Sielä 1900-luvun alkuvaiheilla tiede, etenkin psykologian alueella, oli melkoinen villi länsi. Toinen toistaan… miten sen sanoisi… kekseliäämpiä ihmiskokeita suoritettiin ilman sen suurempia murehia eettisistä kysymyksistä. Pikku-Albert koe oli yksi näistä 1920 tienoilla tehdyistä tempauksista, jotka nykymittapuulla ”eivät voisi koskaan toistua”, tosin tästä hieman myöhemmin lisää. Pavlovin jalanjäljissä ehdollistettuja reaktioita tutkittiin runsaasti ja tarkoitus olikin selvittää, onko pelko myös yksi opittu asia, vaiko luonnollinen reaktio. Mitä veikkaat kumpi se on?
Tässä surullisenkuuluisassa kokeessa pikku-Albert, hieman alle vuoden vanha taapero, leikki ensin päiväkausia labrassa kilttien setien ja tätien kanssa eri leluilla ja eläimillä. Oli rottaa, kania ja mitä lieneekään, jotka kaikki lähinnä huvittivat ja kiinnostivat Alberttia. Noh, sittenhän se jokusen päivän päästä vedettiinkin ässänä hihasta, että mitäs jos annetaan se rotta tulla viereen ja pamautetaan Albertin takana kova ääni jonninsortin lyömäsoittimella. Toistetaan sama pariin kertaa ja kas kummaa, Albertin hymy hyytyi ja tilalle tuli pelkoreaktio. Etsitäänkö yllättyneitä?
Pelko ei tullut kuitenkaan pelkästään rottia kohtaan, vaan Albert yleisti myös joitain muitakin eläimiä, esimerkiksi söpön valkoisen pupun, kauheaksi hirviöksi, joka aiheuttaa lähestyessään sen pelottavan äänen, vaikka se ääni oli jo tosin lopetettu päiviä aikaisemmin. Hän oli siis ehdollistunut yhdistämään söpön karvaisen eläimen pelottavaan ääneen ja kuten Pavlovin koirat, sitä yhdistettyä toista osaa ei edes tarvittu. Pavlovhan yhdisti koirien kuolaamisreaktion kelloon niin, että ensin koiralle tungettiin safkaa suuhun ja soitettiin kelloa, joka aiheutti kuolan eritystä. Kun sitä toistettiin riittävän usein, reaktio saatiin niin pelkällä safkalla kuin kellolla, eli luonnollinen reaktio ruuan kanssa oli ehdollistunut myös kellon sointiin. Ja pikku-Albertilla söpö jänis aiheutti paniikin, jonka kova ääni sai taaperossa aikaiseksi. Eettistä tiedettä sadan vuoden takaa, kuinka ajat muuttuvatkaan…
Vai muuttuvatko?
Ihmiset kaatuvat seisovilta jaloilta kuoliaaksi keskellä katua, sairaaloiden käytävätkin ovat täynnä potilaita ja ihmiset tukehtuvat kuoliaaksi, kuvat joidenka reunaan tai tutun ja turvallisen juontajan ääni toistaa sanan ”korona”. Mitäs pikku-Alberteille nykyään kuuluu? Maski naamalla ja kahdeksas tutkittu & turvallinen buusteri otettuna. Pelkkä maininta siitä taikasanasta riittää, niin mieli tuo ne kauhukuvat takaisin mieleen.
Sotaa, kuolemaa, kauhea hyökkäyssota ja Putinin Venäjä, Albertit riviin järjesty! Ei varmaan tarvitse sanoa enempää?
Mutta hei, kaikki on hyvin! Meillä on pelastus kaikkeen, maailman luotettavin media kertoo totuuden ja universumin parhaat poliitikot pelastavat päivän, kun vaan teet kaiken mitä käsketään - sehän on kaikki yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Kun niin pelko kuin viha on ehdollistettu ihmismieleen, sitä todellista uhkaa ei edes tarvita vaan ankkuroitu ärsyke aiheuttaa sen täsmälleen saman reaktion kuin se alkuperäinen shokki. Kun päälle vielä tarjotaan pelastaja, kansa hurraa ja hakee soihtuja ja talikoita valmiiksi taistelemaan vääräuskoisia vastaan - aivan kuten on ehdollistettu.
Niin kuinkas se meni, että näitä tämänkaltaisia ihmiskokeita ei voisi koskaan enää tapahtua? Juu, niitä ei tehdä enää labrassa 10:1 tutkijoiden ja koekaniinien suhteen, vaan kiltti TV:n juontajapari takoo sitä samaa miljoonille samalla kertaa. Kun nämä pelon- ja vihanlietsojat sitten vielä kertovat puolustavansa ihmisoikeuksia toimillaan, ei voi kun pyöritellä päätään. Median ansaan astuneita jotkut pitävätkin tyhminä tai muuten vaan hölmöinä, mutta kummastakaan näistä ei (välttämättä) ole kyse, vaan ihan puhtaasti psykologisten oppien, käyttäytymistieteen, mukaista ehdollistamista, jonka vastustaminen vaatii riittävän vahvan ankkuroinnin toisaalle.
Ankkurointi tässä asiayhteydessä tarkoittaa asioiden yhdistämistä toisiinsa tietyllä ennalta opitulla tavalla. Jos ankkuri on ihmisellä valtamedia=sontaa, ei se ehdollistuminen tapahdukaan niin helposti sen idioottilaatikon kautta. Mutta kun 80+% kansasta uskoo ja luottaa mediaan ja poliitikkoihin, mitä veikkaat kuinka lyhyellä toistolla se viha ja pelko voidaan iskostaa kansan selkärankaan? Onneksi meillä on sentään maailman onnellisin kansa ja luotettavin media, koska jos kansa epäilisi vilunkipeliä, jäisivät pikku-Albertit pyörittelemään vaan silmiään.
Onneksi nykyään sentään osataan niin hoitaa kuin lääkitä traumaperäistä stressihäiriötä, eli varataanko aika noin neljälle miljoonalle suomalaiselle näin alkuun? Olisi ehkä syytä… Traumoja voidaan sentään ”korjata”, tyhmyyttä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti