Tänään, 3.5.2026, vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää ja huomenna Star Wars-päivää, May the fourth be with you! Koska pidän kuitenkin toimittelijoita karvan verran mielenkiintoisempina kuin Jar Jaria, otetaan nyt kantaa tähän myös sananvapauden muistopäiväksi kutsuttuun juttuun ja pohjaksi napataan Toimittajat Ilman Rajoja julkaisu ”Suomi lähellä pudota “hyvän lehdistönvapauden” kategoriasta”.
Suomen lehdistö on siis lähes kriisissä, koska mielivaltaisilla mittareilla mitataan tyhjänpäiväisiä asioita, jotka määrittävät mitäänsanomattoman arvosanan arvottomaan asiaan. Tai sitten maailman tärkeimpään asiaan, demokratiaan! Maamme pistemäärä oli siis tippunut pikkuisen, mutta koska arvosana oli valmiiksi aivan hilkulla tippua alempaan kastiin, paniikkiahan siinä pukkaa. Pistemäärä siis määrittää mihin kategoriaan Suomen lehdistönvapaus kuuluu ja se on tällä hetkellä vielä ”hyvä” - porukka, johon vain kourallinen maita kuuluu. Torille siis!
Että indeksi menee jämptisti, lainataan suoraan lähteestä: ”Indeksi arvioi lehdistönvapautta viiden osa-alueen perusteella: poliittinen toimintaympäristö, oikeudellinen kehys, taloudelliset edellytykset, sosiokulttuurinen ilmapiiri sekä toimittajien turvallisuus.” Ongelmana noista oli oikeudelliset puitteet, eli soo soo hallitus ja ennen kaikkea oikeuslaitos - kehtasitte tuomita toimittajia hesarin viestikoekeskus-asiassa! Toimittajilla kuuluu olla oikeus paljastaa mitä tahansa yleisölleen, siihen ei hallinnolla ja oikeuslaitoksella tule olla tuon taivaallista sanottavaa, nih.
Toimittajat taitavat tosin itsekin vielä uskoa elokuviin ja kaunokirjallisuuden antamaan kuvaan rohkeista toimittajista, jotka paljastavat isoja asioita. Ja kyllä, onhan niin joskus harvoin käynyt, kaataen hallintoja ja mullistaen maailmaa. Käytännössä nämä vallan vahtikoirat ovat kuitenkin pääosin vallanpitäjien räksyttäviä rakkeja, jotka usutetaan ”pahojen ihmisten” kimppuun. Hyvästä työstä, eli vallan suojelusta, palkitaan ja väärien varpaiden tallaamisesta rangaistaan ankarasti. Yksikään valtamedian toimittaja ei ainakaan Suomessa edes kuvittele tallaavansa vallan varpaille vaan he toimivat paljon mieluummin niin tuomarina kuin teloittajana tahoille, joista vallanpitäjät eivät pidä. Todisteista viis, juttu voidaan aina kieputtaa kuulostamaan pahalta jo paljon ennen kuin poliisi on tutkinut, syyttäjä syyttänyt saatikka tuomari tuominnut. Jos nyt edes mitään rikosta ylipäänsä edes tapahtui, nimittäin riittää että joku sanoi tai teki väärin niin kirves heilahtaa.
Kun katsotaan indeksiä, voidaan todeta Suomen tilan olevan kohtuu hyvällä mallilla. Hallinto ja oikeuslaitos kohtelevat toimittajia silkkihansikkain, kunhan vaan tuottavat oikeanlaista propagandaa. Medialle kaadetaan rahaa korvokaupalla (ei riittävästi heidän mukaan) kansalta varastetuista rahoista ja kansa uskoo valtamediaan enemmän kuin Raamattuun. Toimittajiin ei juuri kukaan mene koskemaan, mutta somen kautta palaute on toki melkoisen karua, sitä ei voi kieltää. Ihmekkös olemme aivan kärjen tuntumassa.
Kyllä, ymmärrän, toimittajan työ, etenkin tutkivan toimittajan, on rankkaa ja niska limassa etsitään johtolankoja. Työ voi olla vaarallista jos tutkitaan tahoja, jotka voivat kostaa väärät paljastukset. Tiedonvälitys on kriittinen osa demokraattista järjestelmää ja puolueeton media sen ehdoton kulmakivi. Sanoissa on valtaa, jos ne saa julki, ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että toimittajat ovat moitteettomia sanan säilää heiluttaessaan - vallan mukana tulee vastuu. Vallan vahtikoira, portinvartija ja neutraali tiedonvälittäjä, ne kaikki ovat toimittajan tehtävänä. Siis siellä fantasiakirjallisuudessa, todellisuus on hieman eri.
Ideologiaansa ajavia aktivisteja, omien agendojensa äänitorvia ja oikean vallan peittelijöitä - siitä on maamme mediakentän toimittajat tehty. Ei likikään kaikki, tietenkään, vaan suurin osa tekee ihan hyvää duunia kertoessaan kansalle urheilusta ja kissanristiäisistä. Suuri osa mistä uutisoidaan voitaisiin jättää uutisoimatta, siinä kun isot asiat on kehystetty ja kieputettu niin, ettei tapahtumasta itsestään jää juuri mitään jäljelle. Tekoälyavustettuna tuotetaan informaatiosaastetta, ettei kukaan voi huomata oikeasti tärkeitä asioita vaikka semmoinen vahingossa lipeäisikin mediaan. Joka päivälle pitää tuottaa useita pöyristymisen aiheita, että kansa keskittyy keskenään tappeluun. Ja kaiken sen mediasoopan perusteella kansa sitten ryntää äänestyskoppiin, jota sitten kutsutaan demokratiaksi.
Palatakseni kuitenkin itse artikkeliin, kaiken lisäksi koko indeksi ja Suomen pistemäärä on aivan päin prinkkalaa. Miksi näin törkeästi kehtaan sanoa? Noh, lainatakseni juttua: ”Sijoitus perustuu RSF:n laajaan kyselyyn, jossa media-ammattilaiset, juristit ja yhteiskuntatieteilijät arvioivat lehdistönvapautta. Lisäksi indeksi sisältää kohdemaan ulkopuolelta tehtävää riippumatonta laadullista arviointia kunkin maan tilanteesta.” Kaikki toimijat arvioivat siis itseään ja omaa osaansa, unohtaen autuaasti ne kaikki median toimijat, joita ei kutsuta… mihinkään. Vain valtamedian tilanne otetaan huomioon, ei lainkaan sen ulkopuolella olevia toimijoita. Demokratian kannalta se koko mediakenttä merkitsee, ei vain ne isot pelurit, jotka ottavat kisaan osaa omien omistajiensa agendalla. Toki meillä ole kuin demokraattisen järjestelmän rippeet jäljellä, joten välläkö häliä.
Mikä olisi Suomen indeksi, jos pienmedioiden tila olisi se normi? Hallinto ja oikeusjärjestelmä jahtaavat toimijoita. Tuomioita jaellaan striimaajille, jotka vain näyttävät suorana mitä jossain tapahtuu. Poliitikot mustamaalaavat kaikki toimijat, jotka eivät kumarra heidän herrakerhojaan. Kansa on opetettu vihaamaan kaikkia toimijoita valtamedian ulkopuolelta ja ohittamaan kaiken vaihtoehtoisen tiedon. Ja päälle vielä rahasta on turha edes haaveilla, koska isot alustat estävät mainostulot ja suoria sponsoreita on lähes mahdotonta löytää maalituskampanjoiden ansiosta. Suomessa pienmedian toimittaja harvemmin joutuu linnaan tai ”katoaa”, mutta taloudellisesti ja sosiaalisen statuksen kautta lynkkaus on lähes täydellinen. Sitkeät sissit jatkavat silti kaikesta huolimatta. Jalo ja kunniallinen kuitenkin jatkaa… vaiko vaan hullu ja tyhmä?
Missä kohden tämä junaturma sitten lähtee raiteilta? Heti alkuun, kun kerrotaan median olevan objektiivinen tiedon välittäjä. Ehkäpä sitten joskus tekoäly voisi olla objektiivinen, mutta kun nekin on koulutettu subjektiivisten ihmisten toimesta, ei sekään taida pelastaa tilannetta. Kaikki ihmiset ovat hyvinkin subjektiivisia niin havainnoiltaan kuin ulosanniltaan. Ei ole olemassa kahta ihmistä jotka näkisivät asian samoin ja kertoisivat sen eteenpäin samalla tavalla. Edelleenkin vääristämme, poistamme ja yleistämme kaiken mikä tulee sisään ja muovaamme ulosannin omien arvojemme ja uskomustemme mukaan. Ehkäpä jos iskulauseet olisivat rehellisiä: Yle - maailma wokelinssien läpi katsottuna, aina valtion puolella.
Toimiva yhteiskunta vaatii yhtenäisen ja puolueettoman tiedonlähteen, tietoa johon voi luottaa ilman että jokainen sana pitää puntaroida ja tarkastaa monesta paikkaa. Se tarvitsee ihmisiä, jotka tekevät tutkimustyötä jonka lopputulos määräytyy löydösten mukaan, ei rahoittajan tai ideologian. Se tarvitsee informoidun kansan, joka ymmärtää asiayhteydet eikä vaan knoppitietoa tyhjänpäiväisistä asioista. Ja ennen kaikkea se vaatii tahoja, jotka oikeasti haluavat sen yhteiskunnan toimivan ja kukoistavan. Taitaa tosin olla turhan kovat vaatimukset?
Näin lehdistönvapauden päivänä lähetänkin terveiseni kaikille alan toimijoille. Arvostan suuresti alan ammattilaisia, jotka kääntävät jokaisen kiven ja kertovat siitä kylmän rauhallisesti. Teitä tarvitaan lisää, paaaaaljon lisää - te olette palkkanne ansainneet. Ja niille aktivistitoimittelijoille, oli se agenda ihan mihin suuntaan tahansa… kiitti vitusti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti