Politiikan korjausliike

Kun tässä tuli Markanmediaa selailtua, vastaan tuli artikkeli siitä, kuinka nykyiseen järjestelmään kyllästyneet olivat jälleen olleet napit vastakkain siitä, mikä on se ainoa oikea tapa korjata tämä systeemi. Keskustelua tuli sitten selailtua X:n puolella ja vähemmän ullattavasti virtuaalikikkelien mittaus ja vertailu päätyi siihen perinteiseen esto/hiljennys/mä en leiki enää sun kanssa, mihin sitten kaikki sivulliset kävivät kommentoimassa ja osoittamassa oman mielipiteensä. Normipäivä siis.

Jos vanhempi tuotantoni on ennalta tuttua, on varsin selvää miten itse asian näen: vaaliboikotti ja sitten katsotaan ja suunnitellaan. Itse pidän sitä edelleen tehokkaimpana tapana ravistella koneistoa ja hyvin pitkälti ainoa varteenotettava vaihtoehto tämän hetkisessä Suomen tilanteessa, joka tietenkin elää jatkuvasti. Erona entiseen asemaani, en kuitenkaan enää aktiivisesti rummuta asian puolesta ja eipä se rumpu kovin pitkälle edes kuulu, koska varsin moni aktiivi on estänyt meikäläisen koska olin heidän kanssaan eri mieltä. No, ei ole iso vahinko tullut siinäkään, tosin hieman huvittaa kun jokunen vuosi sitten osa henkeen ja vereen äänestämättömyyttä vastustaneista kertoo nyt itse samaa tarinaa ja kannustaa jäämään kotiin vaalipäivänä.

Viime vaaleihin nähden tilanne on muuttunut jonkin verran. Pienpuolueiden kenttä on vakiintunut ja karvan verran vahvistunut, tosin edelleen puhutaan prosentin murto-osista kannatuksen suhteen, eli mitään todellista vastustajaa haastamaan nykyisiä valtapuolueita ei ole, eikä ole näkökentässäkään. Uusina, tai ainakin vasta hiljan näkyvyyttä saaneena on kuitenkin kaksi varsin mielenkiintoista haastajaa, eli Alex Günsbergin tekoälyyn vahvasti tukeutuva suoran demokratian malli, sekä Timo Suomen lanseeraama UAD-malli.

Jokaisella maailmanparannustavalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joita voitaisiin vertailla vaikka maailman tappiin saakka. Yhtenäistä kaikille on kuitenkin se, että ilman jotain maatamullistavaa ihmettä, helvetti jäätyy ennen kuin tätä länsimaista demokratiaa lähdetään korjaamaan kansanvaltaiseen suuntaan yhdelläkään kolmesta esitetystä tavasta. Jotain muutoksia tähän nykyiseen sirkukseen on toki tulossa, mutta epäilen niiden tulevan jostain sieltä WEF:n tai vastaavien toimijoiden suunnalta, eikä suinkaan ruohonjuuritasolta. Syy siihen ei kuitenkaan ole ne rajattomat resurssit vs. kourallinen jengiä somessa, vaan ihmisluonnon huomioiminen.

Siinä kun nykyinen järjestelmä, samoin kuin se seuraava uusi uljas maailmanjärjestys, se nojaa vahvasti ihmisten kollektivistiseen ajatteluun poliittisissa asioissa ja individualistiseen näkemykseen lähes kaikessa muussa, nämä vaihtoehtoiset kannat uskovat vahvasti jokaisen ihmisen omaan kykyyn ja haluun vaikuttaa omiin asioihinsa myös poliittisella tasolla. Tämä saattaa siis tulla osalle yllätyksenä, mutta suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta, eivätkä he ole edes kykeneviä tekemään mitään suurempia päätöksiä yhteiskuntatasolla. Koska lännessä on omaksuttu vahvasti individualistinen ajattelutapa, jokainen tuijottaa ensisijaisesti vain siihen omaan napaansa. Jokainen päätös on siis ”minä itte, muut sitte”, joka toki libertaarien suunnalta katsottuna on se oikea tapa. Ihminen vaan tuppaa olemaan laumaeläin ja johdotus korvien välissä osoittaa vahvan yhteyden yhteisöihin, ei pelkästään siihen itseen.

Kun ihmisille tarjotaan turvallinen sisäryhmä, jonka tulee pelätä tai jopa vihata ulkoryhmiä, hän pitää siitä omasta ryhmästään kiinni kynsin hampain. Tämän vuoksi minkään ”sinä päätät itse omista ja itseesi liittyvistä asioista” myyminen suurille joukoille on lähestulkoon mahdoton tehtävä. Sveitsin malli nostetaan aina tässä kohden esiin, koska siellä suora demokratia toimii, mutta siinä unohtuu se kuinka paljon he todellisuudessa voivat asioihin vaikuttaa ja kuinka se likemmäksi kaksi vuosisataa jatkunut perinne on muokannut kansaa. Muutos pelottaa ja jonkin asian tuntemattomuus tulee ensin vaihtua tuttuudeksi, ennen kuin ihmiset hyväksyvät uuden tavan tehdä jotain asiaa.

Mahdottomuus siis muuttaa asiaa? Ei, vain vaikeaa ja organisointia isolla oolla tarvitseva asia. Sen sijaan että yhteistyöllä lähdettäisiin toimiin, aika ja energia keskitetään siihen keskinäiseen riitelyyn. Miksi? Koska jokainen tietää sen oman tapansa olevan se ainoa ja oikea tapa. Jos itse on oikeassa, eri mieltä olevat ovat siis automaattisesti väärässä. Eikä vain väärässä, myös tietämättömiä, tyhmiä, myyriä, vääräuskoisia ja pahoja syntisiä! Oman oikeassa olemisen vankka todiste on se, että osaa argumentoida kantansa paremmin ja saa enemmän tykkäyksiä kuin muut. Vankkumaton usko itseensä on positiivinen asia, mutta vankkumaton usko johonkin itsestä ulkopuoliseen asiaan ei välttämättä ole kovinkaan terveellinen kanta. Mielipide on kuin persereikä - jokaisella on yksi. Se vaan ei ole minkään sortin todiste suuntaan tai toiseen, jos pitää sitä omaa mielipidettään oikeana ja kykenee sen argumentoimaan paremmin kuin joku muu. Taitava sofisti voi uskotella toiset uskomaan, että kuu on tehty juustosta, mutta se ei tee siitä yhtään enempää totta.

Voimme siis väitellä ja argumentoida loputtomasti siitä, kenen malli on paras ja mikä on se oikea tapa muuttaa maailmaa. Voimme jopa pyrkiä saamaan suurta näkyvyyttä malleille ja nostamaan ne julkiseen keskustellun, jolloin ihmiset voivat ottaa niihin kantaa sankoin joukoin. Se vaan, että sadan tuhannen ihmisen mielipide jostain asiasta, josta he eivät tiedä tai kunnolla ymmärrä ei ole pennin jenin arvoa. Siihen päälle vielä massojen naurettavan helppo ohjaus niin johan saadaan demokraattisesti luotu ja hyväksytty uusi hallinto, joka on vielä entistäkin huonompi. Toki aina voi käydä säkä ja saamme aikaiseksi maanpäällisen paratiisin, mutta tähän saakka se ei ole onnistunut. Mutta ehkä sitten ensi kerralla, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein?!

Joka ikinen ihminen on aina tehnyt omasta mielestään oikean päätöksen asiaan kuin asiaan. Osa on saattanut oppia omista virheistään ja sillä seuraavalla kerralla tekee sitten enemmän oikein. Olemme yksilöitä, ainutkertaisia olentoja jokainen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Se, että enemmistö tekee asian tietyllä tavalla ei ole todiste asian oikeellisuudesta, eikä myöskään sen virheellisyydestä. Enemmistö ihmisistä pitää enemmistön kantaa oikeutuksena valtaan muiden ylitse. Osa taas on sitä mieltä, että joukkoraiskaus on väärin, vaikka siinäkin enemmistö päättää asiasta.

Itse en pidä kenenkään olevan oikeutettu valtaan muiden ylitse, enemmistön sitäkään vähää. Voin argumentoida kantani lukemattomilla eri tavoilla, mutta se ei edelleenkään merkitse että olisin oikeassa. Jokainen saa mielestäni olla asiasta kuin asiasta juuri sitä mieltä kuin itse haluaa. Ja jokainen saa itse päättää haluaako käyttää aikaansa niiden kanssa, jotka näkevät maailman omien arvojen vastaisesti. Näin ne yhteisöt ennen pelasivat - saman arvopohjan omaavat pakkautuivat yhteen. Nykypäivänä monet pitävät sitä omaa elämäntapaansa ainoana oikeana ja haluavat pakottaa muut näkemään asian samalla tavalla.