Hyvesignaloinnista

(Juttu on alunperin julkaistu Markanmediassa)


Aina kun jotain ”isoa” sattuu ja tapahtuu jossain päin maailmaa, ihmiset sankoin joukoin julistavat tukevansa sitä sen hetkistä ”isoa juttua” laittamalla esimerkiksi lippuja ja kehyksiä somen profiilikuviinsa osoittamaan kuinka hyveellisiä he ovat - hyvesignalointia.

Eivät vain tavikset, mutta myös julkkikset ja joissain tapauksissa jopa yritykset ja yhteisöt nostavat lipun salkoon ja jakavat kuolematonta uskollisuuttaan sille seuraavalle suurelle jutulle. Ja kun hypetys menee ohi, asia unohtuu ja liput korvautuvat sillä sitä seuraavalla isolla jutulla. Jos vuoden päästä menee kysymään mille sitä oltiin niin kovasti lähettämässä hyviä viboja vuosi takaperin, veikkaisin että valtaosa ei enää sitä edes muista koska niin monta vastaavaa tapahtui sen jälkeen.

Mistä on oikein kysymys ja miksi ihmeessä näin oikein edes tehdään? Asiaa on jonkin verran tutkittu akateemisella tasolla ja sieltä suunnasta osviittaa ottaen pohditaan asiaa seuraavaksi. Linkkinä aiheeseen olkoon kuitenkin KVG: ”virtue signaling”.

Päällisin puolin hyvesignalointi on sitä oman rummun hakkaamasta: ”katsokaa kuinka hyveellinen MINÄ olen kun tuen tätä asiaa!” Osalla saattaa olla mukana ”oikea” usko siihen, että sillä lipulla tai profiilikuvalla ja kauniilla ajatuksilla sen muutaman postauksen ja tykkäyksen verran olisi jotain merkitystä, mutta siellä pohjalla on varsin monella se oma napa ensimmäisenä mielessä. Katsokaa MINUA, koska MINÄ välitän! Juutottakai…

Kaikissa näissä ”isoissa jutuissa” on kuitenkin aina kaksi selvää puolta nähtävissä: hyvät hyveelliset ja muut pahat ihmiset. Polarisaatio on taattu ja media kertoo kuinka jostain asiasta tulee olla mieltä. Olet joko puolesta tai vastaan, näin yleensä. Pieniä poikkeuksia toki on nähtävissä, kuten tämä S-kaupan Israel-boikotti osoittaa - media ei oikein tiedä kumman puolen rumpua tulisi hakata. Yhtä kaikki, se eri mieltä oleva porukka on pahoja, se oma puoli hyveellistä ja oikeamielistä sakkia. Ryhmien vahvistaminen on oleellinen osa hyvesignalointia.

Onko hyvesiganloinnissa sitten kyse puhtaasta esityksestä vaiko oikeasta ”uskollisuuden osoittamisesta” määrääkin paljon kuinka asiaa julkisesti julistava/liputtava nähdään. Eli onko se taho hyvesignaloiva NPC vaiko asialle omistautunut aktivisti. Ongelma on vaan siinä, että somessa näiden kahden erottaminen on lähes mahdoton tehtävä ja oletuksena on tyypillisesti se, että jos se toinen on asian puolesta, hänkin on lähes yhtä hyveellinen kuin itse ja kun toinen on asiasta väärää mieltä, hän on teeskentelevä mulkvisti ihan saletisti. Kun sen lipun kanssa lähtee kadulle saakka, se osoittaa ainakin jonkin asteista omistautumista asialle koska palaute saattaa tulla varsin kouriintuntuvasti päin pläsiä.

Hyvesignaalin uskottavuuteen vaikuttaa myös runsaasti sen pitkäkestoisuus. Jos se profiilikuva vaihtuu aina siihen uuteen juttuun, vähenee se ihmisen uskottavuus hyväntekijänä ylipäänsä - pitkäjänteisyys nähdään hyveenä, seuraavan ison jutun perässä juoksemista taas halveksutaan, paitsi kun sen tekee itse ja silleen tiätsä… ”oikein”. Nykypäivänä sitä liputusta ei otetaan enää kovinkaan vakavasti, mikä ei ole mikään ihme kun se lippu saattaa vaihtua viikottain.

Tekopyhyys ja sen seuraukset voivatkin tulla osalle yllätyksenä, kun sillä oman lipun heilutuksella ei saakkaan ylistystä kuin ”omilta” siinä kun muut alkavat halveksumaan itseään korottavia. Etenkin yrityksille nämä liputukset saattavat olla varsin haitallisia jos se oma vakioasiakaskunta ei olekaan niin innostunut kaikenmaailman hömpötyksistä verrattuna juuri palkattuun mainososastoon. Omaan jalkaan ampuminen on kuitenkin sallittua ja se avaa tietä uusille kilpailijoille?

Jos johonkin asiaan haluaa oikeasti vaikuttaa, siihen ei piisaa se profiilikuvan vaihto ja muutama tykkäys. Kun aihe vaihtuu useammin kuin sukat, huomiotaloudessa se muutos jää yleensä marginaaliseksi. Ilmiötä kutsutaankin lontooksi ”slacktivism”-termillä, finglishinä slaktivismi. Slack, laiskottelu väännettynä activism, aktivismi, muotoon - tämä kuvaakin hyvin nykypäivän ”someaktivisteja”.


Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta…

Hyvesignalointi on helppo ja varsin tehokas tapa muodostaa yhteisöjä jonkin asian ympärille. Se saattaa nostaa yksittäisen ihmisen julkisuutta merkittävästi ja sen kautta avata uusia ovia ja mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Riittävän suurella joukolla mikä tahansa asia voidaan nostaa julkisuuteen jopa kansainvälisellä mittakaavalla.

Vielä jos mukana on aistittava aitous, se saa ihmiset oikeasti kuuntelemaan. Aitous yhdistettynä moneen eri ääneen saa asian kuulostamaan tärkeältäja kun kun mukana on useita eri samaan suuntaan rummuttavia tahoja, jokainen voi löytää sen oman vivahteensa johon samaistuu. Malliesimerkki tästä oli Trumpin viimeisin vaalikampanja, missä sadat vaikuttajat kykenivät yhteistyössä saamaan oranssin miehen taakse merkittävän massaliikkeen, kukin omalla tyylillään ja silti kaikki samaan päämäärään pyrkien.

Hyvesignaloijat voidaan myös nähdä moraalinvartijoina, jotka niin luovat kuin valvovat moraalisia normeja. ”Me oikeamieliset ihmiset teemme näin” ja päälle yhteinen symboli niin johan on liikkeellä voimaa. Bernays sai aikoinaan naiset tupakoimaan ja sen muuttaminen vaati melkoisen tupakoijien stigmatisoinnin ennen kuin siitä saatiin taas halveksuttavaa. Kukkahattutätien voimaa ei parane aliarvioida?

Moraalinvartijoiden läsnäolo tuo mukanaan myös vastuullisuuden teoista ja sanoista (ja tykkäyksistä). Individualistisissa yhteiskunnissa tämmöistä yleensä katsotaan kieroon, mutta yhteisön yhtenäisyyden kannalta on tärkeää, että niitä yhteisiä normeja seurataan lähes uskonnollisesti, täysin riippumatta niiden järkevyydestä. Vaclav Havelin 70-luvun lopulla kirjoittamassa kirjassa ”Power of the Powerless” asia kuvataan hyvin ja se kaupan ikkunan lappu on vaan nykypäivänä vaihtunut siihen profiilikuvan lippuun. Oikeutettua ja hyveellistä? Jokainen päätelköön itse - tehokkuutta ei voi kiistää.

…

Onko hyvesignalointi sitten hyvä vai huono juttu? Se riippuu. Se riippuu aiheesta ja keneltä kysytään. Julkinen häpäisy on vanha rangaistuskeino. Ne taustalla naruja vetelevät tahot eivät liioin koskaan joudu vastuuseen vaan syyllinen on aina se tavan tallaaja joka tekee ”väärin”.

Hyvesignalointi on siis varsin vanha ilmiö joka somen aikakaudella on saanut uudet vaatteet. Sen seuraukset voivat vaihdella yhteiskuntatasolla suuresta positiivisesta muutoksesta täyteen katastrofiin, aivan samoin kuin yksilötasollakin. Kannan ottaminen niin suuriin kuin pieniin asioihin voi johtaa ties mihin, aivan samoin kuin niistä hiljaa oleminen. Vielä kun somessa ymmärrettäsiin, että kyse on nimenomaan hyveillä signaloinnista, ei siitä että kuka osaa pilkata muita väärämielisiä parhaiten. Ehkäpä se onkin helpoin tapa huomata kuinka aidosta omistautumisesta on oikeasti kyse?