Kilpaurheilusta

Vaikka urheilun seuraaminen noin ylipäänsä on omassa arvoasteikossa hyödyllisen ajankäytön suhteen alempana kuin kattoon syljeskely, männäpäivien keskustelut niin tästä Raygunin tapauksesta kuin miesten osallistumisesta naisten sarjoihin ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Ja koska asiahan ei minulle tietenkään mitenkään kuulu, tulee niihin ottaa kantaa entistä enemmän, eikös?

Jos Olympialaiset kiinnostavat yhtä paljon kuin meikää, on tämä koko sirkusesitys ”Raygun” saattanut mennä kokonaan ohitse. Kyseessä on siis Australian joukkueessa kilpailleesta ja noissa sirkushuveissa osallistuneesta breikkaajasta, jota pidettiin joissain piireissä lähes ilmiömäisenä tapauksena ja loppupisteiden ollessa pyöreä nolla, ”hieman” kuraa niskaansa saaneesta Rachel Gunnista. Hieman kontekstia kyseiseen henkilöön voisi ottaa hänen tohtorin päättötyöstään ”Deterritorializing Gender in Sydney's Breakdancing Scene: A B-girl's Experience of B-boying”, joka tutki Sydneyn break-dance kulttuuria intersektionaalisuuden näkökulmasta. Arvannet missä piireissä helvetti repesi kun hänen esitystään lähdettiin kritisoimaan?

Vaikka en nyt ylipäänsä kyseisestä lajista tiedä tuon taivaallista, sen verran pääsin jyvälle heidän tavastaan pisteyttää kyseistä lajia että se pyöreä nolla tuli selväksi. Jokainen erä on siis vissiinkin ”taistelu” kahden kilpailijan kesken johon sitten tuomarit (9kpl noissa kisoissa) ottaa kantaa. Molempien suoritusta arvioiden viiden kategorian mukaan, eli tekniikka, valikoima, suoritus, musikaalisuus ja omaperäisyys. Esityksessä arvioidaan näiden kategorioiden perusteella kahta kilpailijaa vastakkain ja heille annetaan prosenteissa tulos jonkinmoisella liukuvalla systeemillä, eli kilpailijoiden välissä on näissä eri kategorioissa oma mittapalkkinsa, joka sitten suorituksen jälkeen näyttää kumpi oli parempi vaikkapa tyyliin ”tekniikka: 45%-55%”. Kun kaikki viisi kategoriaa on erikseen arvosteltu, lasketaan kumpi voitti useammassa kategoriassa ja silloin tämän tuomarin ääni menee sille tyypille. Tuomareiden tulokset vedetään sitten yhteen ja katsotaan kumpi voitti useamman tuomarin äänet. Raygun ei siis ollut yhdenkään tuomarin mielestä parempi kuin vastustajansa kokonaisuudessa, eli hän sai ”nolla pistettä”, vaikkakin muutamassa kategoriassa saikin joiltakin tuomareilta isommat prosentit. Outo tapa pisteyttää, ehkäpä, mutta näillä mennään ja ”nolla pistettä” on fakta, vaikkakin se antaa kuvan täysin penkin alle menneestä suorituksesta… jota se joidenkin mukaan olikin. En tajua kuitenkaan lajista mitään, joten en lähde arvioimaan hänen suoritustaan joka tosin näytti … noh, varsin omaperäiseltä.

Ansaitsiko Raygun sitten sitä paskaa niskaansa? Ei… ja kyllä, koska häntä pidettiin ”parhaana” ja suoritus oli kuitenkin jossain amatöörin ja keskinkertaisen välimaastossa. Tämä fiasko tuskin ainakaan tulee parantamaan lajin asemaa ja mainetta, mutta, elämä on. Kisoihin osallistuu kuitenkin joka kerta urheilijoita, joilla ei ole niin sanotusti mitään asiaa sinne noin kilpailun kannalta, mutta he ovat mukana edustamassa maataan mikä on ihan ok eikä heitä yleensä tällä innolla lytätä julkisesti. Onko sitten mitään järkeä lähettää isoihin kisoihin tyyppi, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta voittaa? Vissiin on, koska Suomestakin sinne lähetetään joka lajiin edustajia, joilla ei ole pienintäkään saumaa ja silti kansa maksaa heidän matkakulunsa bilettämään ulkomaille. Reilua? Joidenkin mukaan kyllä, toisten taas ei.

Jatketaan reiluudella, eli onko sitten reilua päästää miehiä naisia vastaan kisaamaan? Trans-urheilu on puhuttanut jo pitkään ja se jakaa melkoisesti mielipiteitä. Ihan tutkittua faktaa kuitenkin on, että miehet ovat keskimäärin naisia fyysisiltä ominaisuuksiltaan ”parempia” lähes kaikilla mittareilla. Ne fyysisten ominaisuuksien ääripäät taas menevät niin, että parhaat naiset ovat toki paljon vahvempia ja nopeampia kuin keskiverto miehet, mutta huippuunsa treenattu mies pesee naiset 100-0 ja usein jo nuorten tasolla pojat voittavat aikuiset naiset. Tähän ei tarvitse uskoa, sen voi tarkistaa ihan itse halutessaan - miehet nyt vaan ovat biologisilta ominaisuuksiltaan monissa urheilulajeissa ylivertaisia. Ja sen vuoksi he kisaavat eri luokissa, mikä on täysin ymmärrettävää. Miksi? Koska jostain syystä ihmiset pitävät reilusta kilpailusta enemmän kuin epäreilusta kisasta. Ennen mies sai naisen hakkaamisesta linnaa, nyt siitä saa mitalin kun sen tekee kisoissa - joku voisi kutsua sitä hulluuden huipentumaksi.

Mutta nämä kilpailun säännöt ovat ajalta ennen kuin kuka tahansa sai itse päättää onko mies, nainen vai taisteluhelikopteri. Jos ryhmät jaetaan fyysisten ominaisuuksien perusteella eri luokkiin (esim. painoluokat), kilpailua pidetään reilumpana mutta näiden luokitusten ollessa jokaisen itsensä päätettävissä, joudutan onkelmiin. Sukupuoli kun on vissiin jokaisen itsensä päätettävissä päivittäin, miten se tulisi ottaa huomioon kilpaurheilun tapauksessa? Ne fyysiset ominaisuudet kun eivät muutu mielialan mukaan ja niiden fyysisten ominaisuuksien perusteella on urheilussa yleensä ihmiset jaoteltu eri ryhmiin. On kuulemma transfoobista epäillä muiden ihmisten identiteettiä heidän fyysisten ominaisuuksien perusteella, joten sillä kortilla jokaisen pitäisi myös itse saada määrittää sen missä ryhmässä kilpailee. Olisihan se tietysti aika huvittavaa, jos Mike Tyson olisi miesten raskaansarjan nyrkkeilyssä voittaja ja iltapäivällä Michelle Tyson nimellä myös naisten sarjan mitalisti. Ja kyllä, käytän Tysonia esimerkkinä koska mulla ei ole hajuakaan kuka on nykypäivän vastaava nyrkkeilijä…

Mutta, onko sillä nyt sitten käytännössä mitään seksuaalista merkitystä jos joku niin vahvasti kokee olevansa sitä ”toista” sukupuolta ja haluaa kilpailla heidän luokassaan? Kilpailu ei oikeastaan koskaan voi olla reilua, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Onko sillä yhdellä asialla, sukupuolella, sitten oikeasti merkitystä sen antaessa ”epäreilun” edun? Kaikki ne muutkin fyysiset ominaisuudet kun ovat pääosin määrittyneet syntymässä ja sillä treenillä ei kukaan voi niitä omia rajojaan ylittää. Lopputulos tälle ajattelulle tosin on se, että meillä olisi kaksi pääluokkaa urheilussa - miehet ja naisena itseään pitävät miehet, naisten jäädessä kauaksi taakse kumpaisessakin luokassa. Mutta, mitä sitten? Naisia kohtaan se ei tietenkään ole millään mittarilla reilua ja voisi kuvitella feministien vetävän herneen nenään kun miehet ajavat naiset pois heidän alueeltaan, mutta se ei tunnu juurikaan enää haittaavan jostain kumman syystä. Vai montako naisesta mieheksi transitioitunutta ihmistä tiedät kilpailevan huipputasolla miesten luokissa?

Jokaisen toki tulee saada harrastaa mitä tahansa urheilua siinä joukossa kuin itse haluaa, vai tuleeko? Jos se ryhmä johon haluat kuulua ei halua sinua siihen mukaan, eikö heilläkin ole oikeus päättää asiasta eikä se sinun oma napasi aja kaikkien muiden vapauksien ohi? Ongelmaahan ei yleensä ole, jos se kilpailu ei ole se suurin juttu vaan se tekeminen itsessään on palkinto. Mutta kun mukaan otetaan kilpailu, ihmiset vaativat siihen sääntöjä joidenka mukaan kaikkien on toimittava. Jos ei itse täytä jotain vaatimusta, miksi ihmeessä muiden tulisi hyväksyä ne sääntömuutokset vain että sinä pääset mukaan? Elämä on harvoin reilua, kilpailu sitäkään vähää, joten sen sijaan että asiasta itketään ja vaaditaan muiden sopeutuvan sinun vaatimuksiisi, ehkä tulisi etsiä jokin toinen juttu jossa sillä tietyllä asialla ei ole merkitystä?

Kauhiaa syrjintää on kuoro jo valmiina laulamaan kun jonkin ihmisen identiteetin mukaan ei koko muu maailma sopeudu toimimaan. Miksi muiden tulisi millään tavalla ottaa ne joidenkin oikut huomioon, kun ei heidänkään rajoitteita huomioida? Jokainen joutuu pelaamaan tämän elämänsä niillä korteilla, jotka hänelle on käteen sattunut ja omaa tilaansa voi niiden rajoissa koettaa sitten muuttaa ja elää parhaaksi näkemällään tavalla. Identifoidun kuitenkin tässä kohtaan olevani oikeassa, joten näkemyksistäni poikkeavat ovat tällöin automaattisesti väärässä - eikös se niin toimi tämä asioiden uudelleenmäärittely?