Media, niin perinteinen kuin sosiaalinen, on täynnä asiantuntijoita. Virallisen tarinan mukaan ainoastaan ne viralliset asiantuntijat ovat semmoisia, siinä kun some-ekspertit kärsivät lähinnä Dunning-Kruger-efektistä, eli eivät tiedä paljoa paskaakaan ja oikeasti vain kuvittelevat tietävänsä asiasta. Osin tämä pitääkin paikkansa.
Jonkin asian oppiminen tasolla, että siitä voi itsevarmasti puhua kestää yleensä vuosia. Hyvä puhuja voi tosin esittää hyvinkin uskottavasti asiasta jotain tietävää, vaikka todellisuudessa ei ymmärrä asiasta tuon taivaallista - hän ainoastaan osaa toistaa ennalta kirjoitetut asiat. Naamatusten asian voi tarkistaa pyytämällä toista selittämään asia, mikä yleensä paljastaa tietämyksen tason. Tietämyksen arviointiin tarvitaan kuitenkin omalta osalta runsaasti tietoa, koska edelleen hyvä puhuja voi itsevarmasti selittää puutaheinää. Tekoälyt tekevät juuri näin, eli satavarmana selittävät omia hallusinointejaan.
Asiantuntijoilla menee yleensä herne nenään välittömästi kun joku kyseenalaistaa hänen näkemyksensä asiasta. Taas joku Dunning-Krugerin uhri on helppo tapa hylätä toisen kanta, kun itse on kuitenkin asiaa tutkinut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tässä kuitenkin saatetaan mennä pahasti metsään. Se toinen, tavis, on saattanut tutkia jotain pientä osaa asiasta enemmän kuin se vuosikymmenten kokemuksen omaava ihminen. Yleisin tilanne on lääkäri, joka kuvittelee tietävänsä siitä ihmisestä ”kaiken tarvittavan” viiden minuutin haastattelun jälkeen, siinä kun ihmisellä itsellään on omakohtaista kokemusta omasta olostaan jo pitkältä ajalta - hän on sen yhden tapauksen ehdoton asiantuntija.
Mikä sen taviksen erottaa ”oikeasta” asiantuntijasta on usein se tiedon laajuus asiaan liittyvistä seikoista, jotka pitää ottaa huomioon. Jälleen on kuitenkin mahdollista, että se tavis itse asiassa tietää juuri siitä yhdestä asiasta ja siihen liittyvistä asioista enemmän kuin asiantuntija. Jos taas asiantuntijan elinkeino riippuu siitä, että hän ei tiedä/ymmärrä jotain tiettyä asiaan liittyvää seikkaa, on turha edes kuvitella saavansa häntä näkemään asiaa selvemmin. Eli kun valtamedia kiikuttaa paikalle omaa agendaansa pönkittävän asiantuntijan, voit olla lähes varma, että vastaukset ovat agendan mukaisia - jos ne eivät ole, se oli viimeinen vierailu siltä asiantuntijalta. Ei siis ihme, että samat naamat ovat töllössä harva se päivä: taattua laatua ilman virheitä tarinaan.
Itse pidän asiantuntijaa oikeana semmoisena, kun hänestä näkyy epävarmuus kaikesta tiedosta huolimatta. Äärimmillään tätä voidaan myös kutsua huijarisyndroomaksi, eli ihminen ei itse usko osaavansa asiaa vaan epävarmuutensa vuoksi ajattelee olevansa vain huijari, joka teeskentelee tietävänsä. Epävarmuus on kuitenkin asiantuntijan merkki, koska hän tietää ettei hän tiedä kaikkea ja se toinen voi tietää asiasta enemmän. Mutta epävarmuus ei myy, joten media kutsuu vaan uskottavan kuuloisia ja asiastaan varmoja tyyppejä ruutuun. Kansalle asiat on esitettävä faktoina, epäilykselle ei saa jättää tilaa vaikka koko tieteellinen menetelmä perustuu juuri siihen epävarmuuteen. Näin me nyt käsitämme asian, huomenna tilanne voi olla toinen.
Siksi ylivertaisuusharha on niin vaarallinen. Minä tiedän totuuden asiasta. Olen fiksuin, tietävin ja paras, kaikki mitä suustani tulee on puhdasta kultaa! Oli se sitten vuosien kokemuksen tai kahden meemin verran opittuna, näin se on koska minä sanon niin. Somessa tämä on varsin yleistä ja kun kaksi eri mieltä olevaa ja omasta mielestään oikeassa olevaa kohtaavat, kipinät alkavat lentelemään välittömästi. Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että olisi tulkinnut mitään kohtaa väärin, vaikka me kaikki koemme maailman omien linssiemme läpi ja ne linssit AINA vääristävät, poistavat ja yleistävät ihan kaiken. Ja kun se jokin asia esitetään kansalle taivaan totena, se usein omaksutaan juuri sillä tavalla. Eri mieltä olevat ovat vääräuskoisia!
Kun pitää itseään erehtymättömänä, osaa myös siitä informaatiosaastekasasta poimia juuri ne oikeat osat. Eli puhutaan vahvistusvinoumasta, missä kaikki todisteet oman kannan puolesta ovat totta ja vastaan olevat ovat disinformaatiota. Koska lähes kaikki asiat voidaan tulkita monella eri tavalla, sama todiste saattaa kelvata yhdelle puolesta, toiselle vastaan. Valinnan lisäksi siis myös tulkinnalla on suuri merkitys ja kun itse tietää aina tulkitsevansa asiat oikein, omalle kannalle löytyy aina paljon todisteita. Ne muut perustavat kantansa väärään tietoon eivätkä ymmärrä päivänselviä todisteita, ovatpa ne eri mieltä olevat tyhmää ja sakeaa sakkia!
Mitään ”korjausta” asiaan ei ole, ihmiset ovat… ihmisiä. Kaikki tuo on luonnollista ja ne vaikuttavat ihan jokaisen ajatteluun. Jos näitä em. ”ongelmia” haluaa omalla kohdalla koettaa hieman lieventää, otetaan oppaaksi seuraava kirja: The Four Agreements - don Miguel Ruiz. Loikataan vuosituhansia taaksepäin ajassa eteläiseen Meksikoon, tietoa ylläpitäneisiin miehiin ja naisiin, jotka tunnettiin nimellä Toltec. Heille yhtenäisyys ja tieto, totuus, oli tärkeää ja he kokoontuivat yhteen ylläpitämään totuutta. Ruiz listaa kirjassaan neljä sopimusta, jotka ihmisen tulisi pitää itsensä kanssa.
1. Ole moitteeton sanoissasi. Ensimmäinen ja samalla tärkein sopimus on kuitenkin yksinkertaisuudessaan se kaikista vaikein. Monissa uskonnoissa tämä sama ajatus on myös mukana, eli alussa oli sana. Sanoissa on valta ja voima, joten niitä tulisi käyttää harkiten, moitteettomasti. Se mitä ja miten sanot, sillä on valtava merkitys niin itseesi kuin kaikkiin ympärilläsi. Itseä ja muita on helppo huijata kun sanoissa on luottamus takana, vaikka ne olisivat virheellisiä.
2. Älä ota mitään henkilökohtaisesti. Mitä tahansa se toinen sanoo sinusta, se et ole sinä. Toinen ei voi tietää sinusta totuutta, aivan samoin kuin sinä et voi sitä tietää muista. Anna siis niin loukkausten kuin myös kehujen valua ylitsesi niiden sinuun vaikuttamatta. Kun alat uskomaan mitä muut sinusta ajattelevat, se muuttaa miten itsestäsi ajattelet - oletko niin paljon huonompi tahi parempi kuin oikeasti olet? Se mitä muut sanovat sinusta, kertoo vain heistä itsestään.
3. Älä oleta mitään. Oletamme valtavasti asioita, etenkin toisista ihmisistä. Hän on niin koska näin. Muodostamme usein kuvan toisista pelkkien oletusten varaan ja sitten loukkaannumme, kun se toinen ei sanonutkaan tai tehnytkään kuten oletimme. Luomme oletukset hyvinkin pienistä vihjeistä ja emme yleensä halua korjata näkemystämme, koska silloin joudumme myöntämään erehtymisemme. Siinä toisessa täytyi olla se vika, oletinkin että siinä tyypissä oli jotain hämärää.
4. Tee aina parhaasi. Ei enempää, ei vähempää. Emme ehkä aina osaa tai tiedä, mutta voimme aina tehdä kuten parhaiten kykenemme. Ei parhaiten koskaan, vaan siihen hetkeen. Jokainen hetki on erilainen ja parhaamme on täten myös jatkuvasti muuttuva tila. Moni menee läpi koko elämänsä juosten kuseksien, joka on heidän oma valintansa. Kun teet aina kaikki parhaan kykysi mukaan, ei sinun tarvitse katua mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti