sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Manipuloinnista


Itseäni on vuosikaudet rassannut ihmisten manipulointi. Vaikuttamisen ja manipuloinnin raja on toki varsin häilyvä, minkä lisäksi se rajan paikka on täysin jokaisella sielä omien korvien välissä. Vielä vuosi sitten olisin itse vetänyt sen rajan varsin alhaiselle kynnykselle, koska jokin asia on manipulatiivista ja koska vain vaikuttamista. Nykyään? Se riippuu…

Jos otetaan esimerkiksi Milton Ericksonin kanta asiaan, ketään ei voida manipuloida tekemään jotain, mitä he eivät jo muutoinkin tekisi. He eivät siis välttämättä jotain asiaa normaalisti tee, mutta ovat silti valmiita pyydettäessä tekemään. Onko kyse siis manipuloinnista, vaiko vain ihmisen luontaisten ominaisuuksien ja näkemysten esiin nostamista? Toisaalta taas kuka tahansa voidaan toiston sekä muiden psykologisten keinojen avulla saada muuttamaan kantansa asiasta kuin asiasta. Osalle se vaatii enemmän, osalle taas huomattavasti vähemmän ”suostuttelua”.

ihmismieli voidaan myös rikkoa niin, että se hyväksyy lähes mitä tahansa. Esimekiksi riittävällä pelon ja vihan pommituksella jäljellä onkin lähinnä vain tyhjä kuori, joka toistaa ulkoa opittuja mantroja kuuliaisesti. Teoriassa lähes kaikki psykologinen vaurio voidaan kuitenkin korjata tai parantaa, mutta käytännössä näin harvemmin tapahtuu ja keskuudessamme kulkeekin nykypäivänä varsin merkittävä joukko täysin autopilotilla kulkevia zombeja, joilla ei tulisi pieneen mieleenkään harkita itsenäistä ajattelua. Päälle vielä tekoälyn luoma lobotomia, mutta ei siitä sen enempää.

Jos siis ihmistä ei olla pakotettu tekemään jotain esimerkiksi uhkailulla, hän tekee asian kuin asian omasta halustaan. Ehkäpä hän ei keksisi tehdä jotain ellei joku ehdottaisi asiaa, mutta ehdotuksen saatuaan hän kuitenkin tekee työtä käskettyä. Ja kuten sanonta menee, ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Voidaanko siis edes puhua manipuloinnista muuta kuin silloin, kun ihmismieleen joudutaan ensin vaikuttamaan vastentahtoisesti ennen kuin hän tekee mitä käsketään?

Tuolla kaavalla on siis täysin ok käyttää kieltä sekä muita keinoja hyvinkin tarkkaan valikoidusti vaikuttamaan muiden mielipiteisiin asioista. Kukaan ei pakota kuuntelemaan, ei uskomaan eikä tekemään mitä sanotaan, samalla kun todennäköisyys sen sanoman perille menemiseen kasvaa moninkertaisesti käyttämällä kaikkia mahdollisia manipulatiivisia keinoja sanomansa kyytipoikana. Informaatiosodassa, jonka keskellä elämme, omien käsien sitominen selän taakse vain koska uskoo sen ”totuuden” olevan ainoa moraalisesti hyväksyttävä ratkaisu takaa ainoastaan yhden asian: pataan tulee joka ikinen kerta.

Sanoisinkin, että kyse on täysin siitä, haluaako oikeasti vaikuttaa muiden näkemyksiin vai ei. Jos se on ihan se ja sama uskooko joku juttujasi, kuten esimerkiksi on tilanne omalla kohdallani, voit jättää runsaasti keinoja käyttämättä ja olla juuri se oma itsesi, tai sitten mitä nyt haluatkaan esittää. Entäpä kun aikomus on oikeasti vaikuttaa? Silloin ne hanskat on ikävä kyllä nykypäivänä otettava pois ja laitettava kovalla kovaa vastaan. Kukaan muu ei ole säästelemässä iskujaan, joten miksi ihmeessä sinunkaan niin pitäisi tehdä? Ai koska se on moraalisesti oikein? Kenen mukaan…?

Ajattele, jos sinulla olisi keino helposti ja tehokkaasti saada kielenkäyttösi kuulostamaan kuin olisit laulamassa sulosointuja. Haluaisitko sinäkin, että muut kuuntelisivat jokaista sanaasi kuin lumottuina? Kun ajattelet näitä asioita tarkemmin, alat huomaamaan miten hyödyllistä olisi osata niitä yksinkertaisia kielellisiä kikkoja, joilla myydään vaikka lunta eskimoille, eikö totta? Mielenkiintosi alkaa kunnolla heräämään asiasta, vai mitä?

Tyylejä vaikuttaa muihin kuin huomaamatta on toki useita, mutta Milton-malli on yksi yleisimmin käytetyistä tavoista saada ihmiset nyökyttelemään mitä kummallisimmille puppugeneraattoripuheille (esim. pressamme uudenvuodenpuhe). Niin politiikassa kuin markkinoinnissa hyvin laajasti käytetty hypnoottinen puhetyyli on aivan puhtaasti manipulatiivista, koska sen tarkoitus on nimenomaan vaikuttaa kuulijaansa puhujan etua ajatellen. Milton Erickson käytti sitä terapiaistunnoissaan hyvin tuloksin ja kun se mallinnettiin NLP:hen, ei mennyt aikaakaan kun joka ikinen autokauppias rykäisee ”kyllä-sarjan” ja kuuntelee tarkasti mitä sanoja käytät kuvailemaan etsimääsi pirssiä.

Onko se siis manipulointia olla tehokas kommunikoinnissaan? Kyllä, valtamedialla on käytössään huomattavasti isommat aseet ja he kykenevät muuttamaan ihmisten mielipiteitä, mutta taitava kommunikoija onnistuu tuomaan oman asian esille niin, että siihen suuntaan ajattelevat hyväksyvät sen paljon helpommin. Ehkäpä tässä on se manipuloinnin ja vaikuttamisen ero? Manipuloinnissa pyritään muuttamaan ihmisten kantaa, siinä kun vaikuttamisessa herätellään niitä ihmisen omia kantoja esille ja murennetaan osa siitä opitusta kuoresta.

Ja ei, en tule juurikaan enempää käyttämään Milton-mallin kikkoja vaikka ne alkavatkin pikkuhiljaa uppoamaan selkäytimeen. Kyllä, osa tekstistäni omaa sen mallin kaltaisia rakenteita, sitä en kiellä, mutta niiden käyttö satunnaisesti ja ilman johdattelua ei aiheuta yleensä sitä haluttua ”hypnoottisen kielen” reaktiota. Jaa miksi en? Koska minulle on yksi paskanhailee uskooko joku mitä kirjoitan.

Valinta on siis jokaisella itsellään. Jos et halua vaikuttaa muihin, jatka kuten aina ennenkin, kaikki on ok. Jos taas haluat aikuisten oikeasti vaikuttaa, etkä siis vain toivoa vaikuttavasi, vaan oikeasti haluat vaikuttaa, kuuntele nyt tarkkaan. Pelikentällä kaikki ne jotka menestyvät, osaavat sekä pelin säännöt sekä osaavat pelata. Voit kuvitella korkeiden moraalisten näkemystesi tai totuuden olevan jollain tavalla merkittäviä seikkoja, mutta niillä ei reaalimaailmassa nykypäivänä ole mitään merkitystä. Jos haluat tapella sokkona kädet selän taakse sidottuna, pataan tulee joka ikisessä matsissa, siinä kun jo varsin pienellä vaivalla voi oppia yksinkertaisia keinoja vaikuttaa.

Mitään neuvoja ja ohjeita on multa tosin ihan turha tulla asiasta kyselemään, maailmassa on jo riittävästi kaikenmoisia manipuloivia mulkeroita, että niitä ei tarvita yhtäkään lisää! Jos tämä teksti valui ohi kuin vesi hanhen selästä, se ei ollut tarkoitettu sinulle. Jos se taas sai sinut pysähtymään ja miettimään, se tarkoittaa että juuri nyt, tai ehkäpä hyvin pian, tulet jatkamaan aiheen tutkimista itsenäisesti. Onnea matkaan, sitä tarvitaan…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti