Oikeat ihmiset valtaan

”Kunhan vaan saataisiin äänestettyä oikeat ihmiset valtaan niin asiat korjaantuisivat!”

Tähän, nähdäkseni varsin virheelliseen, olettamaan perustuu koko ajatus ”oikein äänestämisestä” ja se on toki samalla selitys tasavaltaisen järjestelmän toimivuudesta - oikeat ihmiset tekevät oikeita päätöksiä. Paitsi että…

Ensinnä, koko järjestelmä perustuu suosiokilpailuun, minkä perusteella voittajat pääsevät tekemään niitä päätöksiä. Ja millä sitä suosiota saadaan? Rahalla. Kyllä, jokin taho voi kerätä paljonkin mainetta ja suosiota tekemisillään, mutta pohjalta löytyy lähes poikkeuksetta resursseja tehdä niitä asioita. Mitä enemmän hilloa, sitä helpommin sinne huipulle pääsee ja siellä pystyy pysymään. Plärätessäni Raimo Mäkelän kirjaa ”Naamiona terve mieli”, joka kertoo persoonallisuushäiriöistä (psykopaatit ja vastaavat) laitoin merkille kuinka tuntomerkit olivat varsin osuvia kuvaamaan valtaosaa julkisuuden isoista nimistä ja niistä ominaisuuksista ihmisissä, joita arvostetaan suuresti kilpailuyhteiskunnissa… mutta se on puhdasta sattumaa, tietenkin.

Toisekseen, oletko koskaan kuullut yhdenkään oikeasti vallassa olevan vapaaehtoisesti luovuttavan valtansa muille kuin sukulaisilleen tai kavereilleen? Vallan verkostoja on kudottu vuosituhansien aikana ja vaikka kokonaisia dynastioita on kaatunut, niiden valta ei suinkaan ole päätynyt kansalle vaan kilpailijoilleen. Joka ikinen suuri tapahtuma ja katastrofi on satanut aina niiden kaikista varakkaimpien laariin ja kärsijäksi on aina päätynyt se tavan kansa, Joka ikinen sota ja konflikti on lihottanut harvojen taskuja kaikkien muiden kustannuksella. Ja nyt oletetaan, että heidän hyväksymänsä ihmiset olisivat jollain tapaa halukkaita muuttamaan järjestystä?

Luetteloa voitaisiin jatkaa vielä kappalekaupalla, mutta sen sijaan laajennetaan hieman tuota ”hyväksyttyjä” tahoja. Nimittäin mediasta voi helposti tunnistaa hyväksytyt ehdokkaat missä tahansa vaaleissa. Tästä varsin loistava esimerkki on Mikä-Mika Aaltola, joka nousi täydestä tuntemattomuudesta median lemmikiksi. Artikkeli toisensa jälkeen hänen asiantuntemattomia lausuntojaan levitettiin kuin Herran sanaa kerrakseen ja naistenlehtien kannet ja sisäaukeamat täyttyivät samaistuttavista tarinoista kansan miehestä. Kaikki vaikutti siis hyvältä ja kisasta näytti tulevan kolmen (Stubb, Haavisto ja Aaltola) kamppailu, kunnes hän sitten meni tekemään kardinaalimunauksen - hän puri ruokkivaa kättä ja paljasti miten sirkus pyörii. Medialla.

Kun omistava luokkaa julistaa mediassa jotain asiaa, kansa kuuntelee ja ennen kaikkea uskoo mitä sanotaan. Vallan vahtikoira toimii siis valtaapitävien vahtikoirana, huolehtien siitä ettei kukaan pääse pilaamaan faktoilla hyvää tarinaa. Valtapelissä se istuva presidentti on lähinnä vatsastapuhujan nuken ja kumileimasimen yhdistelmä, joten sinällään tämä Aaltolan tapaus on täysin merkityksetön (ja ei, en pitänyt häntä millään mittarilla ”hyvänä” ehdokkaana), mutta se osoitti kuinka tarkasti joka ikisen virkaan päätyvän tai halajavan on osattava pitää se turpansa kiinni tietyistä asioista. Samalla tämä seikka paljastaa sen, miten kaikista kieroimmankin korkkiruuvin voitaisiin oikaista ja saada ne puhuvat päät tekemään edes auttavasti jollain tavalla hyviä päätöksiä. Nimittäin sillä medialla…

Olisi nimittäin lähestulkoon se ja sama kuka siellä Arkadianmäen sirkusteltassa painaisi nappia ja pitäisi puheita, jos siitä joutuisi oikeasti vastuuseen. Edes ne pahimmat psykopaatit eivät ole niin hulluja, että pilaisivat oman maineensa ja asemansa jos olisi mahdollista jäädä kiinni ja joutua vastuuseen teoistaan. Sääntöpohjainen järjestelmä ei tietenkään takaa hyviä päätöksiä millään tavalla, mutta se voisi toimia hyvänä pelotteena päättäjille. Nykytilanne on tietysti täysin päinvastainen - media suojelee päättäjiä ja oikeuslaitos hoitaa loput, jolloin yksikään päättäjä ei joudu mistään vastuuseen. Mutta tässä nouseekin tämä ”demokratia” eli tarkemmin oklokratia (massojen valta) voimiinsa - jos media kertoisi massoille miten jokin taho heidän muroihinsa kuseskelee, siinä voi tulla kiirus lähteä karkuun.

Valtamedialta ei tosin kannata odottaa mitään moista, koska ne ovat suoraan vallanpitäjien alaisuudessa, mutta yksittäisiä toimijoita löytyy toisaalta ainakin joitakin. En nyt lähde erikseen maalittamaan sen tarkemmin mitään tahoja, mutta pieni hatunnosto on nähdäkseni paikallaan ainakin kahdelle … toimittajalle? En tiedä millä nimikkeellä tulisi kutsua näitä yksittäisiä ihmisiä, jotka koettavat nostaa näitä vallanpitäjille ikäviä faktoja esiin? Joka tapauksessa, pari tämmöistä löytyy ainakin twatterista ja facesta, Vesa Raiskila ja Sami Antinniemi. Jos heidän kaltaisiaan paljastusjournalismia tekeviä olisi enemmän, yhä useampi valtaapitävien rötös tulisi … niin.

Tässä törmätäänkin siihen suureen ongelmaan, minkä vuoksi tämä länsimainen demokratia kusee jatkuvasti kansan muroihin sen sijaan että se mahdollistaisi oikeudenmukaisen järjestelmän. Nimittäin näitä herrojen rötöstelyjä ei 99% kansasta tulee koskaan näkemään. Sanoma ei kulje, kansa on autuaan tietämätön heille tärkeistä asioista mutta ainakin kansa tietää mitä juonenkäänteitä Salkkareissa on tapahtunut ja kenen potkupallojoukkue on saanut tehtyä korin. Leipää ja sirkushuveja, kuten Rooman tasavallassa aikanaan.

Voisi toki kuvitella, että ne epäkohdat kiinnostaisivat useampia, mutta kun suurella enemmistöllä on oma lehmä ojassa, miksi he keikuttaisivat venettä? Lähes kaikilla on vähintäänkin sukulaisia ja tuttuja asemissa, jotka saattaisivat vaarantua jos korruptio tulisi esiin. Vaikka se yksittäinen temppu olikin ”vastapuolen” puolueen ansiota, ei kannata nostaa kissaa pöydälle kun se oma porukka on tunkenut luurankoja myös kaappiin vuosikausia. Ja sitten ihmetellään miksi mikään ei muutu.

Ja täten kansa päätyy samaan vanhaan viisauteen - vain äänestämällä voi vaikuttaa. Siis siihen, minkä porukan diktatuurilla edetään. Muista viis, kunhan itse hyötyy? Ja siksi paljastukset korruptiosta eivät leviä ja sama sirkus jatkuu. Toivottavasti ötökät maistuvat, kun olet onnellinen Klasun vietyä tuhkatkin pesästä…