Demokratia on matemaattisesti mahdoton

Joka ikinen kerta vaalien jälkeen syyllinen väärään tulokseen johtuu väärin äänestäneistä. Ei suoraan itse järjestelmästä joka määrittää miten se voittaja selvitetään tai edes ylipäänsä siitä, että maan johto valitaan kilpailulla, mikä taas on tarkemmin tutkittuna ehkäpä se typerin tapa valita kenellä on valta muiden yli. Eri tavoista laskea ne äänet otetaan tarkasteluun seuraava video:

Videolla toki keskitytään vain äänestyksiin, missä kyse on yksittäisen ehdokkaan voitosta eikä esimerkiksi useamman ehdokkaan läpipääsystä esimerkiksi eduskuntavaaleissa ja vastaavissa. D'Hondtin menetelmä, joka Suomessakin on pääosin käytössä, on sitten taas ihan oma järjettömyytensä, mutta sen suosiessa vahvasti suuria puolueita pienten kustannuksella, varmaankin ihan sattumalta ne tähänkin asti vallassa olevat suuret puolueet eivät siihen halua muutosta. Kuka olisikaan arvannut, että valtaan joskus päässeet tahot eivät siitä halua luopua?

Yleisin ja varmasti yksinkertaisin tapa laskea ja mitata vaikka presidentinvaalien tapaisissa vaaleissa ne äänet on se, että jokainen rustaa lappuun yhden numeron ja eniten ääniä saanut voittaa. Jos kukaan ei saanut enemmistöä (51%) ekalla kierroksella, toiselle valitaan kaksi eniten ääniä saanutta ja sen jälkeen nämä kaksi kisaavat keskenään. Jos yksikään ehdokas ei saanut sitä enemmistöä ensimmäisellä kierroksella, se johtaa välittömästi varsin suureen ongelmaan demokratian kannalta - enemmistö kansasta oli sitä mieltä, että joka ikisen ehdokkaan kohdalla he eivät halunneet kyseistä ehdokasta voittajaksi. Tämä tulos pahenee entisestään jos huomioidaan äänestämättömät, jolloin vielä suurempi enemmistö oli joka ikistä ehdokasta vastaan ja vain murto-osa puolesta.

Puheet ”koko kansan presidentistä” ovatkin siis lähes poikkeuksetta naurettavia, koska enemmistö kansasta ei häntä kannattanut. Mutta mitäs kansa äänesti väärin, paska säkä ja deal with it.

Useat eri tahot ovatkin pyrkineet parantamaan kyseistä tapaa laskea voittaja ja ovat tulleet poikkeuksetta siihen tulokseen, että on olemassa huonoja ja vähemmän huonoja tapoja laskea, mutta ei yhtäkään hyvää. Toki samaa on sanottu koko demokratiasta, eli se ei ole hyvä mutta parempi kuin kaikki muut tyylit hallita kansaa. Tämä paremmuus toki johtuu lähinnä siitä katsomissuunnasta, joten ei ole mikään ihme että tavan tallaajan vinkkelistä voi hyvillä mielin sanoa niiden kaikkien olevan huonoja.

Nykyistä tapaa voitaisiin hieman parantaa antamalla ihmisille tapa laittaa ehdokkaat järjestykseen omalta kantilta katsottuna, jolloin uusintakierroksia ei tarvittaisi lainkaan. Tällä tavalla laskettaessa voittajaksi ei kuitenkaan välttämättä päätyisi enemmistön ykkössuosikki, vaan toiseksi jäänyt joka tosin oli enemmistön (jälleen unohtaen äänestämättömät) mielestä ainakin vähiten huono. Kuvitellaan siis tilanne, että ehdolla olisi kolme ehdokasta: vasemmistolainen, keskustalainen ja oikeistolainen. Jokainen vasemmistolainen äänestäisi siis vasemmistolaista ja toisena vaihtoehtona keskusta. Oikeistolaiset tekisivät päinvastoin, mutta keskusta olisi jälleen toisena. Jos vähiten ykköspaikkoja saanut olisi siis jommasta kummasta ääripäästä, todennäköisimmin se keskustalainen voittaisi koska ne vastapuolen äänet menisivät keskelle. Olisiko se hyvä ratkaisu? Ehkä, ainakin parempi kuin nykyinen missä taktisella äänestämisellä leivotaan voittajat.

Toistaiseksi ”paras” malli taitaa kuitenkin olla semmoinen, missä ehdokkaille annetaan kuitenkin pisteet tai hyväksyminen riippumattomasti muista ehdokkaista. Sen sijaan että valitaan paras, toiseksi tullut aina viimeiseen ehdokkaaseen saakka, jokaiselle ehdokkaalle annettaisiin joko yksinkertainen ”kyllä/ei” tai sitten jokin arvosana tyyliin +10 - -10, eli täydellisesti hyväksyttävästä aina ei toudellakaan saakka. Jokaisen kohdalla pisteet laskettaisiin yhteen ja kenellä olisi keskimääräisesti eniten hyväksyntää voittaisi potin. Samalla nähtäisiin myös se, kuinka suuri kannatus olisi myös niillä ”pienillä” ehdokkailla, koska nykyinen yksi ääni malli saa varsin monet ihmiset kannattamaan niitä suuria pelureita ja pienten kohdalla sanotaankin äänen menevän vain hukkaan.

Antamalla jokin arvo (tai vaan se jaa/ei) jokaiselle äänestettävälle erikseen olisi tietysti varsin työteliäs prosessi äänestäjille itselleen, koska heidän tulisi ottaa kantaa joka ikiseen ehdokkaaseen erikseen. Mutta mitä sillä saavutettaisiin olisi se, että jonkun typerän gallupin sijaan nähtäisiin oikeasti mitä eri asioita kansa ainakin kuvittelee kannattavansa ja samalla saataisiin osviittaa sille, mihin suuntaan maata tulisi viedä. Mutta yksikään vallanpitäjä ei halua kansalla olevan sanavaltaa ja samalla myös nähtäisiin miten paljon kannatusta kullakin ehdokkaalla olisi koko kansan keskuudessa - joka ikinen äänestämätön kun olisi oletusarvoisesti jokaisen ehdokkaan kohdalla se ”ei”.

Loistava idea siis, eikös? Mutta mitäs jos yhdelläkään ehdokkaalla tai puolueella ei olisi enemmistön hyväksyntää? Voittaja(t) edelleen julistettaisiin ja (näennäinen) valta siirtyisi tälle taholle. Enemmistö ei siis edelleenkään hyväksyisi tätä tahoa vaikka sillä olisikin keskimäärin suurin hyväksyntä. Tämä tilanne olisi varsin todennäköinen jos ne äänestämättömät otettaisiin huomioon, mutta jos vain äänestäneiden valinnat laskettaisiin, olisi varsin mahdollista että ainakin joku ryhmittymä tai taho olisi enemmistön mielestä kelvollinen. Tällöin meillä olisi siis enemmistön kannattama, mutta samalla vähemmistön hyljeksimä enemmistön diktatuuri, joka edelleen saisi pakotettua jonkin aatesuunnan kaikille.

Sitten päästäänkin vielä syvemmälle ongelman ytimeen. Vaikka tällä viimeksi mainitulla tavalla saataisiinkin lähemmäksi totuudenmukainen näkemys kansan mielipiteestä kuka heitä hallitsee, se ei vielä poista ongelmaa missä nämä valitut tahot voisivat edelleen tehdä mitä lystäävät koska järjestelmä olisi edelleen tasavalta, missä äänestyksen jälkeen kansalta ei todellisuudessa kysytä enää mitään ja edustajat tekevät mikä heidän mielestään on oikein tai väärin. Vaikka kansa siis hyväksyisi ehdokkaan, se ei tarkoita millään mittarilla että kansa saisi mitä tilasi.

Ja niinkuin tämä nyt ei olisi vielä riittävän suuri ongelma itsessään, pitää muistaa että 80% kansasta on idiootteja. He eivät omaa millään tavalla kykyä arvioida kuka olisi oikeasti hyvä ehdokas vaan he perustaisivat päätöksensä pärstäkertoimiin ja median kertomaan satuun näistä ehdokkaista. Jos kansa taas saisi suoraan äänestää asioista ihmisten sijaan samalla tyylillä, eli suora demokratia, se ei liioin poistaisi ongelmaa missä ihmiset joilla ei ole harmainta hajuakaan siitä jostain asiasta saisi päättää miten sen suhteen toimitaan. Kas kun edelleenkin kansan yleinen mielipide muodostetaan medialla, voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että sillä ei ole tuon taivaallista merkitystä miten ne äänet lasketaan ja onko meillä edustuksellinen vai suora tapa vaikuttaa asioihin.

Radikaalin demokratian eri muodot pyrkivät vaikuttamaan tähän ongelmaan ainakin osittain, mutta sekään ei edelleenkään poista mielestäni sitä ongelman ydintä: valtaa muiden ylitse. Niin kauan kun joku taho saa sanella muille miten heidän tulee olla ja elää, ihminen ei ole vapaa elämään omaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Ehkäpä Aristoteles oli siinä kuitenkin varsin oikeassa, kun kertoi osan ihmisistä olevan soveltuvia orjiksi ja joku muu tekee päätökset heidän puolestaan useimmissa asioissa? Mutta miten luoda sitten yhtenäinen yhteiskunta vapaiden ihmisten kesken? Se 80 pinnaa olisi toki onnellisia ollessaan käskyjen alaisia, mutta ne loput olisivat edelleen kysymysmerkki.

Ei siis ihme, että demokratiaa pidetään vähiten huonona ratkaisuna… koska sen ohjailu oikeiden vallanpitäjien toimesta on niin naurettavan helppoa. Valistunut kansa yhdistettynä huomattavasti reilumpaan tapaan päättää yhteisistä asioista kun veisi vallan harvoilta ja sitä ei yksikään vallanpitäjä halua. Kaikkiin näihin ongelmiin suurin osa tarjoaa kuitenkin ratkaisuksi oikein äänestämistä. Heille esitänkin kysymyksen: kuis meni, noin niinku omasta mielestä?

Kilpaurheilusta

Vaikka urheilun seuraaminen noin ylipäänsä on omassa arvoasteikossa hyödyllisen ajankäytön suhteen alempana kuin kattoon syljeskely, männäpäivien keskustelut niin tästä Raygunin tapauksesta kuin miesten osallistumisesta naisten sarjoihin ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Ja koska asiahan ei minulle tietenkään mitenkään kuulu, tulee niihin ottaa kantaa entistä enemmän, eikös?

Jos Olympialaiset kiinnostavat yhtä paljon kuin meikää, on tämä koko sirkusesitys ”Raygun” saattanut mennä kokonaan ohitse. Kyseessä on siis Australian joukkueessa kilpailleesta ja noissa sirkushuveissa osallistuneesta breikkaajasta, jota pidettiin joissain piireissä lähes ilmiömäisenä tapauksena ja loppupisteiden ollessa pyöreä nolla, ”hieman” kuraa niskaansa saaneesta Rachel Gunnista. Hieman kontekstia kyseiseen henkilöön voisi ottaa hänen tohtorin päättötyöstään ”Deterritorializing Gender in Sydney's Breakdancing Scene: A B-girl's Experience of B-boying”, joka tutki Sydneyn break-dance kulttuuria intersektionaalisuuden näkökulmasta. Arvannet missä piireissä helvetti repesi kun hänen esitystään lähdettiin kritisoimaan?

Vaikka en nyt ylipäänsä kyseisestä lajista tiedä tuon taivaallista, sen verran pääsin jyvälle heidän tavastaan pisteyttää kyseistä lajia että se pyöreä nolla tuli selväksi. Jokainen erä on siis vissiinkin ”taistelu” kahden kilpailijan kesken johon sitten tuomarit (9kpl noissa kisoissa) ottaa kantaa. Molempien suoritusta arvioiden viiden kategorian mukaan, eli tekniikka, valikoima, suoritus, musikaalisuus ja omaperäisyys. Esityksessä arvioidaan näiden kategorioiden perusteella kahta kilpailijaa vastakkain ja heille annetaan prosenteissa tulos jonkinmoisella liukuvalla systeemillä, eli kilpailijoiden välissä on näissä eri kategorioissa oma mittapalkkinsa, joka sitten suorituksen jälkeen näyttää kumpi oli parempi vaikkapa tyyliin ”tekniikka: 45%-55%”. Kun kaikki viisi kategoriaa on erikseen arvosteltu, lasketaan kumpi voitti useammassa kategoriassa ja silloin tämän tuomarin ääni menee sille tyypille. Tuomareiden tulokset vedetään sitten yhteen ja katsotaan kumpi voitti useamman tuomarin äänet. Raygun ei siis ollut yhdenkään tuomarin mielestä parempi kuin vastustajansa kokonaisuudessa, eli hän sai ”nolla pistettä”, vaikkakin muutamassa kategoriassa saikin joiltakin tuomareilta isommat prosentit. Outo tapa pisteyttää, ehkäpä, mutta näillä mennään ja ”nolla pistettä” on fakta, vaikkakin se antaa kuvan täysin penkin alle menneestä suorituksesta… jota se joidenkin mukaan olikin. En tajua kuitenkaan lajista mitään, joten en lähde arvioimaan hänen suoritustaan joka tosin näytti … noh, varsin omaperäiseltä.

Ansaitsiko Raygun sitten sitä paskaa niskaansa? Ei… ja kyllä, koska häntä pidettiin ”parhaana” ja suoritus oli kuitenkin jossain amatöörin ja keskinkertaisen välimaastossa. Tämä fiasko tuskin ainakaan tulee parantamaan lajin asemaa ja mainetta, mutta, elämä on. Kisoihin osallistuu kuitenkin joka kerta urheilijoita, joilla ei ole niin sanotusti mitään asiaa sinne noin kilpailun kannalta, mutta he ovat mukana edustamassa maataan mikä on ihan ok eikä heitä yleensä tällä innolla lytätä julkisesti. Onko sitten mitään järkeä lähettää isoihin kisoihin tyyppi, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta voittaa? Vissiin on, koska Suomestakin sinne lähetetään joka lajiin edustajia, joilla ei ole pienintäkään saumaa ja silti kansa maksaa heidän matkakulunsa bilettämään ulkomaille. Reilua? Joidenkin mukaan kyllä, toisten taas ei.

Jatketaan reiluudella, eli onko sitten reilua päästää miehiä naisia vastaan kisaamaan? Trans-urheilu on puhuttanut jo pitkään ja se jakaa melkoisesti mielipiteitä. Ihan tutkittua faktaa kuitenkin on, että miehet ovat keskimäärin naisia fyysisiltä ominaisuuksiltaan ”parempia” lähes kaikilla mittareilla. Ne fyysisten ominaisuuksien ääripäät taas menevät niin, että parhaat naiset ovat toki paljon vahvempia ja nopeampia kuin keskiverto miehet, mutta huippuunsa treenattu mies pesee naiset 100-0 ja usein jo nuorten tasolla pojat voittavat aikuiset naiset. Tähän ei tarvitse uskoa, sen voi tarkistaa ihan itse halutessaan - miehet nyt vaan ovat biologisilta ominaisuuksiltaan monissa urheilulajeissa ylivertaisia. Ja sen vuoksi he kisaavat eri luokissa, mikä on täysin ymmärrettävää. Miksi? Koska jostain syystä ihmiset pitävät reilusta kilpailusta enemmän kuin epäreilusta kisasta. Ennen mies sai naisen hakkaamisesta linnaa, nyt siitä saa mitalin kun sen tekee kisoissa - joku voisi kutsua sitä hulluuden huipentumaksi.

Mutta nämä kilpailun säännöt ovat ajalta ennen kuin kuka tahansa sai itse päättää onko mies, nainen vai taisteluhelikopteri. Jos ryhmät jaetaan fyysisten ominaisuuksien perusteella eri luokkiin (esim. painoluokat), kilpailua pidetään reilumpana mutta näiden luokitusten ollessa jokaisen itsensä päätettävissä, joudutan onkelmiin. Sukupuoli kun on vissiin jokaisen itsensä päätettävissä päivittäin, miten se tulisi ottaa huomioon kilpaurheilun tapauksessa? Ne fyysiset ominaisuudet kun eivät muutu mielialan mukaan ja niiden fyysisten ominaisuuksien perusteella on urheilussa yleensä ihmiset jaoteltu eri ryhmiin. On kuulemma transfoobista epäillä muiden ihmisten identiteettiä heidän fyysisten ominaisuuksien perusteella, joten sillä kortilla jokaisen pitäisi myös itse saada määrittää sen missä ryhmässä kilpailee. Olisihan se tietysti aika huvittavaa, jos Mike Tyson olisi miesten raskaansarjan nyrkkeilyssä voittaja ja iltapäivällä Michelle Tyson nimellä myös naisten sarjan mitalisti. Ja kyllä, käytän Tysonia esimerkkinä koska mulla ei ole hajuakaan kuka on nykypäivän vastaava nyrkkeilijä…

Mutta, onko sillä nyt sitten käytännössä mitään seksuaalista merkitystä jos joku niin vahvasti kokee olevansa sitä ”toista” sukupuolta ja haluaa kilpailla heidän luokassaan? Kilpailu ei oikeastaan koskaan voi olla reilua, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Onko sillä yhdellä asialla, sukupuolella, sitten oikeasti merkitystä sen antaessa ”epäreilun” edun? Kaikki ne muutkin fyysiset ominaisuudet kun ovat pääosin määrittyneet syntymässä ja sillä treenillä ei kukaan voi niitä omia rajojaan ylittää. Lopputulos tälle ajattelulle tosin on se, että meillä olisi kaksi pääluokkaa urheilussa - miehet ja naisena itseään pitävät miehet, naisten jäädessä kauaksi taakse kumpaisessakin luokassa. Mutta, mitä sitten? Naisia kohtaan se ei tietenkään ole millään mittarilla reilua ja voisi kuvitella feministien vetävän herneen nenään kun miehet ajavat naiset pois heidän alueeltaan, mutta se ei tunnu juurikaan enää haittaavan jostain kumman syystä. Vai montako naisesta mieheksi transitioitunutta ihmistä tiedät kilpailevan huipputasolla miesten luokissa?

Jokaisen toki tulee saada harrastaa mitä tahansa urheilua siinä joukossa kuin itse haluaa, vai tuleeko? Jos se ryhmä johon haluat kuulua ei halua sinua siihen mukaan, eikö heilläkin ole oikeus päättää asiasta eikä se sinun oma napasi aja kaikkien muiden vapauksien ohi? Ongelmaahan ei yleensä ole, jos se kilpailu ei ole se suurin juttu vaan se tekeminen itsessään on palkinto. Mutta kun mukaan otetaan kilpailu, ihmiset vaativat siihen sääntöjä joidenka mukaan kaikkien on toimittava. Jos ei itse täytä jotain vaatimusta, miksi ihmeessä muiden tulisi hyväksyä ne sääntömuutokset vain että sinä pääset mukaan? Elämä on harvoin reilua, kilpailu sitäkään vähää, joten sen sijaan että asiasta itketään ja vaaditaan muiden sopeutuvan sinun vaatimuksiisi, ehkä tulisi etsiä jokin toinen juttu jossa sillä tietyllä asialla ei ole merkitystä?

Kauhiaa syrjintää on kuoro jo valmiina laulamaan kun jonkin ihmisen identiteetin mukaan ei koko muu maailma sopeudu toimimaan. Miksi muiden tulisi millään tavalla ottaa ne joidenkin oikut huomioon, kun ei heidänkään rajoitteita huomioida? Jokainen joutuu pelaamaan tämän elämänsä niillä korteilla, jotka hänelle on käteen sattunut ja omaa tilaansa voi niiden rajoissa koettaa sitten muuttaa ja elää parhaaksi näkemällään tavalla. Identifoidun kuitenkin tässä kohtaan olevani oikeassa, joten näkemyksistäni poikkeavat ovat tällöin automaattisesti väärässä - eikös se niin toimi tämä asioiden uudelleenmäärittely?

”Suurin osa suomalaisista luottaa uutisiin, mutta kolmannes ei.”

Journalisti-lehdessä on aina välillä varsin kriittistäkin näkökulmaa journalismin tasosta ja tällä kertaa pitää nostaa hattua Salla Tuomolalle artikkelistaan ”Näkökulma: Suurin osa suomalaisista luottaa uutisiin, mutta kolmannes ei. Tätä he toivovat medialta.” (linkki arkistosta) sekä artikkelissa viitatulle tutkimukselle ”Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät?” (linkki).

Nykypäivän valtamedian käsitys monimuotoisuudesta tarkoittaa lähinnä pärstäkertoimen moninaisuutta. Suuri osa juuri syrjintää koskevista säännöistä on otettu huomioon kun ihmisten näkemyksiä kysytään, eli kuten yhdenvertaisuuslaki sanoo: ”ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”, sillä poikkeuksella, että sillä mielipiteellä on erityisen suuri merkitys ainoastaan silloin kun päätetään julkaistaanko juttu vai ei. Eli jos mielipide ei sovi agendaan, sitä ei julkaista. Ja jokainen toimittelija tietää jo ennalta mitä näkemyksiä ei heidän omassa mediassaan julkaista, joten he osaavat vältellä niitä pahoja syntisiä väärinajattelijoita.

Demokratian kannalta ajateltuna asia on vaan karvan verran ongelmallinen, koska se mielipide on ainoa asia jonka moninaisuudella pitäisi olla merkitystä. Asioiden kannalta kun ei yleensä ole pienintäkään merkitystä sillä, minkä värisellä naamalla ihminen on varustettu eikä mikä reikä häntä kiinnostaa. Niitä näkemyseroja taas pitäisi nostaa enemmänkin esiin, koska liberaalin demokratian idea ajatusten markkinapaikasta on kohtuullisen merkittävä juttu, ainakin omasta mielestäni. Ongelma on vaan siinä, että koko demokraattinen järjestelmä alkaa krakaamaan pahemman kerran jos ihmisten arvomaailma on liian monimuotoinen ja juuri siksi media on niin kriittinen osa tätä länsimaista demokratiaa.

Lähtöolettama journalismissa usein se, että jokainen ihminen ajattelee maailmasta suurin piirtein samalla tavalla ja heillä saattaa olla vain pieniä vivahde-eroja yhteiskunnallisten asioiden suhteen. Tällöin sitä moninaisuutta haetaankin ulkoisten ominaisuuksien kautta, koska väärinajattelijoita pidetään lähtökohtaisesti lähinnä entisaikojen kylähulluina ja heidän mielipiteillään ja näkemyksillään on lähinnä vain viihdearvoa. Yhteiskunta on kuitenkin kuseskellut kansalaistensa muroihin jo niin pitkään, että se sorrettu kansanosa on alkanut muuttua jo varsin merkittäväksi osaksi ja päälle kun vielä otetaan sosiaalisen median tuomat mahdollisuudet ihmisten väliseen viestintään, soppa alkaa olla valmis ja kiehumispiste lähenee.

Juuri tätä asiaa Salla nostaakin hienosti esiin, vaikkakin päättötyöstään voidaan päätellä niiden arvojen ja ajatusmaailman olevan varsin edistyksellinen. Selvästikin se oli pienoinen shokki, kun huomasi että ihan sillä tavan tallaajallakin voi olla valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Keskimääräinen suomalainen, samoin kuin kaikki länsimaissa asustelevat ylipäänsä, on kuitenkin käynyt saman aivomankelin (koulun) läpi ja korkeammin koulutetut ovat sen jälkeen vielä ottaneet päälle tehosteannoksen neoliberaalia jenkkiyliopistojen kool-aidia kaikkine edistyksellisine lisämausteineen. Joten miten ihmeessä joku voisikaan ajatella toisin, siinä kun se monimuotoisuus reikien suhteen on ihan ymmärrettävää?

Moni pitääkin itseään varsin suvaitsevaisena kun hyväksyy jos jonkinmoisia ideologioita ja pärstien monimuotoisuutta, mutta armias jos on itselle tärkeästä asiasta eri mieltä niin suvaitsevaisuus loppuu kuin seinään. Suurin osa kansasta kun edelleenkin nielee sen median syöttämän yhtenäistämispropagandan sellaisenaan eikä normaalisti altistu oikeastaan koskaan niille poikkeaville näkemyksille asioista, joita halutaankin pidettävän piilossa koska ne tuhoaisivat koko virallisen tarinan. Asiantuntijat kuitenkin kertovat aina totuuden ja ne merkittävät asiat oikeine näkökulmineen, eikös?

Kuten yllä mainittu tutkimuskin osoittaa, media onkin haastattelun sijaan haistatellut väärinajattelijoita jo hyvän aikaa. Kyllä, asiasta on ollut moneen otteeseen puhetta ja asiaa on tutkittu ja huomattu kuinka median yksiäänisyys ja samalla rajusti halventava tapa väärinajattelijoita kohden saattaa kostautua, mutta karu todellisuus on se, että mitään muutosta asiaan ei ole tulossa lähiaikoina. Mutta miksi näin?

Money talks and bullshit walks. Taustalla on kuitenkin tässä vaiheessa jo vuosisatoja kestänyt ajatusmaailma, missä varakkaat ja vaikutusvaltaiset tahot ovat vaikuttaneet niin yhteiskunnan toimintaan kuin päätöksentekoon omia etujaan ajaen. Tämä ”eliitti” kun on ollut aina vallassa vähintäänkin niistä ajoista lähtien, kun kaupungistuminen alkoi vuonna miekka & kilpi. Tämä ”eliitin” valta oli vallitseva ja päivänselvä tosiasia jota esi-isämme eivät millään tavalla kyseenalaistaneet. Meillä oli hallitsijat ja hallitut, piste. Se, että päätöksenteko oli hallitsijoiden kesken demokraattinen, ei edelleenkään muuttanut sitä asetelmaa. Mutta kun kansalle alettiin kertoa sen olevan vallassa koska ”demokratia”, suurimmalle osalle ihmisistä ajatus jostain ”hallitsevasta eliitistä” muuttui hullun horinaksi. Väitän, että se ei ollut kuitenkaan sattumaa vaan täysin tarkoituksenmukaista, koska tämä ”eliitti” ei halunnut valtansa päättyvän kuin Ranskassa aikoinaan.

Ei siis ole mikään ihme, että toimittelijat täytyy kouluttaa oikealla tavalla uskomaan siihen oikeutettuun valtaan ja puolustamaan itse koneistoa. Jos ne pahat syntiset väärinajattelijat saisivat todellisuudessa puhua niin vapaasti kuin liberaalin demokratian korkeimmat aatteet kertovat, koko nykyinen yhteiskuntajärjestelmä tulisi rymisten alas. Internetin ansiosta kuitenkin tämä toimittelijoiden puolueellisuus on tullut jo merkittävälle osalle kansasta selväksi, joten asiasta pitää tehdä tutkimuksia ja kirjoittaa kriittisiä artikkeleita. Pidän sitä keskustelun nostamista aiheen suhteen positiivisena asiana, mutta…

Koko tilanne näyttäytyy omasta suunnastani katsottuna isompien ongelmien peittelyltä ja valkopesulta, jonka tarkoitus on ainoastaan kansalaisten uskon palauttaminen siihen valtamediaan. Kaikenmoisia hienoja projekteja värkätään ja journalistien koulutusta ”parannetaan” ettei se propaganda olisi ihan niin päivänselvää. Uskoisin tämän journalismin kriisin kuitenkin korjautuvan ajan kanssa - jos ei muuten niin väkisin vaikkapa EU:n Chat Control säännösten avulla. Teeskennellään siis objektiivisempaa mediaa samalla kun ne kriittiset äänet puhdistetaan kentältä Kiinan mallin mukaisesti. Sitten kaikilla onkin mukavaa kun saadaan yhdistelmä uutta uljasta maailmaa ja 1984:ää?

Edelleenkin kun se propaganda on hyvin pitkälti ainoa keino pitää yhteiskunta kasassa järjestelmässä, jonka mukaan on oikeutettua että harvalla on valta kaikkien muiden ylitse. Halusi sitten demokratian tai nykyisen kaltaisen tasavallan, ihmisten manipulointi on pakollista ja se voidaan tehdä joko pehmeästi viestinnällä tai sitten voimakeinoin. Voimakeinoin sitä on testattu ja se on johtanut lähes joka ikinen kerta väkivaltaiseen vallanvaihtoon. Harvoja tunnettuja tapauksia sen voimakeinoin hallinnan kumoamiseen on Charta77 Tsekkosslovakiasta, mutta sekin aikakausi jäi varsin lyhyeksi ja korvautui tällä ”länsimaisella demokratialla”.

Popparit siis esiin, tämä sirkus ja länsimaisen järjestelmän vallankumous on kuitenkin alkanut. Mitään takeita ”paremmasta” järjestelmästä ei ole, koska ne samat psykopaatit edelleenkin ovat vallassa ja koko toimittelijakunta on heidän suojanaan - tietämättään tai tietoisesti. Vaikka vitsinä olen usein heittänytkin kanssaväärinajattelijoille että ”gulakilla tavataan!”, se ei ole lainkaan poissuljettu tulevaisuudenkuva. Toimittelijat voisivat sen estää, toki, mutta Niemölleriä lainaten… ensin ne tulivat hakemaan … mutta en puhunut mitään, koska en ollut…

Tyhmyys vai pahuus syynä ongelmiin?

Monasti on pohdittu sitä, että miksi asiat ovat niin päin persiitä. Joidenkin mukaan syy on ”pahoissa” ihmisissä, siinä ”eliitissä” joka ohjailee maailmaa omaa etuaan ajaen kaikkien muiden kustannuksella. Bonhoefferin teorian mukaan syy on ihmisten tyhmyydessä ja typeryydessä, josta jo aikaisemmin olenkin raapustellut. Hanlonin partaterän nyrkkisääntönä pidetään että ei pidä olettaa pahantahtoisuutta, jos typeryys on riittävä selitys, mutta kumpi sitten on likemmäksi oikein - pahuus vai tyhmyys?

En muista (enkä jaksa kaivella) kuka sen on sanonut, mutta joku itseäni paljon viisaampi on joskus sanonut että syy on siinä, että ihmiset tekevät mitä tekevät siksi, että he ajattelevat sillä teolla tai tekemättömyydellä olevan positiivinen tulos itselle. Minä itte, muut sitte, on länsimaisen individualismin ydinajatus ja ehkäpä siinä onkin selitys nykypäivän ja mikäettei myös männäpäivien lähes kaikkiin ongelmiin?

Se, että kuvittelee jonkin asian johtavan itselleen positiiviseen lopputulokseen ei tietenkään tarkoita sitä, että sillä todellisuudessa olisi itselle mitään positiivista. Jos asiasta ei tiedä riittävästi tai ymmärrä siitä riittävästi, voi helposti tehdä itselle negatiivisen päätöksen vaikka se sillä hetkellä kuulostaakin oikein positiiviselta asialta. Tämä ”typeryys” voi siis helposti johtaa vaikeuksiin ja kun se 80% ihmisistä on idiootteja, se valtava massa ihmisiä kykenee uskomattomiin tekoihin kaikkien haitaksi.

Samalla myös ne ”pahat” ihmiset ihmiset tekevät päätöksensä omaa etuaan ajaen. Kyllä, se pahuus ei tietenkään poissulje millään tavalla tyhmyyttä, joten sen sijaan että tehdään muille haittaa, voidaan siinä sivussa tehdä myös itselle hallaa. Todella älykäs tahi ehkäpä jopa viisas pahantahtoinen ihminen osaa kyllä sumplia asiat niin, että siitä on itselle se kaikista suurin etu ja siinäpä piileekin samalla yksi suurimmista syistä miksi ollaan kusemassa muiden muroihin - välittäminen.

Väitänkin, että on varsin harvinaista, että ihmiset nykypäivänä välittäisivät juurikaan muista ja ottaisivat heidätkin huomioon arjessa. Kyllä, osa välittää ja ottaa muutkin huomioon, mutta sitten löytyy aina niitäkin kusipäitä, jotka käyttävät hyväntahtoisia ihmisiä hyväkseen ja joku päivä se sitten piisaakin ja sen jälkeen haistatetaan paskat niille muille. Ei niistä muista nyt tietenkään tarvitse välittää enempää kuin itsestään, mutta se jo piisaisi että sen verran kantaisi edes huolta niistä muista, ettei nyt ehdoin tahdoin tekisi muille hallaa. Asiat on kuitenkin laitettava tärkeysjärjestykseen, jolloin se oma etu ajaa lähes poikkeuksetta sen toisen tai muiden edun ohi.

Kun siis pohditaan miksi ne toimittelijat sekoilevat, poliitikot puhuvat paskaa ja lääkäritkään eivät välitä viittä vesilusikkaa potilaistaan, se syy taitaa pohjimmiltaan olla lähinnä se oman edun tavoittelu. Voidaan puhua vaikka narratiivipiiristä, missä siihen omaan ryhmään kuuluminen ja sen laulujen laulaminen on itselle se kaikista suurin etu ja muista viis. Kun prioriteettinä on itsestään huolen pitäminen ja toisena se oma viiteryhmä, on ymmärrettävää että siinä ne kaikki muut jäävät hyvin pitkälle huomiotta. Ja mitä sitten miten niille muille käy, olisivat liittyneet siihen oikeaan ryhmään, missä kaikki ovat oikeassa ja muut silloin automaattisesti väärässä ollessaan eri meiltä?

Tuohon päälle kun vielä laitetaan kilpailu, ei riitä että huolehtii itsestään ja omasta ryhmästään, vaan sen oman ”puolen” tulee voittaa ne kaikki muut. Valta on edelleenkin nollasummapeli, jossa kaikki haluavat enemmän ja se itselle enemmän on aina muilta pois. Tältä pohjalta ei siis tarvittaisi mitään ”pahaa eliittiä” ja maailma olisi siltikin viturallaan, mutta se ei tietenkään poissulje sitä vaihtoehtoa, että sielä norsunluutornissa isot pojat vetelevät naruista. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän näiden kahden yhdistelmää, missä korkeilla palleilla istuu pahantahtoista porukkaa jotka ajavat omia agendojaan, mutta samalla he osittain kilpailevat muiden samankaltaisten tyyppien kanssa siitä vallasta, minkä vuoksi se yksi yhteinen uusi uljas maailma ei meinaa sitten millään onnistua. Toki meillä ruohonjuuritason pelureilla saattaa myös olla oma vaikutuksensa kapuloiden kanssa.

Tyhmyyttä ei kuitenkaan voi korjata, tietämättömyyteen voi näyttää oikean suunnan muttei pakottaa ketään tutkimaan, ymmärtämisen joutuu jokainen itse tekemään ja paha on monasti vain näkökulmasta kiinni. Toisista huolen pitäminen ja yhteistyö auttaisivat kummasti, mutta se vaatisi sitä muista välittämistä, joskus jopa omalla kustannuksella. Sille omalle hyväntahtoisuudelle on kuitenkin kyettävä asettamaan rajat, koska muutoin on itse kusessa eikä sen jälkeen liioin kykene auttamaan enää niitä muitakaan. En tiedä sitten minkälainen aatesuunta voisi tämän kaiken korjata, mutta siitä olen kohtuullisen varma, että jos se aate perustuu valtaan muiden yli ja muiden pakottamista toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla… there's your problem right there.