Machiavellit luettuna jenkeissä?

Jos haluaa kylmän pragmaattista näkemystä politiikasta ja vallasta, Niccolò Machiavellin ”The Prince” ja ”Discourses on Livy” (ja mikäettei hänen ”Art of War” päälle) ovat loistavia teoksia. Monelle Machiavelli edustaa kaikkea mikä on väärin tai pahaa, vähintäänkin julmaa, kun osalle hänen näkemyksensä ovat puhdasta timanttia jota kannattaa kuunnella. Ruhtinas (The Prince) on joidenkin mukaan ohjekirja, toisten taas satiirinen piilovittuilu hallitsijoille. Jokainen päättäköön itse oman kantansa.

Ovatko hänen näkemyksensä kuinka sopivia nykyaikaan, kun otetaan huomioon se reilun 500:n vuoden harppaus etenkin teknologiassa? Hyvinkin, väittäisin. Ja kun näin sivusta seuraa mitä jenkeissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana, oma arvioni on että Trumpin puolella Machiavellit on tavattu tarkkaan ja tulkittu nykymenoon sopivaksi. Epäilisin että kyllä sitä muuallakin on näitä opuksia tutkittu tarkkaan, mutta käytännön toteutus on joko jäänyt tahallaan väliin, tahi ymmärretty päin honkia. Toki tämä näkemys perustuu omaan tulkintaani Machiavellin näkemyksistä, joten asiasta saa olla vapaasti eri mieltä - aivan kuten Machiavellikin taisi toivoa.

Jo kampanjansa aikana Trumpin puoli osoitti strategisen osaamisensa ja joukkovoiman valjastamisen. Se oma kansa ”aseistettiin” ja lähetettiin niin sosiaaliseen mediaan kuin kaduille vääntämään kättä kaikkien kanssa. Selvä viesti, yksinkertainen aate (MAGA) ja kampanjan kruunasi messiaan tavoin ”fight fight fight”. Vaikka media maalasi ja maalaa edelleenkin ainakin Suomessa Trumpista hullun megalomaanisen narsistin, mitä hän voi hyvin ollakin, en tiedä kun en tunne miestä, hänen tiiminsä osasi muuttaa peliä riittävästi että pystyivät sen voittamaan itse tekemillä säännöillään - ei niillä vanhoilla, joissa voittajaksi Biden kruunattiin neljä vuotta aikaisemmin. Rakkaus tai viha, on ihan sama kummalla kannalta Trumpista on, kaikki puhuivat hänestä ja toiston vaikutus taisi päästä unohtumaan pahemman kerran demokraateilla, kuin myös Suomen medialla…

Itse en ole puolesta enkä vastaan Trumpin valintaa presidentiksi, koska en edelleenkään kannata kenellekään valtaa muiden ylitse. Sanoo sitä sitten hullun tuuriksi tai mestarilliseksi strategiaksi, ei voi kuin nostaa hattua hienosta pelistä. Musk pelasi oman osansa myös kunnioitettavasti ja hänen kantansa sananvapaudesta, vaikkakin joiltain tietyiltä osin varsin arveluttavia, sopii hyvin vahvasti vanhasta opittuun - Machiavellin aatteeseen totuudesta ja sen soveltamisesta tilanteeseen. Ja ei, en ”kannata” Muskin teknokraattista ajattelua monessa kohtaa, mutta kuten sanotaan, kansa äänesti, pulinat pois.

Machiavelli oli harvinaisen vivahteikas ajattelija ja hänen näkemyksensä ovatkin osoittautuneet jälleen kerran voitokkaiksi. Asiat eivät koskaan olleet absoluuttisia, vaan lähes jokaiseen ohjeeseen ja hyveeseen liittyy ”mutta”. Juuri tämä sopeutuvuus tilanteeseen on piirre, joka tehokkaissa johtajissa paistaa läpi. Ei niinkään ”hyvissä” tai ”oikeamielisissä”, vaan nimenomaan tehokkaissa johtajissa, joita ei lännen suunnalta kyllä kannata edes yrittää etsiä. Kansa on pitkään valinnut lännessä ne kiiltokuvapojat, joita media on hehkuttanut ja tulos on… noh, sen mukainen. Kansa saa toki aina näköisensä johtajan, mikä johtunee siitä että peilin paikalla on lähes poikkeuksetta idioottilaatikko ja se ”näköinen” on se mitä halutaan.

Sitten itse asiaan, eli miksi ihmeessä ajattelen Trumpin tiimin olevan Machiavellin oppien sisäistäneitä janttereita? Aloitetaan liittoumista, joita iso-M suositteli kunnioittamaan… siihen asti kun niistä on itselle hyötyä. Ystävällisiä valtioita autetaan konflikteissa, mutta samalla pidetään mm. silmä kovana mahdollisuuksista heikentää niitä tai saada ne liittolaiset riippuvaiseksi sinusta. Oikeamielinen hallitsija seuraa maan lakeja, jakaen kuitenkin siinä samalla sille omalle porukalle korkeita asemia näin pönkittäen omaa hallintoaan. Ja päälle, ole rehellinen kansalle, koska massojen viisaudesta on hyötyä, mutta huijaa heitä, jos se tekee heistä parempia, hyveellisiä kansalaisia.

Suurin erimielisyys tällä hetkellä onkin se, että mitä ne ”hyveet” oikeen kuuluisivat olla. Demokraattien hallitsema länsi, mitä Euroopassa edelleenkin kumarretaan, perustuu enemmänkin näin rankasti yleistäen woke-arvoihin jossa kaikki eri mieltä olevat ovat natseja. Asioista saa olla vain yhtä mieltä ja muut näkemykset on estettävä. Kansaa kohdellaan kuin herkkusieniä (pidetään pimeässä ja syötetään paskaa) ja peilin sijaan kansa katsoo töllöstä mitä mieltä tänään kuuluu olla. Konformismi on siis ainoa hyve. Mitä ne Trumpin puoleen hyveet sitten ovat? MAGA! Eli… kas kummaa, NLP Milton mallin mukaisesti ”jokainen tulkitsee sen omalla tavallaan” eli ovat tyytyväisiä omaan kantaansa… tai vaihtoehtoisesti vihaa kaikkea mitä se edustaa. Puhdas propagandistinen temppu, mutta hei, yhteiseksi hyväksi ja silleen!

Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden ”todisteena” tälle Trump-Machiavelli yhteydelle: ajatus siitä että oma kansa ensin, vaikka se tarkoittaa lyhyellä aikavälillä julmuutta, mutta pitkällä aikavälillä kansan parasta. Näin itse tulkitsen Machiavellin aatteiden ytimen. Mitä se ”kansan paras” sitten oikeasti on, se taas on jokaisen pääteltävissä itse. Aivan samoin kuin mitä toimia pitää julmuutena. Ihmiset ovat poteroituneet niin vahvasti omiin arvoihinsa ja aatemaailmoihinsa, että keskustelu eri ryhmien kesken on lähes mahdotonta. Kaikki julistavat olevansa itse oikeassa, hyveellisiä ja oikeamielisiä, siinä kun vastapuoli on pahoja syntisiä (natseja tai kommareita, puolesta riippuen). Vahva kansa tarvitsisi yhteisen arvopohjan, mutta sitä taitaa nykypäivänä olla turha etsiä?

Elämmekin mielenkiintoisia aikoja. Suuret johtajat kertovat olevansa hyveellisyyden perikuvia ja heidän kannattajat lähestulkoon palvovat näitä idoleita. Se kuka määrää yleisen mielipiteen on se taho joka on oikeasti vallassa, mistä seuraakin kysymys: vaikka tirehtööri vaihtuukin sirkuksessa, muuttuuko muu kuin näytöksen ohjelmanumerot? En nimittäin näe Trump&Musk kaksikon kaatavan rahan valtaa ja kun emme tiedä mitä suljettujen ovien takana oikeasti sovitaan, ei ole mikään hullu salaliittoteoria väittää, että seuraamme vain seuraavaa kautta tässä esityksessä.

Hattua pitää kuitenkin nostaa Trumpin tiimille hienosti pelatusta pelistä. Machiavellin opit on sisäistetty ja jos hän sattuu olemaan oikeasti hyveellinen johtaja, saatamme siirtyä uuteen kukoistuksen aikakauteen vaikka ulospäin osa toimista vaikuttaakin varsin sydämettömältä pragmaattisuudelta. En kuitenkaan pidättele hengitystäni sen suhteen, vaan epäilisin tämän neoliberaalin tuhokapitalistisen mallin jatkavan voittokulkuaan. Mitä se meinaa kansalle? Samaa kuin ennenkin, eli lähtee tuhkatkin pesästä ja on ihan omaa syytäsi jos et kilpailussa pärjää. Sama muutos saattaa olla edessä ympäri Eurooppaa, jos Trump vaikuttaa onnistuvan talouden korjaamisessa. Suomessa tullaan sitten perässä jahka EU:n herrat sen sallivat - on nimittäin hyvinkin mahdollista, että vanha byroslaavinen malli vetelee viimeisiään teknokraattien jyrätessä yli. Kuten jo sanoinkin… elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kontekstin katoamisesta ja välinpitämättömyydestä

Sarkasmi ei näy fontissa. Somessa tulee harva se päivä vastaan keskusteluja, joissa yksi tai useampi kommentti sopii viestiketjun henkeen kuin nenä otsaan - mistä ihmeestä tuo tuohon ilmestyi?!

Kyseessä on ilmiö, jota kutsutaan kontekstin katoamiseksi tai romahtamiseksi (context collapse). Joku ulkopuolinen liittyy mukaan keskusteluun täysin tietämättömänä mikä sen keskustelun konteksti edes on. Puhtaalta vittuilulta kuulostava keskustelu saattaa olla vain muutaman tutun normaalia läppää, missä tarkoitus ei ollut missään vaiheessa ottaa kommentteja tosissaan, vaan hyvässä hengessä kevyttä kenttävittuilua.

Kuvitellaan tilanne, missä olet saapunut juuri ravintolaan ja tarjoilijan ohjatessa sinut pöytääsi, satut kuulemaan viereisen pöydän keskustelusta pienen osan. Kuinka sopivana pitäisit osallistua keskusteluun kertomalla oman kantasi sen muutaman kuullun lauseen perusteella? Juu, netissä voi yleensä lukea ne aikaisemmat viestit ja koettaa päästä jyvälle mikä meininki, mutta jos et tiedä/tunne muita osallistujia, kuinka soveliasta on liittyä mukaan keskusteluun tuosta vaan?

Tietysti jos joku siinä nettikeskustelussa on mielestäsi väärässä, on jokaisen velvollisuus mennä korjaamaan se virheellinen tieto! Etenkin, jos aihe kiinnostaa itseä ja muut keskustelijat ovat selvästikin joko tietämättömiä tai tyhmiä, siihen kuuluukin mennä väliin! Suurin osa netin ”keskusteluista” eivät kuitenkaan taida olla varsinaisia keskusteluja, vaan joku sattuu kirjoittaa aloitukseen jonkin oman hajatelmansa tahi kommentin ja sen jälkeen popparit esiin kun kylähullut saapuvat paikalle. Todella terve tapa yhteiskunnan tasolla, eikö totta?

Sosiaalisen median algoritmit ovatkin luoneet tämän uuden trendin, missä entisen ”näet ketä seuraat”-mallin mukaisten lajittelujen sijasta ihmisille näytetään ”saatat olla kiinnostunut tästä (ja sen vuoksi tulet viettämään lisäminuutteja alustallamme)”. Ja kun täysin sattumanvaraisten tyyppien maailmankuva on itselle täysin tuntematon, on lähes mahdotonta päästä jyvälle mikä on se konteksti oikeasti siinä näkemässäsi julkaisussa - elikkä, kontekstin katoaminen.

Tämän keskusteluja pilaavan luonteen lisäksi lukemattomat eri algoritmit vielä kaiken päälle tekevät ihmiset välinpitämättömiksi sille, mille he altistuvat. Sen sijaan, että ihmiset tietoisesti etsisivät tiettyjä asioita, jotka heitä kiinnostavat tai koskettavat, algoritmit tunkevat ihmisten naamalle mitä joku muu ajattelee olevan se oikea juttu. Kyllä, joskus ne ”sinulle suositellut” julkaisut saattavat johtaa johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen asiaan, mutta varsin usein algoritmit ohjaavat ihmisiä aiheisiin, jotka saavat lähinnä tunteet pintaan… ja sitä kautta ihmiset sidottua jopa tuntikausiksi täysin merkityksettömiin ”keskusteluihin”.

Entäpä kuinka usein jonkin aloituksen tekijä itsekään sen tarkemmin pohtii niitä syitä julkaisun tekemiseen? Naamakirja kysyy ”mitä mietit?” ja tuleehan siihen vastata, kertomalla ne sattumanvaraiset juuri sen hetken ajatukset kaikkien muidenkin tietoon! Ja kun muut liittyvät mukaan ilman sen suurempaa päämäärää, mikä voisikaan mennä pieleen? Toki jotkut ovat varsin tietoisia niistä syistä miksi ja miten he osallistuvat keskusteluun, mutta kun nämä eivät muille ole selviä, somekeskustelut päätyvät usein turhaan riitelyyn ja vääntöön.


Ratkaisu ongelmaan

Alexander C. Karp kirjassaan ”The Technological Republic: Hard Power, Soft Belief, and the Future of the West” pyrkii ratkaisemaan tämän keskusteluongelman, kuin myös siinä sivussa koko ”länsimaisen demokratian” nykypäivän haasteet. Ratkaisu on varsin yksinkertainen, elegantti ja samalla kuin suoraan niistä tsiljoonasta sci-fi dystopiasta: teknokratia. Tekoälyavusteisesti luodaan yhteiset arvot ja säännöt, joita kaikki noudattavat tiedostamattomasti, koska heidät on manipuloitu toimimaan halutulla tavalla. Demokratiaa! Ei ei, vaan toimiva tasavalta, eli kansa tekee mitä herrat käskevät.

Jos algoritmit valjastettaisiin silleen ”oikein”, mainostulojen kartuttamisen sijasta kansa kyettäisiin suostuttelemaan käyttäytymään juuri halutulla tavalla. Heille esitettäisiin ”oikeita” mielipiteitä ja ”oikeaa” keskustelukulttuuria, jonka hyvä kansalainen sitten mallintaisi omaan käytökseensä. Kaikki ”väärät” mielipiteet tulee myös poistaa näkyvistä, koska valtion velvollisuus on pitää ihmisten arvo- ja ajatusmaailma ”puhtaana”. Kaikki tämä olisi jo nyt saavutettavissa, jos päättäjillä olisi siihen tahtoa… ja kansa riittävän auktoriteettiuskoista.

Kuten saatoit arvata, en nyt ole ihan samoilla linjoilla Karpin kanssa. Kyllä, hänen ehdotuksensa loisi todennäköisesti varsin säyseän yhteiskunnan, joka olisi pääpiirteittäin hyvinkin yhtenevä, mutta Demolition Man leffan nähneet saattavat huomata tiettyjä yhtäläisyyksiä ehdotettuun malliin nähden. Kysymys onkin siitä, kuinka paljon yksilön vapauksia voidaan riistää ja rajoittaa sen kuuluisan ”yhteisen hyvän” vuoksi? Paljon, jos kysytään teknokraateilta, joihin myös Elon Musk kuuluu. Sananvapaus, mutta ei tavoittavuuden vapaus, sanoi Musk X/Twitterin logiikasta aikoinaan puhuessaan - saat ihan vapaasti huutaa tuuleen, kukaan ei kuule huutoasi, ellemme ”me” sitä hyväksy.

Itse lähtisin näitä keskustelun ja välinpitämättömyyden haasteita ratkaisemaan henkilökohtaisella vastuulla, mutta aniharva haluaa olla vastuussa asioistaan. Aina vähän saa vittuilla, mutta tarvitseeko sitä nyt jokaiseen keskusteluun tunkea mukaan? Aivan samoin kuin ottaa vastuu siitä, mitä sieltä netistä hakee, sen sijaan että antaa algoritmin ehdottaa sinulle mitä sen mielestä haluaisit nähdä seuraavaksi. Kyllä, algoritmeja voi hyödyntää monella tavalla etsimään johonkin tiettyyn aihealueeseen liittyvää tietoa, mutta siinä kohden kun tiettyjä näkemyksiä piilotetaan ja toisia nostetaan tietoisesti pinnalle, olemme varsin lähellä Orwellin kuvailemaa maailmaa jossa ihmiset eivät kykene enää ajattelemaan väärin. Olemalla itse tietoinen omista motiiveistaan kaikessa toiminnassaan pääseekin pelottavan lähelle todellista vapautta, eli vapautta valita just kuten itse meinaa eikä miten joku muu haluaa.

Politiikasta, taas vaihteeksi

Kuten aina, kun vaalit lähestyvät, kansasta tulee yht'äkkiä politiikan kokemusasiantuntijoita. Jokainen tietää sen oman kantansa olevan totuus ja sen oman kannattamansa puolueen olevan pelastaja - kunhan siis vaan kaikki äänestävät oikein, maailma pelastuu! Todisteiden valossa kansat ovat siis vuosisatoja vissiin äänestäneet pieleen ja voivat syyttää nykyisestä tilanteestaan vain ja ainoastaan itseään, eikö totta? Näin vaaleja kohti jälleen madellessa ajattelinkin taas aiheuttaa runsaasti pahennusta ottamalla kantaa aiheeseen! Herneet valmiiksi, taas mennään?

Alkuun kuitenkin pieni alustus mistä suunnalta tätä sirkusta ollaan katsomassa. Vaikka takanani onkin reilu vuosikymmen aihealueen tutkimista ja pohtimista, aina Harvardin ja Princetonin oppeja myöden, nämä näkemykset ovat omia tulkintojani niin käsiteltävistä aiheista, kuin niistä termeistä joita käytän. Suurin osa kuvittelee tietävänsä totuuden ja sen ainoan oikean määritelmän joka sanalle, mutta todellisuudessa jokainen näkee ja määrittelee ihan kaikki asiat sillä täsmälleen omalla subjektiivisella tavallaan. Tämän näkemyksen voi siis jokainen sitte hylätä tai hyväksyä, ihan miten haluaa, mutta suosittelisin jokaista sen ainoan oikean totuuden mielestään tietävää nukkumaan sen pakkomielteensä pois ja kasvamaan aikuiseksi.


Suomi on tasavalta, ei demokratia

Perustuslain ensimmäinen luku ja momentti - ”Suomi on täysivaltainen tasavalta.”

Siitä onko Suomi sitten demokraattinen tai täysivaltainen voidaankin olla montaa mieltä, mutta valtiomuoto on varsin yksiselitteisesti tasavalta. No mitä sitten? No sitä sitten, että se eduskunta on vallassa kansan ylitse, kansa ei ole vallassa. Näin yksinkertainen asia, eli monarkian sijaan (eli yksinvalta) meillä on se eduskunta vallassa ja se sanoo mitä kansan pitäisi tehdä, ja jos ei tee, se usuttaa väkivaltakoneistonsa kansalaisen perään. Vallanjako-opin mukaisesti se valta kuuluisi sitten jakaantua eri osiin, mutta enemmistöhallituksen ja tiukan suitsinnan niin oikeusjärjestelmän kuin poliisin suhteen meillä valta on tarkasti yksissä käsissä: sen hetkinen hallitus. Kaksoisvaltio sitten voi auttaa tahi haitata sen toimintaa, mutta kaikista päätöksistä ja päättämättömyyksistä saamme niin kiittää kuin kirota tuota muutaman puolueen hallussa olevaa osaa. Ja kun laillistettu ryhmäkuri pitää kansanedustajat ruodussa, käytännössä hallitusvalta on siellä olevien puolueiden johdolla, ei niillä ehdokkailla. Sama hallinta valuu sitten kunnalliselle tasolle ja pahoinvointialueiden johtoon, koska ne kaikki ovat osia samasta verkostosta. Suosiokilpailulla siis päätetään mihin suuntaan maata viedään ja paras myyntimies voittakoon ne vaalit. Demokraattista? Ei juurikaan, mutta näillä mennään.


Suomen ”pohjoismainen malli” perustuu sosiaalidemokratian ideaan

Ei, Suomi ei ole sosialistinen, kommunistinen eikä puhtaasti kapitalistinen maa, vaan sosiaalidemokraattinen. Tämä aate itsessään on taas kapitalistinen, eikä sosialistinen, joten kaikki vapaata markkinataloutta kannattavat voivat nyt katsoa peiliin syyllistä etsiessään. Sosiaalidemokratian idea kun on se, että valtio ”omistaa” luonnolliset monopolit (tiet, sähköverkot, koulut, sairaalat jne) ja pitää huolta infrastruktuurista, mahdollistaen yksityiselle rahalle mahdollisimman vapaan pelikentän sekä loputtoman halvan mutta hyvin koulutetun työvoiman. Hallinto myös tarjoaa väkivaltamonopolin palvelut sitä kaipaaville sekä sosiaaliturvan avulla varmistavat, ettei päähän potkitulla kansanosalla tule tarvetta nousta kapinaan.

Kun siis valtio yksityistää omaisuuden, se siirtää kansan omaisuutta yksityisille tahoille - puhdasta kapitalismia. Kun valtio nostaa veroja että se kykenee maksamaan yksityisiltä pankeilta ottamaansa velan korkoa, sekin on puhdasta kapitalismia. Kun valtio myy nämä kaikki tarinat kansalle niiltä itseltä varastamillaan rahoilla, hyödyttäen niin valtiota kuin isoa rahaa, arvaappas kumpaa se nyt sitten on? Se, että nykyään ”vasemmistolaisena” pidetään tätä edistyksellistä wokekulttuuria ja jenkeistä demokraattien ajamaa agendaa on vain hienosti rakennettua propagandaa uskottelemaan kansalle, että yhteistyö on se mörkö.

Kapitalismin kolme peruspilaria kun ovat vapaat markkinat, kilpailu ja voitontavoittelu. Vapaita markkinoita ei voida koskaan saavuttaa, koska ne kaksi muuta osaa, kilpailu ja voiton tavoittelu, ajaisivat sen ylitse saman tien. Siksi ”tarvitaan” valtioiden puuttumista vapaisiin markkinoihin, että voidaan luoda illuusio vapaista markkinoista. Neoliberalismi, joka on se vallitseva ajatusmaailma koko maailman politiikassa on vain turboahdettu kapitalismi, jossa kilpailulla määritellään voittajan lisäksi se, kuka on oikeassa. Eli se kenellä on isoin tykki tai paras propagandakoneisto määrittää totuuden, tykkäsitpä siitä sitten tai et.


Kuka sitten oikeasti on vallassa?

Se, kuka luo rahan tämän sirkuksen pyörittämiseen. Kaikki valtiot ovat alisteisia pankeille ja ne muutamat yritykset luopua niiden vallasta ovat johtaneet aina vallanvaihtoon joko pakolla tai suostuttelulla. Seteliselkärankaiset poliitikkomme eivät edes kuvittele vastustavansa pankkien valtaa, vaan he suoltavat ylhäältä saneltua politiikkansa vapaaehtoisesti. Koska kansa uskoo sen ”oman puolueensa” ajavan heidän asiaansa, koko maan pyörittäminen onkin varsin helppoa. Se mihin suuntaan geopoliittiset tuulet puhaltavat toki vaihtelee, mutta joka ikinen ryhmittymä uskoo yhteen ja samaan asiaan: he ovat oikeutettuja valtaan muiden ylitse ja se heidän ideologiansa on ”oikea” vaihtoehto ihan kaikille. Pankkiireille sillä mitä ideologiaa kukakin poliittinen johtaja ajaa, ei ole tuon taivaallista väliä. Kunhan massi kulkee oikeaan suuntaan, pankkiirit ovat tyytyväisiä.

Eri ryhmittymät ja aatesuunnat toki kilpailevat jatkuvasti keskenään ja se sydämiin ja mieliin vetoaminen on osattu jo piiiitkän aikaa. Enemmistö kansasta tulee aina uskomaan herrojensa tarinoita ja he ottavat ne omiksi uskomuksiksiin mukisematta. Suurin osa ei edes kuvittele kyseenalaistavansa sen hetkistä järjestelmää. Kyllä, aina välillä tapahtuu sitten uusia suuntia, joidenkin mukaan ”heiluri heilahtaa”, eli oikealta vasemmalle ja takaisin. Mutta itse järjestelmä? Se säilyy ja muovautuu uusiin tilanteisiin. Tämän hetkinen ”hyvien ja pahojen” taisto on vain sirkusesitys, jossa todelliset voittajat nauravat matkallaan pankkiinsa.


Voitaisiinko asia korjata?

Toki, kaikki ihmisten kehittämät rakenteet voidaan luoda uudelleen ja niitä voidaan viilata iskuun. Kysymys tulisikin kuulua: halutaanko asia korjata? johon vastaus on yksiselitteisesti ei. Tämä nimittäin vaatisi ihmisten kehittyvän ja alkavan ottamaan vastuun teoistaan sekä sanoistaan. Ja kuka sitä nyt haluaisi olla vastuussa itsestään?! Joku muu hoitaa, joku muu kantaa vastuun, joku muu korjaa ja parantaa asiat. Enemmistö ihmisistä haluaa pikakorjauksen, ihmeparantumisen ja valmiin oikean ratkaisun kaikkiin asioihin. Sori nyt vaan, mutta niitä ei ole, ei tule. Siksi enemmistö jälleen kerran ensi vaaleissa marssii kiltisti äänestyskoppiin, valitsee listasta pienimmän pahan ja purnaa seuraavat neljä vuotta siitä, kun muut äänestivät väärin.

Osa taas lähtee ehdokkaaksi tai jopa koettaa luoda uuden puolueen, joka pelastaa kaiken! Toivossa on hyvä elää sanoi lapamatokin, mutta kun edelleenkin se oikeassa oleminen perustuu (suosio)kilpailuun, olisi kisattava sillä samalla kentällä muiden tekemillä säännöillä. Ja mitäpä veikkaat voiko muiden luomilla säännöillä voittaa kilpailussa? Siksi kaksikko Trump & Musk loivat uudet pelisäännöt suosiokilpailuun… tosin molemmat kyllä tietävät, että he eivät ole läheskään siellä nokkimisjärjestyksen huipulla. Kansan suunnalta katsottuna toki, he ovat nyt kukkona tunkiolla, mutta todellisuudessa… he vain pelaavat rooliaan tässä suuressa pelissä. Mutta kuulemma sillä on suurikin merkitys, että minkä värinen saapas sitä päällesi tallaa.

Itse näen sen saappaan värin merkityksettömänä, tosin onhan se hieman helpompaa olla kun näkee edes osittain samalla tavalla asiat kuin sen hetkinen sirkusjohto.

… tulipa taas paasattua vanhaa asiaa. Näistä asioista ei tosin juurikaan kannata edes puhua, koska mitään massiivista muutosta ei ole näköpiirissä. Juu, asiat ovat toki muuttuneet vuosisatojen saatossa, mutta varmaankin ihan sattumalta näistä samoista asioista on kirjallisuutta vuosituhansien saatossa tehty vaikka & kuinka, eivätkä ne alkuperäiset ongelmat ole siitä mihinkään muuttuneet. Niin mitkä alkuperäiset ongelmat? Sen joutuu jokainen päättelemään itse.

Kommunikoinnin neljä vaihetta

Ihmisten välisessä kommunikoinnissa on runsaasti kohtia, joissa se voi mennä pahasti metsään. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin vastuussa vain siitä omasta osastaan, mikä aiheuttaakin sitten useita erimielisyyksiä jo itsessään - joidenkin mukaan kaikki on sanojan vastuulla, joidenkin mukaan taas kuulijan. Jos siis haluaa silleen oikeasti saada selville menikö se kommunikointi kuten haluttiin, tulisi jokainen vaihe varmistaa sen menneen oikein. Käytännössä näin ei juurikaan tapahdu, koska se veisi aivan liian paljon aikaa ja vaivaa päästä eteenpäin. Ehkäpä siihen olisi kuitenkin aina välillä syytä…

1) Mitä aion sanoa. Tämä osa tapahtuu jokaisella siellä omien korvien (tai jalkojen) välissä. Mikä on se tarkoitus sille pian suusta ulos pulpahtavalle äänelle. Mikä on se ajatus joka halutaan toiselle välittää. Osa tosin sanoo ensin ja ajattelee mitä tuli sanottua sen jälkeen, mikä johtuu varsin usein siitä, että se looginen osa aivoista ei ollut ratissa vaan ne tunteet.

2) Mitä sanon. Tässä kohden ne sanat sitten tulevat ulos suusta tai näppäimistön kautta ruudulle (tai hanurista). Jokaisella on se oma tapansa muodostaa ne lauseet ja mitä sanoja kukin käyttää kuvaamaan mitäkin asiaa. Yleinen kuvitelma kun on, että ihmiset käyttävät sanoja samalla tavalla muiden kanssa, vaikka todellisuus ei voisi joissain tapauksessa olla kauempana. Jos siis haluaa saada sen oman osansa sanottua mahdollisimman selkeästi, tulisikin käyttää sanoja jotka ainakin noin pääpiirteittäin ymmärretään yleisesti samalla tavalla, tahi sitten pyrkiä antamaan enemmän kontekstia sanottuun. Jokainen kuitenkin kommunikoi sillä omalla tavallaan ja jos on itse tyytyväinen, että se oma aie tuli puettua oikein sanoiksi, heitetään se pallo sinne kuulijalle.

3) Mitä kuultiin. Kuin se rikkinäinen puhelin, aina se kuulija (tai lukija) ei välttämättä saa edes sitä viestiä vastaanotettua täsmälleen siinä muodossa kuin se lähetettiin. Sarkasmi ei näy fontissa, mutta äänenpainosta voidaan usein kyetä jo lukemaan osa siitä viestistä. Jos sanoma on yhtään pidempi, alamme yleensä jo yleistämään viestiä sekä poistamaan mielestämme turhia täytesanoja, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa vääristää sanomaa melkoisesti. Tämän lisäksi vielä tulkitsemme ne sanat mahdollisesti hyvinkin eri tavalla kuin mitä se sanoja itse niiden merkitykseksi päässään määrittää.

4) Mitä oletettiin. Olikohan se sanottu nyt jotain positiivista vaiko negatiivista? Kritisoitiinko minua juuri äsken vai oliko se vain palautetta? Mitähän se nyt oikein aikoi tuolla tarkoittaa? Oletamme melkoisen määrän asioita sen toisen sanoista ja kyllä, joskus ne oletukset jotka perustuvat niin aistihavaintoihin kuin aikaisempiin kokemuksiin osuvat kohdalleen… mutta varsin usein ne menevät ”hieman” pieleen. Jos toinen sanoi ”Hyvää huomenta!”, ennakko-olettaman ollessa ”vittuileksä?” siinä voi mennä se kommunikointi karvan verran pieleen, eikö totta?

Jos siis haluttaisiin kommunikoida sillä tasolla, että molemmat osapuolet kuulevat mitä se toinen oikeasti halusi sanoa, tulisi joka välissä kysyä siltä toiselta toistaa mitä äsken sanottiin, ei sanasta sanaan vaan omin sanoin. Etenkin riitatilanteissa olisi ensiarvoisen tärkeää saada edes jonkin asteinen varmuus että viesti meni perille ja ymmärrettiin mahdollisimman tarkasti kuinka se oli tarkoitettukin. Helpoin tapa tähän on hyvin yksinkertaisesti tosiaan pyytää toistamaan juuri äsken sanottu omin sanoin ja sitten korjata mahdollisesti ne väärinkäsitykset. Vasta sen jälkeen kun yksi osapuoli on tyytyväinen siihen, että hän tuli kuulluksi, se vastaanottaja voi kertoa oman vastauksensa, joka myöskin sitten toistetaan taas omin sanoin kuulijan toimesta. Hidasta? Kyllä, ehdottomasti, ja samalla ensiarvoisen tärkeää jos molemmat osapuolet oikeasti kunnioittavat sen toisen näkökantaa.

Ja sitten arjessa, etenkin nettikeskusteluissa, tilanne on täysin toisin. Kaikki laukovat mitä sylki suuhun tuo ja oletus on aina että kaikki muut ovat tyhmiä ja vain vittuilevat, siinä kun itse on aina oikeassa. Leimakirveellä voi kuitata minkä tahansa argumentin ja tuntea itsensä voittajaksi. Sanotaankin, että nettikeskustelu on ”toksista” ja ihmiset pakenevat omiin kupliinsa missä voivat taputella toisiaan selkään. Miksi näin? Väittäisin, että syy on varsin yksinkertainen: ihmiset eivät ajattele loppuun asti mikä on se aie sanomisensa takana, he eivät harkitse sen kummemmin käyttämiään sanoja ja miten asian esittävät, lukijat eivät vaivaudu lukemaan kirjoitettua kunnolla ja vääristävät viestin heti alun alkaen ja sitten päälle vielä oletuksena on se, että kaikki eri mieltä olevat ovat pahantahtoisia, tyhmiä ja päästään sekaisin. Mikä siis voisikaan mennä ihmisten välisessä kommunikoinnissa pieleen?

Pikku-Albertit

Sielä 1900-luvun alkuvaiheilla tiede, etenkin psykologian alueella, oli melkoinen villi länsi. Toinen toistaan… miten sen sanoisi… kekseliäämpiä ihmiskokeita suoritettiin ilman sen suurempia murehia eettisistä kysymyksistä. Pikku-Albert koe oli yksi näistä 1920 tienoilla tehdyistä tempauksista, jotka nykymittapuulla ”eivät voisi koskaan toistua”, tosin tästä hieman myöhemmin lisää. Pavlovin jalanjäljissä ehdollistettuja reaktioita tutkittiin runsaasti ja tarkoitus olikin selvittää, onko pelko myös yksi opittu asia, vaiko luonnollinen reaktio. Mitä veikkaat kumpi se on?

Tässä surullisenkuuluisassa kokeessa pikku-Albert, hieman alle vuoden vanha taapero, leikki ensin päiväkausia labrassa kilttien setien ja tätien kanssa eri leluilla ja eläimillä. Oli rottaa, kania ja mitä lieneekään, jotka kaikki lähinnä huvittivat ja kiinnostivat Alberttia. Noh, sittenhän se jokusen päivän päästä vedettiinkin ässänä hihasta, että mitäs jos annetaan se rotta tulla viereen ja pamautetaan Albertin takana kova ääni jonninsortin lyömäsoittimella. Toistetaan sama pariin kertaa ja kas kummaa, Albertin hymy hyytyi ja tilalle tuli pelkoreaktio. Etsitäänkö yllättyneitä?

Pelko ei tullut kuitenkaan pelkästään rottia kohtaan, vaan Albert yleisti myös joitain muitakin eläimiä, esimerkiksi söpön valkoisen pupun, kauheaksi hirviöksi, joka aiheuttaa lähestyessään sen pelottavan äänen, vaikka se ääni oli jo tosin lopetettu päiviä aikaisemmin. Hän oli siis ehdollistunut yhdistämään söpön karvaisen eläimen pelottavaan ääneen ja kuten Pavlovin koirat, sitä yhdistettyä toista osaa ei edes tarvittu. Pavlovhan yhdisti koirien kuolaamisreaktion kelloon niin, että ensin koiralle tungettiin safkaa suuhun ja soitettiin kelloa, joka aiheutti kuolan eritystä. Kun sitä toistettiin riittävän usein, reaktio saatiin niin pelkällä safkalla kuin kellolla, eli luonnollinen reaktio ruuan kanssa oli ehdollistunut myös kellon sointiin. Ja pikku-Albertilla söpö jänis aiheutti paniikin, jonka kova ääni sai taaperossa aikaiseksi. Eettistä tiedettä sadan vuoden takaa, kuinka ajat muuttuvatkaan…

Vai muuttuvatko?

Ihmiset kaatuvat seisovilta jaloilta kuoliaaksi keskellä katua, sairaaloiden käytävätkin ovat täynnä potilaita ja ihmiset tukehtuvat kuoliaaksi, kuvat joidenka reunaan tai tutun ja turvallisen juontajan ääni toistaa sanan ”korona”. Mitäs pikku-Alberteille nykyään kuuluu? Maski naamalla ja kahdeksas tutkittu & turvallinen buusteri otettuna. Pelkkä maininta siitä taikasanasta riittää, niin mieli tuo ne kauhukuvat takaisin mieleen.

Sotaa, kuolemaa, kauhea hyökkäyssota ja Putinin Venäjä, Albertit riviin järjesty! Ei varmaan tarvitse sanoa enempää?

Mutta hei, kaikki on hyvin! Meillä on pelastus kaikkeen, maailman luotettavin media kertoo totuuden ja universumin parhaat poliitikot pelastavat päivän, kun vaan teet kaiken mitä käsketään - sehän on kaikki yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Kun niin pelko kuin viha on ehdollistettu ihmismieleen, sitä todellista uhkaa ei edes tarvita vaan ankkuroitu ärsyke aiheuttaa sen täsmälleen saman reaktion kuin se alkuperäinen shokki. Kun päälle vielä tarjotaan pelastaja, kansa hurraa ja hakee soihtuja ja talikoita valmiiksi taistelemaan vääräuskoisia vastaan - aivan kuten on ehdollistettu.

Niin kuinkas se meni, että näitä tämänkaltaisia ihmiskokeita ei voisi koskaan enää tapahtua? Juu, niitä ei tehdä enää labrassa 10:1 tutkijoiden ja koekaniinien suhteen, vaan kiltti TV:n juontajapari takoo sitä samaa miljoonille samalla kertaa. Kun nämä pelon- ja vihanlietsojat sitten vielä kertovat puolustavansa ihmisoikeuksia toimillaan, ei voi kun pyöritellä päätään. Median ansaan astuneita jotkut pitävätkin tyhminä tai muuten vaan hölmöinä, mutta kummastakaan näistä ei (välttämättä) ole kyse, vaan ihan puhtaasti psykologisten oppien, käyttäytymistieteen, mukaista ehdollistamista, jonka vastustaminen vaatii riittävän vahvan ankkuroinnin toisaalle.

Ankkurointi tässä asiayhteydessä tarkoittaa asioiden yhdistämistä toisiinsa tietyllä ennalta opitulla tavalla. Jos ankkuri on ihmisellä valtamedia=sontaa, ei se ehdollistuminen tapahdukaan niin helposti sen idioottilaatikon kautta. Mutta kun 80+% kansasta uskoo ja luottaa mediaan ja poliitikkoihin, mitä veikkaat kuinka lyhyellä toistolla se viha ja pelko voidaan iskostaa kansan selkärankaan? Onneksi meillä on sentään maailman onnellisin kansa ja luotettavin media, koska jos kansa epäilisi vilunkipeliä, jäisivät pikku-Albertit pyörittelemään vaan silmiään.

Onneksi nykyään sentään osataan niin hoitaa kuin lääkitä traumaperäistä stressihäiriötä, eli varataanko aika noin neljälle miljoonalle suomalaiselle näin alkuun? Olisi ehkä syytä… Traumoja voidaan sentään ”korjata”, tyhmyyttä ei.

Luolavertauksesta

Platon luolavertaus (Allegory of the cave) on varmaankin tuttu valtaosalle ihmisistä. Lyhyesti ja ytimekkäästi, tekoälyn versiona kuitenkin näin alkuun, että olemme samalla sivulla:
”Platonin luolavertauksessa vangit on kahlittu luolaan niin, että he näkevät vain seinälle heijastuvia varjoja, joita tulen valo ja esineet luovat heidän takanaan. He luulevat varjoja todellisuudeksi. Yksi vangeista vapautuu, näkee ulkomaailman ja ymmärtää totuuden. Palatessaan kertomaan muille, he torjuvat ja halveksivat häntä, pitäen kiinni tutuista varjoista. Vertauskuva kuvaa tietämättömyydestä valaistumiseen siirtymistä ja uuden tiedon vastustamista.”

Sama sankarin tarina on toistettu useaan otteeseen eri kulttuureissa, joista uusimpana versiona voidaan pitää elokuvaa nimeltä The Matrix. Matrix kuuluu lähestulkoon yleissivistykseen, joten jos tämä jonkin asteinen mestariteos on mennyt ohitse, mars katsomaan! Moni valkoista jänistä oikeassa elämässä seurannut tietää jo vahvasti sen tunteen, kun koettaa kertoa sille tavan tallaajalle miten maailma toimii?

Useammin kuitenkin päädytään luolavertaukseen Matrixin sijaan, eli pelastajan viittaa ei niskaansa saa vaan hyljeksityn ja hulluna pidetyn leima napsahtaa otsaan. Mitään palkintoja ja kehuja on turha olettaa, koska suuri osa ihmisistä ei halua tahi kykene ymmärtämään, että voisi olla edes pienoinen mahdollisuus sille, että mitä meille esitetään mediassa olisi vain illuusio. Jokaisen ikioma simulacrum on rakentunut niistä varjokuvista, jotka silmiemme eteen heitetään.

Tarkoittaako se sitä, että ne ”oikean maailman” nähneet sitten tietävät totuuden asioista? Ikävä kyllä, ei. Kaikki mitä havaitsemme menee edelleenkin niiden omien suodattimien lävitse, jotka yleistävät, poistavat ja vääristävät kaiken sen tiedon. Se, että saa tietonsa muualta kuin sieltä virallisesti hyväksytyltä lähteeltä ei tarkoita, että se olisi totuus asioista. Lähempänä totuutta, mahdollisesti kyllä, mutta totuus? Tuskin…

Avoimessa ja terveessä yhteiskunnassa, seuraten niitä demokratian ihanteita, olisi kuitenkin mahdollista keskustelujen kautta päätyä monta askelta lähemmäksi totuutta, mutta se ei ole millään tavalla se haluttu tilanne vallanpitäjien suunnalta. Kansaa on parempi kasvattaa kuin herkkusieniä - pitää pimeässä ja syöttää paskaa. Miksi? Koska yhteiskunta perustaa aina vahvasti identiteettinsä siihen yhteiseen tarinaan. Se, onko tarina totta vai satua, on hyvin pitkälle merkityksetön seikka. Historiasta löytyy esimerkki poikineen, jos aihetta haluaa tutkia itse.

Ongelma nouseekin esiin vasta silloin, kun jotkut kuvittelevat tietävänsä totuuden ja haluavat pakottaa muut näkemään asiat samalla tavalla kuin itse. Osa voi pyrkiä vaikuttamaan tähän manipuloimalla ihmisiä, osa taas puhtaasti voimankäytöllä. Valtiot tekevät asian yleensä näiden kahden yhdistelmällä, käyttäen niin viestintää kuin väkivaltamonopoliaan ihmisten saamiseksi ruotuun. Onkin huvittavaa kuunnella poliitikkojen puheita demokratiasta ja sen uhista, kun he itse ovat juuri se uhka kansanvallalle koettaen roikkua siinä omassa pienessä vallan siivussaan kiinni kynsin hampain.

Helpoin konsti huomata tämmöiset manipulointiyritykset on seurata sen jonkin tahon viestintää, joka yrittää saada ihmiset toimimaan tietyllä tavalla. Jos viestinnästä löytyy neljä selvää asiaa, voit olla lähes satavarma, että kyseessä on jälleen kerran vain yksi psykologinen operaatio.
1) Keskittyminen - kaikki paasaavat samasta asiasta samalla tavalla, se asia on nyt maailman tärkein ja keskittymistä sekä huomiotasi kriittisesti vaativa asia. Sanomaa vahvistetaan usein shokeeraavilla kuvilla ja teksteillä, tärkeimpänä kuitenkin jatkuva toistaminen.
2) Auktoriteetti - ”asiantuntijat”, poliitikot, julkkikset, vaikuttajat ja aina kirkonmiehiä myöten kaikki ovat asiasta täsmälleen samaa mieltä.
3) Heimoutuminen - ”me” olemme hyviä, ”he” ovat pahoja syntisiä. Jakolinjat tehdään selväksi eikä leimakirvestä säästellä.
4) Tunteet - pelko, viha ja toivo ovat tyypillisimpiä ajettuja tunnetiloja. Nämä pahat syntiset uhkaavat teitä, joten on oikeutettua vihata heitä, mutta ällös huoli, me pelastamme sinut, kunhan vaan…

Toisaalta, vaikka nämä asiat on helppoa osoittaa ja ne ovat tunnettuja manipuloinnin keinoja, arvaappa moniko uskoo sitä luolaan palaavaa sankaria? Aivan, ei juuri kukaan. On ihan se ja sama mitä todisteita sinulla on asiasta ja kuinka uskottava se oma tarinasi on. Paitsi… jos oma tarinasi sisältää ne täsmälleen samat elementit ja se myydään samalla tavalla. Eri kulmasta katsottuna, tietenkin, mutta tekniikka on täsmälleen sama. Trump toi uskoa ja toivoa paremmasta jenkkeihin ja siihen vanhaan hallintoon nähden meno onkin nyt positiiviseen suuntaan (näkökulmasta riippuen, tietenkin), mutta mutta mutta… Mitenkäs se tarina myytiin kansalle? Aivan, täsmälleen samalla tavalla. Näkeekö tämän sitten pahantahtoisuutena vai ”välttämättömänä pahana” onkin sitten toinen asia.

Toivoton tilanne siis? Ei, ainoastaan muistutus siitä, että jokaisen on itse hilattava se oma ahteeri ulos sieltä luolasta. Muita voi koettaa jeesata mukaan, mutta päätös ja valinta on jokaisen tehtävä itse. Suuria laumoja taas on ohjailtava keinoilla, joita itse pidän manipulointina vaikka suurin osa pitääkin enemmän termistä ”vaikuttaminen”. Muihinhan pitääkin vaikuttaa positiivisesti? Kyllä, ja tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla…

Joukkopako demokratiasta?

Vuosien saatossa näitä joukkopakoja eri somealustoilta on nähty useita. Yleisin syy, ainakin livohkaan lähteneiden mukaan, on ollut kyseessä olevan alustan lisääntynyt sensuuri aiheista, jotka itseä koskettavat. Kun jengi on nyt lähdössä karkuun niin X:stä kuin naamakirjasta, syy ei ole kuitenkaan lisääntynyt sensuuri, vaan päinvastoin - alustat sallivat vapaamman keskustelun. Huomaa - vapaamman - ei vapaan, sillä nähdäkseni ideaalisesta tilasta, täydestä sananvapaudesta, ollaan silti vielä kohtuullisen kaukana.

Vielä jokunen vuosi sitten joka ikinen valtavirtaistunut sosiaalinen media moderoi varsin rajulla kädellä tiettyjä näkemyksiä. Oli se maahanmuutto, piikitys, wokeilu tai jopa länsimaisen demokratian kyseenalaistaminen, menolippu banaanisaarille oli saatavissa heppoisin perustein. Kun Musk osti Twatterin, tilanne kuitenkin muuttui ja niitä säröääniä alettiin sallia entistä vapaammin. Alkuun siitä purnattiin ja vain kaikista vannoutuneimmat ”oikeaa mieltä olevat” nostivat kytkintä ja lähtivät etsimään uutta kotia - alustaa, jossa eri mieltä olevia ei ollut.

Alustat itsessään eivät olleet tähän sensuuriin täysin syyllisiä, vaan ”yhteisönormien” lisäksi painostus eri maiden hallintojen suunnalta oli kovaa, kuten olemme saaneet kuulla näiden alustojen isojen kihojen omasta suusta viime kuukausina. Kun Musk meni vielä möläyttämään, että häntäkin painostettiin siihen kuitenkaan suostumatta, kuin sattuman kaupalla aina EU:n johtoa myöden alkoi uusi kampanjointi jopa alustan kieltämiseksi. Sehän kuitenkin sotii ihan täysin niitä paraatipuheiden ”demokratia sitäjatätä” ideaa vastaan, joten mitäskummaa?

Länsimainen demokratia perustuu varsin vahvasti siihen ”yhteen oikeaan mielipiteeseen”, joka jokaisella hyvällä tolkun ihmisellä tulee olla heille kerrotuista aiheista. Vääräuskoisia tulee kohdella kuin noitavainojen aikana konsanaan, koska jokainen poikkeava näkemys on ”äärimmäisen vaarallista demokratialle”. Siispä lisää sensuuria, alustat pakotetaan vallanpitäjien muottiin ja uusia sinitaivaita perustetaan, jonne jengi lähtee pahoja väärinajattelijoita karkuun - omaan turvalliseen kuplaansa. Kaikille avoin ajatusten markkinapaikka on kauhistus valtaosalle ihmisistä - siellähän voi joutua antamaan muitakin selityksiä omalle kannalleen kuin ”koska minä niin sanon”, asiantuntija niin sanoi” tai ”se on se yleinen mielipide (eli TV:ssä kerrottiin)”.

Asia olisikin varsin helppoa kuitata vaan sanomalla, että ne oikeasti demokratianvastaiset tahot ovat lähteneet sananvapautta karkuun ja nämä lumihiutaleet eivät itse asiassa kunnioita lainkaan ihmisoikeuksia. Siitä voidaan siis päätellä, että sananvapautta oikein puolustavat ovat niitä oikeamielisiä hyviä ihmisiä! Itselläni ei ole mitään vaikeuksia myöntää, että tämä näkökulma oli myös hyvin lähellä omaani vielä jokunen aika sitten, mutta aina sitä oppii ja kehittyy, jos niin itse haluaa. Jotenka vilkaistaan mitä siellä kolikon toisella puolella mahtaakaan piillä?


Sensuuri suojaa demokratiaa ja ihmisoikeudet toteutuvat, kun ne kielletään osalta

Yhteiskuntarauhan kannalta katsottuna mikään ei uhkaa järjestelmää enemmän kuin ne, jotka ovat itse siellä järjestelmän sisällä ja kritisoivat sitä etenkin faktapohjaisesti. Joka ikinen yhteiskunta perustuu siihen omaan tarinaansa, joka sisältää sekalaisen kokoelman faktaa ja fiktiota. Ulkopuoliset voidaan aina ohittaa olankohautuksella, kun eiväthän ne tiedä edes mistä puhuvat, mutta sisällä olevien kritiikki viiltää syvälle niihin uskomuksiin. Jokainen ihminen näkee maailman sillä ainutlaatuisella omalla tavallaan, toki, ja kollektivistiset sekä konformistiset ihmiset pyrkivät näkemään sen maailman mahdollisimman samalla tavalla kuin ne muut, muokaten niitä omia näkemyksiään tarvittaessa täsmäämään siihen ”konsensukseen”.

EU on pyrkinyt jo pitkään rakentamaan yhtenäistä Eurooppaa ja siihen yhtenäisyyteen tarvitaan yhteinen tarina, johon kaikkien tulisi uskoa. Mikä tahansa sosiaalisen median alusta, joka sallii kenen tahansa sanoa oma poikkeava näkemyksensä on siis uhka tälle heidän itsensä demokraattiseksi kutsumalleen järjestelmälle. Ja kun sanat voidaan aina määrittää uudelleen, tämä EU:n ajama ja Suomen sisäistämä järjestelmä on demokraattinen ja kaikki siitä poikkeava on uhka. Historian valossa tässä ei ole mitään uutta ja tulevat sukupolvet joutuvat sitten itse päättelemään kuka oli oikeassa - siis valitsemaan, kenen tarinaan he haluavat uskoa ja kuka on sen uuden tarinan ”pahis”.

Kukaan ei liioin pidä siitä, että heidän sen hetkistä maailmankuvaa kyseenalaistetaan, joten on täysin luonnollista vaatia jotain korkeampaa tahoa suojelemaan sitä yhteistä tarinaa. Tämä sama näkemys sattuu nimittäin olevan lähes kaikilla ryhmittymillä, niin ”oikeistolla” kuin ”vasemmistolla”, joten sinänsä ei ole millään tavalla yllättävää, että kannatus sensuurille on varsin korkealla - kunhan se vaan tehdään oikein! Yksi puoli vaatii tällä hetkellä niitä kuuluisia DEI-arvoja ja niitä kyseenalaistavien hiljentämistä, siinä kun vastapuoli haluaa kieltää kyseisen aatesuunnan. Täsmälleen sama aate - minä olen oikeassa, muut väärässä ja vääräuskoiset on tuomittava!

Nykyinen järjestelmä perustuu kuitenkin kilpailuun ja se kuka voittaa, on oikeassa. Se, kuka onnistuu saamaan eniten kannatusta omalle aatteelleen voittaa ja muiden on siihen joko nyörryttävä tahi taisteltava sitä vastaan. Tämä sama peli näkyy kaikkialla maailmassa, jenkit etunenässä missä Trump voitti tämän erän ja niittää tuhoa tahi loistoa, näkemyksestä riippuen. Jokaisen tarinassa se oma puoli on oikeamielisiä hyviksiä, vastapuolen ollessa pahoja syntisiä. Ja vaaleilla katsotaan mikä ryhmittymä on saanut parhaiten myytyä tarinansa vaalikarj… vaalikansalle.

Demokratia on pohjimmiltaan enemmistödiktatuuri, siinä kun tasavalta on kansan valitsema vähemmistödiktatuuri - parlamentti on vallassa ja heidän sanansa on laki. Kaikki sen hetkistä johtoa kritisoiva on uhka itse järjestelmälle, vaikka itse asiassa suurin osa vain pelaa sitä samaa peliä, missä voittaja määrittää oikean ja väärän. Mitä kauempana nämä eri pelurit ovat toisiaan, sitä jaetumpi kansa ja sen suurempi uhka itse järjestelmälle. Asioita ei edes pyritä ratkaisemaan keskustelulla ja konsensuksen haulla, vaan voittaja sanelee ja loput nöyrtyy tai ulisee. Demokraattista? Nykymäärityksellä, kyllä.


Kolmas tie

NLP:n opeissa ihmismieli voidaan jakaa kolmeen osaan - tunnemieli, järkimieli ja viisas mieli. Jos näin rajusti yleistetään, ”vasemmisto” pelaa lähes täysin tunnemielen kautta ja päätökset tehdään fiiliksellä - mikä tuntuu hyvältä. ”Oikeistoksi” itsensä identifioivat taas perustelevat päätöksensä loogisilla argumenteilla, puhtaasti numeroihin perustuen. Ongelma vaan on siinä, että mikä tahansa asia voidaan perustella kummalla tavalla tahansa ja se saadaan kuulostamaan järkeenkäyvältä. Kun sopivasti valikoidaan ne argumentit, mikä tahansa päätös voidaan perusteella kummalla tavalla tahansa ja se voidaan myydä sille omalle ryhmälle ”ainoana oikeana ratkaisuna” siihen ongelmaan. Vastapuolen leiristä katsottuna ja kuultuna se taas kuulostaa täysin tunteettomalta tai mielipuoliselta, eli ne muut ovat niin tyhmiä.

Viisas mieli taas huomioi molemmat osat ja peilaa niitä tarkasti. Kaikilla asioilla on useita eri puolia, kuin myös omat hyötynsä ja haittansa. Aina kun kuuleekin poliitikon sanovan ”pakko” tai ”täytyy”, voikin olla varma, että vain yhtä mielen osaa on käytetty päätöksen tekoon. Elämä on aina valintoja ja mitä enemmän valintoja on, sen vapaampi elämä. Kysymys kuuluukin, tulisiko järjestelmän sallia ihmisten valita ihan itse, vaiko pakottaa heidät siihen johonkin tiettyyn vastaukseen, josta ollaankin sitten puolesta tahi vastaan? Vaiko jotain aivan muuta?

Omalla tavallaan demokratia ja demokraattiset järjestelmät ovat tuhoon tuomittuja, koska ihmiset ovat yksilöitä jokainen omine malleineen maailmasta. Yhden mielestä maa on lätty, toisen mielestä mies voi synnyttää ja kolmas pitää Trumppia ja Putinia Hitlerinä. Jos nämä kolme em. ihmistä laitettaisiin päättämään asioista keskenään, saadaan lähes poikkeuksetta yksi tai kaksi tyytymätöntä ihmistä ja vain yksi, joka on asiasta iloinen. Sama pätee myös yhteiskunnan tasolla, eli pienen joukon tehdessä päätöksiä kaikkien muiden puolesta, saadaan aina vaihteleva joukko eri mieltä olevia ja loput ovat sitten puolesta. Koska mistään asiasta ei keskustella avoimesti, kukaan ei suostu yleensä vaihtamaan mieltään sanoman ollessa vain sen voittajan valitsemalla tavalla esittää asia. Miten tätä voidaan pitää toimivana ratkaisuna, joku saattaisi ihmetellä…

Itse pidän mitä tahansa järjestelmää ongelmallisena, missä joku taho, oli se mikä tahansa, voi käskeä muita toimimaan tietyllä tavalla. Toisaalta, suuri osa ihmisistä taas kaipaa tahoja, jotka sanovat miten olla ja elää, eivätkä kykene itse päättämään omista asioistaan. Suuri osa myös vaatii sitä, että kaikkien muiden tulisi nähdä maailma juuri heidän tavallaan ja vääräuskoisuus tulisi kieltää. Tätä voitaisiin pitää ongelmana näin äkkiää ajatellen, eikö totta? Sitä se ei taida kuitenkaan olla, koska todellisuudessa tätä sirkusta pyörittää pieni joukko ihmisiä, joilla on valta muiden ylitse ja tavan tallaajan mielipiteellä suuntaan tai toiseen ei ole paskaakaan vaikutusta. Paitsi jos ne samanmieliset puhaltaisivat yhteen hiileen, kaataen koko järjestelmän. Ja miksi näin ei sitten tapahdu? Koska niitä oikeasti samanmielisiä ei ole koskaan enempää kuin yksi - jokainen on itsensä kanssa samaa mieltä… jos edes senkään.

No mutta voi kauhiaa miten synkkä ajatus?! Ei lainkaan, jokainen saa edelleenkin päättää asioista juuri miten itse meinaa. Jokaisella päätöksellä on omat positiiviset ja negatiiviset seuraamuksensa. Käyttämällä sitä viisasta mieltä, joka kuuntelee niin tunteita kuin järkeä, jokainen voi tehdä itselleen oikean päätöksen. Mikä se päätös sitten on, se on jokaisesta itsestä kiinni. Kuinka ne päätökset vaikuttavat myös muihin on hyvä ottaa huomioon. Hyvä, mutta ei pakollista? Se on jokaisen itsensä päätettävä. Puhumalla ne asiat selviää, jos haluaa pyrkiä ymmärtämään muidenkin näkemyksiä eikä vaan julistamaan omaa ainoaa näkemystä.