Älä VaLita vaan äänestä oikein?

Vain äänestämällä voit vaikuttaa ja jos äänestämisellä olisi mitään merkitystä, se oltaisiin jo kielletty. Jos et äänestä, et voi valittaa ja antamalla äänesi, annat samalla valtasi muille. Äänestämättömyys on välinpitämättömyyttä tai sitten vastarintaa kun kieltäytyy valitsemassa vähiten huonoa vaihtoehtoa.

Aina vaalien lähestyessä kansasta kuoriutuu politiikan rautaisia kokemusasiantuntijoita, jotka tietävät sen oman kantansa olevan ainoa oikea totuus ja muiden näkemysten olevan pahaa syntistä kerettiläisyyttä, joka tulisi kieltää ja väärinajattelijoita rangaista heidän ollessa se syy kaikkiin ongelmiin. Asia on kuitenkin lukemattomia kertoja monimutkaisempi ja monitahoisempi, jolloin koko ideologian typistäminen yhteen iskulauseeseen on melkein mahdotonta. Ei kuitenkaan täysin mahdotonta, eli jos joku näkee ongelmia missään kohden järjestelmää, voi aina kysyä: ”Miksi et äänestänyt oikein?”

Se perususkomuksen tasolla valtaosalle oleva iskulause on joka tapauksessa ”äänestämällä voit vaikuttaa”. Yksinkertainen fakta, eikös? Ei voi väittää vastaan, todisteet puhuvat puolestaan koska sejase siellätäällä, tai päinvastoin puhdasta sontaa koska todisteet tämäjatuo. Molemmat ovat oikeassa ja samaan aikaan molemmat ovat väärässä, eli melkoinen paradoksi. Voiko vai ei kysymykseen oleva todenperäinen vastaus kun on: se riippuu.

Se nimittäin riippuu siitä, mitä noilla sanoilla tarkkaan ottaen tarkoittaa. Jokainen kyllä tunnistaa ne sanat ja kykenee antamaan niille jonkinlaisen määrityksen, mutta niitä määrityksiä on aikasta runsaasti ja kaikki valikoivat ne omalla tavallaan. Ensinnä, mitä äänestetään? Idols, eduskunta, kunta, EU vai mitä syödään kun porukalla päätetään. Mitä pienempi porukka ja likempänä itseä, sitä suurempi merkitys sillä omalla kannanotolla on. Jos oletetaan, että kaikki menee juuri kuten pitääkin, kuinka paljon merkitystä on sillä yhdellä miljoonasosalla? Sitten se voi voi ja lämmin leipä, koskeeko se asiaa yleensä vai pelkästään sitä yksilöä, vai onko se että vain saattaa vaikuttaa? Ja lopuksi, mitä sillä vaikuttamisella haetaan - maailma muuttuu juuri haluamaksesi, vai joku tyyppi saa karvan verran paremmat saumat päästä johonkin asemaan, jossa saattaa voida vaikuttaa johonkin, ehkä?

Mitä isommissa piireissä vallan nollasummapeliä pelataan, sitä merkityksettömämpi se äänestäminen siihen vaikuttavissa vaaleissa on. Miksi? Koska se mistä ollaan äänestämässä, ei ole todellisuudessa taho jolla on valtaa siinä pelissä. Kuntatasolla ollaan siinä hilkulla tilanteessa, missä yksittäinen edustaja voisi saada jonkin aloitteen läpi omin rahkein, mutta siitä ylöspäin äänestettävä taho on se joka painaa nappia käskystä ja puhuu kauniita että häntä tuettaisiin, ei enempää ei vähempää. Yksipuoluejärjestelmämme pitää huolen siitä, että yksikään vanhojen puolueiden ehdokas ei kauaa laula vääriä lauluja jos leipä maistuu. Kun yhtälöön lisätään vielä EU, kaksoisvaltio, lobbaus ja paikalliset rahoittajat, se miljoonasosa sanomisesta on hyvin kaukana totuutta. Jos siihen otetaan mukaan vielä oikeasti isot ylikansalliset toimijat, vaikka koko kansa ”äänestäisi oikein”, sen vaikutus olisi parhaimmillaankin varsin pieni jos näiden toimijoiden valtaan ei ensin puututa.

Syy miksi se äänestäminen kuitenkin on niin tärkeää ei ole se kuka voittaa, vaan se kuinka moni luovuttaa vapaaehtoisesti valtansa itsensä yli jollekin toiselle. Vaikka Suomessa laki ei määrittele millään tavalla minimiä sille, koska vaalien tulos on laillinen, kun kansan enemmistö jättää aikuisten joulupukille kirjoittamisen väliin, on medialla mahdoton tehtävä kieputtaa tuloksen olevan ”kansan tahto”. Tuohon alle 50%:n tulokseen on vaan hyvin hankala päästä, koska, kuten osa ihan oikein meinaakin, tiettyjen puolueiden kannattajat tulevat marssimaan sinne äänestyskoppiin joka tapauksessa. Vastavoimaksi siis muidenkin tulee äänestää ja palaamme takaisin alkuasetelmaan missä mikään ei muutu. Olisitte äänestäneet oikein niin tätäkään ongelmaa ei olisi!

Vaalien alla etenkin somessa nousee kuitenkin suurimmaksi mekkalan pitäjäksi pienpuolueiden omat rumpuryhmät. Intoa ja vakaumusta 100, pelisilmää ja ymmärrystä pelisäännöistä 0, noin pikkaisen yleistäen. Peliteoriasta voisi lähteä hakemaan vastauksia mitä ja miten asioita tulisi hoitaa jos haluttaisiin oikeasti lähteä kisaamaan vallasta - järjenkäyttö on kuitenkin vain sallittua, ei pakollista. Suurinta älämölöä somessa pitää tällä hetkellä Vapauden Liitto, jonka mahdollisuudet tulevissa vaaleissa ovat samaa luokkaa kuin pierulla Saharassa. Potentiaalia kuitenkin olisi ”vaihtoehdoksi vanhoille puolueille”, joka on yleiseurooppalainen trendi tällä hetkellä, mutta siihen vaadittaisiin joko innovaatiota tai toimivan mallintamista, joista kummastakaan ei ole ainakaan tällä hetkellä pienintäkään merkkiä ilmassa. Pelkän konseptin tasolla, eli individualistien puolue, on nimittäin semmoinen pikkiriikkinen ongelma. Nimittäin siinä ollaan…


Kissoja paimentamassa

Nimittäin puolue on kollektivistinen rakennelma puolueohjelmineen ja omine sääntöineen. Individualistinen ajattelu ei sovi kollektiivin pohjaksi millään tavalla. Siihen omaan ajatteluun voidaan kannustaa annettujen rajojen sisällä, toki, mutta yhteisenä tekijänä Suomen vaalijärjestelmässä ajatus on yksinkertaisesti absurdi. Jos nimittäin kuvitellaan tilanne, että VaLi saisi kuin ihmeen kaupalla yhdestä vaalipiiristä yhden ehdokkaan läpi, tämän ehdokkaan olisi oltava listalla yksistään. Miksi? Koska äänestäjät perustavat valintansa ehdokkaaseen ja jos jokainen ehdokas eroaa toisistaan, heillä ei ole mitään muita takeita kuin se yhden lista että he saisivat haluamaansa asiaa eteenpäin. Yhden hengen lista taas on d'Hondtin menetelmässä yhtä tyhjän kanssa, ellei se ainoa ehdokas ole joku megajulkkis.

Individualistisen ajattelun ongelma tulee myös siinä, että jos se ehdokas ei olekaan ihan 100% samaa mieltä kaikesta, lähdetään etsimään sitä toista ”täydellistä” tai ainakin ”parempaa” ehdokasta. Vaalikone auttaa ja sieltä tuhansien listasta löytyy varmasti joku, joka on sen 0,5% paremmin yhteensopiva omien ajatusten kanssa. Kun katsoo tässä männävuosia kuinka porukka on käyttäytynyt ja toiminut jonkun ollessa hitusen eri mieltä itselle tärkeässä asiassa, sillat on yleensä poltettu ensimmäisestä rikkomuksesta. Mutta kyllä se varmasti tällä kertaa toimii, kun ei se tähänkänkään asti ole toiminut, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein!

Sitten se pelisilmä viestinnässä, joka saattaa olla se suurin kompastuskivi. VaLin äänestäjäkunta on noin pääpiirteittäin porukkaa, joka on kyllästynyt nykyiseen menoon. Heistä osa äänesti aikaisemmin persuja, kuvitellen heidän olevan vaihtoehto, mutta suuri osa kuuluu siihen aikaisemmin äänestämättömien joukkoon kun kerran nyt on aito vaihtoehto, eikös? Hopiumi pelaa varmasti osalle, mutta silloin sitä pitäisi kunnolla tarjota. Tarjoamisen sijasta taktiikka on kuitenkin toinen - vittuilu ja syyllistäminen. Sinun syysi, typerä äänestämätön, kun et pelasta maata äänestämällä juuri meitä, joilla on pian jo melkein prosentin kannatus! Tämä viestintästrategia saattaisi toimia kollektiivisen häpeäntunteen kautta, mutta edelleenkin, ollaan kohdistamassa individualisteihin joilla ei ole kollektiivisia paineita ja vittuilulla kannatuksen kasvattaminen toimii lähinnä silloin, kun vittuillaan ”vihollisille”, ei potentiaalisille ”omille”. Toinen viestintätapa tuntuu olevaan mahdollisimman raflaavat ja päräyttävät iskulauseet ja kuvasto. Mallia ollaan otettu enemmänkin maailmansotien propagandajulisteista kuin modernista markkinoinnista, joka toki sopii ajatusmaailmaan missä Eurostoliitto on suurimpia vihollisia. Toimiva, en tiedä, mutta iskevä tiettyyn joukkoon - tosin ei massoihin. Tyyli on tietenkin vapaa ja ehkäpä nämä taktiikat pelaavat, mene ja tiedä.

………

Jokainen tekee kuitenkin omat päätöksensä itse, ryhmäpainetta tai ei. En ole neuvomassa ketään äänestämään tai olemaan äänestämättä, vaan kehottaisin pohtimaan miten sen ”vaikuttamisen” ymmärtää ja kuinka sitä voi tehdä. Mielipidevaikuttaminen on perinteisesti ollut median tehtävä ja sitä se on edelleenkin. Muutos on tapahtunut siinä, että nykyään kuka tahansa voi olla ”media” ja se huolestuttaa suuresti valtaapitäviä tahoja. Mikä valtaapitäviä ei huolestuta ovat heitä vastustavat tahot, jotka toimivat varoventtiilinä… kunnes se varoventtiili kasvaa riittävän suureksi, jolloin asiaan reagoidaan tarvittavalla voimalla - Saksan AfD on tästä malliesimerkki. AfD on tässä myös esimerkki kuinka paljon he voivat vaikuttaa ennen kuin ovat kasvaneet merkittäväksi enemmistöksi: ei paljoa paskaakaan.

Democracy Shield

Kun Chat Control meni ei ihan kuin Strömsössä, unionin toinen vastaava mekanismi aktivoitui taas kunnolla. Eurooppalainen demokratiakilpi pisti ison vaihteen päälle ja suuret alustat, jotka noudattavat kuuliaisesti käskyjä, tekivät työtä käskettyä. Yksi jos toinenkin podcast ja video jäivät jyrän alle ja ne joko poistettiin tahi kiellettiin EU:n alueelta. Käyttäjiä ei välttämättä rangaistu, mutta kanavat jotka elävät näytöistä ja yleisö on Euroopassa saivat kohtuullisen osuman - ainoastaan EU:n ulkopuolella video näkyi normaalisti, esimerkiksi VPN:n avulla. Jopa ihan valtavirtaisiakin lähetyksiä sensuroitiin, jos niissä aihetta käsiteltiin kriittisesti. Se on sitä aitoa demokratiaa!

Tämä ”European Democracy Shield” on siis suojaamassa unionin valtioita ja unionia itseään vihamielisiltä toimijoilta, ainakin paperilla. Nomen est omen, eli nimi kuitenkin paljastaa mielestäni varsin huvittavalla tavalla mistä on kyse. Kilpi, suoja, eristys tai vastaava on usein mukana eri asioiden nimissä ja se kertoo mistä on kysymys. On tuulisuojaa, lämpökilpeä, vesieristystä, luotipanssaria ja niin edelleen ja mitä ne nimet kertovat? Miltä suojaudutaan. Demokratiakilpi on siis täydellisen osuva nimi, eli suojellaan kansanvallalta! Valta suojelee itseään kansalta, vaikka liberaalin demokratian aate on suojella kansaa vallalta. Huppistakeikkaa, vaiko täysin tietoinen valinta?

Kilven tehtävä on siis suojella valtaa, eikun siis suojata kansaa vääriltä näkemyksiltä ja estää vaaleihin vaikuttaminen väärällä tavalla. Informaatiovaikuttaminen, median suojelu ja kansan sitoutuminen demokraattiseen päätöksentekoon ovat kupletin juoni. Eli kansalle valikoidaan tarkasti mitä näytetään, kuka saa näyttää ja tietenkin ”vain äänestämällä voi vaikuttaa”. Kun tämä kaikki tehdään tiukan valvonnan alaisena, kansa osaa toimia oikein! Siis miten heidän halutaan toimivan - kansan yleinen mielipide on edelleenkin tärkeää, kunhan se vaan on oikea mielipide. Demokratiaa, tiedäthän?

Jos olen oikein ymmärtänyt miten tuo sirkus pelaa on se, että vaaleilla valitsemattomat tahot ehdottavat lakeja ja kansan valitsemat edustajat äänestävät sitten juu/ei. Ehdotuksen jäädessä komission mielestä väärään tulokseen, sitä muokataan ja kokeillaan uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan, kunnes se menee läpi. Sinänsä tämä malli on vallan kolmijako-opin mukaan ”oikein” ja kun sitä verrataan miten asia Suomessa menee, on tämä EU:n versio demokraattisempi. Suomessahan tämä menee niin, että hallitus ehdottaa ja eduskunta äänestää, mutta kun hallitus on enemmistö eduskunnasta, äänestys on lähinnä testi jaksavatko edustajat tulla painamaan oikeaa nappia vai eivät. Useampikin ehdotus olisi kaatunut eduskunnan äänestykseen kun hallituspuolueiden jäsenet eivät ole vaivautuneet paikalle, mutta ihan sattumalta aina noissa tapauksissa myös opposition jäsenet ovat päättäneet lomailla varmistaen joka ikisen äänestyksen läpimenon. Kun vielä oikeuslaitos ja poliisi ovat hallituksen ohjailtavissa, meillä ei ole vallanjakoa lainkaan, siinä kun EU:n lait ovat maiden vastuulla valvonnassa, eli ”kuten pitääkin”.

Kuitenkin se on vain EU joka saa usein kritiikkiä demokratian puutteesta Suomessa. Moni ei vaivaudu äänestämään edustajasta isolle kirkolle, mutta samalla itkee kuinka eduskuntavaaleissa äänestämättömyys ”pelaa vastapuolen pussiin”. Koittakaa nyt päättää onko sillä äänestyksellä väliä vai ei! Juu, se kourallinen Suomen edustajia sielä parlamentissa omaavat kärpäsenpaskan verran valtaa, mutta miten se eroaa siitä omasta äänestäsi eduskunnassa? Jos ehdokkaasi menee läpi, sillä on 1/200 valtaa, puolueella sitten 5-30% verran yhteensä ja kun enemmistö tarvitaan, yksikään puolue ei saa tahtoaan lävitse kuten se haluaisi, saatikka sitten ehdokas kantaansa läpi. Onneksi meillä on oikeasti yksipuoluejärjestelmä niin kaikkeen saadaan aina laaja tuki ja konsensus?

Arvioiden mukaan n. 80% maamme lainsäädännöstä juontaa itsensä suoraan EU:n määräyksistä ja jos se EU ei kerran ole demokraattinen, miten se Suomen järjestelmä sitä olisi kun valtaosa säännöistä on ennalta määritelty? Sillä ei ole mitään väliä minkä värinen takki sillä ehdokkaalla eduskunnassa on, kun kaikki tietävät että se ylhäältä saneltu laki on mentävä läpi, tai se tuleva palkkiovirka jää saamatta. Ja juuri tämän varmistamiseen sitä demokratiakilpeä tarvitaan - kaikki tekevät juuri mitä käsketään, niin edustajat kuin kansa. Järjestelmää saa kritisoida sallituissa rajoissa, koska se lisää edustajan uskottavuutta, mutta kun tulee aika painaa nappia, sitä oikeaa nappia painetaan tai itketään ja painetaan.

Noh, vaalit ovat meilläkin pian tuloillaan ja sensuuri, eikun siis demokratian suojelu lähtee taas täydelle laukalle. Kaikki jotka kannustavat äänestämään saavat olla rauhassa, koska varoventtiilien kannatus kuuluu oleellisesti järjestelmään. Asiasta on kuitenkaan turha paasata, koska politiikka on niin tärkeää ja vain äänestämällä voi vaikuttaa. Kyllä muutenkin saa toki pitää ääntä, kunhan se kaikki palvelee isompaa kuvaa eli vallan suojelua kansalta. Mutta kyllä se tällä kertaa, pitää vaan äänestää kovempaa!

EU ajattelee, että kansalaiset ovat vauvoja, joita pitää suojella kaikelta ulkoiselta pahalta. Nurkkiin on laitettava pehmusteet, ovet on pidettävä lukossa tai portti edessä ettei pikkupiltti pääse edes kahvaan saakka ja kaikki mitä suuhun laitetaan on ensin tarkistettava. Tarttisko kasvaa aikuiseksi, vai ovatko EU:n byrokraatit oikeassa ja käyttäydyt kuin vauva hiekkalaatikolla ilman mitään vastuuta?

Chat Control - Moderni Panoptikon

Vähemmän yllättävästi EU sai runnottua läpi surullisenkuuluisan Chat Control asetuksensa tässä männäpäivänä. Poliitikot hurraavat, yksityisyydestä huolissaan olevat ovat kauhuissaan ja valtaväestöä ei voisi vähempää kiinnostaa. Eli tyypillinen EU:n ”uudistus”.

Yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi! Jos et tee mitään laitonta, ei sinulla ole mitään pelättävää! Vain pedofiilit vastustavat uutta asetusta! No mitä sitten jos EU lukee kaikki viestisi ja sähköpostisi sekö skannaa kuvasi, kun kerran suojelemme lapsia - eihän sinulla ole mitään salattavaa?! Muutetaan vielä perustuslaki että joukkovalvonta olisi laillista niin kaikkihan on hyvin, koska laki sanoo niin, eikös? Ai ei vai, oletko joku rikollinen?

Mikä tekee tämmöisistä asetuksista ihan oman luokkansa hulluutta on se, että poliisilla on kaikki tarvittavat työkalut jo olemassa. Saa valvoa, kytätä, napata kiinni ja pistää lukkojen taakse kun tuomio on tullut. Mutta siihen vaaditaan ensin epäilys, oikeuden päätös, tutkinta ja lopulta oikeuden tuomio. Tuomiolla ei ihmistä saa korjattua, mutta sillä saadaan uhka pois kansan keskuudesta. Sama kuulemma toimisi väkivaltarikoksissakin, jota ehkä kannattaisi myös kokeilla? Massavalvonnalla ei rikollisia löydä, koska rikolliset osaavat kaikki temput jolla se valvonta vältetään. Ja niin tyhmät rikolliset jotka eivät osaa, jäisivät kiinni muutenkin.

Tässä vaiheessa on tietenkin jo myöhäistä pyllistää, koska paska on jo housuissa. Toisaalta, vuosia kestänyt vääntö asetusta vastaan päättyi täysin ennalta-arvattavalla tavalla, eli äänestetään niin monta kertaa että se menee läpi. Nyt moni vaatii stoppia tälle pelleilylle ja mahdollisesti koko EU:lle, mutta kansan enemmistö on edelleenkin aivan liian hyvässä asemassa että ne massat lähtisivät tekemään asialle mitään. Ellen ihan väärin muista, hallituksemme onnistui juuri sopivasti nikkaroimaan lain joka kriminalisoi kaikki väärät mielipiteet kun ne ovat ”vihamielisen valtion” kantoja ja kaikkihan sen tietää, että vain Putinistit vastustavat EU:ta, eli gulagilla tavataan!

Itse näen tässä useampiakin huolestuttavia tai huvittavia, näkökulmasta riippuen, seikkoja joista ei juurikaan ole pidetty ääntä.

Koska vaalit ovat ihan näillä näppäimillä taas tulollaan ja ne ovat, kuten aina, universumin tärkeimmät vaalit, poliitikkojen ulostulot ovat varsin kärkkäitä. Ollaan joko puolesta tai vastaan, ei kuitenkaan puolueittain vaan yksilötasolla. Miksi näin? Eikö puolueiden pitäisi antaa selvä sanoma kansalle ja ennen kaikkea toimia sen pohjalta? Ei tietenkään, koska kaikille pitää tarjota jotain juuri omaa egoa hivelevää sanomaa. Nyt on oiva tilaisuus houkutella äänestäjiä ”fiksuilla puheilla” kannattamaan sitä juuri oikeaa ehdokasta! Ollaan somessa niin miestä kun olla ja voi, mutta sitten nappia painetaan juuri kuten käsketään, eli niillä puheilla ei ole kuin hetkellistä viihdearvoa, ei mitään todellista vaikutusta. Se laiva jo ehti seilata missä teoilla oltaisiin voitu vaikuttaa säädökseen ja EU:sta eroa nyt ei kukaan uskalla ajaa koska Putin.

Toisekseen, paniikki ja pelko ovat varsin epäterveellisiä tunnetiloja jos ne jatkuvat pitkään, kuten tässä tapauksessa jo vuodesta 2022 saakka. Kyllä, massavalvonta on hanurista ja suoraan Orwellilta lainattua, mutta sen kiertämiseen löytyy kyllä keinoja. Aivan kuten tähänkin saakka, kaikki estot ja valvonnat ovat ohitettavissa jos asiaa pitää riittävän tärkeänä. Tämä ikävä pikkuseikka on myös tietenkin unohtunut näiltä totalitarismin kannattajilta, mutta eipä se todellinen syy ole koskaan ollutkaan ”lasten suojelu” vaan massojen hallinta. Mitä aikaisemmin kansan riveissä kasvava ärtymys kyetään havaitsemaan, sitä tehokkaammin se kyetään aseistamaan kansaa itseään vastaan. Pelko estää järjenjuoksun aivan yhtä tehokkaasti kuin viha, joten on vallanpitäjille erittäin positiivista, että pelihousuja revitään taas oikein urakalla tämän asetuksen ansiosta.

Ja kolmanneksi, kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, ei tällä vielä saada ihmisiä barrikaadeille vaatimaan EU:sta eroa, ei likimainkaan. Varoventtiilit ovat valmiina ja kansa saa äänestää oikein jälleen kerran, koska vain äänestämällä voi vaikuttaa. Jos vanhoista puolueista ei löydy sopivaa ehdokasta tai silmät ovat jo sen verran auki että näkee niiden paskapuheiden lävitse, ainahan voi äänestää jotain pienpuoluetta, joka lupaa kuun taivaalta ja pelastuksen nykyiseen hulluuteen. Enemmistö lompsii sinne uurnille, antaa valtansa muille ja odottaa muiden korjaavan asiat. Jos ei natsaa taaskaan, sitten sopeudutaan uuteen normaaliin ja elämä jatkuu. Sammakko osaisi loikata kattilasta heti kun lämpö ylittää tietyn rajan, mutta ihminen sopeutuu ja hyväksyy aina siihen saakka, kunnes se palovamma osuu omalle kohdalle kunnolla. Ensilääkkeeksi riittävät ne varoventtiilit ja kun sekin on kokeiltu, seuraa luovutus, hiljainen hyväksyntä ja omien tapojen muutos tai uuden etsintä.

Luovutus on se yleisin suojakeino, väittäisin. Pitäkää tunkkinne. Yleisyytensä vuoksi kaikki äänestämättömät lasketaan usein tähän ryhmään ja heitä syyllistämällä kuvitellaan kannatuksen kasvavan. Hopiumia kansalle tarjoilevat pienpuolueet ovatkin siksi järjestelmälle ensiarvoisen tärkeitä, siinä kun niiden oikeat mahdollisuudet vaikuttaa yhtään mihinkään ovat hyvin lähelle nollaa. Tyhjillä lupauksilla voi saada luovuttaneen kokeilemaan vielä kerran, pari, mutta mobilisointiin tarvittaisiin huomattavasti enemmän strategista pelisilmää kuin mitä siinä suunnassa on tarjolla - sori siitä.

Hiljaisen hyväksynnän ja omien tapojen säätäminen onkin mielestäni huomattavasti terveellisempi vaihtoehto. Vielä parempi olisi kuitenkin passiivinen vastarinta yhdistettynä tapojen muutokseen, mutta näiden kahden eroa on hankala ymmärtää. Erona luovuttamiseen on siinä, muuttaako sitä omaa käyttäytymistään tietoisesti vai ei, mutta hyväksynnän ja vastarinnan ero näkyy asenteessa. Tai no, sisäänpäin näkyy, ulospäin ei juurikaan. ”En hyväksy, en kannata, en luovuta valtaani kenellekään enkö suostu pelaamaan samoilla pelisäännöillä” vs. ”Näin se nyt vaan on, joten mukaudun tulevaan.” Miksi sitten passiivinen vastarinta olisi ”parempi” vaihtoehto? Mielestäni siksi, että taistelutahto on vielä matkassa, valmiina taisteluun jonka voi voittaa - tämä peli on jo hävitty joka tapauksessa.

Osa taas on luomassa uutta, vaikkakin hyvin hyvin pienessä mittakaavassa. On uusia malleja demokratiasta, on toiveita monarkiasta tai vastaavasta sekä sitten näkemykset kokonaan uusista hallintomalleista, myös kokonaan ilman hallitsijoita. Mielenkiintoisia ajatusharjoituksia, ehdottomasti, mutta niiden myyminen massoille on vielä hankalampaa kuin saada pienpuolue äänestämällä valtaan. Ei siis todennäköisyytenään nolla, mutta hyvin lähelle sitä.

Nähdäkseni ainoa tapa ”kaataa” tämä Chat Control ja vastaavat hulluudet ei ole vallankumous, ei porukalla juoniminen eikä mikään massoihin vaikuttaminen, vaan henkilökohtainen vapaus ja sen tuominen ilman itsesensuuria julki. Ajattelee ennen kuin sanoo ja sitten sanoo just kuten ajattelee. Sensuurilla voidaan estää aatteiden leviäminen hetkellisesti, mutta aatetta ei voida koskaan ”tappaa”. Eri aatteiden ”isät” ovat usein saaneet päänsä pölkylle, mutta ne jäävät aina kummittelemaan ja joku kaunis päivä ne löytävät uuden reitin ja uudet kuteet. Itse luotan ihmisyyteen, myötätuntoon ja järjen voittamiseen. Että se tapahtuisi elinaikanani? Ei toudellakaan. Ihmiskunta ei ole vielä likikään valmis suuriin muutoksiin - kunhan nyt ensin edes useampi kasvaisi aikuiseksi ja osaisi keskustella sen mukaisesti niin siitä se lähtisi.

Pahoinvointilääkettä

HS valisti meitä kuolevaisia esseellä: ”Oksetus ja väistely eivät pysäytä laitamedian nousua — Perinteistä mediaa haastavista audiovaikuttajista voi kehittyä vaihtoehtoisen julkisen keskustelun areena.” Koska juttu on vain tilaajille, sen linkittäminen on turhaa. Progressiivinen laita innostui ja vaatimuksia näiden ”pahojen” vaikuttajien hiljentämiseksi lenteli pitkin somea - uhka demokratialle ja silleen. Konservatiivisena itseään esittävä laita otti hieman varovaisemmin vastapalloon lyönnin, koska artikkelissa mainittiin taikasanat ”antisemitismi” ja ”juutalaisvastaisuus”. ”Laitamedian” kuluttajat taas antoivat palaa ja ryöpytys oli … tavanomaista nykykeskustelulle.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori oli siis kysellyt kavereiltaan mitä mieltä he ovat näistä konservatiivisia näkemyksiä omaavista podcasteista. Ne harvat, jotka olivat kyenneet niitä kuuntelemaan, kertoivat eri oireista joita he olivat saaneet - pahoinvointia ja ärsytystä. Artikkelin maalituksen aiheuttama Streisand-efekti tosin aiheuttanee halutusta päinvastaisen reaktion, eli ”älkää vaan kuunnelko” muuttuu ”hei katsokaa näitä jos et ole kanssani samaa mieltä”. Ne edistyksellisten ”omat” eivät ”vihakuuntelun” lisäksi ole aiheista kiinnostuneita, mutta vastapuolella saattoi olla vielä jokunen jotka eivät mainituista podeista tienneet - nyt tietävät, hienosti hoidettu!

Itse tulkitsen ”laitamedian” tarkoittavan Overtonin ikkunan laitojen aiheuttamien rajojen lähestymistä median tuotannossa. Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että oli se ”normi” mikä tahansa, aina löytyy niitä jotka ajattelevat toisin. Kuinka kaukana ajattelu on normista, se määrittää kuinka laidalla se ajattelu on. Se miten siellä keskellä olevat haluavat hoitaa asian, kertoo paljon yhteiskunnan vapaudesta. Jos ”väärät” mielipiteet tulisi kieltää, rajoittaa tai niitä pitää halveksua, olemme autoritaarisessa yhteiskunnassa. Leimaamalla kaikki poikkeavat näkemykset ”demokratian vastaiseksi”, tulee itse todistettua olevansa liberaalin demokratian vastainen. Siinä kun ajatusten markkinapaikka, sananvapaus, ovat aatteen ytimessä ja suostuttelevin tarina on loppuviimein kansan yleinen näkemys eli tahto.

Oikeastaan nämä ”laitamediat”, joista monet podcastit ovat yksi muoto, johtuvat syistä, joita laitamedialta ollaan vaatimassa ja jotka ovat ”valtamedialta” päässeet unohtumaan. Itketään siis ”journalismin ohjeiden” mukaista mediaa jokaiselta joka omistaa tietokoneen ja mikrofonin, siinä kun valtamedialle hurrataan sen tehdessä 100%:sti yksipuolista tuotantoa. Laitamedioita syntyy kun maassa ei ole vapaata lehdistöä vaan eri ryhmittymien äänitorvia. Mediakenttä kyllä täyttyy sen näkymättömän käden toimesta varsin hyvin, tosin sama taikavoima lupailee ihmeitä vahvoille laita-aatteille sen koskaan toteutumatta. Paras argumentti voittakoon sanoo liberaali demokratia, kovimpaa huutava voittakoon kertoo edistyksellinen näkemys. Autoritaari taas vaan kertoo itse olevansa oikeassa ja muut väärässä, piste.

Tämä ”pahoinvointi” ja aiheiden tietoinen välttely on kyllä paljonkin tutkittu juttu, mutta artikkeli ei jostain ihmeen syystä nosta sitä esiin. Ilmiö on nimeltään ”kognitiivinen dissonanssi”, joka on ihmisen luonnollinen reaktio omasta maailmankuvasta poikkeavaan tietoon. Muitakin vastaavia ilmiöitä on tutkittu ja olemassa, se on selvää, mutta pidän itse tätä suurimmassa osassa. Artikkeli ehdottaa näiden reaktioiden liittyvän johonkin luontaiseen kykyyn tunnistaa propaganda ”oikeasta tiedosta”, mikä on mielenkiintoinen näkemys ”tutkijatohtorilta” joka asiaa on tutkinut. Ihminen ei kykene millään aistilla, ei millään määrällä koulutusta tai kokemusta tunnistamaan faktaa ja fiktiota toisistaan, kun se tieto on irrallaan kaikesta muusta. Ei siis ole olemassa mitään ”totuustutkaa”, joka aistii propagandan. Minkä ihminen taas pystyy välittömästi ja usein kehon reagoinnin saattelemana tunnistamaan ne asiat, jotka ovat omaa maailmankuvaa vastaan tai poikkeavat siitä riittävästi. Asiat ovat ihmiselle totta kun niistä on samaa mieltä ja propagandaa kun eri mieltä. Tämä tutka on lähes 100% tarkka, tosin haastavammissa tilanteissa kognitiivinen dissonanssi lyö kapuloita rattaisiin. Esimerkiksi jos kaksi uhriksi laskettavaa eri ryhmää tai ihmistä ottavat keskenään yhteen, kumman puolelle tulee lyöttäytyä menettämättä omaa asemaansa siinä universumin ainoassa oikeamielisessä heimossa johon kuuluu. Objektiivisesta todellisuudesta irtautuminen lisää moninkertaisesti pahoinvointia kun se poikkeava näkemys tulee vastaan.

Syö paskaa, miljardi kärpästä ei voi olla väärässä on huono perustelu jonkin asian totuudenperäisyydelle. Vaikka joka ikinen valtamedia kertoo jonkin asian olevan X ja yksi laitamedia sanoo että Y, X ei ole automaattisesti totta ja Y ei ole automaattisesti propagandaa. Todennäköisyyslaskennalaan ei voida yksittäisen aiheen totuutta päätellä, eli vaikka laitamedia olisi ollut pielessä 90%:sti, se ei ole AINA väärässä, uskoi siihen sitten tai ei.

Ihmisen kyky erotella ja valtamedian kertoa seuraavat asiat toisistaan ovat yleensä eeppisen surkealla tasolla: faktatieto, uskomus, ajatus, käsitys, oletus, huhu ja mielipide. Kun tämä kyky yhdistetään ihmisen yksilöllisellä tavalla tulkita kaikki vastaanotettu informaatio, saadaan lopputulokseksi usein irrationaalinen ja samalla kuitenkin varsin hyvin ennustettava reaktio. Kaikki tieto kun käy läpi ihmisen omat suodattimet: vääristys, poisto ja yleistys. Näitä suodattimia voidaan ”ohjelmoida” eri tekniikoilla, jotka siellä valtamediassa tiedetään varsin hyvin. Laitamediatkin ovat alkaneet pikkuhiljaa ottaa opikseen miten ihmisiin vaikutetaan ja jostain kumman syystä se aiheuttaa suurta närästystä eri valtakeskittymissä.

Ei siinä, nämä em. kaltaisten artikkelien aiheuttamat myrskyt vesilasissa ovat varsin huvittavaa seurattavaa. Heimot ovat napit vastakkain ja kaikki tietävät olevansa ”oikeassa”. Pahoinvointiääkkeeksi suosittelenkin etäisyyden ottamista ja avoimemman maailmankuvan sisäistämistä. En tiedä miten asiat oikeasti ovat, ne saattavat olla niin tai näin. Jokaisella on kuitenkin oikeus omaan mielipiteeseensä ja sananvapauden tehtävä olisi mahdollistaa niiden näkemysten julkituominen - oli se näkemys kuinka ”hullu” tahansa. Auktoriteettiin vetoaminen, eli ”koska tutkijatohtori niin sanoi se on totta”, on varsin yleinen argumentointivirhe. Toisaalta, ehkäpä osalla meni ohitse seikka, että hesarin essee on mielipidekirjoitus pohjautuen tohtorin omaan maailmankuvaan, ei siis faktatietoa. Aivan kuten tämä teksti on oma käsitykseni asioista. Mielipide on kuin persereikä - jokaisella on yksi. Osan ripulit vaan päätyvät aina hesarin etusivulle asti?

Toimisi, jos se tehdään oikein!

Harva se päivä tulee vastaan loppuunkulunut heitto ”sosialismi toimisi, jos se tehtäisiin oikein”, jolla yleensä pilkataan aatetta väittäen, ettei se sittenkään toimisi vaikka se tehdään kuinka ”oikein” tahansa. Riippuen mitä sanalla ”sosialismi” tarkoitetaan, vastaus sosialismin toimivuudesta riippuu. Riippuu, mistä? Mittakaavasta, enimmäkseen, määritti sanan millä versiolla tahansa. Kokonaisen maan mittakaavassa, edes kaikista puhtain sosialismi, kuin myös kommunismi joka veisi asiaa vielä askelta pidemmälle, malli ei tulisi koskaan toimimaan. Skaalattuna huomattavasti pienempään mittakaavaan vastaus löytyy historiasta: toimii, kunhan se ei törmää muihin ryhmiin jotka ajattelevat toisin. Siitä asetelmasta se ihminen on lähtenyt maailmaa valloittamaan, mutta rajallisessa maailmassa rajattoman tarve tulee jossain vaiheessa törmäämään liikkumattomaan kohteeseen. Mutta tämä on ehkä jonkun toisen päivän aihe, nyt muotoillaan kysymys hieman toisin.

Hiljattain vastaan tuli lista edellisen vastakohdan suurista ajattelijoista. Friedman, Haeyk, Rand, Locke, Mill ja muutama muu individualismin, kapitalismin ja ylipäänsä jonnin sortin liberaalien suurista sankareista. Länsi on hyvin pitkälle tuota kaikkea, mutta mikään ei tunnu toimivan kunnolla kuin pienelle joukolle, joka kykenee varallisuudellaan ohittamaan ongelmat. Koska homma ei toimi läheskään kaikille, johtuuko se siitä, että individualismia ja kapitalismia ei olla tehty oikein? Täytyyhän sen niin olla, koska tuo ”mutta sitä aitoa ei olla koskaan kokeiltu” toimii kritiikkinä ainoastaan sosialismia vastaan!

Jostain syystä yksikään laumaeläin ei ole pötkinyt kovinkaan pitkälle yksistään, mutta ihminen siinä kyllä onnistuisi tehdessään sen oikein? Todisteita sen puolesta on aikasta heikonlaisesti, vaikka hyllymetrejä kirjallisuutta kyllä löytyy miten se tulisi tehdä. Toki niin löytyy kirjallisuutta myös lauman typeryydestä ja vaarallisuudesta, että ei sekään ole automaattinen tie onnelaan. Mutta jos se yksilökeskeisyys on se ainoa oikea tapa juuri oikealla tavalla tehtynä, mikä maksaa kun nirvanaa ei löydy vaan asiasta pitää harva se päivä julistaa ylivertaisuutta?

Olisiko syynä se alkukantainen pelko, joka ajoi ihmisen laumaan alunpitäenkin? Nimittäin se, että yksin on kivaa ja mukavaa, saa tehdä mitä haluaa ja kerätä lähes rajattomasti resursseja että oma napa selviää kaikesta, mutta mitäs jos joku muu tulee ja ottaa sen? Ihmisen pitää nukkua välistä eikä silmiäkään ole kuin etupuolella, minkä lisäksi vahinkoja sattuu ja joka kuopasta ei nyt yksin kaiveta tietä ulos. Yksi määritys yhteiskunnan synnylle on se, kun löydettiin ”hautausmaalta” hauta missä luissa näkyi vakavan vamman parantuminen ennen kuolemaa. Mitä se siis meinasi? Loukkaantunutta ei jätetty yksin vaan yhteisö piti heikommistaan huolta, sen sijaan että liikkumaan kykenemätön jätettiin taakse mikä on se karu kohtalo eläinkunnassa, ihmistä lukuunottamatta.

Aivan kuten on helppoa kritisoida kapitalismia ja vaatia sosialismia kapitalistisessa järjestelmässä, on helppoa julistaa yksilökeskeisyyttä kun asuu ja on kasvanut yhteisössä. Ymmärrän hyvin tyyppejä, jotka vaativat lisää vapaata markkinataloutta ja individualismia… kun ovat syntyneet kultalusikka suussa terveenä maailmaan, eli pakka on kunnossa päivästä 1 lähtien. Mutta kun on samat vaateet ja takana on käyty julkinen koulu, julkinen sairaanhoito ja muutointkin kunnan/valtion tarjoamat palvelut kelpaavat ainakin joiltain osin, niin kuvittelitko ne itse tienanneesi siinä elämäsi vaiheessa kun niitä käytit? Väittäisin, että Henkka 3v ei vielä omalla työllään maksanut päiväkerhoaan, mutta mistäs minä tiedän.

Noh, sallittakoon nyt tässä seuraavassa ajatusharjoituksessa perheen muodostama pienyhteisö, eli pappa betalar aikuisikään saakka, tai nyt ainakin teiniksi että voi itse aloittaa kesätyöt. Tappiin asti vedetty kapitalistinen, individualistinen ja meritokraattinen maailma odottaa, joten eikun kilpailemaan niiden lukemattomien muiden kanssa! Jos geneettinen lottorivi ei osunut yhtään kohdalleen, peli oli siinä, kiitos pelaamisesta ja ensi kerralla parempi tsäkä. Normaalijakauman perusteella voidaan arvioida kuinka suuri osa ihmisistä omaa tarvittavat geneettiset ja henkiset ominaisuudet, että he pääsevät peliin edes mukaan ja kuinka suurella joukolla on todellisuudessa mahdollisuus menestyä. Kannattaisi ehkä lukea myös Rawlssia jos ottaa edes hitusen henkeen?

Koska kaikki ajattelevat vain omaa etuaan ja päämääränä on saavuttaa eniten resursseja, miltäs se tilanne näyttää viikon pelin jälkeen kun vastassa on muita pelureita, jotka ovat jo elämänsä ehtoopuolella istumassa resurssivuorensa päällä tietäen kaikki pelin kirjoittamattomat säännöt? Hei, mutta meillä on reilu kilpailu, eli ällös huoli! Kukaan ei halua jakaa omastaan, eli ainoa tapa kasvaa on syödä niiden tulevien pöydältä jotka eivät ole vielä yhtä pitkällä tai alkaa kytätä haaskalintuna josko sieltä loppupäästä joku kuupahtaisi. Ja kannattaa muistaa, että jos et pärjää, se on täysin omaa syytäsi, samalla kun kaikki saavuttamasi on tietenkin omaa ansiotasi - terkuin, kaikki meritokraatit.

Koska yhteistyö on paha juttu, aina voi onneksi organisoitua, eikös? Kyllä, uskollisuus voidaan aina hetkellisesti ostaa, mutta organisaatiossa kilpaillaan muiden organisaatioiden lisäksi myös sisäisesti. Oma napa ensin, eikös? Heikkouden näyttäminen on viimeinen virhe, joten kaikki omat ongelmat on pidettävä visusti sisällään, siinä kun muiden havaitut heikkoudet ovat strategisesti pelattavia kortteja joskus tulevaisuudessa. Mahtaa yhden käden sormet piisata laskemaan montako prosenttia ihmisistä kykenee pitämään koppansa kunnossa kaikesta huolimatta.

Mutta ainahan voit tietenkin palkata jonkun laittamaan sen nupin kuntoon, tai paikkaamaan sen murtuneen jalan, eikös? Toki, jos olet onnistunut keräämään riittävästi pelimerkkejä että on siihen varaa. Jos siis uskaltaa luottaa siihen, että se toinen ei käyttäisi heikkouttasi hyväkseen, koska he ovat mukana samassa kisassa. Kilpailussa sinulla ei ole pienintäkään syytä luottaa muihin kilpailijoihin. Siispä ainoa looginen ratkaisu on määrittää peliin säännöt! Heeetkonen, eihän meillä saanut olla mitään auktoriteettiä joka vahtisi sääntöjä, yksilön vapaudet ja kilpailu ratkaisevat näkymättömällä kädellään kaikki ongelmat!?

No höh, piti se olla vissiin joku pitämässä lakia ja järjestystä, vaikkei niitä pitänytkään tarvita. Kukas ne säännöt sitten määrää? Loogista olisi antaa sen päättää jolla on eniten valtaa, koska yksilö on kuningas ja se kaikista hyveellisin josta todisteena on suurin vuori. Olisi järjen köyhyyttä ottaa yleistä mielipidettä lakien pohjaksi, koska silloin myös ne jakauman alapään jantteritkin saavat sanansa sanotuksi ja enemmistö on kuitenkin vain keskivaiheilla, pilaten koko kilpailun hengen missä voittaja vie kaiken. Jos hypätään hetkellisesti todellisuuteen, meidän hybridijärjestelmässähän homma pelaa niin, että voittajat sanelevat säännöt ja kaikki saavat kirjoittaa Joulupukille (vaalit) mitä toivoisivat, hyväksyen kuitenkin sen mitä sanellaan. Mutta hei, individualistit ja kapitalistit kykenevät varmasti sopimaan täysin reilut pelisäännöt ihan kaikille, koska kenelläkään ei ollut se oma lehmä ojassa…

Eli aivan mahtava tulevaisuus, kunhan nämä aatteet tehdään juuri oikein! Mikään ei voisi mennä pieleen, ihmisten ollessa täysin loogisia olentoja ja perustavansa päätöksenteon järkeen, ei tunteisiin tai muuhun hömpänpömppään tahi ennalta opittuun. Aivan kuten ”oikeisto” nauraa ”vasemmiston utopistisille aatteille, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kuinka absurdiksi ajatukseksi ”kaikki ratkeaa kilpailulla” oikeasti paljastuu kun se perataan paljaaksi. Mutta juu, tehdään se oikein niin se pelaa. Cool story, brah.

Siihen on ihan yksinkertainen syy miksi järjestelmämme on ”sosialistinen” sille eliitille ja kapitalistinen ja yksilökeskeinen massoille. Organisoitunut vähemmistö voittaa aina kilpailussa hajanaisen enemmistön. Jos tuo ylläoleva väite kuulostaa hullulta, kuka maksaa kun A) Pankki tai B) Yksilö uhkaa ajautua konkurssiin? Tämä meidän sekasikiö nykyjärjestelmä on luotu tarkoituksella juuri sellaiseksi kuin se on, ottaen useasta aatteesta ne kaikista parhaat/pahimmat osat. Sitten niiden aatteiden yksinkertaistetut ja vääristyneet versiot on annettu kansalle riideltäväksi keskenään. Mitään oikeasti kaikille toimivaa mallia kun ei ihminen ole kyennyt luomaan, koska sille ei ole mitään tarvetta.

Molemmat ääripäät kykenevät luomaan maanpäällisen helvetin ihan täysin omine ominaisuuksineen ja molemmat hyvinkin samoista syistä. Ensimmäinen kompastuskivi jota ei ole mahdollista korjata, koska se ei ole rikki vaan ominaisuus, on ihminen. Jokainen on yksilö, jokainen on erilainen. Kollektivismi pakottaa kaikki samankaltaisiksi, siinä kun yksilökeskeisyys tuo ne ”pahimmat” hierarkian kärkeen. Kun päälle vielä molemmat aatesuunnat vaativat sääntöpohjaisuutta, etatismi/statismi ja sen mukana tuoma byroslavia laittavat ne viimeiset niitit kumpaiseenkin arkkuun. Eli ei, kumpikaan ei toimi valtion tasolla yksistään ja yhdistelemällä saadaan… noh, riippuu mitä osia otetaan.

Pohjoismainen malli toimi ihan kohtuullisesti siinä sotien jälkeen. Puhallettiin yhteen hiileen, yhteistyöllä pidettiin pahimmat porvarit kurissa ja kansa oli suhteellisen homogeeninen, joka on minimivaatimus edes etäisesti toimivalle yhteiskunnalle. Kaukana täydellisestä, tietenkin, mutta mitä sääntöpohjaisiin malleihin tulee, asiat olivat suurelle enemmistölle kunnossa, mikä mahtaa olla pieni harvinaisuus katsoi mihin suuntaan tahansa maailmalla. Itse en välitä mielivaltaisista säännöistä, jotka automaattisesti syntyvät sääntöpohjaisissa malleissa, enkä liioin pidä ketään oikeutettuna valtaan muiden yli, mikä on lähestulkoon pakollinen osa yhtään suurempia ihmisryhmiä pitämään kasassa. Voidaan siis rajusti yksinkertaistaen sanoa, että olen Platon kannalla yhteiskuntamalleista sillä erotuksella, että laittaisin hiotun version anarkosyndikalismista aristokratian edelle. Ja kyllä, nekin kokeilut menivät aikoinaan mönkään, mutta se johtui tietenkin siitä, että sitä ei tehty oikein!

Etatismi

Etatismi, ranskan sanasta ”état” - valtio, sekä statismi, lontoon ”state” - valtio, tarkoittavat samaa asiaa jota suomeksi voidaan kutsua valtiojohtoisuudeksi.

Ensiksi se suurin väärinymmärrys näistä järjestelmistä, eli rautalangasta vääntäen: sosialismi ja kommunismi ovat valtiojohtoisia ideologioita niiden yleisesti (ja samalla väärin) ymmärretyssä muodossa, mutta kaikki valtiojohtoiset järjestelmät eivät ole sosialismia tai kommunismia.

Vaikka ero voikin käytännön tasolla olla varsin pieni, itse ideologiassa on merkittävä ero. Sosialistit ja kommunistit haluavat luoda tietynlaisen maailman ja siihen keinona usein ”joudutaan” käyttämään valtiota työkaluna. Yksikään maa ei tähän mennessä ole pyrkinyt näiden ”sosialististen” aatteiden ehkäpä utopistiseen maailmaan, mutta useita eri valtioita on ajettu etatismin aatteella. Syy miksi tähän on päädytty on se, että totalitarismi, valtiojohtoisen järjestelmän tiukimman muodon nimi, kuulostaa pahalta ja sen oikeutusta vallankäyttöön on karvan verran hankala perustella tavan tallaajalle.

Perustelu kun on riisuttuna alastomaksi yksinkertaisestettuna: koska minä (valtio) sanon niin. Pehmentääkseen iskua moista mielivaltaisuutta voidaan leikkisästi kutsua demokratiaksi ja kertoa kaiken olevan ”kansan tahto” ja varmistaakseen sen ettei kansa mene sekaantumaan, saimme tasavallan. Kansa valitsee ihmiset valtaan ylitseen ja valitut tekevät just mitä lystäävät. Länsimaisen demokratian ydinaate, etatismi/statismi/valtiojohtoisuus.

Edes karvan verran järkeä omaava kykenee päättelemään täysin mielivaltaisten sääntöjen mielivaltaisuuden, mutta kun valtio sanoo taikasanan, kuuluu korvien välistä PIM ja kuin ihmeen kaupalla mielivaltaisuus katoaa. Taikasana on: laki. Ai niin kun se on laillista tai laitonta niin tietysti se on just niin! Orjuus oli laillista, lapsen kanssa naimisiin meno on laillista, vaimonhakkaus on laillista - kunhan se tehdään oikein, eli lain mukaan!

Etatismin suosio perustuu poliitikkojen keskuudessa siitä, että se on rajaton. Valtio voi määrätä mitä ja miten tahansa, täysin omien halujensa mukaan. Ainoa haaste on se, että miten asia saadaan myytyä kansalle niin ettei giljotiineja aleta kantamaan torille. Nykypäivän propagandalla se myyntityö kansalle ei ole oikeastaan edes hidaste, ainoastaan markkinoinnin normipäivä. Etatismi kuuluu vahvana osana myös fabianismiin, joka taas oli jokaisen poliitikon pelikirja viimeisen sadan vuoden ajalta.

Oli se puolueen oma aatesuunta ihan mikä tahansa, ne kaikki ajavat omia lakeja ja sääntöjä kansalle täysin riippumatta kansan tahdosta. Veteen piirtyy niin autoritäärisen ja totalitaarisen rajaviivat, eli koska mentiin ”liian pitkälle” tai ”aivan liian pitkälle”. Oma näkemykseni on se, että Suomi seilaa noiden kahden välillä, EU koittaa löytää vielä pykälää totalitaarisesta eteenpäin, mikä se sitten onkaan.

Kun valtio siis määrää kaikesta - taloudesta, omistuksesta, ruuasta, nikotiinipussin mausta ja paidassa olevasta logosta - emme ole luomassa mitään utopistista työväen paratiisia (kommunismia tai sosialismia) vaan valtiojohtoista sillisalaattia, missä poliitikkojen päähänpistot muuttuvat lakikirjan ”oikeiksi säännöiksi”. Seuraamalla rahaa voi helposti päätellä tämän asian ja löytää niitä tahoja, jotka näitä meidän marionetteja ohjaavat.

Kun sosialismi toimii

Kun ”maailman rikkain ihminen” todistaa sosialismin toimivan, syntyy täysi hiljaisuus. Elon Musk pamautti SpaceX:n osakkeen myyntiarvon ainakin hetkellisesti tähtitieteellisiin lukemiin ja siinä sivussa tuli paperilla triljardööriksi. Samassa rysäyksessä syntyi 4000+ uutta miljonääriä paikassa, mikä ”oikeistolaisessa” ajatusmaailmassa on sula mahdottomuus - työntekijöiden keskuudessa. SpaceX ei ole likikään ainoa tapaus, missä työntekijät ovat osakkaina yrityksessä, mutta vissiinkin ainoa firma, jonka arvo pomppasi kunnolla tehden hitsarista miljonäärin yhdessä yössä ilman lottovoittoa.

Yleinen tyyli palkita johtajia on antaa heille osakkuuksia yrityksestä, jossa he ovat korkeassa asemassa. Tämä antaa vahvan kannusteen saada firma rullaamaan entistä paremmin sen ainoassa tehtävässään - tuottamassa voittoa omistajalleen. Harvinaisempaa, tosin ei harvinaista, on antaa tai myydä sisäisesti niitä osakkuuksia myös alemmille toimihenkilöille. Hitsari tai siivooja harvemmin omistavat osuuksia yrityksessä, jossa ovat ”vain töissä”, mutta SpaceX:n tapauksessa juuri näin tapahtui ja kun se alkuun vessapaperin arvoinen osakekirja ampui arvoltaan taivaisiin, se lähes kännissä ja läpällä saatu tai hankittu mikroskooppisen pieni osuus firmasta olikin kultaakin arvokkaampi.

Ja ihan sieltä sanakirjasta voi mennä tarkistamaan sosialismin määrityksen: työväki omistaa tuotannon välineet. Eli sen tehtaan, maatilan, luonnonvarat ja niin edelleen - siinä paikassa työskentelevän oma selviytyminen on suoraan riippuvainen yhteisön menestyksestä. Yleisempi tulkinta, joka samalla myös tuhoaa koko idean ytimen, on että valtio omistaa tuotannon välineet. Ei ne jotka tekevät työn, vaan kasvottomat byrokraatit päättävät siitä, miten muiden tulee hoitaa hommansa yleensä ymmärtämättä tuon taivaallista miten se koko pulju toimii. Silloin kuitenkin tulisi puhua keskusjohtoisuudesta, ei sosialismista, mutta kun miestä voi kutsua naiseksi niin se annettakoon anteeksi että asioita kutsutaan täysin mielivaltaisilla nimillä. Koska ethän sinäkään vastustaisi sanojen mielivaltaisuutta ja tekisi itse kuitenkin juuri samoin kunhan vaan se aihe on omalle aatteelle sopiva, ethän?

Sinänsä pikanttina yksityiskohtana voidaan pitää myös sitä, että ”vasemmisto” oli myös hiljaa kuin kusi sukassa Muskin tempun seurauksena. Siinä oli todiste aatteen toimivuudesta, mutta koska Orange Man bad ja Musk on mukana, ei käy ei käy. Ai niin, se ongelma olikin vissiin siinä, että se ei hyödyttänyt heitä itseään millään tavalla rahallisesti siinä kun jos se olisi ollut valtion omistuksessa, olisi saanut taas sitä rahaa jakaa omille eturyhmilleen. Keskusjohtoisuuden toimivuuden todisteet taas puhuvat vahvasti puolestaan ja ainoa toimiva malli löytyy Pohjois-Koreasta, missä kaikki osaavat äänestää oikein! Hyvänä kakkosena tosin tulee länsimaista demokratiaa ihaileva koko länsi yksipuoluejärjestelmineen ja EUrostoliittoineen.

Keskusjohtoinen ja kollektivistinen malli on yleensä se, mitä sosialismiksi nykyään kuitenkin kutsutaan. Näin siis kertoo jengi, jonka oma aatesuunta juontuu fabianismista (joka on sosialistinen aate alkujaan) ja ongelma on ainoastaan siinä, kun ”väärä” porukka on johdossa. Kun oikeisto on vallassa, kaikki paha on sosialismia ja vasemmiston ollessa puikoissa, hallinto on fasistinen tai vaan natseja. Se pikkuvika vaan on se, että yksikään puolue tai ryhmä ei aja sosialismia vaan noudattaa täysin neoliberaalia talouspolitiikkaa, fabianistien taktiikalla.

Aiheeseen palatakseni, katsotaan nyt niitä sosialismin tuottamia ongelmallisia asioita. Yhteisön omistaminen on siis se ”ongelma”, eli kaikki kirjastoista lähtien tulisi poistaa, jos ollaan johdonmukaisia. Ei siis enää julkista koulua, joka kansakoulun aikoihin oli vielä muukin kuin valtion luoma aivomankeli. Julkinen terveydenhuoltokin piti siirtää pois yhteisöiltä, keskusjohdon alle ja kas kummaa kun mentiin taas päin prinkkalaa. Yksi toisensa jälkeen yhteisöjen hoitamista palveluista on siirretty kaikessa hiljaisuudessa keskusjohdon alle ja tulokset ovat olleet huonosta katastrofaaliseen. Miksi? Koska se sama kenkä ei edelleenkään sovi kaikille.

Missä se ongelma kuitenkin oikeasti paistaa läpi on kunnioituksen katoaminen yhteiseen. Kun ihminen maksaa veroja, kasvoton verottaja kerää ne ja jakaa poliitikoille, jotka ovat irtautuneet todellisuudesta, siitä ihmisten arjesta. Uudistukset ajetaan läpi täysin riippumatta siitä, haluaako se yksilö ottaa siihen osaa tai ei. Kun tämä oma lehmä ojassa katoaa, siitä välittäminen on varsin heikkoa. Kuten siihen sosialismin ideaan kuuluisi, ne tuotannon välineet ovat niiden hallussa, jotka niitä käyttävät, ei kollektiivisesti kaikkien käytössä kuten se keskusjohtoisesti menee. Olemme siis menettäneet ne yhteisöt, jotka pitävät sen oman ryhmänsä puolta ja vaihtaneet sen kollektiiviin, jossa kaikkien pitäisi välittää kaikista. Ihminen ei vaan pelaa sillä tavalla, vaan se puolustaa omaa ryhmäänsä johon kuuluu kokevansa. ”Kansalainen” olisi se ryhmä johon pitäisi sitten tuntea kuuluvuutta, mutta kun näkee miten itseä ja muita kohdellaan, se kuuluvuuden tunne on kadonnut jo vuosia sitten.

Jos laajennetaan se ”yhteinen” merkitsemään sitten valtion tasoa, edelleenkin halutaan syyttää sitä ei-yksityistä omistajuutta, vaikka päivittäin nauttiikin sen tuomista eduista. Kyllä, ne kaikki voitaisiin myös tuottaa yksityisesti, jolloin käytöstä pitäisi maksaa joka taholle erikseen. Tässä se kunnioitus oman panoksen katoamisen vuoksi ajaakin asiat mönkään - miksi minun rahoillani rakennetaan jonkun toisen kunnan puolelle tie, jota minä en tule koskaan ajamaan? Alkujaan tarinassa oli mukana ”yhteiskuntasopimus”, jonka mukaan kaikki osallistuvat ja kaikki hyötyvät, vaikkakaan joka penni ei mene juuri kuten meinaisikin. Mutta kun sen valtavan koneiston pyörittämiseen (kuulemma) pakosti tarvitaan pieni armeijallinen byrokraatteja, sen yhteisen sijaan saadaan luotua byroslavia, jonka ensimmäinen tehtävä on suojella itseään kansalta.

Siksi usein kuullaankin se ”sosialismi toimisi, mutta sitä ei olla koskaan vaan tehty oikein”. Vaikka sillä onkin tarkoitus pilkata aatetta, se pitää varsin hyvin paikkansa - sitä ei kuitenkaan haluta myöntää. Kyllä, yhteisestä muuttuu varsin nopeasti se harvojen kerho josta pieni osa hyötyy kaikkien sijasta. Väitän kuitenkin, että se ongelma ei ole yhteisessä vaan ihmisten kilpailussa yhteistyön sijasta. Yhteisöjen ja yhteisomistuksen toimivia esimerkkejä on pilvin pimein, mutta ne jäävät varjoon kaikkien niiden ei niin hyvin menneiden kollektiivien kanssa. Neuvostoliitto on tästä ehkä räikein esimerkki ja EU pyrkii tekemään samaa, odottaen sen tällä kertaa toimivan.

Tätä vyyhtiä on kuitenkin lähestulkoon mahdotonta lähteä purkamaan. Kaikki ihmiset ajattelevat sen oman maailmankuvansa olevan se ainoa oikea. Kilpailu vallasta saa ihmiset hylkäämään koko ajatuksen ”yhteisestä hyvästä”. Suurin osa ihmisistä voidaan myös laskea olevan kollektiivisia, eli kaikkien pitäisi ajatella ja toimia samoin. Kun nämä yhdistetään ja annetaan valta muiden asioista pienelle joukolle, mikä voisikaan mennä pieleen? Lähestulkoon kaikki. Korjaukseksi tarjotaan neoliberalismin kaiken korjaavaa ideaa: annetaan kilpailun ratkaista asia. Ja sitten ollaan suuresti yllättyneitä, kun vaikkapa ase-, lääke- ja ruokateollisuus kusevat kansan muroihin. Lääke ei ole juurikaan parempi kuin tauti jota sillä yritetään korjata.

Aiheesta keskustelu on myös mahdotonta, kun asiat on niputettu niin vahvasti yhteen eikä niitä osata pilkkoa ongelman aiheuttaviin osiin. Yhteisöt ja yhteinen omistus on hyvä juttu, mutta niiden hallinta aiheuttaa ongelmat. Yksityinen omistus ei liioin ratkaise asiaa ja yleensä se omistus on siinäkin monen tahon hallussa, esimerkiksi osakeyhtiöissä. Ja ongelmana sama hallinta harvojen toimesta omaa etua ajatellen. Kilpailussa voi aina vain harva voittaa, muut jäävät maksajan paikalle. Ennen kuin lähes koko ihmiskunta kehittyy tasolle, missä se huomaa mitä tuhoa keskinäinen kilpailu aiheuttaa, ei tähän ole tulossa muutosta. Siihen saakka syytämme sosialismia tai kapitalismia valtion aiheuttamista ongelmista, ymmärtämättä mikä osa niissä toimii ja mikä ei. Matkalla toimivaan järjestelmään on myös vielä se tyhjästä luodun rahan vitsaus, eli aikasta kaukana ollaan.

Kaikesta huolimatta yksilö voi kuitenkin navigoida tässä pellemaailmassa suhteellisen helposti. Voi kerätä jengiä yhteisöön, tehdä yhteistyötä, antaa paskasirkuksen rullata vapaasti radallaan ja elää omien arvojensa mukaista elämää. Riittävällä joukkovoimalla koko roska voitaisiin muuttaa, mutta joukkoon liittyy se sama ongelma joka nykyisenkin sotkee: joku haluaa aina valtaan muiden yli. Mikään kun ei takaa, että uusi pomo olisi loppuviimein eri kuin vanha.

Mutta jos kukaan ei olisi vallassa muiden yli…