Ihmiskuntaa on kautta aikojen vaivannut huonojen johtajien ongelma. Sen sijaan että johtoon valittaisiin paras, sinne useimmiten päätyy se suurin persereikä. Nykypäivänä asia voitaisiin helposti kuitata heitolla ”koska media”, mikä tosi pitää suurelta osin paikkansa, se ei kuitenkaan ole koko totuus asiasta. Kyllä, tavan tallaajien tyhmyys on myös osasyynä, mutta sekään ei vielä kerro tarinaa kokonaisuudessaan. Olisiko se sitten ihmisen luonto, joka nostaa pinnalle ne suurimmat perslävet?
Kuvitellaan tilanne, missä sinun tulisi valita tulevalle retkikunnallesi uusi kapteeni laivaan. Matka on vaarallinen, pitkä ja erittäin kallis, joten valinta olisi tehtävä huolellisesti. Paikkaa hakee kaksi kapteenia, A ja B, joilla molemmilla on vuosikausien kokemus. Kapteeni A on tehnyt vastaavia matkoja onnistuneesti jo puolen tusinaa, siinä kun B on myös tehnyt yhtä monta katkaa mutta hänen kaikki reissunsa ovat menneet reisille. Kumpi näistä vaihtoehdoista olisi mielestäsi parempi vaihtoehto ja kumpi näistä kapteeneista tulee todennäköisimmin valituksi?
Ensimmäiseen moni vastaisi A, samoin kuin toiseen, mutta jos historiasta otetaan opiksi niin B olisi hyvin todennäköisesti se valinta. Miksi helvetissä, eivätkö luvut puhu jo A:n puolesta niin vahvasti? Kyllä, mutta tarinat mitä heistä kerrotaan ovat lähes poikkeuksetta se todellinen syy miksi B tulee todennäköisimmin valituksi. Eihän tuossa ole mitään järkeä?
Kuvitellaan toinen tilanne, huomattavasti yksinkertaisempi kuvaus millä perusteella ihmiset tekevät valintoja ja miten tarinat muokkaavat ihmisten valintoja. Lääniä halkoo suuri ja voimakasvirtainen joki. Uimari A loikkaa veteen ja alkaa uimaan joen poikki. Jo alkuvaiheessa hän joutuu vaikeuksiin ja ankaran räpiköinnin päätteeksi hän selviää kuin selviääkin hengissä toiselle rannalle. Kansa hurraa hänen uroteostaan ja tarinat hänen ”vaikeuksista voittoon” asenteestaan ovat kuuluja kautta maan. Uimari B taas ottaa joen olosuhteista selvää, suunnittelee suorituksensa etukäteen ja treenaa itsensä kuntoon ennen yritystä. Hän ui joen yli ongelmitta ja vaikka suoritus olikin kunnioitettava, hänen suorituksessaan ei ollut jännitystä tai draamaa lainkaan - se näytti jopa helpolta mihin kuka tahansa kykenee, ei lainkaan miten A:n suoritus. Mutta… he ylittivät saman joen.
Johtajien buustaaminen mediassa on miljardibisnes nykypäivänä, mutta ne tarinat sankareista ovat aina toimineet samalla tavalla - sankariteoista ja vaikeuksien kautta voittoon päässeistä kirjoitetaan hyllymetreittäin, siinä kun ne ”tylsät” tyypit unohdetaan vaikka heidän suorituksensa ovat vähintäänkin yhtä merkittäviä. Kapteenien tapauksessa B:n suoritukset siis olivat saaneet paljon enemmän huomiota ja ihmisluonnolle on varsin tyypillistä assosioida maine ”hyvään” tyyppiin, vaikka käytännön tasolla tyyppi olisi kävelevä katastrofi.
Jostain syystä kun tietyt tyypit ovat jossain hommassa mukana, aina sattuu ja tapahtuu jotain dramaattista. Jos he selviävät voittajana tilanteesta, heidän maineensa moninkertaistuu, mutta jo mukana ollessaan he keräävät paljon enemmän huomiota sille asialle, mikä voi toki olla positiivinen asia jo itsessään. Kukaan ei puhu saatikka muista niistä hiljaisista ja taustalle jääneistä, joidenka ansiosta homma oikeasti toimi ja juttu eteni. Ainoastaan ne sankarit muistetaan, vaikka varsin usein he olivat syy miksi homma ylipäänsä kusi.
Politiikassa suuria johtajia nouseekin esiin juuri dramaattisissa tilanteissa. Se vaan, että ne ongelmat ovat varsin usein joko itseaiheutettuja seurauksia, tai jopa tahallaan luotuja ongelmia että voidaan tarjota pelastaja kansalle. Koko kansan Sanna on tästä loistava esimerkki - hän ei toki luonut koronapandemiaa, mutta hänen toimensa nostivat hänen hallintonsa kansan suosioon. Tarkemmin katsottuna koko sirkus meni pääosin päin helvettiä ja useat ongelmat johtuivat tehdyistä päätöksistä, mutta kansa ohitti ne huonot päätökset koska tarina kieputettiin heille ”vaikeuksista voittoon” satuna. Toki siinä mukana oli hieman Machiavellilta opittuakin mukana - ei ole väliä onko se johtaja vallassa rakastettuna vai pelättynä, niillä kahdella keinolla kansa pysyy kurissa. Suurin osa kansasta rakasti Sannaa koska media hoiti hommansa, mutta loput elivät enemmän tai vähemmän siinä pelossa, että se hullu akka laittaa pian koiransa kimppuun. Lopputulos olikin taattu ja häntä pidetään edelleen sankarina, joka ”voitti koronan” - tarina, jonka todenperäisyys on varsin kyseenalainen.
Sen sijaan että moisia draamakuningattaria päästetään mihinkään johtavaan asemaan, meidän tulisikin koettaa saada oikeasti hyviä johtajia päättämään asioista. Tai no, jos ylipäänsä halutaan niitä johtajia, koska oman näkemykseni mukaan kuka tahansa vallassa muiden yli oleva on ongelma jo itsessään, mutta ei nyt siitä enempää. Hyvä johtaja kun kykenisi ennakoimaan suuren osan ongelmista ja tekemään asioille jotain ennen kuin niistä alkaa muodostua kunnon katastrofi. Yksikään nykyisistä poliittisista puolueista ja johtajista ei tähän kykene, koska he ovat kasvaneet kulttuuriin missä ongelmat ratkaistaan lähinnä luomalla uusi näkyvä ongelma kansalle purnattavaksi.
Millä keinoilla sitten ihmiskunta voisi petrata asian suhteen? Alkuun olisi kyettävä tunnistamaan ne kriisijohtajat, jotka tuntuvat vetävän ongelmia puoleensa. Vaikka he olisivat kuinka hyvin onnistuneet ratkaisemaan osan niistä ongelmista, olisi parempi koettaa tunnistaa tahot jotka osasivat tehdä ne korjausliikkeet jo ennalta, eikä vasta sitten tehdä jotain kun paska osui tuulettimeen. Näille draamakuningattarille ei tulisikaan antaa huomiota vaan heidät tulisi unohtaa tai lähinnä vaan mainita huonoina esimerkkeinä, sen sijaan että heitä juhlitaan vuosienkin jälkeen.
Näiden ”tylsien” johtajien tunnistaminen olisikin ensiaskel ongelman ratkaisuun. Jos yhteiskunta arvostaisi niitä jotka hoitavat homman ilman draamaa sen sijaan että huomiohuoraajat nostettaisiin korokkeelle, saattaisimme saada aikaiseksi huomattavasti toimivamman hallinnon. Syy miksi hommat ylipäänsä vielä edes auttavasti toimivat kun on se, että sielä koneistossa on sisällä vielä ainakin jokunen hyvä tyyppi joka osaa oikeasti hommansa, hoitaen sen kaikessa hiljaisuudessa ja yleensä jääden täysin huomiotta. Tosin niistä tylsistä ei saisi lööppejä eikä kansa ilman draamaa saisi jotain purnattavaa, mikä olisi medialle taas katastrofi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti