Hybriditotalitarismi

Kun lukaisee Kansan Uutisten julkaiseman Johannes Yrttiahon haastattelun ”Jokaisen yksityisyyden suojasta kiinnostuneen pitää nyt olla hereillä” – kotietsintä salassa, lupa tehdä rikoksia, viestintä seulontaan” ja heti perään Ulkopoliittisen Instituutin jo 2017 julkaiseman raportin ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi: Ulkoisen häirinnän mahdollisuudet ja torjuntakyky liberaaleissa demokratioissa”, ei voi kuin ihmetellä sitä intoa millä poliisivaltiota ajetaan Suomessa ”yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi”.

Suosittelen lukaisemaan jutun kaikessa rauhassa kokonaan, mutta esimerkkinä otetaan pieni pala artikkelia lainaten: ”Pakkokeinolakia ollaan muuttamassa muun muassa mahdollistamalla poliisille kokonaan salassa tehtävä kotietsintä. Pakkokeinolakiin ehdotetaan myös sääntelyä uudenlaisesta tietolähdetoiminnasta: osallistuva tietolähde voisi osallistua rikolliseen toimintaan, tehdä salaisia pakkokeinoja mahdollistavia toimenpiteitä, ja hänet voitaisiin varustaa esimerkiksi kuuntelulaittein.” -KU. Miksi ihmeessä poliisille moisia valtuuksia tulisi antaa? Noh, Kokoomus tiedotti asiasta: ”Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Vestman: Vieraan vallan agentit ja sabotöörit eivät ansaitse kotirauhaa tiedustelulta”. Ja historiasta ollaan opittu, että valtio ei koskaan ole käyttänyt moisia lakeja väärinajattelijoiden jahtaamiseen, eiks jeh?

Kakkakausti, eli tämä missä joku kansanedustaja löysi kotoaan vetämättömän pöntön ja se yhdistettiin tietenkin automaattisesti Venäjän syyksi antoi kansalle tekosyyn pelätä taas pikkaisen enemmän, vaikka Yle kertoikin että ”Tiedusteluasiantuntija epäillyistä koteihin tunkeutumisista: Ylireagointi pelaa Venäjän pussiin”. Tämä uusi hybridivaikuttamisen muoto eli käydä paskalla jonkun muun hyysissä ja jättää huuhtelematta oli keino, johon edes UPI ei ollut osannut varautua?! Mutta he olivat osanneet varautua varsin moneen muuhun uhkaan, siitä heille pisteet ja risut pian sen päälle.

Tämä UPI:n julkaisema kirja oli varsin mielenkiintoista luettavaa. Sieltä löytyi esimerkiksi muutama helmi, kuten ”… poliittisia jakolinjoja yhteen sovittelevan ja demokraattisia hyveitä ylläpitävän ”kansalaiskulttuurin” (civic culture) ylläpito on yksi tärkeimmistä demokraattisen hallinnon ominaisuuksista.”, ”Kaiken kaikkiaan nämä liberaalin demokratian olennaiset piirteet – rajoitettu valtiovalta, pluralismi, vapaa tiedonvälitys ja avoin talous – tekevät hybridihäirinnästä houkuttelevan vaihtoehdon vihamieliselle ulkoiselle toimijalle. Ulkoisen toimijan näkökulmasta liberaalin demokratian ominaisuudet tuottavat porsaanreikiä piilotetulle häirinnälle, jota voidaan hyödyntää käyttämällä taktisesti hyväksi salatun diplomatian, geoekonomian ja disinformaation tarjoamia vaikutuskeinoja.” sekä ”Hämärä diplomatia … Turvapaikanhakijoihin liittyvä kriisi Euroopassa on viime aikojen esimerkki. Se repi jakolinjoja ”liberaalien” ja ”antiliberaalien” välille ja tarjosi samalla ulkoisille valloille mahdollisuuden käyttää turvapaikanhakijoita hajottavana voimana muun muassa työntämällä lisää turvapaikanhakijoita valtioiden rajojen yli.”

Kirjassa siis annettiin paljon esimerkkejä eri ”hybridivaikuttamisen keinoista”, kuten esimerkiksi kiilastrategia, jossa siis pyritään tuhoamaan ryhmän/kansan koheesiota eri keinoin. Juu, näin varmasti tehdään monessakin eri kohtaa, siitä ei ole epäilystäkään. Disinformaatiota ja vastaavia ilmiöitä käsiteltiin runsaasti ja niiden ongelmat nostettiin hienosti esiin. Mutta… sitten tulee se helvetin iso mutta.

Lähes joka ikiselle sivulle oli onnistuttu ”pahana syntisenä” tahona mainitsemaan Venäjä tai Trump, siinä kun ”pyhimyksenä” nousi esiin kerta toisensa jälkeen NATO ja EU. Hienosti oltiin unohdettu jenkkien vuosikymmenten pehmeä vallankäyttö eli ”soft power” dominointi maailmassa ja EU:n lukemattomat kampanjat sananvapauden ja ”väärien” medioiden vaikutuksesta ”oikeisiin länsimaisiin arvoihin”. Tämä muutti informatiivisen ja hyödyllisen teoksen propagandistiseksi manifestoksi, jonka on tarkoitus oikeuttaa totalitaristisia keinoja ”yhteiseksi hyväksi”.

Kirjassa myönnetäänkin ihan suoraan, että näillä totalitaristisilla mailla on selvä etulyöntiasema kaikessa vaikuttamisessa liberaaliin demokratiaan nähden. Mutta sen sijaan että näitä ”ihanteellisia länsimaisia arvoja” vaalittaisiin ja niiden tapoja ratkaista asiat käytettäisiin, ehdotetut korjaukset joita valtio nyt ajaa ovat suoraan sieltä halveksuttavana pidettävien tahojen pelikirjasta. Ei ole ihme, että niin moni haikailee Kiinan mallia, missä jokainen kansalainen osaa kysyttäessä ”miten siellä menee” vastata oikein: ”tiedäthän, en voi valittaa”.

Tosiasioiden tunnustaminen olisi viisauden alku. Siihen ulkoiseen vaikuttamiseen tulisi suhtautua samalla tavalla riippumatta siitä, onko se ”ulkopuolinen vihollinen” tahi ”liittolainen”. Joka ikinen valtio ja toimija ajaa omaa etuaan vaikuttaessaan nyt vaikkapa Suomen asioihin. Sillä ei pitäisi olla mitään seksuaalista merkitystä hakataanko sitä kiilaa kansan keskuuteen mistä suunnasta tai millä aikein, koska sen välittömät vaikutukset ovat täsmälleen samat. Tarkoitusperät saattavat poiketa ja pitkässä pelissä saavutetut tulokset vaihtelevat, mutta se kohteena oleva ryhmä saa nauttia niin ensisijaisista vaikutuksista kuin niiden seuraamuksista aivan samalla tavalla oli se sitten ”paha” toimija tai ”liittolainen”.

Vaikka itse pidänkin nykyistä liberaalia demokratiaa varsin typeränä ideana ja tasavaltaista toteutustapaa haitallisena ja tekopyhänä, ymmärrän hyvin miten valistuksen ajan suuret ajattelijat pitivät mallia ”oikein” toteutettuna hyvänä keinona hallita erimielisyyksiä. Itse asiassa se tarjoaisi tarvittavat keinot näiden hybridiuhkien taltuttamiseen, mutta nykyisessä muodossaan ja ylikansallisten toimijoiden alaisuudessa meitä viedään kuin litran mittaa.

Että EU tai edes pienemmässä mittakaavassa Suomi omaksuisi tarvittavat periaatteelliset ”korjaukset”, siinä ajassa helvetti ehtii jäätyä ja lehmät oppivat lentämään. Miksi? Koska kummankaan hallinnon tehtävä ei ole suojella kansaa vallalta vaan valtaa kansalta. Myyntipuheet kertovat toki aivan muuta, mutta käytännössä, ruohonjuuritasolta katsottuna, liberaalin demokratian ihanteet ovat kaukana todellisuudesta ja ainoa asia mitä nämä tahot osaavat, on lätkiä mielivaltaisia sääntöjä mielivaltaisten sääntöjen päälle. Että voimme suojella vapauksianne, meidän on poistettava ne vapaudet - Kokoomus.

Mitä nämä varsin radikaalit toimet sitten olisivat, joilla liberaali demokratia olisi nimensä veroinen? Ensiksi olisi ymmärrettävä, että kaikki viranomaiset, poliitikot, byrokraatit ja vastaavat ovat kansaa varten, ei toisinpäin. Se tarkoittaa, että kaikki päätöksenteko hyödyttää niitä yksilöitä, joista se kansa muodostuu. Yksinkertainen ensiaskel olisi vaikkapa valehtelun lopettaminen. Ei enää salaisia sopimuksia, ei byrokraattista kapulakieltä joka puhuu paljon mutta ei sano mitään ja kaikki päätöksenteko pitää kestää päivänvaloa aina niiden tekijöitä myöden. Kansan on voitava luottaa siihen esivaltaan joka tilanteessa ja luottamus ei synny lupailemalla ja satuilemalla, vaan teoilla ja niitä vastaavilla puheilla. Hallinnon tehtävä on muuttaa kansan tahto, se kansalaiskulttuuri, yhteisiksi pelisäännöiksi. Ja siihen se ”demokratia” sitten kosahtaakin…

Koska sallimme ulkopuolisen vaikuttamisen ”liittolaisilta” ja leimaamme kaiken kritiikin ”vihamieliseksi ulkovaltojen vaikuttamiseksi”, mitään kansan yleistä tahtoa ei ole - on vain ulkoa vaikutettu haluttu kansan mielentila. Ja sen ylläpitämiseksi tarvitaan totalitaristien pelikirjaa säilyttämään se keinotekoisesti luotu yhtenäisyys. Kun poliitikkomme ja byrokraattimme käyvät yksi toisensa jälkeen ”kouluttautumassa” ja verkostoitumassa ulkomailla ja eri ryhmittymien tilaisuuksissa, täytyy olla useampikin muumi karata laaksosta jos kuvittelee näiden toimijoiden olevan ”neutraaleja” oman kansan palvelijoita. Koska tätä tehdään monella eri taholla ja monin eri keinoin, hybriditotalitarismi on mielestäni ihan tarkoituksenmukainen termi asialle. Ja ettei mediaa unohdeta ihan täysin, se on se liima joka pitää tämän paskapökäleen kasassa.

Kun pehmeä valta lerpahtaa

Olisiko tämä EU:n ja etenkin Suomen lihasten pullistelu idän suuntaan sittenkin vaan merkki siitä, että pehmeän vallan pelimerkit on pelattu loppuun ja nyt kuvitellaan sen palautuvan kovalla vallalla? Joseph Nyen ”Soft Power” kaivetaan siis esiin tätä ruumiinavausta varten.

Mitä tämä pehmeä valta/vallankäyttö sitten oikein meinaa, näin yksinkertaistettuna? Se on se kulttuurinen ja poliittinen pääoma jota jollain taholla on ja johon pyritään sitten itselle positiiviseen sävyyn vaikuttamaan, siinä toivossa että sillä saadaan jossain kohden nostettua voittoja kotiin. Esimerkki Suomen tilanteesta avannee kuitenkin asiaa paremmin.

Vielä joskus männävuosina Suomella oli kokoonsa nähden kohtuullisen paljon pehmeää valtaa. Meillä oli Sauna ja Joulupukki, oli Nokiaa ja paras koulujärjestelmä PISA-tuloksineen. Johdettiin rauhanneuvotteluja, pelastettiin maailmaa monella eri tavalla ja oltiin kilpa-auton ratissakin eri lajeissa aika kova luu. Monelle ihmisille oli kunnia-asia sanoa maailmalla olevansa suomalainen ja se yleensä nähtiin varsin positiivisessa valossa. Tämä maine niin kulttuurin kuin sisä- ja ulkopoliittisten kerrottujen tarinoiden auttoi niin Matti Matkaajaa kuin poliitikkoja ja yritysmaailman ihmisiä maailmalla. Meillä siis oli pehmeää valtaa ja sitä osattiin käyttää.

Eri Euroopan mailla oli ja on osin edelleenkin omat maineensa ja jokainen osasi sanoa mistä maasta kannattaa lähteä hakemaan jos halusi parasta. Samoin tiedettiin minkälaista ja minkä verran poliittista ja taloudellista valtaa eri maat kykenivät käyttämään. Toki sama maine koskee kaikkia maailman maita, mutta Euroopan kohdalla on tärkeää ymmärtää kuinka suuri haitari ja vaihtelevuus voikaan olla … kun se kaikki muka lyödään saman lipun taakse yhteneväksi EU-kansaksi.

EU kyllä omaa suuren lohkon pehmeää valtaa lainsäädäntönsä ansiosta - he päättävät miljoonien asioista ja kauppasopimuksista. Mutta kulttuurillista pääomaa ei EU:lla juurikaan ole, eikä sitä juurikaan olla onnistuttu rakentamaan yrityksistä huolimatta. Miksi? Koska ne jäsenvaltiot haluavat edelleen teeskennellä itsenäisiä valtioita, vaikkeivät sitä ole olleet vuosikausiin. EU:sta onkin tavallaan muodostunut feodaalijärjestelmä missä aateliset on korvattu pienen valtion määrällä byrokraatteja ja alusvaltiot toimivat vain maaorjina maksaen veroja herroilleen. Ja kuten aikoinaan, kulttuuri rahvaan ja aateliston kesken poikkesi varsin vahvasti toisistaan.

Entäs nykypäivänä, kun unohdetaan wanhat hyvät ajat? Torille mennään Suomessa enää kerran vuodessa kun maailman onnellisuusmittari taas kilahtaa todistaen kuinka meillä on maailman onnellisin kansa. Kaikki muut positiiviset mielikuvat on hyvin pitkälti kustu ja nyt kannattaa jo hetken harkita missäpäin maailmaa on järkevää kertoa olevansa suomalainen - nämä meidän eri yritysten tempaukset eri maailmankolkissa ovat menneet sen verran kusemaan muiden muroihin, että kannattaa olla ihan hyssykkää mistä päin on kotoisin. Poliitikoille nauretaan maailmalla ja ehkäpä tunnetuimpia suomalaisia saavutuksia on se ”Turvallinen Oulu - No No Square”.

EU taas niittää mainetta epädemokraattisella hallinnollaan ja loputtomilla säännöillään, joista iso osa puuttuu aivan järjettömällä tarkkuudella asioihin, jotka eivät kyllä kuulu sitten muille kuin yksilölle sitten pätkän vertaa. Elon Musk on tarjoillut kylmää kyytiä niin kommenteillaan kuin alustansa asioilla EU:n suuntaan ja selväksi on tullut lähinnä se seikka, että ajatusten markkinapaikkaa eli demokratiaa ei EU:n johdossa kunnioiteta sitten pätkän vertaa - sen verran kovia lakeja ja sääntöjä sananvapauteen on sieltä suunnasta paukuteltu.

Ei kuitenkaan vain sääntöjä ja lakeja olla niin EU:n kuin Suomen kohdalla yritetty saada pitämään se pehmeä valta hyppysissä, vaan lukemattomat eri toimijat on valjastettu pönkittämään sitä mielikuvaa ”hyvistä tyypeistä”, eli virallisista tahoista. Ongelma pehmeässä vallankäytössä ”omaa kansaa vastaan” on vaan pienimuotoinen mutka matkassa, nimittäin se että ne kenelle olet kertomassa satuja, elävät siinä todellisuudessa. Kyllä, osa ostaa kerrotun tarinan purematta ja puolustaa sitä henkeen ja vereen kuten käsketty, mutta ne jotka pääsevät nauttimaan siitä hallinnon pimeästä puolesta eivät ota sitä heille kerrottua satua lainkaan ilomielin. ”Suomen talous kasvaa kohisten ja meillä menee hyvin” uppoaa täällä tukien varassa sinnittelevälle yhtä hyvin kuin ”Olemme ratkaisseet maahanmuuton ongelmat” Ceutassa elävälle.

No, Penahan sen keksi viime metreillä, veti ässänä hihasta - pehmeä valta on käytetty loppuun, nostetaan se takaisin kovalla vallalla! Vallanpitäjät etenkin rapakon takana ovat tienneet aina korjata maan sisäiset ongelmat aloittamalla sodan jossain muualla. Sillä saadaan (ase)teollisuus kukoistamaan, talous kasvuun, kansan liimattua median ääreen ja leimattua poliittiset vastustajat pahoiksi maanpettureiksi. Win-win-win, paitsi ne jotka tungetaan lihamyllyyn - tosin niitä pienituloisia nuoria miehiä tuotetaan joka maassa riittävästi, eli nou hätä! Tämä EU:n ja Suomen median narratiivi asian suhteen on niin oppikirjaesimerkki sotapropagandasta että tyhmemmänkin luulisi sen huomaaman, mutta näin ei tapahdu koska pelko ja viha ovat kytkeneet loogisen ajattelun pois päältä.

Kysymys kuuluukin, saadaanko se sota aikaiseksi vai ei ja pystytäänkö sen tuloksen pelimerkit muuttamaan takaisin pehmeäksi vallaksi? Epäilen vahvasti että luottamus länsimaiseen maailman parhaaseen ”hyvinvointivaltioon” on mennyt sisäisesti kankkulan kaivoon ja se viesti leviää hitaasti myös ulkopuolelle kun ne madonluvut esitetään vuodesta toiseen mainoksena että ”ei näin, tällä tavalla Suomi romahti”. Noh, kai se varoittava esimerkki on myös hyvä maailmankuva ja tuo julkisuutta?

Mekanismi tiedetään miten homma toimii ja osalliset pelurit ovat löydettävissä, joten… tarttisko tehdä jotain asialle? Vastaus siihen on tietenkin: se riippuu. Suurin osa kansasta nauttii täysin siemauksin tästä nykyisestä ”länsimaisesta demokratiasta” ja kuinka se yksi virallinen tarina on kuin Jumalan sana. Ilomielin ollaan valmiita uhraamaan niin oma kuin jälkipolvien elämä ettei iso paha mörkö tule ja vie tuhkia pesästä, jotka jo ihan se oman maan hallinto on vienyt ettei juuri mitään ole jäljellä. Mutta juuri sitä se pehmeä valta on, kansojen ohjaamista täsmällisesti ja huomaamatta haluttuun suuntaan. Erona teolliseen eläinten teurastamoon on lähinnä että matkalla hyvä kansalainen saa katsoa televisiota ja selata älypuhelimella verkkokauppoja, täten ehtien kuluttaa kaiken ennen kuin shokkihoito vie tajun.

Ja jos tarttis tehdä jotain, tämä peli ei vetele? Organisoidu, etsi keinot heittää kapuloita rattaisiin ja tuo julki miten apinaa koijataan. Tai jos olet liian vanha tähän paskaan, etsi keinot elää hyvää elämää hulluudesta huolimatta. Loppuviimein et voi pelastaa kuin itsesi, joten voit lähinnä vilkuttaa vauhkoontuneelle laumalle matkalla kohti kallionkielekettä. Jos taas uskot, että Joulupukille kirjoittaminen on toimiva ratkaisu, ne 2027 vaalit ovat jo pian ovella ja se lippu menee suoraan Korvatunturille odottamaan ja täyttämään kaikki ne tyhjät lupaukset mitä ehdokkaat tekevät!

Vaarallinen uskomus

Mikä on ehkäpä vaarallisin uskomus, niin itselle kuin kaikille muille mitä maa päällään kantaa? Asiaa viimeksi tuli pohdittua lähes vuosikymmen sitten tekstissä ”Sodan vai Rauhan Uskomus?” ja ne mietteet nousivat jälleen pintaan kun törmäsin somessa taas kerran yhteen lukemattomista tyypeistä, jotka kuvaavat itseään tyyliin ”kristitty” ja ”aina elämän puolella” julistaen kuinka mukavaa on kun ihmisiä tapetaan. Mahdoin skipata sen tunnin pyhäkoulussa missä tappamista ihannoitiin?

Perusteluksi tälle epäloogisuudelle annetaan yleensä ”pahojen ihmisten tappaminen on hyvä asia”, mutta sekin taitaa mennä karvan verran ristiin Jeesuksen opeista, joita käsittääkseni kristittyjen tulisi seurata. Samaan hengenvetoon kuitenkin julistetaan miten vaarallinen ja paha ”rauhan uskonto” Islam oikeen onkaan kun heille opetetaan pahoja asioita. Kyllä, Islamin opeissa on tarkat ohjeet vääräuskoisten käsittelyyn, mutta vain pieni osa muslimeista ottaa sen ihan niin kirjaimellisesti. Heitä kutsutaan sitten islamisteiksi tai fundementalisteiksi, osoittaen kuinka heidän oma uskontonsa on radikalisoinut heidän ajattelumallinsa tehden heistä ”pahoja” tai ainakin vaarallisia ihmisiä.

Myös Raamatussa on yksi jos toinenkin kohta aiheen suhteen, kuin myös miten kaikkia kanssaihmisiä tulee kohdella. Sen sijaan että uskon oppeja, joita pitää pyhänä, noudattaisi, nämä ”kristityt” julistavat ja toimivat täysin päinvastaisella tavalla. Yhtenäistä on näillä kahdella, ”kristityllä” ja islamistilla, se, että niin kauan kun näet maailman heidän tavallaan, olet heidän kanssaan ja turvassa, siinä kun vastakkainen näkemys saattaa aiheuttaa hyvinkin räjähdysalttiin reaktion. Toki se räjähdys on yleensä hieman toisistaan poikkeava, mutta idea on sama: vahingoittaa vääräuskoisia.

Ja ei, en syytä kaikkia kristittyjä, kuten myöskään muslimeja moisesta. Molemmista löytyy runsaasti ”hyviä ihmisiä” jotka kunnioittavat muita ja haluavat elää rauhassa. Ehkäpä se uskonto itsessään ei ole se ongelma, vaan sen päälle pakkautuneet uskomukset mikä on ”oikea” tapa kohdata vääräuskoinen ihminen? Voisi ainakin kuvitella, että mitä ”sivistyneempi” on ihmisen kasvatus ja rauhallisempi elinympäristö, sitä pienempi riski on julistaa suu vaahdossa kuolemaa toisille? Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että se ei taida olla ihan niin…

”Pahan voittoon ei tarvita kuin hyvien ihmisten tekemättömyys” - Edmund Burke - top10 listalta eniten väärän ihmisen suusta lainatuksi, tai oikeasti John Stuart Mill. Mutta kuka sen hyvän ja pahan määrittää? Suomen laki kieltää tiettyjen historiallisten tapahtumien ottamisen tekstissä esiin, joten esitetään asia kiertoteitse. Nostetaan siis kissa pöydälle mistä uskomuksesta on oikein kysymys. Se uskomus menee tähän tapaan: Minä olen oikeutettu käyttämään väkivaltaa, koska...

Vapaasti lainaten Jayne Cobbia (Firefly), ”Voin tappaa miehen reilussa tappelussa, tai jos epäilen hänen aloittavan reilun tappelun”. Eli itsepuolustus, jota voidaan pitää oikeutettuna tapana käyttää väkivaltaa toista kohtaan. Nykyään itsepuolustukseksi lasketaan myös tilanne, jossa toinen aloittaa ampumaan takaisin, joten siinä mennään enemmän Jaynen logiikalla. Minkä verran väkivaltaa on oikeutettua sitten käyttää itsensä puolustamiseen on jokaisen oma päätös. Joidenkin mukaan ennakoiva itsepuolustus on myös oikeutettua, mutta tällöin ei kyse ole edelleenkään puolustuksesta vaan hyökkäyksestä. Tätä suurta haitaria ”oikeutetusta” puolustuksesta kuvaa hyvin eri maiden lainsäädännöt. Jenkeissä (osavaltiosta riippuen, tietenkin) jos joku koskettaa autosi kahvaa, on oikeutettua ampua kohti koska siinä puolustetaan omaisuutta. Suomessa taas jos raiskauksen uhri teon keskellä raapaisee raiskaajaa naamaan, saattaa uhri saada suuremman tuomion.

Yksilötasolla tämä väkivallan oikeutuksen uskomus on siis jo varsin ongelmallinen. Ihmisen itsesuojeluvaisto auttaa asiaan jonkin verran, mutta nykypäivänä tuntuu että ihmisille opetetaan unohtamaan ne vaistot. Vanhoissa vitsikirjoissa oli osio ”kuuluisia viimeisiä sanoja” joista löytyä viisauksia kuten ”te helvetin enkelit olette nössöjä!” saattaa olla väärässä kohden lausuttuna itsetuhoinen teko. Nykyään ihmisen olemuksen perusteella oman käytöksen sopeuttaminen on rasismia ja syrjintää. Aniharva on kuitenkaan niin typerä, että lähtee vittuilemaan ”isommilleen” ihan tietoisesti? Some taas poistaa sen typeryyden samalla tavalla kuin se peltikoppi liikenteessä. Sanotaan ihan mitä tahansa ihan kenelle tahansa ja oletetaan ettei sieltä vastata takaisin pykälää kovemmin - oikeutetusti.

Mutta kun noustaan yksilöstä suurempaan ryhmään, aina yhteiskuntien tasolle, tämä vaarallinen uskomus on ihan arkipäivää. Uskalletaan vittuilla ja esittää kovaa vaikka kaikki merkit ovat varsin selviä että pataan tulee että soi jos se toinen osapuoli kokee oikeutetuksi antaa takaisin. ”Vääräuskoisia” uskalletaan pilkata, halventaa ja lietsoa sotaa harva se päivä, tosin se tapahtuu yleensä vasta kun joku muukin uskaltaa niin tehdä. Typeryys eli tässä kohden ”hullun rohkeus” onkin se ilmiö joka selittää osan. Se vihanlietsonta, stereotypioiden näkeminen ihmisten sijaan on loogisesti ajateltuna täysin järjetöntä, mutta siihen on itse asiassa täysin looginen ja ihmisen biologiaa hyväksikäyttävä syy.

Ja se syy on vanha tuttumme, propaganda ja tarkemmin sanottuna sotapropaganda. Ihmiskunta on hanskannut tämän kansankiihottamisen vuosituhansia ja tarkkaan dokumentoituna asiasta löytyy pelottavan paljon esimerkkejä ainakin puolentoista vuosisadan verran. Vanhempaakin materiaalia löytyy, mutta silloin ei vielä ollut samankaltaisia keinoja käytössä, eli massamediaa. Voisi kuvitella, että ihmiskunta olisi ottanut opiksi noista ajoista, mutta näyttää siltä että vain valtaapitävät ovat oppineet - tehokkaammaksi. Luodaan tunne niin järki jättää. Loppu onkin historiaa.

Tätä ihmisen biologiaa vastaan vaan ei ole olemassa ”korjausta”, ei vastakeinoja. Kiihotettua joukkoa ei voida tyynnyttää ilman väkivaltaa, tosin sen voimankäytön ei tarvitse olla kuolettavaa. Vastakkaisella propagandalla voidaan tilannetta yrittää rauhoittaa, mutta jälleen vahvistusvinoumien kanssa yksilöt vain kiihdyttävät oman puolensa hurmosta. Auktoriteetti voisi puhaltaa pilliin ja massan voima pysähtyisi kuin seinään, mutta tällä hetkellä ollaan kaatamassa vain lisää bensaa liekkeihin. Ajatus siitä, että mullan alla oikeassa oleminen on jollain tavalla jaloa on ainakin itselle varsin outo. Ehkäpä se johtuu siitä, että pidän edelleenkin kykenevänä olentona ratkaisemaan kaikki erimielisyydet puhumalla ilman väkivaltaa? Kykenevänä, mutta varsin usein ei niin halukkaana. Ja kun kaikki osapuolet ajattelevat olevansa oikeutettuja käyttämään väkivaltaa oman uskonsa puolesta ja vääräuskoisia vastaan, lopputulos on lähes poikkeuksetta sama: helposti hallittavat ajetaan tappamaan toisiaan ja vallanpitäjät nauravat matkallaan pankkiin.

Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia. Hyödyllisten idioottien lihamylly odottaa.

Mekanismirealismi suurennuslasin alla

Mitä jos päätöksenteko tulisikin perustua tyhjien puheiden sijasta ”kylmään” matematiikkaan? Tätä aihetta on hienosti käsitellyt Elias Kunnas kirjassaan ”Mekanismirealismi”, jonka voi napata hänen sivultaan mekanismirealismi.fi tai jos kirja on liian paksua purtavaa, sivustolta löytyy useita tekstejä sekä tiivistetysti aatteen ydin: Mekanismivirasto (MeV).

Näin järjestelmäajattelua lukeneena ja insinöörinä täytyy heti alkuun todeta, että idea on varsin elegantti tapa ratkaista varsin suuri osa nyky-yhteiskunnan ongelmista, joihin politiikalla voidaan vaikuttaa. Mitä se ei poista on itse ihminen ja sen aiheuttamat kompastuskivet, mutta ei se niin väitäkään tekevänsä. Järjestelmän saamiseksi pystyyn on jo aloitettu tekemään toistaiseksi vielä pienimuotoista projektia ja verrattuna vaikkapa UAD-malliin, idea on merkittävästi jalostetumpi.

Jokainen voi itse plärätä tarkemmin mikä jutun juoni on, mutta näin yksinkertaistettuna tarkoitus on luoda ”telokratia”. Telos, tarkoitus, eli valtio jolla on tarkoitus yhdistetään valvontamekanismiin eli siihen em. virastoon. Viraston tehtävänä on käydä läpi joka ikinen eduskunnan esitys ja palauttaa bumerangina ne takaisin jos niissä ei ole tolkkua. Jos se läpäisee esiseulan, asiaa ruvetaan laskemaan pitkän kaavan mukaan kuinka toteuttamiskelpoinen se oikeasti on. Samalla virasto määrittää kuinka sitä seurataan ja palautesilmukan luoman virheenkorjausjärjestelmän avulla vahvistetaan ja korjataan tilanne. Jos homma kusee, päätös heivataan roskakoriin tai paranneltavaksi.

MeV itsessään on tarkoitus olla miehitetty eri alojen parhailla asiantuntijoilla ja täydellisellä läpinäkyvyydellä. Tekoälyä käytetään apuna auttamaan laskuissa, mutta kaikki perustelut ja päätelmät olisivat ihmisten tekemiä, julkisia ja kansan kritisoitavissa. Mutta, kuka päättäisi kenet sinne oikeasti valitaan? Yksikään ihminen ei ole objektiivinen vaan jokaisen omat aatteet ja vinoumat olisivat merkittävä osa lopputuloksia. Teknokratia on kaunis idea teoriassa, käytäntö on yleensä ihan muuta. Läpinäkyvyys tuo toki suojaa, mutta kenen taviksen aivokapasiteetti riittäisi selvittämään 1000 sivuisen yhtälön?

Poliitikot kuitenkin edelleen ehdottavat asioita kansan tahtoa ja suurempaa tarkoitusperää kunnioittaen. Kukoistus ja elinvoimaisuus ovat päämääränä ja jos esitykset eivät siihen johda, ne eivät koskaan tule käytäntöön toisin kuin nykymallissa, missä poliitikot ehdottavat kaikkea itselle kivaa ilman mitään vastuuta tuloksista. Poliitikoille täkynä on mallissa se, että jos matematiikka täsmää, sitä kokeillaan ja syyllinen epäonnistumiseen ei ole poliitikko vaan matematiikka tai kansa soveltamassa päätöstä. Virasto on siis vastuussa päätöksestä, mutta se ei itse ehdota yhtäkään lakia. Kansanvaltaa, jos poliitikot niin haluavat, muutoin se on edelleen tasavaltaa missä kansa äänestää kuka heidän ylitseen käyttää valtaa ja virasto estää pököpäisimmät asiat. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Tärkeänä osana mallissa on se, että kauniiden sanojen sijasta on käytettävä täsmällistä kieltä. Ei edistytä, kasveta, riitetä tai muita oikeastaan mitään tarkoittavia asioita, vaan asioille annetaan tarkat määreet ja ennen kaikkea sen, kuka sen hoitaa. Nykyään se on aina ”joku”, johon perustetaan työryhmiä, palaveerataan ja jaetaan vastuuta niin että kukaan ei ole loppuviimein vastuussa oikein mistään. Tuo taho, näihin lukemiin, saa suorittaa. Yhtä asiaa se ei kuitenkaan kykene poistamaan ja se on se ihminen…

Jos esimerkiksi hallinto päättää, että jokin heidän vihaama ryhmä pitää ”poistaa” pelikentältä, tarkasti sanailtu, laskettu ja perusteltu laki menee sukkana sisään MeV:n seulasta, koska he eivät ota kantaa onko se ”oikein” tai ”väärin”, vaan onko se toteutettavissa ja suunnitelman mukainen. Mitään moraalista päätöstä he eivät tee ja jos päätös lisää kansan elinvoimaa isossa kuvassa, kansan enemmistön tahto kaataa sen myrkyn Sokrateksen kuppiin. Ymmärrän hyvin kuinka moraaliposeerauksella ajetaan läpi idiotismia nykypäivänä ilman pienintäkään realismia, mutta toisaalta taas joukko on tyhmä kuin saapas ja helposti ohjailtavissa joten riski on olemassa - jos kansa haluaa käskystä ampua omaan jalkaansa perustellusti, näin tapahtuu.

Perustuslaki muuttuu samalla enemmänkin ohjenuoraksi, koska joskus sen jokin sanamuoto estäisi hyvän päätöksen, jolloin se perustuslaki ohitetaan. Verrattuna nykyiseen missä perustuslakia pidetään lähinnä vessapaperina tilanne olisi kuitenkin parempi. Mekanismiviraston käyttöönotto vaatisi joka tapauksessa perustuslain muutoksia joten ehkä osa niistä mahdollisista ristiriidoista voitaisiin välttää tekemällä perustuslaistakin tarkkasanaisempi.

Shut up and take my money!? Yksi mulle hetijustiinsa! Enää ei puutu kuin kansan kannatus, mikä voikin olla ainakin tällä hetkellä se naula arkkuun. Toinen nykyhetken ongelma on siinä, että Suomi ei ole enää itsenäinen valtio joka päättää omista asioistaan omaksi edukseen vaan olemme EU:n määräysvallan alla. Arvioisin vain noin 99.5%:a EU:n ehdotuksista töppäävän MeV:n seulaan, eli yhdistelmä on mahdoton. Pikkuvika?

Kansa etsii tällä hetkellä taas pelastusta (vaalit tuloillaan) ja ikävä kyllä tämä ehdotus ei sitä tuo. Mitä tämä mekanismi tuo, on hallintojärjestelmän joka vastaa sille ainoaan kuuluvaan tehtävään: tehdä toimivat pelisäännöt kansalle, ei sekaantua miten kukin tallaa. Suurin osa ei kykene käsittämään mallin etuja, koska se ei lupaa ”tasa-arvoa”, ”yhtenäsyyttä”, ”reilua kilpailua”, ”rasismin poistumista” eikä ”mamuja vittuun!”. Tulosvastuullinen itseään korjaava ja jatkuvasti kehittyvä malli loisi maalle vakaan tulevaisuuden, koska jokainen päätös olisi perustuttava fyysiseen todellisuuteen haihattelun ja kauniiden aatteiden sijasta. Ihminen ei vaan tee päätöksiään logiikan pohjalta vaan tunteiden mukaan. Päätöstä perustellaan itselle loogisesti, mutta se osa aivoista ei osallistu itse päätöksentekoon kuin vasta myöhemmin ja tämän kaltainen ”kylmän matemaattinen malli” ei taida saada kovinkaan montaa kannattamaan asiaa. Toki tämä myönnetäänkin, eli tarkoitus on saada 3-5% kannatus joka sitten leviää kuin itsestään ja lopulta muuttuu vallitsevaksi tilaksi.

Institutionaalinen vastustus tämän kaltaiselle ehdotukselle on tosin luokkaa ”eeppinen”, joten sieltä suunnasta tukea on turha odottaa. Yksikään poliitikko ei kannata mallia, jossa hänen ainoat oikeat ja varmasti ihan justiin toimivat ratkaisut joutuvat suurennuslasin alle. Byrokraatit taas kuuluvat samoihin verkostoihin ja heidän määräänsä voitaisiin radikaalisti vähentää kun alusta pitäen olisi selvää kuka tekee ja mitä, eikä enää tarvita kymmeniä kampaviinerityöryhmiä pohtimaan että montako uutta virastoa tarvitaan selvittämään kenelle tekeminen ulkoistetaan. Valtamedialle tylsät matemaattisesti todistettavat hylkäykset eivät luo läheskään yhtä hyviä klikkiotsikoita eikä yliopistoistakaan tarvittaisi enää tusinaa sukupuolentutkijaa todistamaan kuinka kaikki vasemmiston päätökset ovat puhdasta kultaa ja oikeiston rasismia.

Hyvä tarina, osuva mediavirus poikineen ja pari julkkista suuren joukon vaikuttajien tueksi niin ehdotus etenisi kuitenkin julkiseen keskusteluun. Maailma ei sillä pelastuisi eikä yksittäisten ihmisten arkiset ongelmat korjaantuisi käden käänteessä, mutta ainakin yksi, varsin tärkeä, osa - hallinnon mielipuolisuus - saattaisi korjaantua ajan kanssa kun Suomen lait käytäisiin tiheällä kammalla läpi ja uudet kirjoitettaisiin kunnolla. Keinot on tiedossa, tekijöitäkin jonkin verran, mutta onnistuuko organisoituminen asian suhteen? Epäilen vahvasti. Toivossa on kuitenkin hyvä elää sanoi lapamatokin.

Viranomaisviestinnästä

Yksi toisensa jälkeen, Suomen poliisi viimeisimpänä, eri viranomaiset ovat lähteneet luikkimaan... err... siirtäneet virallisen viestinnän pois eri somealustoilta. Radioaktiivinen X oli aikaisemmassa iteraatiossaan, Twitter, kaikkien ”julkkisten”, poliitikkojen, viranomaisten ja vastaavien ”virallisten” tahojen ykköskanava. Kun Musk sekaantui peliin, kaikki ”hyvät ihmiset” julistivat vaihtavansa kanavaa ja nyt viranomaisten joukkopako on lähes valmis. Poliitikot koettavat edelleen sinnitellä X:ssä, mutta monelle se kylmä kyyti on riittänyt ja toiminta siirtynyt muille alustoille. Miksi?

Aikana ennen sosiaalista mediaa viestintä tapahtui lähes yksinomaan virallisten medioiden kautta. Lehdet, radio ja TV, ns. valtamedia, toimi portinvartijana lähes kaikelle tiedolle ja vaikka netti toikin mahdollisuuksia kertoa myös valtavirrasta poikkeavia asioita, sen levinneisyys oli varsin rajallista. Viestinnän ammattilaiset kehystivät ja kieputtivat joka ikisen kerrotun tarinan juuri halutulla tavalla ja sen seurauksena virallinen tarina oli varsin yksiääninen. Ja kun lähes koko kansa kuuli samat asiat samalla tavalla, myös kansan yhtenäisyys oli erittäin korkealla tasolla. Kyllä, poliittiset näkemykset vaihtelivat jo tuolloin, mutta pohjatiedot olivat kaikilla samat - vain arvovalinnat vaihtelivat.

Mutta sitten tuli some ja ensimmäistä kertaa se tavan tallaaja saattoi julistaa omalle ryhmälleen oman näkemyksensä virallisesta viestinnästä. Rohkeimmat saattoivat jopa epäillä tai olla eri mieltä mitä uutiset tai viranomaiset kertovat! Noh, kiikutetaan asiantuntija toisensa perään kertomaan miksi eri mieltä olevat ovat väärässä niin asia on selvä, eikös? Ei nyt ihan…

Portit olivat murtuneet ja vartijoiden pyrkimykset pitää se heille haitallinen tieto piilossa ei enää onnistunut. Keksittiin ties mitä projekteja ”disinformaatiosta” ja ”medialukutaidosta”, mutta ihmiset eivät siltikään palanneet ruotuun, uskomaan sitä virallista tarinaa. Enemmistö toki uskoo edelleen niihin virallisiin tahoihin uskonnollisesti, eli kyseenalaistamatta, mutta aniharva kerran uskonsa siihen menettänyt on palannut vanhaan. Se on jännä juttu kuinka todellisuutta ei nappaa juurikaan kerrottu tarina?

Viranomaisille ja poliitikoille tämä somen ongelma on erittäin kiusallinen. Jos puhut puutaheinää somessa, joku siitä nappaa kiinni ja lähtee kertomaan siitä kavereilleen ja he omille kavereilleen. Pahimmassa tapauksessa se virheen osoitus leviää laajemmalle kuin itse alkuperäinen sanoma halutussa muodossaan. Ja kun ihmiset eivät ole järin kohteliaita toisilleen koneen ääressä naputellessaan, palaute on sen mukaista. Tätä anonymiteetin suojaa ei kyetä ratkaisemaan millään tavalla, koska ihminen toimii juuri tällä tavalla kun siinä kahden ihmisen välissä on jokin pienikin ”seinä” välissä. Tämä on tiedetty ja tunnistettu jo kauan sitten, esimerkkinä tieraivo - ihmiset ovat siinä omassa kopperossaan melkoisen raakoja muita kohtaan.

Vaikka viestintäalan ammattilaiset ovat parantaneet peliään ja etenkin tekoälyn aikakaudella viestintä voidaan muotoilla hyvinkin soveliaaksi isolle yleisölle, se ei silti poista erimielisyyksiä. Joku, jossain, on eri mieltä mistä tahansa asiasta kanssasi ja kun sen voi julistaa kaikelle kansalle, ainoa tapa ehkäistä se negatiivinen palaute on pitää turpansa kiinni. Mutta se hiljaisuus ei käy kun pitäisi tiedottaa asioista kansalle. Mikä siis avuksi?

Ratkaisuksi on keksitty palata takaisin vuosikymmenten taakse viestinnässä ja pään laittaminen puskaan ettei tule paha mieli. Edelleenkin puhutaan soopaa, mutta kun sen julkaiseen virallisella verkkosivulla ilman kommentointimahdollisuutta, se tulinen palaute ei osa välttämättä koskaan omalle kohdalle. Kyllä, ne viralliset tiedotteet leviävät somessa ja kansa kommentoi niitä tulisesti, mutta algoritmien ansiosta ne mölyt jäävät omiin kupliinsa. Kun viranomainen julkaisee jotain somessa omalla kanavallaan, sen kommentit ovat kaikkien nähtävissä joten useampi saattaa altistua väärille mielipiteille verrattuna niihin pieniin kuplautuneisiin myrskyihin vesilasissa.

On siis täysin loogista rajata kaikki viranomaisviestintä ainoastaan virallisille sivustoille, että sanoman puhtaus säilyy. Samalla se tosin sotii vahvasti demokratian ideaa ajatusten markkinapaikkana, mutta ennenkään olla kansan ääntä kuunneltu päätöksenteossa joten miksi edes vaivautua keskustelemaan? Vielä kun saadaan se maalittaminen rikoslakiin niin loppuu se ikävästi puhuminen virallisista tahoista!

Poliitikoille ongelma on haastavampi - pitäisi teeskennellä ”kansan edustajaa” ja kuunnella mitä kansa haluaa heille sanoa, mutta kuitenkin ehkäistä väärät mielipiteet omalta kannattajakunnalta. Blokkisormi heiluukin vauhdikkaasti kun poliitikot saavat palautetta someseinällään. Jokainen moka, typerä kommentti tai ”aiheeton” esto leviää välittömästi ja monen poliitikon maine somessa onkin silleen karvan verran negatiivinen. Toki enemmistö edelleenkin näkee vain sen valtamedian esittämän kuvan, mutta somessa maine voi olla varsin toinen. Kun oma kannatus on siinä rajalla että pääseekö läpi vai ei, ei ole varaa unohtaa kumpaakaan mediakanavaa. Isoille nimille sillä ei ole tuon taivaallista väliä mitä heistä somessa kirjoitellaan, koska enemmistö kannatuksesta tulee valtamedian kautta.

Mielipiteiden vahva polarisaatio on kuitenkin aiheuttanut sen, että tätä asiaa ei voida ratkaista sillä päivänselvällä ja yksinkertaisella tavalla: puhu totta, myönnä virheet jos niitä sattuu. Totuus kun ei tarvitse puolusteluja siinä kun valhe taas vaatii jatkuvaa kriisiviestintää. Toki yksisarvista harvinaisempi olento on rehellinen poliitikko, joten se siitäkin ideasta? Viranomaisilla on vielä suojana aseman tuoma piilopaikka - omaa nimeä ja naamaa ei yleensä tarvitse esittää kun ”sejase yksikkö tiedottaa”. Ja jos omalla nimellään joku tiedotusvastaava puhuu paskaa, hän tekee sen jonkun käskystä, ei omasta aloitteestaan. Ja kuten tiedämme, ”tein vain mitä käskettiin” on pomminvarma puolustus!

Yksi asia on kuitenkin säilynyt muuttumattomana kaikki nämä vuodet: ihminen. Kun ärsyke saapuu sinne kuupaan, ensimmäiseksi siihen reagoidaan tunteella. Vasta hetkiä myöhemmin mukaan saattaa osallistua loogisemmat osat ja ne lähtevät etsimään todisteita oikeuttamaan se tunnereaktio. Miksi ennen tämä ei aiheuttanut niin suuria ongelmia on yksinkertaisesti se, että ihmisille oltiin syötetty ne ”oikeat” tunnereaktiot jo hyvissä ajoin ennen kuin he reagoivat sen hetkisiin tapahtumiin. Valtamedia, koulujärjestelmä, uskonnot ja sukupolvien opit loivat halutunlaiset reaktiot jo kauan ennen kuin altistus arjen tapahtumiin sai aivot reagoimaan tunnetulla tavalla.

Kuten sanottu, on siis täysin loogista palata yksisuuntaiseen viestintään virallisten tahojen suunnalta. Kun suurin osa ihmisistä käy läpi sen saman aivomankelin pienestä pitäen, saadaan yhtenäinen kansa joka reagoi viestintään oletetulla tavalla. Samalla väärien näkemysten levikkiä rajusti rajattaessa ehkäistään suuri osa yhteiskunnan erimielisyyksistä! Opetetaan vielä kansa vihaamaan ja halveksumaan valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä niin johan saadaan uusi uljas maailma! ”Yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi”, terkuin ja jaxuhalein - Orwell.

Organisoitunut vähemmistö

Organisoitunut vähemmistö voittaa aina organisoimattoman enemmistön. Tämä on se sääntö, johon joka ikinen yritys kaataa mikä tahansa ”haitallinen” järjestelmä on kaatunut, tai sitten kaataminen on onnistunut kun se organisointi on suoritettu kunnolla. Kun vaalit ovat taas tulollaan, useat eri toimijat lyövät pökköä pesään kuvitellen vaikuttavansa maan suuntaan. Voisivatko he vaikuttaa? Ehdottomasti. Tulevatko he vaikuttamaan? Epäilen vahvasti.

Suomen tilanne on lievästi sanottuna huolestuttava. Maan johto on ajamassa maata sotaa kohti ja enemmistö kansasta hurraa sen suhteen. Edellisen rähinän aikaan isät lähtivät sotaan että jälkipolville olisi mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. Nykyään isänmaalliseksi itseään kutsuvat ovat täydessä kiihkossa lähtemässä itänaapuria vastaan, unohtaen täysin mitä sota aiheuttaa väestöllisesti. Kun se Pertti ja Jussi, isät ja pojat, tungetaan lihamyllyyn, jäljelle ei jää pikku-Mattia rakentamaan maata uudelleen vaan jäljelle jää tahot, jotka eivät sinne lähteneet. Toki näin poistetaan ”äärioikeisto” varsin tehokkaasti pelikentältä, mikä lienee tarkoituskin?

Ainoat varteenotettavat organisaatiot maata ohjaamaan löytyy sieltä puoluekentältä. Minkään yhteisen rakentaminen ei yhdelläkään puolueella ole agendana, vaan jokainen haluaa tehdä maasta itsensä näköisen. Tässä onkin se suurin ero siihen edelliseen sotaan - poliittisesta näkemyksestä viis, suurin osa halusi Suomen pysyvän suomalaisten maana. Nyt sillä veren perimällä ei ole mitään merkitystä, vaan ”kansalaisuus” ratkaisee. Kyllä, poistamalla osa väestöstä maassa on edelleenkin kansalaisia maksamassa ne herrojen oikut, mutta tämä koko maailman mittakaavassa varsin pieni kansa ei välttämättä enää koskaan palaudu jos siitä poistetaan pojat kansan urhokkaan kertarysäyksellä. Näille organisaatioille sillä vaan ei ole mitään väliä.

Kansa on aina ollut helposti vietävissä mihin suuntaan tahansa. Yhtenäinen tarina on ajanut yhden jos toisenkin kansan naapuriaan vastaan ja tulokset ovat olleet yleensä katastrofaaliset. Pienet organisoituneet ryhmät ovat kyenneet ohjailemaan tarinaa yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat pysyneet siinä valitussa tarinassa eivätkä ole tuhlanneet paukkujaan sisäiseen riitelyyn. Kollektivismi on sekä ihmiskunnan vahvuus että heikkous ja sen aseistaminen harvojen eduksi muodostuu ongelmaksi yleensä vasta kun eliitin ylituotanto pääsee liian pitkälle.

Koska organisaatiolla ei voi olla tiettyä enempää suuria johtajia, ne sivummalle jääneet pyrkyrit ”joutuvat” lohkaisemaan oman lahkonsa suuremmasta ryhmästä. Ja näin saadaan lännessä varsin yleinen ”monipuoluejärjestelmä”. Aatteen puhtaudesta pidetään kiinni kynsin hampain ja siitä poikkeavia rangaistaan usein varsin ankarasti. Tämä näkyy varsin hyvin etenkin Suomen ”oikeiston” piireissä, kun puolueiden sisällä jokaiselle jotain tarjoavat alkavat riitelemään keskenään. Yhtenäinen tarina rikkoutuu kun laitetaan liian laajat verkot vesille.

Koska kaikki puolueet kisaavat loppuviimein samoista kansalaisista, voisi ajatella että poliittisen itsemurhan tekeminen oman kannattajakunnan lihamyllyyn tunkemalla olisi varsin typerä idea. Juu, vihalla ja pelolla on helppoa pitää se oma heimo kurissa, mutta pelisilmää voisi kuvitella löytyvän edes hippusellinen kun ollaan aikaisemmin saatu kasattua yli 10%:n lohko koko kansasta puolelleen? Ellei sitten tarkoitus ole tahallaan suorittaa se aatteellinen puhdistus.

Noh, ongelmaahan ollaan nyt ainakin somessa ratkaisemassa kahdella toisensa poissulkevalla tavalla. Äänestämällä oikein (VL tai SML) tai äänestämättömyydellä. Äänestämättömien leiristä rummutetaan sitten eri vaihtoehtoisia malleja yhteiskuntajärjestelmäksi, joista UAD-malli on ehkä merkittävin. Tosin merkittävin tarkoittaa promillen murto-osaa koko väestöstä, joten mistään todellisesta vastavoimasta ei voida juurikaan puhua.

Uutena ilmiönä taas on ajatus, että kertomalla kansalle kuinka kusessa ollaan holtittoman maahanmuuton kanssa, kansa yht'äkkiä herää ongelmaan. Faktat eivät vaan ole tähän päivään mennessä muuttaneet kenenkään mielipidettä, vaan päätökset tehdään aina ensin tunteella ja sitten se perustellaan jälkikäteen logiikalla. Potentiaalia tällä projektilla toki on, mutta ilman kunnon organisointia se on kuin tuuleen huutaisi. Toinen ongelma taas on siinä, että kyseinen kampanja tulisi lähinnä nostamaan persujen kannatusta, eli yhtä yksipuoluejärjestelmämme osaa.

Kaikki nämä vaihtoehtoiset aatteet ovat kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, ellei niiden taustavoimaksi saada kunnollista organisaatiota ja yhteistä tarinaa. Puolueilla on Suomessa monopoliasema poliittisessa vaikuttamisessa ja sen murtaminen, niin tärkeää kuin se muutoksen kannalta olisikin, on lähes mahdoton tehtävä. Miksi? Koska niiden omat verkostot ovat juurtuneet niin syvälle yhteiskuntaamme ja se yhteinen satu, ”vain äänestämällä voit vaikuttaa”, on perususkomuksen tasolla.

Onneksi kaikkeen on olemassa ratkaisu! Se on tekeminen suunnittelun ja puhumisen sijaan. Samaa on toki hoettu jo vuosikausia ja asialle ollaan ”tehty” paljon. Siis niiden mukaan, jotka ovat tehneet oikein kaikki nämä vuodet. Kaiken sen tekemisen tulos on kuitenkin aika likelle nolla. Miksi? Koska nämä olemassa olevat organisaatiot ovat onnistuneet käyttämään sen tekemisen omaksi edukseen, sen sijaan että sillä oltaisiin onnistuttu muuttamaan asioita kaikelle kansalle eduksi.

Tätä tekemistä voidaan hyvin kuvata ”yhteen hiileen puhaltamisen” tilana, missä osa puhaltaa, osa kusee nuotioon ja osa on lapioimassa hiiliä omaan notskiinsa. Individualistinen maailmankuva estää varsin tehokkaasti kaiken yhteistyön, jota tarvitaan maailman muuttamiseksi. Väärin vastustaminen on edelleenkin suurin synti niiden keskuudessa, jotka ovat havahtuneet siihen, että joku tässä nykyisessä maailmassa mättää. Vaikka kaikki muutoin täsmäisi omaan maailmankuvaan niin sotketaan siihen sitten täysin asiaan liittymättömiä asioita kuten maan muoto tai mikä on se ainoa oikea sallittu ruokavalio.

Ollaanko siis hävitty tää peli ylikansallisille organisaatioille? Hyvin todennäköisesti, kyllä. Osa ajattelee Trumpin ”valkohattujen” pelastavan koko lännen, mutta merkit osoittavat lähinnä vain vallanvaihtoon yhden organisaation toimesta toiseen. Rutosta koleraan, päivänselvä parannus? Kun katsoo ihmiskunnan historiaa, mitään suurta pelastusta ei taida olla tulossa - heiluri heilahtaa taas uuteen suuntaan, siinä kaikki.

Jos siis haluat oikeasti muuttaa maailmaa, organisoidu. Muuttuuko maailma sitten hyväksi sillä? Tuskin. On kuitenkin olemassa toinenkin tie. Maailmaa ei tarvitse muuttaa, se on mikä on, mutta itseesi voit vaikuttaa. Älä pelaa muiden määräämää peliä heidän sanelimilla säännöillä. Sen valinnan voi tehdä koska tahansa ja kuinka pitkälle sen vie on itsestä kiinni. Tai voit jatkaa sen ohjauspyörän kääntelyä, joka on siihen lastenistuimeesi kiinnitetty - se näyttää söpöltä, kolmivuotiaan tekemänä. Aikuiseksi kasvaminen on oma valinta.

Henkilöpalvonnan kultti

Hiljattain julkaistu kolmiosainen dokkarisarja ”Michael Jackson - The Verdict” nosti hyvin esiin henkilökultin ominaisuuksia. Samalla se nosti esiin kuinka kehystämällä tarina halutulla tavalla vaikuttaa katsojan mielipiteeseen niin tapahtumista kuin ihmisestä, jonka oikeudenkäynnin sirkuksesta sarja kertoi. Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi jotain ihmistä tai asiaa pitäisi fanittaa niin paljon, että kaikki mikä sieltä suunnasta tulee on puhdasta kultaa… kunnes se sitten ei ole.

Itse termillä usein viitataan näihin autoritääristen maiden/tahojen johtajien ”isä aurinkoisiin” kuten Stubb ja Von Der Layen, mutta myös julkkiksiin joista MJ oli ehkä yksi suurimmista tähän saakka sekä poliittisiin toimijoihin ja ryhmiin. Siinä sivussa on fasismikin uudelleenmääritelty ”palingeneettiseksi ultranationalismiksi”, eli isänmaallinen liike jolla on ”suuri johtaja”. Eli vääränlainen henkilökultti, koska kun on oikea aate, henkilöpalvonta on ihan jees. Siitä ”kunnes se ei sitten ole” voidaan pitää hienona esimerkkinä pyhää Gretaa, jonka sanat olivat monelle puhdasta kultaa kunnes hän otti väärän kannan pyhästä kansasta. Yksi riittävän iso isku ja vain tosiuskovainen seisoo idolinsa takana.

Ennen some-aikaa seuraaminen tapahtui enemmän töllöä ja lehtiä seuraamalla, siis massamedian aikakaudella. Kuuluisuus ja julkisuuskuva riippuivat täysin siitä, millä tavalla portinvartijat esittivät kyseisen henkilön. Mikä tahansa isku voitiin kieputtaa mediassa parhain päin jos media halusi pitää idolin positiivisessa valossa ja mikä tahansa pienikin virhe, väärille varpaille astuminen, löi ensimmäisen ja viimeisen naulan arkkuun. Ihan tyhjästä ei kukaan yleensä noussut julkisuuteen, vaan se vaati jonkin asteista erinomaisuutta sillä omalla alalla että tuli ylipäänsä huomatuksi, mutta ilman mediaa ei kukaan päässyt huipulle.

Sosiaalinen media kuitenkin muutti peliä merkittävästi. Yht'äkkiä kenestä tahansa saattoi tulla julkkis - vanhat portinvartijat jäivät algoritmin varjoon. Youtube ja sen suositusjärjestelmä nosti monia tahoja valokeilaan, mikä loi sekä uusia sankareita että useiden vihaamia tyyppejä. Sillähän ei ole väliä katsotaanko sitä materiaalia koska siitä pidetään vaiko että sitä vihataan ja etsitään päivittäinen annos vitutusta? Valtamedia voi koettaa kaataa somessa nousevan tähden kehystämällä sen vääräuskoiseksi syntiseksi, mutta Streisand-efekti puree usein median omaan takapuoleen jos kyseessä on kasvava ilmiö. Riittävän isoa toimijaa ei liioin tuosta vaan kaadeta edes median toimesta, ellei sitten tapahdu jotain todella halveksuttavaa.

Ei siinä, on hyvä että ihmisillä on roolimalleja ja luotettavana pidettyjä tahoja. Kenenkään aika ei riitä tarkistamaan ihan kaikkia juttuja ja ihmismieli rakastaa oikopolkuja, eli jos luottaa johonkin, hänen puheitaan ei tarvitse joka kerta tarkastaa moneen kertaan - hänhän on tehnyt sen kaiken puolestasi! Ovatko nämä tahot sitten niin luotettavia kuin uskotaan onkin sitten toinen juttu. Hehän eivät yleensä ole ”asiantuntijoita”, kuten valtamedia asian usein esittää. Valtaväestölle somejulkkis joka toistaa virallista tarinaa on luotettava taho, mutta jos ei ainoan oikean näkemyksen tahot anna siunaustaan, julkkis jää marginaaliin. Tämä voi merkitä Suomessa kymmeniä tuhansia seuraajia ja riittävää rahallista tukea arkeen, mutta isosti ei läpi mennä ilman peukkua valtaapitäviltä.

Kaikki siis hyvin, eikös? Viihdettä kansalle ja sananvapaus kukoistaa kun moniääninen kenttä? Tavallaan, juu, mutta se taustalla tapahtuva ilmiö vaatisi ryhtiliikettä isossa skaalassa. Ilmiö ei tietysti ole mikään uusi, enkä tiedä onko se ”korjattavissa” vai vaan asia, jonka kanssa joudumme elämään. Syynä mahtaa olla se mielen laiskuus ja energian säästö, josta aikaisemmin jo mainitsin?

Mistä siis puhun? Siitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota merkittävästi enemmän siihen kuka sanoi, ei siihen mitä sanottiin. Sillä sanotulla on merkitystä vasta sitten, kun ”oikea” henkilö sen sanoo, vaikka asiasta olisi ollut juttua lukemattomien muiden suunnasta joskus jopa vuosituhansien ajan. Jokainen on yksilö, joten sillä ei nähdäkseni pitäisi olla väliä kuka asian sanoo sen totuudenperäisyyden kannalta. Silläkään ei liioin pitäisi olla mitään ylimääräistä painoarvoa, jos enemmistö hokee samaa - totuus asiasta on totuus asiasta, täysin riippumatta mitä yksi tai useampi uskoo ja kertoo?

Tämä sanoman henkilöityminen on joka tapauksessa ilmiö, joka vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tuhat ihmistä kertomassa asiaa parille kaverilleen ei vaikuta juuri mitään, mutta yksi kertomassa tuhansille saattaa lähteä leviämään kulovalkean tavoin isolle yleisölle. Yhteiskunnan muutokseen tarvitaan joidenkin arvioiden mukaan vain 5%:n kannatus ja se lopulta saattaa muuttua enemmistön näkemykseksi. Isoon muutokseen ei siis välttämättä tarvita kuin kourallinen ”julkkiksia” ja lopputulos on vääjäämätön. Onko se muutos sitten positiivinen, se taas on eri asia.

Mikäpä sen helpompaa todistaa jokin sanottu uskottavaksi, kuin lainata se sanottu joltain kuuluisalta taholta? Kukaanhan ei tule kuuluisaksi ellei ole hyveellinen ja viisas, eikös? ”Älä usko kaikkea mitä luet netistä” - Abraham Lincoln.