Kun televisioruudun alalaidassa välähtää titteli ”asiantuntija” tai jopa ”erityisasiantuntija”, merkitsee se osalle että kyseessä on nyt todellinen asian tuntija ja auktoriteetti, jonka sana on laki. Osalle se taas on punainen vaate, jonka jälkeen kaikki mitä sieltä suusta tulee ulos on automaattisesti ihan päin honkia. Auktoriteettiin vetoaminen ja juuri tämä aseman nostaminen keskiöön on toki pahemman luokan argumentointivirhe, mutta näin se media on käsitellyt lähes joka asiaa vuosikausia. Jostain asiasta mitään tietämätön ei tietenkään kykene sanomaan siitä muun kuin mielipiteensä, jolla ei käytännössä ole juurikaan arvoa, eli asiantuntijan valitseminen haastateltavaksi on sinänsä ihan viksu ajatus. Toisaalta, jos kerran asiasta pitää jotain tietää ennen kuin siihen tulisi ottaa kantaa, miksi ihmeessä demokratiaa pidetään toimivana ratkaisuna asioista päättämiseen?
Ongelma näiden auktoriteettien kanssa voidaan jakaa kahteen eri alueeseen - aiheen mahdottomuuteen ja puolueellisuuteen. Nämä kaksi ongelmaa yhdistämällä saadaankin sitten ulos näkemyksiä, jotka eivät puppugeneraattorin sopelluksesta juurikaan eroa…
Ensiksi siitä mahdottomuudesta, eli miksi asiantuntija ei juurikaan voi antaa valistunutta arvausta tarkempaa vastausta. Sanonta ”ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden” pitää varsin hyvin paikkansa, mutta kun se ennustus tulee asiantuntijan suusta sen sijaan että joku katsoisi kristallipalloon, jostain syystä kansa pitää sitä pukuun sonnustautunutta jantteria jollain tavalla luotettavampana. Kyllä, valistunut arvaus saattaa osua paremmin kohdalleen kuin nopalla heittämällä tai sinne palloon katsomalla, mutta siihen ei ole mitään takeita koska ollakseen jonkin asian ekspertti, siihen tarvitaan tiettyjä asioita, joita ei läheskään joka tapauksessa voida täyttää.
Ihminen nimittäin vaatii tiettyjä kriteerejä oppiakseen jonkin asian niin hyvin, että häntä voidaan pitää oikeasti asiantuntijana. Alkuun tarvitaan runsaasti kokemusta, siihen johonkin aiheeseen kunnolla paneutumista. Nyrkkisääntönä pidetään, että jonkin asian todelliseen oppimiseen vaaditaan noin 10.000 tuntia sen kunnolla sisäistämiseen. Ei kuitenkaan riitä, että asiaa on vaan jossain treenannut tai opiskellut, vaan ympäristö jossa sitä tehdään pelaa myös merkittävää osaa. Keskittymistä varten se ympäristö kun on oltava mahdollisimman vakio ja ennalta arvattava. Urheilussa tämä on varsin helppoa, koska se ”pelikenttä” on usein vakio, mutta kun se muuttuu, hommat menevät helposti reisille - tämä selittää osin sen, miksi esimerkiksi se keihäs lentää kotikisoissa nappiin, mutta isoissa kisoissa tulos jää ”kauden parhaasta” reilusti jälkeen. Siitä suorituksesta on myös saatava aina välitöntä palautetta, koska muutoin ei voida arvioida osuiko se oma tempaus kohdilleen vai ei. Jälleen, urheilussa helppoa, mutta vaikkapa lääkäri ei välttämättä saa koskaan tietoonsa osuiko se hänen diagnoosinsa edes etäisesti kohdalleen jos potilasta ei koskaan näy uudelleen. Ja viimeisenä merkittävänä asian on jatkuva itsensä haastaminen alati vaikeampien pulmien ratkaisuun. Kellolla tai mittanauhalla mitattaessa sitä haastavuutta on helppoa seurata, mutta se kemian opettaja joka vuosikymmeniä toistaa ne samat luennot kuin autopilotilla ei koskaan kohtaa uusia haasteita, jolloin se vuosikymmenten kokemus kutistuu aivottomaksi automaatioksi.
Voiko siis yksikään politiikan tai talouden asiantuntija koskaan olla oikeasti niin hyvä kuin oletetaan? Kyllä, jos pysytään siinä mikä on jo tapahtunut ja asia on tutkittu perinpohjin. Mutta ennustaminen? Ei, koska joka ikinen tapahtuma on ainutkertainen ja yhdelläkään ihmisellä ei ole pienintäkään mahdollisuutta saada tietoonsa edes auttavan riittävästi niitä asioita, jotka vaikuttavat tulevaan tapahtumaan. Sama kuin kysyisi matemaatikolta ratkaista kaava, jonka muuttujia ei tiedetä läheskään riittävästi. Mutta kun on puku päällä ja titteli kohdallaan, enää ei puutu kuin vakuuttavan kuuloinen esitys niin ihmiset uskovat kerrotun asian. Vielä kun asiantuntijat eivät yleensä joudu vastuuseen sanomisistaan eikä palautekaan tunnu kiinnostavan, ihminen ei voi kehittyä ja tulla oikeaksi asiantuntijaksi.
Sen sijaan että sinne mediaan kiikutetaan ”oikeita” asiantuntijoita, sinne valitaan tyyppejä, jotka sopivat agendaan. He osaavat esittää aiheen halutulla tavalla ja ennen kaikkea halutusta kulmasta, päätyen ”oikeaan” lopputulokseen. Kyllä, moni jotain asiaa pitkään tutkinut ei automaatisesti osaa esittää asiaansa niin, että muut voisivat sen sanoman sisäistää halutulla tavalla. Esiintymistaito onkin varsin merkityksellinen osa sanoman uskottavuutta ja siksi taitava puhuja voi saada ihmisen uskomaan vaikkapa että maa on litteä, vaikka kaikki todisteet puhuisivat sitä vastaan. Sanomat todenperäisyys onkin usein toisarvoinen asia uskottavuuteen nähden, minkä ansiosta ihmiset uskovat jos jonkinmoisiin hulluuksiin vain koska jokin sopiva auktoriteetti niin kertoi. Toisaalta taas monikaan asiantuntija ei halua tulla julkisuuteen tuomaan näkökantaansa esiin, koska he tietävät saavansa siitä tulikivenkatkuista palautetta yleisöltä. Tai jos ei yleisöltä, niin vaarana on ”väärän” näkemyksen kertomisessa päätyä itse median mustalle listalle ja koko ammattikunnan sylkykupiksi. Tilanne on siis varsin haastava katsoi sitä miltä suunnalta tahansa.
Demokratian toimivuuden kannalta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää saada asiasta kuin asiasta useampikin näkökulmia julki ja sitten niiden edustajat debatoimassa keskenään tasavertaisina neutraalilla alustalla. Näin ei kuitenkaan juuri koskaan tapahdu, koska mediat ovat yleensä ajamassa sitä jotain agendaa sen sijaan että ne edistäisivät ymmärrystä aiheen suhteen.
Lopputulos on siis varsin usein asiantuntijoiden kanssa se, että meille saarnataan sitä yhtä oikeaa totuutta ja pelotellaan asioista, jotka sijaitsevat vain näiden asiantuntijoiden omassa mielikuvituksessa. Jos meillä olisi edes auttavasti terve keskustelukulttuuri ja sananvapaus olisi muutakin kuin korusana poliitikkojen puheissa, voitaisiin järjestelmää pitää etäisen demokraattisena. Mutta kuka sitä haluaa? Kansa, ehkä, mutta siltä kansalta ennenkään kysytty…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti