vuosikymmenten ja sukupolvien ajan kestänyt indoktrinointi. Vielä kun viestintä kohdistetaan esikouluasteelle ja sitä nuorempiin, ne opitut kaavat jäävät autopilotiksi valtaosalle ihmisistä. Miksi? Koska he eivät koskaan edes harkitse kyseenalaistavansa omia uskomuksiaan ja käyttäytymismallejaan koska ne toimivat riittävän hyvin. Samalla ne automaattiset ”ohjelmat” mahdollistavat kaiken tämän hulluuden, mutta enemmistölle niistä on silti enemmän hyötyä kuin haittaa. Kui niin? Koska asioista valittaminen ja muiden syyllistäminen on monelle hyödyllistä, koska uhrina oleminen on kivaa!

Ja ettei asia olisi liian helppo ja yksinkertainen, otetaan vielä soppaan sekaan boonuksena neljäs tutkittu (ns. Bad Apple effect) seikka - negatiivisuus ja ”hankalat” ihmiset missä tahansa ryhmässä huonontavat sen ryhmän tehokkuutta valtavasti. Eli joka ikinen kritisoija, sivusta ohjaava ja ongelmiin keskittyvä taho ryhmän sisällä heikentää sen koheesiota niin paljon, että pahimmassa tapauksessa koko homma menee vituralleen. Ratkaisukeskeisyys ongelmien esiintuonnin jälkeen saattaa toki auttaa, mutta ryhmädynaamikan kannalta voi olla parempi antaa jonkun ulkopuolisen tahon hoitaa se asia, sen sijaan että ryhmässä asiaa väännetään omassa porukassa - sormi tulee osoittamaan johonkin asiaan tai henkilöön lähes poikkeuksetta ja sen jälkeen hommat alkaa kusta. Miksi? Emme osaa niin ottaa kuin liioin antaa palautetta. Sekin on taito, jota onnistuneet tahot ovat harjoitelleet elämänsä aikana tavalla tai toisella. Jos siis halutaan toimia yhdessä samalla viivalla, eikä hierarkiassa.

Selkä jokea vastaan

Jos se toimii, ei sitä kannata korjata. Sun Tzun oppien mukaisesti armeija taistelee tehokkaimmin, kun sillä ei ole pakokeinoa ja juuri tätä oppia näytetään käytettävän varsin monessa tilanteessa nykypäivänäkin - niin perinteisessä sodankäynnissä kuin kulttuurisodassa ja massojen ohjauksessa.

Nurkkaan ajettu eläin on usein vaarallinen ja siksi minkä tahansa ryhmän ajaminen tilanteeseen, jossa sen on pakko taistella selviytyäkseen antaa sille yllättävät voimavarat. Samalla logiikalla vastustajan ajaminen sinne nurkkaan on siis mahdollisesti huono strategia, tosin ylivoimainen taho saattaa pyrkiä ajamaan heikomman vastustajan nurkkaan lopettaakseen sen. Perinteisessä sodankäynnissä se nurkkaan ahdistaminen saattaa siis olla toimiva strategia, mutta kulttuurisodassa missä sitä vastapuolta ei voida ”lopettaa” taktiikka ei yleensä toimi niinkään hyvin.

Se ”joki”, ylitsepääsemätön este, kun tuppaa usein olemaan kuvitteellinen, ei mikään todellinen seinä vastassa josta ei pääse yli ei ympäri. Ihmisten mielikuvissa se saattaa toki siltä vaikuttaa, kun heille tarjotaan ulkoa ne sallitut vaihtoehdot ja omat aivot on laitettu narikkaan pelon seurauksena. Siksi tämä taktiikka onkin niin yleisesti käytössä, koska on niin naurettavan helppoa luoda se iso paha mörkö ja seinä jota ei voi välttää. Jaa niin kuinka? Medialla…

Suomessa tämä on varsin selvästi nähtävissä Venäjän suhteen - meillä on iso paha vihollinen joka pakottaa meidät pelkäämään ja joskus tulevaisuudessa taistelemaan henkemme edestä. Mielikuvilla luotu tilanne jota toistetaan päivästä toiseen, joten täytyyhän sen olla totta, eikös, koska eiväthän ne nyt valehtelisi moisista asioista? Pienemmässä mittakaavassa sama malli on käytössä niin ”woke”-piireissä, kuin myös sitä vastustavissa ryhmissä. Isot pahat konservatiivit haluavat kieltää woketuksen ja sen ollessa elämän ja kuoleman kysymys, ollaankin selkä seinää vastaan. Aivan samoin kuin että kansa taistelee selviytymisestään koska maahanmuuttajat hyökkäävät ja kansamme katoaa! Osin siis todellisia pelkoja, osin kuvitteellisia ja vaihtoehdot annetaan ulkoa sen sijaan että asiaa edes yritettäisiin ratkaista jollain muulla tavalla.

Toinen malliesimerkki on tämä Israel/Gaza tilanne. Molemmat osapuolet kertovat taistelevansa varmaa tuhoutumista vastaan ja tilannetta pyritään laajentamaan kaikkialla maailmassa, että se ”meidän” puoli tarttuisi aseisiin ja alkaisi henkensä uhalla taistelemaan sen ”oikean” puolen riveissä. Vastapuoli demonisoidaan kaikin keinoin, oma puoli tekee kaiken oikein ja sivustakatsojia ei sallita - sinun on pakko valita puolesi tai muutoin mahdollistat kansanmurhan! Kun molemmat osapuolet kertovat samaa tarinaa omalta kannalta, pitäisi hälytyskellojen soida korvien välissä, mutta ei, koska ME olemme hyvän ja oikeudenmukaisuuden puolella ja vastapuoli on paha.

Nämä esimerkit riittänee osoittamaan miten temppu tehdään ja miten sitä on naurettavan helppoa käyttää kansaa vastaan. Suurin osa ihmisistä ajattelee tunteillaan ja tunteisiin vetoava viestintä on hanskattu pitkään ja viilattu lähes täydelliseksi nykypäivänä. Tämä siis silloin, kun halutaan se jokin ryhmä taistelemaan henkensä edessä. Mutta mitä jos jokin ryhmä on ajettu selkä jokea vasten ja he ovat valmiita taistelemaan silloin kun se ulkopuolinen taho ei sitä halua?

Helppo homma, annetaan pakokeino sallitun varoventtiilin kautta! Nyt seuraavissa vaaleissa se just tämä puolue pelastaa sinut ja päästää sinut ahdingosta! Ai vaaditaan toimia ennen vaaleja? Pidetään komeita puheita ja luvataan tehdä asialle jotain, joka kuulostaa hyvältä pintapuolisesti mutta ei tule koskaan toimimaan tai menemään läpi! Ehkäpä äärimmäisissä tapauksissa annetaan jokin myönnytys muuttamalla jotain lakia tai säännöstä, joka sitten antaa sen kuvan, että suunta on parempaan. Taistelua ei enempää tarvittu, saatiin selvä erävoitto ja kaikki on nyt riittävän hyvin - vastarinta lopahti saman tien kun osa korona-rajoitteista poistettiin.

Ikävä kyllä tämä selkä jokea vastaan ajaminen on niitä harvoja asioita, joka saa suuret joukot puhaltamaan yhteen hiileen riittävällä teholla. Massojen ohjaus on osattu jo niin pitkään, että tilanne kuin tilanne voidaan kääntää lähes aina vallanpitäjien hyödyksi tai ainakin se jännitys laukeamaan niin että varoventtiili pitää tilanteen kurissa. Ehkäpä niitä ”onnistuneita” kansan voittoja historiasta löytyy, mutta en nyt kyllä saa yhtä ainoaa tapausta päähäni joka olisi aiheuttanut pysyvän positiivisen muutoksen. Lyhytaikaisia, toki, joten onko siihen tyytyminen jos haluaa lähteä pelaamaan valtapeliä massoja käyttämällä? Parempi kuin ei mitään saada pieni lyhytaikainen muutos, vai tulisiko sihdata korkeammalle?

Sitä parempaa maalittamista, 2025 versio

Kaikkien suosikkijournalisti ”Rysky” oli päivittänyt jälleen pahojen ihmisten listansa Faktabaarin ja Aalto-yliopiston luennollaan ”Trump, tekoäly ja muut kotimaisen disinfokentän kuulumiset” (alkuperäinen linkki ja peilattuna kansantubessa). Hän aloittaa heti alkuun vahvasti diallaan, jossa lukee (sic) ”Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat kuuluvat yhteen”, eli rautaista ammattitaitoa on luvassa! Jälleen hän kuitenkin muistuttaa, että ”On täysin laillista omata erilaisia poliittisia mielipiteitä ja ilmaista niitä muille” - typeriä, inhottavia ja ilkeitä mielipiteitä…

Voi tätä ilon ja onnen päivää, koska mäkin pääsin mukaan! Ei nimellä, mutta viime vuoden lista oli komiasti heti ensimmäisten sivujen pääaihe. Alkuperäinen teksti oli siis ”Sitä parempaa maalittamista”, mutta heeeetkonen, blogi on CC BY-NC 4.0 lisenssin alainen, eli sen kaupallinen käyttö on kiellettyä ja nyt Rysky esittelee sitä omassa esityksessään, josta on melkoisen varmasti saanut rahaa. Taisi jäädä baarireissulla faktat tarkistamatta? Noh, annetaan nyt asian olla ja kuule Rysky, se lista oli sun edellisestä videosta kerätty, vaikka tunnuitkin sitä vähän vähättelevän että enhän mä nyt noita kaikkia… Joten pidemmittä puheitta, Ryskyn päivitetty lista 2025, olkaa hyvä. Muutama twiittaajan nimi puuttuu listasta kun en jaksanut niin tarkkaan tiirata, mutta yli 90% joko tekstinä, kuvana tai sanottuna olevista komeilevat tällä uudella pahojen syntisten listalla.

Itse esitys oli tylsä, pitkäveteinen, leimaava, pilkkaava ja täysin yhdestä suunnasta asioita katsova. Eli tyypillinen valtamedian malinformaatiopläjäys, voidaan sanoa. Rauha on pahaa, sota hyvää ja vaalit menevät päin helvettiä ja demokratia on pilalla jos kansa saa monipuolista tietoa yhden oikean virallisen tarinan sijaan. Surkuhupaisin kohta oli mielestäni se, kun Rysky osoitti usean sivun verran kuinka Juha Korhonen ja häntä komppaavat ihmiset pilkkaavat ja maalittavat häntä, pilkaten ja maalittaen nämä tahot ihan oma-aloitteisesti. Maalittamista hänen mukaansa on somessa nimen mainitseminen, mutta ei yliopiston luennolla ihmisten nimien ja naamojen esittely kun tarina on ensin kehystetty ”nämä ovat pahoja syntisiä”. Hyvin vedetty!

Jos yhden asian voisin pyytää, niin voisitko kirjoittaa sen listan valmiiksi ja jakaa sen sellaisenaan, niin ei tarvitse tuhlata paria tuntia listan kaivamiseksi videosta? Ai niin, se olisi laiton henkilörekisteri tai jotain ja luennolla nimien heittely on yhteiskunnallista keskustelua! Yhtä ainoaa argumenttia miksi nämä näkemykset olivat vääriä ei tullut, ainoastaan ”venäjä” ja ”disinformaatio” leima päälle niin kaikki hyvät ihmiset tietävät kiertää kaukaa nämä pahat syntiset. Ja sitten ihmetellään miksi jengistä tulee entistä aggressiivisempaa netissä. Kun ihmisille kerrotaan että on olemassa yksi totuus ja kaikki siitä poikkeava on halveksuttavaa, ei tarvitse olla kovinkaan älykäs huomatakseen mistä se ilmapiirin kiristyminen johtuu.

Muita murheenkryynejä olivat tekoälyn käyttö materiaalin luonnissa (koska kaikki eivät viitsi kopioida materiaalia laittomasti muualta, ehkäpä?) ja Trump. Trumpin porukka käyttää sananvapautta väärin osoittaessaan, että demokraattien äänenkannattajat ovat vuosikausia sensuroineet konservatiiveja ja rahaa siihen on kaadettu miljoonia taaloja (USAID). EU:ta ei saisi kritisoida sensuurista, kun se sensuuri tehdään oikein! Jälleen tullaan siihen ihmisten propagandafiltterin oletusasetukseen: jos olet samaa mieltä = totta, jos olet eri mieltä = propagandaa.

Ehkäpä tämä luento kuvaa kuitenkin parhaiten ajan kuvaa, missä vääräuskoiset poltetaan roviolla samalla kun itse ollaan valittamassa kun muutama mitätön tekijä sanoo ikävästi somessa. Joka tapauksessa se kertoo paljon sivistyksemme tilasta, kun yliopistolla luennoidaan siitä, ketä ihmisten tulisi pelätä ja vihata. Maalittaminen on rumaa kun se osuu omalle kohdalle, samalla kun se on ihan jees kun se tehdään julkisesti isolle yleisölle. Noh, isolle ja isolle, näitä Ryskyn horinoita aniharva taitaa jaksaa oikeasti kuunnella?

Tämä kauhia ”hybridisota” jota käydään tiedosta on kuitenkin tämän päivän suuri asia. Hassusti Rysky antaakin lopuksi ohjeet siihen, miten asia tulisi hoitaa: Tee se minkä voit muiden kohdalla, tämä oli Ryskyn ohje. Eli jakakaa kaikkialla sanomaanne ja peukuttakaa samanmielisiä. Jos näet jonkun olevan väärässä netissä, älä jää väittelemään vaan kerro heille että he ovat väärässä ja anna linkki johonkin ”oikeaan” lähteeseen. Koska se on se varmin tapa saada ihmisen pää kääntymään - kerro hänen olevan väärässä, jaa hänelle hänen maailmankuvastaan poikkeavaa tietoa ja katso kuinka kovinta ääntä pitävä puoli on oikeimmassa! Tehdään siis mitä käsketään, tää on tämmöistä!

Tekoäly, etenkin tunneälykäs kone nähtiin uhkana… itse pidän luonnollista tyhmyyttä, typeryyttä ja tunneälyn täydellistä puutetta suurempana uhkana ihmiskunnalle. Ne kun mahdollistavat ja ovat historian valossa katsottuna mahdollistaneet ja oikeuttaneet kaikki suurimmat hirmuteot. Me olemme hyviksiä ja oikeutettuja jopa väkivalloin määräämään miten muiden tulisi ajatella ja elää, vastapuoli on ryhmä halveksuttavia pahoja syntisiä, joita pitäisi noin pääpiirteittäin lain sallimissa rajoissa piestä kuin vierasta sikaa ja mieluummin säätää lait niin, että heillä ei olisi oikeutta päästä ääneen. Länsimainen demokratia suorittaa jälleen.

Heilureista

Vaalit ovat ohitse ja heiluri on jälleen heilahtanut oikealta vasemmalle. Yllättyneitä ei tarvitse juurikaan etsiä, järkyttyneitä toki jonnin verran. Kun jenkeissä leikataan, se tarkoittaa valtion korruptiossa ja menoissa, kun taas Suomessa leikataan aina vähäosaisilta. Lopputulos on toki valtion kannalta sama - raha säästyy - mutta kansalle vaikutus on hieman erilainen. Kun kansalta leikataan, se alkaa kääntymään vasemmalle ja kun kansalle menee hyvin, se kääntyy enemmän oikealle. Kansa on aina ollut ailahteleva, aaltoileva, minkä vuoksi usein puhutaankin heiluriliikkeestä usein juuri vasemmiston ja oikeiston välillä.

Sama heilahtelu pätee moneen muuhunkin asiaan, yleensä niihin missä on ne vastakkaiset näkemykset. Konsensusta ei pyritä edes etsimään, vaan asiaa lobataan suuntaan ja toiseen ja annetaan kansan yleisen mielipiteen määrittää se ”oikea” kohta. Yleistä mielipidettä on kuitenkin varsin helppo manipuloida ja koska ihmisiä kiinnostaa lähinnä miltä asiat näyttävät ja vaikuttavat, sen sijaan mitä ne oikeasti ovat, (valta)media on avainasemassa heilureiden liikkeen nopeudessa ja suunnassa.

Heilurit, siis ”oikean elämän” ei hypnoterapeutin, kuitenkin harvoin pysyvät paikallaan siinä ripustuspisteessään. Sen sijaan että liike olisi siis kiinteä ”vasemmalta oikealle”, se kiinnityspiste liikkuu jatkuvasti johonkin suuntaan. Mukaan siis kerätään uusia asioita ja joskus se alkuperäinen liike on jäänyt kauaksi historiaan ja uudet tuulet puhaltavat liikettä heiluriin. Ainoa vakio on siis vain se heilahtava liike kahden välillä. Politiikassa tämä on hyvin havaittava ilmiö, koska alkuperäisten vasemmiston ja oikeiston kannat ovat etääntyneet aivan toisaalle - ainoastaan nimet ovat säilyneet, merkitykset ovat muuttuneet.

Kansa siis edelleenkin uskoo politiikan olevan vasemmiston ja oikeiston (tai jenkeissä konservatiivien ja liberaalien) välillä ja he äänestävät sen mukaan miten itse identifioituvat sillä akselilla. Molemmat kannat tekevät kaikkensa vetääkseen kansan yleistä mielipidettä puolelleen ja aina kun julkisuudessa jompi kumpi puoli kämmää pahemman kerran, vaihdos sinne toiseen suuntaan voi tapahtua yhdessä yössä, kuten nyt vaikkapa persuilla kävi.

Nykyinen länsimainen poliittinen heiluri onkin lähinnä woken ja konservatismin välillä, siinä kun talousasioissa kaikki valtapuolueet seuraavat samaa neoliberaalia talouspolitiikkaa. Kansa saa valita kuka saa ja keneltä otetaan, unohtaen aina ne kaikki muut jotka ovat osana samaa järjestelmää ja näin tehdessään kasvattavat sitä tulevaa vastareaktiota. Hullun hommaa, sanoisin, ja järkevämpää olisi hoitaa asioita kaikkien etu huomioiden eikä niin, että vaan voittaja kerää potin. Tähän ei kuitenkaan ole muutosta tulossa koska ”vain äänestämällä voit vaikuttaa” ja enemmistö, tosin varsin niukka enemmistö, edelleenkin kannattaa tätä vakaata purkupalloa joka jättää aina jälkeensä tuhoa sen seuraavan porukan korjattavaksi ja näin talous pyörii!

Tämä ongelma, jos sitä sellaisena pitää, olisi kuitenkin korjattavissa. Sen sijaan että ihmiset vetävät tai työntävät sitä heiluria johonkin suuntaan, se pyrittäisiin vakauttamaan ja tasoittumaan maltilliselle tasolle, ollen täten muutakin kuin muutaman tahon hetkellisenä etuna. Jos siis halutaan jostain kumman syystä säilyttää nämä heilurit kansan huvina.

Suurten massojen kanssa näiden heilureiden hidastaminen tai jopa poistaminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Miksi? Koska ne keräävät niin runsaasti energiaa itseensä, niiden suunnan muuttaminen vaatii yleensä niin paljon vastakkaiseen suuntaan energiaa, että korjausliike menee reilusti yli. Kansakunnan tasolla tulemme siis mitä todennäköisimmin näkemään samaa vaihtelua hamaan tulevaisuuteen saakka. Yksilötasolla tilanne on kuitenkin toinen…

On nimittäin jokaisen täysin itse päätettävissä lähteekö siihen leikkiin mukaan ja liittyykö sen joukkomielen yhteiseen puurtamiseen. Jokainen äänestämätön sanoo ”ei kukaan noista ehdokkaista, ei enää samaa vanhaa heiluria” ja kun se irtisanoutuneiden määrä ylittää reilusti sen vanhalle järjestelmälle energiaa syöttävien määrän, se liike hidastuu ja saattaa jopa lakata. Vallanpitäjät ovat tämän toki tienneet iät ja ajat, joten sitten vaan keksitään jokin uusi heiluri kansalle keinutettavaksi ja sirkus jatkuu. Mutta yksilötasolla kyse on valinnasta.

Puhutaan sitten politiikasta tai jostain muusta asiasta joka jakaa ryhmää, heilureihin osallistuminen ja niille energian antaminen riippuu aina siihen osallistuvista yksilöistä. Jos asioiden annettaisiin tasaantua ja niistä keskusteltaisiin asiallisesti, väittäisin että minkä tahansa asian suhteen olisi mahdollista löytää ratkaisuja, jotka sopisivat lähes kaikille. Meille kuitenkin opetetaan ja pienestä pitäen kilpailun ihanuus ja se, kuinka voittajat ovat oikeutettuja haukkaamaan kakusta leijonanosan. Jos et pärjää kilpailussa, se on aina omaa syytäsi - näin meille kerrotaan. Ja kuka tästä hyötyy? Ne, jotka osaavat pelin säännöt ja ovat valmiita pelaamaan voittaakseen.

Suuri enemmistö kansasta ei kuitenkaan halua tahi kykene kisaamaan kaikkia muita vastaan vaan he olisivat varsin tyytyväisiä pelkästä hetken rauhasta ja turvallisuudentunteesta. Mutta kerroppa kansalle, että jos ette nyt juuri tee kuten sanomme, tulee iso paha susi ja vie kaiken niin johan taas kansa lentää paniikissa äänestyskoppeihin turvaamaan omaa selkänahkaansa! Einstein taisi määritellä hulluuden niin, että toistamalla samaa odottaa eri tulosta. No mutta katso nyt jenkeissä, itäeuroopassa ja vaikka Lahdessa Pro Lahti, äänestämällähän vaikutettiin! Juu, annettiin taas heilurille uutta vauhtia ja hieman eri suunta.

Miten on, kun näet jonkin heilurin aiheessa kuin aiheessa, hyppäätkö mukaan antamaan sille vauhtia haluamaasi suuntaan vai annatko niiden heilua rauhassa ihan keskenään? Suuret heilurit vievät jopa kansakuntia mukanaan ja sitten vuosia myöhemmin päivitellään niitä tuhoja joita saatiin aikaiseksi. Historiasta voitaisiin aina joskus ottaa oppia, eikö totta? Mutta kyllä se sitten seuraavalla kerralla, kunhan vaan kaikki äänestää oikein!

Vaalisirkuksesta

Seuraava vaalisirkus lähestyy ja kansasta kuoriutuu jälleen kerran politiikan kokemusasiantuntijoita, jotka kaikki tietävät olevansa oikeassa ja tietävänsä totuuden. Todellisuus ei voisi paljoakaan kauempana olla, koska se sama joukko tulkitsee kaiken näkemänsä ja kuulemansa sillä yksinkertaisimmalla propagandasuodattimella: samaa mieltä asiasta = totta, eri mieltä = propagandaa. Siksi se ”oma” puolue pelastaa ja muut ovat syyllisiä kaikkeen ”pahaan”.

Jos silleen aikuisten oikeesti haluaisi selvittää onko se oma ehdokas (siis puolue, koska Suomessa ei ole henkilövaaleja D'Hondtin menetelmästä johtuen) kuinka monta kertaa tehnyt mitä lupasi ja monastikko nappia on painettu puheita vastaan. Jos ehdokas ajaa asiaa joka itselle on tärkeää, kannattaa kuitenkin muistaa että jostain itselle tärkeästä asiasta hän saattaa kuitenkin olla eri mieltä, jolloin lopputulos on joiltain osin positiivinen ja joiltain negatiivinen. Tämä ”pienimmän pahan” tekniikka takaa kuitenkin yhden asian - saat aina ja poikkeuksetta huonon ehdokkaan, joka tekee päätöksiä joitakin arvojasi vastaan.

Mutta kukin tavallaan…

Tavan tallaaja tekee usein päätöksensä äänestyksessä vastoin omia arvojaan ja sen sijaan käyttää paljon yksinkertaisempaa tapaa valita sen oman ehdokkaan. Ehdokkaan tunnistettavuus, näkyvyys, maine, ulkonäkö (myöskin sukupuoli ja ihonväri) ja loppuviimein puolue ovat ne merkittävät asiat ja ne tähän astiset tulokset painavat varsin vähän vaakakupissa. Merkityksellistä on siis lähinnä se, minkälaisen kuvan yksilö on saanut ehdokkaasta. Ja kun niitä mielikuvia on varsin yksinkertaista manipuloida, vähemmän yllättävästi saamme kerta toisensa jälkeen jotain ihan muuta kuin tilasimme. Lopputulos onkin aina sama: ”talvi yllätti autoilijat”.

Tämä länsimainen demokratia ei kuitenkaan ole mikään ikuinen malli tai ihmiskunnan kehityksen huippu, vaan samaa jatkumoa vanhaan valtapeliin josta mm. Aristoteles, Nietzsche ja Machiavelli ovat aikoinaan kirjoittaneet. Historiasta oppiminen on toki tylsää, mutta edestään se tullaan taas löytämään siinä vaiheessa kun se erite osuu tuulettimeen. Jos oletetaan, että nämä em. hahmot ovat olleet kuusalla maailman menosta, voitaisiin niistä opeista vetää kolme mahdollista polkua johonkin ”parempaan”. Vertaamalla vaikka Trumpin voittoa Machiavellin oppeihin, voidaan näitä yhtymäkohtia osoittaa useampiakin, mikä ei tosin todista millään tavalla heidän ottaneen inspiraationsa tältä varsin pragmaattiselta filosofilta.

Kaksi ensimmäistä tapaa vaatisivat rautaisen ymmärryksen miten tämä poliittinen peli oikeasti toimii ja päälle vielä osata sekä haluta pelata sitä peliä. Kaikki kolme taas vaativat itsensä hallintaa tilanteessa kuin tilanteessa, mistä lisää myöhemmin. Toki kuka tahansa saa leikkiin ryhtyä ja kuvitella muuttavansa maailmaa, mutta jos se oman pään hakkaaminen seinään ei kiinnosta, kannattaisi ehkä viisastua ennen kuin lähtee isojen poikien pelikentälle? Koska en itse ole yhdessäkään puolueessa ollut millään tavalla mukana, eikä minulla ole juurikaan ”sisäpiirin” tietoa asioista, perustuu seuraava havainto vain ulospäin näkyvään: kaikki vanhat puolueet ja osa niiden ehdokkaista osaa pelin, uusissa puolueissa ja niiden ehdokkaissa ei ole juuri mitään osaamista ja se koetetaan korvata innokkuudella, idealismilla ja iskunkestävyydellä. Voittajia ei tarvitse siis ihmetellä…


Ensimmäinen tapa - sisältä vaikuttaminen

Tämä nykyinen malli, jos siis uskoo näitä filosofeja ja heidän ajatuksiaan, olisi mahdollista ”korjata” sisältäpäin, mutta se vaatii huomattavasti enemmän paukkuja kuin ne kaksi seuraavaa tapaa. Ensiksi on kuitenkin ymmärrettävä, että järjestelmä ei ole rikki vaan se toimii juuri kuten se on suunniteltukin - suosiokilpailulla valitaan puhuvat päät, rahalla niitä päitä ohjataan. On siis valittava haluaako puhuvaksi pääksi painamaan nappia, vaiko mestariksi nukkearmeijan yläpuolelle. Jokainen päätelköön itse kuinka näihin asemiin päästään ja mitä niihin vaaditaan yksilöltä. Hakeutumalla ”vanhojen” puolueiden listoilta puhuvaksi pääksi voikin siis olla helpoin tapa päästä vallanreunaan kiinni, mutta jos pelin henki ja säännöt ovat hakusassa, lopputulos saattaa muutoksen sijaan olla vain vanhan vallan pönkittyminen.

Muutokseen sisältä tarvitaan siis ainoastaan kunnon siivu vallasta siinä parlamentissa jossa pelataan, oma verkosto koneiston sisällä olevia byrokraatteja sekä resurssit pitää vähintään kiinni (mieluiten kasvaa) siitä vallasta. Joka ikinen muu toimija on pelissä kilpailija, osa saattaa mennä myös sinne vihollisen leiman alle. Muutama vuosikymmen kovaa työtä ja riittävät resurssit saattaa siis piisata täydelliseen muutokseen! Helppoa kuin heinänteko, eiks jeh?


Toinen tapa - kansan mielipiteen muuttaminen

Koska ne nykyiset pelurit joutuvat edelleen kilpailemaan kansan suosiosta, helpoin tapa saada poliitikot muuttamaan kantaansa mistä tahansa asiasta on saada kansa vaatimaan muutosta. Sen sijaan että mennään sinne itse painamaan nappia, nämä suosiokilpailua pelaavat joutuvat ottamaan kansan huomioon ja muuttamaan omaa toimintaansa sen mukaan. Historiasta oppinut saattaisi nostaa esiin jonkun kansan jo tunteman tahon keulakuvaksi muutokselle ja riittävillä resursseilla varustettuna kansan yleiseen mielipiteeseen on mahdollista vaikuttaa asiakohtaisesti.

Siis teoriassa mahdollista, koska vastassa on useamman miljardin budjetilla pyörivä ”valtamedia”, joka ottaa aina sen vallanpitåjän puolen kun vastassa on kansa. Tähän valtamedian ohittamiseen on toki omat keinonsa, kuten on jo osoitettu muutamassa länsimaassa, mutta pääpiirteittäin kansan suunnan muuttaminen on vain marginaalisesti ”helpompi” tapa muuttaa asioita kun sitä verrataan sisältä muuttamiseen. Pelisilmää, halua, tahtoa ja resursseja jos piisaa, lähes mikä tahansa muutos on mahdollinen kansan kautta kierrättäen suoran toiminnan sijaan. Vai mitä luulit miksi esim. Elokapina on niin hyvin varustettu?


Kolmas tapa - oma tie

Jokainen kun on itse vastuussa ja itse päättää omasta reaktiostaan asioihin, voi aina valita että tehkööt herrat mitä lystää ja käskekööt mitä tahtoo, teen miten itse meinaan. Koska vallanpitäjien aseet ovat jo pitkään olleet pelko ja viha (sekä joskus toivo), jokainen voi omalla päätöksellään olla suuttumatta tai pelkäämättä vaikuttaen suoraan siihen, minkä verran ne ulkoiset asiat yksilöön vaikuttavat. Joskus se vähimmän vastustuksen reitti saattaa olla tehdä vastentahtoisesti mitä käsketään, mutta kun jo tämän asian tiedostaa, voi niitä päätöksiä omista asioista tehdä aivan eri tavalla ja asenteella kuin valtaväestö.

No mutta kuinka se nyt sitten muka muuttaa järjestelmän jos vain keskittyy itseensä? Hitaasti, tartuttamalla muita samankaltaiseen ajatteluun. Sopivasti väliin sanan säilää sivaltaen on myös mahdollista saada tätä vääjäämätöntä järjestelmän kaatumista nopeutettua, esimerkiksi laittamalla nykyiset kilpailijat napit vastakkain keskenään. Suurin osa ihmisistä kun ei kykene hallitsemaan tunteitaan, itkupotkuraivarin esiin kutittelu ja oikeaan suuntaan ohjaaminen ei ole homma eikä mikään.

Kehotanko siis ihmisiä riidankylvöön? Enhän nyt toki, pois se minusta, kunhan osoitan vaan pelin nykyisiin sääntöihin ja niissä piileviin valuvikoihin. Jos haluaa oikeasti vaikuttaa asioihin, olisi varmaan ihan hyvä ymmärtää miten peliä pelataan. Tämä siis jos haluaa vaikuttaa muiden asioihin, pelin hengen ymmärtäminen kun ei ole pakollista oman tiensä kulkijoille - siitä on tosin suuri apu päätöksiä tehtäessä.

Tämä kolmas tie on siis helpoin, sen vaatiessa ainoastaan itsensä hallintaa. Helppo? Ei likikään, mutta muihin verrattuna huomattavasti helpompi. Itsensä hallinnan ja ymmärryksen lisäksi kun kahdessa ensimmäisessä on osattava se peli, sekä omistettava tarvittavat resurssit siihen muutokseen. Tämän hetkistä oppositiota, eli näitä pienpuolueita kun katsoo niin ei puutu kuin 3/3 osaa - yhtä herkkiä loukkaantumaan kuin vihervasemmisto & persut, ei minkäänlaista pelisilmää ja päälle vielä ollaan käsi pitkällä pyytämässä muilta rahaa kaikkeen mahdolliseen. Ei näin, poijjaat, ei näin.

Muistakaa siis äänestää oikein, koska syy kaikkiin ongelmiin löytyy aina muista, ei peilistä!