Vallaton kansa, vai onko sittenkään?

Vallan nollasummapelissä silla tavan kansalla ei ole pätkääkään valtaa. Kansa on vallan resurssi jota oikeat pelurit pyrkivät käyttämään tarvittaessa. Yleensä oman edun ajamiseen sitä kansaa ei tarvitse valjastaa käyttöön, mutta aika ajoin kansa pitää yllyttää toimiin - yleensä teuraaksi herrojen sotiin, ei tietenkään aina. Jos kansa ei ole mukana kisassa, mitkä tahot sitten oikeasti matsaavat keskenään?

Teorioita on toki useita ja niistä itse pidän vahvimpana ehdokkaana ”eliitin ylituotantoa”. Eli kalifiksi kalifin paikalle on liikaa pyrkyreitä ja valta jakautuu useammille, mikä aiheuttaa entistä enemmän kilpailua jonka ansiosta kansa pääsee aina maksajan paikalle - joko työllään tai hengellään.

Vaikka sielä korkeimmilla palleilla toki väännetään kättä aiheesta kuin aiheesta, nämä oikeasti vaikutusvaltaiset tahot osaavat pelin sen verran hyvin että aniharvoin he lähtevät kunnolla kilpailemaan keskenään vaan sen sijaan he osaavat neuvotella kaikkia hyödyttävistä sopimuksista. Kuka taas ei osaa, ei pysty ei kykene ovat nämä pienemmät pelurit, jotka halajavat isomman palan kakusta. Siinä kun isot pelurit saattavat vääntää pienistä muutoksista omassa luokassaan, pienemmät pelurit voivat taitavilla peliliikkeillä kyetä kasvattamaan omaa valtaansa eksponentiaalisesti. Näissä pitää ottaa se mittakaava huomioon niin ymmärtää asian paremmin…

Jos siis jokin oikeasti iso peluri vaikkapa nyt sitten menettää yhden 10.000 hengen yrityksen ja miljardikaupalla rahaa, se saattaa olla heille kannattava päätös. Kokonaispotissa se muutama miljardi ja 10.000 alaista kun saattaa olla promillen murto-osa, se nyt on ihan se ja sama joten tuommoisista nappikaupoista ei kannata yöuniaan menettää. Mutta auta jee kun Pertti Perusjätkä saa ylennyksen oman yksikönsä johtoon ja yht'äkkiä yhden harjoittelijan pomotuksen sijaan saakin komentaa kymmentä, se on aika melkoinen ero vallassa.

Pertin valta on siellä alemmassa kastissa kuitenkin täysin merkityksetöntä, mutta näin radikaalilla esimerkillä pyrin osoittamaan sen mittakaavan eron. Nämä Pertin muroihinkin kuseskelevat pikkubyrokraatit ja siitä ylöspäin olevat tahot ovat se ”oikea” ongelma. Rivipoliitikkokin on vielä merkityksetön peluri näissä kisoissa, mutta jo paikallisen puolueen johdolla on vaarallisen verran valtaa että asema alkaa houkutella aivan vääränlaista sakkia mukaan kilpailuun. Tarkemmin voi tästä konseptista lukea artikkelista ”Luonnehäiriöisten valta”, jos aihe kiinnostaa…

Vanha valta pyrkii säilyttämään vakauden ja tasapainon, tosin heidän toimensa saattavat vaikuttaa tavan tallaajan näkökulmasta katsottuna varsin radikaaleiltakin muutoksilta. Saatetaan pistää isoja tuotantolaitoksia kiinni, aloittaa sodan siellä ja toisen täällä tai ajetaan vaikkapa jokin uusi ideologia isosti läpi. Vanha valta on yleensä myös varsin laiska ja innovaatiokyvytön, koska sille ei ole tarvesta. Prof. Jiang väittää vanhan vallan olevan myös tyhmä, mistä en ole ihan samaa mieltä. Konservatiivinen, ehdottomasti, niissä itselle tärkeissä asioissa.

Mikä usein kiikuttaakin sitä venettä ja saattaa joissain tapauksissa jopa kaataa vanhan vallan ovat ne, joilla on jo valmiiksi paljon ja he tahtovat lisää roppakaupalla. He innovoivat, kehittävät uutta ja saattavat muuttaa kilpailun sääntöjä lennosta. Tämä on se yhteiskuntaluokka jota saamme kiittää monesta isosta muutoksesta koko yhteiskunnassa. Ja kuten kaikki tietävät, innovaatio on aina positiivinen asia, eikös?

Näistä kuuhun kurkottajista ehkäpä nykypäivän paras esimerkki on Elon Musk. Hänellä oli paljon heti alkuun ja nykypäivänä huomattavasti enemmän. Hän muuttaa pelin sääntöjä ja saa monen kilpailijan puntit tutisemaan. Moni näkeekin hänet pelastajana yhteen jos toiseen asiaan ja hän saattaa toki onnistua muuttamaan maailmaa vielä huomattavasti enemmän kuin hän on jo nyt siihen kyennyt. Uusi tulokas pelikentällä, joka herättääkin kysymyksen kuinka paljon siellä on sitä vanhaa valtaa takana auttamassa? Toisaalta, sillä nyt ei ole niin väliä mitkä tahot missäkin leirissä valtapeliä pelaavat, koska meillä tavallisilla pulliaisilla ei ole mitään sanomista noissa kisoissa. Millä on nähdäkseni väliä on se, että millä oikeudella nämä tahot saavat sanella mitä minä tai muut saavat sanoa tai tehdä?

Vastaus on tietenkin ”isomman oikeudella”. Tuolla logiikalla maailma on pyörinyt jo hyvän aikaa ja siitä lähtien kun yhteinen on muuttunut yksittiseksi, peli on koventunut vuosi vuodelta. Muutama vuosituhat varallisuuden ja vallan pakkautumista saattaisi antaa pienen vihjeen sille, millä tasolla peliä isoissa piireissä pelataan.


Millä kansa saadaan mukaan peliin kannattamaan omaa orjuutustaan?

Yksinkertaistettuna, myymällä heille sopiva ideologia. Oli se sitten jokin uskonnollinen järjestelmä tai vaan yksinkertainen taloudellinen näkemys kuten neoliberalismi nykypäivänä (eli kilpailu ratkaisee kaiken), kansaa voidaan käyttää helposti vallan resurssina. Kuka suojelisi valtaa parhaiten kuin joku joka uskoo siitä itsekin hyötyvänsä? Saarnaa pelastusta muille niin pääset itse ”taivaaseen” - myyty, anna kirja tai keppi niin johan kääntyy se naapurikin samalle kannalle! Tai kerro kansalle heidän olevan vallassa, demokraattisesti maan johdossa, niin johan on hullunkiilto silmissä ”vain äänestämällä voit vaikuttaa!”

Onkin jännää seurata kuinka ihmiset puheissaan vastustavat nykyistä valtaa ja samalla kannattavat sitä aatemaailmaa joka sen ”väärän” vallan perustana on. Malliesimerkkinä tästä voidaan pitää nykyistä poliittista oikeisto/vasemmisto sirkusta, missä toinen muka kannattaa ja toinen vastustaa henkeen ja vereen ”sosialismia”. Käytännössä molemmat puolet ajavat 100%:sti neoliberaalia talouspolitiikkaa ja uskottelevat omille kannattajilleen kuinka heidän politiikkansa eroaa toisistaan ja se toinen puoli tekee kaiken väärin. Ja kansa? Heille uskotellaan, että kilpailemalla keskenään kaikesta on se oikea tapa valita kenen saappaan alle päädytään. Molemmat osapuolet kun vielä päälle kannattavat vahvasti keskusjohtoista mallia, missä valtio sanelee säännöt ja kansalta ei kysytä yhtään mitään. Sama ideologia, eri liput että kansa saadaan jaettua ettei se koskaan yhdistyisi. Nerokas järjestelmä, eikö totta?

Näihin kansalle myytäviin ideologioihin kuuluu aina vahva jako ”hyviin meihin” ja ”pahoihin muihin”. Aina sitten kun on tarvesta, jokin tietty kansanjoukko kiihdytetään hurmostilaan ajamaan jonkin tietyn tahon agendaa eteenpäin. Avainasemassa on tässä tietenkin media jolla voidaan luoda mistä tahansa asiasta enemmistön illuusio (esim. Ilmastohumppa) johon kansa sitten tarttuu. Media on yleensä vanhan vallan hallussa, joten jos uusien tulokkaiden agenda ei heitä miellytä, sen kyllä näkee miten media siihen reagoi. Jälleen Musk on tästä hyvä esimerkki - X on paha kun siellä saa sanoa hieman vapaammin tietyistä asioista. Jostain syystä X:ssä ei kuitenkaan katsota hyvällä teknokraattien tai valitun kansan arvostelua, mutta se mahtaa olla sitä kuuluisaa sattumaa?


Mitä asialle voidaan tehdä?

Ettei jäädä pelkästään kritiikin tasolle, katsotaan hieman eri tapoja mitä tälle sirkukselle voidaan tehdä. Mikä näistä on se oikea tapa riippuu täysin yksilöstä itsestään. Ensiaskel olisi joka tapauksessa päästä irti uhrin asemasta. Asioita tapahtuu itselle ja sille ei saa mitään, voi minua raukkaa! Ei, vaan muut juu tekevät paskoja juttuja, mutta sinä päätät miten asioihin reagoit. Kun ottaa itse vastuun itsestään, avautuu useita eri vaihtoehtoja kuinka asiaan voi vaikuttaa.

Otetaan siis käsittelyyn kolme eri tapaa miten yksilö voi pyrkiä vaikuttamaan omaan tilanteeseensa. Näitä voi tietenkin yhdistää ja tehdä vaikka kaikkia tyylejä samaan aikaan, sen mukaan mihin itse uskoo. Se oma maailmankuva kun vaikuttaa melkoisesti mikä on oikea tapa itselle. Harmittavasti moni kokee, että se oma tapa on se ainoa tapa ja toisin tekevät ovat väärässä…

Ensimmäinen tapa on ottaa osaa kilpailuun itse. Perustaa yhdistyksiä, puolueita tai ties mitä ryhmittymiä, jotka pyrkivät vaikuttamaan asioihin. Tiedonvälitys on tässä kohden merkittävä asia ja ymmärtämällä miten media toimii, voi asioihin vaikuttaa sääntöjen rajoissa. Pelkkä asioista valittaminen voi olla toki terapeuttista, mutta sillä ei itse niihin asioihin voi juurikaan vaikuttaa. Osa puhuu kansannoususta, mikä on aina toki mahdollinen, mutta historiasta voitaisiin oppia kuinka niiden takana on oikeastaan poikkeuksetta ollut aina jokin suurempi taho taustalla ja kansa ei vielä tähän päivään mennessä ole ollut se joka kisan voittaa. Kyllä, kansaa voidaan käyttää aseena vallan kumoamiseen, mutta yleensä se on jokin aivan muu joka kerää voitot. Toki pienimuotoisia voittoja muutoksia voidaan saada aikaiseksi, mutta järjestelmän isompaan remonttiin yleensä vaaditaan jokin taustavoima, jolla on riittävät resurssit muutokseen. Lopputulema ei vaan sitten ole välttämättä ihan sitä mitä luvattiin, esimerkkinä tästä on vaikkapa Trump.

Toinen on haistattaa pitkät koko systeemille ja pyrkiä omavaraisuuteen. Irti verkoista ja tuotetaan itse tai pienissä yhteisöissä kaikki tarvittava. Pelin säännöt tuntemalla yksilöllä on edelleen paljon mahdollisuuksia elää omanlaista elämää ja boonuksena tulee turva jos koko systeemi romahtaa niin leipä on edelleen pöydässä. Kaupungissa mahdollisuudet ovat varsin rajalliset ja yleensä voidaankin puhua lähinnä valmistautumisesta, eli pakataan sinne omaan kaappiin viikoiksi tai kuukausiksi vettä ja ruokaa mahdollista tuhoa odotellessa. Yhteistyöllä voidaan muodostaa omavaraisia ja/tai isoista toimijoista irrallaan olevia rakenteita, esimerkiksi REKO-ketjut.

Kolmas tapa on kehittää itseään henkisellä tasolla ja antaa maailman pyöriä radallaan. Wanha viisaus kun on, että mitään materiaa ei täältä mukaansa saa otettua, mutta henkinen kehitys periytyy ainakin osittain omalle jälkikasvulle ja siihen omaan seuraavaan yritykseen. Moni ei usko, että mitään seuraavaa yritystä edes on olemassa ja se on kerrasta poikki, minkä vuoksi sen materian haaliminen kuulostaa hyvältä idealta. Jos taas vanhat ihmiskunnan uskomukset pitävät paikkansa, se ei jää vaan yhteen kertaan vaan ne samat virheet on toistettava kunnes se menee jakeluun - siihen voi mennä yksi, kymmenen, sata, tuhat tai vielä useampikin yritys. Joka kierros aloitetaan nollasta, mutta ne vanhat opit saattavat herätä henkiin kesken matkaa ja voi jatkaa siihen mihin jäi. JOS siis siihen uskoo, moni ei näin asiaa näe.

Yksilö voi siis varsin hyvin yhdistää nämä kolme keinoa. Kehittää omaa henkistä polkuaan, elää omavaraisesti ja vittuilla vallanpitäjille nakellen kapuloita rattaisiin. Kukin omalla tavallaan.

Mutta ne suuret muutokset isossa mittakaavassa - ne tapahtuvat ”eliitin” kilpailussa keskenään. Siihen ei tavan tallaajalla ole juurikaan asiaa, ellei sitten halua mukaan siihen kilpailuun. Sanotaan, että valta korruptoi, mutta taitaa olla lähempänä totuutta että valta vain houkuttelee niitä, jotka ovat jo valmiiksi siihen suuntaan kallellaan. Jokaisella on kuitenkin valta omasta itsestään ja omista päätöksistään. Muut voivat pyrkiä vaikuttamaan toisten elämään ja asioihin, mutta loppuviimein se on aina itsestä kiinni. Miten on, riittäisikö se täysi valta itsestä vai oletko oikeutettu valtaan muiden ylitse?

Tee työtä jolla on merkitys

Aikoinaan irtolaislaki kielsi ”lorvimisen” mutta media on nostanut työn välttelyn vuosien saatossa useaan kertaan mediaseksikkääksi aiheeksi. Osa kannattaa ”ideologista työttömyyttä”, siinä kun joillekin se vaikuttaa olevan lähes pakkotyöllä rangaistava rikos. Otetaan jutun juoneksi pari aiheeseen liittyvää iltapaskan artikkelia arkiston kautta linkattuna: ”Työstä kieltäytyminen vasemmistoliiton joulumyyjäisten keskiössä – Näin Pontus Purokuru perustelee” ja ”Sirpalle on edessä kaikkien aikojen vaikein joulu – Tylyt terveiset päättäjille”. Toinen siis suoraan aiheeseen liittyen, toisen yhteys selviää hetken kuluttua.

Jos et nykypäivänä pärjää, se on oma vika. Tämä on varsin yleinen asenne kapitalistisessa mallissa, joka kuulemma näkymättömän kätensä ansiosta korjaa ihan kaikki yhteiskunnan ongelmat. Tämä perustuu usein ajatukseen, että olet ansainnut kaiken sen minkä omalla työlläsi olet saavuttanut… mikä nyt ei ihan pidä paikkaansa ja josta tarkemmin yritin selittää tässä toisessa artikkelissa. Toisaalta taas yhä kasvava joukko ihmisiä näkee työnteon ikävänä tai haitallisena asiana, mitä se usein onkin, mutta sitä työntekoa kuitenkin pidetään korkeassa arvossa ja merkityksellisenä asiana ihmisille. Moni määritteleekin itsensä työn kautta, sen koulutodistuksessa olevan tittelin lisäksi. Ja jos joku kehtaa kyseenalaistaa identiteettiäsi, sehän on ihan kauhiaa!

Työn arvostuksen mittari on yleensä palkka, joka osoittaa varsin karulla tavalla kuinka puheet ”tärkeistä” töistä ja ”turhista/haitallisista” töistä menevät usein päälaelleen. Maanviljelijöitä, sairaanhoitajia ja putki/sähkö/raksa/mitälie-duunareita puheissa kyllä arvostetaan ja palkka hipoo alarajaa. Hyvinvointialueen johtajat, poliitikot ja korkeat virkamiehet pankkiirien kanssa taas vetävät jäätävät määrät hilloa tekemättä oikeastaan yhtään mitään muuta, kuin käskyttävät muita ihmisiä tekemään jotain (tai lainaavat rahaa joka luodaan tyhjästä). Ihmisille kerrotaan, että pitäisi kouluttautua korkealle että saa arvostusta ja hilloa, minkä ansiosta Suomi onkin yksi korkeimmin koulutetuista maista jossa maisterit saavat pakata hyllyjä kaupassa kun muuta duunia ei löydy. Meritokratiaa parhaimmillaan, voisi sanoa. Toki aina voi olla työttömänä, kun sillä kerran tienaa usein enemmän kuin tekemällä sitä ”paskaa duunia”. Karvan verran ristiriitainen järjestelmä, sanoisin.

Selitys sille, miksi tämä järjestelmä on näin päälaellaan voidaan kuitenkin mielestäni yksinkertaistaa muutamaan kriittiseen ja samalla nykyideologioilla muuttumattomaan asiaan. Kilpailu ja materialismi ovat tappava yhdistelmä ja nykyinen neoliberalistinen ideologia (kilpailu hoitaa kaiken) ajaa ”eliitin ylituotannon” ansiosta koko järjestelmän kohti seuraavaa katastrofia muutamassa vuosikymmenessä, ellei aikaisemminkin. Kun tähän yhdistetään ihmisten tahallinen harhaanjohtaminen ja napit vastakkain ajaminen, mikä voisikaan mennä pieleen?

Neuvostoliitossa aikoinaan asia käsitettiin niin, että duunari on arvokas ja nämä kynänpyörittelijät eivät ole millään tavalla arvokkaampia järjestelmälle, ehkäpä jopa alempiarvoisia minkä vuoksi esimerkiksi opettajat ja lääkärit jäivät palkassa jälkeen ”raskaan työn” tekijöistä. Tämä on nyt sitten käännetty päälaelleen ja kaikki on paremmin? Työn arvostus siis vaihtelee yhteiskunnasta riippuen. Järjestelmässä oli kuitenkin yksi teoriassa huomioon otettu etu meidän mallimme nähden - kilpailu oli ”poistettu”. Käytännössähän sama eliitin ylituotannon ongelma vaivasi vähintään yhtä paljon ja homma kusi ruhtinaallisesti monessa kohden, mutta teoriassa se pelasi.

Noista ajoista (ja aatteista) kuitenkin otettiin oppia ja väitän, että saamme kiittää siitä nykyistä ”sosiaalista” järjestelmäämme, missä ketään ei jätetä järjestelmän ulkopuolelle vaan kaikille tarjotaan jokin minimi elintaso. Tämä ”kaikkien auttaminen” voidaan perustella kaikenlaisilla kauniilla puheilla ja se voidaan myös kyseenalaistaa eri argumentein, mutta itse yksinkertaistaisin sen jostain kuulemaani muotoon: syy miksi alimmille luokille maksetaan almuja on se, etteivät he nouse ruokkivaa kättä vastaan ja kaada koko systeemiä. Vaikka moni kovan linjan kapitalisti pitää kaikkia sosiaalitukia negatiivisina asioina, ne ovat kuitenkin se halpa henkivakuutus etteivät ne köyhät tule ovelle koputtelemaan ja hakemaan mielestään heille kuuluvaa osaa. Koska hei, kilpailu ja demokratia, eli enemmistö päättää ja vahvin on oikeassa, eikös?

Näin siis yksinkertaistettuna ja kärjistettynä, tietenkin. Asiat ovat kuitenkin oikeasti paaaaaljon monimutkaisempia. Kaikki tämä uhriutuminen, sormien osoittelu ja syyttely onkin varsin elegantti tapa hallita suuria ihmismassoja ja kuten opetetaan siinä vanhassa meemissä, missä kuninkaan linnan ympärille on kertynyt suuri joukko ihmisiä soihtujen ja talikoiden kanssa ja neuvonantaja sanoo ”Älä huoli, kerrot vaan soihtuja kantaville että talikoita kantavat koittavat varastaa teidän soihdut”, lokeroimalla ihmiset ja kääntämällä heidät sotimaan keskenään, ihmisiä voidaan hallita varsin helposti.


Karpmanin draamakolmio

Stephen Karpman kehitti 1960-luvulla psykologisen mallin kuvaamaan tätä ihmisten käyttäytymistä esimerkiksi juuri tämän työnteon kaltaisissa aiheissa. Malli antaa yksinkertaistetun kuvan kuinka ihmiset käyttäytyvät ja kommunikoivat keskenään kun joku toinen tekee tai ajattelee ”väärin” jossain asiassa. Ihmiset ottavat näissä draamoissa yhden tai useamman roolin itselleen ja ne roolit saattavat vaihtua hyvinkin nopeasti aina tilanteen mukaan. Kun seuraa sivusta näitä keskusteluja työstä tai mistä tahansa muusta kiistanalaisesta aiheesta, nämä roolit ovat varsin helposti havaittavissa. Ja kun itse on osallisena? Kaikki on muiden syytä, tietenkin, itse teen kaiken oikein!

1. Uhri - Minua sorretaan! Avuttomuus, voimattomuus, väärin kohdelluksi tuleminen ja pelastajan odottaminen, koska enhän minä nyt itse voi tälle mitään.

2. Pelastaja - Minun täytyy auttaa/vaikuttaa! Ihan sama kysytäänkö apua, asialle halutaan tehdä jotain ja vaikuttaa muiden elämään. Usein pelastaja ylläpitää ongelmaa eikä oikeasti auta juurikaan. Uhri halutaan riippuvaiseksi pelastajasta.

3. Vainooja/syyttäjä - Tämä on tuon syytä! Painostus ja uhkailu tai vaan passiivis-aggressiivinen käytös aseenaan sormi osoittaa aina johonkin toiseen. Vainooja pysyy itse ulkona asiasta ja näin kokee ylemmyyttä uhriin ja pelastajaan.

Eli kun joku valittaa jostain asiasta, paikalle saapuu pelastaja ”auttamaan” ja vainooja kritisoimaan molempia. Pelastaja väsyy ja muuttuu uhriksi ja uhri suuttuu ja muuttuu vainoojaksi. Ja sama toistetaan kunnes kenelläkään ei ole enää kivaa. Poliitikot rakastavat pelastajan ja vainoojan rooleja, tavan kansa on yleensä se uhri. Poliittiseen aatesuuntaansa vastauksen lukinneet tavan tallaajat pääsevät aiheesta kuin aiheesta draamakolmioon mukaan aina niin halutessaan.

Palataan siihen toiseen iltapaskan artikkeliin missä ihmisillä ei ole senttiäkään ylimääräistä juhlapyhien aikaan käytettäväksi. Klassinen uhritarina johon on helppo tarttua joko samaistumalla tai sitten syyttelemällä - itselläkin menee heikosti tai omaa syytä laiskat! Pelastajaa ei suoranaisesti tarjota itse jutussa, mutta kaikkihan sen tietää mikä auttaa: äänestä ensi kerralla oikein! Seuraava hallitus tuleekin olemaan mitä todennäköisimmin taas ”vasemmistolainen”, ellei EU sitä ennen pakota Suomea ottamaan heidän määräämää virkamieshallintoa tai vastaavaa.

Heeetkonen, eikös tämäkin teksti seuraa sitä samaa Karpmanin kaavaa osoittaen sormella toisia kohti? Juu, kuten sanottua että se on se normaali tapa, tosin laitetaan pieni spinni vielä tarinaan, eli ei jätetä asiaa pelkän syyttelyn tasolle vaan tarjotaan jotain märehdittävää. Ei kuitenkaan pelastusta vaan henkilökohtaisen vastuun ottamista nousten uhrin asemasta ”luojan” asemaan.

Puhutaankin siis voimaantumiskolmiosta, missä uhri vaihdetaan luojaksi, pelastaja valmentajaksi ja vainooja haastajaksi. Luoja ottaa itse vastuun itsestään ja omista tekemisistään, etsien vaihtoehtoja siitä omasta kuopasta nousemiseen. Valmentaja auttaa siinä esittämällä kysymyksiä, ei antamalla vastauksia tai tekemällä jotain toisen puolesta. Haastaja taas osoittaa tai asettaa rajoja haastaen rakentavasti luojan ajatukset.

Ei siis vastauksia vaan lisää kysymyksiä, joihin jokaisen pitää löytää se oma vastaus. Positiivista olisi jos jokainen antaisi myös muiden löytää ne omat vastaukset itse, sen sijaan että ne tungetaan pakolla toisen kurkkuun, eikö totta? Eli… Mitä on se työ jolla on merkitys ja teetkö itse mitä saarnaat? Miksi sillä työllä on merkitystä ylipäänsä? Määrittääkö työ/koulutus sen kuka sinä olet? Onko se tyhmä joka pyytää vai se joka maksaa? Kumpi on pyöreämpi vai appelsiini? Onko olemassa sellaista asiaa kuin ”reilu kilpailu”?

Ja loppuun vielä kriittinen kysymys: Onko tämä heiluri niin merkittävä, että sille kannattaa antaa lisää vauhtia?