Yli mistä aita on matalin

Joskus vuosikymmeniä sitten ala-asteella ollessani opettaja useasti huomautti, että ”Jukka menee yli siitä mistä aita on matalin”. Koin tämän silloin loukkaavana, koska en missään vaiheessa etsinyt matalinta kohtaa vaan porttia, josta pääsee vielä helpommalla aidan toiselle puolelle. Tämä kritiikki jäi kuitenkin vaivaamaan pitkäksi aikaa ja vasta aivan viime päivinä tähän silloiseen ärsyyntymiseeni alkoi tulla selkoa…

Usein sanotaan, että ”työskentele älykkäästi, älä kovemmin”. Kuitenkin samaan aikaan kansalle iskostetaan, että ainoastaan sillä kovalla työllä on sallittua menestyä. Sitten juhlitaan tahoja, jotka ovat päässeet huipulle saakka varsin vaivattoman näköisesti, vaikkakin takana on saattanut olla vuosien tai jopa vuosikymmenten kova uurastaminen. Kumpi se nyt sitten on, kova työ vai se portin löytäminen, joka on ihailtavaa?

Jos otettaisiin oppia luonnosta, se vähimmän vastuksen tie on se mihin luonto pyrkii. Kyllä, se saattaa tarkoittaa että kaivaudutaan läpi kiven harmaan, se kun nyt sattuu olemaan kuitenkin se vähimmän vastustuksen polku. Vesi etsii aina sen alhaisimman kohdan ja kappaleet tuppaavat muodostumaan palloksi, koska se muoto on monessa kohden se vähiten vastustava. Ei kukaan (ok, flättärit ovat asiasta eri mieltä) mene sanomaan luonnolle, että se tekee väärin ja ei noin saa tehdä, vaan se otetaan luonnon lakina ja sillä selvä.

Taisi olla Bruce Lee joka sanoi ”ole kuin vesi” (joka tekee tiensä halkeamista - tämä olisi koko lainaus savonnettuna), joka osuukin asian ytimeen. Kukaan ei väitä että se tie olisi helppo, mutta se on kuitenkin se joka vastustaa vähiten. Moni kuitenkin koettaa saada sen tiensä auki hakkaamalla päätään seinään, sen sijaan että etsisivät helpompaa reittiä. Se pään hakkaaminen seinään on toki jokaisen oikeus, niin tyhmää kuin se onkin. Toisaalta, ehkäpä se joskus on kuitenkin se tarpeellinen tapa omassa elämäntilanteessa?

Moni ongelma voidaan toki ratkaista sinnikkyydellä ja kovalla työllä. Ei ole tosin itsestäänselvää, mikä olisi se aidan matalin kohta saatikka se portti. Missä kohden onkaan se oikea aika sitten vaihtaa strategiaa tai luovuttaa? Kukaan ei taida pitää luovuttajista ja sille lannistetulle yksilölle se saattaakin olla se viimeinen naula arkkuun. Ehkä tämäkin on kuitenkin vain yhteiskuntamme tapa lyödä lyötyjä, kun epäonnistumisia pidetään halveksuttavana asiana sen sijaan, että se nähtäisiin vain jälleen yhtenä arvokkaana oppina miten jotain asiaa ei kannata tehdä?

…

Opettajan sanat säilyivätkin mielessäni aina näihin päiviin saakka, joka aiheutti sen, että asioiden kokeilu ja epäonnistumisista oppiminen unohtuivat. Ainoastaan se ”kova työ”, aidan kaahiminen korkeimmalta kohdalta oli hyväksyttävää. Jos joku ei näyttänyt luonnaavan, tehköön sitten joku muu - pitäkää tunkkinne! Ehkäpä vielä kerran, pari, ajattelin, mutta seinä nousi vastaan joka ikinen kerta kun tätä pellemaailmaa koetti ”ratkaista”. Ja siinä se olikin se ongelma, kunnes vihdoin ja viimein se upposi paksuun kallooni että ongelmaa ei taida loppuviimein ollakaan olemassa.

Ensinnäkin, reilu vuosikymmen psykologiasta propagandan kautta politiikkaan ja lopulta filosofiaan antoi aika hemmetin kovan ponnahduslaudan. Toisekseen, kaikki se aktivismiräpellys antoi ymmärryksen alhaalta ylös vaikuttamisesta. Ja kolmanneksi, kertakaikkinen loppuun palaminen pakotti katsomaan peiliin ja kysymään että mitähän vittua nyt taas. Kaikki tämä ”vastustaminen” loppuviimein vain pönkittää niitä rakenteita.

Koko järjestelmä edelleenkin etsii sitä helpointa reittiä hoitaa asiat. Helpoin reitti hallita kansaa on pelko ja helpoin keino pelotella on propaganda. Helpointa on teeskennellä demokratiaa ja ohjailla koko sirkusta rahalla, koska ahneus ja tyhmyys ovat loppumattomia luonnonvaroja ja niitä vallanhimoiset poliitikot ovat täpösen täynnä. Näiden asioiden muuttaminen vaatisi resurssit estämään kaiken sen veden pääsy alajuoksulle ja vaikka lukemattomia eri strategioita onkin vuosisatojen aikana pohdittu ja kokeiltu, niistä yksikään ei ole ollut likikään riittävä estämään tämän hulluuden etenemistä. Samoin kuin vesi joessa, pato toimii vasta kun vettä on riittävän vähän tahi pato on riittävän suuri.

No miten muka voi sanoa, että ongelmaa ei ole? Aivan kuten luonnossa, sitä vastaan voi koettaa taistella tai sitten voi rakentaa sen tupansa riittävän etäälle. Se luonto, samoin kuin tämä järjestelmä nyt vaan on - molemmat ovat muovanneet itsensä nykyiseen tilaansa aikojen saatossa ja sen näkeminen ongelmana on ikävä kyllä vain jokaisen oma näkemys. Suurin osa ihmisistä kun ei näe minkäänlaista ongelmaa, vaan he menevät massojen mukana autuaan tietämättöminä. Osa taas näkee sen ongelman nimenomaan ongelmana ja koettaa taistella sitä vastaan (kuten itsekin vuosia tein). Mutta jos sen ongelman sijaan näkee asian tilan vain vallitsevana tilana, kyeten arvioimaan omat voimansa, voi hyvillä mielin siirtyä sen tulvan edestä pois ja vain hymyillä ja vilkuttaa.

Kuitenkin kyseessä on oma uskomus sekä arvostelu, että pellemaailmamme olisi jollain tavalla negatiivinen asia. Se on mikä on, omaten aina mahdollisuuden muuttua joksikin toiseksi. Siinä voi koettaa kiivetä aidan yli haluamastaan kohdasta, tai sitten etsiä porttia ulos. Sen vastustaminen saa aikaan lähinnä vain takaiskuvaikutuksen, koska suurin osa ihmisistä ei halua tahi kykene vaihtamaan kantaansa. Ja toisaalta, miksi heidän tulisikaan vaihtaa kantaansa, onhan meillä kuitenkin valinnanvapaus?

Onkin varsin helpottunut olo kun vaihtaa näkökantansa vastustamisesta portista ulos kävelyyn. Kyllä, osa varmasti halveksuu moista päätöstä, koska vain sillä kovalla työllä on arvoa, ei sillä ymmärryksellä koska astua pois leikistä. Toki niitä turhautumisia siihen vierestäkin katsomiseen tulee aina välillä ja tulee sivallettua sanan säilällä kohti hulluutta, mutta ehkäpä siitä joskus vanhana oppisi senkin lopettamaan? Ennen kun sitä oli nuori ja tyhmä, enää vain tyhmä…

Jokaisen on kuitenkin valittava se oma tie tässä maailmassa. Kovan työn sijaan olisi ehkäpä kuitenkin suotavaa käyttää sitä järkeä hieman enemmän ja ottaa niin omien kuin muiden virheistä oppia? Luonnosta voisi myös ottaa opiksi sen, kuinka se pienikin taimi voi lohkaista suurenkin kallion ajan kanssa ja vesi voi löytää tiensä läpi sen harmaan kiven. Kumpaakaan ei kuitenkaan voi pakottaa niin tekemään, vaan kaikki tapahtuu kun on sen aika. Nyt on oma aikani ladata rauhassa pattereita ja etsiä niitä siemeniä, joita voi sitten kylvää ja jotka saattavat joku päivä sen vuoren luhistaa.

Toivottelenkin siis hyvää tulevaa Joulua ja rauhallista tulevaa vuotta. Ja niille, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja valtaan muiden ylitse… tunkekaa se valta hanuriinne.

𝒥𝓊𝓀𝓀𝒶