Muutama on asiaa kysellyt ja joita asia kiinnostaa, ajattelin naputella tässä iltani iloksi hieman asiasta.
TL;DR versio olisi: aikansa kutakin, nyt katsellaan muita maisemia
Vähemmän lyhyempi versio taas palaa ensin alkuun, eli koko Funtsittavaa-blogin ”syntyyn”. Kun silloin siinä 2014 lekuri totesi, että työelämä oli sitten siinä, piti miettiä koko homma uusiksi. Opiskelu sinällään ei koskaan napannut, mutta oppiminen kylläkin joten kun avoimet yliopistot Suomesta oli selattu läpi ja niiden hinta todettu varsin hapokkaaksi, katse suuntautuu netin ihmeellisen maailman kautta jenkkien tarjontaan. Ilmaisia kursseja ilman todistusta - täydellinen ratkaisu! MIT:ssä psykologian parissa matka alkoi, ensin kurssin lukusuositusten mukaan mutta varsin pian lähdettiin luentojen ohessa kaivamaan aivan jotain muuta. Bernayssin kirjat propagandasta ja Lippmannin näkemys ”demokratiasta” osoittivat varsin pian, että maailma ei nyt mene ihan miten meille kerrotaan. Kun pari vuotta oli asiaa opiskeltu, alettiin olla tilanteessa että mitäs tällä tiedolla oikein tekee kun tuo sosiaalinen media alkoi olla hieman ahdas paikka avata näkemyksiä pitkän kaavan mukaan. Parempi puolisko ehdottikin blogia ja keksi aivan loistavan nimenkin siihen päälle…
Ajatus ei ollut koettaa opettaa muita näistä asioista, vaan saada purkaa omia hajanaisia ajatelmia hieman järjestelmällisemmin paikkaan, missä ne säilyvät myös myöhempää käyttöä varten - someen kommentin kirjoittaminen katoaa unholaan muutamassa päivässä ja laiska kun olen, saman asian kirjoittaminen useaan otteeseen ei ollut lainkaan hyvä idea. Blogi oli siis hyvä vaihtoehto, koska minähän en mitään videoita tai edes audiota tule tekemään, ristus. Lukeminen ja yliopistokurssien koluaminen jatkuivat ja jatkuu edelleen, joten pohjana kaikelle oli aina se virallinen versio, jonka haastaminen ja muiden näkökulmien hakeminen kuului asiaan. Harvardin, Princetonin, Oxfordin ja muutaman muun, joiden nimiä en edes enää muista, kurssitarjonta tuli tutuksi suosittelen itse kullekin käyttämään näitä yliopistojen kursseja alkupisteenä. Tietysti se 20+ tuntia luentoja alkuun pääsemiseksi ei ehkä sovi kaikille…
Alustava ajatus oli sielä pohjalla, että jos saisi yhdenkin toisen pohtimaan näitä asioita, maailma olisi edes sen lusikallisen verran parempi paikka ja yhdenkin ihmisen elämän muuttaminen mahdollisesti parempaan suuntaan oli varsin mieltä ylentävä ajatus. Ja sillä mentiinkin useita vuosia, kunnes sitten se yksi ei enää riittänytkään vaan ehkäpä kaksi tai enemmän… joten yleisön kasvattamiseksi piti blogia levittää laajemmalle ja hittolainen, pitääkö sitä vielä aloittaa podcastien tekeminen?! No, ruokahalu kasvoi syödessä ja parhaina aikoina blogilla oli päivittäin reilusti toista sataa lukijaa, mikä aiheisiin nähden oli jo aika hyvä tulos. Jos vielä saisi sopivat ryhmät huomaamaan samoja seikkoja, joihin itse olin kiinnittänyt huomiota, niin tässähän olisi jopa keinoja kääntää maan suuntaan toivomaani suuntaan.
Aktivismi ja miten se tehdään tehokkaammin kuin kadulla huutaen mikrofoniin veikin mukanaan ja vaikka mielenosoituksiin täältä korven keskeltä ja tässä kunnossa ei ollut asiaa, hengessä oltiin kovasti mukana ja materiaalia tykitettiin ulos täydellä teholla. Ja siinä se menikin, näin jälkiviisaana, suuntaan jota ei ehkä olisi kannattanut ottaa. Eikö ne stanan pököpäät nyt ymmärrä missä se homma menee pieleen?! No ei ymmärrä, joka tietysti voidaan laittaa omaan piikkiin koska enhän ole mikään motivaatiopuhuja saatikka millään tavalla ”johtaja”, joka saisi ihmisiä kannustettua tekemään … mitään. Siitä yhdestä vaikuttamisesta olikin tullut satoja tai mieluiten tuhansia tai jopa enemmän!
Eihän sen nimittäin niin pitänyt mennä, että minä olisin opettamassa ihmisille miten tehdä, vaan minun piti purkaa niitä tässä vaiheessa jo sadoissa kirjoissa menevää tietomäärää sen kokoisiin paketteihin, että niistä pääsee kiinni ja sitten se joku muu osaa käyttää sitä hyväkseen ja tekee asialle jotain. Ja kun alkaa tekemään asioita, jotka ovat ristiriidassa sen oman suunnan kanssa niin metsäänhän se menee. Johtuiko se kunnon kiihtyvä heikkeneminen sitten juuri tästä suunnan menetyksestä, voisin melkein sanoa että kyllä johtui. Viimeinen vuosi-pari menikin varsin sukkelasti alamäkeä ja aina voimien salliessa hakattiin sitä omaa päätä seinään vieläkin kovempaa, samalla kertoen että älkää nyt hyvät ihmiset hakatko päätänne seinään tekemällä asioita, jotka eivät tunnetusti toimi. Eipä sitä siinä omassa tekemisessään tietysti huomaa että ei se noin toimi?
Viimeinen vuosi menikin sitten entistä useammin taukojen parissa kun kipukohtausten saattelemana ja jatkuvassa vitutuksen tilassa mikään ei edennyt. Vaikka asian kuinka koetti vääntää rautalangasta, sinne koneiston sisälle oltiin pyrkimässä lähes kaikin keinoin, paitsi niiden keinojen avulla joita alan kirjallisuus mainitsi ennen toimineiksi ratkaisuiksi. Sieltä toimivista ratkaisuista nousi myös entistä useammin vastaan anarkismiin osoittavat kannat, jotka resonoivat välittömästi. Ja se osoitti samalla sen aatteen osuvan sekä kohdilleen, kuin siihen että en itse tehnyt monilta osin mistä saarnasin. Etenkin se saarnaaminen on näin jälkikäteen ajateltuna mahtanut olla aiheuttamassa eniten ristiriitaa tuolla omien korvien välissä.
Kun siinä sitten eräänä aamuna oltiin täristy useita minuutteja holtittomasti ja kipukohtausta painoi päälle jo monen päivän putkella, päätös siitä että nyt piisaa, jotain on tehtävä heti, tuli varsin helposti. Koko homma seis, muutaman kuukauden tauko ja sitten jos pystyy niin katsotaan uusiksi. Joten ilmoitus eetteriin ja kaikki kanavat seis ja pää tyynyyn. Viikon verran siinä taisikin vierähtää yhteensä niissä olotiloissa, että olikohan tämä nyt tässä ei vain netin kanssa vaan ylipäänsä. Kunnes se sitten alkoi selviämään tuntien meditoinnin jälkeen. Se vanha idea, ehkäpä yhteen saavuttaminen on se juttu, ei mikään vaikuttaminen isosti suureen joukkoon. Kyllä, semmoisia vaikuttajia tarvittaisiin suunnan kääntämiseen mutta ei ole näkynyt tai kuulunut, joten antaapi olla.
Vaikkei tämä olo mikään sangen vahva ole vieläkään, selvä uuden vanhan suunnan löytyminen palautti voimia varsin nopeasti ja se kuukausien tauko lyhenikin alle kymmeneen päivään. Jälleen tuo sama taho auttoi nimessä ja ”Hajatuskuplia” syntyi muutaman erehdyksen (joku muukin oli ajatellut asiaa samalla tavalla ja varannut nimiajatukset jo itselleen nyt kauan sitten hylättyihin blogeihinsa) kautta ja koko idea selkeni saman tien. Hylätään ne itse itselle asetetut kahleet miten Funtsittavaa pysyi omassa formaatissaan ja aloitetaan nollilta. Tai no, ei nollilta koska takana oli se vuosien tutkimus ja kokemus blogeista ja podeista. Vapaamuotoista ajatustenvirtaa, kuvia ja linkkejä, mitä sillä hetkellä tuntuukaan oikealta. Eikä enää niinkään sitä valistusta tai opettamista, paitsi jos siltä tuntuu että pitää saada pois kiertämässä korvien välistä. Blogi siis säilyy edelleen ajattelun avustajana, mutta aihe voi olla lähes mitä tahansa - siinäpä se suurin muutos. Ja tarkoitus ei ole edes yrittää vaikuttaa kehenkään millään tavalla…
Mutta jos yksikin lukee näitä tekstejä ja saa niistä jotain irti, se on aika helvetin iso juttu. Enemmän kuin voisin toivoa… Tämä blogi ei siis ole, eikä tule olemaan ”kaikille”. Mutta ehkäpä se niille muutamille, tai jopa yhdelle, olisi se juttu joka saa jonkin asian loksahtamaan paikalleen. Ei sillä tavalla kuin itse ajattelen että se pitäisi loksahtaa, vaan sillä tavalla kun se juuri sille yksilölle on tarpeen. Itselleni se ainakin on juuri se juttu, kun voi purkaa syntyjä syviä ja ehkäpä vuosien päästä lueskella niitä uusiksi että mitähän hittoa sitä tuolloin oikein liikkuikaan päässä. Saa siis nähdä mitä tästä tulee, jos mitään. Ei nimittäin ole läheskään selviö, että näitä tekstejä kykenee edes naputtelemaan tulevaisuudessa… Uusi toivo sen suhteen kuitenkin kytee, että jos saa nupin taas rullaamaan, ehkä se kroppa seuraa perässä. Ainakin tähän saakka ne kaksi ovat kulkeneet käsi kädessä varsin vahvasti. Kuka olisikaan arvannut?
...
Tai sitten se vaan loppui siihen huomioon, että tästä ei tule yhtään mitään kun paljon paremmat ja viisaammat ovat tehneet samaa vuosituhansia saavuttamatta yhtään mitään muutosta. Miksi siis edes yrittää? Maailma jatkaa radallaan täysin riippumatta siitä, mitä täällä korvessa tekee. Pitäkää tunkkinna. Jos en olisi lopettanut, en olisi päässyt irti siitä vanhasta kaavasta joka ei johda mihinkään. Ei siis luovutus, vaan toteamus todellisuuteen peilaten. Tai jotain... Ehkä tämäkin kaikki on vaan tarina jota kerron itselleni suojatakseni itseäni vielä pahemmalta kivulta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti