Erimielisyyden hallinta

Liberaali demokratia on pohjimmiltaan järjestelmä, jonka tarkoitus on lähinnä hallita erimielisyyksiä yhteiskunnassa. Sen toimivuus on rapautunut vuosien saatossa merkittävästi, kun kansan heimoutuminen on edennyt vahvasti poteroituneeseen tilaan missä muut ryhmät ovat kilpailijan sijaan vihollisia.

Kansan keskuudessa ainakin Suomessa tämä poteroituminen on selvästi nähtävissä, siinä kun eri poliittiset puolueet ovat sanoissaan kyllä eri maata, mutta nappia painaessaan yksi ja sama puolue. Kansa taistelee keskenään merkitysten tasolla, eli mikä on oikein ja mikä väärin, siinä kun poliitikot ovat lähinnä riitelemässä kenen taskuun kansalta varastettua varallisuutta tulisi ensisijaisesti jakaa. Kun ”oikea” vastaus ratkaistaan kilpailulla keskustelun sijaan, vahvistetaan lähinnä vain heimojen välistä ristiriitaa koska mitään ”yhteistä hyvää” ei ole enää olemassa.

Toimiakseen edes auttavasti, demokraattinen malli tarvitsee edes auttavasti yhtenäisen kansan. Minimivaatimus on se, että kaikki pitävät vaaleja oikeutuksena valtaan - reilu kilpailu ratkaisi voittajan. Muut näkemykset ovat kanssakilpailijoita vallasta, eivät vihollisia, kuten asia nykyään nähdään. Uudelleenryhmittymisen ja parempi kampanja sitten ensi kerralla sijasta käydään taistoon joka rintamalla, leimaten vastapuoli ”pahaksi” siinä kun itse ollaan ainoa hyveellinen ryhmä koko maassa. Ei hyväksytä lainkaan muiden päätöksiä leimaten ne vääräksi, sen sijaan että asia hyväksytään vaikka itse olisikin tehnyt paremmin.

Missä sitten mentiin metsään? Juurisyyksi itse väittäisin keskustelukulttuuria, tai siis sen lähes täydellistä puutetta. Yksistään ulkoa käskyjen ottaminen toki pilaa koko ”kansanvallan” idean, mutta jos keskustelukulttuuri olisi kunnossa, voitaisiin siitä keskustella vapaasti onko se ihan ok, että tyyliin 90% säännöistä sanellaan Suomen ulkopuolelta. Poliitikkojen konsensus asiasta on tosin selvä: tottakai se on ok, että EU käskee ja meillä ei kysytä lainkaan miksi. Pienpuolueet ovat tästä toki eri mieltä, mutta muutoin he ovat samaa maata vanhojen puolueiden kanssa: voittajalla on oikeus tehdä mitä lystää.

Julkista keskustelua etenkin kansalaisten keskuudessa vaivaa erityisesti varsin yksinkertainen käsitys mistä edes puhutaan. Keskustelut pyörivät termien ympärillä, joita ei ymmärretä eikä osata edes määritellä kysyttäessä. Sosialisti, kommunisti, fasisti, natsi, liberaali, konservatiivi, kapitalisti, globalisti ja mitä näitä nyt onkaan. Jokainen heimo käyttää vihollisista sovittuja haukkumanimiä, jotka yleensä eivät osu edes samalle hehtaarille niiden yhtään tarkemman määrityksen kanssa. Toki voidaan sanoa, että niitä käytetään niiden nykyisen yleisen määrityksen mukaan, mutta asian yleisyys ei tee siitä yhtään sen ”oikeampaa” tapaa… tai jos tekee, mies voi olla nainen kun sitä riittävän usein toistetaan.

Tästä keskustelun sekavuudesta hyvänä esimerkkinä on se, kun edellistä ja nykyistä hallitusta kutsuttiin ”vasemmistolaiseksi”. Juu, edellisessä oli SDP ja VAS, nykyisessä KOK ja PS joista edeltävät kutsuvat itseään vasemmistoksi ja jälkimmäisiä pidetään oikeistolaisina. Mikä on siis ”vasemmistolaisen” yhteinen tekijä? Verotus, korkea semmoinen. Samalla yhtenäistä on mihin verorahat menevät: yksityisille sijoittajille. Vasemmistolaista on kuulemma myös maahanmuuttajien valtava määrä molemmilla kausilla, tosin se syy miksi väkeä lappaa ovista ja ikkunoista on täysin eri: SDP haalii äänestäjiä, ”oikeisto” halpatyövoimaa. Okei, vasemmistolaiseksi sitä siis voidaan venyttämällä melkein kutsua kun riittävästi yleistää, mutta kun oikeistolaiset huutavat sosialismia niin ei voi kuin ihmetellä sitä logiikkaa. Seuratkaa rahaa, kuka hyötyy - yksityiset, rikkaat. Ai niin, taas vaan tehtiin kapitalismi väärin ja se toimisi jos se tehtäisiin oikein? Ja näin vielä vinkiksi: mistä oikeisto valittaessaan puhuu on etatismia, ei sosialismia.

Keskustelukyvyn puutteen lisäksi puuttuu siis yhteinen sanasto, vaikka kaikki ainakin näennäisesti suomea puhuvatkin. Paraatipuheissa kuitenkin puhutaan yhteiskunnasta ja kansasta, jolla olisi jokin ”yhteinen etu” jota jokainen ryhmä tulisesti ajaa. Yhteisistä arvoista ei onneksi kuitenkaan puhuta, tosin jokainen ryhmä kertoo itse olevansa hyveellinen arvoissaan ja vastapuoli taas pahoja syntisiä. Erimielisyyden hallinnan sijasta sanoma on kaikilla sama: me olemme oikeassa, muut väärässä, me luomme omillemme paratiisin ja muille maanpäällisen helvetin uudelleenkoulutusleireineen.

Liberaali demokratia siis pelaa, kunhan kansa jonka päälle se lätkäistään voi istua erimielisten kanssa samassa huoneessa ilman että tulee murhia. Se toimii, kun kansalla on yhteneväiset perustiedot ja käsitykset miten maailma pelaa ja mitkä asiat ovat faktoja ja mitkä asiat vain mielipiteitä - tästäkin ollaan ajauduttu varsin etäälle. Toimiakseen se vaatii kuitenkin kansan oikeutuksen valtaansa, eli hyväksytään vaalien tulos, oli se mikä tahansa. Se vaan että jos 70% äänestää ja saadaan niukka enemmistöhallitus, sen absoluuttinen kannatus on alle 40% ja se on silti enemmistön tahto… missä universumissa?

———

Samaan vanhaan peliin on runsaasti halukkaita, mutta sen muuttaminen ei ole mikään pikkujuttu. Yksikään vanha tai uusi puolue ei halua eikä liioin edes kykene korjaamaan tuota erimielisyyden hallinnan dilemmaa ja yhdistämään kansaa. Yksinkertaisin tapa yhdistää merkittävä enemmistö olisi ajaa kansa riittävän suureen tragediaan, esimerkiksi sotaan ja sitten nostaa jokin ”suuri johtaja” pelastajaksi. Moni nykyisistä poliitikoistamme tuntuu olevan valmis vaikka polttamaan oman maan maata myöden, että voisi hallita tuhkakasoja kukkulan kuninkaana - etenkin jos siitä saa päälle palkkioviran ja pääsyn isoihin pöytiin.

Itse, jos uskoisin demokratian olevan edes auttavasti oikeutus valtaan muiden yli, ajattelisin jonkinmoisen yhdistelmän eri radikaalin demokratian muotojen (deliberatiivinen ja agonistinen pluralismi) naittamista kaksikerroksiseen malliin, jossa yhdessä kansa suoraan ja toisessa kansan valitsema neuvosto yhdistettynä virkamieshallitukseen ja jokaisen päättävän tahon henkilökohtaiseen vastuunkantoon niin puheista kuin teoista. Toimiakseen se kuitenkin vaatisi päälle vielä oikeasti toimivan mediakentän sekä täysin uudistetun koulujärjestelmän, jossa lapsille opetettaisiin kommunikointikykyjen lisäksi miten ajatella, ei mitä ajatella. Eli sukupolvia kestävä siirtymä.

Yhtenä varsin vahvana kilpailijana tämän ongelman ratkaisuun voidaan pitää UAD-mallia, eli Uusi Arvopohjainen Demokratia. Vahvana tässä kohden meinaa absoluuttisen kannatuksen olevan prosentin murto-osa, mutta vahvana muihin nähden. Malli ei ole ”valmis”, vaan avoimen keskustelun alainen monilta osin, mikä saa ”mikä sitten tilalle, anna toimiva malli”-itkukuoron innostumaan. Vaihtoehtoja on hyvä olla, mutta sitä ennen olisi käytävä perustavanlaatuinen keskustelu aiheesta, josta juuri kukaan ei halua keskustella.

Nimittäin siitä, että vastaako tämä liberaali demokratia enää tarkoitustaan oikeutettuna tapana antaa harvoille valta muiden ylitse? Toimiko se koskaan on sivuseikka, tulisi keskittyä siihen pitäisikö asialle nyt tehdä jotain ja vasta sitten että mitä. Piisaisiko purkkapaikkaus vai vaaditaanko täysin uusi järjestelmä ja vasta sitten mikä uusi malli. Enemmistö kun edelleenkin korjaisi ongelman äänestämällä oikein, joka on em. ongelman, korruption, kaksoisvaltion, median, poliittisen nykytilanteen ja kansalaisten keskustelykyvyn huomioon ottaen kuinka sen sanoisi kauniisti… ihan helvetin typerä vastaus.

Opi epäonnistumaan tai epäonnistu oppimaan

Tyypillinen vastaus ”Ja mitä tästä opimme?” jonkinsortin kämmäyksen päälle on ”Ei niin mitään.” Se mahtaa kuitenkin olla opittu tapa, varsin usein jo peruskoulun peruja.

Yhteiskuntamme pitää epäonnistumista halveksuttavana ja meritokraattisen ajatusmallimme mukaan se on aina oma vika. Myös kieli kertoo paljon josta yksi parhaita esimerkkejä on ”yrittäjä”. joka taas on lontooksi ”enterprenour” - enemmän tekijä tai vastaava, ei joku joka yrittää tehdä jotain. Ja auta armias jos joku yrittäjä epäonnistuu niin sehän on tietenkin henkilökohtainen syy, jokin ”vika” ei pelkästään mitä tehtiin vaan itse henkilössä.

Koulussa opitaan jo pienestä pitäen, että väärästä vastauksesta nauretaan päin näköä ja jokaisesta virheestä rangaistaan, sen sijaan että siitä edes yritettäisiin oppia jotain. Tämä asenne ei koske vain Suomea, mutta jotenkin semmoinen kuva on vahvasti jäänyt omista kouluajoista, että jos jokin Suomessa osataan niin se on lyödyn lyöminen. Moni oikeasti elämässään pitkälle päässyt on kuitenkin erehtynyt useammin kuin monet muut ovat koskaan edes uskaltaneet yrittää.

Kyllähän se pistää vihaksi kun asiat eivät suju ja hanskat on helpompi lyödä riskiin ja antaa asian olla, kuin yrittää uudelleen. Toisaalta taas saman yrittäminen uusiksi uudestaan ja uudestaan on Einsteinin mukaan hulluuden määritelmä. Mutta kyllä se ensi kerralla onnistuu, kunhan vaan kaikki äänestävät oikein, eikös?

Oli se sitten työ, urheilusoritus, parisuhde tai mikä tahansa asia, uusiksi yritetään jokunen kerta usein siitä oppimatta ja toistaen ne samat virheet kuin aikaisemminkin. Huipulle jos meinaa, se harvemmin ensimmäisestä onnaa, mutta pään lyöminen samalla tavalla samaan seinään on varsin yleinen tapa kun ei olla opittu epäonnistumaan. Kantapään kautta oppiminen on kuitenkin monessa kohtaa ainoa keino oikeasti edetä asiassa ja ehkä meidän tulisi ottaa Edisonista mallia: en epäonnistunut 10.000 kertaa, vaan löysin niin monta tapaa jotka eivät toimineet.

Yleensä kun sitä epäonnistumisen syytä kun lähdetään etsimään, ei etsitä itse vikaa vaan sitä kenen syy se oli. Tässä kielemme taas loistaa, eli kun haetaan vaikka syy-seuraus-suhdetta, etsimme syytä, syyllistä, ei asian aiheuttajaa. Asiaa ei liioin auta se, että ihmisillä se menee pahasti tunteisiin kun epäonnistuu ja järjenkäyttö jää vähemmälle. Etsitään syyllinen jolle tulee hänelle seuraamuksia, mutta virheestä ei opita muuta kuin että mitäs lähdit yrittämään tai tekemään kun et kerran osaa!

Yritysmaailmassa käytetään post-mortem, ”ruumiinavaus”, analyysiä jos halutaan tietää miksi jokin asia meni pieleen ja sille pitäisi tehdä muutakin kuin antaa Penalle kenkää. Ehkäpä meidän tulisikin ottaa moisesta oppia omaan elämään kaikille elämänalueille? Analysointitapa on varsin yksinkertainen ja sitä voi käyttää missä tahansa, kumhan sen tekeminen aloittetaan siitä kaikista tärkeimmästä asiasta: tunteista.

Ei, ei siitä että tarkkaillaan niitä omia tunteita, sen voi tehdä myöhemmin erikseen, vaan siitä, että analysoinnissa ne tunteet on saatava ensin nollattua, jotta se looginen ajattelu on ylipäänsä mahdollista. Kun tunteet on saatu vaihdettua loogiseen ajatteluun, keskitytään pelkästään faktoihin.

Mitä tapahtui ja missä aikajärjestyksessä on ensiaskel. Mikä oli ylipäänsä tavoitteena jota verrataan mitä tapahtui. Missä kohden se homma lähti oikeasti kusemaan olisi syytä myös selvittää. Tärkein asia selvittämisessä on kuitenkin se, miksi se juna lähti karkuun. Ei vain pintapuoliset syyt vaan mikä on se juurisyy. Tämän juurisyyn selvittäminen voi joskus olla haastavaa, mutta varsin lähelle pääsyyn on olemassa varsin helppo tapa: 5x miksi? Aina kun löytyy syy miksi jokin asia meni pieleen, ei tyydytä siihen ensimmäiseen vastaukseen vaan kysytään ”miksi?” uudelleen ja siihen vastaukseen taas ”miksi?”, kunnes vastaus on ”riittävä”.

Pelkkä juurisyyn löytyminen ei kuitenkaan vielä ratkaise ongelmaa, joten analyysi jatkuu: Mitkä asiat menivät putkeen, eli mitä ei kannata korjata. Mitä asioita pitää muuttaa seuraavalle yritykselle ja kenen vastuulle se kuuluu. Ja lopuksi, koska yritetään uudelleen. Luovuttaminen on aina oma valinta, mutta jos tavoitetta pitää tärkeänä, hetken hengähtämisen ja tarvittavien muutosten teon jälkeen voisi olla hyvä lähteä yrittämään uusiksi - jos ei muuta niin etsimään seuraavaa tapaa joka ei toimi.

Analyysin jälkeen voi toki myös paljastua, että asiaa ei voida korjata tällä kokeillulla tavalla vaikka sitä kuinka hienosäätää. Ulkopuolinen analyytikko voi olla myös tarpeen, koska liian läheltä katsottuna ei niitä ongelmia välttämättä kykene havaitsemaan.

Joka tapauksessa, tärkein asia on kuitenkin oppia siitä epäonnistumisesta, vaikka se onnistuminen sitten sillä ensi kerralla saattaakin olla paljon makeampaa. Asennemuutos epäonnistumiseen olisi monelle tarpeen ja siihen auttaisi paljon myös yhteiskunnan yleinen kanta epäonnistumiseen. Osa kykenee siihen iskujen vastaanottamiseen jo pienestä pitäen, mutta se on taito jonka me kaikki voimme oppia. Ihmisen luonne vaikuttaa siihen myös merkittävästi, mutta loppuviimein kyse on opittavasta taidosta - taidosta, jonka jokaisen olisi hyvä oppia koska kenelläkään ei kaikki mene aina nappiin.

Ideologiaa myymässä

Jos ideologia ei käy kaupaksi, korjaa ideaa tai hommaa paremmat argumentit. Päivä markkinointiseminaarissa istuttuani korjaan vanhaa näkemystäni: Jos ei kelpaa, väärä yleisö ja/tai väärä myyntipuhe. Ammattilaiset myyvät vaikka lunta eskimoille ja tekoälyn avustamana tehokkuus on… pelottava. Periaatteet ovat kuitenkin samat oli se skaala mikä tahansa ja tämän koko tekstin luettuasi tiedät mitä tarvitaan onnistuneeseen ideologian kauppaamiseen massoille.

Aloitetaan kuitenkin lainauksella, joka määrittää aika pitkälle onko se kauppatavara mihin tarkoitukseen: Thomas Sowell - "When you want to help people, you tell them the truth. When you want to help yourself, you tell them what they want to hear." Vapaasti savonnettuna ”Kun haluat auttaa ihmisiä, kerro heille totuus. Kun haluat auttaa itseäsi, kerro heille mitä he haluavat kuulla.”

Ihmiset tekevät ostopäätöksensä tunteella ja oikeuttavan sen jälkeenpäin logiikalla. Tarinankerronta on taas meidän tapamme välittää ne aatteet eteenpäin ja kaikki ne suuret tarinat jotka ovat jääneet elämään vastaavat kolmeen perustavanlaatuiseen kysymykseen: mistä me tulemme, miksi me olemme täällä ja mihin olemme matkalla? Miksi sitten juuri näihin kysymyksiin? Koska niihin vastataan tunnepohjaisesti ja mitä vahvempi tunne mihin tahansa asiaan liittyy, sen paremmin se painuu muistiin. Kuinka se tarina muodostetaan riippuu taas vahvasti ajettavasta aatteesta, kuin myös se onko kyseessä niin maatamullistava aate että se edes tarvitsee vastata niihin vai riittääkö pelkkä tunnelataus.

Yleisö on yleensä se suurin haaste asiassa. Kuka tahansa voi keksiä maailman parhaan uuden ideologian tai kikkakolmosen myytäväksi, mutta sen myyntiin suurelle väestölle on useampi mutka matkassa. Ensiksi on huomioitava, että noin 3/4 väestöstä uskoo ja tulee myös tulevaisuudessa uskomaan sen mitä auktoriteetti heille on kertonut asiasta. Se kuka auktoriteetti on ja mitä on kerrottu voi aina vaihtua, mutta itse vaatimus sille auktoriteetille yleensä ei. Yksilökeskeisille voidaan siis aate myydä vähemmillä natsoilla, mutta silloin sen on täytettävä yksilön henkilökohtaiset kriteerit jotka voivat olla jopa vielä tiukemmat ja pienikin aatteen puhtaudesta poikkeaminen voi karkottaa yksilön.

Kun kohdeyleisö on selvillä, heihin pitää saada jollain yhteys. Jalka olisi saatava ovenväliin tavalla tai toisella. Nykypäivänä eri sosiaalisen median alustat tarjoavat suoran yhteyden potentiaalisiin tahoihin, mutta alustojen myötämielisyys riippuu sekä budjetista kuin ennen kaikkea aatteen valtavirtaisuudesta. Jos haluat kaataa systeemin tai haastaa oikeaa valtaa, tarjolla on lähinnä hyvin rajattuja kuplia joissa viesti voi kyllä levitä… turvallisesti hyvin kaukana massojen silmiltä. Suorat ihmiskontaktit massojen keskuudessa toimivat yleensä varsin huonosti, ellei sinulla ole sopivaa koukkua ja jotain syytä luottaa sanomaasi.

Somessa kuka tahansa voi hurahtaa johonkin asiaan ja lähteä laajentamaan omaa tietouttaan asiasta oma-aloitteisesti. Naamatusten siihen vaaditaan yleensä jokin painavampi syy, kuten aikaisempi tuttavuus. Molemmissa tapauksissa toimiva strategia on kuitenkin ongelmanratkaisu, eli juuri sinulla on tarjota ratkaisu siihen ongelmaan, jonka se aatteesi ratkaisee. Ratkaisemalla sen ongelman saman tien, kasvatat runsaasti luottamusta. Ratkaisemalla sen viikossa, parissa, ehkäpä kuukaudessa, olet jo menettänyt osan yleisöstä mutta edelleen, jos ratkaisusi toimii, he ovat mukana. Lupaamalla ”sitten joskus, kunhan enemmistö on kanssamme samaa mieltä”, puhutaan muutamasta sattumanvaraisesta osumasta.

Oletetaan että sait kuitenkin alustavan yhteyden toimimaan ja siitä lähdetään syventämään suhdetta. Tarjoamalla porras kerrallaan ”tietoa”, voidaan rakentaa riittävä pohja sille luottamukselle, joka tarvitaan että ihminen hyväksyy tämän uuden ison jutun omakseen. Tarkoitus on rakentaa luottamus ja uskomus sille tasolle, että se tulee osaksi ihmisen identiteettiä. Mistä sen tietää että se on osa identiteettiä? Älä huoli, ihmiset yleensä kertovat sen heti ensimmäisten asioiden joukossa esittäytyessään.

Vaikka sitä ei aina tarvita, on yksi helpoimmista tavoista saada ihmiset ajattelemaan aatetta pelastajana kun se suojelee siltä isolta pahalta möröltä. Se mörkö voi olla yksilö, aate, organisaatio tai mikä tahansa näkyvä tai näkymätön asia. Ongelma jota ratkaistaan on kuitenkin sen mörön syytä ja juuri sinun ratkaisusi joko pitää mörön kurissa tai jopa kukistaa sen. Ryhmä on paljon helpommin ohjattavissa pelkäämään tai vihaamaan jotain, kuin kannattamaan jotain asiaa.

Loppuviimein ollaan nimittäin rakentamassa ryhmää, jonka liimana se aate toimii. Se vaan että vain noin 3/4 ihmisistä ylipäänsä tarttuu siihen liimaan kiinni kunnolla. Ja ne ihmiset ovat yleensä jo kiinni jossain muissakin ryhmissä, joten kilpailu aatteiden välillä kiristyy. Yksilön voi saada ryhmään kiinni usein vain niin pitkään, kun siitä on hänelle henkilökohtaista hyötyä ja paremman tarjouksen tullessa se takki vaihtuu varsin nopsaan.


———

Kuinka nämä eri esteet ohitetaan, kierretään tai ylitetään, siihen löytyy kyllä runsaasti lääkkeitä. Olisi kuitenkin varsin vastuutonta jakaa niitä kaikenmaailman hullujen aatteiden kauppaajille, eikö totta?

Propagandaa äänestämättömyydestä

”Äänestämättömyys pelaa globalistien piikkiin, siksi he pyrkivät passivoimaan kansanosaa joka vastustaa globalismia on varsin yleinen argumentti ”vaihtoehtojen” äänestämisen puolesta. Okei, asiahan on helppo todistaa, kun kerran propaganda on niin päivänselvä todiste, eikös?

Todisteita pitkällisten hakujen jälkeen löytyykin tasan tarkkaan 0 kpl. Puhutaan kyllä siitä, kuinka ”koneistoon kyllästyneet” passivoituvat, kuinka äänestämättömillä kuolleisuusriski kasvaa (masennuksen vuoksi) ja kuinka hyvin menestyvät äänestävät, mutta yhtä ainoaa kehotusta olla äänestämättä etenkään niitä isoilta medioilta ei ole. Jokunen artikkeli löytyy, jossa puhutaan kuinka järjestelmä tarvitsee korkeampaa äänestysprosenttia sen legitimiteetin säilytykseen, mutta puhtaasti propagandaa seuraamalla todisteet eivät ole kovin vahvat.

Aikaisemmin passivoinnista syytettiin ulkomaista vaikuttamista, eli Putin käskee länttä olemaan äänestämättä, mutta sille todisteita sille on yhtä runsaasti. Oli se kuinka autoritaarinen järjestelmä tahansa, sille täytyy aina löytyä oikeutus ja sen äänestyslipun pudottaminen on kaikista selvin todiste että kyseessä on aina kansan tahto. Pohjois-Koreassa kaikki osaavat äänestää oikein, eli demokratia tapahtuu!

Blogeja ja mielipidekirjoituksia löytyy toki jonkin verran ja niitä yhdistää ylipäänsä epäily koko järjestelmää kohtaan, ei suinkaan aikomus antaa valtaa enemmän globaalien tahojen haltuun.

Yhtenäistä propagandassa on kuitenkin se, että jokainen ryhmittymä joka haluaa sinne eduskuntaan tai johonkin valtuustoon kertoo äänestämisen olevan tärkeää - etenkin heidän äänestäminen. Jos juuri se heidän ryhmänsä ei pääse valtaan, tapahtuu suuri katastrofi. Riippumatta siitä kumpi puoli, vasemmisto vai oikeisto, on sillä hetkellä vallassa, sanoma on aina joko ”ette kai halua lisää tätä paskaa?!” tai ”me tarvitsemme vielä ainaski yhden kauden lisää että saamme asiamme vietyä läpi!!”. Vaihtoehtoiset puolueet taas varoittelevat yleensä molemmista isoista osapuolista ja kertovat kuinka he osaisivat korjata asiat.

Yhdenkään valtaan pyrkivän tai siellä olevan etu kun ei ole korkea äänestämättömyys. Juu, vasemmisto juhlii kun oikeisto ei äänestä ja toisinpäin, mutta kauttarantaen i ole yhdenkään pelaajan etu saada kansa passiiviseksi - ei kenenkään johtajaa ei kumarreta.

Pienpuolueiden strategia onkin ollut usein se, että ne järjestelmään kyllästyneet houkutellaan taas kerran mukaan sirkukseen. VKK (Valta Kuuluu Kansalle) onnistuikin tässä kertaalleen aluevaaleissa ja sai useammankin edustajan lävitse hyvinvointialueiden päätöksentekoon. Tilannetta auttoi hieman tavallista pienempi äänestysprosentti joka vähensi kaikkien puolueiden absoluuttista kannatusta, suhteiden ollessa aika vakio sen hetken ilmapiiriin nähden. Äänestämättömiä saatiin siis aktivoitua varsin tehokkaasti, mutta tulos oli, vaikkakin uudelle ryhmälle loistava, päätöksenteon kannalta merkityksetön.

Noh, VKK:lle kävi kuin kävi ja vallanhimo silmissä siitä lohkesi uusi ryhmittymä, VL (Vapauden Liitto), jolle povattiin tietyissä piireissä suurta menestystä. Toisin kuitenkin kävi, mikä tuntui yllättävän varsin monen. Yllätys ei pitäisi olla kuitenkaan suuri, koska Hopiumin voimalla kun mennään, on saatava tuloksia, ei uusia lupauksia. Tulos? Uusi romahdus ja VKK:n jämätkin kuihtuivat pois, tosin siitä voidaan kiittää myös Turtiaista eikä vain sitä irtautunutta siivua.

Propagandassa piilee kuitenkin se syy miksi VL tai vastaavat eivät menesty. Valtapuolueet hallitsevat 90%:ia mediakentästä, joten sinne valtamedian suuntaan on tässä kohden turha kurkottaa. Se 10%:ia on taas sekalaista seurakuntaa pienien medioiden ja vaikuttajien kesken. Osumia kyllä tulee jo nykyään ihan kohtuullinen määrä, mutta ne eivät käänny kannatukseksi. Miksei? Yhtenäinen sanoma puuttuu. Trump näytti miten homma hoidetaan median suhteen, mutta sitä ei voida suoraan mallintaa Suomeen mediakentän poikkeavuuden vuoksi. Siitä toki voitaisiin ottaa osia, jos olisi tahtoa ja osaamista. Tahdon puute tosin johtunee osin pelisilmästä - ei kannata liittoutua ja lokeroitua pienen marginaaliryhmän kanssa jos aikoo kasvaa joskus tulevaisuudessa varteenotettavaksi peluriksi.

Ison pahan mörön käyttö pelottelemaan ihmiset äänestämään on huono ajatus, jos sille luvatulle pelastajalle ei ole katetta. Vielä typerämpi idea on koettaa saada ihmiset heille vittuilemalla kannattamaan asiaa. Ilman yhtenäistä viestintää ei mitään sanomaa saada leviämään ja se vaatii vahvan kollektivistisen aatemaailman. Jos jengi on kyllästynyt menoon ja heidän edellinen suuri lupaus, persut, eivät tuoneetkaan pelastusta pahalta, on hopiumilla pelaaminen lähinnä tapa saada entistä vähemmän kannatusta. Noh, se tulkkaantuu sitten sitä seuraaviin vaaleihin, toki tuloksen mukaan - jos VL onnistuu kasvattamaan kannatustaan, saamme Soinin persut mk2, eli kovaa puhetta kunnes joskus päästään isoihin pöytiin, joissa on pakko tehdä kompromisseja. Soini kertoi jo aikoinaan miten populistinen puolue toimii ja mihin se kaatuu, jättäen kuitenkin sanomatta kuinka niiden ainoa tehtävä on olla lähinnä vain järjestelmän varoventtiili.

Ainoa tapa päästä vaikuttamaan parlamentaarisesti kun on saada enemmistö kasaan ja siihen ei yhdenkään puolueen aate kykene. Kenenkään tarina ei tällä hetkellä mene läpi kuin korkeintaan neljännekselle, mikä ei tasavaltaisessa mallissa riitä muuhun kuin kahden tai useamman aatesuunnan sillisalaattiin, josta kukaan ei tykkää. Eli äänestäkää oikein ja kovemmin tai olkaa äänestämättä, päätös on jokaisen tehtävä itse.

Jalka oven väliin

Oli se sitten aate, fyysinen tai immateriaalinen tuote jota olet kauppaamassa, hankalin vaihe myyntityössä on yleensä saada se jalka oven väliin riittävän pitkäksi aikaa, että saat kerrottua edes paria minuuttia kestävän alustavan myyntipuheesi. Kukaan ei osta yhtään mitään taholta, johon ei luota pätkääkään ja luottamuksen saamiseksi pitää asia kyetä todistamaan. Markkinoinnin salaisuuksia kaupataan isolla rahalla halukkaille vaikka ne eivät mitään salaisuuksia oikeastaan edes ole.

Jos reaktiosi on EVVK niin hyvää päivänjatkoa, älä käytä aikaasi yhtään pitempään tätä eteenpäin lukemalla.

Muussa tapauksessa… ”Kerro lisää...”

Monella saattaa olla aivan loistava tuote tai idea joka vähintäänkin parantaa päivää tai sitten muuttaisi vaikka koko maailman. Kuitenkin harvalta löytyy taskunpohjalta kymmeniä tai satoja tuhansia taaloja heitettäväksi markkinointiin, mikä nykypäivänä vaadittaisiin sen jutun kauppaamiseen massoille. Mikä se tuote sitten onkaan, sen ”parantamiseen” en rupea neuvoja jakelemaan ja se on jokaisen omalla vastuulla, mutta se markkinoinnin lähes nollabudjetin ongelmaan minulla on tarjota ”lääke”.

Yksinkertaisin tapa saada ihminen luottamaan sinuun on antaa jotain edes auttavasti arvokasta toiselle. Mitä kukin arvostaa, se vaihtelee suuresti, mutta jossain sielä kahvista eteenpäin saat yleensä huomion ainakin hetkeksi itsellesi. Mitä luulit miksi ne puolueet aina vaalien alla ovat kahvittelemassa ja tarjoamassa makkaraa ohikulkijoille? Se miten asia siitä etenee on tietysti taas toinen juttu, mutta sillä ”lahjalla” saat jalan oven väliin. Makkaralla vaan ei sitä ihmisen ääntä taida saada ostettua, eikä kahvin kanssa kovinkaan moni taida sitä tuotettasi liioin ostaa?

Siksi arvokkaan antaminen pitää ajatella uusiksi. Idea edelleen toimii että ihmisillä tulee hieman velvollisuudentuntoa että vastavuoroisesti pitää tehdä jotain takaisin, mutta jos he kokevat saavansa sen mitä tarvitsevat, he saattavat sijoittaa tuotteisiisi enemmänkin kun olet onnistunut muodostamaan luottamuksen sen toisen kanssa. Ja kuinka se tehdään? Ratkaisemalla sen toisen jokin ongelma joko ilmaiseksi tai ”todella hyvään hintaan”

Sinun tulee siis oikeasti ratkaista se ongelma, ei vain esittää miten se ratkaistaan sitten 20 vuoden päästä kunhan olet saanut miljoonalle kaupattua oman tuotteesi. Tässä on samalla se syy miksi ”pienpuolueet” eivät saa mitään kaupaksi isosti. Kyllä, osalle saattaa kelvata se lupaus paremmasta tulevasta, mutta kun siitä paremmasta ei ole mitään takeita, tyhjiä lupauksia mahtuu kolmetoista tusinaan - kukaan ei niitä muista enää huomenna. Fyysisten esineiden kanssa asia vaatii tarkempaa suunnittelua sille jatkolle, mutta seuraava esimerkki osoittaa kuinka malli toimii.

Ajatellaan, että haluat myydä omaa osaamistasi netin kautta. Ensiksi tarvitaan se kenkä oven väliin ja löytää ne ovet joihin kannattaa mennä edes koputtamaan. Osaamisesi ratkaisee jonkin laajemman ongelman ja se maksaa enemmän kuin täysin tuntematon siihen sokkona uskaltaa sijoittaa, joten sinun on saavutettava luottamus ennen kuin kauppaat ”isoa juttuasi”. Tehtäväsi on siis ratkaista ensin pieni osa tai siihen liittyvä asia ja tarjota se joko ilmaiseksi tai hyvin edullisesti. Aiheesta ja laajuudesta riippuen ihmiset ovat valmiita maksamaan ratkaisusta omaan ongelmaan korkeintaan joitakin kymppejä. Voit siis alkuun luoda vaikkapa minikurssin ja tarjota sitä esimerkiksi 19.95€ hintaan jollain alustalla, joka tarjoaa muita samankaltaisia kursseja. Rikastumaan ei sillä vielä pääse, vaan kurssin idea on olla se sisäänheittäjä siihen omaan juttuusi. Ilmaiseksi tarjoamalla saat enemmän yleisöä, mutta et välttämättä juurikaan enempää ihmisiä, jotka oikeasti ovat etsimässä ratkaisua ongelmaan, johon juuri sinä tiedät ratkaisun.

Sisäänheitto onnistui, mutta välttämättä et vielä ole saanut luottamusta sille tasolle, että se toinen olisi valmis lohkaisemaan tuhatlappusia suuntaasi, joten sinun täytyy rakentaa se luottamus ja samalla maine ”asiantuntijuudestasi”. Miten se tapahtuu? Tekemällä lisää samaa, mutta astetta laajemmin tai syvällisemmin, nyt vain 99.95€! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, asiantuntijuuden todiste on monelle se, että sinulla on useita tuotteita aihealueelta myynnissä - toinen toistaan laajemmin ja tietysti kalliimpaan hintaan. Kun rakennat aiheesi ympärille useita portaita, opit siinä itse samalla enemmän ja enemmän - yksi parhaista keinoista oppia jokin asia kunnolla, on opettaa se muille.

Kun olet saanut riittävästi portaita valmiiksi, voit alkaa myydä sitä isoa omaa juttuasi kunnon hintaan. Maailmalla 10.000€ kurssi joka kestää puolesta vuodesta vuoteen on ihan normaali, mutta veikkaisin että Suomen mittakaavassa tuhansien eurojen kurssi pitää olla hieman varovaisemmin hinnoiteltu ainakin alkuun. Kun maineesi sitten laajenee ja alkaa herättää myös valtavirran huomiota mediassa saakka, voit tehdä Sarasvuot ja myydä puutaheinää 1000€/tunti. Tai no, ei puutaheinää, vaan samaa mitä netistä löytyy sillä 9.95€ hintaan pieniltä tekijöiltä, jotka eivät koskaan tehneet portaita ylöspäin huipulle saakka.

Nykypäivän tekoälymallit osaavat tehdä kaikki portaat valmiiksi, joten varsin pienellä vaivalla voi nykyään luoda kursseja ja muuntautua asiantuntijaksi isolle yleisölle. Suotavaa toki olisi, että itsekin siitä aiheesta nyt edes auttavasti tietäisi, mutta edellä mainitulla taktiikalla pystyy nykypäivänä luomaan varsin pienellä vaivalla passiivisen elinkeinon itselleen, jos niin haluaa tehdä.


Mediavirus

Tuotteiden sijaan aatteiden kauppaaminen vaatii jonkin keinon millä se ongelmanratkaisu saadaan potentiaalisten ”asiakkaiden” naamalle. Itse en ole myymässä mitään ideologiaa, mutta ratkaisu tuohon kauppaamiseen minulta löytyy. Taktiikka on testattu jokunen vuosi sitten ja eri somealustojen algoritmit toimivat edelleen riittävän samalla tavalla, että muutoksia siihen ei tarvita. Ideologinen pohja löytyy Douglas Rushkoffin ”Media Virus” kirjasta, jos aiheeseen haluaa perehtyä kunnolla. Vaatimuksena on Suomen kokoisella kentällä 30-50+ tyyppiä ja jokaisella oma tili valittuun somealustaan - semmoinen tili, joka ei ole shadowbannissa jo valmiiksi.

Suunnittelu vaatii jonkin toisen kuin valitun alustan kautta kommunikoinnin, koska viestin on vaikutettava alustalle orgaaniselta leviämiseltä. Pohjaksi on hyvä olla kuva tai video, jonka pystyy kuka tahansa lataamaan valitulle alustalle natiivissa muodossa. Ulkopuolisen linkin jakaminen vähentää pahimmillaan näkyvyyden lähes nolliin, joten se alku on oltava alustan tukemassa muodossa. Viestin lukemiseen/katsomiseen ei saa mennä yli 20sek, mieluiten alle 10 sekuntia, koska ADHD-sukupolven keskittymiskyky ei sen enempään kykene. Eli kuva/video + iskulause ja jokin yhteinen tunniste #Häsärikuntoon. Huomaa, että alustat ”rankaisevat” useampien häsärien käytöstä ja häsärin kaappausta pidetään halveksuttavana tekona, tosin sekin toimii tietyissä tilanteissa jopa paremmin kuin uuden keksiminen.

Kun viesti on valmiina, sen eri versioita jaetaan ”iskuryhmän” kesken valmiiksi jaettavaksi. Algoritmit nappaavat nopeasti identtisiin viesteihin kiinni, eli luovuutta peliin! Sitten valittuna ajankohtana, joka kannattaa ajoittaa niin, ettei jokin #Euroviisut tai #MMpotkupallo trendaa juuri sillä hetkellä, kaikki jäsenet aloittavat postaamaan sanomaa samaan aikaan. Oman aloituksen lisäksi ”tykätään” kaikista vastaan tulevista, kommentoideen kaikkien ketjuihin ja ”jaetaan” osa muiden postauksissa omalle seinälle. Vähintään tunnin ajan valittua tunnistetta viljellään sitten kaikkialle yhtään asiaan liittyville paikoille, eli ryhmiin ja viestiketjuihin, etenkin julkisuudessa isosti näkyvien (eli ”moninkertaistajien”) läheisyyteen. Ei siksi, että he siihen liittyisivät, vaan että heidän yleisönsä näkee viestin.

Isosti julkisuutta? Juu, mutta siihen pätee sama kuin koko jutun pointti on: jos et ole ratkaisemassa ongelmaa, kukaan ei edelleenkään luota sanomaasi. Ja jos ei ole luottamusta, asia ei etene mihinkään julkisuudesta huolimatta. Mutta se ei ole minun ongelmani.

Jos koet saaneesi tästä edes sen verran hyötyä, että lukuaika ei mennyt hukkaan, pyytäisin vastineeksi pienen palveluksen: jaa sanoma eteenpäin muutamalle tietämällesi tyypille, joiden veikkaisit myös hyötyvän siitä. Saa tätä toki muutenkin jakaa, mutta ehkäpä joku saattaa tästä saada inspiraation ja parantaa omaa elämäänsä…


……

Vai ajattelitko, että nykypäivänä asiantuntijat tietävät mistä puhuvat tai että trendit ovat orgaanisia?

Älä VaLita vaan äänestä oikein?

Vain äänestämällä voit vaikuttaa ja jos äänestämisellä olisi mitään merkitystä, se oltaisiin jo kielletty. Jos et äänestä, et voi valittaa ja antamalla äänesi, annat samalla valtasi muille. Äänestämättömyys on välinpitämättömyyttä tai sitten vastarintaa kun kieltäytyy valitsemassa vähiten huonoa vaihtoehtoa.

Aina vaalien lähestyessä kansasta kuoriutuu politiikan rautaisia kokemusasiantuntijoita, jotka tietävät sen oman kantansa olevan ainoa oikea totuus ja muiden näkemysten olevan pahaa syntistä kerettiläisyyttä, joka tulisi kieltää ja väärinajattelijoita rangaista heidän ollessa se syy kaikkiin ongelmiin. Asia on kuitenkin lukemattomia kertoja monimutkaisempi ja monitahoisempi, jolloin koko ideologian typistäminen yhteen iskulauseeseen on melkein mahdotonta. Ei kuitenkaan täysin mahdotonta, eli jos joku näkee ongelmia missään kohden järjestelmää, voi aina kysyä: ”Miksi et äänestänyt oikein?”

Se perususkomuksen tasolla valtaosalle oleva iskulause on joka tapauksessa ”äänestämällä voit vaikuttaa”. Yksinkertainen fakta, eikös? Ei voi väittää vastaan, todisteet puhuvat puolestaan koska sejase siellätäällä, tai päinvastoin puhdasta sontaa koska todisteet tämäjatuo. Molemmat ovat oikeassa ja samaan aikaan molemmat ovat väärässä, eli melkoinen paradoksi. Voiko vai ei kysymykseen oleva todenperäinen vastaus kun on: se riippuu.

Se nimittäin riippuu siitä, mitä noilla sanoilla tarkkaan ottaen tarkoittaa. Jokainen kyllä tunnistaa ne sanat ja kykenee antamaan niille jonkinlaisen määrityksen, mutta niitä määrityksiä on aikasta runsaasti ja kaikki valikoivat ne omalla tavallaan. Ensinnä, mitä äänestetään? Idols, eduskunta, kunta, EU vai mitä syödään kun porukalla päätetään. Mitä pienempi porukka ja likempänä itseä, sitä suurempi merkitys sillä omalla kannanotolla on. Jos oletetaan, että kaikki menee juuri kuten pitääkin, kuinka paljon merkitystä on sillä yhdellä miljoonasosalla? Sitten se voi voi ja lämmin leipä, koskeeko se asiaa yleensä vai pelkästään sitä yksilöä, vai onko se että vain saattaa vaikuttaa? Ja lopuksi, mitä sillä vaikuttamisella haetaan - maailma muuttuu juuri haluamaksesi, vai joku tyyppi saa karvan verran paremmat saumat päästä johonkin asemaan, jossa saattaa voida vaikuttaa johonkin, ehkä?

Mitä isommissa piireissä vallan nollasummapeliä pelataan, sitä merkityksettömämpi se äänestäminen siihen vaikuttavissa vaaleissa on. Miksi? Koska se mistä ollaan äänestämässä, ei ole todellisuudessa taho jolla on valtaa siinä pelissä. Kuntatasolla ollaan siinä hilkulla tilanteessa, missä yksittäinen edustaja voisi saada jonkin aloitteen läpi omin rahkein, mutta siitä ylöspäin äänestettävä taho on se joka painaa nappia käskystä ja puhuu kauniita että häntä tuettaisiin, ei enempää ei vähempää. Yksipuoluejärjestelmämme pitää huolen siitä, että yksikään vanhojen puolueiden ehdokas ei kauaa laula vääriä lauluja jos leipä maistuu. Kun yhtälöön lisätään vielä EU, kaksoisvaltio, lobbaus ja paikalliset rahoittajat, se miljoonasosa sanomisesta on hyvin kaukana totuutta. Jos siihen otetaan mukaan vielä oikeasti isot ylikansalliset toimijat, vaikka koko kansa ”äänestäisi oikein”, sen vaikutus olisi parhaimmillaankin varsin pieni jos näiden toimijoiden valtaan ei ensin puututa.

Syy miksi se äänestäminen kuitenkin on niin tärkeää ei ole se kuka voittaa, vaan se kuinka moni luovuttaa vapaaehtoisesti valtansa itsensä yli jollekin toiselle. Vaikka Suomessa laki ei määrittele millään tavalla minimiä sille, koska vaalien tulos on laillinen, kun kansan enemmistö jättää aikuisten joulupukille kirjoittamisen väliin, on medialla mahdoton tehtävä kieputtaa tuloksen olevan ”kansan tahto”. Tuohon alle 50%:n tulokseen on vaan hyvin hankala päästä, koska, kuten osa ihan oikein meinaakin, tiettyjen puolueiden kannattajat tulevat marssimaan sinne äänestyskoppiin joka tapauksessa. Vastavoimaksi siis muidenkin tulee äänestää ja palaamme takaisin alkuasetelmaan missä mikään ei muutu. Olisitte äänestäneet oikein niin tätäkään ongelmaa ei olisi!

Vaalien alla etenkin somessa nousee kuitenkin suurimmaksi mekkalan pitäjäksi pienpuolueiden omat rumpuryhmät. Intoa ja vakaumusta 100, pelisilmää ja ymmärrystä pelisäännöistä 0, noin pikkaisen yleistäen. Peliteoriasta voisi lähteä hakemaan vastauksia mitä ja miten asioita tulisi hoitaa jos haluttaisiin oikeasti lähteä kisaamaan vallasta - järjenkäyttö on kuitenkin vain sallittua, ei pakollista. Suurinta älämölöä somessa pitää tällä hetkellä Vapauden Liitto, jonka mahdollisuudet tulevissa vaaleissa ovat samaa luokkaa kuin pierulla Saharassa. Potentiaalia kuitenkin olisi ”vaihtoehdoksi vanhoille puolueille”, joka on yleiseurooppalainen trendi tällä hetkellä, mutta siihen vaadittaisiin joko innovaatiota tai toimivan mallintamista, joista kummastakaan ei ole ainakaan tällä hetkellä pienintäkään merkkiä ilmassa. Pelkän konseptin tasolla, eli individualistien puolue, on nimittäin semmoinen pikkiriikkinen ongelma. Nimittäin siinä ollaan…


Kissoja paimentamassa

Nimittäin puolue on kollektivistinen rakennelma puolueohjelmineen ja omine sääntöineen. Individualistinen ajattelu ei sovi kollektiivin pohjaksi millään tavalla. Siihen omaan ajatteluun voidaan kannustaa annettujen rajojen sisällä, toki, mutta yhteisenä tekijänä Suomen vaalijärjestelmässä ajatus on yksinkertaisesti absurdi. Jos nimittäin kuvitellaan tilanne, että VaLi saisi kuin ihmeen kaupalla yhdestä vaalipiiristä yhden ehdokkaan läpi, tämän ehdokkaan olisi oltava listalla yksistään. Miksi? Koska äänestäjät perustavat valintansa ehdokkaaseen ja jos jokainen ehdokas eroaa toisistaan, heillä ei ole mitään muita takeita kuin se yhden lista että he saisivat haluamaansa asiaa eteenpäin. Yhden hengen lista taas on d'Hondtin menetelmässä yhtä tyhjän kanssa, ellei se ainoa ehdokas ole joku megajulkkis.

Individualistisen ajattelun ongelma tulee myös siinä, että jos se ehdokas ei olekaan ihan 100% samaa mieltä kaikesta, lähdetään etsimään sitä toista ”täydellistä” tai ainakin ”parempaa” ehdokasta. Vaalikone auttaa ja sieltä tuhansien listasta löytyy varmasti joku, joka on sen 0,5% paremmin yhteensopiva omien ajatusten kanssa. Kun katsoo tässä männävuosia kuinka porukka on käyttäytynyt ja toiminut jonkun ollessa hitusen eri mieltä itselle tärkeässä asiassa, sillat on yleensä poltettu ensimmäisestä rikkomuksesta. Mutta kyllä se varmasti tällä kertaa toimii, kun ei se tähänkänkään asti ole toiminut, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein!

Sitten se pelisilmä viestinnässä, joka saattaa olla se suurin kompastuskivi. VaLin äänestäjäkunta on noin pääpiirteittäin porukkaa, joka on kyllästynyt nykyiseen menoon. Heistä osa äänesti aikaisemmin persuja, kuvitellen heidän olevan vaihtoehto, mutta suuri osa kuuluu siihen aikaisemmin äänestämättömien joukkoon kun kerran nyt on aito vaihtoehto, eikös? Hopiumi pelaa varmasti osalle, mutta silloin sitä pitäisi kunnolla tarjota. Tarjoamisen sijasta taktiikka on kuitenkin toinen - vittuilu ja syyllistäminen. Sinun syysi, typerä äänestämätön, kun et pelasta maata äänestämällä juuri meitä, joilla on pian jo melkein prosentin kannatus! Tämä viestintästrategia saattaisi toimia kollektiivisen häpeäntunteen kautta, mutta edelleenkin, ollaan kohdistamassa individualisteihin joilla ei ole kollektiivisia paineita ja vittuilulla kannatuksen kasvattaminen toimii lähinnä silloin, kun vittuillaan ”vihollisille”, ei potentiaalisille ”omille”. Toinen viestintätapa tuntuu olevaan mahdollisimman raflaavat ja päräyttävät iskulauseet ja kuvasto. Mallia ollaan otettu enemmänkin maailmansotien propagandajulisteista kuin modernista markkinoinnista, joka toki sopii ajatusmaailmaan missä Eurostoliitto on suurimpia vihollisia. Toimiva, en tiedä, mutta iskevä tiettyyn joukkoon - tosin ei massoihin. Tyyli on tietenkin vapaa ja ehkäpä nämä taktiikat pelaavat, mene ja tiedä.

………

Jokainen tekee kuitenkin omat päätöksensä itse, ryhmäpainetta tai ei. En ole neuvomassa ketään äänestämään tai olemaan äänestämättä, vaan kehottaisin pohtimaan miten sen ”vaikuttamisen” ymmärtää ja kuinka sitä voi tehdä. Mielipidevaikuttaminen on perinteisesti ollut median tehtävä ja sitä se on edelleenkin. Muutos on tapahtunut siinä, että nykyään kuka tahansa voi olla ”media” ja se huolestuttaa suuresti valtaapitäviä tahoja. Mikä valtaapitäviä ei huolestuta ovat heitä vastustavat tahot, jotka toimivat varoventtiilinä… kunnes se varoventtiili kasvaa riittävän suureksi, jolloin asiaan reagoidaan tarvittavalla voimalla - Saksan AfD on tästä malliesimerkki. AfD on tässä myös esimerkki kuinka paljon he voivat vaikuttaa ennen kuin ovat kasvaneet merkittäväksi enemmistöksi: ei paljoa paskaakaan.

Democracy Shield

Kun Chat Control meni ei ihan kuin Strömsössä, unionin toinen vastaava mekanismi aktivoitui taas kunnolla. Eurooppalainen demokratiakilpi pisti ison vaihteen päälle ja suuret alustat, jotka noudattavat kuuliaisesti käskyjä, tekivät työtä käskettyä. Yksi jos toinenkin podcast ja video jäivät jyrän alle ja ne joko poistettiin tahi kiellettiin EU:n alueelta. Käyttäjiä ei välttämättä rangaistu, mutta kanavat jotka elävät näytöistä ja yleisö on Euroopassa saivat kohtuullisen osuman - ainoastaan EU:n ulkopuolella video näkyi normaalisti, esimerkiksi VPN:n avulla. Jopa ihan valtavirtaisiakin lähetyksiä sensuroitiin, jos niissä aihetta käsiteltiin kriittisesti. Se on sitä aitoa demokratiaa!

Tämä ”European Democracy Shield” on siis suojaamassa unionin valtioita ja unionia itseään vihamielisiltä toimijoilta, ainakin paperilla. Nomen est omen, eli nimi kuitenkin paljastaa mielestäni varsin huvittavalla tavalla mistä on kyse. Kilpi, suoja, eristys tai vastaava on usein mukana eri asioiden nimissä ja se kertoo mistä on kysymys. On tuulisuojaa, lämpökilpeä, vesieristystä, luotipanssaria ja niin edelleen ja mitä ne nimet kertovat? Miltä suojaudutaan. Demokratiakilpi on siis täydellisen osuva nimi, eli suojellaan kansanvallalta! Valta suojelee itseään kansalta, vaikka liberaalin demokratian aate on suojella kansaa vallalta. Huppistakeikkaa, vaiko täysin tietoinen valinta?

Kilven tehtävä on siis suojella valtaa, eikun siis suojata kansaa vääriltä näkemyksiltä ja estää vaaleihin vaikuttaminen väärällä tavalla. Informaatiovaikuttaminen, median suojelu ja kansan sitoutuminen demokraattiseen päätöksentekoon ovat kupletin juoni. Eli kansalle valikoidaan tarkasti mitä näytetään, kuka saa näyttää ja tietenkin ”vain äänestämällä voi vaikuttaa”. Kun tämä kaikki tehdään tiukan valvonnan alaisena, kansa osaa toimia oikein! Siis miten heidän halutaan toimivan - kansan yleinen mielipide on edelleenkin tärkeää, kunhan se vaan on oikea mielipide. Demokratiaa, tiedäthän?

Jos olen oikein ymmärtänyt miten tuo sirkus pelaa on se, että vaaleilla valitsemattomat tahot ehdottavat lakeja ja kansan valitsemat edustajat äänestävät sitten juu/ei. Ehdotuksen jäädessä komission mielestä väärään tulokseen, sitä muokataan ja kokeillaan uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan, kunnes se menee läpi. Sinänsä tämä malli on vallan kolmijako-opin mukaan ”oikein” ja kun sitä verrataan miten asia Suomessa menee, on tämä EU:n versio demokraattisempi. Suomessahan tämä menee niin, että hallitus ehdottaa ja eduskunta äänestää, mutta kun hallitus on enemmistö eduskunnasta, äänestys on lähinnä testi jaksavatko edustajat tulla painamaan oikeaa nappia vai eivät. Useampikin ehdotus olisi kaatunut eduskunnan äänestykseen kun hallituspuolueiden jäsenet eivät ole vaivautuneet paikalle, mutta ihan sattumalta aina noissa tapauksissa myös opposition jäsenet ovat päättäneet lomailla varmistaen joka ikisen äänestyksen läpimenon. Kun vielä oikeuslaitos ja poliisi ovat hallituksen ohjailtavissa, meillä ei ole vallanjakoa lainkaan, siinä kun EU:n lait ovat maiden vastuulla valvonnassa, eli ”kuten pitääkin”.

Kuitenkin se on vain EU joka saa usein kritiikkiä demokratian puutteesta Suomessa. Moni ei vaivaudu äänestämään edustajasta isolle kirkolle, mutta samalla itkee kuinka eduskuntavaaleissa äänestämättömyys ”pelaa vastapuolen pussiin”. Koittakaa nyt päättää onko sillä äänestyksellä väliä vai ei! Juu, se kourallinen Suomen edustajia sielä parlamentissa omaavat kärpäsenpaskan verran valtaa, mutta miten se eroaa siitä omasta äänestäsi eduskunnassa? Jos ehdokkaasi menee läpi, sillä on 1/200 valtaa, puolueella sitten 5-30% verran yhteensä ja kun enemmistö tarvitaan, yksikään puolue ei saa tahtoaan lävitse kuten se haluaisi, saatikka sitten ehdokas kantaansa läpi. Onneksi meillä on oikeasti yksipuoluejärjestelmä niin kaikkeen saadaan aina laaja tuki ja konsensus?

Arvioiden mukaan n. 80% maamme lainsäädännöstä juontaa itsensä suoraan EU:n määräyksistä ja jos se EU ei kerran ole demokraattinen, miten se Suomen järjestelmä sitä olisi kun valtaosa säännöistä on ennalta määritelty? Sillä ei ole mitään väliä minkä värinen takki sillä ehdokkaalla eduskunnassa on, kun kaikki tietävät että se ylhäältä saneltu laki on mentävä läpi, tai se tuleva palkkiovirka jää saamatta. Ja juuri tämän varmistamiseen sitä demokratiakilpeä tarvitaan - kaikki tekevät juuri mitä käsketään, niin edustajat kuin kansa. Järjestelmää saa kritisoida sallituissa rajoissa, koska se lisää edustajan uskottavuutta, mutta kun tulee aika painaa nappia, sitä oikeaa nappia painetaan tai itketään ja painetaan.

Noh, vaalit ovat meilläkin pian tuloillaan ja sensuuri, eikun siis demokratian suojelu lähtee taas täydelle laukalle. Kaikki jotka kannustavat äänestämään saavat olla rauhassa, koska varoventtiilien kannatus kuuluu oleellisesti järjestelmään. Asiasta on kuitenkaan turha paasata, koska politiikka on niin tärkeää ja vain äänestämällä voi vaikuttaa. Kyllä muutenkin saa toki pitää ääntä, kunhan se kaikki palvelee isompaa kuvaa eli vallan suojelua kansalta. Mutta kyllä se tällä kertaa, pitää vaan äänestää kovempaa!

EU ajattelee, että kansalaiset ovat vauvoja, joita pitää suojella kaikelta ulkoiselta pahalta. Nurkkiin on laitettava pehmusteet, ovet on pidettävä lukossa tai portti edessä ettei pikkupiltti pääse edes kahvaan saakka ja kaikki mitä suuhun laitetaan on ensin tarkistettava. Tarttisko kasvaa aikuiseksi, vai ovatko EU:n byrokraatit oikeassa ja käyttäydyt kuin vauva hiekkalaatikolla ilman mitään vastuuta?