Alivaltiosihteerin vuosien takainen sketsi viikon luontoäänestä ”muutosvastarinta” on loistava kuvaus minkä tahansa järjestelmän muutoskipuilusta. Oli se muutos kuinka hyvä tahansa, osa ihmisistä tulee aina sitä vastustamaan ja siitä sketsissä on kyse. Puhutaan nyt kuitenkin enemmänkin itse järjestelmistä, eikä vaan niiden osista joita ihmiset järjestelmän sisällä ovat. Muutosta vastustava järjestelmä on yleensä varsin vakaa, mitä voidaan pitää monessa kohtaa positiivisena asiana, mutta samalla vakaa järjestelmä ei usein kykene reagoimaan nopeasti muuttuvaan maailmaan riittävällä nopeudella. Ja päälle vielä se, että kuinka ”hyvä” se hyvä muutos on, jos kyseessä on yhtään monimutkaisempi järjestelmä jossa osien summaa ei kunnolla edes tiedetä?
Koska vaalit ovat taas tuloillaan ja vaalisirkus täydessä vedossa, tarkastellaan tätä ”koneistoa” ja sen pysyvyyttä ensin kahden esimerkin voimin. Ensiksi tämä SOTE-soppa, joka on myös osana tulevaa äänestystä.
Byroslaviassa kaikki ongelmat ratkaistaan aina lisäämällä byrokratiaa ja tämä aluevaalisydeemi on siitä malliesimerkki. Lisäämällä ylimääräisiä rakenteita johtoon pyritään ratkaisemaan paisunutta byrokratiaa ja järjestelmän monimutkaisuutta. Itse se tekevä porras on unohdettu, vaikka suuri osa terveydenhuollon ongelmista juontaakin yksinkertaisesti siitä, että niitä tekeviä käsiä nyt ei vaan ole riittävästi. Digitalisaatiolla kuulemma asiat sutviutuu ja kyllähän se niin on - korvataan kaikki paperinpyörittelijät tekoälyllä! Ei se tekoäly ainakaan paljoa huonompia päätöksiä kykenisi tekemään vaikka se repisi kaikki vastaukset hanuristaan?
Jo valmiiksi monimutkaista järjestelmää siis haluttiin korjata tekemällä siitä vielä monimutkaisempi, koska sisällä olevia verkostoja ei tuosta vaan voida pyyhkäistä olemattomiin ja kaikki kaverin kaverit pitää sijoittaa uusiin suojatyöpaikkoihin. Idea suuremmista yksiköistä ja sen kautta resurssien säästämisestä kun on ihan validi ajatus, jos ne vanhat rakenteet vedettäisiin kerralla uusiksi. Mitään takeita uuden järjestelmän toimivuudesta ei liioin ole, koska päätöksiä tekevät byrokraatit eivät millään kykene hahmottamaan kaikkia osia ja niiden yhteyksiä, jotka vanha järjestelmä oli vuosien saatossa saanut soljumaan varsin sujuvasti. Tehottamasti ja kalliisti, toki, mutta varsin sujuvasti kun kaikki tiesivät miten se systeemi pelasi. Tuhoon tuomittu ajatus jo lähtökohdiltaan mutta hei, joku tienasi ja hyötyi! Ja vain sillä on merkitystä.
Trump näyttääkin nyt mallia jenkeissä kuinka se muutosvastarinta murretaan ja järjestelmät vedetään uusiksi kertaheitolla. Tuhansia ihmisiä kilometritehtaalle, suuria muutoksia rahavirtoihin ja toimintasäännöt perustavaa laatua muuttaen. Siinä on resepti toimivaan uudistukseen, tosin alkuinnostuksen laannuttua mikä todellisuudessa muuttuu? Se kuka hyötyy ja millä tavalla. Tämä teknokraattien nousu on lähes varmasti hieman vähemmän dystooppinen kuin mihin wokesekoilu olisi johtanut Kamalan hallussa, mutta en pidättelisi hengitystäni että muricasta tulisi niin mahtava kuin myyntipuheissa nyt rummututetaan. Ja kuten tiedetään, sillä todellisuudella ei ole oikeasti mitään merkitystä, koska ainoa mikä ratkaisee on se, miten ihmiset näkevät asian. Siksi suomalaisetkin ovat maailman onnellisin kansa!
Molemmat esimerkit ovat mielestäni mallikkaita näytöksiä siitä, kuinka suuria järjestelmiä isosti rukkaamalla voidaan saada paljon aikaiseksi. Niissä myös nähdään kuinka paljon resursseja niihin muutoksiin tarvitaan, kuinka paljon asioita on ”pakko” vasaroida lekalla läpi ja kuinka tarkasti kohdistetuilla toimilla voidaan suuriakin rattaita kääntää vauhdikkaasti uuteen asentoon. Yhteistä on myös se, että muutos ei ole mikään hienovarainen liuku vaan nyrkki lyödään pöytään ja tiettyyn päivämäärään mennessä se jokin asia muuttuu tai itkee ja muuttuu. Ja mikä muu on yhteistä? Mitään takeita yhdenkään muutoksen toimivuuteen halutulla tavalla ei ole. Kyllä, niillä voidaan saada jokin tietty asia muuttumaan päällisin puolin just kuten meinattiin, mutten miten se vaikuttaa kokonaisuuteen on täysi arvoitus.
Hienovaraisilla muutoksilla kokeillen voitaisiin mikä tahansa järjestelmä ”korjata” ajan kanssa, aivan kuten tuommoisilla rykäyksillä muuttaa kertalaakista. Jos sekä voiman määrä että resurssit riittävät, minkä tahansa asian muuttaminen mihin tahansa toiseen on mahdollista.
Monen mutkan jälkeen sitten siihen itse asiaan, eli koneistoon, jota jälleen kuvitellaan muutettavan ”äänestämällä oikein”. Uusin hassunhauska innostus onkin nyt kutsua idiootiksi niitä, jotka eivät äänestä koska antiikin Kreikassa se sana tarkoitti poliittisesti välinpitämätöntä ihmistä. Heille sanoisin, että lukekaa se Platon (ja osin myös Aristoteles) loppuun saakka antaessanne tukenne tälle ”demokratialle”. Melkein tekisi mieli myös sanoa ”..tun idiootit”…
Tämä poliittinen koneisto on varsin laaja järjestelmä, jonka vakaus nojaa vahvasti ihmisten muutosvastarintaan. Enemmistö ei halua varsinaisesti muutosta itse koneistoon vaan jotain parempaa juuri itselle jonka se ehdokas/puolue hänelle sitten lupaa… eikä juuri koskaan toteuta. Suuria jo nopeita muutoksia tapahtuukin lähes ainoastaan jonkin kriisin (luodun tai aidon) takia ja jälkilöylyissä sitten päätetään oliko se muutos hyvä vai huono. Asioita Suomessa helpottaa paljon se, että vanhoista puolueista kaikki ovat 100% mukana kaikessa mitä koneistolle ulkoa käsin syötetään ja käsi vedetään lippaan kaikesta mitä EU ja vastaavat sanelevat. Päättäjien suunnalta muutosvastarintaa ei siis ole ja kun media toitottaa ilosanoman maailman onnellisimmalle kansalle, kaikki hyvin, eikös? Asiat siis muuttuvat kuten sovittiin ja seuraukset lakaistaan maton alle tai selitellään parhain päin - kaikki siis kunnossa.
Piru on kuitenkin yksityiskohdissa ja tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Kun nämä ”uudet puolueet” nyt ovat lupailemassa kuuta taivaalta kunhan kaikki äänestävät oikein, se pieni muutosvastarinta nousee pintaan vaikka asiaa ei välttämättä tiedostaisikaan itse. Mitäs jos nämä ehdotetut asiat sotkevatkin jonkin toisen jutun joka on itselle vielä tärkeämpi? Kenelläkään kun ei ole sitä kristallipalloa, joka pystyisi näyttämään mitä oikeasti tapahtuu jos yksikin perustavaa laatua ajettava muutos tapahtuisi kuten nyt esitetään pelastavana asiana. Väitänkin, että monimutkaisten asioiden korjaamisen markkinointi on varsin huono tapa myydä aatetta eteenpäin, siitäkin huolimatta että se voisi kuulostaa hyvältä noin pintapuolisesti.
Kyllä, tässä ”koneistossa” olisi paljon muutettavaa että kansalla oli oikeasti hyvä olla ja elää. Mutta kukaan ei tiedä mitä ja miten muuttaa asioita niin, että saadaan haluttu lopputulos sotkematta jotain toista asiaa mahdollisesti oikeen ruhtinaallisesti päin persiitä. Kun vielä huomioidaan kaksoisvaltio ja hyväveliverkostot, on siinä semmoinen soppa että sen perkaamiseen menisi tuhansilta ihmisiltä vuosikymmeniä aikaa ja miljardeja paalua. Mutta kyllä se siitä ihan varmasti, kunhan kaikki äänestää oikein?
Eli muutos on mahdollinen, kunhan kaikki tarvittava on kasassa ja tieto & taito kohdillaan. Vastassa on niiden lisäksi enää se noin 80% kansasta vastustamassa muutosta ja kaikki koneistosta hyötyvät tahot siihen päälle. Itse en näe mitään sankarillista taistella taistelua, jota ei voi voittaa ja se on juuri se mitä monet nyt tekevät. Miten se olisi mahdollista tehdä viksummin? Mallintamalla erinomaisuutta ja käyttämällä sitä tietoa soveltaen. Ei hakkaamalla omaa päätä seinään ja vittuilemalla kaikille eri mieltä oleville. Saatanan tunarit…
