Vaalisirkuksesta

Seuraava vaalisirkus lähestyy ja kansasta kuoriutuu jälleen kerran politiikan kokemusasiantuntijoita, jotka kaikki tietävät olevansa oikeassa ja tietävänsä totuuden. Todellisuus ei voisi paljoakaan kauempana olla, koska se sama joukko tulkitsee kaiken näkemänsä ja kuulemansa sillä yksinkertaisimmalla propagandasuodattimella: samaa mieltä asiasta = totta, eri mieltä = propagandaa. Siksi se ”oma” puolue pelastaa ja muut ovat syyllisiä kaikkeen ”pahaan”.

Jos silleen aikuisten oikeesti haluaisi selvittää onko se oma ehdokas (siis puolue, koska Suomessa ei ole henkilövaaleja D'Hondtin menetelmästä johtuen) kuinka monta kertaa tehnyt mitä lupasi ja monastikko nappia on painettu puheita vastaan. Jos ehdokas ajaa asiaa joka itselle on tärkeää, kannattaa kuitenkin muistaa että jostain itselle tärkeästä asiasta hän saattaa kuitenkin olla eri mieltä, jolloin lopputulos on joiltain osin positiivinen ja joiltain negatiivinen. Tämä ”pienimmän pahan” tekniikka takaa kuitenkin yhden asian - saat aina ja poikkeuksetta huonon ehdokkaan, joka tekee päätöksiä joitakin arvojasi vastaan.

Mutta kukin tavallaan…

Tavan tallaaja tekee usein päätöksensä äänestyksessä vastoin omia arvojaan ja sen sijaan käyttää paljon yksinkertaisempaa tapaa valita sen oman ehdokkaan. Ehdokkaan tunnistettavuus, näkyvyys, maine, ulkonäkö (myöskin sukupuoli ja ihonväri) ja loppuviimein puolue ovat ne merkittävät asiat ja ne tähän astiset tulokset painavat varsin vähän vaakakupissa. Merkityksellistä on siis lähinnä se, minkälaisen kuvan yksilö on saanut ehdokkaasta. Ja kun niitä mielikuvia on varsin yksinkertaista manipuloida, vähemmän yllättävästi saamme kerta toisensa jälkeen jotain ihan muuta kuin tilasimme. Lopputulos onkin aina sama: ”talvi yllätti autoilijat”.

Tämä länsimainen demokratia ei kuitenkaan ole mikään ikuinen malli tai ihmiskunnan kehityksen huippu, vaan samaa jatkumoa vanhaan valtapeliin josta mm. Aristoteles, Nietzsche ja Machiavelli ovat aikoinaan kirjoittaneet. Historiasta oppiminen on toki tylsää, mutta edestään se tullaan taas löytämään siinä vaiheessa kun se erite osuu tuulettimeen. Jos oletetaan, että nämä em. hahmot ovat olleet kuusalla maailman menosta, voitaisiin niistä opeista vetää kolme mahdollista polkua johonkin ”parempaan”. Vertaamalla vaikka Trumpin voittoa Machiavellin oppeihin, voidaan näitä yhtymäkohtia osoittaa useampiakin, mikä ei tosin todista millään tavalla heidän ottaneen inspiraationsa tältä varsin pragmaattiselta filosofilta.

Kaksi ensimmäistä tapaa vaatisivat rautaisen ymmärryksen miten tämä poliittinen peli oikeasti toimii ja päälle vielä osata sekä haluta pelata sitä peliä. Kaikki kolme taas vaativat itsensä hallintaa tilanteessa kuin tilanteessa, mistä lisää myöhemmin. Toki kuka tahansa saa leikkiin ryhtyä ja kuvitella muuttavansa maailmaa, mutta jos se oman pään hakkaaminen seinään ei kiinnosta, kannattaisi ehkä viisastua ennen kuin lähtee isojen poikien pelikentälle? Koska en itse ole yhdessäkään puolueessa ollut millään tavalla mukana, eikä minulla ole juurikaan ”sisäpiirin” tietoa asioista, perustuu seuraava havainto vain ulospäin näkyvään: kaikki vanhat puolueet ja osa niiden ehdokkaista osaa pelin, uusissa puolueissa ja niiden ehdokkaissa ei ole juuri mitään osaamista ja se koetetaan korvata innokkuudella, idealismilla ja iskunkestävyydellä. Voittajia ei tarvitse siis ihmetellä…


Ensimmäinen tapa - sisältä vaikuttaminen

Tämä nykyinen malli, jos siis uskoo näitä filosofeja ja heidän ajatuksiaan, olisi mahdollista ”korjata” sisältäpäin, mutta se vaatii huomattavasti enemmän paukkuja kuin ne kaksi seuraavaa tapaa. Ensiksi on kuitenkin ymmärrettävä, että järjestelmä ei ole rikki vaan se toimii juuri kuten se on suunniteltukin - suosiokilpailulla valitaan puhuvat päät, rahalla niitä päitä ohjataan. On siis valittava haluaako puhuvaksi pääksi painamaan nappia, vaiko mestariksi nukkearmeijan yläpuolelle. Jokainen päätelköön itse kuinka näihin asemiin päästään ja mitä niihin vaaditaan yksilöltä. Hakeutumalla ”vanhojen” puolueiden listoilta puhuvaksi pääksi voikin siis olla helpoin tapa päästä vallanreunaan kiinni, mutta jos pelin henki ja säännöt ovat hakusassa, lopputulos saattaa muutoksen sijaan olla vain vanhan vallan pönkittyminen.

Muutokseen sisältä tarvitaan siis ainoastaan kunnon siivu vallasta siinä parlamentissa jossa pelataan, oma verkosto koneiston sisällä olevia byrokraatteja sekä resurssit pitää vähintään kiinni (mieluiten kasvaa) siitä vallasta. Joka ikinen muu toimija on pelissä kilpailija, osa saattaa mennä myös sinne vihollisen leiman alle. Muutama vuosikymmen kovaa työtä ja riittävät resurssit saattaa siis piisata täydelliseen muutokseen! Helppoa kuin heinänteko, eiks jeh?


Toinen tapa - kansan mielipiteen muuttaminen

Koska ne nykyiset pelurit joutuvat edelleen kilpailemaan kansan suosiosta, helpoin tapa saada poliitikot muuttamaan kantaansa mistä tahansa asiasta on saada kansa vaatimaan muutosta. Sen sijaan että mennään sinne itse painamaan nappia, nämä suosiokilpailua pelaavat joutuvat ottamaan kansan huomioon ja muuttamaan omaa toimintaansa sen mukaan. Historiasta oppinut saattaisi nostaa esiin jonkun kansan jo tunteman tahon keulakuvaksi muutokselle ja riittävillä resursseilla varustettuna kansan yleiseen mielipiteeseen on mahdollista vaikuttaa asiakohtaisesti.

Siis teoriassa mahdollista, koska vastassa on useamman miljardin budjetilla pyörivä ”valtamedia”, joka ottaa aina sen vallanpitåjän puolen kun vastassa on kansa. Tähän valtamedian ohittamiseen on toki omat keinonsa, kuten on jo osoitettu muutamassa länsimaassa, mutta pääpiirteittäin kansan suunnan muuttaminen on vain marginaalisesti ”helpompi” tapa muuttaa asioita kun sitä verrataan sisältä muuttamiseen. Pelisilmää, halua, tahtoa ja resursseja jos piisaa, lähes mikä tahansa muutos on mahdollinen kansan kautta kierrättäen suoran toiminnan sijaan. Vai mitä luulit miksi esim. Elokapina on niin hyvin varustettu?


Kolmas tapa - oma tie

Jokainen kun on itse vastuussa ja itse päättää omasta reaktiostaan asioihin, voi aina valita että tehkööt herrat mitä lystää ja käskekööt mitä tahtoo, teen miten itse meinaan. Koska vallanpitäjien aseet ovat jo pitkään olleet pelko ja viha (sekä joskus toivo), jokainen voi omalla päätöksellään olla suuttumatta tai pelkäämättä vaikuttaen suoraan siihen, minkä verran ne ulkoiset asiat yksilöön vaikuttavat. Joskus se vähimmän vastustuksen reitti saattaa olla tehdä vastentahtoisesti mitä käsketään, mutta kun jo tämän asian tiedostaa, voi niitä päätöksiä omista asioista tehdä aivan eri tavalla ja asenteella kuin valtaväestö.

No mutta kuinka se nyt sitten muka muuttaa järjestelmän jos vain keskittyy itseensä? Hitaasti, tartuttamalla muita samankaltaiseen ajatteluun. Sopivasti väliin sanan säilää sivaltaen on myös mahdollista saada tätä vääjäämätöntä järjestelmän kaatumista nopeutettua, esimerkiksi laittamalla nykyiset kilpailijat napit vastakkain keskenään. Suurin osa ihmisistä kun ei kykene hallitsemaan tunteitaan, itkupotkuraivarin esiin kutittelu ja oikeaan suuntaan ohjaaminen ei ole homma eikä mikään.

Kehotanko siis ihmisiä riidankylvöön? Enhän nyt toki, pois se minusta, kunhan osoitan vaan pelin nykyisiin sääntöihin ja niissä piileviin valuvikoihin. Jos haluaa oikeasti vaikuttaa asioihin, olisi varmaan ihan hyvä ymmärtää miten peliä pelataan. Tämä siis jos haluaa vaikuttaa muiden asioihin, pelin hengen ymmärtäminen kun ei ole pakollista oman tiensä kulkijoille - siitä on tosin suuri apu päätöksiä tehtäessä.

Tämä kolmas tie on siis helpoin, sen vaatiessa ainoastaan itsensä hallintaa. Helppo? Ei likikään, mutta muihin verrattuna huomattavasti helpompi. Itsensä hallinnan ja ymmärryksen lisäksi kun kahdessa ensimmäisessä on osattava se peli, sekä omistettava tarvittavat resurssit siihen muutokseen. Tämän hetkistä oppositiota, eli näitä pienpuolueita kun katsoo niin ei puutu kuin 3/3 osaa - yhtä herkkiä loukkaantumaan kuin vihervasemmisto & persut, ei minkäänlaista pelisilmää ja päälle vielä ollaan käsi pitkällä pyytämässä muilta rahaa kaikkeen mahdolliseen. Ei näin, poijjaat, ei näin.

Muistakaa siis äänestää oikein, koska syy kaikkiin ongelmiin löytyy aina muista, ei peilistä!

Sosiaalinen hyljeksintä

Vaikka sanonta meneekin että ”ei haukku haavaa tee”, tuo ihmisen aivojen johdotus osoittaa hieman toisin. Tunteet voivat nimittäin luoda hyvin samankaltaisia kipuja kuin fyysiset osumat, josta esimerkiksi Howard Schubiner, MD, on raapustanut useammankin opuksen (mm. ”Unlearn Your Pain” sekä ”Unlearn Your Anxiety and Depression”). Kivut ovat nimittäin aivojen tuotosta ja niille on ihan se ja sama mistä se negatiivinen reaktio saapuu. Tämä tosin ymmärretään usein väärin ja kommentoidaan, että on päässä vikaa tai että kuvittelee ne kivut. Kyllä, kaikki kivut ovat ”kuviteltuja” ja samalla ne ovat myös aitoja tuntemuksia, jotka jokainen yksilö kokee hieman eri tavalla, riippuen siitä miten hän on itse sen oppinut. Reaktio kipuun, aivan kuin kipureaktio itsessään kun ovat opittuja tapoja - hyvin harvoin vaan tietoisesti opittuja.

No mitä hittoa tällä nyt on merkitystä, opittu tapa, mitä sitten? Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä ja lauman hylkäämäksi joutuminen oli hyvin pitkälti ennenmuinoin kuolemantuomio. Asiaa onkin spekuloitu, että ehkäpä Homo Sapiensin ”voittokulku” johtuu juuri tästä asiasta - sosiaalinen hylkääminen aiheuttaa kipua. Ja mitä ihmiset yleensä tuppaavat tekemään niin tietoisesti kuin tiedostamattaan? He pyrkivät välttelemään kipua…

Kun yksilö oppii, että hylätyksi tuleminen johtaa kipuun, hän alkaa sitä niin pelkäämään kuin välttelemään. Ei siis kannata tehdä tahi sanoa mitään, mikä johtaisi lauman ärsyttämiseen - tervetuloa kollektivismi ja konformismi. Voidaan siis sanoa, että tämä laumakäyttäytyminen on ihmiselle luonnollinen ominaisuus. Opittu, juu, mikä kertoo myös sen, että siitä voi myös oppia pois… jos sen kokee itse aiheelliseksi. Ihmisen nimittäin täytyy itse haluta pääsemään vapaaksi omista opeista ja uskomuksistaan - toista voi yrittää auttaa, mutta muutoksen on lähdettävä sisältä. On kuitenkin olemassa eräs tapa ”pakottaa” ihminen oppimaan ja uskomaan johonkin asiaan.

Toisto.

Jos jotain asiaa toistetaan päivästä toiseen, ne yhteydet korvien välissä vahvistuvat ja juurtuvat sinne omaan maailmankuvaan. Hieno homma, niinhän sitä ihminen oppii kaikkea hyödyllistä! Kyllä, ja varsin paljon kaikkea haitallistakin…

Tee kuten käsketään, istu hiljaa, auktoriteetti tietää totuuden, on olemassa vain yksi oikea totuus (jonka me kerromme), toisten väärille vastauksille voi nauraa, näin olet hyvä kansalainen… ja muita hienoja oppeja, joita aletaan syöttämään esikoulusta lähtien lapsille. Sulavasti rullaava yhteiskunta tarvitsee tottelevaista kansaa ja siksi koulujärjestelmämme ensisijainen tehtävä onkin tuottaa näitä Matti ja Maija Meikäläisiä jotka kaikki ajattelevat samalla tavalla. Kun vähintään vuosikymmenen istuu koulun penkillä, varsin monelle ne ajatukset iskostuvat syvälle ajatusmaailmaan.

Ennenvanhaan oppilaiden fyysinen kurittaminen oli ihan jees ja siinä opettaja aiheutti kipua oppilaalle kun hän ei tehnyt mitä käskettiin. Nykyään fyysisen kivun aiheuttaminen on kiellettyä, mutta jostain syystä henkisen kivun aiheuttaminen on jees. Ja kun tiedetään, että aivot tulkitsevat nämä molemmat samalla tavalla, voitaisiin jopa väittää että tämä ”sallittu” henkinen pahoinpitely ei juurikaan eroa niistä vanhoista ja halveksuttavista keinoista. Opettajan ei edes itsensä tarvitse tehdä mitään, vaan sosiaalisen hylkäämisen uhka aiheuttaa jo sen kivun ja se on asia, jonka suuri osa lapsista oppii ja kantaa ne opit läpi koko elämänsä. Kuis meni, noin niinkun omasta mielestä?

Kaikki nämä julkiset medialynkkaukset, pelko&viha-kampanjat ”väärää mieltä” olevia kohtaan ja vastaavat ovat siis varsin sama asia, kuin jos ne kohteet piestäisiin. Valtion ohjaamana tätä voitaisiin pitää halveksittavana asiana, mutta se on nykypäivän normi. Tai no, ei mikään nykypäivän, vaan ihmiskunnan normi jo vuosituhansien ajoilta. Heidän valtaansa uhkaavat hakattiin, tapettiin tai eristettiin. Nykyään se kivun aiheuttaminen on vaan vähemmän fyysistä ja moninkerroin enemmän henkistä. Sivistynyttä, vissiin?

Onneksi hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, vaan asialle voi jokainen itse tehdä jotain. Fyysisiltä vammoilta välttyminen vaatisi varmaan vuosikymmenten treenin itsepuolustuslajeja, tosin silläkään ei voi kaikkea välttää. Henkisen kivun suunnalta homma toimii kuitenkin samalla tavalla, eli jokainen voi itse treenata mieltään ja näin välttyä suurelta osin siitä kivusta, joka aiheutuu mm. sosiaalisen hylkäämisen tapahduttua. Ikävä kommentti somessa voi siis helposti aiheuttaa kipureaktion ihmisessä, jos hän ei ole itse päättänyt puuttua asiaan. En nyt lähde tässä opettamaan sitä henkistä kestävyyttä, vaan se on jokaisen omalla vastuulla. Jos niissä kouluissa opetettaisiin moisia asioita sen sijaan että iskostettaisiin laumakäyttäytymistä, olisi yhteiskuntamme varsin eri näköinen. Ja vähemmän yllättävästi juuri siksi koulu, media ja poliittinen byroslaviamme toimivat juuri kuten ne toimivat - tottelevaisuus, eli teet kuten sanomme tai itket ja teet.

Kolme haitallista pakkoa

Ihmisillä on valtava määrä uskomuksia, joidenka mukaan jokin asia on pakollista tai vähintäänkin niin pitäisi jonkin asian olla. Kuitenkin ”pakko ei ole paskallekkaan, jos on omat housut” kuvaa varsin hyvin näitä tämän kaltaisia uskomuksia, joiden todenperäisyys on monasti varsin hataralla pohjalla sen jälkeen kun ne kyseenalaistetaan. Yleensä niitä omia uskomuksia ei kuitenkaan kyseenalaisteta juurikaan, ainakaan ennen kuin ne aiheuttavat suuria vaikeuksia arjessa… jos sittenkään. Vaikka elämä kuinka potkii päähän, niistä uskomuksista pidetään kiinni kynsin hampain.

Ei, nyt en puhu mistään uskomuksista johonkin suurempaan voimaan tahi maan muotoon, vaan varsin arkisista uskomuksista, jotka saattavat pilata ruhtinaallisesti yksilön elämän. Masennusta, vihaa, ahdistusta, käytöshäiriöitä ja ties mitä on odotettavissa, jos nämä uskomukset saavat hallita ihmisen elämää. Ja miksi eivät saisi? Ihminenhän on erehtymätön omissa uskomuksissaan! Vielä kun päälle isketään netissä niin yleinen kontekstin katoaminen, ei tarvitse ihmetellä miksi ne kaikki muut vaikuttavat niin sekopäisiltä netissä. Koska muut ovat automaattisesti väärässä ollessaan eri mieltä kanssasi… eikös?

Ensimmäinen näistä kolmesta varsin yleisestä uskomuksista on juuri tuo edellä mainittu uskomus - muiden täytyy olla kanssasi samaa mieltä, koska sinähän olet aina oikeassa. Kaikki omista näkemyksistä poikkeavat ihmiset ovat hulluja, tyhmiä, natseja, salaliittoteoreetikoita, lampaita tai mikä leimakirves nyt tilanteeseen sopiikaan. Ihmisten välinen kommunikointi on parhaimmillaankin varsin vajavaista ja kun ennalta ottaa asenteen että poikkeava näkemys on ”pahaa syntistä”, riita on valmiina. Nykyään joudutaankin laittamaan triggerivaroituksia kaikkialle, koska joku saattaa loukkaantua vääristä näkemyksistä - voi hellanlettas, vaavi ei saa nähdä eri mieltä olevien kommentteja? EU tosin haluaa ratkaista tämän ongelman kieltämällä ne ”väärät mielipiteet”, koska he tietävät olevansa aina oikeassa - siis omaavat irrationaalisen uskomuksen ja ollessaan vallassa muiden yli, nämä kuvitelmat että ovat vieläpä oikeutettuja päättämään asiasta muiden puolesta aiheuttaa melkoisen ongelman.

Toinen varsin arkinen uskomus on se, että kaikkien muiden täytyy kohdella sinua sillä tavalla kuin kohtelet heitä. Juu, varsin usein se vittuilu tulee takaisin, mutta yhtä lailla ihmiset uskovat hyvän käytöksensä tai anteliaan toimintansa saavan muut ihmiset toimimaan samalla tavalla heitä kohtaan. Jos ajattelet tekeväsi ”hyviä asioita” ja oletat kaikkien muiden sinua siitä kehuvan ja ylistävän, voin harmikseni todeta että ”älä unta nää”. Varmin tapa saada roppakaupalla pettymyksiä ja pitkässä juoksussa saada päälle masennus-diagnoosin on kuvitella, että kaikki muut arvostavat sinua kun teet mielestäsi ”hyvää”. Osa kyllä näin varmasti tekee, mutta ei läheskään kaikki ja juuri tämä ”kaikki” on siinä ongelmana. Toisinpäin ajateltuna samankaltainen uskomus luo myös omat haasteensa, eli ”kaikki muut ovat kusipäitä tein mitä tahansa”, tosin siinä harvemmin masentuu jos kohtaakin välillä mukaviakin ihmisiä.

Ja kolmantena uskomus, joka sopii kyllä ihan hyvin kolmivuotiaalle, mutta aikuisena siitä olisi ehkä hyvä päästä eroon: sinun täytyy saada kaikki mitä haluat. Ei mitä tarvitset vaan haluat. Tarpeiden tyydyttäminen on ihmiselle tärkeää ja ilman niitä perustarpeita saattaa hyvinkin tulla noutaja. Ihmiset kuitenkin useammin haluavat asioita - rahaa, mainetta, valtaa ja vähintäänkin sen mitä naapurillakin on, tosin vielä pikkasen enemmän. Kilpailuyhteiskunnassa tämä usein vielä käännetään niin, että jos et saa mitä haluat, olet luuseri ja itse vastuussa epäonnestasi. Päälle vielä kun ne omat valinnat haluista ulkoistetaan markkinavoimille, ovat katastrofin ainekset valmiina.

Samankaltaisia haitallisia uskomuksia on ihan jokaisella ja ne vaikeuttavat elämää enemmän tai vähemmän. Mitä tiukemmin ihminen pitää omista uskomuksistaan kiinni, sitä epätodennäköisempää on että ihminen huomaisi joidenkin uskomustensa olevan suurena osana ongelmia elämässään.

Miten nämä uskomukset sitten oikein syntyvät? Eikait niitä nyt sentään koulussa opeteta ja kaikkihan nuo nyt tietää, etteivät ne pidä paikkansa? Jollain tasolla juu, niin tietää, mutta se ei millään tavalla estä niihin uskomasta ja näiden uskomusten sitten haittaavan elämää. Ja juu, näitä uskomuksia ikävä kyllä vahvistetaan koulussa varsin runsaasti. Uskomusten synty voidaan yksinkertaistaa seuraavanlaisella mallilla:

Kaikki lähtee jostain kokemuksesta, jonka aistiemme kautta vastaanotamme. Se kokemus välittömästi käy läpi prosessin, jossa sisään tullut tieto ”siivotaan” poistamalla, yleistämällä ja vääristämällä havaintoja. Tämän jälkeen tieto muutetaan kieleksi, tarinaksi, jota loogiset aivomme käsittelevät. Luotu tarina sitten kyseenalaistetaan esimerkiksi vertaamalla sitä aikaisempiin kokemuksiin ja sille kehitetään merkitys oman uskomusjärjestelmän mukaisesti. Ja sitten alkaa kertaaminen - mitä useammin sama ketju toistuu, sen luotettavampana sisäistä tarinaa pidetään ja kun se toiston kautta muuttuu varmuudeksi, tarina vahvistetaan uskomukseksi.

Koska se toisto pelaa niin suurta osaa sekä oppimisessa yleensä kuin uskomusten muodostuksessa, kuinkahan suuri sattuma onkaan, että meille pienestä pitäen koetetaan takoa kaaliin tiettyjä asioita ja media toitottaa 24/7 samoja viestejä? Yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi!

Machiavellit luettuna jenkeissä?

Jos haluaa kylmän pragmaattista näkemystä politiikasta ja vallasta, Niccolò Machiavellin ”The Prince” ja ”Discourses on Livy” (ja mikäettei hänen ”Art of War” päälle) ovat loistavia teoksia. Monelle Machiavelli edustaa kaikkea mikä on väärin tai pahaa, vähintäänkin julmaa, kun osalle hänen näkemyksensä ovat puhdasta timanttia jota kannattaa kuunnella. Ruhtinas (The Prince) on joidenkin mukaan ohjekirja, toisten taas satiirinen piilovittuilu hallitsijoille. Jokainen päättäköön itse oman kantansa.

Ovatko hänen näkemyksensä kuinka sopivia nykyaikaan, kun otetaan huomioon se reilun 500:n vuoden harppaus etenkin teknologiassa? Hyvinkin, väittäisin. Ja kun näin sivusta seuraa mitä jenkeissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana, oma arvioni on että Trumpin puolella Machiavellit on tavattu tarkkaan ja tulkittu nykymenoon sopivaksi. Epäilisin että kyllä sitä muuallakin on näitä opuksia tutkittu tarkkaan, mutta käytännön toteutus on joko jäänyt tahallaan väliin, tahi ymmärretty päin honkia. Toki tämä näkemys perustuu omaan tulkintaani Machiavellin näkemyksistä, joten asiasta saa olla vapaasti eri mieltä - aivan kuten Machiavellikin taisi toivoa.

Jo kampanjansa aikana Trumpin puoli osoitti strategisen osaamisensa ja joukkovoiman valjastamisen. Se oma kansa ”aseistettiin” ja lähetettiin niin sosiaaliseen mediaan kuin kaduille vääntämään kättä kaikkien kanssa. Selvä viesti, yksinkertainen aate (MAGA) ja kampanjan kruunasi messiaan tavoin ”fight fight fight”. Vaikka media maalasi ja maalaa edelleenkin ainakin Suomessa Trumpista hullun megalomaanisen narsistin, mitä hän voi hyvin ollakin, en tiedä kun en tunne miestä, hänen tiiminsä osasi muuttaa peliä riittävästi että pystyivät sen voittamaan itse tekemillä säännöillään - ei niillä vanhoilla, joissa voittajaksi Biden kruunattiin neljä vuotta aikaisemmin. Rakkaus tai viha, on ihan sama kummalla kannalta Trumpista on, kaikki puhuivat hänestä ja toiston vaikutus taisi päästä unohtumaan pahemman kerran demokraateilla, kuin myös Suomen medialla…

Itse en ole puolesta enkä vastaan Trumpin valintaa presidentiksi, koska en edelleenkään kannata kenellekään valtaa muiden ylitse. Sanoo sitä sitten hullun tuuriksi tai mestarilliseksi strategiaksi, ei voi kuin nostaa hattua hienosta pelistä. Musk pelasi oman osansa myös kunnioitettavasti ja hänen kantansa sananvapaudesta, vaikkakin joiltain tietyiltä osin varsin arveluttavia, sopii hyvin vahvasti vanhasta opittuun - Machiavellin aatteeseen totuudesta ja sen soveltamisesta tilanteeseen. Ja ei, en ”kannata” Muskin teknokraattista ajattelua monessa kohtaa, mutta kuten sanotaan, kansa äänesti, pulinat pois.

Machiavelli oli harvinaisen vivahteikas ajattelija ja hänen näkemyksensä ovatkin osoittautuneet jälleen kerran voitokkaiksi. Asiat eivät koskaan olleet absoluuttisia, vaan lähes jokaiseen ohjeeseen ja hyveeseen liittyy ”mutta”. Juuri tämä sopeutuvuus tilanteeseen on piirre, joka tehokkaissa johtajissa paistaa läpi. Ei niinkään ”hyvissä” tai ”oikeamielisissä”, vaan nimenomaan tehokkaissa johtajissa, joita ei lännen suunnalta kyllä kannata edes yrittää etsiä. Kansa on pitkään valinnut lännessä ne kiiltokuvapojat, joita media on hehkuttanut ja tulos on… noh, sen mukainen. Kansa saa toki aina näköisensä johtajan, mikä johtunee siitä että peilin paikalla on lähes poikkeuksetta idioottilaatikko ja se ”näköinen” on se mitä halutaan.

Sitten itse asiaan, eli miksi ihmeessä ajattelen Trumpin tiimin olevan Machiavellin oppien sisäistäneitä janttereita? Aloitetaan liittoumista, joita iso-M suositteli kunnioittamaan… siihen asti kun niistä on itselle hyötyä. Ystävällisiä valtioita autetaan konflikteissa, mutta samalla pidetään mm. silmä kovana mahdollisuuksista heikentää niitä tai saada ne liittolaiset riippuvaiseksi sinusta. Oikeamielinen hallitsija seuraa maan lakeja, jakaen kuitenkin siinä samalla sille omalle porukalle korkeita asemia näin pönkittäen omaa hallintoaan. Ja päälle, ole rehellinen kansalle, koska massojen viisaudesta on hyötyä, mutta huijaa heitä, jos se tekee heistä parempia, hyveellisiä kansalaisia.

Suurin erimielisyys tällä hetkellä onkin se, että mitä ne ”hyveet” oikeen kuuluisivat olla. Demokraattien hallitsema länsi, mitä Euroopassa edelleenkin kumarretaan, perustuu enemmänkin näin rankasti yleistäen woke-arvoihin jossa kaikki eri mieltä olevat ovat natseja. Asioista saa olla vain yhtä mieltä ja muut näkemykset on estettävä. Kansaa kohdellaan kuin herkkusieniä (pidetään pimeässä ja syötetään paskaa) ja peilin sijaan kansa katsoo töllöstä mitä mieltä tänään kuuluu olla. Konformismi on siis ainoa hyve. Mitä ne Trumpin puoleen hyveet sitten ovat? MAGA! Eli… kas kummaa, NLP Milton mallin mukaisesti ”jokainen tulkitsee sen omalla tavallaan” eli ovat tyytyväisiä omaan kantaansa… tai vaihtoehtoisesti vihaa kaikkea mitä se edustaa. Puhdas propagandistinen temppu, mutta hei, yhteiseksi hyväksi ja silleen!

Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden ”todisteena” tälle Trump-Machiavelli yhteydelle: ajatus siitä että oma kansa ensin, vaikka se tarkoittaa lyhyellä aikavälillä julmuutta, mutta pitkällä aikavälillä kansan parasta. Näin itse tulkitsen Machiavellin aatteiden ytimen. Mitä se ”kansan paras” sitten oikeasti on, se taas on jokaisen pääteltävissä itse. Aivan samoin kuin mitä toimia pitää julmuutena. Ihmiset ovat poteroituneet niin vahvasti omiin arvoihinsa ja aatemaailmoihinsa, että keskustelu eri ryhmien kesken on lähes mahdotonta. Kaikki julistavat olevansa itse oikeassa, hyveellisiä ja oikeamielisiä, siinä kun vastapuoli on pahoja syntisiä (natseja tai kommareita, puolesta riippuen). Vahva kansa tarvitsisi yhteisen arvopohjan, mutta sitä taitaa nykypäivänä olla turha etsiä?

Elämmekin mielenkiintoisia aikoja. Suuret johtajat kertovat olevansa hyveellisyyden perikuvia ja heidän kannattajat lähestulkoon palvovat näitä idoleita. Se kuka määrää yleisen mielipiteen on se taho joka on oikeasti vallassa, mistä seuraakin kysymys: vaikka tirehtööri vaihtuukin sirkuksessa, muuttuuko muu kuin näytöksen ohjelmanumerot? En nimittäin näe Trump&Musk kaksikon kaatavan rahan valtaa ja kun emme tiedä mitä suljettujen ovien takana oikeasti sovitaan, ei ole mikään hullu salaliittoteoria väittää, että seuraamme vain seuraavaa kautta tässä esityksessä.

Hattua pitää kuitenkin nostaa Trumpin tiimille hienosti pelatusta pelistä. Machiavellin opit on sisäistetty ja jos hän sattuu olemaan oikeasti hyveellinen johtaja, saatamme siirtyä uuteen kukoistuksen aikakauteen vaikka ulospäin osa toimista vaikuttaakin varsin sydämettömältä pragmaattisuudelta. En kuitenkaan pidättele hengitystäni sen suhteen, vaan epäilisin tämän neoliberaalin tuhokapitalistisen mallin jatkavan voittokulkuaan. Mitä se meinaa kansalle? Samaa kuin ennenkin, eli lähtee tuhkatkin pesästä ja on ihan omaa syytäsi jos et kilpailussa pärjää. Sama muutos saattaa olla edessä ympäri Eurooppaa, jos Trump vaikuttaa onnistuvan talouden korjaamisessa. Suomessa tullaan sitten perässä jahka EU:n herrat sen sallivat - on nimittäin hyvinkin mahdollista, että vanha byroslaavinen malli vetelee viimeisiään teknokraattien jyrätessä yli. Kuten jo sanoinkin… elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kontekstin katoamisesta ja välinpitämättömyydestä

Sarkasmi ei näy fontissa. Somessa tulee harva se päivä vastaan keskusteluja, joissa yksi tai useampi kommentti sopii viestiketjun henkeen kuin nenä otsaan - mistä ihmeestä tuo tuohon ilmestyi?!

Kyseessä on ilmiö, jota kutsutaan kontekstin katoamiseksi tai romahtamiseksi (context collapse). Joku ulkopuolinen liittyy mukaan keskusteluun täysin tietämättömänä mikä sen keskustelun konteksti edes on. Puhtaalta vittuilulta kuulostava keskustelu saattaa olla vain muutaman tutun normaalia läppää, missä tarkoitus ei ollut missään vaiheessa ottaa kommentteja tosissaan, vaan hyvässä hengessä kevyttä kenttävittuilua.

Kuvitellaan tilanne, missä olet saapunut juuri ravintolaan ja tarjoilijan ohjatessa sinut pöytääsi, satut kuulemaan viereisen pöydän keskustelusta pienen osan. Kuinka sopivana pitäisit osallistua keskusteluun kertomalla oman kantasi sen muutaman kuullun lauseen perusteella? Juu, netissä voi yleensä lukea ne aikaisemmat viestit ja koettaa päästä jyvälle mikä meininki, mutta jos et tiedä/tunne muita osallistujia, kuinka soveliasta on liittyä mukaan keskusteluun tuosta vaan?

Tietysti jos joku siinä nettikeskustelussa on mielestäsi väärässä, on jokaisen velvollisuus mennä korjaamaan se virheellinen tieto! Etenkin, jos aihe kiinnostaa itseä ja muut keskustelijat ovat selvästikin joko tietämättömiä tai tyhmiä, siihen kuuluukin mennä väliin! Suurin osa netin ”keskusteluista” eivät kuitenkaan taida olla varsinaisia keskusteluja, vaan joku sattuu kirjoittaa aloitukseen jonkin oman hajatelmansa tahi kommentin ja sen jälkeen popparit esiin kun kylähullut saapuvat paikalle. Todella terve tapa yhteiskunnan tasolla, eikö totta?

Sosiaalisen median algoritmit ovatkin luoneet tämän uuden trendin, missä entisen ”näet ketä seuraat”-mallin mukaisten lajittelujen sijasta ihmisille näytetään ”saatat olla kiinnostunut tästä (ja sen vuoksi tulet viettämään lisäminuutteja alustallamme)”. Ja kun täysin sattumanvaraisten tyyppien maailmankuva on itselle täysin tuntematon, on lähes mahdotonta päästä jyvälle mikä on se konteksti oikeasti siinä näkemässäsi julkaisussa - elikkä, kontekstin katoaminen.

Tämän keskusteluja pilaavan luonteen lisäksi lukemattomat eri algoritmit vielä kaiken päälle tekevät ihmiset välinpitämättömiksi sille, mille he altistuvat. Sen sijaan, että ihmiset tietoisesti etsisivät tiettyjä asioita, jotka heitä kiinnostavat tai koskettavat, algoritmit tunkevat ihmisten naamalle mitä joku muu ajattelee olevan se oikea juttu. Kyllä, joskus ne ”sinulle suositellut” julkaisut saattavat johtaa johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen asiaan, mutta varsin usein algoritmit ohjaavat ihmisiä aiheisiin, jotka saavat lähinnä tunteet pintaan… ja sitä kautta ihmiset sidottua jopa tuntikausiksi täysin merkityksettömiin ”keskusteluihin”.

Entäpä kuinka usein jonkin aloituksen tekijä itsekään sen tarkemmin pohtii niitä syitä julkaisun tekemiseen? Naamakirja kysyy ”mitä mietit?” ja tuleehan siihen vastata, kertomalla ne sattumanvaraiset juuri sen hetken ajatukset kaikkien muidenkin tietoon! Ja kun muut liittyvät mukaan ilman sen suurempaa päämäärää, mikä voisikaan mennä pieleen? Toki jotkut ovat varsin tietoisia niistä syistä miksi ja miten he osallistuvat keskusteluun, mutta kun nämä eivät muille ole selviä, somekeskustelut päätyvät usein turhaan riitelyyn ja vääntöön.


Ratkaisu ongelmaan

Alexander C. Karp kirjassaan ”The Technological Republic: Hard Power, Soft Belief, and the Future of the West” pyrkii ratkaisemaan tämän keskusteluongelman, kuin myös siinä sivussa koko ”länsimaisen demokratian” nykypäivän haasteet. Ratkaisu on varsin yksinkertainen, elegantti ja samalla kuin suoraan niistä tsiljoonasta sci-fi dystopiasta: teknokratia. Tekoälyavusteisesti luodaan yhteiset arvot ja säännöt, joita kaikki noudattavat tiedostamattomasti, koska heidät on manipuloitu toimimaan halutulla tavalla. Demokratiaa! Ei ei, vaan toimiva tasavalta, eli kansa tekee mitä herrat käskevät.

Jos algoritmit valjastettaisiin silleen ”oikein”, mainostulojen kartuttamisen sijasta kansa kyettäisiin suostuttelemaan käyttäytymään juuri halutulla tavalla. Heille esitettäisiin ”oikeita” mielipiteitä ja ”oikeaa” keskustelukulttuuria, jonka hyvä kansalainen sitten mallintaisi omaan käytökseensä. Kaikki ”väärät” mielipiteet tulee myös poistaa näkyvistä, koska valtion velvollisuus on pitää ihmisten arvo- ja ajatusmaailma ”puhtaana”. Kaikki tämä olisi jo nyt saavutettavissa, jos päättäjillä olisi siihen tahtoa… ja kansa riittävän auktoriteettiuskoista.

Kuten saatoit arvata, en nyt ole ihan samoilla linjoilla Karpin kanssa. Kyllä, hänen ehdotuksensa loisi todennäköisesti varsin säyseän yhteiskunnan, joka olisi pääpiirteittäin hyvinkin yhtenevä, mutta Demolition Man leffan nähneet saattavat huomata tiettyjä yhtäläisyyksiä ehdotettuun malliin nähden. Kysymys onkin siitä, kuinka paljon yksilön vapauksia voidaan riistää ja rajoittaa sen kuuluisan ”yhteisen hyvän” vuoksi? Paljon, jos kysytään teknokraateilta, joihin myös Elon Musk kuuluu. Sananvapaus, mutta ei tavoittavuuden vapaus, sanoi Musk X/Twitterin logiikasta aikoinaan puhuessaan - saat ihan vapaasti huutaa tuuleen, kukaan ei kuule huutoasi, ellemme ”me” sitä hyväksy.

Itse lähtisin näitä keskustelun ja välinpitämättömyyden haasteita ratkaisemaan henkilökohtaisella vastuulla, mutta aniharva haluaa olla vastuussa asioistaan. Aina vähän saa vittuilla, mutta tarvitseeko sitä nyt jokaiseen keskusteluun tunkea mukaan? Aivan samoin kuin ottaa vastuu siitä, mitä sieltä netistä hakee, sen sijaan että antaa algoritmin ehdottaa sinulle mitä sen mielestä haluaisit nähdä seuraavaksi. Kyllä, algoritmeja voi hyödyntää monella tavalla etsimään johonkin tiettyyn aihealueeseen liittyvää tietoa, mutta siinä kohden kun tiettyjä näkemyksiä piilotetaan ja toisia nostetaan tietoisesti pinnalle, olemme varsin lähellä Orwellin kuvailemaa maailmaa jossa ihmiset eivät kykene enää ajattelemaan väärin. Olemalla itse tietoinen omista motiiveistaan kaikessa toiminnassaan pääseekin pelottavan lähelle todellista vapautta, eli vapautta valita just kuten itse meinaa eikä miten joku muu haluaa.

Politiikasta, taas vaihteeksi

Kuten aina, kun vaalit lähestyvät, kansasta tulee yht'äkkiä politiikan kokemusasiantuntijoita. Jokainen tietää sen oman kantansa olevan totuus ja sen oman kannattamansa puolueen olevan pelastaja - kunhan siis vaan kaikki äänestävät oikein, maailma pelastuu! Todisteiden valossa kansat ovat siis vuosisatoja vissiin äänestäneet pieleen ja voivat syyttää nykyisestä tilanteestaan vain ja ainoastaan itseään, eikö totta? Näin vaaleja kohti jälleen madellessa ajattelinkin taas aiheuttaa runsaasti pahennusta ottamalla kantaa aiheeseen! Herneet valmiiksi, taas mennään?

Alkuun kuitenkin pieni alustus mistä suunnalta tätä sirkusta ollaan katsomassa. Vaikka takanani onkin reilu vuosikymmen aihealueen tutkimista ja pohtimista, aina Harvardin ja Princetonin oppeja myöden, nämä näkemykset ovat omia tulkintojani niin käsiteltävistä aiheista, kuin niistä termeistä joita käytän. Suurin osa kuvittelee tietävänsä totuuden ja sen ainoan oikean määritelmän joka sanalle, mutta todellisuudessa jokainen näkee ja määrittelee ihan kaikki asiat sillä täsmälleen omalla subjektiivisella tavallaan. Tämän näkemyksen voi siis jokainen sitte hylätä tai hyväksyä, ihan miten haluaa, mutta suosittelisin jokaista sen ainoan oikean totuuden mielestään tietävää nukkumaan sen pakkomielteensä pois ja kasvamaan aikuiseksi.


Suomi on tasavalta, ei demokratia

Perustuslain ensimmäinen luku ja momentti - ”Suomi on täysivaltainen tasavalta.”

Siitä onko Suomi sitten demokraattinen tai täysivaltainen voidaankin olla montaa mieltä, mutta valtiomuoto on varsin yksiselitteisesti tasavalta. No mitä sitten? No sitä sitten, että se eduskunta on vallassa kansan ylitse, kansa ei ole vallassa. Näin yksinkertainen asia, eli monarkian sijaan (eli yksinvalta) meillä on se eduskunta vallassa ja se sanoo mitä kansan pitäisi tehdä, ja jos ei tee, se usuttaa väkivaltakoneistonsa kansalaisen perään. Vallanjako-opin mukaisesti se valta kuuluisi sitten jakaantua eri osiin, mutta enemmistöhallituksen ja tiukan suitsinnan niin oikeusjärjestelmän kuin poliisin suhteen meillä valta on tarkasti yksissä käsissä: sen hetkinen hallitus. Kaksoisvaltio sitten voi auttaa tahi haitata sen toimintaa, mutta kaikista päätöksistä ja päättämättömyyksistä saamme niin kiittää kuin kirota tuota muutaman puolueen hallussa olevaa osaa. Ja kun laillistettu ryhmäkuri pitää kansanedustajat ruodussa, käytännössä hallitusvalta on siellä olevien puolueiden johdolla, ei niillä ehdokkailla. Sama hallinta valuu sitten kunnalliselle tasolle ja pahoinvointialueiden johtoon, koska ne kaikki ovat osia samasta verkostosta. Suosiokilpailulla siis päätetään mihin suuntaan maata viedään ja paras myyntimies voittakoon ne vaalit. Demokraattista? Ei juurikaan, mutta näillä mennään.


Suomen ”pohjoismainen malli” perustuu sosiaalidemokratian ideaan

Ei, Suomi ei ole sosialistinen, kommunistinen eikä puhtaasti kapitalistinen maa, vaan sosiaalidemokraattinen. Tämä aate itsessään on taas kapitalistinen, eikä sosialistinen, joten kaikki vapaata markkinataloutta kannattavat voivat nyt katsoa peiliin syyllistä etsiessään. Sosiaalidemokratian idea kun on se, että valtio ”omistaa” luonnolliset monopolit (tiet, sähköverkot, koulut, sairaalat jne) ja pitää huolta infrastruktuurista, mahdollistaen yksityiselle rahalle mahdollisimman vapaan pelikentän sekä loputtoman halvan mutta hyvin koulutetun työvoiman. Hallinto myös tarjoaa väkivaltamonopolin palvelut sitä kaipaaville sekä sosiaaliturvan avulla varmistavat, ettei päähän potkitulla kansanosalla tule tarvetta nousta kapinaan.

Kun siis valtio yksityistää omaisuuden, se siirtää kansan omaisuutta yksityisille tahoille - puhdasta kapitalismia. Kun valtio nostaa veroja että se kykenee maksamaan yksityisiltä pankeilta ottamaansa velan korkoa, sekin on puhdasta kapitalismia. Kun valtio myy nämä kaikki tarinat kansalle niiltä itseltä varastamillaan rahoilla, hyödyttäen niin valtiota kuin isoa rahaa, arvaappas kumpaa se nyt sitten on? Se, että nykyään ”vasemmistolaisena” pidetään tätä edistyksellistä wokekulttuuria ja jenkeistä demokraattien ajamaa agendaa on vain hienosti rakennettua propagandaa uskottelemaan kansalle, että yhteistyö on se mörkö.

Kapitalismin kolme peruspilaria kun ovat vapaat markkinat, kilpailu ja voitontavoittelu. Vapaita markkinoita ei voida koskaan saavuttaa, koska ne kaksi muuta osaa, kilpailu ja voiton tavoittelu, ajaisivat sen ylitse saman tien. Siksi ”tarvitaan” valtioiden puuttumista vapaisiin markkinoihin, että voidaan luoda illuusio vapaista markkinoista. Neoliberalismi, joka on se vallitseva ajatusmaailma koko maailman politiikassa on vain turboahdettu kapitalismi, jossa kilpailulla määritellään voittajan lisäksi se, kuka on oikeassa. Eli se kenellä on isoin tykki tai paras propagandakoneisto määrittää totuuden, tykkäsitpä siitä sitten tai et.


Kuka sitten oikeasti on vallassa?

Se, kuka luo rahan tämän sirkuksen pyörittämiseen. Kaikki valtiot ovat alisteisia pankeille ja ne muutamat yritykset luopua niiden vallasta ovat johtaneet aina vallanvaihtoon joko pakolla tai suostuttelulla. Seteliselkärankaiset poliitikkomme eivät edes kuvittele vastustavansa pankkien valtaa, vaan he suoltavat ylhäältä saneltua politiikkansa vapaaehtoisesti. Koska kansa uskoo sen ”oman puolueensa” ajavan heidän asiaansa, koko maan pyörittäminen onkin varsin helppoa. Se mihin suuntaan geopoliittiset tuulet puhaltavat toki vaihtelee, mutta joka ikinen ryhmittymä uskoo yhteen ja samaan asiaan: he ovat oikeutettuja valtaan muiden ylitse ja se heidän ideologiansa on ”oikea” vaihtoehto ihan kaikille. Pankkiireille sillä mitä ideologiaa kukakin poliittinen johtaja ajaa, ei ole tuon taivaallista väliä. Kunhan massi kulkee oikeaan suuntaan, pankkiirit ovat tyytyväisiä.

Eri ryhmittymät ja aatesuunnat toki kilpailevat jatkuvasti keskenään ja se sydämiin ja mieliin vetoaminen on osattu jo piiiitkän aikaa. Enemmistö kansasta tulee aina uskomaan herrojensa tarinoita ja he ottavat ne omiksi uskomuksiksiin mukisematta. Suurin osa ei edes kuvittele kyseenalaistavansa sen hetkistä järjestelmää. Kyllä, aina välillä tapahtuu sitten uusia suuntia, joidenkin mukaan ”heiluri heilahtaa”, eli oikealta vasemmalle ja takaisin. Mutta itse järjestelmä? Se säilyy ja muovautuu uusiin tilanteisiin. Tämän hetkinen ”hyvien ja pahojen” taisto on vain sirkusesitys, jossa todelliset voittajat nauravat matkallaan pankkiinsa.


Voitaisiinko asia korjata?

Toki, kaikki ihmisten kehittämät rakenteet voidaan luoda uudelleen ja niitä voidaan viilata iskuun. Kysymys tulisikin kuulua: halutaanko asia korjata? johon vastaus on yksiselitteisesti ei. Tämä nimittäin vaatisi ihmisten kehittyvän ja alkavan ottamaan vastuun teoistaan sekä sanoistaan. Ja kuka sitä nyt haluaisi olla vastuussa itsestään?! Joku muu hoitaa, joku muu kantaa vastuun, joku muu korjaa ja parantaa asiat. Enemmistö ihmisistä haluaa pikakorjauksen, ihmeparantumisen ja valmiin oikean ratkaisun kaikkiin asioihin. Sori nyt vaan, mutta niitä ei ole, ei tule. Siksi enemmistö jälleen kerran ensi vaaleissa marssii kiltisti äänestyskoppiin, valitsee listasta pienimmän pahan ja purnaa seuraavat neljä vuotta siitä, kun muut äänestivät väärin.

Osa taas lähtee ehdokkaaksi tai jopa koettaa luoda uuden puolueen, joka pelastaa kaiken! Toivossa on hyvä elää sanoi lapamatokin, mutta kun edelleenkin se oikeassa oleminen perustuu (suosio)kilpailuun, olisi kisattava sillä samalla kentällä muiden tekemillä säännöillä. Ja mitäpä veikkaat voiko muiden luomilla säännöillä voittaa kilpailussa? Siksi kaksikko Trump & Musk loivat uudet pelisäännöt suosiokilpailuun… tosin molemmat kyllä tietävät, että he eivät ole läheskään siellä nokkimisjärjestyksen huipulla. Kansan suunnalta katsottuna toki, he ovat nyt kukkona tunkiolla, mutta todellisuudessa… he vain pelaavat rooliaan tässä suuressa pelissä. Mutta kuulemma sillä on suurikin merkitys, että minkä värinen saapas sitä päällesi tallaa.

Itse näen sen saappaan värin merkityksettömänä, tosin onhan se hieman helpompaa olla kun näkee edes osittain samalla tavalla asiat kuin sen hetkinen sirkusjohto.

… tulipa taas paasattua vanhaa asiaa. Näistä asioista ei tosin juurikaan kannata edes puhua, koska mitään massiivista muutosta ei ole näköpiirissä. Juu, asiat ovat toki muuttuneet vuosisatojen saatossa, mutta varmaankin ihan sattumalta näistä samoista asioista on kirjallisuutta vuosituhansien saatossa tehty vaikka & kuinka, eivätkä ne alkuperäiset ongelmat ole siitä mihinkään muuttuneet. Niin mitkä alkuperäiset ongelmat? Sen joutuu jokainen päättelemään itse.

Kommunikoinnin neljä vaihetta

Ihmisten välisessä kommunikoinnissa on runsaasti kohtia, joissa se voi mennä pahasti metsään. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin vastuussa vain siitä omasta osastaan, mikä aiheuttaakin sitten useita erimielisyyksiä jo itsessään - joidenkin mukaan kaikki on sanojan vastuulla, joidenkin mukaan taas kuulijan. Jos siis haluaa silleen oikeasti saada selville menikö se kommunikointi kuten haluttiin, tulisi jokainen vaihe varmistaa sen menneen oikein. Käytännössä näin ei juurikaan tapahdu, koska se veisi aivan liian paljon aikaa ja vaivaa päästä eteenpäin. Ehkäpä siihen olisi kuitenkin aina välillä syytä…

1) Mitä aion sanoa. Tämä osa tapahtuu jokaisella siellä omien korvien (tai jalkojen) välissä. Mikä on se tarkoitus sille pian suusta ulos pulpahtavalle äänelle. Mikä on se ajatus joka halutaan toiselle välittää. Osa tosin sanoo ensin ja ajattelee mitä tuli sanottua sen jälkeen, mikä johtuu varsin usein siitä, että se looginen osa aivoista ei ollut ratissa vaan ne tunteet.

2) Mitä sanon. Tässä kohden ne sanat sitten tulevat ulos suusta tai näppäimistön kautta ruudulle (tai hanurista). Jokaisella on se oma tapansa muodostaa ne lauseet ja mitä sanoja kukin käyttää kuvaamaan mitäkin asiaa. Yleinen kuvitelma kun on, että ihmiset käyttävät sanoja samalla tavalla muiden kanssa, vaikka todellisuus ei voisi joissain tapauksessa olla kauempana. Jos siis haluaa saada sen oman osansa sanottua mahdollisimman selkeästi, tulisikin käyttää sanoja jotka ainakin noin pääpiirteittäin ymmärretään yleisesti samalla tavalla, tahi sitten pyrkiä antamaan enemmän kontekstia sanottuun. Jokainen kuitenkin kommunikoi sillä omalla tavallaan ja jos on itse tyytyväinen, että se oma aie tuli puettua oikein sanoiksi, heitetään se pallo sinne kuulijalle.

3) Mitä kuultiin. Kuin se rikkinäinen puhelin, aina se kuulija (tai lukija) ei välttämättä saa edes sitä viestiä vastaanotettua täsmälleen siinä muodossa kuin se lähetettiin. Sarkasmi ei näy fontissa, mutta äänenpainosta voidaan usein kyetä jo lukemaan osa siitä viestistä. Jos sanoma on yhtään pidempi, alamme yleensä jo yleistämään viestiä sekä poistamaan mielestämme turhia täytesanoja, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa vääristää sanomaa melkoisesti. Tämän lisäksi vielä tulkitsemme ne sanat mahdollisesti hyvinkin eri tavalla kuin mitä se sanoja itse niiden merkitykseksi päässään määrittää.

4) Mitä oletettiin. Olikohan se sanottu nyt jotain positiivista vaiko negatiivista? Kritisoitiinko minua juuri äsken vai oliko se vain palautetta? Mitähän se nyt oikein aikoi tuolla tarkoittaa? Oletamme melkoisen määrän asioita sen toisen sanoista ja kyllä, joskus ne oletukset jotka perustuvat niin aistihavaintoihin kuin aikaisempiin kokemuksiin osuvat kohdalleen… mutta varsin usein ne menevät ”hieman” pieleen. Jos toinen sanoi ”Hyvää huomenta!”, ennakko-olettaman ollessa ”vittuileksä?” siinä voi mennä se kommunikointi karvan verran pieleen, eikö totta?

Jos siis haluttaisiin kommunikoida sillä tasolla, että molemmat osapuolet kuulevat mitä se toinen oikeasti halusi sanoa, tulisi joka välissä kysyä siltä toiselta toistaa mitä äsken sanottiin, ei sanasta sanaan vaan omin sanoin. Etenkin riitatilanteissa olisi ensiarvoisen tärkeää saada edes jonkin asteinen varmuus että viesti meni perille ja ymmärrettiin mahdollisimman tarkasti kuinka se oli tarkoitettukin. Helpoin tapa tähän on hyvin yksinkertaisesti tosiaan pyytää toistamaan juuri äsken sanottu omin sanoin ja sitten korjata mahdollisesti ne väärinkäsitykset. Vasta sen jälkeen kun yksi osapuoli on tyytyväinen siihen, että hän tuli kuulluksi, se vastaanottaja voi kertoa oman vastauksensa, joka myöskin sitten toistetaan taas omin sanoin kuulijan toimesta. Hidasta? Kyllä, ehdottomasti, ja samalla ensiarvoisen tärkeää jos molemmat osapuolet oikeasti kunnioittavat sen toisen näkökantaa.

Ja sitten arjessa, etenkin nettikeskusteluissa, tilanne on täysin toisin. Kaikki laukovat mitä sylki suuhun tuo ja oletus on aina että kaikki muut ovat tyhmiä ja vain vittuilevat, siinä kun itse on aina oikeassa. Leimakirveellä voi kuitata minkä tahansa argumentin ja tuntea itsensä voittajaksi. Sanotaankin, että nettikeskustelu on ”toksista” ja ihmiset pakenevat omiin kupliinsa missä voivat taputella toisiaan selkään. Miksi näin? Väittäisin, että syy on varsin yksinkertainen: ihmiset eivät ajattele loppuun asti mikä on se aie sanomisensa takana, he eivät harkitse sen kummemmin käyttämiään sanoja ja miten asian esittävät, lukijat eivät vaivaudu lukemaan kirjoitettua kunnolla ja vääristävät viestin heti alun alkaen ja sitten päälle vielä oletuksena on se, että kaikki eri mieltä olevat ovat pahantahtoisia, tyhmiä ja päästään sekaisin. Mikä siis voisikaan mennä ihmisten välisessä kommunikoinnissa pieleen?