Käsittämätön uskomus vai uskomaton käsitys

Uskomuksista ja niiden vaikutuksesta ihmisen elämään on kirjoitettu vino pino kirjoja ja tällä kertaa pohditaan yhden opuksen valossa uskomusten ja käsitysten maailmaa. Kirjassa ”Usko tai Älä” Veli-Matti Toivonen ja Riitta Asikainen pohtivat aihetta NLP:n näkökulmasta ja antavat useita eri harjoituksia omien käsitysten ja uskomusten tutkimiseen. Samasta aiheesta löytyy myös täältä blogin puolelta aikaisempi teksti, ”Uskomusten kyseenalaistamisesta”, jos aihe kiinnostaa tarkemmin.

Ehkäpä suurin ero aikaisemmin aiheesta lukemiini asioihin oli uskomusten jakaminen käsityksiin ja uskomuksiin. Tai no, ehkäpä ero on liian vahva sana, koska uskomusten erilaisia tasoja on toki pohdittu useastikin. Käsite käsityksestä on kuitenkin asia, joka kaipasi enemmän hajattelua.

Mitä etäämpänä ihmisen uskomus on perususkomuksesta, eli 100% totta ja kaiken perusta, sitä epävarmempi ihminen asiasta on ja sitä vähemmän se vaikuttaa… kaikkeen. Uskomukset kun määräävät hyvin pitkälti kaiken mitä aistit, miten asiat koet ja miten muistat asiat tai näet tulevan. Uskomukset ovat ne lasit, joidenka läpi maailmaa katsotaan ja sama tilanne saattaa näyttää hyvinkin erilaiselta eri linssien läpi katsottuna.

Käsitys on taas enemmänkin näkemys, joka suattapi olla tai sitten ei. Kun siihen asian todenperäisyyteen tulee sitten riittävästi todisteita, käsitys alkaa betonoitua uskomukseksi. Varmin konsti muuttaa käsitys uskomukseksi on toisto. Eli varmin konsti muuttaa käsitys uskomukseksi on toisto. Ja edelleenkin varmin konsti muuttaa käsitys uskomukseksi on toisto. Jokin yksittäinenkin tapahtuma voi myös muuttaa käsityksen varmasti todeksi, mutta yleensä se vaatii toistoa. Vähemmän yllättävästi media siis toistaa, toistaa ja toistaa asioita, kunnes se menee sinne tolkun ihmisen jakeluun. Siksi on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme, että ihmiset eivät enää seuraa valtamediaa.

NLP:ssä ymmärretään hyvin uskomusten vaikutus elämään ja kuinka osa uskomuksista saattaa olla haitallisia ihmiselle itselleen. Ihmiset ovat yleensä todella hyviä huomaamaan muiden haitalliset uskomukset, samalla kun ovat täysin sokeita omilleen. Erehtymätön ihminen, mitä me kaikki ollaan ainakin joskus, ei tietenkään näe ongelmaa omassa maailmankuvassaan, etenkään niissä syvälle uponneissa uskomuksissa jotka olivat jossain vaiheessa vain harmittomia käsityksiä.

Sanonta ”uskovaisten kanssa ei kannata kiistellä” ikävä kyllä pätee lähes kaikkiin ihmisiin, koska jokaisen oma uskomusjärjestelmä on eräänlainen uskonto, joka, kuten muutkin uskonnot, on varsin allerginen harhaoppisille näkemyksille. Kuinka näitä vääräuskoisia sitten kohdellaan on myöskin uskomus ja opittu tapa, minkä suhteen olisi porukalla melkoisesti petrattavaa. Aina kun se keho ja mieli reagoivat vahvasti johonkin havaittuun, joku syvällä oleva uskomus soittaa hoosiannaa ja se olisi hetki napata se automaattinen reaktio uudelleentarkasteluun. Helpommin sanottu kuin tehty, ehdottomasti, ja samalla se jokaisen omalla vastuulla oleva kasvun paikka.

Ongelman, jos sen sitten jokin kaunis päivä semmoiseksi tunnistaa ja myöntää, ratkaisuun ei ole mitään helppoa kikkakolmosta. Riippuen uskomuksen vahvuudesta ja sidoksista muihin uskomuksiin, ongelmallisista uskomuksista eroon pääsyyn saattaa vierähtää tovi jos toinenkin. Jos siis uskoo siihen, että se niin menee, koska oman nupin uudelleenohjelmointikin on yhtä lailla uskomusten varassa. Mitä enemmän näkee maailman sillä ”suattapi olla” tavalla, sitä helpompaa on päästää irti niistä omista pakkomielteistä.

Uskomusten ”ongelman” tunnistaminen on se ensiaskel ja kun nyt ollaan vähintään sille tasolle päästy, mitäs sitten seuraavaksi? Yksi konsti on, kuten saatoitkin jo arvata, toisto. Vaikka et juuri tällä hetkellä uskoisikaan johonkin asiaan, toistamalla sitä uudestaan ja uudestaan se alkaa pikkuhiljaa juurtumaan sinne korvien väliin (ja sydämeen sekä ruuansulatukseen). Mitä tahansa uskomuksia voi tällä tavalla juurruttaa itseensä ja ehkäpä kaikista hyödyllisimpiä toistettavia uskomuksia ovat uskomukset itsestä. ”En osaa”, ”en pärjää”, ”kukaan ei tykkää musta” ja vastaavat ajatukset ovat vain uskomuksia, joita olet toistellut itsellesi siitä lähtien kun otit sen itseesi. Kannattaisiko ne korvata jollain positiivisella versiolla? Ehkä, ehkä…

Jos leikitellään hieman NLP:llä, voidaan toiston sijaan tai tietenkin lisäksi lähteä taklaamaan niitä uskomuksia suoraan. Nämä (kirjasta vapaasti lainatut) harjoitukset toimivat yhtä hyvin niin uskomuksiin ja käsityksiin itsestä kuin mistä tahansa muusta asiasta.

Ensiksi tarkkaillaan kehoa ja tuntemuksia uskomusten suhteen. Kuvittele jokin asia jonka tiedät olevan 100% totta. Miltä ja missä se tuntuu? Teetkö jotain liikkeitä kehollasi jos selität asiaa vaikkapa jollekin toiselle? Ehkäpä nyökyttelet varmana asiasta? Kyllä jämpti on näin!

Sitten käsitys jostain asiasta. Shellillä puhuivat, kuulit jostain, suattapi olla, miten se vaikuttaa kun kerrot asiaa, josta et ole lainkaan varma? Olankohautus vai jokin kasvonliike, epävarmuus asiasta tuntuu varsin erilaiselta kuin itsevarmana asian selitys, eikö vain?

Ja sitten leikitään opitulla. Valitse jokin asia johon haluaisit uskoa, tai vaihtoehtoisesti jokin uskomus joka ei palvele enää tarkoitustaan. Esitä se asia itsellesi käyttäen sitä kehonkieltä, johon haluaisit sen asian yhdistää. Epävarmuutta ongelmallisiin uskomuksiin ja varmuutta sekä itseluottamusta mitä haluaisit olla ja mihin uskoa.

Saa suorittaa.

Uskomus voi myös näyttäytyä kuvana mielessä tai sisäisenä äänenä, aivan samoin kuin kehossa. Jälleen siis yksi uskomus ja yksi käsitys tarkkailuun.

Kuvasta: missä kuva on näkökentässä, kuinka kaukana, värikäs vai mustavalkoinen, kehystetty vai avoin, liikkuuko se, kirkkaus ja kontrasti.

Äänestä: suunta, voimakkuus, etäisyys, kenen ääni, nopeus ja sävelkorkeus.

Kun tiedät miltä uskomus ja käsitys tuntuu, näyttää tai kuulostaa, voit kokeilla vaihtaa niiden asemaa. Vaihtoehtoisesti voit myös vahvistaa jo olemassaolevia uskomuksia tai heikentää käsityksiä, ihan oman mielikuvituksen mukaan.

Tai sitten voit julistaa uskomuksesi taivaan totena kaikelle kansalle ja haukkua kaikki toisin näkevät hulluksi, kuten valtaosa ihmisistä tuntuu somessa nyt tekevän. Valinta on sinun, usko tai älä.

Heimoutumisesta

Ihmisen selviytyminen oli ammoisina aikoina riippuvainen hyvin vahvasti siitä ryhmästä, heimosta, johon hän kuului. Pienistä ryhmistä kyliin, kaupunkeihin, lääneihin ja aina kokonaisiin maihin asti se ryhmä oli se joka piti ne sudet ja vihamieliset ”muut” porttien ulkopuolella. Kaikki olivat osallisia ja omalta osaltaan vastuussa kaikkien selviytymisestä. Ja kun nämä varsin alkukantaiset vaistot lätkäistään mukaan nykypäivän sosiaaliseen mediaan, mikä voisikaan mennä pieleen?

Jos aihe tarkemmin kiinnostaa, alueelta löytyy runsaasti tutkimustietoa: Tajfel & Turner - sosiaalinen identiteetti, Jonathan Haidt - moraaliset perustat ja Cosmides & Tooby - koalitiopsykologia. Yksityiskohtaisemmin taas voi vilkaista vaikkapa Jay Van Bavelin töitä sosiaalisen median suhteen. Toki psykologia on lähinnä arvailua miksi ihmiset toimivat kuten toimivat ja se ”miksi” onkin toissijainen asia. Näin ja näin tapahtuu… niin mitä sitten?

Kasvotusten tilanne on hyvin samankaltainen heimojen suhteen kuin sosiaalisessa mediassa, tosin sillä pienellä erolla että somen tuoma etäisyys muihin moninkertaistaa heimoutumisen aiheuttamat … ongelmakäyttäytymiset. Kun välittömän palautteen (i.e. turpa kiinni tai se turpoaa kiinni) uhka puuttuu, ihmiset ovat paljon rohkeampia tuomaan oman kantansa julki. Paitsi että ihmiset eivät yleensä tuo omaa kantaansa julki, vaan heimonsa kannan ja näin kertovat kuuluvansa siihen ryhmään X, joka vastustaa Y:tä ja suorastaan vihaa Z:aa. Ja sitten nämä heimot aloittavat kukkotappelunsa, jossa kovimpaa huutava on oikeimmassa.

Aina kun jossain tapahtuu jotain merkittävää tai merkityksetöntä, suurin osa ihmisistä haluaa muodostaa siitä mielipiteen. Se oli hyvä tai paha asia. Ihmisen arvot antavat automaattisen alkureaktion, jonka jälkeen onkin syytä julistaa se muulle maailmalle ja katsoa mihin heimoon sillä hetkellä tulee kuulua löytääkseen samanhenkistä sakkia. Faktoilla ei ole mitään merkitystä ja asian todenperäisyys määritetään sen mukaan, onko asiasta samaa mieltä (totta) vaiko eri mieltä (valhetta ja propagandaa). Ja sitten tunnin päästä aloituksesta tulee lisää asioita vastaan joista pahoittaa mielensä, etenkin jos joku omaan heimoon kuuluva on jostain kohtaa eri mieltä.

Yksilöstä kuitenkin riippuu paljon se, millä tavalla heimon sisäisiin ristiriitoihin suhtaudutaan. Jos ajatellaan nykypäivän mediakenttää, ”tolkun ihminen” saattaa hyvinkin olla jostain (valtamedian) uutisesta eri mieltä ja silti säilyttää uskonsa ja luottamuksensa kyseiseen lähteeseen. Mutta auta armias jos vaihtoehtoiseen mediaan luottamuksensa laittanut näkee jossain ei-valtamedian lähteessä poikkeavan kannan omaan ainoaan oikeaan näkemykseen nähden, se on oksat pois ja pala larvasta. Näin rajusti yleistäen. Jos joku edelleen siis ihmettelee miksi pienmediat eivät menesty, sanoisin että tässä ollaan asian ytimessä.

Koska kyseessä on jokin ihmisen alkukantainen reaktio, ei asialle saa tehtyä mitään. Havaitsemme asioita, tuomitsemme ne omiin ja ryhmämme uskomuksiin ja arvoihin perustuen jonka jälkeen toimimme aikaisemmin opituilla tavoilla. Laumaeläimiä jotka eivät voi luonnolleen mitään, eikös? Olen tosin jostain muistaakseni lukenut, että ihminen jossain kehityksensä vaiheessa kuitenkin saattaa olla kykeneväinen korkeampaan kognitiiviseen tiedon prosessointiin. Miksikäs sitä kutsuttiin… ai niin: aikuinen.

Lapsilta ja nuorisolta ei voi olettaa, että he kykenevät ajattelemaan asioita yhtään pidemmälle kuin mm. se ”heimokäyttäytyminen”. Osa kykenee siihen jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämäänsä, valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan koskaan kasva aikuiseksi ja kun se yhdistetään somemaailmaan, saadaan koliikkiaikuisia jotka eivät missään kohden edes harkitse painavansa pikkaasen jarrua ja pohtia asiaa hieman syvällisemmin.

Kyllä, se ensireaktio on välitön ja se perustuu siihen asti opittuun - sille ei voi mitään ja se on syy miksi ihmiset pysyvät ylipäänsä elossa vaaratilanteissa. Siitä muutaman sekunnin reaktion jälkeisestä ajasta ihminen, aikuinen ihminen, taas onkin itse vastuussa. Kaikki ne itkupotkuraivarit ja someriidat ovat seurausta opituista tavoista hoitaa konfliktitilanteet. Suurin osa ei koe ongelmalliseksi näitä runkkurinkejä tappelemassa keskenään, paitsi kun se oma kanta häviää huutokilpailun. Sitten siitä ulistaan aina aamu-TV:tä myöden kuinka ne pahat syntiset sanoivat ilkeästi! Koska ilmiö koskettaa lähes koko kansaa, voitaisiin vetään perustellusti olettamus, että kyseessä on jokin kaikkia koskettava asia, kuten vaikkapa varhaiskasvatus? Korjaukseksi asiaan esitetään yleensä väärien näkemysten kieltoa, vaikka edelleenkään niitä ei voida millään kokonaan estää. Vai olisiko syytä siirtyä myös lätkässä yhden joukkueen malliin, ettei kukaan vahingossakaan kannata väärää joukkuetta?

… vai tulisiko ihmiset kasvaa ihan itse aikuiseksi ja oppia kykenemään edes auttavalla tasolla omien tunteiden hallinta noin alkuun? Mene ja tiedä.

Miksi ihmeessä kannatat demokratiaa?

Ottaen huomioon, että vasta viimeiset ~2400 vuotta on demokratian ongelmat tiedetty, niistä varoitettu ja käytäntö todettu varsin kyseenalaiseksi, miksi ihmeessä suuri osa nykyiseen järjestelmään tympääntyneistä vaatii ”parempaa” demokratiaa? Nykyisen länsimaisen demokratian yhteys kansanvaltaan on lähinnä siinä, että kansa saa äänestää, joten sinänsä voisi luulla sen kansanvallan lisäämisen olevan korjaus tasavaltaiseen järjestelmään… jos siis ei ole juurikaan vaivautunut perehtymään demokratian ”pieniin” ongelmiin. Ja ei, ei tarvitse minua uskoa, riittää että kaivaa kirjoituksia antiikin Kreikan ajoilta eteenpäin ja uskoo siihen, että ne 2000+ vuotta kasautunutta ihmiskunnan ymmärrystä asiasta saattaa olla oikeassa sen kahdeksan meemin sijaan, mikä on keskivertokansalaisen tietämys demokratiasta. Tietysti jos kaikki äänestäisivät oikein, demokratia toimisi, eikös?

Tämä käsitys ”oikein äänestämisestä” onkin nähdäkseni yksi suurimmista väärinkäsityksistä demokratiaa puolustavien keskuudessa. Kaikki ihmiset ajattelevat itse äänestävänsä oikein ja samalla kaikki ihmiset ajattelevat sillä omalla, yksilöllisellä tavallaan. Se, että kansa äänestää poliitikkojen puheiden mukaan tekojen sijasta, pettyen joka kerta petettyihin lupauksiin on taas sitten asia erikseen. Jos kuvitellaan tilanne, missä poliitikot oikeasti tekisivät mitä lupaavat, tämä ihmisten erilaisuus aiheuttaisi edelleen ne samat ongelmat. Siksi asia ratkaistiin tasavallalla - pieni ryhmä helposti ohjailtavissa olevia ihmisiä oikeutetaan valtaan niin enemmistö ei pääse kukkoilemaan omistavan luokan ylitse.

Nimittäin ”oikea demokratia” on pohjimmiltaan enemmistödiktatuuri. Jos yksi ääni per perse on se tapa millä päätetään, suurin joukko saa tahtonsa läpi. Vahva keskiluokka mahdollistaisi kohtuullisen ”reilun” järjestelmän demokratiassa, koska heidän etunsa olisi luoda suojaverkko jos mokaa, samalla antaen mahdollisuuden nousta portaissa ylöspäin. Kapitalistisessa järjestelmässä missä kaikki on kilpailun varassa tilanne on kuitenkin se, että ylin luokka haluaa vaikeuttaa kilpailijoidensa asemaa mahdollisimman paljon ja tässä kohden tulee se tasavallan vahvuus - massat voidaan hiljentää. Mutta sehän johtaa siihen pahaan sosialismiin!!?!

Maailmassa, missä naista voidaan kutsua mieheksi, voidaan sitä pohjoismaista mallia, eli sosialidemokratiaa, kutsua sosialismiksi. Sosialidemokratia on kuitenkin, kuten noin kuusi miljoona kertaa on sanottu, edelleenkin kapitalistinen järjestelmä, ei sosialistinen. Valtio omistaa ja hoitaa kriittisen infran, kaikki muu rullaa kapitalistisella tavalla yksityisomistuksessa. Pohjoismainen malli lisää siihen mukaan vahvan sosiaaliturvan, jota sitten kutsutaan sosialismiksi joko tiedon tai ymmärryksen puutteen vuoksi. Tämä perustoimeentulo myydään yleensä kansalle ”turvaverkkona”, mikä se toki osittain onkin, mutta mikä se todellisuudessa on, on halpa henkivakuutus. Jaa niin kenelle, niille köyhille? Ei, vaan omistavalle luokalle. Nimittäin ruokkivaa kättä ei yleensä purra, joten antamalla almuja köyhille, estetään varsin tehokkaasti se talikkojen ja soihtujen pakkautuminen sinne kartanon portille. Ja kun sen ”sosiaaliturvan” vielä maksatuttaa keskiluokalla, kertoen että köyhät varastavat heidän tulonsa, saadaan ne alimmat luokat tappelemaan keskenään. Kertakaikkiaan nerokas konsti.

No mutta nämä enemmistödiktatuurin ongelmathan voidaan helposti ratkaista tekemällä oikealla tavalla perustuslaki! Paitsi että sitten se ei ole demokraattinen, vaan joku taho sanelee ne ”oikeat” arvot kansalle, kansalta kysymättä. Kun jokainen ajattelee sitä itseään ensimmäisenä, mitään ”yhteistä etua” ei ole olemassa, joka voitaisiin lakiin kirjoittaa. Jätetään nyt tällä kertaa kritiikki sääntöpohjaisesta järjestelmästä väliin ja teeskennellään sen toimivan - olemme edelleen umpikujassa kenen arvot ovat ne ”oikea”, joidenka mukaan se perustuslaki tehdään? Jos perustuslaki estää kansaa ampumasta omaan jalkaansa, se ei ole kansanvaltainen. Jos perustuslaki sallii sen, kansa tulee sopivan demagogin sattuessa paikalle ampumaan itseään polveen ja antamaan vallan pois käsistään, kunhan vaihdossa saa turvallisuutta. Joten… Miksi ihmeessä siis kansalle tulisi antaa valtaa?

Tietysti jos kannatat jotain ”elitististä” mallia, olet ylimielinen mulkku. Demokratiavastaisuus on käynyt saman inflaation läpi kuin rasismi, eli sillä termillä ei ole mitään arvoa sen voidessa tarkoittaa mitä tahansa asiaa josta joku nyt sattuu olemaan eri mieltä. Itse lasken demokratian olevan pykälän parempi kuin tyrannian, eli voidaan sanoa että olen demokratiavastainen… toki en kannata mitään valtaa muiden ylitse, mikä on taas toinen asia. Kuitenkin se ”pienempi paha” olisi jonkinsortin taho, joka oikeasti edes yrittäisi olla sen kansansa puolella. Tahtoa sille ei kuitenkaan ole, koska demokratia on lännen pyhä lehmä. Helposti ohjailtavissa oleva kansa yhdistettynä ”edustuksellisuuden” tai ”suoran demokratian” ylistämiseen takaa vallan pysyvän harvojen käsissä. Ihmisluonnon korjaukseen massoittain ei ole olemassa keinoja, koska massoilla ei ole mitään tuntemusta olevansa ”rikki”, korjauksen tarpeessa. Aikansa valistuneet ajattelijat kuvittelivat kollektiivisen tietoisuuden olevan jo niin edistynyt, että kansa olisi valmis ottamaan vallan. Väärässä olivat, pahasti väärässä.

”No mikä sitten tilalle? Et saa kritisoida ellei sinulla ole valmista vertaisarvioitua parempaa ratkaisua!” Toki. Kuristetaan vanha järjestelmä oikeutuksestaan valtaan (eli ei anneta sille yhtä ainoaa ääntä tahi lanttia), laitetaan valtaan hetkellisesti jokin likemmäksi yhtä hyveellinen tyyppi kuin vaikka Jeesus joka rakentaa vesitiiviin perustuslain ja valitsee sen seuraavan neuvoston valtaan. Mahdotonta! Ei, mutta silti sata kertaa helpompaa kuin äänestää oikein ja sitä kautta korjata tämä sirkus. Siihen saakka kuitenkin MYOB ja F-IW, kuten Russell sanoi.

Politiikan korjausliike

Kun tässä tuli Markanmediaa selailtua, vastaan tuli artikkeli siitä, kuinka nykyiseen järjestelmään kyllästyneet olivat jälleen olleet napit vastakkain siitä, mikä on se ainoa oikea tapa korjata tämä systeemi. Keskustelua tuli sitten selailtua X:n puolella ja vähemmän ullattavasti virtuaalikikkelien mittaus ja vertailu päätyi siihen perinteiseen esto/hiljennys/mä en leiki enää sun kanssa, mihin sitten kaikki sivulliset kävivät kommentoimassa ja osoittamassa oman mielipiteensä. Normipäivä siis.

Jos vanhempi tuotantoni on ennalta tuttua, on varsin selvää miten itse asian näen: vaaliboikotti ja sitten katsotaan ja suunnitellaan. Itse pidän sitä edelleen tehokkaimpana tapana ravistella koneistoa ja hyvin pitkälti ainoa varteenotettava vaihtoehto tämän hetkisessä Suomen tilanteessa, joka tietenkin elää jatkuvasti. Erona entiseen asemaani, en kuitenkaan enää aktiivisesti rummuta asian puolesta ja eipä se rumpu kovin pitkälle edes kuulu, koska varsin moni aktiivi on estänyt meikäläisen koska olin heidän kanssaan eri mieltä. No, ei ole iso vahinko tullut siinäkään, tosin hieman huvittaa kun jokunen vuosi sitten osa henkeen ja vereen äänestämättömyyttä vastustaneista kertoo nyt itse samaa tarinaa ja kannustaa jäämään kotiin vaalipäivänä.

Viime vaaleihin nähden tilanne on muuttunut jonkin verran. Pienpuolueiden kenttä on vakiintunut ja karvan verran vahvistunut, tosin edelleen puhutaan prosentin murto-osista kannatuksen suhteen, eli mitään todellista vastustajaa haastamaan nykyisiä valtapuolueita ei ole, eikä ole näkökentässäkään. Uusina, tai ainakin vasta hiljan näkyvyyttä saaneena on kuitenkin kaksi varsin mielenkiintoista haastajaa, eli Alex Günsbergin tekoälyyn vahvasti tukeutuva suoran demokratian malli, sekä Timo Suomen lanseeraama UAD-malli.

Jokaisella maailmanparannustavalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joita voitaisiin vertailla vaikka maailman tappiin saakka. Yhtenäistä kaikille on kuitenkin se, että ilman jotain maatamullistavaa ihmettä, helvetti jäätyy ennen kuin tätä länsimaista demokratiaa lähdetään korjaamaan kansanvaltaiseen suuntaan yhdelläkään kolmesta esitetystä tavasta. Jotain muutoksia tähän nykyiseen sirkukseen on toki tulossa, mutta epäilen niiden tulevan jostain sieltä WEF:n tai vastaavien toimijoiden suunnalta, eikä suinkaan ruohonjuuritasolta. Syy siihen ei kuitenkaan ole ne rajattomat resurssit vs. kourallinen jengiä somessa, vaan ihmisluonnon huomioiminen.

Siinä kun nykyinen järjestelmä, samoin kuin se seuraava uusi uljas maailmanjärjestys, se nojaa vahvasti ihmisten kollektivistiseen ajatteluun poliittisissa asioissa ja individualistiseen näkemykseen lähes kaikessa muussa, nämä vaihtoehtoiset kannat uskovat vahvasti jokaisen ihmisen omaan kykyyn ja haluun vaikuttaa omiin asioihinsa myös poliittisella tasolla. Tämä saattaa siis tulla osalle yllätyksenä, mutta suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta, eivätkä he ole edes kykeneviä tekemään mitään suurempia päätöksiä yhteiskuntatasolla. Koska lännessä on omaksuttu vahvasti individualistinen ajattelutapa, jokainen tuijottaa ensisijaisesti vain siihen omaan napaansa. Jokainen päätös on siis ”minä itte, muut sitte”, joka toki libertaarien suunnalta katsottuna on se oikea tapa. Ihminen vaan tuppaa olemaan laumaeläin ja johdotus korvien välissä osoittaa vahvan yhteyden yhteisöihin, ei pelkästään siihen itseen.

Kun ihmisille tarjotaan turvallinen sisäryhmä, jonka tulee pelätä tai jopa vihata ulkoryhmiä, hän pitää siitä omasta ryhmästään kiinni kynsin hampain. Tämän vuoksi minkään ”sinä päätät itse omista ja itseesi liittyvistä asioista” myyminen suurille joukoille on lähestulkoon mahdoton tehtävä. Sveitsin malli nostetaan aina tässä kohden esiin, koska siellä suora demokratia toimii, mutta siinä unohtuu se kuinka paljon he todellisuudessa voivat asioihin vaikuttaa ja kuinka se likemmäksi kaksi vuosisataa jatkunut perinne on muokannut kansaa. Muutos pelottaa ja jonkin asian tuntemattomuus tulee ensin vaihtua tuttuudeksi, ennen kuin ihmiset hyväksyvät uuden tavan tehdä jotain asiaa.

Mahdottomuus siis muuttaa asiaa? Ei, vain vaikeaa ja organisointia isolla oolla tarvitseva asia. Sen sijaan että yhteistyöllä lähdettäisiin toimiin, aika ja energia keskitetään siihen keskinäiseen riitelyyn. Miksi? Koska jokainen tietää sen oman tapansa olevan se ainoa ja oikea tapa. Jos itse on oikeassa, eri mieltä olevat ovat siis automaattisesti väärässä. Eikä vain väärässä, myös tietämättömiä, tyhmiä, myyriä, vääräuskoisia ja pahoja syntisiä! Oman oikeassa olemisen vankka todiste on se, että osaa argumentoida kantansa paremmin ja saa enemmän tykkäyksiä kuin muut. Vankkumaton usko itseensä on positiivinen asia, mutta vankkumaton usko johonkin itsestä ulkopuoliseen asiaan ei välttämättä ole kovinkaan terveellinen kanta. Mielipide on kuin persereikä - jokaisella on yksi. Se vaan ei ole minkään sortin todiste suuntaan tai toiseen, jos pitää sitä omaa mielipidettään oikeana ja kykenee sen argumentoimaan paremmin kuin joku muu. Taitava sofisti voi uskotella toiset uskomaan, että kuu on tehty juustosta, mutta se ei tee siitä yhtään enempää totta.

Voimme siis väitellä ja argumentoida loputtomasti siitä, kenen malli on paras ja mikä on se oikea tapa muuttaa maailmaa. Voimme jopa pyrkiä saamaan suurta näkyvyyttä malleille ja nostamaan ne julkiseen keskustellun, jolloin ihmiset voivat ottaa niihin kantaa sankoin joukoin. Se vaan, että sadan tuhannen ihmisen mielipide jostain asiasta, josta he eivät tiedä tai kunnolla ymmärrä ei ole pennin jenin arvoa. Siihen päälle vielä massojen naurettavan helppo ohjaus niin johan saadaan demokraattisesti luotu ja hyväksytty uusi hallinto, joka on vielä entistäkin huonompi. Toki aina voi käydä säkä ja saamme aikaiseksi maanpäällisen paratiisin, mutta tähän saakka se ei ole onnistunut. Mutta ehkä sitten ensi kerralla, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein?!

Joka ikinen ihminen on aina tehnyt omasta mielestään oikean päätöksen asiaan kuin asiaan. Osa on saattanut oppia omista virheistään ja sillä seuraavalla kerralla tekee sitten enemmän oikein. Olemme yksilöitä, ainutkertaisia olentoja jokainen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Se, että enemmistö tekee asian tietyllä tavalla ei ole todiste asian oikeellisuudesta, eikä myöskään sen virheellisyydestä. Enemmistö ihmisistä pitää enemmistön kantaa oikeutuksena valtaan muiden ylitse. Osa taas on sitä mieltä, että joukkoraiskaus on väärin, vaikka siinäkin enemmistö päättää asiasta.

Itse en pidä kenenkään olevan oikeutettu valtaan muiden ylitse, enemmistön sitäkään vähää. Voin argumentoida kantani lukemattomilla eri tavoilla, mutta se ei edelleenkään merkitse että olisin oikeassa. Jokainen saa mielestäni olla asiasta kuin asiasta juuri sitä mieltä kuin itse haluaa. Ja jokainen saa itse päättää haluaako käyttää aikaansa niiden kanssa, jotka näkevät maailman omien arvojen vastaisesti. Näin ne yhteisöt ennen pelasivat - saman arvopohjan omaavat pakkautuivat yhteen. Nykypäivänä monet pitävät sitä omaa elämäntapaansa ainoana oikeana ja haluavat pakottaa muut näkemään asian samalla tavalla.

Terveydenhoidosta

Kun tässä nyt reilun kuukauden ajan on tullut makailtua useammallakin eri osastolla ja lääkkeitä tungettu joka kautta sisään, on siinä samalla ollut paljon aikaa jutella niin henkilökunnan kuin muiden potilaiden kanssa maailman menosta - ennen kaikkea tämän meidän terveydenhuollon jutuista. Yksi asia yhdisti joka ikistä keskustelua: kukaan ei osannut sanoa yhtä ainoaa positiivista asiaa mitä nämä ”uudistukset” aluevaltuustojen aloittamisesta eteenpäin olisi tuonut. Kritiikkiä sitäkin enemmän, mikä aiheuttaisi joka ikisessä valtuuston alapuolella olevassa toimijassa kylmän hien nousemisen pintaan - se valitusten loputon määrä aiheuttaa välittömän uhan sille omalle asemalle. Mutta näitä ”päättäjiä” ei juurikaan kosketa mikään seuraamus tahi vastuu omista tekosista.

Kyllä, terveydenhuoltojärjestelmässä olisi paljon korjattavaa ja parannettavaa, mutta byrokratian puute ei koskaan järjestelmää vaivannut. Kuten jokaiseen byrokraattiseen järjestelmään kuuluu, turhan paperityön määrä kasvaa jatkuvasti ilman mitään positiivista vaikutusta itse järjestelmän toimivuuteen. Lisäämällä kokonainen kerros byrokraatteja ja byrokratiaa jo olemassa olevien päälle on siis toimivuuden kannalta idioottimainen idea, mutta vallan nollasummapelissä täysin looginen ja ymmärrettävä askel eteenpäin. Kuinka muuten saataisiin se edes hieman meritokraattinen vanha malli syrjäytettyä puhtaasti poliittisen tieltä?

Ennen kuin annetaan täyslaidallinen tuolle sirkukselle, haluan mainita yhden asian joka nähdäkseni oikeasti olisi saattanut tehdä merkittäviä parannuksia siihen vanhaan malliin ja koko terveydenhuollon toimivuuteen. Laadunvalvonta ja sen pohjalta tehdyt muutokset olisi ratkaissut useita ongelmia, joihin itsekin tällä reissulla olen törmännyt. Jos potilas ei ole täysin kuusalla mitä askelia niin hoitoon kuin sitten jossain vaiheessa kotouttamiseen liittyy, on se melkoinen sillisalaatti selvitettäväksi. Kuka/mikä hoitaa minkäkin asian ja missä vaiheessa, mitä pitää itse tietää hoitoon liittyvistä asioista ja ennen kaikkea kuka on vastuussa mistäkin vaiheesta ja mihin pitää olla yhteydessä tarvittaessa. Kunnollinen laadunvalvonta olisi tunnistanut ongelmat ja sen perusteella tehdyt selvät protokollat olisivat ratkaisseet useita eri ongelmia. Samalla sillä laadun tarkkailulla saadaan selville mitkä eri osastot tulisi olla yhdistettynä ja mitkä olla erikseen - esimerkiksi apuvälineiden ja hoitotarvikkeiden kanssa mulle ei oo vieläkään kunnolla selvinnyt mitä kautta mitäkin pitää hommata ja mihin olla yhteydessä. Mutta tämä nyt ei liity varsinaisesti itse aiheeseen, vaikkakin olisi ollut mahdollisesti yksi varsin yksinkertainen tapa parantaa järjestelmän tehokkuutta ennen kuin se mentiin oikeen toden teolla sotkemaan…

Ensimmäinen merkittävä ongelma tässä aluesirkuksessa on eturistiriidat. Sama tyyppi voi istua niin eduskunnassa, kunnanvaltuustossa kuin aluevaltuustossa, nostaen kolminkertaista palkkaa napin painamisesta. Jo yhden aseman kunnollinen hoitaminen vaatisi kaiken saatavilla olevan ajan perehtymään asioihin joista päättää, mutta kun niitä penkkejä saatetaan olla noiden lisäksi vielä lämmittämässä lukemattomissa muissakin marttakerhoissa, on turha kuvitella että yhtäkään päätöstä kohden ei paljoa otsikkoa enempää ole ollut aikaa lukea asiasta. Sen lisäksi että päätettävistä asioista ei tiedetä ajan puutteen vuoksi tuon taivaallista, ne eri asemat valtuustoissa saattavat olla keskenään ristiriidassa keskenään. Eduskunnassa halutaan leikata siitä potista, kunnanvaltuustossa sitä pottia taas jaetaan eri suuntiin ja aluvaltuustossa muka sitten ollaan niin kovasti leikkauksia vastaan - jotka siis niissä edellisissä instansseissa juuri tuli itse rukattua uusiksi.

Onkin hyvä ymmärtää, että kyse ei ollut koskaan terveydenhuollon korjaamisesta, vaan sen saattamisesta poliittisten puolueiden tarkempaan hallintaan. Kun joka ikisellä portaalla on ne oman verkoston tyypit, saadaan se kansalta varastettu raha jaettua paljon paremmin omille eturyhmille ja kavereiden taskuun. Puolueet kiittävät ja kumartavat.

Toinen ongelma, joka itse asiassa on kaikkien demokraattisten järjestelmien toimimattomuuden syy, on se, että ihmiset jotka eivät tiedä tahi tajua hevon helvettiä terveydenhuollosta, tekevät päätöksiä miten asiat tulee hoitaa. Jos saisit itse valita, lentäisitkö itse koneessa jonka ovat suunnitelleet alan parhaat ammattilaiset, vaiko koneessa, joka on demokraattisesti suunniteltu vaikkapa nykyisen eduskunnan toimesta? Aivan. Parhaatkaan insinöörit ja teknikot eivät voi pelastaa tuhoon tuomittua mallia, koska heidän kätensä ovat sidottuna noudattamaan näiden idols-kilpailun voittaneiden poliittisten marionettien toimesta.

Kun suosiokilpailulla valitaan ”parhaat päättäjät”, osaaminen itse päätettävistä asioista ei ole kovinkaan korkealla listassa läpi menemiseen tarvittavista taidoista. Kyllä, sinne aluevaltuustoihin mukaan on toki päässyt jonkin verran terveydenhoitoalalla toimivia ihmisiä, mutta se että osaa tehdä vaikkapa sairaanhoitajan työt kunnialla, ei anna juurikaan paukkuja päättämään miten ne isommat palaset tulisi sijoittaa paikoilleen terveydenhuollossa. Kaikella kunnioituksella kaikkia hyvää tahtovia valtuutettuja kohtaan haluan kuitenkin sanoa, että se hyvä tahto on vain se kivetys matkalla helvettiin, mihin tämä malli johtaa. Kukaan vaan ei uskaltaa puhaltaa pilliin ja laittaa peliä poikki, koska se oma ura kuitenkin riippuu siitä.

———

Käytännön tasolla, siellä osastoilla ja muuallakin homma kuitenkin vielä ainakin osin pelaa, koska jäljellä on vielä riittävän suuri joukko osaavia tekijöitä. Heitä kuitenkin karhataan jatkuvasti ulos ja vaihdetaan halvempiin tekijöihin tai vaan laitetaan lappu luukulle, koska numeroiden valossa se on tarpeellista. Rahaa olisi vaikka ja kuinka, JOS se haluttaisiin sijoittaa oikeasti toimivaan terveydenhuoltoon. Nyt vaan ei ole halua, eikä liioin osaamista, vaikka halua jostain sattuisikin ilmaantumaan edes hitunen. Tämmöinen perseily saa ainakin allekirjoittaneen surulliseksi, kun kuuntelin lukemattomien hoitajien ja muiden henkilökunnan jäsenien tarinoita - kaksi yksikköä, joissa makoilin, on tälläkin hetkellä sulkemisuhan alla. Kun kaikki paikat ovat 24/7 täynnä, ei ainakaan omaan laskutaitooni kyllä täsmää lainkaan, että ne voidaan sulkea kun korvaavat paikat on vasta suunnitelman asteella.

Lopuksi haluan vielä sanoa suuret kiitokset kaikille niille ihanille tekijöille näissä nimeltämainitsemattomissa yksiköissä sekä fysioterapeuteille ja kotihoitajille, joidenka kanssa vielä varmaan jokunen kuukausi vierähtää ennen kuin ollaan edes auttavasti samalla tasolla kuin mistä lähdettiin.

#Hajatuskuplia saikuttaa

Että saadaan edes yksi postaus tälle kuuta, lyhyt tilannepäivitys allekirjoittaneen tilanteesta. Taisi olla Joulukuun 14. viime vuoden puolella kun lähdettiin haipakkaa lanssilla matkaan ensiapuun ja sieltä sitten viikoksi osastolle huilimaan. Kaksi viikkoa nyt kotisairaalan parissa syljeskelty kattoon odotellen arvojen palautumista edes auttavasti normaalille tasolle. Eilen arvot palautu sitte tasolle, että siirryttiin kaatamaan lääkkeet suun kautta eikä neulalla hanuriin, eli jonkinsortin voiton puolella ollaan. Palautumisesta ei voi paljoa vielä sanoa, mutta parempaan mennään toivottavasti.

Uutta matskua ei kannata ihan hetkeen kuitenkaan odotella koska tässä noin keskimäärin vissiin menee parisen kuukautta että pääsee tolpilleen, tai ainakin takasi kelaamaan. Siihen päälle sitten lääkkeistä irti pääseminen... Se parhaiten nauraa jolla on vahvin lääkitys?

Parempaa uutta vuotta toivotellen,
Jukka

Vallaton kansa, vai onko sittenkään?

Vallan nollasummapelissä silla tavan kansalla ei ole pätkääkään valtaa. Kansa on vallan resurssi jota oikeat pelurit pyrkivät käyttämään tarvittaessa. Yleensä oman edun ajamiseen sitä kansaa ei tarvitse valjastaa käyttöön, mutta aika ajoin kansa pitää yllyttää toimiin - yleensä teuraaksi herrojen sotiin, ei tietenkään aina. Jos kansa ei ole mukana kisassa, mitkä tahot sitten oikeasti matsaavat keskenään?

Teorioita on toki useita ja niistä itse pidän vahvimpana ehdokkaana ”eliitin ylituotantoa”. Eli kalifiksi kalifin paikalle on liikaa pyrkyreitä ja valta jakautuu useammille, mikä aiheuttaa entistä enemmän kilpailua jonka ansiosta kansa pääsee aina maksajan paikalle - joko työllään tai hengellään.

Vaikka sielä korkeimmilla palleilla toki väännetään kättä aiheesta kuin aiheesta, nämä oikeasti vaikutusvaltaiset tahot osaavat pelin sen verran hyvin että aniharvoin he lähtevät kunnolla kilpailemaan keskenään vaan sen sijaan he osaavat neuvotella kaikkia hyödyttävistä sopimuksista. Kuka taas ei osaa, ei pysty ei kykene ovat nämä pienemmät pelurit, jotka halajavat isomman palan kakusta. Siinä kun isot pelurit saattavat vääntää pienistä muutoksista omassa luokassaan, pienemmät pelurit voivat taitavilla peliliikkeillä kyetä kasvattamaan omaa valtaansa eksponentiaalisesti. Näissä pitää ottaa se mittakaava huomioon niin ymmärtää asian paremmin…

Jos siis jokin oikeasti iso peluri vaikkapa nyt sitten menettää yhden 10.000 hengen yrityksen ja miljardikaupalla rahaa, se saattaa olla heille kannattava päätös. Kokonaispotissa se muutama miljardi ja 10.000 alaista kun saattaa olla promillen murto-osa, se nyt on ihan se ja sama joten tuommoisista nappikaupoista ei kannata yöuniaan menettää. Mutta auta jee kun Pertti Perusjätkä saa ylennyksen oman yksikönsä johtoon ja yht'äkkiä yhden harjoittelijan pomotuksen sijaan saakin komentaa kymmentä, se on aika melkoinen ero vallassa.

Pertin valta on siellä alemmassa kastissa kuitenkin täysin merkityksetöntä, mutta näin radikaalilla esimerkillä pyrin osoittamaan sen mittakaavan eron. Nämä Pertin muroihinkin kuseskelevat pikkubyrokraatit ja siitä ylöspäin olevat tahot ovat se ”oikea” ongelma. Rivipoliitikkokin on vielä merkityksetön peluri näissä kisoissa, mutta jo paikallisen puolueen johdolla on vaarallisen verran valtaa että asema alkaa houkutella aivan vääränlaista sakkia mukaan kilpailuun. Tarkemmin voi tästä konseptista lukea artikkelista ”Luonnehäiriöisten valta”, jos aihe kiinnostaa…

Vanha valta pyrkii säilyttämään vakauden ja tasapainon, tosin heidän toimensa saattavat vaikuttaa tavan tallaajan näkökulmasta katsottuna varsin radikaaleiltakin muutoksilta. Saatetaan pistää isoja tuotantolaitoksia kiinni, aloittaa sodan siellä ja toisen täällä tai ajetaan vaikkapa jokin uusi ideologia isosti läpi. Vanha valta on yleensä myös varsin laiska ja innovaatiokyvytön, koska sille ei ole tarvesta. Prof. Jiang väittää vanhan vallan olevan myös tyhmä, mistä en ole ihan samaa mieltä. Konservatiivinen, ehdottomasti, niissä itselle tärkeissä asioissa.

Mikä usein kiikuttaakin sitä venettä ja saattaa joissain tapauksissa jopa kaataa vanhan vallan ovat ne, joilla on jo valmiiksi paljon ja he tahtovat lisää roppakaupalla. He innovoivat, kehittävät uutta ja saattavat muuttaa kilpailun sääntöjä lennosta. Tämä on se yhteiskuntaluokka jota saamme kiittää monesta isosta muutoksesta koko yhteiskunnassa. Ja kuten kaikki tietävät, innovaatio on aina positiivinen asia, eikös?

Näistä kuuhun kurkottajista ehkäpä nykypäivän paras esimerkki on Elon Musk. Hänellä oli paljon heti alkuun ja nykypäivänä huomattavasti enemmän. Hän muuttaa pelin sääntöjä ja saa monen kilpailijan puntit tutisemaan. Moni näkeekin hänet pelastajana yhteen jos toiseen asiaan ja hän saattaa toki onnistua muuttamaan maailmaa vielä huomattavasti enemmän kuin hän on jo nyt siihen kyennyt. Uusi tulokas pelikentällä, joka herättääkin kysymyksen kuinka paljon siellä on sitä vanhaa valtaa takana auttamassa? Toisaalta, sillä nyt ei ole niin väliä mitkä tahot missäkin leirissä valtapeliä pelaavat, koska meillä tavallisilla pulliaisilla ei ole mitään sanomista noissa kisoissa. Millä on nähdäkseni väliä on se, että millä oikeudella nämä tahot saavat sanella mitä minä tai muut saavat sanoa tai tehdä?

Vastaus on tietenkin ”isomman oikeudella”. Tuolla logiikalla maailma on pyörinyt jo hyvän aikaa ja siitä lähtien kun yhteinen on muuttunut yksittiseksi, peli on koventunut vuosi vuodelta. Muutama vuosituhat varallisuuden ja vallan pakkautumista saattaisi antaa pienen vihjeen sille, millä tasolla peliä isoissa piireissä pelataan.


Millä kansa saadaan mukaan peliin kannattamaan omaa orjuutustaan?

Yksinkertaistettuna, myymällä heille sopiva ideologia. Oli se sitten jokin uskonnollinen järjestelmä tai vaan yksinkertainen taloudellinen näkemys kuten neoliberalismi nykypäivänä (eli kilpailu ratkaisee kaiken), kansaa voidaan käyttää helposti vallan resurssina. Kuka suojelisi valtaa parhaiten kuin joku joka uskoo siitä itsekin hyötyvänsä? Saarnaa pelastusta muille niin pääset itse ”taivaaseen” - myyty, anna kirja tai keppi niin johan kääntyy se naapurikin samalle kannalle! Tai kerro kansalle heidän olevan vallassa, demokraattisesti maan johdossa, niin johan on hullunkiilto silmissä ”vain äänestämällä voit vaikuttaa!”

Onkin jännää seurata kuinka ihmiset puheissaan vastustavat nykyistä valtaa ja samalla kannattavat sitä aatemaailmaa joka sen ”väärän” vallan perustana on. Malliesimerkkinä tästä voidaan pitää nykyistä poliittista oikeisto/vasemmisto sirkusta, missä toinen muka kannattaa ja toinen vastustaa henkeen ja vereen ”sosialismia”. Käytännössä molemmat puolet ajavat 100%:sti neoliberaalia talouspolitiikkaa ja uskottelevat omille kannattajilleen kuinka heidän politiikkansa eroaa toisistaan ja se toinen puoli tekee kaiken väärin. Ja kansa? Heille uskotellaan, että kilpailemalla keskenään kaikesta on se oikea tapa valita kenen saappaan alle päädytään. Molemmat osapuolet kun vielä päälle kannattavat vahvasti keskusjohtoista mallia, missä valtio sanelee säännöt ja kansalta ei kysytä yhtään mitään. Sama ideologia, eri liput että kansa saadaan jaettua ettei se koskaan yhdistyisi. Nerokas järjestelmä, eikö totta?

Näihin kansalle myytäviin ideologioihin kuuluu aina vahva jako ”hyviin meihin” ja ”pahoihin muihin”. Aina sitten kun on tarvesta, jokin tietty kansanjoukko kiihdytetään hurmostilaan ajamaan jonkin tietyn tahon agendaa eteenpäin. Avainasemassa on tässä tietenkin media jolla voidaan luoda mistä tahansa asiasta enemmistön illuusio (esim. Ilmastohumppa) johon kansa sitten tarttuu. Media on yleensä vanhan vallan hallussa, joten jos uusien tulokkaiden agenda ei heitä miellytä, sen kyllä näkee miten media siihen reagoi. Jälleen Musk on tästä hyvä esimerkki - X on paha kun siellä saa sanoa hieman vapaammin tietyistä asioista. Jostain syystä X:ssä ei kuitenkaan katsota hyvällä teknokraattien tai valitun kansan arvostelua, mutta se mahtaa olla sitä kuuluisaa sattumaa?


Mitä asialle voidaan tehdä?

Ettei jäädä pelkästään kritiikin tasolle, katsotaan hieman eri tapoja mitä tälle sirkukselle voidaan tehdä. Mikä näistä on se oikea tapa riippuu täysin yksilöstä itsestään. Ensiaskel olisi joka tapauksessa päästä irti uhrin asemasta. Asioita tapahtuu itselle ja sille ei saa mitään, voi minua raukkaa! Ei, vaan muut juu tekevät paskoja juttuja, mutta sinä päätät miten asioihin reagoit. Kun ottaa itse vastuun itsestään, avautuu useita eri vaihtoehtoja kuinka asiaan voi vaikuttaa.

Otetaan siis käsittelyyn kolme eri tapaa miten yksilö voi pyrkiä vaikuttamaan omaan tilanteeseensa. Näitä voi tietenkin yhdistää ja tehdä vaikka kaikkia tyylejä samaan aikaan, sen mukaan mihin itse uskoo. Se oma maailmankuva kun vaikuttaa melkoisesti mikä on oikea tapa itselle. Harmittavasti moni kokee, että se oma tapa on se ainoa tapa ja toisin tekevät ovat väärässä…

Ensimmäinen tapa on ottaa osaa kilpailuun itse. Perustaa yhdistyksiä, puolueita tai ties mitä ryhmittymiä, jotka pyrkivät vaikuttamaan asioihin. Tiedonvälitys on tässä kohden merkittävä asia ja ymmärtämällä miten media toimii, voi asioihin vaikuttaa sääntöjen rajoissa. Pelkkä asioista valittaminen voi olla toki terapeuttista, mutta sillä ei itse niihin asioihin voi juurikaan vaikuttaa. Osa puhuu kansannoususta, mikä on aina toki mahdollinen, mutta historiasta voitaisiin oppia kuinka niiden takana on oikeastaan poikkeuksetta ollut aina jokin suurempi taho taustalla ja kansa ei vielä tähän päivään mennessä ole ollut se joka kisan voittaa. Kyllä, kansaa voidaan käyttää aseena vallan kumoamiseen, mutta yleensä se on jokin aivan muu joka kerää voitot. Toki pienimuotoisia voittoja muutoksia voidaan saada aikaiseksi, mutta järjestelmän isompaan remonttiin yleensä vaaditaan jokin taustavoima, jolla on riittävät resurssit muutokseen. Lopputulema ei vaan sitten ole välttämättä ihan sitä mitä luvattiin, esimerkkinä tästä on vaikkapa Trump.

Toinen on haistattaa pitkät koko systeemille ja pyrkiä omavaraisuuteen. Irti verkoista ja tuotetaan itse tai pienissä yhteisöissä kaikki tarvittava. Pelin säännöt tuntemalla yksilöllä on edelleen paljon mahdollisuuksia elää omanlaista elämää ja boonuksena tulee turva jos koko systeemi romahtaa niin leipä on edelleen pöydässä. Kaupungissa mahdollisuudet ovat varsin rajalliset ja yleensä voidaankin puhua lähinnä valmistautumisesta, eli pakataan sinne omaan kaappiin viikoiksi tai kuukausiksi vettä ja ruokaa mahdollista tuhoa odotellessa. Yhteistyöllä voidaan muodostaa omavaraisia ja/tai isoista toimijoista irrallaan olevia rakenteita, esimerkiksi REKO-ketjut.

Kolmas tapa on kehittää itseään henkisellä tasolla ja antaa maailman pyöriä radallaan. Wanha viisaus kun on, että mitään materiaa ei täältä mukaansa saa otettua, mutta henkinen kehitys periytyy ainakin osittain omalle jälkikasvulle ja siihen omaan seuraavaan yritykseen. Moni ei usko, että mitään seuraavaa yritystä edes on olemassa ja se on kerrasta poikki, minkä vuoksi sen materian haaliminen kuulostaa hyvältä idealta. Jos taas vanhat ihmiskunnan uskomukset pitävät paikkansa, se ei jää vaan yhteen kertaan vaan ne samat virheet on toistettava kunnes se menee jakeluun - siihen voi mennä yksi, kymmenen, sata, tuhat tai vielä useampikin yritys. Joka kierros aloitetaan nollasta, mutta ne vanhat opit saattavat herätä henkiin kesken matkaa ja voi jatkaa siihen mihin jäi. JOS siis siihen uskoo, moni ei näin asiaa näe.

Yksilö voi siis varsin hyvin yhdistää nämä kolme keinoa. Kehittää omaa henkistä polkuaan, elää omavaraisesti ja vittuilla vallanpitäjille nakellen kapuloita rattaisiin. Kukin omalla tavallaan.

Mutta ne suuret muutokset isossa mittakaavassa - ne tapahtuvat ”eliitin” kilpailussa keskenään. Siihen ei tavan tallaajalla ole juurikaan asiaa, ellei sitten halua mukaan siihen kilpailuun. Sanotaan, että valta korruptoi, mutta taitaa olla lähempänä totuutta että valta vain houkuttelee niitä, jotka ovat jo valmiiksi siihen suuntaan kallellaan. Jokaisella on kuitenkin valta omasta itsestään ja omista päätöksistään. Muut voivat pyrkiä vaikuttamaan toisten elämään ja asioihin, mutta loppuviimein se on aina itsestä kiinni. Miten on, riittäisikö se täysi valta itsestä vai oletko oikeutettu valtaan muiden ylitse?