Ajan arvo

Aika on rahaa, sanotaan, mutta suuri osa ihmisistä ei ymmärrä mitä se raha edes on, saatikka osaa antaa omalle ajalleen arvoa. Paljonko sitten esimerkiksi tunnilla on arvoa?

Varsin tulisen X:ssä käydyn keskustelun tiimoilta ja selvästikin hieman vajavaiseksi jäänyt kantani kaipasi hieman lisää pohdintaa ja ”päivitettyä” näkemystä varten otin inspiraatiota Marshall Rosenbergin, Alfie Kohnin ja Michael Parentin luennoista ja kirjoista, joita tullut vuosien aikana tavattua yksi jos toinenkin. Herneet siis valmiiksi…

Kiista voidaan yksinkertaistaa siihen, että nähdäkseni jonkin kiinteän hinnan asettaminen johonkin immateriaaliseen ”tuotteeseen” ei välttämättä ole se paras ratkaisu, vaan nähdäkseni parempi keino olisi pyytää siitä ”maksa miten itsestäsi tuntuu”. Puurot ja vellit menivät tietenkin sekaisin, kun mukaan sotkettiin myös päivittäiskaupan tavarat, mutta otetaan niihin kantaa hieman myöhemmin ja pureudutaan tuohon ”maksa jos jaksat” ajatukseen.

Rosenberg kertoi eräällä luennollaan (en muista missä, joten linkittä, jokin CNVC luento) kuinka hän oli lääkärin (psykiatri) vastaanotollaan vaihtanut hinnoittelunsa tuntitaksasta ”anna sen verran kuin koit sille arvoa” hinnoitteluun. Lopputulos? Tulot kasvoivat noin 30% entisestään ja moni sai palvelun ilmaiseksi koska heillä ei ollut siihen varaa vaikka tarvetta olikin. Juuri tämä onkin järjestelmämme suurin ongelma: monella olisi tarve yhdelle jos toiselle asialle, mutta ei varaa, siinä kun toisilla olisi varaa vaikka heittämällä tarjota sadoille heidän tarpeensa mukaisesti. Näin ei kapitalismi kuitenkaan toimi, vaan pyhät kysynnän ja tarjonnan lait kuulemma säätävät hinnan ja näkymätön käsi korjaa kaikki ongelmat. Kuulostaa kuin joltain uskonnolta, missä se ”jokin” korjaa kaikki ongelmat?

Samaa on kokeiltu myös ravintoloiden ja muiden vastaavien palveluiden kohdalla ja tulokset ovat usein olleet saman suuntaisia - ihmiset antavat usein mieluummin omasta hyvästä tahdostaan kuin lohkaisevat pienen siivun ekstraa siihen annetun laskun päälle. Tuotteen tai palvelun hinta oli kuitenkin jo laskettu kohdalleen ja se nyt sitten maksaa minkä se maksaa, ei minun tarvitse laskea sille enää arvoa ja käyttää siihen penniäkään enempää! Totta, joku oli laskenut millä hinnalla se kauppa tulee tapahtua että kaikki hyötyvät osapuolet saavat siitä mielestään oikean summan.

Mutta keskitytään nyt niihin immateriaalisiin ”tuotteisiin”, eli asioihin joita kukaan ei kanna käsissään mukaan kotiin vaan se jää korvien väliin (tai känny kännykameraan muistiin). Kyllä, usein näissä asioissa on mukana myös kiinteitä kuluja, kuten esimerkiksi vuokrat ja sähkölaskut yms. jotka vaikuttavat siihen päätökseen, mutta itse se tuote tai palvelu ei kuluta juuri muuta kuin aikaa myyjältään. On se sitten tietoa (esim. luento), elävää musiikkia, joogaa, meditaatiota, terapiaa tai jotain muuta vastaavaa, siinä yhden aika on kaupan ja sitten yksi tai useampi ostaa tämän hetken toisen aikaa tavalla tai toisella.

Paljonko sillä tunnilla on sitten arvoa? Sitä on varsin vaikeaa määritellä, mutta ihmiset ovat varsin nopeasti sitä hinnoittelemassa joka tapauksessa. Kun Sarasvuo käy lässyttämässä salissa, hänelle tulee maksaa kymmeniä tuhansia hänen ajastaan, siinä kun joku toinen voi tehdä täsmälleen samaa ilmaiseksi. Onko yhden euron luento sitten 1000x huonompi kuin semmoinen, johon pääsylippu maksaa tonnin? Voi toki ollakin, kuin myös se 10.000€ luento voi olla ihmiselle täysin arvotonta skeidaa, siinä kun kaverin morjenstus pikaisesti voi muuttaa koko elämän parempaan. Sen tuotteen, mikä olikaan, hinta kun ei kerro sen arvoa sille vastaanottajalle millään tavalla ja kun mukaan otetaan myös se raha joka toimii siinä vaihdannan välineenä, pitäisikö koittaa keksiä jokin parempikin tapa antaa sille ajalle arvoa kuin setelinipun paksuus?

Sanotaan että olet kauppaamassa filosofian luentoja. Lippu luennolle maksaa 200€ per perse ja se kestää tunnin. Saliin mahtuu 100 ihmistä korkeintaan kerralla ja sinun tulee maksaa itse sen vuokrasta 1000€. Tarvitaan siis viisi ihmistä paikalle että pääset nollille ja sen jälkeen jokainen osallistuja kasvattaa tuntipalkkaasi 200€, näin yksinkertaistettuna ja veroja maksamatta. Olisit voinut myös puolittaa hinnan tai pudottaa sen jopa 10€ per lippu, jolloin olisit päässyt vähintäänkin nollille jos saliin vaan saadaan riittävästi väkeä. Täydestä salista tulee siis yhteensä 19.000€ taskuun, mikä on varsin hyvä tuntipalkka, eikö?

Entäs jos olisit laittanut hinnaksi ”maksa luennon jälkeen sen verran, kuin koit sillä olevan arvoa ja mihin sinulla on varaa”? Osa kuulijoista oli tyhjätaskuja, he eivät maksaneet mitään mutta saattoivat tulla kiittämään luennon päätteeksi. Osa heitti kympin, pari, siinä kun joku oli tunkenut lippaan täyteen seteleitä ja voitkin lähteä mersukaupoille saman tien. Miksi muka näin kävisi? Maailmassa on runsaasti ihmisiä, joille ei se sata tonnia tunnu missään. Toisaalta, maailmassa on paljon enemmän ihmisiä, joille jo kymppi voi merkitä syödäänkö sillä viikolla hernekeittoa yhden, kaksi vai kymmenen kertaa jatkettuna.

Kuka tahansa kun saattaa tarvita sitä jotain palvelua, mutta hänellä ei ole siihen varaa koska sille tunnille kuulemma täytyy määrittää ennalta jokin hinta. Jos vaihdettaisiin vaikkapa tunti tuntiin päittäin, miljardööri maksaisi siitä tunnista tuhansia, siinä kun työtön voisi tarjota muutaman hilun kun löysi matkalla paikanpäälle yhden tölkin jonka hän palautti kauppaan. Toisaalta, tällä logiikalla ei miljardöörejä edes olisi olemassa jos kaikkien tunti olisi yhtä arvokas. Eikä se annettu tuntikaan ole aina saman arvoinen. Baarissa känniääliö voi selittää jostain asiasta tietämättä siitä juuri mitään, siinä kun joku toinen on saattanut tutkia/harjoitella sitä jotain juttua vuosikymmeniä - molemmat voivat kuitenkin helposti pitää tunnin luennon. Vinh Giang (kommunikaatiokykyjen kouluttaja) antoi omalla tavallaan varsin elegantin vastauksen tunnin arvolle - halutessaan oppia jostain asiasta, hän kysyy sen alan parhaalta asiantuntijalta pitää hänelle tiivistetyn yksityisluennon asiasta ja hän maksaa sitten siitä ajasta kunnolla. Molemmat saavat siis runsaasti arvoa ajalleen ja tieto siirtyy tiivistetyssä paketissa eteenpäin.

Aikapankit ei liioin ole mikään uusi keksintö, tosin Suomessa verottaja ei diggaa ajatuksesta lainkaan. Siinä siis kuka tahansa voi tarjota omaa työtään muille ja voi sitten ”ostaa” vastaavan määrän tunteja joltain toiselta johonkin muuhun. Voit siis vaikkapa haravoida pihaa tunnin ja saat sillä jonkun toisen tekemään sinulle tunniksi lumitöitä. Tämä on fiksu systeemi, mutta töiden on oltava kuitenkin suunnilleen saman arvoisia, eikö totta? Haravateknikoksi ei tarvita pitkää koulutusta, mutta vaikkapa puusepän hommiin ei tuosta vaan lähdetä. Mutta onko esimerkiksi puusepän tunti yhtä arvokas kuin autonasentajan?

Kukaan ei kuitenkaan voi tulla rikkaaksi omalla työllään, vaan siihen vaaditaan aina muiden tekemän työn arvon nousua omaksi eduksi. Kuinka paljon sitä arvoa voidaan kasvattaa sillä ylimääräisellä käsiparilla vaihtelee toki melkoisesti alakohtaisesti, mutta se karu todellisuus ei siitä muuksi muutu - rikastuaksesi sinun tulee hyödyntää muiden tekemää työtä tekemättä sitä itse. Kapitalistisen näkemyksen mukaan tämä on oikein ja reilua, mutta moni näkee asian toisin. Jos teet kahdeksan tunnin työpäivän, kuinka monen tunnin arvo siitä kuuluu sinulle? Vanha nyrkkisääntö taisi mennä siihen suuntaan, että duunarille kuuluu 1/4 ja omistajalle 3/4 tuotosta. Nykyjärjestelmä toimiikin niin, että omistava luokka ei itse tee (tai ei tarvitse tehdä) töitä vaan heidän omistuksensa tuottaa heille muiden tekemän työn tuotot.

Sanoinhan että herneitä oli taas tarjolla, eikö totta? Ajatus siitä, että sille ajalle arvon määrittäminen muutoin kuin taaloiksi/euroiksi suoraan muuttamalla on täysin absurdi. Kaikkihan sen tietää paljonko jostain asiasta tulee maksaa, koska arvo määräytyy sen hinnan mukaan. Osa tosin laskee myös sille omalle vapaa-ajalle arvoa ja kuinka paljon on valmis ”menettämään” tuloja saadakseen hieman omaa aikaa. Leipä pöytään ja katto pään päälle ei monasti ole riittävää ja toisaalta osalla ei ole edes niihin varaa vaikka aikaa olisikin. Miksi? Koska järjestelmämme on niin päin prinkkalaa, ainakin omasta mielestäni. Monen mukaan taas köyhien kitinä on lempimusiikkia, joten tähän ei ihan heti ole tulossa muutosta.

Reilu vuosikymmen tutkimista ja pohtimista tiivistettynä noin 1200 sanaan ja kolme tuntia sen tuottamiseen voisi ajatella olevan jonkin arvoinen asia? Se riippuu kuitenkin vastaanottajasta, jolloin se noin 10min lukiessa tähän saakka saattoi nyt kyllä mennä myös ihan hukkaan, mutta ehkäpä se jollekulle oli sen ajan arvoinen? Omalla kohdalla asia toki menee niin, että se kolme tuntia menee terapiasta ja valtio maksaa eläkkeet, joten ihan puhdasta voittoa vaikka lanttiakaan ei tästä "työstä" tule. Boonuksena kun saa vielä tarjoilla herneitä niin mikäpä tässä ollessa. Järjestelmään uskovien ulina = priceless!