(Tämä teksti oli alunperin kirjoitettu toiselle sivustolle, mutta julkaisu ei koskaan edennyt tuntemattomasta syystä.)
Tasavalta yllätti äänestäjät
Aivan samaan tapaan kuin talvi tuntuu yllättävän autoilijat joka vuosi ja EU:n maataloussäädöksiä viljelijöillemme tulkkaavat virkamiehet eivät kykene ennakoimaan kalenterissa jokakeväisiä ennalta asetettujen päivämäärien ajankohtia, kansalle tuntuu tämä meidän tasavaltainen järjestelmämme aiheuttavan suurta hämmästystä ja kummastusta miten olemme päätyneet nykyiseen tilanteeseen.
Vaikka kyseessä on varsin monimutkainen himmeli keskenään erilaisia ja monimutkaisia alajärjestelmiä, koko rakennelman ongelman juurisyy voidaan nähdäkseni yksinkertaistaa sen perustavaa laatua olevaan ominaisuuteen: sääntöpohjainen järjestelmä joka kilpailulla ratkaisee tulokset.
Nyt en kuitenkaan ota kantaa juurikaan siihen mihin kohtaan ja miten asiaan pitäisi puuttua, kuin myöskään siihen, tulisikokaan siihen sekaantua. Ensiaskel ongelman ratkaisuun on kuitenkin sen havaitseminen ja tunnistaminen.
Ensimmäinen kompastuskivi kansalla on kuitenkin se, että lähes kaikkialla puhutaan demokratiasta. Meillä on edustuksellinen demokratia ja niinpäinpois, mutta tämä ei pidä paikkaansa ja sen voi jokainen käydä tarkistamassa perustuslakimme ensimmäisestä pykälästä. Siinä seisoo että ”täysivaltainen tasavalta”, ei demokratia. Kyllä, myöhemmin asiaa koetetaan paikata kertomalla vallan kuuluvan kansalle, mutta sitten paljastetaan juoni sillä, että sitä valtaa käyttää eduskunta. Käytännön eroavaisuus voi olla edustuksellisen tasavallan ja edustuksellisen demokratian välillä varsin pieni, mutta periaatteen tasolla varsin merkityksellinen: tasavallassa se parlamentti on vallassa kansan yli kun taas demokratiassa valta on kansalla. Kun valta on luovutettu sääntöjen mukaisesti pois kansalta, se on seuraavan kauden ajan sillä valitulla ryhmällä ihmisiä. Kansa toki voisi ottaa sen vallan takaisin kesken kauden myös tasavallassa, mutta mihin yhteiskuntasopimukseen tai vastaavaan oikeutukseen vallasta sitten uskookaan, tämä vallan palauttaminen kansalle on varsin epätodennäköinen tapahtuma.
Jos ei siis demokratia, niin ainakin demokraattinen on sitten seuraava selitys kun tasavalta joudutaan myöntämään. Mutta kenen mittarilla se on demokraattinen? Monelle riittää demokraattiseksi määriteltävän sen, että kansa saa äänestää rehellisissä vaaleissa ehdokkaita, joiden joukkoon kenellä tahansa on mahdollista päästä. Tällä mittarilla olemme demokraattinen maa, vaikkakin se ehdokkaaksi pääsy etenkään semmoiseen ryhmään jolla on edes teoreettiset mahdollisuudet tulla valituksi ovat varsin rajalliset ja äänestyksen rehellisyyttäkin osa epäilee. Lisäämällä siihen demokraattisuuteen useampia eri kriteerejä kuten esimerkiksi että sekä prosessi itsessään kuin ne tehdyt päätökset olisi oltava kansan yleisen edun sekä mielipiteen mukaisia, saatikka että kaikki päätökset tulisi perustua totuudenmukaiseen ja avoimeen tietoon ja julkiseen keskusteluun alusta loppuun saakka, voimme toki kertoa olevamme demokratian mallimaa kun rima ei ole järin korkealla.
Mutta mitä voidaan olettaa järjestelmältä, joka on Rooman tasavallan ajoilta kopioitu tasavallan malli ja Englannista 1600-luvun hujakoilta lainattu puoluejärjestelmä naitettuna yhteen? Jos tutkii rapakon takaisen demokratian mallimaan perustaneiden isien aikaisia näkemyksiä, suuri haaste oli luoda järjestelmä joka suojelee valtaa kansalta koska kansa itsessään ei ole sieltä rationaalisimmasta päästä. Todellista valtaa, eli omistavan luokan etua, oli suojeltava massoilta, koska jos vauraus jaettaisiin demokraattisesti, mitä luulet olisiko kansa halunnut osansa vai tyytynyt jämiin? Sääntöpohjaisen järjestelmän jäykkyys on omiaan pelaamaan juuri niiden pussiin, jotka ymmärtävät ne säännöt. Vielä päälle jos saa itse olla päättämässä ne säännöt, kuinka reilun kilpailun sillä saadaankaan aikaiseksi, mitä luulet?
Kun suosiokilpailulla päätetään kenelle se valta annetaan hetkellisesti, sen ei pitäisi tulla liioin kovin suurena yllätyksenä että ne kaikista hyveellisimmät ja jaloimmat ihmiset eivät tule nousemaan kovinkaan vahvasti esille. Mitään näyttöä rehellisyydestä, tiedoista saatikka taidoista ei olla vaatimassa yhdeltäkään edustajalta, jolloin mielikuva ehdokkaasta on se mihin kansa perustaa päätöksensä. Eikä pelkästään mielikuvaan edustajasta, mutta myös hänen puolueestaan, jolla on vielä paljon enemmän merkitystä kuin ehdokkaalla itsellään johtuen jo pelkästään siitä tavasta jolla äänestystulos lasketaan, eli tämä kuuluisa D'Hondtin menetelmä. Tämän suosiokilpailun perusteella kansa siis saa valita mikä puolueryhmä milloinkin on hetkellisesti vallassa, mutta ennen kaikkea se valitsee sen, mikä puolue saa sijoittaa oman väkensä eri asemiin itse järjestelmän sisällä. Koko se virkamieskoneisto ja kaikkien ministeriöiden ja vastaavien puljujen päätäntävaltaa omaavat toimijat ovat tarkkaan valikoitu ja usein betonoitu asemaansa. Näin vuosien saatossa rakentunut kaksoisvaltio (Ernst Fraenkelin näkemyksen mukaisesti) ottaa asemansa järjestelmän suojelemiseksi kansalta ja kansan huonojen äänestystulosten vahinkojen minimoimiseksi. Vallan vaihtoon ei siis riitä pelkkä edustajien vaihto, vaan koko virkamieskoneisto olisi vaihdettava siinä samassa - tähän virheeseen on useampikin järjestelmän muutosta ajanut ryhmä langennut ja kaatunut. Päälle vielä se, että vallan jako Montesquieun oppien mukaan ei liioin mennyt ihan nappiin, jolloin ne suosiokilpailun voittajat omaavat 2/3 vallasta saman tien (enemmistöhallitus) eikä oikeuslaitoskaan taida ihan niin riippumaton olla kuin kerrotaan. Kuis menee tähän asti, noin niinku omasta mielestä?
Mutta tästä yhtälöstä puuttuu vielä se kriittisin osa, jota ilman tämä meidän tasavalta, eli ns. ”länsimainen demokratia” ei voi koskaan toimia nykyisessä muodossaan. Nimittäin se neljäs, tai oikeastaan ensimmäinen valtiomahti: media. Koska järjestelmän oikeutus nojaa varsin vahvasti yleiseen mielipiteeseen, jo kauan sitten pystyttiin päättelemään sen yleisen mielipiteen ohjauksen tärkeys. Massamedia oli heti alusta asti se keino, jolla yleinen mielipide kyettiin ohjaamaan haluttuun suuntaan ja kun kilpailulla päätettiin kenelle ne avaimet annetaan, mitä ajattelit kuinka korkealla ”kansa” oli siinä kisassa? Kun jokin taho voi päättää mitä kansa tietää ja millä tavalla se kunnon kansalainen asian näkee, tämä taho kykenee ohjaamaan kaikkea edellä mainittua koneistoa varsin tehokkaasti. Media päättää mitkä ehdokkaat ja puolueet nostetaan esiin, samoin kuin mitkä aiheet nostetaan julkiseen keskusteluun niistä päätettäessä ja mitkä siunataan kaikessa hiljaisuudessa tasavallan suljettujen ovien takana. Vielä sata vuotta sitten asiasta sentään puhuttiin rehellisesti sen omalla nimellään: propaganda. Niin valtiolliset toimijat kuin yksityiset tahot käyttivät propagandaa ajamaan heidän omia asioitaan kansalle ja aivan kuten kilpailuun kuuluu, vahvin voittaa. Media myös päättää puolestamme valtavirtaiset sanojen merkitykset, jolloin musta saadaan valkoiseksi niin haluttaessa. Vuosien saatossa median keskittymisestä on tullut julkinen salaisuus, minkä vuoksi joka ikinen itseään kunnioittava mediatalo julistaa olevansa ”vapaa ja riippumaton media”, itsensä määrittelemällä tavalla tietenkin. Nyt kun vielä siihen päälle teknologiajätit päättävät mitä ihmiset voivat edes löytää tiedon valtamerestä ja piakkoin se tiedon kalastus jätetään pelkän tekoälyn varaan itsenäisen tutkimisen sijasta, olemme varsin lähellä aikaa jolloin mikään valtavirrasta poikkeava ajattelu muuttuu lähes mahdottomaksi. Valtavirrasta poikkeavien näkemysten esiintuonti on tosin jo nyt lähes mahdotonta, koska ihmisille on opetettu pienestä pitäen että on olemassa vain yksi totuus asioista. Nimittäin se totuus, jonka valtio meille kertoo ja valtion väkivaltamonopoli viimeistään pitää huolen siitä, että sitä yhtä totuutta kumarretaan tai itketään ja kumarretaan.
Demokratian ihanteisiin sieltä valistuksen ajan filosofien näkemyksistä aina antiikin Kreikan kansanvaltoihin on kuulunut ajatus vapaasta, avoimesta ja ennen kaikkea julkisesta keskustelusta kaikille yhteisistä asioista. Koko politiikan idea kun olisi päättää niistä yhteisistä asioista ja demokratian idea että kansalla olisi se valta niin tehdä, ollaan nähdäkseni ajauduttu varsin kauaksi siitä mitä meille kerrotaan tästä koko teatterista. Nimittäin teatteri on varsin kuvaava sana tälle koko järjestelmälle. Meillä on näyttäviä puhuvia päitä, suuria puheita että kaiken maailman kuuluttajia ja hassunhauskoja välikevennyksiä pitämässä kansan viihdytettynä. Sekä tietenkin se kaikista tärkein, eli neljän vuoden välein valitaan uudet näyttelijät. Mutta siinä valinta ei kosketa ohjaajaa, ei käsikirjoittajaa, ei näyttelijöiden taustavoimia eikä koko taustakoneistoa, joka mahdollistaa sujuvan näytöksen. Ne päätettiin jo kauan sitten, kansalta koskaan kysymättä. Ja heidän pelinsä säännöillä meidän pitää kilpailla keskenään niistä jämistä, joita sieltä teatterin lavalta heitetään.
Leipää ja sirkushuveja.
Kuten Karpo sanoisi…
Yllätyitkö? Minä en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti