Suomen hoivajärjestelmästä

Olisi liian helppoa sanoa, että hoivajärjestelmän (vanhuspalvelu, vammaispalvelut, MT- ja päihdekuntoutus, perhepalvelut ja lastensuojelu) ongelmana on lähinnä rahanpuute. Kyllä, rahoitus on kustu useamman hallinnon avulla jo hyvän aikaa sitten, mutta niitä syvempiä ongelmia ei pelkästään rahaa kaatamalla tai tekijöitä lisäämällä korjata. Hyvinvointialueiden koko idea taas oli korjata ongelmat lisäämällä byrokratiaa menee siinä hulluuden ja typeryyden rajamaastossa, joten unohdetaan se heti alkuun. Ei, järjestelmän ehkäpä se suurin ongelma on siinä kukoistava eturistiriitojen kasauma.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa vaan aina pitäisi valita hyvä ja kestävä tuote. Hoivajärjestelmässä on valittu halvin reitti joka maksaa sitten ”loppupäässä” moninkertaisesti, työllistäen siinä sivussa armeijallisen byrokraatteja, mikä toki on byroslavian tunnusmerkki. Ja kun tätä järjestelmää korjataan byrokratiaa lisäämällä JA rahoitusta vähentämällä, saadaan kävelevä katastrofi aikaiseksi. Yllättyneitä: 0kpl. Noh, onneksi sentään ulkomaille on vara kaataa miljardikaupalla rahaa, koska eiväthän ne hoivaa tarvitsevat enää tuota mitään, eikös?

Kun se hoivajärjestelmän ”sosiaalitantta” kohtaa asiakkaan, hänellä on mahdoton tehtävä. Pitää mahdollisimman halvalla tavalla löytää minimimäärä hoivaa, samalla kun laki määrää pitämään ihmisen kunnossa siinä kun omaiset ovat soihtujen kanssa ovella ja pomo hengittää niskaan niin tuloksista kuin asiakastyytyväisyydestä. Välittämisestä tulee riippakivi joka ajaakin muista välittäviä ihmisiä alalta pois varsin tehokkaasti - näin yli 10 vuoden omista ja muiden kokemuksista näkemystä ammentaen.

Seuraava eturistiriita tulee vastaan kun se asiakas tarvitsee apua tai palveluita, joita hänelle se tantta olisi suosittelemassa em. ristiriidoin. Ihmisillä kun on oikeuksia ja viranomaisilla velvollisuuksia, kuten esimerkiksi kertoa niistä oikeuksista. Mitä kaikkia palveluja ihmisille kuuluu, mitä mahdollisia olisi olemassa ja miten niitä voisi edes yrittää saada, koska osa on harkinnanvaraisia siinä kun osa ihan lakisääteisiä. Jos vaan kertoo miten itse näkee asian turhia selittelemättä, siinä voi säästää pitkän pennin! Se vaan että netistä löytyy aika helposti tietoa ja siinä voi tulla se virkavastuu jossain kohden vastaan…

Kaikki nämä ristiriidat pakkautuvatkin yhteen pisteeseen, mistä sitten lähtee lumivyöry liikkeelle sen yksilön asioiden suhteen. Pienikin virhe suuntaan tai toiseen tulee joko hieman kalliimmaksi kuin sen olisi tarvinnut, tai sitten pitkässä juoksussa helvetin paljon kalliimmaksi ja aiheuttaen lukemattomille muillekin tahoille suuria ongelmia sekä kustannuksia. Nappiin osuessaan yksilö saa tarvittavan avun ja pitkän aikavälin kustannukset jäävät maltillisiksi. Paperilla laadunvalvontaa tehdään asian suhteen vaikka ja kuinka, mutta jos se toimisi, luulisi sen näkyvän jo jossain? Laadun taso kun selittäisi varsin tarkasti miksi taas rapatessa roiskuu ja kustannukset kasvavat kasvamistaan palveluiden laadun samalla kyykätessä.

Mikä se piste sitten on missä tämä homma kusee? Hoidettavan ihmisen tilanteen arviointi. Suomessa vissiin kaikkialla on otettu käyttöön RAI-arviointi (Resident Assessment Instrument), joka sitten jakautuu eri osa-alueisiin joilla on sitten omat lyhenteensä joita jokainen saa itse selvittää jos kiinnostaa tarkemmin: MAPLe, ADL-H, CPS, IHIER-C, DRS, DRSSR ja ABS. Näillä mittareilla arvioidaan sitten niin fyysisiä kuin kognitiivisia kykyjä sekä rajoitteita ja niiden antamien ”pisteiden” mukaan tehdään sitten päätöksiä. Kun vuosia sitten nämä asiat tehtiin lomakkeella, jossa laskettiin pisteet yhteen ja se määritti tuloksen, nykyään ei enää lasketa pisteitä vaan tiedot syötetään softalle joka pisteyttää tulokset ja eri osa-alueiden pisteet määrittävät hoidon/palvelun tason. Eli ”emme käytä enää pisteitä, koska se dehumanisoi ihmisen”. Nyt softa tekee saman, eli kaikki hyvin!

Eli kun ihmisen ”tasot” eri testin osista on saatu selville, niistä sitten yleistetään tulokset tietyille ”portaille” jotka sitten määrittävät mitä hoitoa ja palveluita ihmiselle pitäisi kuulua. Numeroiksi muunnettu ihminen sysätään sitten koneiston purtavaksi ja tason 3 tyyppi on tason 3 tyyppi, riippumatta siitä miten ne pisteet siinä osin saatiin kasaan. Samalla portaalle taas sitten päätyy ihmisiä, joilla yhdellä on ”jaloissa vika” ja toisella ”päässä vikaa”.

Mutta mitäs tapahtuu kun vahvasti eturistiriitojen riivaama henkilö tekee sen testin ja tulkitsee sen asiakkaansa vastauksia? Jo itsessään ihmisten luokittelu ja pisteytys kusee sekä tilanteen että hoidon tarpeen arvioinnin, mutta kun se arviointi itsessään tapahtuu ihmisten toimesta joidenka työpaikka riippuu siitä, että he tekevät ”oikein” ne arviot? Saadaan taso ”liikkumisen esteitä, kaatuilee” sänkypotilaalle. Ja siihen sitten sovitetaan hoitoa ja palveluita…

Yksittäisen ihmisen kohdalla jos hoito järjestetään sitten kotona nämä tasot vaikuttavat tuloihin, myönnettyihin ulkopuolisiin apuihin ja tietysti hoitoon itseensä. Vaikutuksen alaisena on siis yleensä vain se perheyksikkö, joten vahinko virheellisistä arvioinneista jää koko järjestelmään varsin pieneksi. Yksilötasolla mahdollisesti katastrofaalinen tilanne joka saattaa helposti pitkässä juoksussa kasvaa paljon suuremmaksi ongelmaksi ja järjestelmälle vielä paljon kalliimmaksi, mutta vaalikausi on lyhyt joten ei huolta huomisesta, se on seuraavan hallinnon ongelma! Onneksi esimerkiksi apuvälineitä ja vastaavia saa silti kohtuullisen helposti, jolloin kotona pärjääminen on silti monelle mahdollista.

Mutta kun se pienikin eturistiriidan (tai osaamattomuuden, tietämättömyyden, typeryyden, pahantahtoisuuden tai välinpitämättömyyden) aiheuttama arviointivirhe kohdistuu yksilöön, joka syystä tai toisesta laitetaan koneiston myllyyn oman perheen sijasta, aiheutetaan siinä monitasoinen paskashow. Ihminen ei saa tarvittavaa apua, hoitavat tahot saavat virheellisen kuvan ja ihminen saatetaan sijoittaa aivan väärään palveluun. Kun vaikkapa yksikköön siirrettävä on luokiteltu ”kävelee huonosti” ja tarve olikin sänkypotilaan, se mitoitettu yksikkö saa yht'äkkiä kuormakseen 1 tunti päivässä avustattavan sijaan 6 tuntia tai enemmän. Kun henkilökunta on mitoitettu vastaanottamaan vain vähäistä apua tarvitsevia, kuormitus voi moninkertaistua jo yhdellä väärin sijoitetulla asiakkaalla. Ja kun niitä on useita… hyvää matkaa sitten.

Kun se yksilö ei saa tarvittavaa apua tai apu on aivan väärää, esimerkiksi mielenterveys ja päihdekuntoutujan suhteen, riski tilanteen pahenemiseksi kasvaa melkoisesti. Myös väärin sijoitettu vammainen tai vanhus saattaa menettää sen vähäisen toimintakykynsä kun hoitajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa hänen tarpeisiinsa. Lopputulos: pitkässä juoksussa kulut moninkertaistuvat. Tuleeko se virhearvio ja sitä seuraava hoitosuunnitelma sitten mukaan lääkärin vai jonkin sosiaalityöntekijän toimesta, se on sinänsä merkityksetöntä, mutta jonkun siihen tulisi puuttua. Mutta kukas siihen puuttuu? Hoitaja saa nopeasti ”vaikean ihmisen” maineen jos hän vaikkapa uhmaa osaston lääkärin selvästi virheellistä näkemystä. Hoitava taho kun tuppaa näkemään sen arjen todellisuuden hieman eri tasolla kuin vartin vieraileva lekuri tai tunnin-pari haastatteleva byrokraatti. Ja kuten tiedämme, lääkäri ja byrokraatti ovat aina oikeassa!

Kun ihminen pelkistetään numeroksi, ollaan vaarallisella tiellä. Kun järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään asiakkailta eikä asiakkaita järjestelmältä, ollaan vauhdilla menossa kohti rotkoa. Kenenkään osallisen, paitsi sen yksilön ja läheisten, etuna ei ole korjata niitä nähtyjä ongelmia, koska siitä joutuisi myös itse vastuuseen. Kuseeko homma siis itse arviointitavassa, koulutuksessa, itsearvioinnissa, perehdyttämisessä, ohjeistuksessa, softassa vai esihenkilöiden kampaviinerikokouksissa, siitä en osaa sanoa. Ongelmaa ei kuitenkaan huomioida, koska byroslavia ei yksinkertaisesti niin toimi eikä tule koskaan toimimaan.

Tarkkaan kohdistettu ja ajankohtainen avustus voisi lisätä vuosia, myös työkykyisiä vuosia, monen ihmisen elämään ja ainakin parantaa hänen elämänlaatua merkittävästi. Nyt järjestelmä on kuin kiviä söisi ja nauloja kusisi jos arpa osuu huonosti kohdalle. Ihmisten terveyden kanssa pelaaminen ei pitäisi olla mitään arpapeliä, eikä liioin sen tekevän portaan kuormitus sattumankauppaa. Mielivaltaisilla säännöillä saadaan mielipuolinen järjestelmä, ihan poikkeuksetta. Ja sitten ihmetellään mikä meni pieleen ja rahaa valuu kankkulan kaivoon huomattavasti enemmän kuin olisi tarpeellista.

Ehkäpä näkemys on karvan verran tulinen ja tulisi hieman enemmän osoittaa myötätuntoa näistä asioista vastaavia kohtaan, mutta se ei edelleenkään ole mikään puolustus kun ”minä tein vain mitä käskettiin”. Ja siksi mikään ei muutu - kukaan ei kanna vastuuta kun se kaikki on sotkettu puoleen tusinaan eri lakeja ja lukemattomiin ”hyvinvointialueen sääntöihin”. Paras vinkki onkin: älä sairastu Suomessa - etenkään yhtään vakavammin että tarvitset pitkäaikaista hoitoa ja apua.

Jalka oven väliin mekanismirealismille

Wanha viisaus markkinoinnissa on tarvittavan luottamuksen saavuttamiseksi varsin yksinkertainen: korjaa jokin arjen ongelma asiakkaalta. Suuri osa lätkäisee oven kiinni kun ovella seisoo pölynimurikauppias, mutta ne jotka sen oven jättävät myyntipuheen ajaksi auki saattavat kuunnella sen myyntipuheen loppuun ja avata oven kun myyjä tulee näyttämään laitettaan käytännössä - he saivat jalan oven väliin. Entä jos ollaan myymässä koko yhteiskuntaa korjaava malli, miten sen voisi saada etuovesta pidemmälle?

Elias Kunnaksen ”Mekanismirealismi”, josta jo aikaisemmin kirjoitinkin, omaa mahdolliset työkalut korjata useita yhteiskunnallisia ongelmia. Mitä se ei korjaa, ovat ne arkiset ongelmat joilla se tavan tallaaja saisi vähän hajua kuinka homma voisi toimia. Korjataan siis tämä ongelma, eli miten saadaan se jalka oven väliin ja se Matti Meikäläinenkin kiinnostumaan ajatuksesta.

Mitä arjen ongelmia tällä idealla voitaisiin sitten korjata? Periaatteessa vaikka ja mitä, joihin ihmisillä on jo valmiit resurssit mutta se motivaatio puuttuu. Tuota resurssiongelmaa voidaan myös korjata monella eri tavalla, mutta keskitytään nyt tähän mekanismin luomiseen jolla motivaatio-ongelma on mahdollista välttää. Otetaan esimerkiksi kaksi varsin yleistä ongelmaa, joidenka kanssa ihmiset syyttävät yleensä itseään eivätkä vain sitä, etteivät vaan ole oppineet strategiaa jolla sen voisi ohittaa. Eli ratkaistaan niin rahan saaminen säästöön kuin kunnon parantaminen/liikunnan lisääminen

———

Ensiksi tunnistetaan että on ongelma. Sitten aloitetaan itse tarkastelu, eli mikä on se lopputulos johon aina päädytään, esimerkiksi rahaa ei ole mihinkään isompaan tai ne suuret haaveet isosta habasta jäävät aina kolmanteen salikäyntiin. Seuraavaksi pohditaan mitä järjestelmä nyt palkitsee ja missä kohden silmukka jää auki. Eli vaikkapa kun rahaa tulee, se on heti käytettävissä ja tilin saldo on mikä on kuun lopussa tai että salikortti hommattu, ei mitään vastuuta käyttää sitä eli aina on vapaa tekemään jotain muuta eikä se vaimon nalkutuskaan enää pure.

Tarvitaan siis selkeä päämäärä ja mittari. Etsi yksi konkreettinen mitattavissa oleva tavoite. Mittarin on oltava mahdollisimman nopea, eli päivittäin tai viikottain, ehkäpä palkkapäivittäin, mutta ei vuosittain tai ”aina joskus”. Aikahorisontissa on siis lyhyt palaute ja pitkä tavoite. Esimerkiksi joka kuukausi jää huntti säästöön tai että salilla tai lenkillä käydään 3x viikossa. Mittarina siis toimii tilin saldo tai kalenterissa raksi ruudussa.

Sitten rakennetaan uusi mekanismi eri palikoista (2-4 vähintään):
- Oletusasetus, toiminta automaattista - palkkapäivänä siirto säästötilille tai treenivaatteet illalla jo valmiiksi.
- Kitka, väärän toiminnan vaikeutus - säästötilille ei pääse tai someen ei kosketa ennen kuin vaatteet valmiina.
- Välitön palaute, näet seuraukset heti - edistymispalkki tai kalenterista katsoa miten edistyy.
- Sitova päätös, et voi vaan perua - lyöt vetoa kaverin kanssa asiasta tai kalenterimerkki jota et voi siirtää.
- Omistaja ja määräaika, joku vastuussa - joku muistuttaa asiasta, automaattisesti, silloin kun olet sen määrittänyt.
- Seuraamus/palkkio, keppi tai porkkana - jos treeni tai talletus jää, ei herkkuja tai somea viikkoon, jos kaikki menee viikon aikana putkeen, pyhänä saa jonkin palkinnon.

Tärkeää on, että silmukka on suljettuna, eli mittaus ja palaute ovat joko automaattisia tai erittäin helppoja tehdä. Palaute on näkyvänä, vaikkapa luurin esikatselukuvana. Korjaus on myös määritelty etukäteen, eli jos huntti ei löydy tililtä, ensi kuussa laitetaan kaksi tai jokainen puuttuva treeni tehdään seuraavalla viikolla ja kakku jää väliin.

Aloita kokeilemalla, yksi mekanismi ja lyhyt määräaika, vaikkapa menikö se huntti kaksi kertaa kuussa säästöön tai tuliko kahden viikon aikana kaikki treenit tehtyä. Toimiko vai pettikö mekanismi ja jos petti, missä kohtaa? Korjaa rakennetta, älä itseäsi, eli ”en ollut motivoitunut” vaan ”mekanismi ei ollut riittävän vahva”. Kun yksi mekanismi toimii, voit tehdä niin monta lisää kuin tarvitset!

Missä homma kusee helposti on jos mekanismi on liian monimutkainen, luotat motivaatioon etkä mekanismiin, palaute on hankalaa tai liian harvoin tahi seuraukset eivät ole riittäviä. Kokeilemalla oppii…

———

Uutta ja ihmeellistä, maatamullistava ajatus?! Ei niinkään, mutta yksinkertaistettu mekanismi osoittaa kuinka pienikin ongelma voidaan korjata varsin mekaanisesti ilman tahdonvoimaa tai sitä kuuluisaa sisua. Ja sama voitaisiin tehdä isossa kaavassa aina valtion tasolle asti. Nyt kun valtio mokaa, kansa saa keppiä ja päättäjät porkkanan - tähän on tarkoitus mekanismirealismissa puuttua.

Voitaisiinko tällä yksinkertaisella mekaanisella kikkakolmosella saada sitten myytyä mekanismirealismi isosti koko kansalle? Mikäettei, mutta se vaatisi runsaasti ruohonjuuritason aktivismia. Jos idea ongelmien ratkaisuun yksinkertaisella mekanismilla saataisiin leviämään, uskoisin sen ajatuksen leviävän niin laajalle, että se uskallettaisiin nostaa isosti esille aina valtamediaa myöten, jolloin liike isompaa järjestelmäremonttia kohden alkaisi kunnolla. Toki yksikään poliitikko ei halua vaihtaa hillotolppaansa kepin uhkaan… mutta aina sitä voi toivoa, eikö?

Jos moinen aktivismi kiinnostaa, laita Elias Kunnas X:n puolella seurantaan, tsiikaa (ainakin toistaiseksi aktiivinen) projekti https://suomi2.org ja laita juttua jakoon niin somessa kuin kavereiden/naapureiden kesken tästä mekanismin ideasta niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Tai sitten käy äänestämässä ”oikein” ja odota että ”joku korjaa”, kuten tässä satakunta vuotta on tapahtunutkin - tulokset ovat päivänselvät.

Disclaimer - En ole millään tavalla mukana itse mekanismirealismi-projektissa eikä tällä tekstillä tahi blogilla ole mitään yhteyttä siihen suuntaan, eikä päinvastoin. Pidän projektia kannatettavana ja toivon tästä olevan jotain apua sen suhteen. Rivien välistä ei löydy kuin tyhjää, joten sieltä ei kannata lukea yhtään mitään.

Ääriradikaalia ekstremismiä

Nykypäivän keskusteluissa näitä ”ääri-jotain”, ”radikalisaatio” ja ”ekstremismi” heitellään varsin heppoisin perustein. Samaa määritystä voidaan käyttää ihmisestä, joka murhasi aatteensa palossa muita kuin myös tyyppiä, joka jakoi läpällä ”väärän” meemin tai liimasi tarran sähkötolppaan. Yhden radikaali on toisen normi, joten ehkä pitäisi pysytellä vaan ilmiöiden omissa nimissä ilman lisämääreitä?

Luonnossa asioilla on yleensä jokin tila, johon se asia palaa kun siihen ei vaikuta mikään ulkoinen voima. Ehkäpä sama pätee joiltain osin myös ihmiseen, ainakin biologian osalta näin onkin, mutta mitä tulee siihen korvien väliseen osaan, epäilen vahvasti että olisi olemassa jotain luontaista tilaa vaan se kaikki riippuu lukemattomista eri muuttujista. Joitain yhtäläisyyksiä on toki koetettu tunnistaa, esimerkiksi ns. "natural law", eli ihmiset luontaisesti eivät ole murhaamassa toisiaan. Tähän peilaten on mielestäni hölmöä pitää jotain tilaa ”normaalina” ja siitä runsaasti poikkeavaa sitten ääri-jonain. Toki jos sitä äärtä pidetään vaan runsaasti omasta ”ainoasta oikeasta” poikkeavana, niin juu, maailmassa on todella paljon äärimmäistä ajattelua.

Radikaali, latinan radix, juuri, tarkoitti ennen ajatusmaailmaa, missä juuriaan myöten, juurisyitä etsien haluttiin muuttaa yhteiskuntaa. Nykyään jos joku ”radikalisoituu”, hän seuraa X:ää Blueskyn sijasta. Ekstremismi, latinan extremus, viittasi enemmän etäisyyten, eli ulommainen, kaukaisin, etäisin, siinä kun nykyinen ekstremismi on sitä että väittää navetassa syntynyttä kissanpentua kissaksi eikä lehmäksi. Ääri on siis sama kuin ekstremus, mutta hieman kauniimmin sanottuna ja ilman suoraa viittausta sen merkitsevän väkivaltaisuutta.

Kyllä, maailmassa on siis runsaasti äärimmäistä ajattelua ja varsin paljon radikaaleja mielipiteitä. Ekstremismillä tarkoitetaan samaa mutta vaan valmiudessa käyttää väkivaltaa sen suhteen. Ensiksi ihminen siis altistuu ääriajattelulle, joka radikalisoi hänet saaden hänet uskomaan suuriin muutoksiin tai ainakin niiden tarpeeseen. Jos sille asialle tekee jotain tai suunnittelee tekevänsä, ollaan ekstremistisiä. Eli vakava uhka, erittäin vakava uhka ja äärimmäisen vakava uhka! Paitsi jos se aate on suojeltujen listalla…

Lännessä pidetään näitä liberaalin demokratian arvoja ”normaalina” ja joihin sitten eri aatesuuntia verrataan. Jos pidät sitä tasavaltaista mallia joltain osin heikkona/huonona, olet radikalisoitunut. Jos et usko monikulttuurisuuden olevan rikkaus, olet jo ekstremismin puolella. Jos vihjaat millään tavalla woken suuntaan, olet äärioikeistoa. Jos taas haluat heittää homot katolta, suosit moni- ja lapsiavioliittoja, haluat hävittää vääräuskoiset ja pidät muita vähempiarvoisena, olet hyvä tyyppi ja kaikki sinua kritisoivat ovat rasisteja! Ei siis yhtään sekavaa. Ja vielä jos kritisoit millään tavalla valittua kansaa etkä ole ”hyvä tyyppi”, olet pahin mahdollinen ihminen ja sinun tulee palaa helvetissä. Eli tarkkaan on valittava askelmerkkinsä, paitsi jos on jokin suojaviitta päällä - siis kuulut johonkin muuhun ryhmään kuin ”(kristitty) valkoinen hetero”.

Mitä se siis loppujen lopuksi kertoo, kun poliisi, media tai poliitikot varoittelevat näistä ääriuhista? Ei juuri mitään, koska termit ovat täysin mielivaltaisesti jaettuja ja täysin lähderiippuvaisia. Eikä vain riippuen kuka kertoo sen tarinan, vaan myös vahvasti kenen toimiin ollaan viittaamassa. Kaksi eri tyyppiä voi siis sanoa täsmälleen saman näkemyksen ja heistä vain toinen nähdään ääripäänä, siinä kun toiselle saatetaan hurrata.

Asiaa ei liioin auta se, että virallisesti hyväksytty akateeminen kenttä käyttää näitä määrityksiä juuri yhtä mielivaltaisesti kuin nuo muut mainitut tahot. Johdonmukaisemmin ja tarkemmin, toki, mutta täysin mielivaltaisesti ulkoa katsottuna. Heidän sisäinen logiikkansa on tosin täysin johdonmukainen - kaikki jotka ajattelevat toisin kuin radikaalivasemmistolaiset tieteentekijät ovat äärioikeistoa ja vastaavia, paitsi ne ”hyvät tyypit” ja valittu kansa, he ovat aina oikeassa. On myös hyvä huomata, että näillä ei ole mitään tekemistä ”vasemmiston” alkuperäisen määrityksen kanssa.

Entäs jos ne eri aatteet, ideologiat ja uskonnot arvioitaisiin objektiivisesti? Ei siis enää ideologista arviointia, jossa kaikki poikkeava omasta on pahaa ja se leimataan sitten moderneilla termeillä koska emme ole enää uskonnollisia. Se aiheuttaisi monen eri aatesuunnan saavan aivan erilaisen kohtelun ja jos uhkataso määriteltäisiin objektiivisesti, sen voisi ottaa edes auttavan vakavasti. Pohjimmiltaan kyse on siis nykyään vihapuheesta, eli puheesta jota vallanpitäjät vihaavat. Ja siitä poikkeava on uhka vallalle, paitsi jos sen uhan voi kääntää pahoja ihmisiä vastaan, silloin se vihapuhekin on ihan ok.

Länsi kohtaakin tässä Popperin suvaitsevaisuuden paradoksin. Emme siis voi suvaita suvaitsemattomuutta. Tässä lännen arvomaailma osoittaakin mielivaltaisuutensa - on olemassa hyvää ja pahaa suvaitsemattomuutta. Vain ”hyvillä ihmisillä” on sananvapaus ja ”pahoilta” tulee poistaa heidän ihmisoikeutensa, koska se suojelee sananvapautta ja ihmisoikeuksia. Mitään selitystä ei pahojen ihmisten syrjintään edes tarvita, koska riittää että heidät leimataan pahoiksi ääriajattelijoiksi ja radikalisoituneiksi ekstremisteiksi.

Tl;dr - Elämme pellemaailmassa, missä uuskieli kukoistaa ja ”länsimaiset arvot” tarkoittaa niitä arvoja, joita itse pitää pyhänä. Mutta hei, oikein äänestämällä tämäkin kuulemma korjaantuu! Jos et usko siihen, olet paha syntinen.

Ulkovaltojen alaisuudessa

Viime tekstissä keskityttiin enemmän sisäiseen tilanteeseen ja nyt kaivetaan taas Yrttiahoa ulkoisen uhan suhteen. Moni ei tunnu pitävän sitä lainkaan uhkana, kun ulkovallat saavat samoja valtuuksia kuin SUPO omaa kansalaisiaan kohtaan. Toki miksi murehtia, kun keskuspankit sanelevat taloutta, DCA-sopimuksen ja NATO:n myötä vieraan vallan sotilaat voivat jo tehdä mitä lystäävät, WHO päättää terveysasioista ja EU sanelee lainsäädännön?

Lainataan taas alkuun pätkä Yrttiahon haastattelusta Kansan Uutisista: ”Sotilastiedustelulaissa ei muutosten myötä enää rajattaisi ulkomaisen viranomaisen käyttöön annettavia tiedustelutoimivaltuuksia Suomessa tehtävässä kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä. Lisäksi esityksessä mahdollistettaisiin tiedustelutoimivaltuuksien hyödyntäminen myös Rajavartiolaitokselle. Muun muassa verkkoliikenteen seulontaa merkitsevästä tietoliikennetiedustelusta poistettaisiin jälkikäteinen ilmoitusvelvollisuus kohteelle.” Suomen päättäjät ovat aina innoissaan kun ollaan ”yhteistyössä”, koska se tarkoittaa että muut tekevät, Suomi tottelee sekä myötäilee ja kukaan ei ole vastuussa seuraamuksista.

Otetaan myös mausteeksi Kulttuuritoimituksen artikkeli ”Toisin kuin muissa Pohjoismaissa annetaan Suomessa demokratian ja sivistyksen peruspalikan murentua” ja sieltä vanhan kunnon Ryskyn sitaatti: ”maassa aina uutistoimisto, joko oma tai vieras”. Kuten jo viime tekstissä mainitsin, media on se liima joka tämän pökäleen pitää kasassa, joten voisi ajatella että vaikka ne lähes kaikki viralliset tahot ovat jo antaneet ulkovaltojen tulla sähläämään omia etujaan ajatellen niin sentään mediahan on vielä riippumaton ja silleen? Todellisuudessa se media taisi olla ensimmäisten joukossa jotka vaihtoivat leiriä.

Kulttuuritoimituksessa murehditaan sitä, että Suomi jakaa vähiten uutismediatukea Pohjoismaista. Tätä tukea ei jaeta kuin puoli miljoona, kun muualla se on useita kymmeniä miljoonia. Vaikka artikkelissa myönnetäänkin Suomen maksavan valtiolliselle medialle huomattavasti enemmän kuin muualla, tätä puolta miljardia ei lasketa uutismediatueksi joten soo soo Suomi! Ja pahat poliitikot vieläpä uhkaavat leikata tästä osan pois, eli tilanne on katastrofaalinen.

Ja kyllä, tilanne on katastrofaalinen - valtiollinen media saa aivan tajuttomasti valtion tukea ja on vahvasti sen ohjauksessa. Korporaatiomedia taas on varallisesti persaukinen monessa kohtaa, koska se ei saa valtiolta tukea virallisen sanoman levittämiseen vaan joutuu tyytymään ulkoiseen rahoitukseen - ulkomaiseen semmoiseen. Korporaatiomedia on suurelta osin ulkomaisessa omistuksessa ja tekee ”yhteistyötä” esimerkiksi jenkkien CNN:n kanssa. Päätoimittajat eri medioissa, Yle mukaan lukien, taas ovat rampanneet Bilderberg-kokouksissa ja CFR sekä Trilateraalinen komissiokin ovat olleet kohteina medioiden pomoilla. Tämä on kuulemma sitä neutraalia ja riippumatonta tiedonvälitystä kun niin valtio kuin ylikansalliset toimijat rahoittavat leijonanosan toiminnasta?

Historiasta taas tiedetään kuinka tiedustelupalvelut ovat ohjailleet median toimintaa ja kun heille annetaan vapaat kädet tehdä mitä lystäävät, kukaan täysjärkinen median toimija ei lähde leikkimään tulella. Ehkäpä se jokunen vuosi sitten tapahtunut oikeusjupakka turvallisuussalaisuuden paljastamisesta säikäytti tiedustelupalvelut ja nyt halutaan varmistaa ettei näitä lipsahduksia enää pääse tapahtumaan? Korona jo paljasti kuinka 100%:n yksiääninen mediakenttä Suomessa on ja kun päälle lätkäistään tuo lakimuutos, tilanne on kansalle heikko ja hallinnolle optimaalinen. Totalitaarisissa valtioissa media on lähes täysin hallussa ja jokainen sen alaisena asian tietää, mutta ”demokratiassa” kansa on autuaan tietämätön vaikka tilanne ei juurikaan poikkea täydestä mediakontrollista.

Onkin varsin huvittavaa seurata kuinka suuri osa kansasta pelkää Venäjän vaikuttavan mediakenttäämme ja hieman pienempi osa taas kertoo median olevan ”sosialistien hallussa”. Ensiksi otetaan semmoinen yksinkertainen sääntö propagandan toimivuudesta. Että se voisi toimia, sen on saavutettava kohteensa. EU on estänyt lähestulkoon kaikki Venäjällä toimivat mediat näkymästä ja joka ikinen yhtään suurempi mediatalo on joko valtion tai ylikansallisten toimijoiden hallussa. Juu, somessa saattaa näkyä myös idästä tulevaa sanomaa, mutta joka ikisen alustan algoritmit pitävät ne poissa suuren yleisön näkyviltä ja ne kiertävät vain omissa hyvin pienissä kuplissaan. Missä kohden se idän paha sanoma pääsee ”vaikuttamaan” kansaan kun kansa saa 24/7 lännen ilosanomaa joka tuutista? Sosialisteja sitten? Ei, neoliberaaleja fabianisteja, edistyksellisiä toki, mutta woken sekoittaminen sosialismiin vaatii suurta tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä tai älyllistä epärehellisyyttä.

Jos noudattaisimme liberaalin demokratian perustavaa laatua olevaa arvoa ajatusten markkinapaikkana, tämä uutismediatuki olisi ensiarvoisen tärkeä asia. Sitä tulisi jakaa kaikille medioille tasa-arvoisesti että kaikki mahdolliset näkemykset saisivat mahdollisuuden kilpailla ”parhaasta” ja sitä kautta vallitsevaksi tulevasta näkemyksestä. Korona-aikana mediatukea toki jaettiin runsaasti, mutta se kohdistettiin tarkasti ”oikealla tavalla” uutisoiviin tahoihin. Kyseessä oli siis samalla lahjontaa kuin kiristystä ja uhkailua, koska hallinto näytti samalla mitä se tekee niille jotka eivät tottele ja kiltit media kertoivat ylistäen valtion toimista. Aito journalismi on kadonnut Suomesta lähes tyystin ja ne muutamat pienet toimijat kamppailevat selviytyäkseen. Lätkäistään siihen vielä lait, jotka mahdollistavat vääräuskoisten vainot ja pakkokeinoin hiljentämisen niin ai että ollaan niin perkeleen demokraattisia.

Että nämä autoritäärin märät unet saataisiin lailliseksi, on Suomen perustuslakia kuitenkin muutettava ensin. Noh, Petterihän sen veti ässänä hihasta - HE 50/2026. Ja perustelu sekä oikeutus tälle kaikelle? Jos jokin uhkaa turvallisuutta, kaikki keinot ovat sallittuja. Mikä voisikaan mennä pieleen kun päättäjät ovat paskomassa housuihinsa jos kotiin on unohtunut valot päälle ja näille vainoharhaisille ulkoisessa ohjauksessa oleville seteliselkärangoille annetaan oikeus määrittää mikä on ”uhka”. Nyt vittu oikeasti…

Hybriditotalitarismi

Kun lukaisee Kansan Uutisten julkaiseman Johannes Yrttiahon haastattelun ”Jokaisen yksityisyyden suojasta kiinnostuneen pitää nyt olla hereillä” – kotietsintä salassa, lupa tehdä rikoksia, viestintä seulontaan” ja heti perään Ulkopoliittisen Instituutin jo 2017 julkaiseman raportin ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi: Ulkoisen häirinnän mahdollisuudet ja torjuntakyky liberaaleissa demokratioissa”, ei voi kuin ihmetellä sitä intoa millä poliisivaltiota ajetaan Suomessa ”yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi”.

Suosittelen lukaisemaan jutun kaikessa rauhassa kokonaan, mutta esimerkkinä otetaan pieni pala artikkelia lainaten: ”Pakkokeinolakia ollaan muuttamassa muun muassa mahdollistamalla poliisille kokonaan salassa tehtävä kotietsintä. Pakkokeinolakiin ehdotetaan myös sääntelyä uudenlaisesta tietolähdetoiminnasta: osallistuva tietolähde voisi osallistua rikolliseen toimintaan, tehdä salaisia pakkokeinoja mahdollistavia toimenpiteitä, ja hänet voitaisiin varustaa esimerkiksi kuuntelulaittein.” -KU. Miksi ihmeessä poliisille moisia valtuuksia tulisi antaa? Noh, Kokoomus tiedotti asiasta: ”Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Vestman: Vieraan vallan agentit ja sabotöörit eivät ansaitse kotirauhaa tiedustelulta”. Ja historiasta ollaan opittu, että valtio ei koskaan ole käyttänyt moisia lakeja väärinajattelijoiden jahtaamiseen, eiks jeh?

Kakkakausti, eli tämä missä joku kansanedustaja löysi kotoaan vetämättömän pöntön ja se yhdistettiin tietenkin automaattisesti Venäjän syyksi antoi kansalle tekosyyn pelätä taas pikkaisen enemmän, vaikka Yle kertoikin että ”Tiedusteluasiantuntija epäillyistä koteihin tunkeutumisista: Ylireagointi pelaa Venäjän pussiin”. Tämä uusi hybridivaikuttamisen muoto eli käydä paskalla jonkun muun hyysissä ja jättää huuhtelematta oli keino, johon edes UPI ei ollut osannut varautua?! Mutta he olivat osanneet varautua varsin moneen muuhun uhkaan, siitä heille pisteet ja risut pian sen päälle.

Tämä UPI:n julkaisema kirja oli varsin mielenkiintoista luettavaa. Sieltä löytyi esimerkiksi muutama helmi, kuten ”… poliittisia jakolinjoja yhteen sovittelevan ja demokraattisia hyveitä ylläpitävän ”kansalaiskulttuurin” (civic culture) ylläpito on yksi tärkeimmistä demokraattisen hallinnon ominaisuuksista.”, ”Kaiken kaikkiaan nämä liberaalin demokratian olennaiset piirteet – rajoitettu valtiovalta, pluralismi, vapaa tiedonvälitys ja avoin talous – tekevät hybridihäirinnästä houkuttelevan vaihtoehdon vihamieliselle ulkoiselle toimijalle. Ulkoisen toimijan näkökulmasta liberaalin demokratian ominaisuudet tuottavat porsaanreikiä piilotetulle häirinnälle, jota voidaan hyödyntää käyttämällä taktisesti hyväksi salatun diplomatian, geoekonomian ja disinformaation tarjoamia vaikutuskeinoja.” sekä ”Hämärä diplomatia … Turvapaikanhakijoihin liittyvä kriisi Euroopassa on viime aikojen esimerkki. Se repi jakolinjoja ”liberaalien” ja ”antiliberaalien” välille ja tarjosi samalla ulkoisille valloille mahdollisuuden käyttää turvapaikanhakijoita hajottavana voimana muun muassa työntämällä lisää turvapaikanhakijoita valtioiden rajojen yli.”

Kirjassa siis annettiin paljon esimerkkejä eri ”hybridivaikuttamisen keinoista”, kuten esimerkiksi kiilastrategia, jossa siis pyritään tuhoamaan ryhmän/kansan koheesiota eri keinoin. Juu, näin varmasti tehdään monessakin eri kohtaa, siitä ei ole epäilystäkään. Disinformaatiota ja vastaavia ilmiöitä käsiteltiin runsaasti ja niiden ongelmat nostettiin hienosti esiin. Mutta… sitten tulee se helvetin iso mutta.

Lähes joka ikiselle sivulle oli onnistuttu ”pahana syntisenä” tahona mainitsemaan Venäjä tai Trump, siinä kun ”pyhimyksenä” nousi esiin kerta toisensa jälkeen NATO ja EU. Hienosti oltiin unohdettu jenkkien vuosikymmenten pehmeä vallankäyttö eli ”soft power” dominointi maailmassa ja EU:n lukemattomat kampanjat sananvapauden ja ”väärien” medioiden vaikutuksesta ”oikeisiin länsimaisiin arvoihin”. Tämä muutti informatiivisen ja hyödyllisen teoksen propagandistiseksi manifestoksi, jonka on tarkoitus oikeuttaa totalitaristisia keinoja ”yhteiseksi hyväksi”.

Kirjassa myönnetäänkin ihan suoraan, että näillä totalitaristisilla mailla on selvä etulyöntiasema kaikessa vaikuttamisessa liberaaliin demokratiaan nähden. Mutta sen sijaan että näitä ”ihanteellisia länsimaisia arvoja” vaalittaisiin ja niiden tapoja ratkaista asiat käytettäisiin, ehdotetut korjaukset joita valtio nyt ajaa ovat suoraan sieltä halveksuttavana pidettävien tahojen pelikirjasta. Ei ole ihme, että niin moni haikailee Kiinan mallia, missä jokainen kansalainen osaa kysyttäessä ”miten siellä menee” vastata oikein: ”tiedäthän, en voi valittaa”.

Tosiasioiden tunnustaminen olisi viisauden alku. Siihen ulkoiseen vaikuttamiseen tulisi suhtautua samalla tavalla riippumatta siitä, onko se ”ulkopuolinen vihollinen” tahi ”liittolainen”. Joka ikinen valtio ja toimija ajaa omaa etuaan vaikuttaessaan nyt vaikkapa Suomen asioihin. Sillä ei pitäisi olla mitään seksuaalista merkitystä hakataanko sitä kiilaa kansan keskuuteen mistä suunnasta tai millä aikein, koska sen välittömät vaikutukset ovat täsmälleen samat. Tarkoitusperät saattavat poiketa ja pitkässä pelissä saavutetut tulokset vaihtelevat, mutta se kohteena oleva ryhmä saa nauttia niin ensisijaisista vaikutuksista kuin niiden seuraamuksista aivan samalla tavalla oli se sitten ”paha” toimija tai ”liittolainen”.

Vaikka itse pidänkin nykyistä liberaalia demokratiaa varsin typeränä ideana ja tasavaltaista toteutustapaa haitallisena ja tekopyhänä, ymmärrän hyvin miten valistuksen ajan suuret ajattelijat pitivät mallia ”oikein” toteutettuna hyvänä keinona hallita erimielisyyksiä. Itse asiassa se tarjoaisi tarvittavat keinot näiden hybridiuhkien taltuttamiseen, mutta nykyisessä muodossaan ja ylikansallisten toimijoiden alaisuudessa meitä viedään kuin litran mittaa.

Että EU tai edes pienemmässä mittakaavassa Suomi omaksuisi tarvittavat periaatteelliset ”korjaukset”, siinä ajassa helvetti ehtii jäätyä ja lehmät oppivat lentämään. Miksi? Koska kummankaan hallinnon tehtävä ei ole suojella kansaa vallalta vaan valtaa kansalta. Myyntipuheet kertovat toki aivan muuta, mutta käytännössä, ruohonjuuritasolta katsottuna, liberaalin demokratian ihanteet ovat kaukana todellisuudesta ja ainoa asia mitä nämä tahot osaavat, on lätkiä mielivaltaisia sääntöjä mielivaltaisten sääntöjen päälle. Että voimme suojella vapauksianne, meidän on poistettava ne vapaudet - Kokoomus.

Mitä nämä varsin radikaalit toimet sitten olisivat, joilla liberaali demokratia olisi nimensä veroinen? Ensiksi olisi ymmärrettävä, että kaikki viranomaiset, poliitikot, byrokraatit ja vastaavat ovat kansaa varten, ei toisinpäin. Se tarkoittaa, että kaikki päätöksenteko hyödyttää niitä yksilöitä, joista se kansa muodostuu. Yksinkertainen ensiaskel olisi vaikkapa valehtelun lopettaminen. Ei enää salaisia sopimuksia, ei byrokraattista kapulakieltä joka puhuu paljon mutta ei sano mitään ja kaikki päätöksenteko pitää kestää päivänvaloa aina niiden tekijöitä myöden. Kansan on voitava luottaa siihen esivaltaan joka tilanteessa ja luottamus ei synny lupailemalla ja satuilemalla, vaan teoilla ja niitä vastaavilla puheilla. Hallinnon tehtävä on muuttaa kansan tahto, se kansalaiskulttuuri, yhteisiksi pelisäännöiksi. Ja siihen se ”demokratia” sitten kosahtaakin…

Koska sallimme ulkopuolisen vaikuttamisen ”liittolaisilta” ja leimaamme kaiken kritiikin ”vihamieliseksi ulkovaltojen vaikuttamiseksi”, mitään kansan yleistä tahtoa ei ole - on vain ulkoa vaikutettu haluttu kansan mielentila. Ja sen ylläpitämiseksi tarvitaan totalitaristien pelikirjaa säilyttämään se keinotekoisesti luotu yhtenäisyys. Kun poliitikkomme ja byrokraattimme käyvät yksi toisensa jälkeen ”kouluttautumassa” ja verkostoitumassa ulkomailla ja eri ryhmittymien tilaisuuksissa, täytyy olla useampikin muumi karata laaksosta jos kuvittelee näiden toimijoiden olevan ”neutraaleja” oman kansan palvelijoita. Koska tätä tehdään monella eri taholla ja monin eri keinoin, hybriditotalitarismi on mielestäni ihan tarkoituksenmukainen termi asialle. Ja ettei mediaa unohdeta ihan täysin, se on se liima joka pitää tämän paskapökäleen kasassa.

Kun pehmeä valta lerpahtaa

Olisiko tämä EU:n ja etenkin Suomen lihasten pullistelu idän suuntaan sittenkin vaan merkki siitä, että pehmeän vallan pelimerkit on pelattu loppuun ja nyt kuvitellaan sen palautuvan kovalla vallalla? Joseph Nyen ”Soft Power” kaivetaan siis esiin tätä ruumiinavausta varten.

Mitä tämä pehmeä valta/vallankäyttö sitten oikein meinaa, näin yksinkertaistettuna? Se on se kulttuurinen ja poliittinen pääoma jota jollain taholla on ja johon pyritään sitten itselle positiiviseen sävyyn vaikuttamaan, siinä toivossa että sillä saadaan jossain kohden nostettua voittoja kotiin. Esimerkki Suomen tilanteesta avannee kuitenkin asiaa paremmin.

Vielä joskus männävuosina Suomella oli kokoonsa nähden kohtuullisen paljon pehmeää valtaa. Meillä oli Sauna ja Joulupukki, oli Nokiaa ja paras koulujärjestelmä PISA-tuloksineen. Johdettiin rauhanneuvotteluja, pelastettiin maailmaa monella eri tavalla ja oltiin kilpa-auton ratissakin eri lajeissa aika kova luu. Monelle ihmisille oli kunnia-asia sanoa maailmalla olevansa suomalainen ja se yleensä nähtiin varsin positiivisessa valossa. Tämä maine niin kulttuurin kuin sisä- ja ulkopoliittisten kerrottujen tarinoiden auttoi niin Matti Matkaajaa kuin poliitikkoja ja yritysmaailman ihmisiä maailmalla. Meillä siis oli pehmeää valtaa ja sitä osattiin käyttää.

Eri Euroopan mailla oli ja on osin edelleenkin omat maineensa ja jokainen osasi sanoa mistä maasta kannattaa lähteä hakemaan jos halusi parasta. Samoin tiedettiin minkälaista ja minkä verran poliittista ja taloudellista valtaa eri maat kykenivät käyttämään. Toki sama maine koskee kaikkia maailman maita, mutta Euroopan kohdalla on tärkeää ymmärtää kuinka suuri haitari ja vaihtelevuus voikaan olla … kun se kaikki muka lyödään saman lipun taakse yhteneväksi EU-kansaksi.

EU kyllä omaa suuren lohkon pehmeää valtaa lainsäädäntönsä ansiosta - he päättävät miljoonien asioista ja kauppasopimuksista. Mutta kulttuurillista pääomaa ei EU:lla juurikaan ole, eikä sitä juurikaan olla onnistuttu rakentamaan yrityksistä huolimatta. Miksi? Koska ne jäsenvaltiot haluavat edelleen teeskennellä itsenäisiä valtioita, vaikkeivät sitä ole olleet vuosikausiin. EU:sta onkin tavallaan muodostunut feodaalijärjestelmä missä aateliset on korvattu pienen valtion määrällä byrokraatteja ja alusvaltiot toimivat vain maaorjina maksaen veroja herroilleen. Ja kuten aikoinaan, kulttuuri rahvaan ja aateliston kesken poikkesi varsin vahvasti toisistaan.

Entäs nykypäivänä, kun unohdetaan wanhat hyvät ajat? Torille mennään Suomessa enää kerran vuodessa kun maailman onnellisuusmittari taas kilahtaa todistaen kuinka meillä on maailman onnellisin kansa. Kaikki muut positiiviset mielikuvat on hyvin pitkälti kustu ja nyt kannattaa jo hetken harkita missäpäin maailmaa on järkevää kertoa olevansa suomalainen - nämä meidän eri yritysten tempaukset eri maailmankolkissa ovat menneet sen verran kusemaan muiden muroihin, että kannattaa olla ihan hyssykkää mistä päin on kotoisin. Poliitikoille nauretaan maailmalla ja ehkäpä tunnetuimpia suomalaisia saavutuksia on se ”Turvallinen Oulu - No No Square”.

EU taas niittää mainetta epädemokraattisella hallinnollaan ja loputtomilla säännöillään, joista iso osa puuttuu aivan järjettömällä tarkkuudella asioihin, jotka eivät kyllä kuulu sitten muille kuin yksilölle sitten pätkän vertaa. Elon Musk on tarjoillut kylmää kyytiä niin kommenteillaan kuin alustansa asioilla EU:n suuntaan ja selväksi on tullut lähinnä se seikka, että ajatusten markkinapaikkaa eli demokratiaa ei EU:n johdossa kunnioiteta sitten pätkän vertaa - sen verran kovia lakeja ja sääntöjä sananvapauteen on sieltä suunnasta paukuteltu.

Ei kuitenkaan vain sääntöjä ja lakeja olla niin EU:n kuin Suomen kohdalla yritetty saada pitämään se pehmeä valta hyppysissä, vaan lukemattomat eri toimijat on valjastettu pönkittämään sitä mielikuvaa ”hyvistä tyypeistä”, eli virallisista tahoista. Ongelma pehmeässä vallankäytössä ”omaa kansaa vastaan” on vaan pienimuotoinen mutka matkassa, nimittäin se että ne kenelle olet kertomassa satuja, elävät siinä todellisuudessa. Kyllä, osa ostaa kerrotun tarinan purematta ja puolustaa sitä henkeen ja vereen kuten käsketty, mutta ne jotka pääsevät nauttimaan siitä hallinnon pimeästä puolesta eivät ota sitä heille kerrottua satua lainkaan ilomielin. ”Suomen talous kasvaa kohisten ja meillä menee hyvin” uppoaa täällä tukien varassa sinnittelevälle yhtä hyvin kuin ”Olemme ratkaisseet maahanmuuton ongelmat” Ceutassa elävälle.

No, Penahan sen keksi viime metreillä, veti ässänä hihasta - pehmeä valta on käytetty loppuun, nostetaan se takaisin kovalla vallalla! Vallanpitäjät etenkin rapakon takana ovat tienneet aina korjata maan sisäiset ongelmat aloittamalla sodan jossain muualla. Sillä saadaan (ase)teollisuus kukoistamaan, talous kasvuun, kansan liimattua median ääreen ja leimattua poliittiset vastustajat pahoiksi maanpettureiksi. Win-win-win, paitsi ne jotka tungetaan lihamyllyyn - tosin niitä pienituloisia nuoria miehiä tuotetaan joka maassa riittävästi, eli nou hätä! Tämä EU:n ja Suomen median narratiivi asian suhteen on niin oppikirjaesimerkki sotapropagandasta että tyhmemmänkin luulisi sen huomaaman, mutta näin ei tapahdu koska pelko ja viha ovat kytkeneet loogisen ajattelun pois päältä.

Kysymys kuuluukin, saadaanko se sota aikaiseksi vai ei ja pystytäänkö sen tuloksen pelimerkit muuttamaan takaisin pehmeäksi vallaksi? Epäilen vahvasti että luottamus länsimaiseen maailman parhaaseen ”hyvinvointivaltioon” on mennyt sisäisesti kankkulan kaivoon ja se viesti leviää hitaasti myös ulkopuolelle kun ne madonluvut esitetään vuodesta toiseen mainoksena että ”ei näin, tällä tavalla Suomi romahti”. Noh, kai se varoittava esimerkki on myös hyvä maailmankuva ja tuo julkisuutta?

Mekanismi tiedetään miten homma toimii ja osalliset pelurit ovat löydettävissä, joten… tarttisko tehdä jotain asialle? Vastaus siihen on tietenkin: se riippuu. Suurin osa kansasta nauttii täysin siemauksin tästä nykyisestä ”länsimaisesta demokratiasta” ja kuinka se yksi virallinen tarina on kuin Jumalan sana. Ilomielin ollaan valmiita uhraamaan niin oma kuin jälkipolvien elämä ettei iso paha mörkö tule ja vie tuhkia pesästä, jotka jo ihan se oman maan hallinto on vienyt ettei juuri mitään ole jäljellä. Mutta juuri sitä se pehmeä valta on, kansojen ohjaamista täsmällisesti ja huomaamatta haluttuun suuntaan. Erona teolliseen eläinten teurastamoon on lähinnä että matkalla hyvä kansalainen saa katsoa televisiota ja selata älypuhelimella verkkokauppoja, täten ehtien kuluttaa kaiken ennen kuin shokkihoito vie tajun.

Ja jos tarttis tehdä jotain, tämä peli ei vetele? Organisoidu, etsi keinot heittää kapuloita rattaisiin ja tuo julki miten apinaa koijataan. Tai jos olet liian vanha tähän paskaan, etsi keinot elää hyvää elämää hulluudesta huolimatta. Loppuviimein et voi pelastaa kuin itsesi, joten voit lähinnä vilkuttaa vauhkoontuneelle laumalle matkalla kohti kallionkielekettä. Jos taas uskot, että Joulupukille kirjoittaminen on toimiva ratkaisu, ne 2027 vaalit ovat jo pian ovella ja se lippu menee suoraan Korvatunturille odottamaan ja täyttämään kaikki ne tyhjät lupaukset mitä ehdokkaat tekevät!

Vaarallinen uskomus

Mikä on ehkäpä vaarallisin uskomus, niin itselle kuin kaikille muille mitä maa päällään kantaa? Asiaa viimeksi tuli pohdittua lähes vuosikymmen sitten tekstissä ”Sodan vai Rauhan Uskomus?” ja ne mietteet nousivat jälleen pintaan kun törmäsin somessa taas kerran yhteen lukemattomista tyypeistä, jotka kuvaavat itseään tyyliin ”kristitty” ja ”aina elämän puolella” julistaen kuinka mukavaa on kun ihmisiä tapetaan. Mahdoin skipata sen tunnin pyhäkoulussa missä tappamista ihannoitiin?

Perusteluksi tälle epäloogisuudelle annetaan yleensä ”pahojen ihmisten tappaminen on hyvä asia”, mutta sekin taitaa mennä karvan verran ristiin Jeesuksen opeista, joita käsittääkseni kristittyjen tulisi seurata. Samaan hengenvetoon kuitenkin julistetaan miten vaarallinen ja paha ”rauhan uskonto” Islam oikeen onkaan kun heille opetetaan pahoja asioita. Kyllä, Islamin opeissa on tarkat ohjeet vääräuskoisten käsittelyyn, mutta vain pieni osa muslimeista ottaa sen ihan niin kirjaimellisesti. Heitä kutsutaan sitten islamisteiksi tai fundementalisteiksi, osoittaen kuinka heidän oma uskontonsa on radikalisoinut heidän ajattelumallinsa tehden heistä ”pahoja” tai ainakin vaarallisia ihmisiä.

Myös Raamatussa on yksi jos toinenkin kohta aiheen suhteen, kuin myös miten kaikkia kanssaihmisiä tulee kohdella. Sen sijaan että uskon oppeja, joita pitää pyhänä, noudattaisi, nämä ”kristityt” julistavat ja toimivat täysin päinvastaisella tavalla. Yhtenäistä on näillä kahdella, ”kristityllä” ja islamistilla, se, että niin kauan kun näet maailman heidän tavallaan, olet heidän kanssaan ja turvassa, siinä kun vastakkainen näkemys saattaa aiheuttaa hyvinkin räjähdysalttiin reaktion. Toki se räjähdys on yleensä hieman toisistaan poikkeava, mutta idea on sama: vahingoittaa vääräuskoisia.

Ja ei, en syytä kaikkia kristittyjä, kuten myöskään muslimeja moisesta. Molemmista löytyy runsaasti ”hyviä ihmisiä” jotka kunnioittavat muita ja haluavat elää rauhassa. Ehkäpä se uskonto itsessään ei ole se ongelma, vaan sen päälle pakkautuneet uskomukset mikä on ”oikea” tapa kohdata vääräuskoinen ihminen? Voisi ainakin kuvitella, että mitä ”sivistyneempi” on ihmisen kasvatus ja rauhallisempi elinympäristö, sitä pienempi riski on julistaa suu vaahdossa kuolemaa toisille? Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että se ei taida olla ihan niin…

”Pahan voittoon ei tarvita kuin hyvien ihmisten tekemättömyys” - Edmund Burke - top10 listalta eniten väärän ihmisen suusta lainatuksi, tai oikeasti John Stuart Mill. Mutta kuka sen hyvän ja pahan määrittää? Suomen laki kieltää tiettyjen historiallisten tapahtumien ottamisen tekstissä esiin, joten esitetään asia kiertoteitse. Nostetaan siis kissa pöydälle mistä uskomuksesta on oikein kysymys. Se uskomus menee tähän tapaan: Minä olen oikeutettu käyttämään väkivaltaa, koska...

Vapaasti lainaten Jayne Cobbia (Firefly), ”Voin tappaa miehen reilussa tappelussa, tai jos epäilen hänen aloittavan reilun tappelun”. Eli itsepuolustus, jota voidaan pitää oikeutettuna tapana käyttää väkivaltaa toista kohtaan. Nykyään itsepuolustukseksi lasketaan myös tilanne, jossa toinen aloittaa ampumaan takaisin, joten siinä mennään enemmän Jaynen logiikalla. Minkä verran väkivaltaa on oikeutettua sitten käyttää itsensä puolustamiseen on jokaisen oma päätös. Joidenkin mukaan ennakoiva itsepuolustus on myös oikeutettua, mutta tällöin ei kyse ole edelleenkään puolustuksesta vaan hyökkäyksestä. Tätä suurta haitaria ”oikeutetusta” puolustuksesta kuvaa hyvin eri maiden lainsäädännöt. Jenkeissä (osavaltiosta riippuen, tietenkin) jos joku koskettaa autosi kahvaa, on oikeutettua ampua kohti koska siinä puolustetaan omaisuutta. Suomessa taas jos raiskauksen uhri teon keskellä raapaisee raiskaajaa naamaan, saattaa uhri saada suuremman tuomion.

Yksilötasolla tämä väkivallan oikeutuksen uskomus on siis jo varsin ongelmallinen. Ihmisen itsesuojeluvaisto auttaa asiaan jonkin verran, mutta nykypäivänä tuntuu että ihmisille opetetaan unohtamaan ne vaistot. Vanhoissa vitsikirjoissa oli osio ”kuuluisia viimeisiä sanoja” joista löytyä viisauksia kuten ”te helvetin enkelit olette nössöjä!” saattaa olla väärässä kohden lausuttuna itsetuhoinen teko. Nykyään ihmisen olemuksen perusteella oman käytöksen sopeuttaminen on rasismia ja syrjintää. Aniharva on kuitenkaan niin typerä, että lähtee vittuilemaan ”isommilleen” ihan tietoisesti? Some taas poistaa sen typeryyden samalla tavalla kuin se peltikoppi liikenteessä. Sanotaan ihan mitä tahansa ihan kenelle tahansa ja oletetaan ettei sieltä vastata takaisin pykälää kovemmin - oikeutetusti.

Mutta kun noustaan yksilöstä suurempaan ryhmään, aina yhteiskuntien tasolle, tämä vaarallinen uskomus on ihan arkipäivää. Uskalletaan vittuilla ja esittää kovaa vaikka kaikki merkit ovat varsin selviä että pataan tulee että soi jos se toinen osapuoli kokee oikeutetuksi antaa takaisin. ”Vääräuskoisia” uskalletaan pilkata, halventaa ja lietsoa sotaa harva se päivä, tosin se tapahtuu yleensä vasta kun joku muukin uskaltaa niin tehdä. Typeryys eli tässä kohden ”hullun rohkeus” onkin se ilmiö joka selittää osan. Se vihanlietsonta, stereotypioiden näkeminen ihmisten sijaan on loogisesti ajateltuna täysin järjetöntä, mutta siihen on itse asiassa täysin looginen ja ihmisen biologiaa hyväksikäyttävä syy.

Ja se syy on vanha tuttumme, propaganda ja tarkemmin sanottuna sotapropaganda. Ihmiskunta on hanskannut tämän kansankiihottamisen vuosituhansia ja tarkkaan dokumentoituna asiasta löytyy pelottavan paljon esimerkkejä ainakin puolentoista vuosisadan verran. Vanhempaakin materiaalia löytyy, mutta silloin ei vielä ollut samankaltaisia keinoja käytössä, eli massamediaa. Voisi kuvitella, että ihmiskunta olisi ottanut opiksi noista ajoista, mutta näyttää siltä että vain valtaapitävät ovat oppineet - tehokkaammaksi. Luodaan tunne niin järki jättää. Loppu onkin historiaa.

Tätä ihmisen biologiaa vastaan vaan ei ole olemassa ”korjausta”, ei vastakeinoja. Kiihotettua joukkoa ei voida tyynnyttää ilman väkivaltaa, tosin sen voimankäytön ei tarvitse olla kuolettavaa. Vastakkaisella propagandalla voidaan tilannetta yrittää rauhoittaa, mutta jälleen vahvistusvinoumien kanssa yksilöt vain kiihdyttävät oman puolensa hurmosta. Auktoriteetti voisi puhaltaa pilliin ja massan voima pysähtyisi kuin seinään, mutta tällä hetkellä ollaan kaatamassa vain lisää bensaa liekkeihin. Ajatus siitä, että mullan alla oikeassa oleminen on jollain tavalla jaloa on ainakin itselle varsin outo. Ehkäpä se johtuu siitä, että pidän edelleenkin kykenevänä olentona ratkaisemaan kaikki erimielisyydet puhumalla ilman väkivaltaa? Kykenevänä, mutta varsin usein ei niin halukkaana. Ja kun kaikki osapuolet ajattelevat olevansa oikeutettuja käyttämään väkivaltaa oman uskonsa puolesta ja vääräuskoisia vastaan, lopputulos on lähes poikkeuksetta sama: helposti hallittavat ajetaan tappamaan toisiaan ja vallanpitäjät nauravat matkallaan pankkiin.

Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia. Hyödyllisten idioottien lihamylly odottaa.