Heilureista

Vaalit ovat ohitse ja heiluri on jälleen heilahtanut oikealta vasemmalle. Yllättyneitä ei tarvitse juurikaan etsiä, järkyttyneitä toki jonnin verran. Kun jenkeissä leikataan, se tarkoittaa valtion korruptiossa ja menoissa, kun taas Suomessa leikataan aina vähäosaisilta. Lopputulos on toki valtion kannalta sama - raha säästyy - mutta kansalle vaikutus on hieman erilainen. Kun kansalta leikataan, se alkaa kääntymään vasemmalle ja kun kansalle menee hyvin, se kääntyy enemmän oikealle. Kansa on aina ollut ailahteleva, aaltoileva, minkä vuoksi usein puhutaankin heiluriliikkeestä usein juuri vasemmiston ja oikeiston välillä.

Sama heilahtelu pätee moneen muuhunkin asiaan, yleensä niihin missä on ne vastakkaiset näkemykset. Konsensusta ei pyritä edes etsimään, vaan asiaa lobataan suuntaan ja toiseen ja annetaan kansan yleisen mielipiteen määrittää se ”oikea” kohta. Yleistä mielipidettä on kuitenkin varsin helppo manipuloida ja koska ihmisiä kiinnostaa lähinnä miltä asiat näyttävät ja vaikuttavat, sen sijaan mitä ne oikeasti ovat, (valta)media on avainasemassa heilureiden liikkeen nopeudessa ja suunnassa.

Heilurit, siis ”oikean elämän” ei hypnoterapeutin, kuitenkin harvoin pysyvät paikallaan siinä ripustuspisteessään. Sen sijaan että liike olisi siis kiinteä ”vasemmalta oikealle”, se kiinnityspiste liikkuu jatkuvasti johonkin suuntaan. Mukaan siis kerätään uusia asioita ja joskus se alkuperäinen liike on jäänyt kauaksi historiaan ja uudet tuulet puhaltavat liikettä heiluriin. Ainoa vakio on siis vain se heilahtava liike kahden välillä. Politiikassa tämä on hyvin havaittava ilmiö, koska alkuperäisten vasemmiston ja oikeiston kannat ovat etääntyneet aivan toisaalle - ainoastaan nimet ovat säilyneet, merkitykset ovat muuttuneet.

Kansa siis edelleenkin uskoo politiikan olevan vasemmiston ja oikeiston (tai jenkeissä konservatiivien ja liberaalien) välillä ja he äänestävät sen mukaan miten itse identifioituvat sillä akselilla. Molemmat kannat tekevät kaikkensa vetääkseen kansan yleistä mielipidettä puolelleen ja aina kun julkisuudessa jompi kumpi puoli kämmää pahemman kerran, vaihdos sinne toiseen suuntaan voi tapahtua yhdessä yössä, kuten nyt vaikkapa persuilla kävi.

Nykyinen länsimainen poliittinen heiluri onkin lähinnä woken ja konservatismin välillä, siinä kun talousasioissa kaikki valtapuolueet seuraavat samaa neoliberaalia talouspolitiikkaa. Kansa saa valita kuka saa ja keneltä otetaan, unohtaen aina ne kaikki muut jotka ovat osana samaa järjestelmää ja näin tehdessään kasvattavat sitä tulevaa vastareaktiota. Hullun hommaa, sanoisin, ja järkevämpää olisi hoitaa asioita kaikkien etu huomioiden eikä niin, että vaan voittaja kerää potin. Tähän ei kuitenkaan ole muutosta tulossa koska ”vain äänestämällä voit vaikuttaa” ja enemmistö, tosin varsin niukka enemmistö, edelleenkin kannattaa tätä vakaata purkupalloa joka jättää aina jälkeensä tuhoa sen seuraavan porukan korjattavaksi ja näin talous pyörii!

Tämä ongelma, jos sitä sellaisena pitää, olisi kuitenkin korjattavissa. Sen sijaan että ihmiset vetävät tai työntävät sitä heiluria johonkin suuntaan, se pyrittäisiin vakauttamaan ja tasoittumaan maltilliselle tasolle, ollen täten muutakin kuin muutaman tahon hetkellisenä etuna. Jos siis halutaan jostain kumman syystä säilyttää nämä heilurit kansan huvina.

Suurten massojen kanssa näiden heilureiden hidastaminen tai jopa poistaminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Miksi? Koska ne keräävät niin runsaasti energiaa itseensä, niiden suunnan muuttaminen vaatii yleensä niin paljon vastakkaiseen suuntaan energiaa, että korjausliike menee reilusti yli. Kansakunnan tasolla tulemme siis mitä todennäköisimmin näkemään samaa vaihtelua hamaan tulevaisuuteen saakka. Yksilötasolla tilanne on kuitenkin toinen…

On nimittäin jokaisen täysin itse päätettävissä lähteekö siihen leikkiin mukaan ja liittyykö sen joukkomielen yhteiseen puurtamiseen. Jokainen äänestämätön sanoo ”ei kukaan noista ehdokkaista, ei enää samaa vanhaa heiluria” ja kun se irtisanoutuneiden määrä ylittää reilusti sen vanhalle järjestelmälle energiaa syöttävien määrän, se liike hidastuu ja saattaa jopa lakata. Vallanpitäjät ovat tämän toki tienneet iät ja ajat, joten sitten vaan keksitään jokin uusi heiluri kansalle keinutettavaksi ja sirkus jatkuu. Mutta yksilötasolla kyse on valinnasta.

Puhutaan sitten politiikasta tai jostain muusta asiasta joka jakaa ryhmää, heilureihin osallistuminen ja niille energian antaminen riippuu aina siihen osallistuvista yksilöistä. Jos asioiden annettaisiin tasaantua ja niistä keskusteltaisiin asiallisesti, väittäisin että minkä tahansa asian suhteen olisi mahdollista löytää ratkaisuja, jotka sopisivat lähes kaikille. Meille kuitenkin opetetaan ja pienestä pitäen kilpailun ihanuus ja se, kuinka voittajat ovat oikeutettuja haukkaamaan kakusta leijonanosan. Jos et pärjää kilpailussa, se on aina omaa syytäsi - näin meille kerrotaan. Ja kuka tästä hyötyy? Ne, jotka osaavat pelin säännöt ja ovat valmiita pelaamaan voittaakseen.

Suuri enemmistö kansasta ei kuitenkaan halua tahi kykene kisaamaan kaikkia muita vastaan vaan he olisivat varsin tyytyväisiä pelkästä hetken rauhasta ja turvallisuudentunteesta. Mutta kerroppa kansalle, että jos ette nyt juuri tee kuten sanomme, tulee iso paha susi ja vie kaiken niin johan taas kansa lentää paniikissa äänestyskoppeihin turvaamaan omaa selkänahkaansa! Einstein taisi määritellä hulluuden niin, että toistamalla samaa odottaa eri tulosta. No mutta katso nyt jenkeissä, itäeuroopassa ja vaikka Lahdessa Pro Lahti, äänestämällähän vaikutettiin! Juu, annettiin taas heilurille uutta vauhtia ja hieman eri suunta.

Miten on, kun näet jonkin heilurin aiheessa kuin aiheessa, hyppäätkö mukaan antamaan sille vauhtia haluamaasi suuntaan vai annatko niiden heilua rauhassa ihan keskenään? Suuret heilurit vievät jopa kansakuntia mukanaan ja sitten vuosia myöhemmin päivitellään niitä tuhoja joita saatiin aikaiseksi. Historiasta voitaisiin aina joskus ottaa oppia, eikö totta? Mutta kyllä se sitten seuraavalla kerralla, kunhan vaan kaikki äänestää oikein!

Muutosvastarinta

Alivaltiosihteerin vuosien takainen sketsi viikon luontoäänestä ”muutosvastarinta” on loistava kuvaus minkä tahansa järjestelmän muutoskipuilusta. Oli se muutos kuinka hyvä tahansa, osa ihmisistä tulee aina sitä vastustamaan ja siitä sketsissä on kyse. Puhutaan nyt kuitenkin enemmänkin itse järjestelmistä, eikä vaan niiden osista joita ihmiset järjestelmän sisällä ovat. Muutosta vastustava järjestelmä on yleensä varsin vakaa, mitä voidaan pitää monessa kohtaa positiivisena asiana, mutta samalla vakaa järjestelmä ei usein kykene reagoimaan nopeasti muuttuvaan maailmaan riittävällä nopeudella. Ja päälle vielä se, että kuinka ”hyvä” se hyvä muutos on, jos kyseessä on yhtään monimutkaisempi järjestelmä jossa osien summaa ei kunnolla edes tiedetä?

Koska vaalit ovat taas tuloillaan ja vaalisirkus täydessä vedossa, tarkastellaan tätä ”koneistoa” ja sen pysyvyyttä ensin kahden esimerkin voimin. Ensiksi tämä SOTE-soppa, joka on myös osana tulevaa äänestystä.

Byroslaviassa kaikki ongelmat ratkaistaan aina lisäämällä byrokratiaa ja tämä aluevaalisydeemi on siitä malliesimerkki. Lisäämällä ylimääräisiä rakenteita johtoon pyritään ratkaisemaan paisunutta byrokratiaa ja järjestelmän monimutkaisuutta. Itse se tekevä porras on unohdettu, vaikka suuri osa terveydenhuollon ongelmista juontaakin yksinkertaisesti siitä, että niitä tekeviä käsiä nyt ei vaan ole riittävästi. Digitalisaatiolla kuulemma asiat sutviutuu ja kyllähän se niin on - korvataan kaikki paperinpyörittelijät tekoälyllä! Ei se tekoäly ainakaan paljoa huonompia päätöksiä kykenisi tekemään vaikka se repisi kaikki vastaukset hanuristaan?

Jo valmiiksi monimutkaista järjestelmää siis haluttiin korjata tekemällä siitä vielä monimutkaisempi, koska sisällä olevia verkostoja ei tuosta vaan voida pyyhkäistä olemattomiin ja kaikki kaverin kaverit pitää sijoittaa uusiin suojatyöpaikkoihin. Idea suuremmista yksiköistä ja sen kautta resurssien säästämisestä kun on ihan validi ajatus, jos ne vanhat rakenteet vedettäisiin kerralla uusiksi. Mitään takeita uuden järjestelmän toimivuudesta ei liioin ole, koska päätöksiä tekevät byrokraatit eivät millään kykene hahmottamaan kaikkia osia ja niiden yhteyksiä, jotka vanha järjestelmä oli vuosien saatossa saanut soljumaan varsin sujuvasti. Tehottamasti ja kalliisti, toki, mutta varsin sujuvasti kun kaikki tiesivät miten se systeemi pelasi. Tuhoon tuomittu ajatus jo lähtökohdiltaan mutta hei, joku tienasi ja hyötyi! Ja vain sillä on merkitystä.

Trump näyttääkin nyt mallia jenkeissä kuinka se muutosvastarinta murretaan ja järjestelmät vedetään uusiksi kertaheitolla. Tuhansia ihmisiä kilometritehtaalle, suuria muutoksia rahavirtoihin ja toimintasäännöt perustavaa laatua muuttaen. Siinä on resepti toimivaan uudistukseen, tosin alkuinnostuksen laannuttua mikä todellisuudessa muuttuu? Se kuka hyötyy ja millä tavalla. Tämä teknokraattien nousu on lähes varmasti hieman vähemmän dystooppinen kuin mihin wokesekoilu olisi johtanut Kamalan hallussa, mutta en pidättelisi hengitystäni että muricasta tulisi niin mahtava kuin myyntipuheissa nyt rummututetaan. Ja kuten tiedetään, sillä todellisuudella ei ole oikeasti mitään merkitystä, koska ainoa mikä ratkaisee on se, miten ihmiset näkevät asian. Siksi suomalaisetkin ovat maailman onnellisin kansa!

Molemmat esimerkit ovat mielestäni mallikkaita näytöksiä siitä, kuinka suuria järjestelmiä isosti rukkaamalla voidaan saada paljon aikaiseksi. Niissä myös nähdään kuinka paljon resursseja niihin muutoksiin tarvitaan, kuinka paljon asioita on ”pakko” vasaroida lekalla läpi ja kuinka tarkasti kohdistetuilla toimilla voidaan suuriakin rattaita kääntää vauhdikkaasti uuteen asentoon. Yhteistä on myös se, että muutos ei ole mikään hienovarainen liuku vaan nyrkki lyödään pöytään ja tiettyyn päivämäärään mennessä se jokin asia muuttuu tai itkee ja muuttuu. Ja mikä muu on yhteistä? Mitään takeita yhdenkään muutoksen toimivuuteen halutulla tavalla ei ole. Kyllä, niillä voidaan saada jokin tietty asia muuttumaan päällisin puolin just kuten meinattiin, mutten miten se vaikuttaa kokonaisuuteen on täysi arvoitus.

Hienovaraisilla muutoksilla kokeillen voitaisiin mikä tahansa järjestelmä ”korjata” ajan kanssa, aivan kuten tuommoisilla rykäyksillä muuttaa kertalaakista. Jos sekä voiman määrä että resurssit riittävät, minkä tahansa asian muuttaminen mihin tahansa toiseen on mahdollista.

Monen mutkan jälkeen sitten siihen itse asiaan, eli koneistoon, jota jälleen kuvitellaan muutettavan ”äänestämällä oikein”. Uusin hassunhauska innostus onkin nyt kutsua idiootiksi niitä, jotka eivät äänestä koska antiikin Kreikassa se sana tarkoitti poliittisesti välinpitämätöntä ihmistä. Heille sanoisin, että lukekaa se Platon (ja osin myös Aristoteles) loppuun saakka antaessanne tukenne tälle ”demokratialle”. Melkein tekisi mieli myös sanoa ”..tun idiootit”…

Tämä poliittinen koneisto on varsin laaja järjestelmä, jonka vakaus nojaa vahvasti ihmisten muutosvastarintaan. Enemmistö ei halua varsinaisesti muutosta itse koneistoon vaan jotain parempaa juuri itselle jonka se ehdokas/puolue hänelle sitten lupaa… eikä juuri koskaan toteuta. Suuria jo nopeita muutoksia tapahtuukin lähes ainoastaan jonkin kriisin (luodun tai aidon) takia ja jälkilöylyissä sitten päätetään oliko se muutos hyvä vai huono. Asioita Suomessa helpottaa paljon se, että vanhoista puolueista kaikki ovat 100% mukana kaikessa mitä koneistolle ulkoa käsin syötetään ja käsi vedetään lippaan kaikesta mitä EU ja vastaavat sanelevat. Päättäjien suunnalta muutosvastarintaa ei siis ole ja kun media toitottaa ilosanoman maailman onnellisimmalle kansalle, kaikki hyvin, eikös? Asiat siis muuttuvat kuten sovittiin ja seuraukset lakaistaan maton alle tai selitellään parhain päin - kaikki siis kunnossa.

Piru on kuitenkin yksityiskohdissa ja tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Kun nämä ”uudet puolueet” nyt ovat lupailemassa kuuta taivaalta kunhan kaikki äänestävät oikein, se pieni muutosvastarinta nousee pintaan vaikka asiaa ei välttämättä tiedostaisikaan itse. Mitäs jos nämä ehdotetut asiat sotkevatkin jonkin toisen jutun joka on itselle vielä tärkeämpi? Kenelläkään kun ei ole sitä kristallipalloa, joka pystyisi näyttämään mitä oikeasti tapahtuu jos yksikin perustavaa laatua ajettava muutos tapahtuisi kuten nyt esitetään pelastavana asiana. Väitänkin, että monimutkaisten asioiden korjaamisen markkinointi on varsin huono tapa myydä aatetta eteenpäin, siitäkin huolimatta että se voisi kuulostaa hyvältä noin pintapuolisesti.

Kyllä, tässä ”koneistossa” olisi paljon muutettavaa että kansalla oli oikeasti hyvä olla ja elää. Mutta kukaan ei tiedä mitä ja miten muuttaa asioita niin, että saadaan haluttu lopputulos sotkematta jotain toista asiaa mahdollisesti oikeen ruhtinaallisesti päin persiitä. Kun vielä huomioidaan kaksoisvaltio ja hyväveliverkostot, on siinä semmoinen soppa että sen perkaamiseen menisi tuhansilta ihmisiltä vuosikymmeniä aikaa ja miljardeja paalua. Mutta kyllä se siitä ihan varmasti, kunhan kaikki äänestää oikein?

Eli muutos on mahdollinen, kunhan kaikki tarvittava on kasassa ja tieto & taito kohdillaan. Vastassa on niiden lisäksi enää se noin 80% kansasta vastustamassa muutosta ja kaikki koneistosta hyötyvät tahot siihen päälle. Itse en näe mitään sankarillista taistella taistelua, jota ei voi voittaa ja se on juuri se mitä monet nyt tekevät. Miten se olisi mahdollista tehdä viksummin? Mallintamalla erinomaisuutta ja käyttämällä sitä tietoa soveltaen. Ei hakkaamalla omaa päätä seinään ja vittuilemalla kaikille eri mieltä oleville. Saatanan tunarit…