Vaarallinen uskomus

Mikä on ehkäpä vaarallisin uskomus, niin itselle kuin kaikille muille mitä maa päällään kantaa? Asiaa viimeksi tuli pohdittua lähes vuosikymmen sitten tekstissä ”Sodan vai Rauhan Uskomus?” ja ne mietteet nousivat jälleen pintaan kun törmäsin somessa taas kerran yhteen lukemattomista tyypeistä, jotka kuvaavat itseään tyyliin ”kristitty” ja ”aina elämän puolella” julistaen kuinka mukavaa on kun ihmisiä tapetaan. Mahdoin skipata sen tunnin pyhäkoulussa missä tappamista ihannoitiin?

Perusteluksi tälle epäloogisuudelle annetaan yleensä ”pahojen ihmisten tappaminen on hyvä asia”, mutta sekin taitaa mennä karvan verran ristiin Jeesuksen opeista, joita käsittääkseni kristittyjen tulisi seurata. Samaan hengenvetoon kuitenkin julistetaan miten vaarallinen ja paha ”rauhan uskonto” Islam oikeen onkaan kun heille opetetaan pahoja asioita. Kyllä, Islamin opeissa on tarkat ohjeet vääräuskoisten käsittelyyn, mutta vain pieni osa muslimeista ottaa sen ihan niin kirjaimellisesti. Heitä kutsutaan sitten islamisteiksi tai fundementalisteiksi, osoittaen kuinka heidän oma uskontonsa on radikalisoinut heidän ajattelumallinsa tehden heistä ”pahoja” tai ainakin vaarallisia ihmisiä.

Myös Raamatussa on yksi jos toinenkin kohta aiheen suhteen, kuin myös miten kaikkia kanssaihmisiä tulee kohdella. Sen sijaan että uskon oppeja, joita pitää pyhänä, noudattaisi, nämä ”kristityt” julistavat ja toimivat täysin päinvastaisella tavalla. Yhtenäistä on näillä kahdella, ”kristityllä” ja islamistilla, se, että niin kauan kun näet maailman heidän tavallaan, olet heidän kanssaan ja turvassa, siinä kun vastakkainen näkemys saattaa aiheuttaa hyvinkin räjähdysalttiin reaktion. Toki se räjähdys on yleensä hieman toisistaan poikkeava, mutta idea on sama: vahingoittaa vääräuskoisia.

Ja ei, en syytä kaikkia kristittyjä, kuten myöskään muslimeja moisesta. Molemmista löytyy runsaasti ”hyviä ihmisiä” jotka kunnioittavat muita ja haluavat elää rauhassa. Ehkäpä se uskonto itsessään ei ole se ongelma, vaan sen päälle pakkautuneet uskomukset mikä on ”oikea” tapa kohdata vääräuskoinen ihminen? Voisi ainakin kuvitella, että mitä ”sivistyneempi” on ihmisen kasvatus ja rauhallisempi elinympäristö, sitä pienempi riski on julistaa suu vaahdossa kuolemaa toisille? Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että se ei taida olla ihan niin…

”Pahan voittoon ei tarvita kuin hyvien ihmisten tekemättömyys” - Edmund Burke - top10 listalta eniten väärän ihmisen suusta lainatuksi, tai oikeasti John Stuart Mill. Mutta kuka sen hyvän ja pahan määrittää? Suomen laki kieltää tiettyjen historiallisten tapahtumien ottamisen tekstissä esiin, joten esitetään asia kiertoteitse. Nostetaan siis kissa pöydälle mistä uskomuksesta on oikein kysymys. Se uskomus menee tähän tapaan: Minä olen oikeutettu käyttämään väkivaltaa, koska...

Vapaasti lainaten Jayne Cobbia (Firefly), ”Voin tappaa miehen reilussa tappelussa, tai jos epäilen hänen aloittavan reilun tappelun”. Eli itsepuolustus, jota voidaan pitää oikeutettuna tapana käyttää väkivaltaa toista kohtaan. Nykyään itsepuolustukseksi lasketaan myös tilanne, jossa toinen aloittaa ampumaan takaisin, joten siinä mennään enemmän Jaynen logiikalla. Minkä verran väkivaltaa on oikeutettua sitten käyttää itsensä puolustamiseen on jokaisen oma päätös. Joidenkin mukaan ennakoiva itsepuolustus on myös oikeutettua, mutta tällöin ei kyse ole edelleenkään puolustuksesta vaan hyökkäyksestä. Tätä suurta haitaria ”oikeutetusta” puolustuksesta kuvaa hyvin eri maiden lainsäädännöt. Jenkeissä (osavaltiosta riippuen, tietenkin) jos joku koskettaa autosi kahvaa, on oikeutettua ampua kohti koska siinä puolustetaan omaisuutta. Suomessa taas jos raiskauksen uhri teon keskellä raapaisee raiskaajaa naamaan, saattaa uhri saada suuremman tuomion.

Yksilötasolla tämä väkivallan oikeutuksen uskomus on siis jo varsin ongelmallinen. Ihmisen itsesuojeluvaisto auttaa asiaan jonkin verran, mutta nykypäivänä tuntuu että ihmisille opetetaan unohtamaan ne vaistot. Vanhoissa vitsikirjoissa oli osio ”kuuluisia viimeisiä sanoja” joista löytyä viisauksia kuten ”te helvetin enkelit olette nössöjä!” saattaa olla väärässä kohden lausuttuna itsetuhoinen teko. Nykyään ihmisen olemuksen perusteella oman käytöksen sopeuttaminen on rasismia ja syrjintää. Aniharva on kuitenkaan niin typerä, että lähtee vittuilemaan ”isommilleen” ihan tietoisesti? Some taas poistaa sen typeryyden samalla tavalla kuin se peltikoppi liikenteessä. Sanotaan ihan mitä tahansa ihan kenelle tahansa ja oletetaan ettei sieltä vastata takaisin pykälää kovemmin - oikeutetusti.

Mutta kun noustaan yksilöstä suurempaan ryhmään, aina yhteiskuntien tasolle, tämä vaarallinen uskomus on ihan arkipäivää. Uskalletaan vittuilla ja esittää kovaa vaikka kaikki merkit ovat varsin selviä että pataan tulee että soi jos se toinen osapuoli kokee oikeutetuksi antaa takaisin. ”Vääräuskoisia” uskalletaan pilkata, halventaa ja lietsoa sotaa harva se päivä, tosin se tapahtuu yleensä vasta kun joku muukin uskaltaa niin tehdä. Typeryys eli tässä kohden ”hullun rohkeus” onkin se ilmiö joka selittää osan. Se vihanlietsonta, stereotypioiden näkeminen ihmisten sijaan on loogisesti ajateltuna täysin järjetöntä, mutta siihen on itse asiassa täysin looginen ja ihmisen biologiaa hyväksikäyttävä syy.

Ja se syy on vanha tuttumme, propaganda ja tarkemmin sanottuna sotapropaganda. Ihmiskunta on hanskannut tämän kansankiihottamisen vuosituhansia ja tarkkaan dokumentoituna asiasta löytyy pelottavan paljon esimerkkejä ainakin puolentoista vuosisadan verran. Vanhempaakin materiaalia löytyy, mutta silloin ei vielä ollut samankaltaisia keinoja käytössä, eli massamediaa. Voisi kuvitella, että ihmiskunta olisi ottanut opiksi noista ajoista, mutta näyttää siltä että vain valtaapitävät ovat oppineet - tehokkaammaksi. Luodaan tunne niin järki jättää. Loppu onkin historiaa.

Tätä ihmisen biologiaa vastaan vaan ei ole olemassa ”korjausta”, ei vastakeinoja. Kiihotettua joukkoa ei voida tyynnyttää ilman väkivaltaa, tosin sen voimankäytön ei tarvitse olla kuolettavaa. Vastakkaisella propagandalla voidaan tilannetta yrittää rauhoittaa, mutta jälleen vahvistusvinoumien kanssa yksilöt vain kiihdyttävät oman puolensa hurmosta. Auktoriteetti voisi puhaltaa pilliin ja massan voima pysähtyisi kuin seinään, mutta tällä hetkellä ollaan kaatamassa vain lisää bensaa liekkeihin. Ajatus siitä, että mullan alla oikeassa oleminen on jollain tavalla jaloa on ainakin itselle varsin outo. Ehkäpä se johtuu siitä, että pidän edelleenkin kykenevänä olentona ratkaisemaan kaikki erimielisyydet puhumalla ilman väkivaltaa? Kykenevänä, mutta varsin usein ei niin halukkaana. Ja kun kaikki osapuolet ajattelevat olevansa oikeutettuja käyttämään väkivaltaa oman uskonsa puolesta ja vääräuskoisia vastaan, lopputulos on lähes poikkeuksetta sama: helposti hallittavat ajetaan tappamaan toisiaan ja vallanpitäjät nauravat matkallaan pankkiin.

Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia. Hyödyllisten idioottien lihamylly odottaa.

Mekanismirealismi suurennuslasin alla

Mitä jos päätöksenteko tulisikin perustua tyhjien puheiden sijasta ”kylmään” matematiikkaan? Tätä aihetta on hienosti käsitellyt Elias Kunnas kirjassaan ”Mekanismirealismi”, jonka voi napata hänen sivultaan mekanismirealismi.fi tai jos kirja on liian paksua purtavaa, sivustolta löytyy useita tekstejä sekä tiivistetysti aatteen ydin: Mekanismivirasto (MeV).

Näin järjestelmäajattelua lukeneena ja insinöörinä täytyy heti alkuun todeta, että idea on varsin elegantti tapa ratkaista varsin suuri osa nyky-yhteiskunnan ongelmista, joihin politiikalla voidaan vaikuttaa. Mitä se ei poista on itse ihminen ja sen aiheuttamat kompastuskivet, mutta ei se niin väitäkään tekevänsä. Järjestelmän saamiseksi pystyyn on jo aloitettu tekemään toistaiseksi vielä pienimuotoista projektia ja verrattuna vaikkapa UAD-malliin, idea on merkittävästi jalostetumpi.

Jokainen voi itse plärätä tarkemmin mikä jutun juoni on, mutta näin yksinkertaistettuna tarkoitus on luoda ”telokratia”. Telos, tarkoitus, eli valtio jolla on tarkoitus yhdistetään valvontamekanismiin eli siihen em. virastoon. Viraston tehtävänä on käydä läpi joka ikinen eduskunnan esitys ja palauttaa bumerangina ne takaisin jos niissä ei ole tolkkua. Jos se läpäisee esiseulan, asiaa ruvetaan laskemaan pitkän kaavan mukaan kuinka toteuttamiskelpoinen se oikeasti on. Samalla virasto määrittää kuinka sitä seurataan ja palautesilmukan luoman virheenkorjausjärjestelmän avulla vahvistetaan ja korjataan tilanne. Jos homma kusee, päätös heivataan roskakoriin tai paranneltavaksi.

MeV itsessään on tarkoitus olla miehitetty eri alojen parhailla asiantuntijoilla ja täydellisellä läpinäkyvyydellä. Tekoälyä käytetään apuna auttamaan laskuissa, mutta kaikki perustelut ja päätelmät olisivat ihmisten tekemiä, julkisia ja kansan kritisoitavissa. Mutta, kuka päättäisi kenet sinne oikeasti valitaan? Yksikään ihminen ei ole objektiivinen vaan jokaisen omat aatteet ja vinoumat olisivat merkittävä osa lopputuloksia. Teknokratia on kaunis idea teoriassa, käytäntö on yleensä ihan muuta. Läpinäkyvyys tuo toki suojaa, mutta kenen taviksen aivokapasiteetti riittäisi selvittämään 1000 sivuisen yhtälön?

Poliitikot kuitenkin edelleen ehdottavat asioita kansan tahtoa ja suurempaa tarkoitusperää kunnioittaen. Kukoistus ja elinvoimaisuus ovat päämääränä ja jos esitykset eivät siihen johda, ne eivät koskaan tule käytäntöön toisin kuin nykymallissa, missä poliitikot ehdottavat kaikkea itselle kivaa ilman mitään vastuuta tuloksista. Poliitikoille täkynä on mallissa se, että jos matematiikka täsmää, sitä kokeillaan ja syyllinen epäonnistumiseen ei ole poliitikko vaan matematiikka tai kansa soveltamassa päätöstä. Virasto on siis vastuussa päätöksestä, mutta se ei itse ehdota yhtäkään lakia. Kansanvaltaa, jos poliitikot niin haluavat, muutoin se on edelleen tasavaltaa missä kansa äänestää kuka heidän ylitseen käyttää valtaa ja virasto estää pököpäisimmät asiat. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Tärkeänä osana mallissa on se, että kauniiden sanojen sijasta on käytettävä täsmällistä kieltä. Ei edistytä, kasveta, riitetä tai muita oikeastaan mitään tarkoittavia asioita, vaan asioille annetaan tarkat määreet ja ennen kaikkea sen, kuka sen hoitaa. Nykyään se on aina ”joku”, johon perustetaan työryhmiä, palaveerataan ja jaetaan vastuuta niin että kukaan ei ole loppuviimein vastuussa oikein mistään. Tuo taho, näihin lukemiin, saa suorittaa. Yhtä asiaa se ei kuitenkaan kykene poistamaan ja se on se ihminen…

Jos esimerkiksi hallinto päättää, että jokin heidän vihaama ryhmä pitää ”poistaa” pelikentältä, tarkasti sanailtu, laskettu ja perusteltu laki menee sukkana sisään MeV:n seulasta, koska he eivät ota kantaa onko se ”oikein” tai ”väärin”, vaan onko se toteutettavissa ja suunnitelman mukainen. Mitään moraalista päätöstä he eivät tee ja jos päätös lisää kansan elinvoimaa isossa kuvassa, kansan enemmistön tahto kaataa sen myrkyn Sokrateksen kuppiin. Ymmärrän hyvin kuinka moraaliposeerauksella ajetaan läpi idiotismia nykypäivänä ilman pienintäkään realismia, mutta toisaalta taas joukko on tyhmä kuin saapas ja helposti ohjailtavissa joten riski on olemassa - jos kansa haluaa käskystä ampua omaan jalkaansa perustellusti, näin tapahtuu.

Perustuslaki muuttuu samalla enemmänkin ohjenuoraksi, koska joskus sen jokin sanamuoto estäisi hyvän päätöksen, jolloin se perustuslaki ohitetaan. Verrattuna nykyiseen missä perustuslakia pidetään lähinnä vessapaperina tilanne olisi kuitenkin parempi. Mekanismiviraston käyttöönotto vaatisi joka tapauksessa perustuslain muutoksia joten ehkä osa niistä mahdollisista ristiriidoista voitaisiin välttää tekemällä perustuslaistakin tarkkasanaisempi.

Shut up and take my money!? Yksi mulle hetijustiinsa! Enää ei puutu kuin kansan kannatus, mikä voikin olla ainakin tällä hetkellä se naula arkkuun. Toinen nykyhetken ongelma on siinä, että Suomi ei ole enää itsenäinen valtio joka päättää omista asioistaan omaksi edukseen vaan olemme EU:n määräysvallan alla. Arvioisin vain noin 99.5%:a EU:n ehdotuksista töppäävän MeV:n seulaan, eli yhdistelmä on mahdoton. Pikkuvika?

Kansa etsii tällä hetkellä taas pelastusta (vaalit tuloillaan) ja ikävä kyllä tämä ehdotus ei sitä tuo. Mitä tämä mekanismi tuo, on hallintojärjestelmän joka vastaa sille ainoaan kuuluvaan tehtävään: tehdä toimivat pelisäännöt kansalle, ei sekaantua miten kukin tallaa. Suurin osa ei kykene käsittämään mallin etuja, koska se ei lupaa ”tasa-arvoa”, ”yhtenäsyyttä”, ”reilua kilpailua”, ”rasismin poistumista” eikä ”mamuja vittuun!”. Tulosvastuullinen itseään korjaava ja jatkuvasti kehittyvä malli loisi maalle vakaan tulevaisuuden, koska jokainen päätös olisi perustuttava fyysiseen todellisuuteen haihattelun ja kauniiden aatteiden sijasta. Ihminen ei vaan tee päätöksiään logiikan pohjalta vaan tunteiden mukaan. Päätöstä perustellaan itselle loogisesti, mutta se osa aivoista ei osallistu itse päätöksentekoon kuin vasta myöhemmin ja tämän kaltainen ”kylmän matemaattinen malli” ei taida saada kovinkaan montaa kannattamaan asiaa. Toki tämä myönnetäänkin, eli tarkoitus on saada 3-5% kannatus joka sitten leviää kuin itsestään ja lopulta muuttuu vallitsevaksi tilaksi.

Institutionaalinen vastustus tämän kaltaiselle ehdotukselle on tosin luokkaa ”eeppinen”, joten sieltä suunnasta tukea on turha odottaa. Yksikään poliitikko ei kannata mallia, jossa hänen ainoat oikeat ja varmasti ihan justiin toimivat ratkaisut joutuvat suurennuslasin alle. Byrokraatit taas kuuluvat samoihin verkostoihin ja heidän määräänsä voitaisiin radikaalisti vähentää kun alusta pitäen olisi selvää kuka tekee ja mitä, eikä enää tarvita kymmeniä kampaviinerityöryhmiä pohtimaan että montako uutta virastoa tarvitaan selvittämään kenelle tekeminen ulkoistetaan. Valtamedialle tylsät matemaattisesti todistettavat hylkäykset eivät luo läheskään yhtä hyviä klikkiotsikoita eikä yliopistoistakaan tarvittaisi enää tusinaa sukupuolentutkijaa todistamaan kuinka kaikki vasemmiston päätökset ovat puhdasta kultaa ja oikeiston rasismia.

Hyvä tarina, osuva mediavirus poikineen ja pari julkkista suuren joukon vaikuttajien tueksi niin ehdotus etenisi kuitenkin julkiseen keskusteluun. Maailma ei sillä pelastuisi eikä yksittäisten ihmisten arkiset ongelmat korjaantuisi käden käänteessä, mutta ainakin yksi, varsin tärkeä, osa - hallinnon mielipuolisuus - saattaisi korjaantua ajan kanssa kun Suomen lait käytäisiin tiheällä kammalla läpi ja uudet kirjoitettaisiin kunnolla. Keinot on tiedossa, tekijöitäkin jonkin verran, mutta onnistuuko organisoituminen asian suhteen? Epäilen vahvasti. Toivossa on kuitenkin hyvä elää sanoi lapamatokin.

Viranomaisviestinnästä

Yksi toisensa jälkeen, Suomen poliisi viimeisimpänä, eri viranomaiset ovat lähteneet luikkimaan... err... siirtäneet virallisen viestinnän pois eri somealustoilta. Radioaktiivinen X oli aikaisemmassa iteraatiossaan, Twitter, kaikkien ”julkkisten”, poliitikkojen, viranomaisten ja vastaavien ”virallisten” tahojen ykköskanava. Kun Musk sekaantui peliin, kaikki ”hyvät ihmiset” julistivat vaihtavansa kanavaa ja nyt viranomaisten joukkopako on lähes valmis. Poliitikot koettavat edelleen sinnitellä X:ssä, mutta monelle se kylmä kyyti on riittänyt ja toiminta siirtynyt muille alustoille. Miksi?

Aikana ennen sosiaalista mediaa viestintä tapahtui lähes yksinomaan virallisten medioiden kautta. Lehdet, radio ja TV, ns. valtamedia, toimi portinvartijana lähes kaikelle tiedolle ja vaikka netti toikin mahdollisuuksia kertoa myös valtavirrasta poikkeavia asioita, sen levinneisyys oli varsin rajallista. Viestinnän ammattilaiset kehystivät ja kieputtivat joka ikisen kerrotun tarinan juuri halutulla tavalla ja sen seurauksena virallinen tarina oli varsin yksiääninen. Ja kun lähes koko kansa kuuli samat asiat samalla tavalla, myös kansan yhtenäisyys oli erittäin korkealla tasolla. Kyllä, poliittiset näkemykset vaihtelivat jo tuolloin, mutta pohjatiedot olivat kaikilla samat - vain arvovalinnat vaihtelivat.

Mutta sitten tuli some ja ensimmäistä kertaa se tavan tallaaja saattoi julistaa omalle ryhmälleen oman näkemyksensä virallisesta viestinnästä. Rohkeimmat saattoivat jopa epäillä tai olla eri mieltä mitä uutiset tai viranomaiset kertovat! Noh, kiikutetaan asiantuntija toisensa perään kertomaan miksi eri mieltä olevat ovat väärässä niin asia on selvä, eikös? Ei nyt ihan…

Portit olivat murtuneet ja vartijoiden pyrkimykset pitää se heille haitallinen tieto piilossa ei enää onnistunut. Keksittiin ties mitä projekteja ”disinformaatiosta” ja ”medialukutaidosta”, mutta ihmiset eivät siltikään palanneet ruotuun, uskomaan sitä virallista tarinaa. Enemmistö toki uskoo edelleen niihin virallisiin tahoihin uskonnollisesti, eli kyseenalaistamatta, mutta aniharva kerran uskonsa siihen menettänyt on palannut vanhaan. Se on jännä juttu kuinka todellisuutta ei nappaa juurikaan kerrottu tarina?

Viranomaisille ja poliitikoille tämä somen ongelma on erittäin kiusallinen. Jos puhut puutaheinää somessa, joku siitä nappaa kiinni ja lähtee kertomaan siitä kavereilleen ja he omille kavereilleen. Pahimmassa tapauksessa se virheen osoitus leviää laajemmalle kuin itse alkuperäinen sanoma halutussa muodossaan. Ja kun ihmiset eivät ole järin kohteliaita toisilleen koneen ääressä naputellessaan, palaute on sen mukaista. Tätä anonymiteetin suojaa ei kyetä ratkaisemaan millään tavalla, koska ihminen toimii juuri tällä tavalla kun siinä kahden ihmisen välissä on jokin pienikin ”seinä” välissä. Tämä on tiedetty ja tunnistettu jo kauan sitten, esimerkkinä tieraivo - ihmiset ovat siinä omassa kopperossaan melkoisen raakoja muita kohtaan.

Vaikka viestintäalan ammattilaiset ovat parantaneet peliään ja etenkin tekoälyn aikakaudella viestintä voidaan muotoilla hyvinkin soveliaaksi isolle yleisölle, se ei silti poista erimielisyyksiä. Joku, jossain, on eri mieltä mistä tahansa asiasta kanssasi ja kun sen voi julistaa kaikelle kansalle, ainoa tapa ehkäistä se negatiivinen palaute on pitää turpansa kiinni. Mutta se hiljaisuus ei käy kun pitäisi tiedottaa asioista kansalle. Mikä siis avuksi?

Ratkaisuksi on keksitty palata takaisin vuosikymmenten taakse viestinnässä ja pään laittaminen puskaan ettei tule paha mieli. Edelleenkin puhutaan soopaa, mutta kun sen julkaiseen virallisella verkkosivulla ilman kommentointimahdollisuutta, se tulinen palaute ei osa välttämättä koskaan omalle kohdalle. Kyllä, ne viralliset tiedotteet leviävät somessa ja kansa kommentoi niitä tulisesti, mutta algoritmien ansiosta ne mölyt jäävät omiin kupliinsa. Kun viranomainen julkaisee jotain somessa omalla kanavallaan, sen kommentit ovat kaikkien nähtävissä joten useampi saattaa altistua väärille mielipiteille verrattuna niihin pieniin kuplautuneisiin myrskyihin vesilasissa.

On siis täysin loogista rajata kaikki viranomaisviestintä ainoastaan virallisille sivustoille, että sanoman puhtaus säilyy. Samalla se tosin sotii vahvasti demokratian ideaa ajatusten markkinapaikkana, mutta ennenkään olla kansan ääntä kuunneltu päätöksenteossa joten miksi edes vaivautua keskustelemaan? Vielä kun saadaan se maalittaminen rikoslakiin niin loppuu se ikävästi puhuminen virallisista tahoista!

Poliitikoille ongelma on haastavampi - pitäisi teeskennellä ”kansan edustajaa” ja kuunnella mitä kansa haluaa heille sanoa, mutta kuitenkin ehkäistä väärät mielipiteet omalta kannattajakunnalta. Blokkisormi heiluukin vauhdikkaasti kun poliitikot saavat palautetta someseinällään. Jokainen moka, typerä kommentti tai ”aiheeton” esto leviää välittömästi ja monen poliitikon maine somessa onkin silleen karvan verran negatiivinen. Toki enemmistö edelleenkin näkee vain sen valtamedian esittämän kuvan, mutta somessa maine voi olla varsin toinen. Kun oma kannatus on siinä rajalla että pääseekö läpi vai ei, ei ole varaa unohtaa kumpaakaan mediakanavaa. Isoille nimille sillä ei ole tuon taivaallista väliä mitä heistä somessa kirjoitellaan, koska enemmistö kannatuksesta tulee valtamedian kautta.

Mielipiteiden vahva polarisaatio on kuitenkin aiheuttanut sen, että tätä asiaa ei voida ratkaista sillä päivänselvällä ja yksinkertaisella tavalla: puhu totta, myönnä virheet jos niitä sattuu. Totuus kun ei tarvitse puolusteluja siinä kun valhe taas vaatii jatkuvaa kriisiviestintää. Toki yksisarvista harvinaisempi olento on rehellinen poliitikko, joten se siitäkin ideasta? Viranomaisilla on vielä suojana aseman tuoma piilopaikka - omaa nimeä ja naamaa ei yleensä tarvitse esittää kun ”sejase yksikkö tiedottaa”. Ja jos omalla nimellään joku tiedotusvastaava puhuu paskaa, hän tekee sen jonkun käskystä, ei omasta aloitteestaan. Ja kuten tiedämme, ”tein vain mitä käskettiin” on pomminvarma puolustus!

Yksi asia on kuitenkin säilynyt muuttumattomana kaikki nämä vuodet: ihminen. Kun ärsyke saapuu sinne kuupaan, ensimmäiseksi siihen reagoidaan tunteella. Vasta hetkiä myöhemmin mukaan saattaa osallistua loogisemmat osat ja ne lähtevät etsimään todisteita oikeuttamaan se tunnereaktio. Miksi ennen tämä ei aiheuttanut niin suuria ongelmia on yksinkertaisesti se, että ihmisille oltiin syötetty ne ”oikeat” tunnereaktiot jo hyvissä ajoin ennen kuin he reagoivat sen hetkisiin tapahtumiin. Valtamedia, koulujärjestelmä, uskonnot ja sukupolvien opit loivat halutunlaiset reaktiot jo kauan ennen kuin altistus arjen tapahtumiin sai aivot reagoimaan tunnetulla tavalla.

Kuten sanottu, on siis täysin loogista palata yksisuuntaiseen viestintään virallisten tahojen suunnalta. Kun suurin osa ihmisistä käy läpi sen saman aivomankelin pienestä pitäen, saadaan yhtenäinen kansa joka reagoi viestintään oletetulla tavalla. Samalla väärien näkemysten levikkiä rajusti rajattaessa ehkäistään suuri osa yhteiskunnan erimielisyyksistä! Opetetaan vielä kansa vihaamaan ja halveksumaan valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä niin johan saadaan uusi uljas maailma! ”Yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi”, terkuin ja jaxuhalein - Orwell.

Organisoitunut vähemmistö

Organisoitunut vähemmistö voittaa aina organisoimattoman enemmistön. Tämä on se sääntö, johon joka ikinen yritys kaataa mikä tahansa ”haitallinen” järjestelmä on kaatunut, tai sitten kaataminen on onnistunut kun se organisointi on suoritettu kunnolla. Kun vaalit ovat taas tulollaan, useat eri toimijat lyövät pökköä pesään kuvitellen vaikuttavansa maan suuntaan. Voisivatko he vaikuttaa? Ehdottomasti. Tulevatko he vaikuttamaan? Epäilen vahvasti.

Suomen tilanne on lievästi sanottuna huolestuttava. Maan johto on ajamassa maata sotaa kohti ja enemmistö kansasta hurraa sen suhteen. Edellisen rähinän aikaan isät lähtivät sotaan että jälkipolville olisi mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. Nykyään isänmaalliseksi itseään kutsuvat ovat täydessä kiihkossa lähtemässä itänaapuria vastaan, unohtaen täysin mitä sota aiheuttaa väestöllisesti. Kun se Pertti ja Jussi, isät ja pojat, tungetaan lihamyllyyn, jäljelle ei jää pikku-Mattia rakentamaan maata uudelleen vaan jäljelle jää tahot, jotka eivät sinne lähteneet. Toki näin poistetaan ”äärioikeisto” varsin tehokkaasti pelikentältä, mikä lienee tarkoituskin?

Ainoat varteenotettavat organisaatiot maata ohjaamaan löytyy sieltä puoluekentältä. Minkään yhteisen rakentaminen ei yhdelläkään puolueella ole agendana, vaan jokainen haluaa tehdä maasta itsensä näköisen. Tässä onkin se suurin ero siihen edelliseen sotaan - poliittisesta näkemyksestä viis, suurin osa halusi Suomen pysyvän suomalaisten maana. Nyt sillä veren perimällä ei ole mitään merkitystä, vaan ”kansalaisuus” ratkaisee. Kyllä, poistamalla osa väestöstä maassa on edelleenkin kansalaisia maksamassa ne herrojen oikut, mutta tämä koko maailman mittakaavassa varsin pieni kansa ei välttämättä enää koskaan palaudu jos siitä poistetaan pojat kansan urhokkaan kertarysäyksellä. Näille organisaatioille sillä vaan ei ole mitään väliä.

Kansa on aina ollut helposti vietävissä mihin suuntaan tahansa. Yhtenäinen tarina on ajanut yhden jos toisenkin kansan naapuriaan vastaan ja tulokset ovat olleet yleensä katastrofaaliset. Pienet organisoituneet ryhmät ovat kyenneet ohjailemaan tarinaa yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat pysyneet siinä valitussa tarinassa eivätkä ole tuhlanneet paukkujaan sisäiseen riitelyyn. Kollektivismi on sekä ihmiskunnan vahvuus että heikkous ja sen aseistaminen harvojen eduksi muodostuu ongelmaksi yleensä vasta kun eliitin ylituotanto pääsee liian pitkälle.

Koska organisaatiolla ei voi olla tiettyä enempää suuria johtajia, ne sivummalle jääneet pyrkyrit ”joutuvat” lohkaisemaan oman lahkonsa suuremmasta ryhmästä. Ja näin saadaan lännessä varsin yleinen ”monipuoluejärjestelmä”. Aatteen puhtaudesta pidetään kiinni kynsin hampain ja siitä poikkeavia rangaistaan usein varsin ankarasti. Tämä näkyy varsin hyvin etenkin Suomen ”oikeiston” piireissä, kun puolueiden sisällä jokaiselle jotain tarjoavat alkavat riitelemään keskenään. Yhtenäinen tarina rikkoutuu kun laitetaan liian laajat verkot vesille.

Koska kaikki puolueet kisaavat loppuviimein samoista kansalaisista, voisi ajatella että poliittisen itsemurhan tekeminen oman kannattajakunnan lihamyllyyn tunkemalla olisi varsin typerä idea. Juu, vihalla ja pelolla on helppoa pitää se oma heimo kurissa, mutta pelisilmää voisi kuvitella löytyvän edes hippusellinen kun ollaan aikaisemmin saatu kasattua yli 10%:n lohko koko kansasta puolelleen? Ellei sitten tarkoitus ole tahallaan suorittaa se aatteellinen puhdistus.

Noh, ongelmaahan ollaan nyt ainakin somessa ratkaisemassa kahdella toisensa poissulkevalla tavalla. Äänestämällä oikein (VL tai SML) tai äänestämättömyydellä. Äänestämättömien leiristä rummutetaan sitten eri vaihtoehtoisia malleja yhteiskuntajärjestelmäksi, joista UAD-malli on ehkä merkittävin. Tosin merkittävin tarkoittaa promillen murto-osaa koko väestöstä, joten mistään todellisesta vastavoimasta ei voida juurikaan puhua.

Uutena ilmiönä taas on ajatus, että kertomalla kansalle kuinka kusessa ollaan holtittoman maahanmuuton kanssa, kansa yht'äkkiä herää ongelmaan. Faktat eivät vaan ole tähän päivään mennessä muuttaneet kenenkään mielipidettä, vaan päätökset tehdään aina ensin tunteella ja sitten se perustellaan jälkikäteen logiikalla. Potentiaalia tällä projektilla toki on, mutta ilman kunnon organisointia se on kuin tuuleen huutaisi. Toinen ongelma taas on siinä, että kyseinen kampanja tulisi lähinnä nostamaan persujen kannatusta, eli yhtä yksipuoluejärjestelmämme osaa.

Kaikki nämä vaihtoehtoiset aatteet ovat kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, ellei niiden taustavoimaksi saada kunnollista organisaatiota ja yhteistä tarinaa. Puolueilla on Suomessa monopoliasema poliittisessa vaikuttamisessa ja sen murtaminen, niin tärkeää kuin se muutoksen kannalta olisikin, on lähes mahdoton tehtävä. Miksi? Koska niiden omat verkostot ovat juurtuneet niin syvälle yhteiskuntaamme ja se yhteinen satu, ”vain äänestämällä voit vaikuttaa”, on perususkomuksen tasolla.

Onneksi kaikkeen on olemassa ratkaisu! Se on tekeminen suunnittelun ja puhumisen sijaan. Samaa on toki hoettu jo vuosikausia ja asialle ollaan ”tehty” paljon. Siis niiden mukaan, jotka ovat tehneet oikein kaikki nämä vuodet. Kaiken sen tekemisen tulos on kuitenkin aika likelle nolla. Miksi? Koska nämä olemassa olevat organisaatiot ovat onnistuneet käyttämään sen tekemisen omaksi edukseen, sen sijaan että sillä oltaisiin onnistuttu muuttamaan asioita kaikelle kansalle eduksi.

Tätä tekemistä voidaan hyvin kuvata ”yhteen hiileen puhaltamisen” tilana, missä osa puhaltaa, osa kusee nuotioon ja osa on lapioimassa hiiliä omaan notskiinsa. Individualistinen maailmankuva estää varsin tehokkaasti kaiken yhteistyön, jota tarvitaan maailman muuttamiseksi. Väärin vastustaminen on edelleenkin suurin synti niiden keskuudessa, jotka ovat havahtuneet siihen, että joku tässä nykyisessä maailmassa mättää. Vaikka kaikki muutoin täsmäisi omaan maailmankuvaan niin sotketaan siihen sitten täysin asiaan liittymättömiä asioita kuten maan muoto tai mikä on se ainoa oikea sallittu ruokavalio.

Ollaanko siis hävitty tää peli ylikansallisille organisaatioille? Hyvin todennäköisesti, kyllä. Osa ajattelee Trumpin ”valkohattujen” pelastavan koko lännen, mutta merkit osoittavat lähinnä vain vallanvaihtoon yhden organisaation toimesta toiseen. Rutosta koleraan, päivänselvä parannus? Kun katsoo ihmiskunnan historiaa, mitään suurta pelastusta ei taida olla tulossa - heiluri heilahtaa taas uuteen suuntaan, siinä kaikki.

Jos siis haluat oikeasti muuttaa maailmaa, organisoidu. Muuttuuko maailma sitten hyväksi sillä? Tuskin. On kuitenkin olemassa toinenkin tie. Maailmaa ei tarvitse muuttaa, se on mikä on, mutta itseesi voit vaikuttaa. Älä pelaa muiden määräämää peliä heidän sanelimilla säännöillä. Sen valinnan voi tehdä koska tahansa ja kuinka pitkälle sen vie on itsestä kiinni. Tai voit jatkaa sen ohjauspyörän kääntelyä, joka on siihen lastenistuimeesi kiinnitetty - se näyttää söpöltä, kolmivuotiaan tekemänä. Aikuiseksi kasvaminen on oma valinta.

Henkilöpalvonnan kultti

Hiljattain julkaistu kolmiosainen dokkarisarja ”Michael Jackson - The Verdict” nosti hyvin esiin henkilökultin ominaisuuksia. Samalla se nosti esiin kuinka kehystämällä tarina halutulla tavalla vaikuttaa katsojan mielipiteeseen niin tapahtumista kuin ihmisestä, jonka oikeudenkäynnin sirkuksesta sarja kertoi. Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi jotain ihmistä tai asiaa pitäisi fanittaa niin paljon, että kaikki mikä sieltä suunnasta tulee on puhdasta kultaa… kunnes se sitten ei ole.

Itse termillä usein viitataan näihin autoritääristen maiden/tahojen johtajien ”isä aurinkoisiin” kuten Stubb ja Von Der Layen, mutta myös julkkiksiin joista MJ oli ehkä yksi suurimmista tähän saakka sekä poliittisiin toimijoihin ja ryhmiin. Siinä sivussa on fasismikin uudelleenmääritelty ”palingeneettiseksi ultranationalismiksi”, eli isänmaallinen liike jolla on ”suuri johtaja”. Eli vääränlainen henkilökultti, koska kun on oikea aate, henkilöpalvonta on ihan jees. Siitä ”kunnes se ei sitten ole” voidaan pitää hienona esimerkkinä pyhää Gretaa, jonka sanat olivat monelle puhdasta kultaa kunnes hän otti väärän kannan pyhästä kansasta. Yksi riittävän iso isku ja vain tosiuskovainen seisoo idolinsa takana.

Ennen some-aikaa seuraaminen tapahtui enemmän töllöä ja lehtiä seuraamalla, siis massamedian aikakaudella. Kuuluisuus ja julkisuuskuva riippuivat täysin siitä, millä tavalla portinvartijat esittivät kyseisen henkilön. Mikä tahansa isku voitiin kieputtaa mediassa parhain päin jos media halusi pitää idolin positiivisessa valossa ja mikä tahansa pienikin virhe, väärille varpaille astuminen, löi ensimmäisen ja viimeisen naulan arkkuun. Ihan tyhjästä ei kukaan yleensä noussut julkisuuteen, vaan se vaati jonkin asteista erinomaisuutta sillä omalla alalla että tuli ylipäänsä huomatuksi, mutta ilman mediaa ei kukaan päässyt huipulle.

Sosiaalinen media kuitenkin muutti peliä merkittävästi. Yht'äkkiä kenestä tahansa saattoi tulla julkkis - vanhat portinvartijat jäivät algoritmin varjoon. Youtube ja sen suositusjärjestelmä nosti monia tahoja valokeilaan, mikä loi sekä uusia sankareita että useiden vihaamia tyyppejä. Sillähän ei ole väliä katsotaanko sitä materiaalia koska siitä pidetään vaiko että sitä vihataan ja etsitään päivittäinen annos vitutusta? Valtamedia voi koettaa kaataa somessa nousevan tähden kehystämällä sen vääräuskoiseksi syntiseksi, mutta Streisand-efekti puree usein median omaan takapuoleen jos kyseessä on kasvava ilmiö. Riittävän isoa toimijaa ei liioin tuosta vaan kaadeta edes median toimesta, ellei sitten tapahdu jotain todella halveksuttavaa.

Ei siinä, on hyvä että ihmisillä on roolimalleja ja luotettavana pidettyjä tahoja. Kenenkään aika ei riitä tarkistamaan ihan kaikkia juttuja ja ihmismieli rakastaa oikopolkuja, eli jos luottaa johonkin, hänen puheitaan ei tarvitse joka kerta tarkastaa moneen kertaan - hänhän on tehnyt sen kaiken puolestasi! Ovatko nämä tahot sitten niin luotettavia kuin uskotaan onkin sitten toinen juttu. Hehän eivät yleensä ole ”asiantuntijoita”, kuten valtamedia asian usein esittää. Valtaväestölle somejulkkis joka toistaa virallista tarinaa on luotettava taho, mutta jos ei ainoan oikean näkemyksen tahot anna siunaustaan, julkkis jää marginaaliin. Tämä voi merkitä Suomessa kymmeniä tuhansia seuraajia ja riittävää rahallista tukea arkeen, mutta isosti ei läpi mennä ilman peukkua valtaapitäviltä.

Kaikki siis hyvin, eikös? Viihdettä kansalle ja sananvapaus kukoistaa kun moniääninen kenttä? Tavallaan, juu, mutta se taustalla tapahtuva ilmiö vaatisi ryhtiliikettä isossa skaalassa. Ilmiö ei tietysti ole mikään uusi, enkä tiedä onko se ”korjattavissa” vai vaan asia, jonka kanssa joudumme elämään. Syynä mahtaa olla se mielen laiskuus ja energian säästö, josta aikaisemmin jo mainitsin?

Mistä siis puhun? Siitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota merkittävästi enemmän siihen kuka sanoi, ei siihen mitä sanottiin. Sillä sanotulla on merkitystä vasta sitten, kun ”oikea” henkilö sen sanoo, vaikka asiasta olisi ollut juttua lukemattomien muiden suunnasta joskus jopa vuosituhansien ajan. Jokainen on yksilö, joten sillä ei nähdäkseni pitäisi olla väliä kuka asian sanoo sen totuudenperäisyyden kannalta. Silläkään ei liioin pitäisi olla mitään ylimääräistä painoarvoa, jos enemmistö hokee samaa - totuus asiasta on totuus asiasta, täysin riippumatta mitä yksi tai useampi uskoo ja kertoo?

Tämä sanoman henkilöityminen on joka tapauksessa ilmiö, joka vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tuhat ihmistä kertomassa asiaa parille kaverilleen ei vaikuta juuri mitään, mutta yksi kertomassa tuhansille saattaa lähteä leviämään kulovalkean tavoin isolle yleisölle. Yhteiskunnan muutokseen tarvitaan joidenkin arvioiden mukaan vain 5%:n kannatus ja se lopulta saattaa muuttua enemmistön näkemykseksi. Isoon muutokseen ei siis välttämättä tarvita kuin kourallinen ”julkkiksia” ja lopputulos on vääjäämätön. Onko se muutos sitten positiivinen, se taas on eri asia.

Mikäpä sen helpompaa todistaa jokin sanottu uskottavaksi, kuin lainata se sanottu joltain kuuluisalta taholta? Kukaanhan ei tule kuuluisaksi ellei ole hyveellinen ja viisas, eikös? ”Älä usko kaikkea mitä luet netistä” - Abraham Lincoln.

Poliittinen heiluri heilahti

Liberaalin ajatusmaailman voittokulku sai kovan tällin Saksassa, kun AfD vetäisi tauluun yli 40%n prosentin tuloksen Saksi-Anhaltin osavaltiossa. Uutiset kautta lännen julistavat ”äärioikeiston” nousseen voittajaksi, mutta uhkakuvien maalailu ”natsien paluusta” on vielä varsin kaukana todellisuudesta. Kulttuurisota on kuitenkin todellinen ja monia maita ravisteleva ilmiö, jota ei auta pätkän vertaa eri ideologioiden leimakirveiden heiluttelu asiallisen keskustelun sijasta. Heiluri heilahti, vaiko sittenkaan?

Termejä ”populistinen”, ”oikeistolainen”, ”äärioikeistolainen”, ”nationalistinen”, ”venäjämielinen” ja ”lokalistinen” käytetään kuvaamaan AfD:tä, mutta kukaan ei vaivaudu määrittelemään mitä niillä tarkoitetaan. Sama toki pätee muihin samankaltaisiin puolueisiin liittyvää puhetta, jota Suomessa edustaa PS. Liberaalit ovat hallinneet suvereenisti mediakenttää ja akatemiaa vuosikymmenten ajan, joten määritykset ovat heidän mukaisiaan. Ne nimittäin eivät tarkoita juuri mitään vaan ovat synonyymejä vanhoille tutuille ”paha” ja ”syntinen”, mutta koska kristinusko on myös ”paha” aate, se vääräuskoisuus piti uudelleennimetä.

Aloitetaan siitä, mikä AfD on ”oikeasti”. Vuosia aihetta tavissuomalaista lähempää seuranneena median antama kuva on osin kaukana todellisuudesta, mutta jos karsitaan pois ne pilkkanimet, puolueen linja on varsin selvä ja yksinkertainen. Toki paikallisvaaleissa ei vaikuteta ulkopoltiikkaan, joten AfD:n selkeimmät kannanotot ovat sinänsä aika vähäpätöisiä, mutta seuraukset koko maan suuntaan voivat olla maatamullistavia - se jää nähtäväksi. AfD siis haluaa eroon EU:sta, vallan takaisin saksalaisille oman maan asioista ja eroon tästä ”liberaalista hömpästä”, jota woke, ilmastokultti ja maahanmuutto edustavat. Tällöin termi ”lokalistinen” on varsin tarkka.

Maahanmuutosta millään tavalla muutoin kuin positiivisella asenteella puhuminen on ”äärioikeistoa” ja puheet EU-erosta ja ”kansasta” tekee siitä ”populistisen”, nykytermien mukaan. Timo Soini jo aikoja sitten teki gradussaan varsin selväksi populististen puolueiden ongelman, mutta se koetinkivi tulee käännettyä vasta siinä vaiheessa kun puolue pääsee oikeasti valtaan. Joten AfD:n tapauksessa emme tiedä tilannetta, siinä kun persut ovat osoittaneet Soinin olleen täysin oikeassa heidän kohdallaan. Populistinen protestipuolue lakkaa olemasta kumpaakaan sillä hetkellä, kun se pääsee hallitusvastuuseen ja törmää poliittisen todellisuuden kiviseinään. Heistä tulee identtinen muiden järjestelmäpuolueiden kanssa politiikan teossaan. Osa ideoista voi olla hieman eri, mutta tyyli millä asiat hoidetaan ja mistä käskyt otetaan ei eroa millään tavalla muista puolueista.

”Lokalismi” ja sen vastakohta, ”globalismi”, on sinänsä osuva nimitys kuvaamassa sitä jännitettä näiden ”vaihtoehtojen” ja ”vanhojen puolueiden” välillä. EU nähdään, mielestäni varsin oikeutetusti, uhkana ja sen totalitaristinen ote lännessä pilkkaa koko demokratian, kansanvallan, ajatusta. Liberaalit taas edelleen uskovat näihin satuihin ja ohittavat todellisuuden tapansa mukaan. Tosiasioiden tunnistaminen, puhdas matemaattinen todellisuus ja vuosituhannet historiaa eivät sovi lainkaan liberaalien maailmankuvaan kun aletaan puhua siitä heidän pyhästä lehmästään: maahanmuutosta, joka on se juurisyy tähän kiristyneeseen ilmapiiriin.

Liberaaleille ”kansa” merkitsee vain potentiaalista veronmaksajaa, eli kulttuuri, geenit ja kieli eivät sovi millään tavalla kansan määritykseen. Jos asut alueella ja saatat maksaa veroja, olet kansalainen ja täten yksi ”meistä”. Lokalisteille osa tai kaikki ovat kuitenkin merkityksellisiä ja suojeltavia asioita ja retoriikka on sen mukaista. Suurin näitä aatteita jakava asia on kuitenkin suhtautuminen ”rauhan uskontoon”, Islamiin. Maailman suurin uskonnon ja poliittisen ideologian yhdistelmä on lännessä ”sorrettu vähemmistö” ja ”uhri” liberaalin näkemyksen mukaan. Puolitoistatuhatta vuotta historiaa ja matematiikka antaa varsin vahvat perusteet vastakkaiselle kannalle: uhka. Mentaaliakrobatian kovin suoritus onkin julistaa olevansa ryhmän puolella, joka välittömästi valtaan päästyään ”eheyttää” heitä kannattaneet liberaalit oman lakinsa mukaisesti vetämällä heidät kiikkuun.

Mutta jos katsotaan AfD:n politiikkaa talouden ja arkisten asioiden hoitamisen kannalta, jota voi seurata heidän nykyisestä käyttäytymisestään eri parlamenteissa, AfD on itse asiassa varsin ”tylsä” puolue. Ei oikealla neoliberaalien suuntaan eikä vasemmalla verottaen kaikesta kaikkea, vaan maltillinen keskitie mitä Suomikin edusti vielä ennen EU:ta vuosikymmeniä. Eksistentiaalinen uhka, sanoo liberaali länsi, koska ne poliittisen heilurin rajat vedetään kulttuurisodan säännöillä, ei arjen todellisuudessa minkä pitäisi olla kaiken poliittisen päätöksenteon perusta.

Nyt sitten pohditaan millä tämän ”äärioikeiston” saisi kuriin. Kaikkialla lännessä lokalistiset ja maahanmuuttoon kriittiset tahot ovat nousussa ja se aiheuttaa liberaaleille melkoisen ongelman. Puhutaan jopa pysäyttämättömästä voimasta, mutta itse en siihen usko lainkaan. Kun huomioidaan eräs seikka, josta kerron ihan justiinsa, liberaaleilla olisi naurettavan helppoa napata valta haltuunsa yhdellä pienellä peliliikkeellä, jota itse asiassa on jo alettu toteuttaa joissain maissa. Kun liberaalit/vasemmisto myöntää maahanmuuton ongelmat ja oikeasti korjaa ne, ei siis sanoo korjaavansa mutta ei tee mitään kuten persut asian hoitavat, heiluri palaa pikavauhtia takaisin siihen suuntaan. Fabianistien hiljaa hyvä tulee malli kun jyllää sielä taustalla, mutta se vaatii paljon enemmän aikaa, useita sukupolvia, saadakseen kansan uskomaan havaintojaan vastaan. Se ”seikka” on nimittäin todellisuuden ja tarinan ristiriidan luoma kognitiivisen dissonanssin vaiva.

Viimeiset sata vuotta ja risat ovat olleet massamedian aikakautta, jossa hidas viestintä on pikkuhiljaa korvautunut nopeammalla ja nopeammalla tavalla saada ”oikea tieto” kansalaisten naamalle. Hitaalla viestinnällä on toki edelleen paikkansa ja tämä lännen ”punaisen pelko” on edelleen voimissaan ja merkittävä osa länttä. Niin Fabian Societyn kuin Frankfurtin koulukunnan sanomat ovet kaiken viestinnän pohjana ja seuraukset selittävät miksi tilanne on mikä on. On toki muistettava, että se suora syy-seuraus-suhde on mahdotonta osoittaa, mutta sattumia on liikaa.

Näin rankasti yleistäen konservatiivisemmat tahot pelkäävät sitä ”punaista”, siinä kun liberalismi vastakulttuurina näkee sen haluttavana ja positiivisena asiana. Kapitalismi hyvä, kommunismi paha, tai päinvastoin. Kummankaan ideologian seuraukset voidaan kääntää tarinalla päinvastoin, joten ihmiset eivät yleensä kykene muodostamaan asiasta rationaalista kantaa. Maahanmuutto taas lyö todellisuuden täysillä vastapalloon ja uskooko sen ongelmiin tai ei, ei muuta asian faktoja millään tavalla. Asiasta on vuosia huudettu ”rasismia!”, joka taas on tehnyt siitä sanasta merkityksettömän. Voit siis toistaa tarinaa päivästä toiseen, mutta jos se uskomus ei ole vähintään kolmen-neljän sukupolven vanha, todellisuus saa ihmiset näkemään ettei kuninkaalla ole vaatteita. Ja juuri siitä tämä ”lokalismin” vastaliike juontuu.

Voit toistaa loputtomasti maahanmuuton tuovan mukavia pelihetkiä, mutta kun rahat siirtyvät jäljitettävästi ja rikollisuus ja lieveilmiöt kasvavat, tapahtuu väistämättä vastaliike. Avainasemassa on juuri se omalle takapihalle levinnyt ongelma, joka ei katoa tekemättä sille jotain. Itse tarinan vahvuutta kun se asia on vain ”jossain” taas kertoo niin ilmastouskonto ja russofobia. Molemmissa tarina on selvä ja syylliset selvillä, mutta kun se ei ole omalla takapihalla, on uskottava tarinaan eikä omiin silmiinsä. Kun ei ole mitään mihin verrata ja käsin kosketella, tarina on se mihin uskotaan ja vastakkaista tarinaa levittävät ovat pahoja syntisiä. Tämä sama on todistettavissa kaikkialla ja kaikkina aikoina ihmiskunnan historiassa, myös se liian nopeuden aiheuttama vastareaktio todellisuuden osuessa omaan naamaan - mutta ei yleensä hetkeäkään ennen sitä kopsahdusta.

Media, niin perinteinen kuin sosiaalinen, kykenisivåt jatkamaan tätä tarina vs. todellisuus peliä loputtomiin ja muutokset tapahtuisivat mannerlaattojen nopeudella. Tekoäly muuttaa kuitenkin peliä vauhdilla, koska sen kyky kertoa tarina halutunmukaisesti on lyömätön. Nämä liberaalien kouluttamat kielimallit osaavat virheettömästi kertoa miten asiat tulisi nähdä. Esimerkiksi tämä teksti on ”provokatiivinen”, ”kiistanalainen” ja sen kritiikki on ”tulenarkaa”, jolloin siitä kertomiseksi on tehtävä kristallinkirkkaaksi, että tekoäly ei ota kantaa itse asiaan vaan ainoastaan kertoo kirjoittajan kannan. Mutta jos tekoäly olisi neutraali, pelkkä maininta ”viitaten lähteeseen” riittäisi, ilman kehystämistä ”radikaaliksi mielipiteeksi”. Toki valheen aikakaudella tosiasioiden tunnustaminen on aika radikaalia? Liberaalien näkemysten mukaisesti tämä teksti tullaan tulkitsemaan ”oikeistolaiseksi”, pelkästään sen kannan maahanmuutosta perusteella. Jos sekaan heitetään kritiikki kapitalismia ja etenkin neoliberalismia vastaan, jotka ovat mahdollistaneet moisen tekoälyn luonnin, taidetaan saada bitit umpisolmuun? Älykäs olento osaisi vetää johtopäätöksen, että vasemmisto-oikeisto ei nykykielessä merkitse enää mitään verrattuna niiden alkuperään.

Vähintään vuosisata, toki jo alkujaan 1700-luvulta, toi maailmaan liberaalin aatemaailman ”yksilöstä” ja ”yhteisön” ominaisuuksista. Siihen päälle on myöhemmin liimattu jos jonkinmoista lisäksi ja kuten aina ennenkin, tiettyjen rajojen ylittäminen aiheutti vastareaktion. Tietyt osat tarinasta menee edelleenkin läpi, ne naamaan osuvat kyseenalaistetaan. Vallan nollasummapeli jatkuu kuten aina ennenkin, keinot ovat vaan kehittyneet sopimaan ajan henkeen. Massat ovat edelleenkin Le Bonin teorian mukaan ohjailtavissa ja tyhmä kuin saapas.

Mutta onneksi tämän kaiken voi korjata äänestämällä oikein, katso vaikka Saksaa ja jenkkejä! Vai olisiko niin, että meitä viedään kuin litran mittaa tarinoilla kriisistä toiseen?

Valta ei kuulu pienelle eliitille eikä kansalle. Se kuuluu jokaiselle itselleen. Jos sitä muutama vuosisata taottaisiin ihmisten kupoliin, siitä voisi tulla kantava ajatus koko ihmiskunnalle. Laumalle se ei kuitenkaan tule koskaan menemään läpi ja ihmiset ovat pohjimmiltaan laumaeläimiä, jotka fyysisen todellisuuden ja biologisten ominaisuuksiensa sijasta valitsevat aina tarinan, joka hivelee omaa egoa ja soveltuu omaan maailmankuvaan. Melkoinen paradoksi?

Hillokausti

EU:n uusi aamiaisdirektiivi meni kansalla kunnolla tunteisiin. ”Minä ainakin tulen kutsumaan hilloa hilloksi tulevaisuudessakin!” julisti yksi jos toinen somessa. Uutisten otsikointi aiheesta antoi kuvan että taas ollaan muuttamassa tavan kansan arkea aivan absurdilla tavalla. Klikkiotsikot toimivat loistavasti, mutta kuinka suuresta uhasta nyt oikein puhutaan? Riippuu miltä suunnalta asiaa katsoo.

Aloitetaan siitä, mitä helvettiä oikein edes tapahtui, koska kommenteista päätellen enemmistö luki otsikon ja siihen se jäikin. Hilloissa ja marmelaadeissa piti ennen olla vähintään 35%:ia hedelmää, muutos on että nykyään hilloksi saa kutsua tuotetta, jossa on vähintään 45%:ia hedelmää. Eli siis hilloksi ei saa enää kutsua muutamaa marjaa vedessä hyytelöintiaineen ja muiden lisäaineiden kanssa, vaan sen on oltava hilloa, joka perinteisesti oli noin suunnilleen 50% hedelmää, 50% sokeria. Samalla direktiivillä muutettiin myös mehujen sokeripitoisuuksien ilmoittamisia ja hunajan alkuperämaiden tarkempaa merkintää, eli se mitä ”EU:n sisällä tuotettu” merkitsee on avattava kuluttajalle. Maailma ei tuhoutunutkaan?

Itse pidän objektiivisen maailman kuvaamista mahdollisimman tarkasti tärkeänä asiana koko ihmiskunnalle. EU on aikaisemminkin näitä määräyksiä jaellut suuressa viisaudessaan ja onhan se mukava, kun emäntä antaa kauppalistan missä lukee ”purkillinen hilloa”, että miehen ei tarvitse ottaa silmälaseja mukaan ja viettää varttia hyllyn vieressä lukemassa tuoteseloisteita kymmenestä purkista tunnistaakseen hillopurkin, eikö totta? Katastrofin sijaan tämä on siis positiivinen asia, kuluttajan oikeuksia suojataan. Samaa voitaisiin toteuttaa myös muissa mitattavissa asioissa, eli esimerkiksi jos geenitesti osoittaa ihmisen olevan geeneiltään mies, häntä kutsutaan mieheksi? Jos yksikin prosentti lihaa ruuassa saa vegaanin pään räjähtämään, eikö se ole tärkeää kutsua asioita niiden omilla nimillä?

Suurempi ongelma asiassa on se, että tämä kaikesta pitää nykyään tehdä laki. Byroslavia kyllä tarkentaa asioita, mutta ihan aikuisten oikeasti tarvitaanko alati kasvavalle määrälle arkipäivän sanastoa jokin pakotettu termi sitä kuvaamaan? Ihmiset ovat kyenneet tunnistamaan ja nimeämään asioita varsin hyvin edelliset vuosituhannet ilman että se oltaisiin hakattu kiveen. Jos se näyttää ankalta, kävelee kuin ankka, kaakattaa kuin ankka, se on peruna? Aikuisten ihmisten tarvitessa tämän tason holhoamista pitää miettiä tarvitaanko edunvalvojaa sitten joka asiaan. EU:n vastaus on toki tässä yksiselitteinen: ehdottomasti tarvitaan, tavan tallaajalle pitää kaikki asiat vääntää rautalangasta.

Annoin Grokille (X:n tekoäly) tehtäväksi arvioida tämän hillokaustin kustannukset kansalaisille. Arvio perustui käytettyjen tuntien ja EU:n vuotuisen byrokratian hintaan. Vastaus oli kymmenistä tuhansista muutamaan miljoonaan. Kampaviinereitä on taas kulunut ripakopallinen kun näinkin tärkeästä asiasta on päätetty. Vielä kun se vaatii joka ikisen jäsenvaltion toimia, arvioisin kokonaiskustannusten nousevan vähintään kymmeniin miljooniin. Vain että kuluttajalle ei voi myydä ihan mitä tahansa millä tahansa nimellä. Onhan se toki suuri vääryys kun makkarana saa kaupassa myydä tuotetta, jonka sisältönä lukee ”saattaa sisältää lihaa” kun ennen makkara oli lihaa+mausteet, ei ”perunajauho, vesi, leikkujätteet, stabilointiaineet, säilöntäaineet, muovi”… mutta miljoona sinnetänne ja tuhansia ihmisiä käsittelemässä asiaa?

Eli kyllä, kuluttajansuojan kannalta tämä ”vain hilloa saa kutsua hilloksi” on positiivinen asia. Hillopurkkia kohden kustannus on hyvin minimaalinen ja saattaa pelastaa useammankin avioliiton tulevina vuosina kun se maustettu lisäainepurkki ei pilaakkaan päivää. Olisi kaikkien edun mukaista, että kaupassa myytäviä tuotteita kutsuttaisiin sillä nimellä, mitä se oikeasti on, mutta tällöin jouduttaisiin kohtaamaan se karu todellisuus, että meille myydään valtava määrä ihan jotain muuta kuin mitä luvataan. Erään somessa kiertävän meemin viesti onkin omalla tavallaan pysäyttävä: Miksi meidän tulee kutsua jotain orgaanisesti tuotettua asiaa ”luomu sejase”, eikä luonnollinen tuote ole se mikä on ja siihen kemikaaleja pumpattu versio olisi ”kemikaaleilla pinnoitettu ja kasvinsuojeluaineita sisältävä sejase”? Ehkäpä syynä on se, että äitimaa on huono lobbari kemianteollisuuteen nähden?

Eli hopi hopi etsimään seuraavaa pöyristymisen aihetta. Mediat tarvitsevat mainostulonsa, byrokraatit lisää papereita käsiteltäväksi ja kansalle lisää lisäaineita sisältäviä levitteitä Nestlen, Monsanton ja muiden tarjoamana. Asiaan voi tosin itse vaikuttaa sillä ainoalla toimivalla tavalla äänestää: lompakko.