Vaalisirkuksesta

Seuraava vaalisirkus lähestyy ja kansasta kuoriutuu jälleen kerran politiikan kokemusasiantuntijoita, jotka kaikki tietävät olevansa oikeassa ja tietävänsä totuuden. Todellisuus ei voisi paljoakaan kauempana olla, koska se sama joukko tulkitsee kaiken näkemänsä ja kuulemansa sillä yksinkertaisimmalla propagandasuodattimella: samaa mieltä asiasta = totta, eri mieltä = propagandaa. Siksi se ”oma” puolue pelastaa ja muut ovat syyllisiä kaikkeen ”pahaan”.

Jos silleen aikuisten oikeesti haluaisi selvittää onko se oma ehdokas (siis puolue, koska Suomessa ei ole henkilövaaleja D'Hondtin menetelmästä johtuen) kuinka monta kertaa tehnyt mitä lupasi ja monastikko nappia on painettu puheita vastaan. Jos ehdokas ajaa asiaa joka itselle on tärkeää, kannattaa kuitenkin muistaa että jostain itselle tärkeästä asiasta hän saattaa kuitenkin olla eri mieltä, jolloin lopputulos on joiltain osin positiivinen ja joiltain negatiivinen. Tämä ”pienimmän pahan” tekniikka takaa kuitenkin yhden asian - saat aina ja poikkeuksetta huonon ehdokkaan, joka tekee päätöksiä joitakin arvojasi vastaan.

Mutta kukin tavallaan…

Tavan tallaaja tekee usein päätöksensä äänestyksessä vastoin omia arvojaan ja sen sijaan käyttää paljon yksinkertaisempaa tapaa valita sen oman ehdokkaan. Ehdokkaan tunnistettavuus, näkyvyys, maine, ulkonäkö (myöskin sukupuoli ja ihonväri) ja loppuviimein puolue ovat ne merkittävät asiat ja ne tähän astiset tulokset painavat varsin vähän vaakakupissa. Merkityksellistä on siis lähinnä se, minkälaisen kuvan yksilö on saanut ehdokkaasta. Ja kun niitä mielikuvia on varsin yksinkertaista manipuloida, vähemmän yllättävästi saamme kerta toisensa jälkeen jotain ihan muuta kuin tilasimme. Lopputulos onkin aina sama: ”talvi yllätti autoilijat”.

Tämä länsimainen demokratia ei kuitenkaan ole mikään ikuinen malli tai ihmiskunnan kehityksen huippu, vaan samaa jatkumoa vanhaan valtapeliin josta mm. Aristoteles, Nietzsche ja Machiavelli ovat aikoinaan kirjoittaneet. Historiasta oppiminen on toki tylsää, mutta edestään se tullaan taas löytämään siinä vaiheessa kun se erite osuu tuulettimeen. Jos oletetaan, että nämä em. hahmot ovat olleet kuusalla maailman menosta, voitaisiin niistä opeista vetää kolme mahdollista polkua johonkin ”parempaan”. Vertaamalla vaikka Trumpin voittoa Machiavellin oppeihin, voidaan näitä yhtymäkohtia osoittaa useampiakin, mikä ei tosin todista millään tavalla heidän ottaneen inspiraationsa tältä varsin pragmaattiselta filosofilta.

Kaksi ensimmäistä tapaa vaatisivat rautaisen ymmärryksen miten tämä poliittinen peli oikeasti toimii ja päälle vielä osata sekä haluta pelata sitä peliä. Kaikki kolme taas vaativat itsensä hallintaa tilanteessa kuin tilanteessa, mistä lisää myöhemmin. Toki kuka tahansa saa leikkiin ryhtyä ja kuvitella muuttavansa maailmaa, mutta jos se oman pään hakkaaminen seinään ei kiinnosta, kannattaisi ehkä viisastua ennen kuin lähtee isojen poikien pelikentälle? Koska en itse ole yhdessäkään puolueessa ollut millään tavalla mukana, eikä minulla ole juurikaan ”sisäpiirin” tietoa asioista, perustuu seuraava havainto vain ulospäin näkyvään: kaikki vanhat puolueet ja osa niiden ehdokkaista osaa pelin, uusissa puolueissa ja niiden ehdokkaissa ei ole juuri mitään osaamista ja se koetetaan korvata innokkuudella, idealismilla ja iskunkestävyydellä. Voittajia ei tarvitse siis ihmetellä…


Ensimmäinen tapa - sisältä vaikuttaminen

Tämä nykyinen malli, jos siis uskoo näitä filosofeja ja heidän ajatuksiaan, olisi mahdollista ”korjata” sisältäpäin, mutta se vaatii huomattavasti enemmän paukkuja kuin ne kaksi seuraavaa tapaa. Ensiksi on kuitenkin ymmärrettävä, että järjestelmä ei ole rikki vaan se toimii juuri kuten se on suunniteltukin - suosiokilpailulla valitaan puhuvat päät, rahalla niitä päitä ohjataan. On siis valittava haluaako puhuvaksi pääksi painamaan nappia, vaiko mestariksi nukkearmeijan yläpuolelle. Jokainen päätelköön itse kuinka näihin asemiin päästään ja mitä niihin vaaditaan yksilöltä. Hakeutumalla ”vanhojen” puolueiden listoilta puhuvaksi pääksi voikin siis olla helpoin tapa päästä vallanreunaan kiinni, mutta jos pelin henki ja säännöt ovat hakusassa, lopputulos saattaa muutoksen sijaan olla vain vanhan vallan pönkittyminen.

Muutokseen sisältä tarvitaan siis ainoastaan kunnon siivu vallasta siinä parlamentissa jossa pelataan, oma verkosto koneiston sisällä olevia byrokraatteja sekä resurssit pitää vähintään kiinni (mieluiten kasvaa) siitä vallasta. Joka ikinen muu toimija on pelissä kilpailija, osa saattaa mennä myös sinne vihollisen leiman alle. Muutama vuosikymmen kovaa työtä ja riittävät resurssit saattaa siis piisata täydelliseen muutokseen! Helppoa kuin heinänteko, eiks jeh?


Toinen tapa - kansan mielipiteen muuttaminen

Koska ne nykyiset pelurit joutuvat edelleen kilpailemaan kansan suosiosta, helpoin tapa saada poliitikot muuttamaan kantaansa mistä tahansa asiasta on saada kansa vaatimaan muutosta. Sen sijaan että mennään sinne itse painamaan nappia, nämä suosiokilpailua pelaavat joutuvat ottamaan kansan huomioon ja muuttamaan omaa toimintaansa sen mukaan. Historiasta oppinut saattaisi nostaa esiin jonkun kansan jo tunteman tahon keulakuvaksi muutokselle ja riittävillä resursseilla varustettuna kansan yleiseen mielipiteeseen on mahdollista vaikuttaa asiakohtaisesti.

Siis teoriassa mahdollista, koska vastassa on useamman miljardin budjetilla pyörivä ”valtamedia”, joka ottaa aina sen vallanpitåjän puolen kun vastassa on kansa. Tähän valtamedian ohittamiseen on toki omat keinonsa, kuten on jo osoitettu muutamassa länsimaassa, mutta pääpiirteittäin kansan suunnan muuttaminen on vain marginaalisesti ”helpompi” tapa muuttaa asioita kun sitä verrataan sisältä muuttamiseen. Pelisilmää, halua, tahtoa ja resursseja jos piisaa, lähes mikä tahansa muutos on mahdollinen kansan kautta kierrättäen suoran toiminnan sijaan. Vai mitä luulit miksi esim. Elokapina on niin hyvin varustettu?


Kolmas tapa - oma tie

Jokainen kun on itse vastuussa ja itse päättää omasta reaktiostaan asioihin, voi aina valita että tehkööt herrat mitä lystää ja käskekööt mitä tahtoo, teen miten itse meinaan. Koska vallanpitäjien aseet ovat jo pitkään olleet pelko ja viha (sekä joskus toivo), jokainen voi omalla päätöksellään olla suuttumatta tai pelkäämättä vaikuttaen suoraan siihen, minkä verran ne ulkoiset asiat yksilöön vaikuttavat. Joskus se vähimmän vastustuksen reitti saattaa olla tehdä vastentahtoisesti mitä käsketään, mutta kun jo tämän asian tiedostaa, voi niitä päätöksiä omista asioista tehdä aivan eri tavalla ja asenteella kuin valtaväestö.

No mutta kuinka se nyt sitten muka muuttaa järjestelmän jos vain keskittyy itseensä? Hitaasti, tartuttamalla muita samankaltaiseen ajatteluun. Sopivasti väliin sanan säilää sivaltaen on myös mahdollista saada tätä vääjäämätöntä järjestelmän kaatumista nopeutettua, esimerkiksi laittamalla nykyiset kilpailijat napit vastakkain keskenään. Suurin osa ihmisistä kun ei kykene hallitsemaan tunteitaan, itkupotkuraivarin esiin kutittelu ja oikeaan suuntaan ohjaaminen ei ole homma eikä mikään.

Kehotanko siis ihmisiä riidankylvöön? Enhän nyt toki, pois se minusta, kunhan osoitan vaan pelin nykyisiin sääntöihin ja niissä piileviin valuvikoihin. Jos haluaa oikeasti vaikuttaa asioihin, olisi varmaan ihan hyvä ymmärtää miten peliä pelataan. Tämä siis jos haluaa vaikuttaa muiden asioihin, pelin hengen ymmärtäminen kun ei ole pakollista oman tiensä kulkijoille - siitä on tosin suuri apu päätöksiä tehtäessä.

Tämä kolmas tie on siis helpoin, sen vaatiessa ainoastaan itsensä hallintaa. Helppo? Ei likikään, mutta muihin verrattuna huomattavasti helpompi. Itsensä hallinnan ja ymmärryksen lisäksi kun kahdessa ensimmäisessä on osattava se peli, sekä omistettava tarvittavat resurssit siihen muutokseen. Tämän hetkistä oppositiota, eli näitä pienpuolueita kun katsoo niin ei puutu kuin 3/3 osaa - yhtä herkkiä loukkaantumaan kuin vihervasemmisto & persut, ei minkäänlaista pelisilmää ja päälle vielä ollaan käsi pitkällä pyytämässä muilta rahaa kaikkeen mahdolliseen. Ei näin, poijjaat, ei näin.

Muistakaa siis äänestää oikein, koska syy kaikkiin ongelmiin löytyy aina muista, ei peilistä!