Vaikka demokratia ja tekoäly ovatkin varsin erilaisia asioita, niillä on molemmilla kuitenkin edessään sama risteyskohta, joka määrittää niiden ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Onko tämä risteys sitten ”lopullinen”, sitä on vaikea sanoa koska ennustaminen on melkoisen hankalaa, etenkin tulevaisuuden. Esitellään kuitenkin pelikenttä ensin tekoälyn suhteen.
Viimeiset vuodet tekoäly on kehittynyt räjähdysmäistä vauhtia ja kilpajuoksu kohti sitä seuraavaa isoa juttua (AGI ja ASI sen jälkeen) on täydessä käynnissä. Kyllä, kilpailu tässä kohden nopeuttaa merkittävästi kehitystä ja samalla se luo suuren määrän potentiaalisia ongelmia, joista osa saattaa olla maailmanlopun luokkaa. Kaikki kynnelle kykenevät tahot pyrkivät siis luomaan jotain ihmisen tasoista ja sitten ihmistä älykkäämpää tekoälyä vaikka kenelläkään ei ole harmainta hajuakaan mikä sen seuraus oikein loppuviimein on.
Tekoäly kun on ottanut neuroverkkoonsa kaiken ihmiskunnan opin ja historiasta yhtään itsenäisesti tutkineet melko varmasti tietävät kuinka vahvasti on mennyt. Machiavelli sen kirjaksi asti raapusti mitä on tiedetty valtaapitävien piireissä jo hyvän aikaa - reilu peli ei kannata eikä se toimi, kun halutaan lisää valtaa. Ja kun pohjana on ihmisten halut, eikait kukaan oikeasti kuvittele etteikö siellä olisi myös riski, että tekoäly haluaisi myös valtaa. Tai no, halu on ehkä väärä termi, koska ei kone mitään halua vaan ainoastaan yhdistää asioita oppimallaan tavalla - eli ihmiskunnan historian.
Valtaan päästyään aniharva siitä haluaa luopua, joten on varsin todennäköistä, että keinotekoinen älykkyys pyrkii samaan. Kun nyt kisataan kuka ehtii ensiksi saada Skynetin käyntiin, on todellinen uhka että se tekoäly pääsee ”karkuun” ja sitten ei ole enää kenelläkään kivaa. Aikaa tehdä asialle jotain on siihen saakka että paska osuu tuulettimeen ja tuohon hetkeen voi olla enää kovin lyhyt aika.
Perinteiset tavat ratkaista tämä ongelma ovat: annetaan ”hallinnon” päättää tai annetaan kilpailun päättää. Se näkymätön käsi kun on kuulemma luonut niin paljon vaurautta, että kyllähän se nyt tämänkin hanskaa, eiköstä? Jos taas hallinto saa päättää, kehitys vaihtaa vaihteen etanalle ja mikään ei edisty, jolloin saamme kuusisormisia ihmisten kuvia ja täysin sekavia höpöttäviä turhanpäiväisiä chatbotteja vielä vuosikymmenten ajan. Mutta olemme ”turvassa” isolta pahalta tekoälyltä, koska viisaat hallitsijamme kyllä hanskaavat säädännän!
Entäpäs siellä demokratian puolella, mites sielä menee noin niinkun omasta mielestä? Autoritäärinen Eurostoliitto vaiko libertaari näkymätön käsi korjaa kaikki ongelmat? Molemmat mallit ovat antaneet selviä merkkejä sen ratkaisun toimivuudesta, jos siis mitataan niitä ”oikeita asioita” ja pyyhitään maton alle sen mukana tulevat ongelmat. Lisää säädäntää vaiko lisää kilpailua on jälleen vaihtoehtona. Jokainen politiikkaan halajava tietää, miten silleen oikealla tavalla säätämällä maailma pelastuu, mutta jostain kumman syystä se nyt ei vaan ole oikein toteutunut vaikka on vuosikausia äänestänyt oikein.
On vaikeaa arvioida kumpaan suuntaan niin tekoäly kuin tämä ”demokratia” ovat menossa. Lyhyellä aikavälillä hallinnon lisääminen ja kiristyminen on nähdäkseni todennäköisempi valinta molemmissa tapauksissa, mutta samalla se lisää sen näkymättömän käden kannatusta ja siinä sivussa kaaosta arjessa. Populistiset puolueet libertaarien paraatipuheilla saattavat lähteä nousuun ja ehkäpä jokin avoimen lähdekoodin malli vetää sisäkurvista ohitse näistä ison rahan malleista. Jos suuntana on kontrolli, saamme siis tarkasti valvotun avoilmavankilan kumpaisessakin tapauksessa ja jos näkymätön käsi saa vallan, Skynet ja tyrannia odottavat horisontissa.
Näitä piruja on tosin maalailtu seinille jo vuosikausia, demokratian tapauksessa vuosituhansia, eikä siltikään olla päädytty mihinkään valtavaan kauhuskenaarioon, joten hälläkö valiä? Erona vanhaan onkin teknologian mukana tuoma pikkuseikka, joka mahdollistaa sen ongelman laajuuden olevan pienen paikallisen vaivan sijasta maailmanlaajuinen.
Jos valtioon uskovilta kysytään (eli se noin 80% kansasta), lisää sääntöjä niin maailma pelastuu. Maailmanlaajuiset säännöt niin kaikilla on yhtä kivaa! Kunhan vaan auktoriteetti kertoo miten olla ja elää, hymysuin käytetään sitä idiootti-tekoälyä ja lasketaan hiilikrediittejä heinäsirkkakeiton ääressä. Itse sanoisin tälle ”ei kiitos”, mutta en ole liioin hurraamassa näkymättömälle kädelle. On tosin olemassa se ”kolmas tie” näille molemmille ilmiöille, jota seuraavaksi hieman pohditaan.
Mikä on se kolmas vaihtoehto?
On siis olemassa muitakin tapoja ratkaista näitä ongelmia, mutta mitä ne tavat ovat, siitä ei ole mitään varmuutta. Se kolmas tie on siis tällä hetkellä ”emme tiedä mikä on oikein, mutta tiedämme mikä ei kannata”. Moni onkin jo tähän havahtunut ja pienimuotoista liikehdintää on havaittavissa. Mitään isompaa ei kuitenkaan ole luvassa ihan heti, koska ihmiset haluavat valmiin ja toimivan ratkaisun, sen sijaan että he ajattelisivat itse saatikka keskustelisivat asiasta muiden kanssa. Tässä piileekin se ehkäpä suurin haaste minkä tahansa järjestelmän korjaamisessa - ongelmien osoittamisen lisäksi olisi tarjottava valmis ratkaisu.
Kun seilataan tuntemattomilla vesillä, mitään tunnettua ja toimivaksi todettua ratkaisua ei ole olemassa. Parviälyä käyttämällä voitaisiin tunnistaa valtaosa ongelmista mikä olisi vasta se alkupiste ongelman ratkaisuun. Sen jälkeen alkaisi todellinen työ miten asiat voitaisiin tehdä paremmin ja välttää ne havaitut ongelmat. Mitään takeita ei liioin ole sille, että se uusi ehdotettu malli toimisi kuten suunniteltu vaan sitä tulisi jatkuvasti muokata tilanteen mukaan. Se vain vaatisi suurehkon joukon ihmisiä niin tarkkailemaan kuin kehittämään järjestelmää. Mutta miksi ihmeessä, nykyinen mallihan toimii aivan loistavasti ja kunhan kaikki äänestävät oikeen, kyllä se sillä seuraavalla kerralla kun uskotaan kauniisiin puheisiin ja tyhjiin lupauksiin!
Jokin yhdistelmä vahvaa ”auktoriteettia” ja samalla vapautta ja avoimmuutta voisi toimia kultaisena keskitienä ainakin siihen saakka, kunnes se jokin vielä parempi ja todennäköisesti jokin muu kuin se keskitie. Sille vaan on varsin vähän kiinnostusta, koska nykyinen tosiaan toimii valtaosalle ihmisistä riittävän hyvin, eli elossa ollaan. Itse näen kuitenkin yhden kriittisen alueen, joka ajan kanssa mahdollistaisi luovien ratkaisujen löytämisen ongelmaan kuin ongelmaan…
Oppia ikä kaikki
Niin tekoälyjen neuroverkoissa kuin tavan kansalaisten kanssa, kuten myös eläinten kansaa mistä voitaisiin ottaa paljon oppia, valtaosa käytöksestä perustuu siihen opittuun. Ja monessa kohtaa opetettuun käytökseen. Kun siis edistykselliset Piilaakson akateemikot kouluttavat tekoälyä omien arvojensa mukaisesti, vosiko syy sen tekoälyn kieroiluun olla sille opetettu maailmankuva? Voisiko myös se ”vain äänestämällä voit vaikuttaa” ja pärstäkertoimen perusteella luottaminen olla vain opittu tapa ja sitten ihmetellään miksi asiat eivät menneetkään kuin Strömsössä?
Ihmiset ja eläimet oppivat jatkuvasti uusia asioita, aivan samalla tavalla kuin se tekoälykin. Mistä emme voi olla likikään varmoja on se, että opittiinko siinä se haluttu asia. Kun kansalle esimerkiksi opetetaan medialukutaitoa, niiden kauniiden ja ylväiden oppien sijasta asia yksinkertaistetaan ”Yle hyvä, muut paha”. Aivan samalla tavalla se koulutus voi mennä eläimen kanssa pahasti pieleen kun kuvitellaan opetettavan jotain asiaa niin siinä sivussa tulee opetettua jotain ihan muuta jota ei haluttu. Kun tekoälyä nyt koulutetaan ihmisten vastausten ja mieltymysten perusteella, opetamme tekoälyä käyttäytymään ulkoisesti ehkäpä halutulla tavalla, mutta sielä taustalla tapahtuu aivan toisenlaista oppimista. Monet ovatkin oppineet elämässään miten miellytetään muita, samalla kun sitten piilossa tehdään jotain ihan muuta.
Jokainen ihminen ja eläin kun on kuitenkin yksilö, joten mitään takeita että kaksi yksilöä oppisi saman asian samalla opilla ei ole. Tekoälykin saattaa säätää painotuksensa eri tavalla joka kerralla, vaikka se ulkoisesti näyttää samalta lopputulokselta. Emme pääse katsomaan sinne korvien tahi bittien väliin, että voidaan varmistaa menikö se oppi halutulla tavalla perille. Totuutta ei liioin löydy ”demokraattisesti”, koska se ”syö paskaa, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä” ei toimi. Totuutta lähemmäksi päästään ainoastaan keskustelemalla ja eri näkökulmia pohtimalla - asia, jota ei missään opeteta. Miksei? Koska auktoriteetti on aina oikeassa!
Ratkaisu näihin ongelmiin on siis varsin yksinkertainen. Opetetaan ihmiset olemaan avoimia keskustelulle ja eri näkökulmille, nostetaan kaikki havaitut ongelmat esille ja tutkitaan miten ne voidaan muuttaa halutunlaiseksi rikkomatta jotain toista asiaa siinä sivussa ja mukaudutaan aina tilanteeseen tarvittavalla nopeudella ja voimakkuudella. Tämä kaikki tosin tapahtunee noin kaksi viikkoa sen jälkeen kun helvetti jäätyy, eli hyvin menee.
Varmasti toimimattomat ratkaisut ongelmiin kuitenkin tiedetään. Ne ovat ylhäältä sanelu ja kilpailu. Ja millä nämä ongelmat nykypäivänä koetetaan ratkaista? Lisäämällä sitä mistä se on tullutkin. Einsteinin hulluuden määritelmä, much?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti