Ylpeästi työtön

Tässä hiljattain Iltalehti näytti malliesimerkin siitä, miten nostetaan yhteiskunnallinen iso ongelma esiin nostamatta sitä itse asia esiin ja aiheutetaan vaan riitaa sekä ärtymystä. Otsikko itsessään on jo klikkiotsikoiden aatelia ja kun ingressi lätkäistään siihen vielä kuin bensaa liekkeihin, lopputulos somessa oli taattu. Juttu siis lähtee näin: ”Joel, 24, on ylpeästi työtön – ”Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen” ——— Kuopiolainen Joel, 24, toivoo, että jokainen voisi elää omannäköistä elämää ilman yhteiskunnan paineita.”

Otsikko julistaa jonkun olevan ylpeä ”laiskottelustaan” ja suolana haavoihin toivotaan, että kaikki voisivat tehdä niin?! Yhtään oikealle laidalle poliittisessa ajattelussaan oleva saa ensin päin pläsiä ja sitten vielä potkitaan päälle. Kun itse juttu lähtee Joelin oman videon kautta vielä tuosta enemmän laukalle, koliikkaikuiset saavat taas päivittäiset dopamiinilaukeamiset päästessään haukkumaan niitä ..tun laiskoja vassareita. Videolla Joel vetää oman kommenttinsa mukaan läpällä, jossa mukana on kuitenkin aitoa asiaa. Alkuperäisen videon alle kommentteihin tulleet tappouhkaukset ja negatiivinen palaute tuskin yllättää ketään.

Itse artikkeli onkin alkuun nähden kuin eri juttuun kuuluva osio, koska siinä tuodaan esiin nuorten vaikeuksia työn ja koulun suhteen varsin asiallisesti. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, koska lukija on viritetty aivan eri tunnetilaan alun avulla - se loppu valuu kuin vesi ankan selästä ohi lukijan. Somekommenttien perusteella valtaosa ei tosin tainnut edes päästä itse juttuun saakka ennen kommentointia, mikä on ihan normipäivä.

Edellinen itsellä vastaantullut ”kuinka suututat väen työttömien kustannuksella” oli tammikuulta 2024, tapaus ”Alma Tuuva”, joka kertoi ”ideologisesta työttömyydestä”, jos luki vain otsikon ja ingressin. Se noudatti samaa kaavaa, eli leipäteksti kertoi ihan muuta, mikä ei silloinkaan yllättänyt. Vastaavia on saattanut olla muitakin vuosien saatossa, mutta ne ovat menneet itseltä onneksi ohitse. Mikä ihme siinä on, että se työttömien lyöminen nousee esille? Eikö valmiiksi päähänpotkittu kaipaisi tukea vittuilun sijasta? Somen kommentit kuitenkin paljastavatkin sen asenteen, miksi avun sijaan saa halveksuntaa.

Näin yhtään liioittelematta, useat kommentoijat vertasivat usein näiden väärin työttömänä olevien vaikeuksia omaan elämäänsä, joka oli ollut ainaskin tsiljoona kertaa rankempi. Kouluun mentiin aina hiihtämällä, kesät ja talvet. Koulumatka oli niin mennen kuin palatessa aina ylämäkeen, vastatuuleen ja lumipyryssä. Duuni oli aloitettu vaippaiässä, 12 tuntia päivässä raksalla ja opiskeltuna on ainakin kolme maisterin tutkintoa. Seitsemän yritystäkin on jo kerennyt mennä konkkaan, kolmas vaimo vei erossa huvilan Mallorcalta mutta nyt on taas kaikki kunnossa - duuni, perhe ja rahaa kuin rakennusmestarilla. Sisua, perkele!

Empatiaa ei siis juurikaan löydy muita kohtaan. Kaikki ovat samalla viivalla, koska meillä on reilu kilpailu ja jos et pärjää, se on oma vikasi - näin meille opetetaan. Kun unohdetaan tuurin, alkuun saadun pakan järjestyksen ja suussa olevien kultalusikoiden määrän vaikutukset elämään niin juu, samalla viivallahan me ollaan? Siihen vielä nykyinen yhteiskunnan talous (kustu täydellisesti), työmarkkinatilanne (avoimia töitä 1:10 hakijoihin nähden), koulutuksen ongelmat (tästä tarkemmin ”Aivovuodosta” jutussa) ja kansalle aiheutetut traumat (ilmastopaniikki ja korona), onko se mikään ihme, että nuorisolla on ”pikkaisen vaikeaa” löytää paikkansa?

Sitä se meritokraattinen ajattelu kuitenkin aiheuttaa. Kun maanantaina saa töistä kenkää, tiistaina lääkäri ilmoittaa uudesta vakavasta diagnoosista, keskiviikkona palaa tupa ja auto, torstaina joku varastaa identiteetin ja pankki sulkee kortit & tilit varooksi ja perjantaina potkaisee varpaansa poliisin kännisäilön oven nurkkaan, se on kaikki omaa syytä. Pieni osa ihmisistä puree tuossa tilanteessa hammasta ja sanoo perkele, nousten jo sunnuntaina kuin feeniks tuhkasta. Suurin osa ei. Riittävästi menetyksiä, pieniä kuin suuria, painaa kenet tahansa maahan ja jos sitä sisua ei piltin mukana saanut, sinne jäädään.

Toki kolikolla on myös se toinen puoli, joka on vähintään yhtä iso ongelma. Itsetuhoinen empatia, joka näkee uhreja kaikkialla joita on pakko auttaa. Kun se auttaminen tehdään omilla rahoilla, siinä ei kärsi kuin itse, mutta nykymuodin mukaan se maailman pelastaminen tehdään kansalta varastetulla rahalla. Jos lapsille opetetaan, että he ovat uhreja joita pitää hyysätä, he eivät ikinä kasva aikuiseksi, joka kykenee pitämään itsestään huolen. Kun on aina oppinut, että joku muu auttaa, siinä helposti sitten omaksuu ajatusmaailman, että myös minun täytyy sitten isona auttaa muita ollakseni hyvä ihminen. Tämä itsetuhoinen empatia onkin ehkäpä nopein konsti ajaa koko maa konkurssiin - oman maan lapset hyysätään pilalle ja koko maailman sosiaalitoimisto ruokkii satoja tuhansia partalapsia.

Politiikasta pelastusta etsivät ovatkin melkoisesti kusessa. ”Oikeisto” meritokraattisine ajatuksineen vie tuhkatkin pesästä suuryritysten taskuun ja ”vasemmisto” kierrättää sen rahan ”uhrien” kautta samaan osoitteeseen. Seuraa rahaa, tilanne on varsin yksinkertainen ymmärtää sen kautta.

Takaisin työttömiin, meinasi lähteä taas sivuraiteille. Yhtään ei käy kateeksi nykynuoria. Kerrotaan että taivas on rajana, kunhan vaan tekee ”oikeaa työtä” ja ”opiskelee kovasti”. Jos ei tiedä mitä haluaa tahi kykene siihen mitä uskoo haluavansa, seinä nousee vastaan varsin nopeasti. Työ määrittää niin paljon ihmisestä, että se on yleensä se ensimmäinen asia joka esitellessä kerrotaan. Jos taas on ”työtön”, se on oma vikasi. Kun jo ennen kuin parta alkaa kasvamaan pitäisi tietää mitä haluat tehdä lopun ikääsi ja väärästä valinnasta rangaistaan, se on kova paikka nuorelle joka ei vielä alkuunkaan tiedä kuka itse edes on.

Tästä oravanpyörästä on kuitenkin mahdollista päästä irti ja voisi sanoa että se on helppoa kuin heinänteko! Eli ei tarvitse olla kuin sää koko vuoden suosiollinen, maa olla just prikulleen oikein, mikään kone ei saa mennä rikki, varastot on oltava priimakunnossa ja työväki jaksaa pellolle juuri oikealla hetkellä. Helppoa, eikö vain? Itse asiassa juu, prosessi on varsin yksinkertainen, mutta se vaatisi melkoisen muutoksen yksilöltä joka menee vastoin kaikkea mikä on opetettu pienestä pitäen.

Se suuri salaisuus, jota ihmiskunta on vuosia pohtinut ja tutkinut saattaa olla hyvinkin yksinkertaisessa sanaparissa: jos-niin. Jos minä saan hyvän koulutuksen niin sitten olen onnellinen. Jos saan paljon rahaa niin elämäni on mahtava! Mitäs jos se on vaan ”väärinpäin”? Kun olen onnellinen, opin koulusta kaiken tarpeellisen ja olen motivoitunut. Kun teen mitä rakastan, se raha tulee kuin itsestään. Ajatusmaailman muuttamisen voi aloittaa sillä, että katsoo mitä on tähän asti jo saavuttanut, verrattuna vuosien takaiseen. Sinulla on todennäköisesti jo useita asioita merkkinä rintapielessä, joita pidät itsestäänselvyytenä vaikka ne olivat työn ja tuskan takana aikoinaan. Nimittäin se jos-niin ajattelu tuottaa kyllä mielihyvää, hetkellisesti, mutta se kaikki hyvä unohtuu ja muuttuu vaan normaaliksi, tylsäksi. Niin siis mitä olet hyvin todennäköisesti oppinut, joita jotkut muut saattavat pitää kuin ihmeenä? Vuosien ähellyksen, erehdysten ja sitkeän treenin kautta opit kävelemään. Kyetessäsi lukemaan tämän tekstin, olet jossain vaiheessa oppinut suomea, yksi maailman vaikeimmista kielistä! Pieniä ja itsestäänselviä asioita, mutta ajattele kuinka vuosikausia niitä harjoittelit päästäksesi nykyiselle tasolle. Sen motivaation kun löytää uudelleen, silloin on taivas rajana.

Ettei nuo neuvot jää vain teorian tasolle, tässä muutama käytännön vinkki mistä pääsee alkuun. Löytääksesi sen intohimosi, sen jonkin asian jossa olet hyvä, mieti mitä sinulta kysytään tulla tekemään ja teet sen mielelläsi vaikka ilmaiseksi. Ja kun sen löydät, kehitä siitä itsellesi elinkeino - tee mitä rakastat. Toinen vinkki vaikuttaa taas suoritukseen ja se on niinkin yksinkertainen asia kuin positiivisuus. Kun olet ”hyvällä tuulella”, suorituskykysi paranee merkittävästi. Alkuun sitä dopamiinia voi huijata kehittymään pienillä ”palkkioilla” ennen kuin alat tekemään. Usein palkitsemme itsemme työn jälkeen, mutta jos palkitsisimme itsemme ensin niin tekisimme sen työn tehokkaammin. Ehkäpä sen sijaan että lääkäri antaa lapselle tikkarin palkkioksi rohkeudesta, meidän pitäisi antaa lääkärille tikkari just ennen vastaanottoa?

Yhteiskuntaa ei tarvitse pakottaa muuttumaan, riittää että yksilöt muuttuvat niin yhteiskunta seuraa perässä.