Sininen tsunami

Jenkkien välivaalit näyttivät taas kerran, kuinka pitkä kansan poliittinen muisti on. Demokraattien, eli sinisen puolen, voitto oli varsin päräyttävä ja jos Ted Cruzin antamia lukuja in uskominen, tärkein syy esimerkiksi Kansasissa muutokseen oli ihmisten henkilökohtainen taloustilanne. Suomessa saatetaan hyvin nähdä samanlainen muutos ensi keväänä punaiseen suuntaan - Suomessa värit ovat päinvastaiset, politiikka vasemmistolla ja demokraateilla hyvin samankaltaiset. Mitä tästä pitäisi (kansan) oppia?

Kolme suurinta syytä olivat siis Kansasissa ihmisten arjen taloustilanne, korruptio ja Iranin sota. Veikkaisin syiden olevan hyvin samankaltaisia muissakin osavaltioissa, tosin korruption määrä on varmaan vaihdellut paikkakohtaisesti. Suomessa korruptio ei ole millään tavalla tuleva puheenaihe, koska sama ”maan tapa” eli juuriaan myöten järjestelmään betonoitunut korruptio jota ei korruptioksi kutsuta on juuri yhtä yleistä kautta värispektrin. Tämä ”Venäjän julma hyökkäyssota” ei myöskään jaa mielipiteitä suurten puolueiden kesken, tosin jos siihen perseilyyn haluaa stopin, juuri muodostettu ”Sodan vastainen kansanrintama”, eli neljän pienpuolueen muodostama liittouma, on oikea suunta kirjoittaa joulupukin lahjalistaan. Jäljelle jää siis talous, minkä vuoksi epäilen vahvasti myös Suomessa tapahtuvan sen muutoksen ”oikealta vasemmalle”.

Jenkeissä, kuten Suomessakin, elinkustannukset, energia ja päivittäistavarat ovat pompsahtaneet hinnaltaan uusiin ennätyslukemiin. Mistä ne korotukset johtuvat on aivan liian monimutkainen yhtälö, joten tavan tallaaja oikaisee ja osoittaa syyttävän sormensa sen hetkistä hallintoa kohti. Ja se kansa ei ole siinä väärässä - oli se syy miksi hinnat nousevat mikä tahansa, hallinnolla olisi useita keinoja korjata asiaa halutessaan. Halua ei tietenkään ole, koska näistä muutoksista, niin haitallisia kuin ne enemmistölle ovatkin, löytyy aina tahoja jotka hyötyvät ja kuten kapitalismiin kuuluu, se jolla on eniten rahaa on oikeassa.

Suomen ollessa yksi amerikkalaistuneimmista maista, ei siis kannata ihmetellä miksi seuraamme lähes kaikkia jenkkien trendejä aina pienellä viiveellä. Osa trendeistä toki saa omat vivahteensa, kuten esimerkiksi meiltä ei löytynyt ”messiasta” Trumpin tapaan vapauttamaan kansa ”laittomilta maahanmuuttajilta”, vaan meillä oli persut jotka puhuivat samaa ”maahanmuuttovastaisuutta” kuin Trump mutta karkottamisen sijaan lappasivat ennätysmäärän ulkomaalaisia Suomeen. Eli melkein sama asia? Mitä Suomeen ei ole suoraan kopioitunut on mediakenttä, eli jenkeissä on selvä jako medioiden puolueellisuudessa kun meillä taas on yksiääninen mediakenttä - mutta hei, niin on puoluekenttäkin eli tämä hassu yksipuoluejärjestelmä kahden ison sijasta!

Taloustilanteen ero kahden vertailtavan välillä on hyvin samankaltainen ja vain mittakaavaltaan hieman eri. Jenkeissä köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet aivan uudelle tasolle, siinä kun Suomessa on köyhiltä viety tuhkatkin pesästä mutta rikkaat rikastuneet vain hieman maltillisemmin. Ero tulee siitä, että Suomessa omistava luokka on suurelta osin jo vaihtanut passiaan ajat sitten, siinä kun jenkeissä rikkailla on riittävän mukavat oltavat oman maan passi taskussa. Keskiluokka on molemmissa pikkuhiljaa kusessa kaulaansa myöden, joten he ovat se vaakaa suuntaan tai toiseen kallistava joukko.

Niin kauan kun se työssäkäyvä keskituloinen kansanosa saa pitää oman elintasonsa, se äänestää ”samaa kuin viimeksi”. Jos tilanteeseen tulee radikaali negatiivinen muutos, se äänestää sitä ”toista leiriä” ja olettaa sen korjaavan tilanteen. Kun se ei korjannutkaan tilannetta, vaihdetaan taas leiriä. Trump onnistui juuri tässä puheillaan kahdesti ja nyt taas heilurin heilahtaessa valta vaihtui. Media pitää aina huolen siitä, että kansa valitsee ruton ja koleran välillä seuraavan hallintonsa, unohtaen ne kaikki ”muut vaihtoehdot”. Ehkäpä se on hyvä niin, koska populistiset protestipuolueet käyvät läpi sen Soinin gradun mukaiset vaiheensa jos joskus osuvat kultasuoneen. Poikkeus sääntöön tosin saattaa olla Saksassa AfD, mutta jätetään se matopurkki nyt ulos tästä analyysista.

Näyttää siis vahvasti siltä, että arjen pärjääminen ajaa äänestyskäyttäytymisessä lähes jokaisen aatteellisen ristiriidan ohi varsin merkittävällä osalla kansasta. Voit siis vihata sitä vastapuolen aatemaailmaa kuinka verisesti tahansa, mutta jos se vihollinen lupaa halpaa bensaa ja leipää, haittaako se nyt niin hirveästi menettää omat arvonsa - nälkä on hiton kova motivaattori? Onkin mielenkiintoista seurata ymmärtääkö maamme ”oikeisto” jenkkien vaalituloksen ja korjaa viestintänsä sen mukaan. Nyt sanoma on ”valtion talous kuntoon kansan kustannuksella” siinä kun vasemmisto korjaa puheissaan tämän hengen ahdingon seuraavien sukupolvien kustannuksella. Jos otetaan viimeiset puoli tusinaa hallintoa Suomessa tarkasteluun, ne kaikki vetivät juuri samalla tavalla, eli ”omistavan luokan talous kuntoon; kansan, valtion ja tulevien sukupolvien kustannuksella!” Kysymys kuuluukin tulevissa vaaleissa: minkä ryhmien kukkaroille käyminen vie vähiten omaa kannatusta ”vastapuolen” leiriin?

Yksi mahdollinen, siis samalla tavalla kuin on mahdollista voittaa lotossa mahdollinen, selitys tälle siniselle tsunamille on se, että Trump halusi demokraattien voittavan vaalit että hän voi todistaa että se tapahtui vilpillisesti. Amiraali Ackbarin varoitusta ei demokraattileirissä kuultu ja Trumpin ansa laukesi täydellisesti! Nyt vaan pitää luottaa suunnitelmaan ja ihan justiin, hetkenä minä hyvänsä, älä nyt katso sitä kelloa, maailma korjataan syvän valtion isoista pahoista tyypeistä! Ja juuri siksi Trumpin piti pommittaa Iranissa koulua, että saadaan se oman puolueen kannatus romahtamaan kun sodan seurauksena öljyn toimitus lakkaa kaikkialla. Next level 5D shakkia, kato! Ken tietää… Barbille ei ole ainakaan kerrottu.

Jenkkien vaalitulos on siis nähty, sen seuraamukset jäävät nähtäväksi. Voi olla ettei yksikään laki tule menemään läpi muutamaan vuoteen koska presidentti voi käsittääkseni veto-oikeudellaan niin tehdä. Kongressi on siis sininen, mutta korkki on punainen. Suomen vaalitulokseen taas kestää vielä hetken ja sen odottaminen onkin heti kolmantena omalla jännittävien asioiden seuraamisen listalla. Sijat yksi ja kaksi menevät maalin kuivumiselle ja ruohon kasvamiselle. Lopputulos kun on Suomessa, kuin myös jenkeissä täsmälleen sama: ”valtio” voitti, kansa maksaa viulut. Jos kuvittelee poliitikkojen olevan se valtiomahti, voi hyvin uskoa vaaleilla vaikutettavan. Jos taas seuraa rahaa ja valtaa, on mielestäni päivänselvää että sillä ei ole tuon taivaallista merkitystä minkä värinen takki päällä sielä nappia painavat istuvat.

Jos olisin semmoinen median esilletuoma ”oikea asiantuntija”, esittäisin kaiken edellä mainitun taivaan totena. Aloittaisin koukuttamalla, kertoisin ehkäpä merkittävältä kuulostavan omakohtaisen tarinan aiheeseen liittyen, nostaisin jännitystä ja kertoisin lopulta pelastajan sekä mitä juuri sinun tulisi nyt tehdä. Sen sijaan tarjosin vain yhden näkökulman pohdittavaksi ja suosittelen lähinnä kaivamaan popparit esiin, sirkusesitys jatkuu. Kaikki mitä meille näytetään ja mitä voi kaivaa ”somen syövereistä” kun on vain promillen murto-osa kaikista niistä muuttujista, jotka tähän yhtälöön liittyvät. Turha siis edes kuvitella tietävänsä tai ymmärtävänsä mitä oikein on tapahtumassa. Toki rikkinäinen kellokin on kahdesti päivässä oikeassa ja sekin on hiton monta kertaa useammin kuin yksikään ”virallinen” kommentaattori.

Helppoa kuin heinänteko

Kun EU:n satelliitti räppää taivaalta kuvan pellosta ja siinä on pilvi välissä, sen sijaan että katsottaisiin edellistä kuvaa tai odoteltaisiin seuraavaa ohilentoa, byrokraattien ohjeistamana tekoäly lähettää isännälle kuvauspyynnön pellon laidalta. Pyyntö on tosin hieman väärä nimi tälle toimelle, koska tottelemattomuudesta pukkaa sanktioita koko tilalle. Pelastuiko maailmaa vai tehtiin taas vaihteeksi paljon turhaa työtä?

Kun sen reilun nelisenkymmentä vuotta on tätä katsonut ja kokenut, ei voi kuin ihmetellä sitä järjen köyhyyttä ja turhanpäiväistä pilkunnussimista mihin ollaan edetty EU:in liittymisen jälkeen. En tietenkään puhu kaikkien viljelijöiden suulla tai puolesta, vain omasta näkökulmastani, mutta en tähän päivään mennessä ole kuullut kenenkään sanovan yhtä ainoaa positiivista asiaa käytännön todellisuuden saavutettua se arki. Alkuun tilanne oli paperihelvettiä lukuunottamatta ihan ok - energia ja raaka-aineet olivat edullisia, tuotteesta sai käypän hinnan ja tuet tasoittivat huonoina vuosina budjettia.

Viimeiset vuodet noin 2-3% Suomen tiloista laittaa hanskat naulakkoon vuositasolla (1000+ tilaa). Energia maksaa maltaita, kasvatukseen tarvittavat materiaalit ovat moninkertaistuneet hinnaltaan, kärrykuormallisesta viljaa ei meinaa saada edes maksettua uutta rengasta kärryyn ja tukitaso jatkaa alamäkeään, mikä yhdistettynä inflaatioon ei kata kuluja millään tasolla. Onneksi ilmasto pelastuu kun ruuantuotanto siirtyy toisaalle ja safka kiikutetaan sitten rahtina kauppojen hyllylle.

Todellisuus varsin monella maatilalla Suomessa on se, että tuotanto ei ole taloudellisesti kannattavaa, byrokratian määrä on seilannut absurdiuden horisontin yli ja juuri ketään ei enää nappaa kun ruoka tulee kaupasta ja sähkö töpselistä. Päälle vielä suuri osa tiloista pyörii ihmisten toimesta, jotka ovat paljon lähempänä eläkettään kuin lapsilisäänsä ja kun terveyspalvelut lopetetaan harvemmin asutetulta alueelta, siinä moni joutuu kahdesti pohtimaan kannattaako enää laittaa terveyttään peliin kiittämättömille.

Mikä sitten tappoi Suomen maatalouden? Yksinkertainen vastaus olisi EU, mutta väitän maamme päättäjien kyenneen samaan tulokseen täysin ilman keskitettyä EU-diktatuuria (komissio) - siihen olisi vaan mennyt hieman enemmän… vaiko vähemmän aikaa? Protektionismi ja vahva kansallinen itsetunto suojelivat ennen sitä vahvaa maan tukirankaa, maataloutta, mutta kun niistä luovuttiin ja ”kansainvälistyttiin”, tuho oli lähes pomminvarma ja täysin ennalta-arvattava. Suomi oli vielä 1960-luvulle asti agraariyhteiskunta siinä kun nyt suurin tuotanto mahtaa olla hyvesignalointipisteissä. Kun kansakunnan suurin kriisi on siinä, mitkä maat voidaan sallia pelaamaan jääkiekon maailmanmestaruudesta, voidaan lainata Kummelia ja tokaista ”me ollaan hävitty tää peli”. Näin urheiluvinkkinä esitän: kielletään Ruotsin osallistuminen Suomi-Ruotsi maaotteluun niin ainakin osa mitaleista voisi tulla suomalaisille!

Nähdäkseni ne kaksi suurinta syytä järjestelmämme romahdukseen ovat globaali vapaa markkinatalous sekä rajaton byrokratian kasvu (joka noudattaa täysin eliitin ylituotannon, P. Turchin, kaavaa). Molemmat olivat täysin ennustettavia ja ennaltaehkäistäviä asioita, mutta näiden ilmiöiden edunsaajien voitot ajoivat ihan sattumalta kansan yli 100-0.

Miksi Suomessa tuotettu ruoka ei pärjää globaalissa markkinataloudessa on suunnilleen yhtä hankala kysymys kuin miksi hiekoitushiekka ei käy kaupaksi Saharassa. Kun tämä yhdistetään ulkoa ohjailtuun byroslaviaan, varmistetaan ettei Suomessa kannata tuottaa juuri mitään. Tämä siis kun asioita mitataan taaloissa ja hiilidioksidissa. Nämä mittarit soveltuvat tosin yhteiskunnan hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden mittaamiseen kuin litran mitta maileihin - siis niiden asioiden mittaamiseen, joilla pitäisi olla jotain merkitystä.

Voitaisiinko asia korjata? Byroslaviaa tai markkinataloutta, ei juurikaan, mutta yhteiskunta voisi korjata itse itsensä ja palauttaa elinvoimansa ainakin pienimuotoisesti. Suurin osa kansasta tosin edelleenkin tulisi hankkimaan ravintonsa mäkkäristä tai vegaanisia vaihtoehtoja kaipaaville rapakon takaa tulevista GMO-soijasta tuotetuista supermarketin valmisteista. Mutta sille pienelle vähemmistölle löytyy vaihtoehtoja niin kuluttaa kuin tuottaa ruokaa eri tavalla - huomattavasti luonnonmukaisemmin.

Hyvä esimerkki tästä luonnonmukaisuudesta, kuin myös esimerkki siitä, kuinka kujalla ihmiset nykyään ovat kun tämä on siis oikeasti uutinen: Yle - ”Viljelijä Aki Laaksonen luopui apulannasta ja säästi satoja euroja hehtaarilta”. Klikinsäästäjä juttuun: hän ajoi pellolle apulannan sijasta paskaa. Tämä uusi ja innovatiivinen, ellei muutamia tuhansia männävuosia lasketa, idea saattaa mullistaa maatalouden! Nyt. Vittu. Oikeasti.

Regeneratiivinen viljely, oli se sitten eläinten tai kompostoinnin keinoilla, tarjoaisi keinot tuottaa ruokaa ja samalla viherryttää maat ja mannut takaisin. Mitään keinotekoisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita ei tarvita, mistä nyt on tosiaan se jokunen vuosituhat todisteita. Mutta kun laitetaan byrokraatti asia laskemaan, saadaan aina tulokseksi sen mitä teollisuus on lobannut päättäjien agendaksi. Jos joku keksisi keinot miten homma saataisiin skaalautumaan kannattavasti, joku tarkastaja ja lupaviranomainen tulisi sen sulkemaan alta aikayksikön. Siksi tämä niin ihmisille kuin luonnolle hyödyllinen viljely ei tule lyömään itseään koskaan isosti läpi. Tai no, ei sanota koskaan, koska jos koko järjestelmä romahtaa ja palaamme agraariyhteiskunnaksi, se on hyvin pitkälti se ainoa tapa ihmiskunnalle selviytyä.

Otetaan vielä loppuun esimerkki siitä, kuinka helppoa se heinänteko oikeasti on. Noin reilun kolmanneksen vuodessa Suomessa luonto huolehtii itse asiasta kun eläimet laiduntavat, mutta talvikaudeksi tarvitaan rehua. Se on siis yleensä niitä useimmin valkoisia, noin metrin halkaisijaltaan olevia pallukoita peltojen ja rakennusten seinien vieressä landella. Huom, ne eivät siis ole lehmän- tahi traktorin munia, eivät vaahtokarkkeja tai mitään UFO-teknologiaa. Tämän lisäksi: Älä koske niihin tai tee niihin reikiä - siinä menee helposti koko paali pilalle jos siihen tulee reikä ja ilma (ja vesi) pääsee sisälle. Isäntä/emäntä tietää koska ja kuinka niitä tulee käsitellä, se on oma taiteen lajinsa.

Aloitetaan maasta. Pellon on oltava kunnossa niin koostumukseltaan kuin ravinteiltaan ja happamuudeltaan. Kylvö ja mahdollinen lannoitus on hoidettava niin luonnon kuin byrokraattien sanelemissa rajoissa, sillä erolla että luonto ei anna anteeksi, byrokraatti vaan sanktioi virheestä. Jos kyseessä on vanha nurmi, sitä saatetaan joutua paikkakylvämään tai rikkatorjumaan kesken kasvukauden, jälleen luonnon ja byrokraattien rajojen mukaisesti. Sitten odotellaan, toivotaan tai rukoillaan että säät ovat suotuisia koko kasvukauden, joka jälleen on rajoittunut luonnon ja byrokraattien mukaan, em. seuraamuksin. Nurmelle saatetaan ajaa lannoitetta kesken kasvukauden, mutta ainoastaan byrokraattien sallimilla tavoilla. Niitto tehdään sitten sään rajoissa ja byrokraattien määrittämän aikaikkunan sisällä ja kaadettua heinää käsitellään pellolla käännellen halutun laadun mukaan, täysin sään armoilla. Paalaus/keräys tulee osua juuri oikeaan aikaan ja luontoäiti ei anna alennusta tässäkään kohden, tosin byrokraatteja kiinnostaa tässä enää lähinnä tarkka määrä kerätystä heinästä, paikan/sijoituksen sallituista tavoista/paikoista, tarkasta ajankohdasta, pohjakasvuston ulkonäöstä taivaalta katsottuna ja ovatko kaikki työkoneet tiekelpoisia.

Eli niinkuin Suomessa ei nyt olisi jo tarpeeksi haastavaa säiden vuoksi, niin joka s-tanan napsahdus pitää kirjata ja tehdä juuri ennalta määrättyyn aikaan ja ”sallitulla” tavalla, täysin säästä riippumatta. Ja heinä on vielä helpommasta päästä kasvinviljelyssä, että repikää siitä.

Syyllinen kunnes toisin todistetaan

Tässä jokunen aika sitten tuli X:n puolella vastaan jonkun jakamana vanhempi tekstini ”Ulkovaltojen alaisuudessa” ja nakkasin sen sitten Grokin (X:n AI) analysoitavaksi. Lyhyt ja ytimekäs yhteenveto, juu, mutta mikä pisti silmään ja vedet tuli nauraessa silmiin oli sen ensimmäinen ehdotus jatkokysymykseksi: ”Is the author Russian agent”, eli onko kirjoittaja Venäjän agentti. Grok ei kyennyt löytämään todisteita sen puolesta, mutta onnistuneesti kaivoi tekstien joukosta linkit vanhaan blogiin ja kirjoittajan nimen. Grok julisti olevansa neutraali ja objektiivinen, eikä oleta syyllisyyttä pelkän kriittisen näkemyksen pohjalta… toisin kuin valtaosa ihmisistä.

Syyttömyysolettama löytyy joka ikisestä länsimaisesta ihmisoikeusjulistuksesta ja se sääntö koskettaa Suomessa koko prosessia alusta loppuun, eli poliisista tuomariin. Rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä kunnes riippumaton oikeuslaitos toisin päättää. Todellisuudessa se ei ihan tuolla tavalla mene, vaikka ainakin se kirjallinen todistusaineisto aina pyritään saada se osoittamaan. Kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä löydetään.

Ketju pitäisi mennä siis tyyliin: poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomari tuomitsee. En nyt ota enempää kantaa tähän viralliseen tapaan, vaan keskitytään niihin tosimaailman tapahtumiin joissa se ei ihan noin tunnu menevän. Oikeuden päätös kun voi olla lääppäys kämmenille verrattuna siihen, minkälaisen tuomion saa varsin helposti etenkin vääristä mielipiteistä nykysuomessa. Oikeuslaitos ei yleensä näe näitä ajatusrikoksia, paitsi ”rasistisia” semmoisia, tuomittavina rikoksina, mutta nykyiseen ilmapiiriin kuuluu hyvin vahvasti tuomita ja rangaista jos jonkin asian näkee ”väärin”.

Lontooksi puhutaan ”judge, jury and executioner”, eli tuomari, valamiehistö ja teloittaja, mutta Suomen oikeuslaitoksesta se valamiehistö puuttuu joten yksinkertaistetaan se sanonta ”syyttäjäksi ja tuomariksi”. Oikeusvaltiossa nämä ovat tarkkaan määriteltyjä viranomaistahoja, mutta länsimaisen demokratian neljäs valtiomahti on jo kauan sitten kaapannut nämä kaikki roolit itselleen. Media siis tuo ”rikollisen julki”, syyttää ja tuomitsee vaikka mitään rikosta ei olisi lain mukaan tapahtunut. Riittää, että heidän ylläpitämä keinotekoinen yhteiskulttuuri on ”uhattuna”.

Medialynkkaus lopettaa yleensä ihmisen kaikki mahdollisuudet siitä eteenpäin päästä niin julkisuuteen kuin usein edes urallaan eteenpäin. On täysin yhdentekevää tapahtuiko mitään rikollista tai ei, vaan kysymys on siitä mitä media pitää halveksuttavana. Ei kansa vaan media, usein kompaten sen hetkisen eduskunnan arvomaailmaa. Lynkkaukseen riittää helposti epäilys, vihjailu, jonkin asian ”osoittaminen” ja asiantunijalausunnot jotka sitten kehystetään hienosti artikkeliin tai uutiseen. Kädet voi helposti pestä teosta suorittamalla perinteinen Reductio ad Hitlerum, eli natsikortin pelaaminen, usein jossain lievemmässä muodossa. Ensin siis puhutaan jostain pahasta tahosta/asiasta ja heti perään mainitaan se syytetyn nimi. ”Emmehän me kutsuneet häntä Putinistiksi, oli puhdasta sattumaa että nimi mainittiin siihen heti perään”.

Perinteisten medialynkkausten lisäksi nykyään paljon yleisempi on somelynkkaus. Viranomaiset ovat jo vuosia pyrkineet saada asiaan pientä korjausta vaatimalla ”maalittamista” rikoslakiin. Ei tosin mitä tahansa maalittamista, vaan viranomaisten maalittamista, eli kansalaisten olisi laitonta arvostella viranomaisia ja heidän päätöksiään yhdistämällä teon ja tekijän. Päätöksiä ja tekoja saisi edelleen kritisoida, mutta niiden tekijöitä ei. Edelleenkin siis olisi täysin ok leimata ja haukkua ihmisiä somessa, sekä suorittaa joukkovainoa ”pahoja ihmisiä” kohtaan. Mutta kuka/mikä sen pahuuden jota vastaan hyökätään sitten määrittää?

Se riippuu. Jokaisella ryhmällä on ne omat sallitut kohteet, samoin kuin se kenen puolesta tulee loukkaantua. Tämä sääntö menee jokaisella ryhmällä täsmälleen samalla tavalla: Joku joka on/tekee X on paha syntinen ja he kaikki samanlaisia pahoja syntisiä, koska tekevät/ovat X:iä. Samalla kuka tahansa joka sanoo pahaa ryhmästä Y ovat pahoja syntisiä, koska vain pahat syntiset niin sanovat. ”Paha syntinen” korvataan tietenkin jollain asiaankuuluvalla termillä, koska emme enää käytä uskonnollisia termejä vaan olemme valistuneempia korvaten ne esimerkiksi natsilla, fasistilla, rasistilla, Putinistilla, vatnikilla, sosialistilla, kommarilla tai ”valkoisella lihaa syövällä heteromiehellä”. Ennen olikin helpompaa kun yhdellä sanalla sai kaikki vääräuskoiset niputettua samaan kategoriaan!

Näistä syytöksistä ja välittömästä tuomiosta ei liioin ole mahdollista päästä millään tavalla irti, koska kyseessä on perinteinen Kafka-ansa. Jos myönnät, olet syyllinen ja vain syyllinen kieltää olevansa syyllinen. Syyttäjällä on yleensä se todistustaakka, mutta tästä ollaan irtauduttu ja nyt syytetyn on todistettava olevansa syytön. Jonkin asian olemattomuutta on vaan karvan verran hankala todistaa, kuten tässä nyt on vuosikymmeniä nähty esimerkiksi ateistien suunnalta. Mikään todiste ei missään tapauksessa tule kuitenkaan kelpaamaan, eli puolustautuminen näihin perättömiin syytöksiin on turhaa.

No mutta meillähän on todisteita! Paitsi että useimmiten ei ole, vaan meillä on viitteitä, jokin näyttää joltain ja ehkäpä jopa heikko ajallinen yhteys. Oikeudessa nämä todisteet naurettaisiin pihalle, mutta somelynkkaukseen ne ovat kivenkovia todisteita. Toisaalta taas jos vääräuskoinen pyrkii omaa kantaansa todistamaan näyttämällä vaikka virallisesta lähteestä olevan julkisen haastattelun, missä suoraan hevosen suusta kuulee asianlaidan, se ei kelpaa koska syyt. Meillä on siis melkoiset kaksoisstandardit mitä todisteisiin tulee.

Ei siis ole mikään ihme, että valtaosa ihmisistä kumartaa konformismin paineessa ja pitää turpansa kiinni. Tosin hiljaisuus on myös merkki väärän näkemyksen kannattamisesta, joten turvallisinta on ”kannattaa sitä nykyistä juttua”. Lippu profiilikuvaan, bioon pronominit ja ”hyvän puolen” taisteluhuutoja aina väliin. Kun Tsekkosslovakiassa Havelin mukaan kun se vihanneskauppias laittoi kyltin ikkunaan, hän ei oikeasti siihen uskonut, mutta somen ansiosta se paine on kasvanut ja pelkkä ulkoinen kannatuksen osoitus ei enää riitä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja kun se suuri ja pelottava tekoäly joka tappaa kaikki ihan justiinsa on ainoa joka noudattaa ihmisoikeuksia. Emmeköhän onnistu senkin pian kitkemään, että tekoälykin noudattaa sitä yhtä ainoaa oikeaa virallista tarinaa?

Ameriikan malli

Leikkauksia, leikkauksia ja leikkauksia ilmoitetaan harva se päivä uutisissa, koska rahaa ei kuulemma ole enää kaikkeen mahdolliseen. Nämä leikkaukset kohdistetaan aina yhteen väestönryhmään kerrallaan, mikä on varsin nerokas tapa keittää kansaa kuin sammakkoa.

Nerokas siksi, että vaikka asiasta on varoiteltu esimerkiksi Martin Niemöllerin kuuluisassa runossa ”ensin ne tulivat…”, sama juoni onnistuu joka kerta. Yksi ryhmä kerrallaan vedetään löysään hirteen ja muut eivät uskalla/halua/pysty/viitsi/osaa puuttua asiaan koska se ei vaikuta juuri siihen omaan tilanteeseen, vielä. Jostain syystä rahaa kuitenkin löytyy aina sotaan, maahanmuuton tukemiseen, kehitysapuun, ilmastohömppään ja suuryritysten auttamiseksi. Jos ajatus, että suuryrityksiä tuetaan tolkuttomasti, se 300 hehtaarin mahdollisen datakeskuksen alta laittomasti Googlen kaatama metsä kelvannee todisteeksi? Se oma kansa, jonka puolustaminen ikäänkuin olisi se kansanedustajien tehtävä, vetää aina lyhyen korren.

Sinänsä tämä ei yllätä lainkaan, koska kaikki maamme poliitikot noudattavat neoliberaalia talouspolitiikkaa, eli kilpailu korjaa kaiken. Varsin moni itkee somessa kuinka ”sosialistista” Suomen talouden hoito on, mutta jos sitä rahavirtaa vaivautuu seuraamaan yhtään sitä verokarhua pidemmälle, tulos on aika päivänselvä. Oikeiston lempparioikeutus, ”trickle-down-economics”, on myöskin viimeisten vuosien aikana todistanut omat voimansa kun varallisuuden pakkautuminen on päässyt ennätystuloksiin. Mutta näillä mennään, kohti periamerikkalaista ”hyvinvointivaltiota”.

Suomen amerikkalaistuminen näkyy vahvasti myös siinä, miten tänne kopioidaan kaikki tavat juhlia tiettyjä lomapäiviä. Joulu oli ennen perinteisiä jouluruokia ja koristeeksi piisasi kuusen lisäksi muutama kynttelikkö ja halloweenista oltiin nähty lähinnä vaan elokuvista, mutta nykyään kaupat notkuvat kuukausikaupalla ”kausikrääsää” ja mukuloille tsiljoonaa eri muotoisia glukoosi-fruktoosi-siirappi-roskaa. Koristella pitäisi kaikki anopista lähtien niin että talo näkyy kuusta asti ja päivän sana onkin kaikessa ”kuluttaminen”. Sillä kun voi helposti osoittaa naapureille, että ei olla mitään rupusakkia!

Juu, netistä ja leffoista omaksutaan ne tavat, mutta mitä itse en kaipaisi kopioitavaksi ovat ne slummit ja kokonaiset kaupunginosat, mihin köyhät loppusijoitetaan. Suomessa ei tosin samankaltaisia kadulla asuvia laumoja pääse syntymään, koska ihmiset jäätyisivät kuoliaaksi, mutta kaukana siitä ei olla ja erona lähinnä se, että meillä nähdään nälkää ja säästetään lääkkeistä tuetuissa vuokra-asunnoissa - eli rahat dumpataan omistajien taskuihin samalla kun kerrotaan että autetaan tavan tallaajaa.

Miksi näin? Yksi suuri syy löytyy siitä, että vuosikymmenien ajan tänne on roudattu muiden maiden köyhiä jakamaan sitä pientä pottia, joka ennen piisasi juuri ja juuri oman kansan heikko-osaisten avuksi. Se kuuluisa ”pohjoismainen malli” toimi kohtuullisesti ja tavan tallaajalla oli motivaatiota maksaa siitä, että jos oma elämä romahtaa niin jostain saa apua ja tukea. Mutta nyt koko elämänsä korkeita veroja maksanut suomalainen saa lähinnä eioota ja juuri sen verran tukea, ettei ensimmäisen vuoden aikana kuole nälkään tai tule heti häädetyksi kotoaan. Kun itse kiristää sitten vyötä ja katsoo seitsemänhenkisen maahanmuuttajaperheen lataavan ostoskärryt täpötäyteen ja lastaavan kamat uudenprameaan autoon, ei kannata ihmetellä miksi joku saattaa sanoa hieman mikroaggressiota kovemmin asiasta?

Matemaattinen yhtälö pohjoismaisessa mallissa nykymenolla on kuitenkin mahdoton. Työtä tekevä kansanosa kutistuu suhteessa tuella eläviin ja laki edelleen määrää minimitason, johon ei ole yksinkertaisesti varaa. Verotusta tietenkin kevennetään hyväosaisilta, koska heistä halutaan pitää kiinni etteivät pakene ulkomaille. Koska byroslavialla on liian suuret verkostot ruokittavana omia kavereitaan, ei niistäkään voida leikata. Verot on jo vedetty kaakkoon, kaikilta paitsi omistavalta luokalta, joten se turvaverkko alkaa pikkuhiljaa repeillä. On nimittäin hyvä huomata, että kaikki nämä tuet alimmalle luokalle jotka myydään ”turvaverkkona” eivät ole mitään hyväntekeväisyyttä tai ihmisoikeuksien ylläpitoa, vaan halpa henkivakuutus sille omistavalle luokalle. Ruokkivaa kättä ei yleensä purra, joten halvin tapa pitää soihdut ja talikot poissa kartanon porteilta on tarjota leipää ja sirkushuveja.

Ainoa tapa olisikin korjata lait soveltumaan nykyiseen tilaan. Siihen suuntaan ollaan jo menossa, eli sirkushuvien kyytipojaksi jokaisen olisi kustannettava oma leipänsä. Tukien minimitasoa on siis tarkasteltava uusiksi ja se merkitsee sille alimmalle kymmenykselle todella kylmää kyytiä - aivan kuten jenkeissä. Mutta hei, näin se neoliberaali talouspolitiikka toimii - jos et pärjää kilpailussa, se on täysin omaa syytäsi. Mitäs synnyit huonot kortit kädessä! Olisit ollut terve, rikkaasta perheestä ja keskivertoa älykkäämpi niin saisit oikeutetusti enemmän.

Entäs jos kansakunnan hyvinvointia ei mitattaisikaan BKT:lla, vaan leipäjonojen pituudella? Sen sijaan että lasketaan kuinka hyvin sillä ylimmällä kymmenyksellä menee, katsottaisiin miten siellä alimmassa portaassa ihmiset pärjäävät? Suurin ongelma ei olekaan esimerkiksi lapsiköyhyys, vaan että joku LGBBQ+ ei vahingossakaan joudu väärään vessaan. Toki se kaikki on kopioitu suoraan demokraattien johtamista jenkkimestoista, ymmärtämättä miltä se kolikon kääntöpuoli näyttää alati kasvavalle joukolle.

Enemmistöllä menee kuitenkin vielä aivan liian hyvin, että saataisiin hommaan stoppi. Yleislakko ja kunnon vaaliboikotti niin hienostoalueella asuva kulttuuritoimittajakin saattaisi joutua tekemään oikeaa journalismia. NIMBY pelaa vielä hienosti, mutta ehkäpä sekin päivä koittaa kun ne ongelmat leviävät sen ylemmän keskiluokan byrokraattienkin pihoille. Eteläisemmässä Euroopassa, Ranska noin esimerkkinä, se paska on taas osunut tuulettimeen vaikka tarina koetetaan kieputtaa joko tekoälyn tekemäksi deep-fake materiaaliksi tai Putinin syyksi kun oma hallinto päästi ketut kanatarhaan. Suomessa siihen on toki vielä matkaa, koska nyt vedetään niitä hiljaisia ja heikkoja ryhmiä vasta kiikkuun. Mutta kun heitä ei puolusta, ei ole kukaan puolustamassa kun se sattuu omalle kohdalle, aivan kuten Niemöller kirjoitti.

Suomen hoivajärjestelmästä

Olisi liian helppoa sanoa, että hoivajärjestelmän (vanhuspalvelu, vammaispalvelut, MT- ja päihdekuntoutus, perhepalvelut ja lastensuojelu) ongelmana on lähinnä rahanpuute. Kyllä, rahoitus on kustu useamman hallinnon avulla jo hyvän aikaa sitten, mutta niitä syvempiä ongelmia ei pelkästään rahaa kaatamalla tai tekijöitä lisäämällä korjata. Hyvinvointialueiden koko idea taas oli korjata ongelmat lisäämällä byrokratiaa menee siinä hulluuden ja typeryyden rajamaastossa, joten unohdetaan se heti alkuun. Ei, järjestelmän ehkäpä se suurin ongelma on siinä kukoistava eturistiriitojen kasauma.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa vaan aina pitäisi valita hyvä ja kestävä tuote. Hoivajärjestelmässä on valittu halvin reitti joka maksaa sitten ”loppupäässä” moninkertaisesti, työllistäen siinä sivussa armeijallisen byrokraatteja, mikä toki on byroslavian tunnusmerkki. Ja kun tätä järjestelmää korjataan byrokratiaa lisäämällä JA rahoitusta vähentämällä, saadaan kävelevä katastrofi aikaiseksi. Yllättyneitä: 0kpl. Noh, onneksi sentään ulkomaille on vara kaataa miljardikaupalla rahaa, koska eiväthän ne hoivaa tarvitsevat enää tuota mitään, eikös?

Kun se hoivajärjestelmän ”sosiaalitantta” kohtaa asiakkaan, hänellä on mahdoton tehtävä. Pitää mahdollisimman halvalla tavalla löytää minimimäärä hoivaa, samalla kun laki määrää pitämään ihmisen kunnossa siinä kun omaiset ovat soihtujen kanssa ovella ja pomo hengittää niskaan niin tuloksista kuin asiakastyytyväisyydestä. Välittämisestä tulee riippakivi joka ajaakin muista välittäviä ihmisiä alalta pois varsin tehokkaasti - näin yli 10 vuoden omista ja muiden kokemuksista näkemystä ammentaen.

Seuraava eturistiriita tulee vastaan kun se asiakas tarvitsee apua tai palveluita, joita hänelle se tantta olisi suosittelemassa em. ristiriidoin. Ihmisillä kun on oikeuksia ja viranomaisilla velvollisuuksia, kuten esimerkiksi kertoa niistä oikeuksista. Mitä kaikkia palveluja ihmisille kuuluu, mitä mahdollisia olisi olemassa ja miten niitä voisi edes yrittää saada, koska osa on harkinnanvaraisia siinä kun osa ihan lakisääteisiä. Jos vaan kertoo miten itse näkee asian turhia selittelemättä, siinä voi säästää pitkän pennin! Se vaan että netistä löytyy aika helposti tietoa ja siinä voi tulla se virkavastuu jossain kohden vastaan…

Kaikki nämä ristiriidat pakkautuvatkin yhteen pisteeseen, mistä sitten lähtee lumivyöry liikkeelle sen yksilön asioiden suhteen. Pienikin virhe suuntaan tai toiseen tulee joko hieman kalliimmaksi kuin sen olisi tarvinnut, tai sitten pitkässä juoksussa helvetin paljon kalliimmaksi ja aiheuttaen lukemattomille muillekin tahoille suuria ongelmia sekä kustannuksia. Nappiin osuessaan yksilö saa tarvittavan avun ja pitkän aikavälin kustannukset jäävät maltillisiksi. Paperilla laadunvalvontaa tehdään asian suhteen vaikka ja kuinka, mutta jos se toimisi, luulisi sen näkyvän jo jossain? Laadun taso kun selittäisi varsin tarkasti miksi taas rapatessa roiskuu ja kustannukset kasvavat kasvamistaan palveluiden laadun samalla kyykätessä.

Mikä se piste sitten on missä tämä homma kusee? Hoidettavan ihmisen tilanteen arviointi. Suomessa vissiin kaikkialla on otettu käyttöön RAI-arviointi (Resident Assessment Instrument), joka sitten jakautuu eri osa-alueisiin joilla on sitten omat lyhenteensä joita jokainen saa itse selvittää jos kiinnostaa tarkemmin: MAPLe, ADL-H, CPS, IHIER-C, DRS, DRSSR ja ABS. Näillä mittareilla arvioidaan sitten niin fyysisiä kuin kognitiivisia kykyjä sekä rajoitteita ja niiden antamien ”pisteiden” mukaan tehdään sitten päätöksiä. Kun vuosia sitten nämä asiat tehtiin lomakkeella, jossa laskettiin pisteet yhteen ja se määritti tuloksen, nykyään ei enää lasketa pisteitä vaan tiedot syötetään softalle joka pisteyttää tulokset ja eri osa-alueiden pisteet määrittävät hoidon/palvelun tason. Eli ”emme käytä enää pisteitä, koska se dehumanisoi ihmisen”. Nyt softa tekee saman, eli kaikki hyvin!

Eli kun ihmisen ”tasot” eri testin osista on saatu selville, niistä sitten yleistetään tulokset tietyille ”portaille” jotka sitten määrittävät mitä hoitoa ja palveluita ihmiselle pitäisi kuulua. Numeroiksi muunnettu ihminen sysätään sitten koneiston purtavaksi ja tason 3 tyyppi on tason 3 tyyppi, riippumatta siitä miten ne pisteet siinä osin saatiin kasaan. Samalla portaalle taas sitten päätyy ihmisiä, joilla yhdellä on ”jaloissa vika” ja toisella ”päässä vikaa”.

Mutta mitäs tapahtuu kun vahvasti eturistiriitojen riivaama henkilö tekee sen testin ja tulkitsee sen asiakkaansa vastauksia? Jo itsessään ihmisten luokittelu ja pisteytys kusee sekä tilanteen että hoidon tarpeen arvioinnin, mutta kun se arviointi itsessään tapahtuu ihmisten toimesta joidenka työpaikka riippuu siitä, että he tekevät ”oikein” ne arviot? Saadaan taso ”liikkumisen esteitä, kaatuilee” sänkypotilaalle. Ja siihen sitten sovitetaan hoitoa ja palveluita…

Yksittäisen ihmisen kohdalla jos hoito järjestetään sitten kotona nämä tasot vaikuttavat tuloihin, myönnettyihin ulkopuolisiin apuihin ja tietysti hoitoon itseensä. Vaikutuksen alaisena on siis yleensä vain se perheyksikkö, joten vahinko virheellisistä arvioinneista jää koko järjestelmään varsin pieneksi. Yksilötasolla mahdollisesti katastrofaalinen tilanne joka saattaa helposti pitkässä juoksussa kasvaa paljon suuremmaksi ongelmaksi ja järjestelmälle vielä paljon kalliimmaksi, mutta vaalikausi on lyhyt joten ei huolta huomisesta, se on seuraavan hallinnon ongelma! Onneksi esimerkiksi apuvälineitä ja vastaavia saa silti kohtuullisen helposti, jolloin kotona pärjääminen on silti monelle mahdollista.

Mutta kun se pienikin eturistiriidan (tai osaamattomuuden, tietämättömyyden, typeryyden, pahantahtoisuuden tai välinpitämättömyyden) aiheuttama arviointivirhe kohdistuu yksilöön, joka syystä tai toisesta laitetaan koneiston myllyyn oman perheen sijasta, aiheutetaan siinä monitasoinen paskashow. Ihminen ei saa tarvittavaa apua, hoitavat tahot saavat virheellisen kuvan ja ihminen saatetaan sijoittaa aivan väärään palveluun. Kun vaikkapa yksikköön siirrettävä on luokiteltu ”kävelee huonosti” ja tarve olikin sänkypotilaan, se mitoitettu yksikkö saa yht'äkkiä kuormakseen 1 tunti päivässä avustattavan sijaan 6 tuntia tai enemmän. Kun henkilökunta on mitoitettu vastaanottamaan vain vähäistä apua tarvitsevia, kuormitus voi moninkertaistua jo yhdellä väärin sijoitetulla asiakkaalla. Ja kun niitä on useita… hyvää matkaa sitten.

Kun se yksilö ei saa tarvittavaa apua tai apu on aivan väärää, esimerkiksi mielenterveys ja päihdekuntoutujan suhteen, riski tilanteen pahenemiseksi kasvaa melkoisesti. Myös väärin sijoitettu vammainen tai vanhus saattaa menettää sen vähäisen toimintakykynsä kun hoitajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa hänen tarpeisiinsa. Lopputulos: pitkässä juoksussa kulut moninkertaistuvat. Tuleeko se virhearvio ja sitä seuraava hoitosuunnitelma sitten mukaan lääkärin vai jonkin sosiaalityöntekijän toimesta, se on sinänsä merkityksetöntä, mutta jonkun siihen tulisi puuttua. Mutta kukas siihen puuttuu? Hoitaja saa nopeasti ”vaikean ihmisen” maineen jos hän vaikkapa uhmaa osaston lääkärin selvästi virheellistä näkemystä. Hoitava taho kun tuppaa näkemään sen arjen todellisuuden hieman eri tasolla kuin vartin vieraileva lekuri tai tunnin-pari haastatteleva byrokraatti. Ja kuten tiedämme, lääkäri ja byrokraatti ovat aina oikeassa!

Kun ihminen pelkistetään numeroksi, ollaan vaarallisella tiellä. Kun järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään asiakkailta eikä asiakkaita järjestelmältä, ollaan vauhdilla menossa kohti rotkoa. Kenenkään osallisen, paitsi sen yksilön ja läheisten, etuna ei ole korjata niitä nähtyjä ongelmia, koska siitä joutuisi myös itse vastuuseen. Kuseeko homma siis itse arviointitavassa, koulutuksessa, itsearvioinnissa, perehdyttämisessä, ohjeistuksessa, softassa vai esihenkilöiden kampaviinerikokouksissa, siitä en osaa sanoa. Ongelmaa ei kuitenkaan huomioida, koska byroslavia ei yksinkertaisesti niin toimi eikä tule koskaan toimimaan.

Tarkkaan kohdistettu ja ajankohtainen avustus voisi lisätä vuosia, myös työkykyisiä vuosia, monen ihmisen elämään ja ainakin parantaa hänen elämänlaatua merkittävästi. Nyt järjestelmä on kuin kiviä söisi ja nauloja kusisi jos arpa osuu huonosti kohdalle. Ihmisten terveyden kanssa pelaaminen ei pitäisi olla mitään arpapeliä, eikä liioin sen tekevän portaan kuormitus sattumankauppaa. Mielivaltaisilla säännöillä saadaan mielipuolinen järjestelmä, ihan poikkeuksetta. Ja sitten ihmetellään mikä meni pieleen ja rahaa valuu kankkulan kaivoon huomattavasti enemmän kuin olisi tarpeellista.

Ehkäpä näkemys on karvan verran tulinen ja tulisi hieman enemmän osoittaa myötätuntoa näistä asioista vastaavia kohtaan, mutta se ei edelleenkään ole mikään puolustus kun ”minä tein vain mitä käskettiin”. Ja siksi mikään ei muutu - kukaan ei kanna vastuuta kun se kaikki on sotkettu puoleen tusinaan eri lakeja ja lukemattomiin ”hyvinvointialueen sääntöihin”. Paras vinkki onkin: älä sairastu Suomessa - etenkään yhtään vakavammin että tarvitset pitkäaikaista hoitoa ja apua.

Jalka oven väliin mekanismirealismille

Wanha viisaus markkinoinnissa on tarvittavan luottamuksen saavuttamiseksi varsin yksinkertainen: korjaa jokin arjen ongelma asiakkaalta. Suuri osa lätkäisee oven kiinni kun ovella seisoo pölynimurikauppias, mutta ne jotka sen oven jättävät myyntipuheen ajaksi auki saattavat kuunnella sen myyntipuheen loppuun ja avata oven kun myyjä tulee näyttämään laitettaan käytännössä - he saivat jalan oven väliin. Entä jos ollaan myymässä koko yhteiskuntaa korjaava malli, miten sen voisi saada etuovesta pidemmälle?

Elias Kunnaksen ”Mekanismirealismi”, josta jo aikaisemmin kirjoitinkin, omaa mahdolliset työkalut korjata useita yhteiskunnallisia ongelmia. Mitä se ei korjaa, ovat ne arkiset ongelmat joilla se tavan tallaaja saisi vähän hajua kuinka homma voisi toimia. Korjataan siis tämä ongelma, eli miten saadaan se jalka oven väliin ja se Matti Meikäläinenkin kiinnostumaan ajatuksesta.

Mitä arjen ongelmia tällä idealla voitaisiin sitten korjata? Periaatteessa vaikka ja mitä, joihin ihmisillä on jo valmiit resurssit mutta se motivaatio puuttuu. Tuota resurssiongelmaa voidaan myös korjata monella eri tavalla, mutta keskitytään nyt tähän mekanismin luomiseen jolla motivaatio-ongelma on mahdollista välttää. Otetaan esimerkiksi kaksi varsin yleistä ongelmaa, joidenka kanssa ihmiset syyttävät yleensä itseään eivätkä vain sitä, etteivät vaan ole oppineet strategiaa jolla sen voisi ohittaa. Eli ratkaistaan niin rahan saaminen säästöön kuin kunnon parantaminen/liikunnan lisääminen

———

Ensiksi tunnistetaan että on ongelma. Sitten aloitetaan itse tarkastelu, eli mikä on se lopputulos johon aina päädytään, esimerkiksi rahaa ei ole mihinkään isompaan tai ne suuret haaveet isosta habasta jäävät aina kolmanteen salikäyntiin. Seuraavaksi pohditaan mitä järjestelmä nyt palkitsee ja missä kohden silmukka jää auki. Eli vaikkapa kun rahaa tulee, se on heti käytettävissä ja tilin saldo on mikä on kuun lopussa tai että salikortti hommattu, ei mitään vastuuta käyttää sitä eli aina on vapaa tekemään jotain muuta eikä se vaimon nalkutuskaan enää pure.

Tarvitaan siis selkeä päämäärä ja mittari. Etsi yksi konkreettinen mitattavissa oleva tavoite. Mittarin on oltava mahdollisimman nopea, eli päivittäin tai viikottain, ehkäpä palkkapäivittäin, mutta ei vuosittain tai ”aina joskus”. Aikahorisontissa on siis lyhyt palaute ja pitkä tavoite. Esimerkiksi joka kuukausi jää huntti säästöön tai että salilla tai lenkillä käydään 3x viikossa. Mittarina siis toimii tilin saldo tai kalenterissa raksi ruudussa.

Sitten rakennetaan uusi mekanismi eri palikoista (2-4 vähintään):
- Oletusasetus, toiminta automaattista - palkkapäivänä siirto säästötilille tai treenivaatteet illalla jo valmiiksi.
- Kitka, väärän toiminnan vaikeutus - säästötilille ei pääse tai someen ei kosketa ennen kuin vaatteet valmiina.
- Välitön palaute, näet seuraukset heti - edistymispalkki tai kalenterista katsoa miten edistyy.
- Sitova päätös, et voi vaan perua - lyöt vetoa kaverin kanssa asiasta tai kalenterimerkki jota et voi siirtää.
- Omistaja ja määräaika, joku vastuussa - joku muistuttaa asiasta, automaattisesti, silloin kun olet sen määrittänyt.
- Seuraamus/palkkio, keppi tai porkkana - jos treeni tai talletus jää, ei herkkuja tai somea viikkoon, jos kaikki menee viikon aikana putkeen, pyhänä saa jonkin palkinnon.

Tärkeää on, että silmukka on suljettuna, eli mittaus ja palaute ovat joko automaattisia tai erittäin helppoja tehdä. Palaute on näkyvänä, vaikkapa luurin esikatselukuvana. Korjaus on myös määritelty etukäteen, eli jos huntti ei löydy tililtä, ensi kuussa laitetaan kaksi tai jokainen puuttuva treeni tehdään seuraavalla viikolla ja kakku jää väliin.

Aloita kokeilemalla, yksi mekanismi ja lyhyt määräaika, vaikkapa menikö se huntti kaksi kertaa kuussa säästöön tai tuliko kahden viikon aikana kaikki treenit tehtyä. Toimiko vai pettikö mekanismi ja jos petti, missä kohtaa? Korjaa rakennetta, älä itseäsi, eli ”en ollut motivoitunut” vaan ”mekanismi ei ollut riittävän vahva”. Kun yksi mekanismi toimii, voit tehdä niin monta lisää kuin tarvitset!

Missä homma kusee helposti on jos mekanismi on liian monimutkainen, luotat motivaatioon etkä mekanismiin, palaute on hankalaa tai liian harvoin tahi seuraukset eivät ole riittäviä. Kokeilemalla oppii…

———

Uutta ja ihmeellistä, maatamullistava ajatus?! Ei niinkään, mutta yksinkertaistettu mekanismi osoittaa kuinka pienikin ongelma voidaan korjata varsin mekaanisesti ilman tahdonvoimaa tai sitä kuuluisaa sisua. Ja sama voitaisiin tehdä isossa kaavassa aina valtion tasolle asti. Nyt kun valtio mokaa, kansa saa keppiä ja päättäjät porkkanan - tähän on tarkoitus mekanismirealismissa puuttua.

Voitaisiinko tällä yksinkertaisella mekaanisella kikkakolmosella saada sitten myytyä mekanismirealismi isosti koko kansalle? Mikäettei, mutta se vaatisi runsaasti ruohonjuuritason aktivismia. Jos idea ongelmien ratkaisuun yksinkertaisella mekanismilla saataisiin leviämään, uskoisin sen ajatuksen leviävän niin laajalle, että se uskallettaisiin nostaa isosti esille aina valtamediaa myöten, jolloin liike isompaa järjestelmäremonttia kohden alkaisi kunnolla. Toki yksikään poliitikko ei halua vaihtaa hillotolppaansa kepin uhkaan… mutta aina sitä voi toivoa, eikö?

Jos moinen aktivismi kiinnostaa, laita Elias Kunnas X:n puolella seurantaan, tsiikaa (ainakin toistaiseksi aktiivinen) projekti https://suomi2.org ja laita juttua jakoon niin somessa kuin kavereiden/naapureiden kesken tästä mekanismin ideasta niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Tai sitten käy äänestämässä ”oikein” ja odota että ”joku korjaa”, kuten tässä satakunta vuotta on tapahtunutkin - tulokset ovat päivänselvät.

Disclaimer - En ole millään tavalla mukana itse mekanismirealismi-projektissa eikä tällä tekstillä tahi blogilla ole mitään yhteyttä siihen suuntaan, eikä päinvastoin. Pidän projektia kannatettavana ja toivon tästä olevan jotain apua sen suhteen. Rivien välistä ei löydy kuin tyhjää, joten sieltä ei kannata lukea yhtään mitään.

Ääriradikaalia ekstremismiä

Nykypäivän keskusteluissa näitä ”ääri-jotain”, ”radikalisaatio” ja ”ekstremismi” heitellään varsin heppoisin perustein. Samaa määritystä voidaan käyttää ihmisestä, joka murhasi aatteensa palossa muita kuin myös tyyppiä, joka jakoi läpällä ”väärän” meemin tai liimasi tarran sähkötolppaan. Yhden radikaali on toisen normi, joten ehkä pitäisi pysytellä vaan ilmiöiden omissa nimissä ilman lisämääreitä?

Luonnossa asioilla on yleensä jokin tila, johon se asia palaa kun siihen ei vaikuta mikään ulkoinen voima. Ehkäpä sama pätee joiltain osin myös ihmiseen, ainakin biologian osalta näin onkin, mutta mitä tulee siihen korvien väliseen osaan, epäilen vahvasti että olisi olemassa jotain luontaista tilaa vaan se kaikki riippuu lukemattomista eri muuttujista. Joitain yhtäläisyyksiä on toki koetettu tunnistaa, esimerkiksi ns. "natural law", eli ihmiset luontaisesti eivät ole murhaamassa toisiaan. Tähän peilaten on mielestäni hölmöä pitää jotain tilaa ”normaalina” ja siitä runsaasti poikkeavaa sitten ääri-jonain. Toki jos sitä äärtä pidetään vaan runsaasti omasta ”ainoasta oikeasta” poikkeavana, niin juu, maailmassa on todella paljon äärimmäistä ajattelua.

Radikaali, latinan radix, juuri, tarkoitti ennen ajatusmaailmaa, missä juuriaan myöten, juurisyitä etsien haluttiin muuttaa yhteiskuntaa. Nykyään jos joku ”radikalisoituu”, hän seuraa X:ää Blueskyn sijasta. Ekstremismi, latinan extremus, viittasi enemmän etäisyyten, eli ulommainen, kaukaisin, etäisin, siinä kun nykyinen ekstremismi on sitä että väittää navetassa syntynyttä kissanpentua kissaksi eikä lehmäksi. Ääri on siis sama kuin ekstremus, mutta hieman kauniimmin sanottuna ja ilman suoraa viittausta sen merkitsevän väkivaltaisuutta.

Kyllä, maailmassa on siis runsaasti äärimmäistä ajattelua ja varsin paljon radikaaleja mielipiteitä. Ekstremismillä tarkoitetaan samaa mutta vaan valmiudessa käyttää väkivaltaa sen suhteen. Ensiksi ihminen siis altistuu ääriajattelulle, joka radikalisoi hänet saaden hänet uskomaan suuriin muutoksiin tai ainakin niiden tarpeeseen. Jos sille asialle tekee jotain tai suunnittelee tekevänsä, ollaan ekstremistisiä. Eli vakava uhka, erittäin vakava uhka ja äärimmäisen vakava uhka! Paitsi jos se aate on suojeltujen listalla…

Lännessä pidetään näitä liberaalin demokratian arvoja ”normaalina” ja joihin sitten eri aatesuuntia verrataan. Jos pidät sitä tasavaltaista mallia joltain osin heikkona/huonona, olet radikalisoitunut. Jos et usko monikulttuurisuuden olevan rikkaus, olet jo ekstremismin puolella. Jos vihjaat millään tavalla woken suuntaan, olet äärioikeistoa. Jos taas haluat heittää homot katolta, suosit moni- ja lapsiavioliittoja, haluat hävittää vääräuskoiset ja pidät muita vähempiarvoisena, olet hyvä tyyppi ja kaikki sinua kritisoivat ovat rasisteja! Ei siis yhtään sekavaa. Ja vielä jos kritisoit millään tavalla valittua kansaa etkä ole ”hyvä tyyppi”, olet pahin mahdollinen ihminen ja sinun tulee palaa helvetissä. Eli tarkkaan on valittava askelmerkkinsä, paitsi jos on jokin suojaviitta päällä - siis kuulut johonkin muuhun ryhmään kuin ”(kristitty) valkoinen hetero”.

Mitä se siis loppujen lopuksi kertoo, kun poliisi, media tai poliitikot varoittelevat näistä ääriuhista? Ei juuri mitään, koska termit ovat täysin mielivaltaisesti jaettuja ja täysin lähderiippuvaisia. Eikä vain riippuen kuka kertoo sen tarinan, vaan myös vahvasti kenen toimiin ollaan viittaamassa. Kaksi eri tyyppiä voi siis sanoa täsmälleen saman näkemyksen ja heistä vain toinen nähdään ääripäänä, siinä kun toiselle saatetaan hurrata.

Asiaa ei liioin auta se, että virallisesti hyväksytty akateeminen kenttä käyttää näitä määrityksiä juuri yhtä mielivaltaisesti kuin nuo muut mainitut tahot. Johdonmukaisemmin ja tarkemmin, toki, mutta täysin mielivaltaisesti ulkoa katsottuna. Heidän sisäinen logiikkansa on tosin täysin johdonmukainen - kaikki jotka ajattelevat toisin kuin radikaalivasemmistolaiset tieteentekijät ovat äärioikeistoa ja vastaavia, paitsi ne ”hyvät tyypit” ja valittu kansa, he ovat aina oikeassa. On myös hyvä huomata, että näillä ei ole mitään tekemistä ”vasemmiston” alkuperäisen määrityksen kanssa.

Entäs jos ne eri aatteet, ideologiat ja uskonnot arvioitaisiin objektiivisesti? Ei siis enää ideologista arviointia, jossa kaikki poikkeava omasta on pahaa ja se leimataan sitten moderneilla termeillä koska emme ole enää uskonnollisia. Se aiheuttaisi monen eri aatesuunnan saavan aivan erilaisen kohtelun ja jos uhkataso määriteltäisiin objektiivisesti, sen voisi ottaa edes auttavan vakavasti. Pohjimmiltaan kyse on siis nykyään vihapuheesta, eli puheesta jota vallanpitäjät vihaavat. Ja siitä poikkeava on uhka vallalle, paitsi jos sen uhan voi kääntää pahoja ihmisiä vastaan, silloin se vihapuhekin on ihan ok.

Länsi kohtaakin tässä Popperin suvaitsevaisuuden paradoksin. Emme siis voi suvaita suvaitsemattomuutta. Tässä lännen arvomaailma osoittaakin mielivaltaisuutensa - on olemassa hyvää ja pahaa suvaitsemattomuutta. Vain ”hyvillä ihmisillä” on sananvapaus ja ”pahoilta” tulee poistaa heidän ihmisoikeutensa, koska se suojelee sananvapautta ja ihmisoikeuksia. Mitään selitystä ei pahojen ihmisten syrjintään edes tarvita, koska riittää että heidät leimataan pahoiksi ääriajattelijoiksi ja radikalisoituneiksi ekstremisteiksi.

Tl;dr - Elämme pellemaailmassa, missä uuskieli kukoistaa ja ”länsimaiset arvot” tarkoittaa niitä arvoja, joita itse pitää pyhänä. Mutta hei, oikein äänestämällä tämäkin kuulemma korjaantuu! Jos et usko siihen, olet paha syntinen.