”Sinun omaisuutesi ei ole omaa ansiotasi”

Tämä Ylen julkaisema Raisa Omaheimon kolumni (linkki arkistosta) on saanut taas jengin takajaloilleen ja huutamaan sosialismia tai kommunismia. Itselle ensimmäinen ajatus oli, että tämä on kuin suoraan Michael Sandelin (Harwardin proffa) puheista viimeisiltä vuosilta ja miten ihmiset ovat omaksuneet meritokraattisen ajattelumallin. Olet siis ansainnut kaiken mitä itse teet…

Veikkaisin olevani Raisan kanssa monesta asiasta varsin eri mieltä, mutta tämä kolumni osuu varsin hyvin kohdalleen vaikka jättääkin tarkemmat selitykset varsin vähäiseksi. Toki on ymmärrettävää, ettei Yle halua julkaista kovin pitkää kolumnia aiheesta, joka samalla osoittaisi useammankin ongelman heidän omissa toimissaan. Siksi pintapuolinen raapaisu saakin jengin lähinnä huutamaan sitä sosialismia, kun asiaa ei vaivaudu yhtään tarkemmin ajattelemaan.

Aloitetaan siitä sosialismista tai kommunismista, joka monen mukaan tarkoittaa rahan jakamista kaikkien kesken sen sijaan että jokainen saa pitää omansa. Pohjimmiltaan nämä aatteet tarkoittavat kuitenkin yhteistä omistusta, nimenomaan tuotantovälineistä. Sen sijaan että yksi omistaa tehtaan ja muut ovat hänelle töissä, koko työväki omistaisi sen tehtaan. Tätä Raisa ei kuitenkaan ole ehdottamassa, vaan hän haluaisi jakaa sen potin uusiksi niin, että ne joilla on eniten, maksaisivat omasta osuudestaan suuremman lohkon ja tämä potti sitten jaettaisiin uusiksi kaikkien kesken. Puhutaan siis verotuksesta, progressiivisesta semmoisesta vielä tarkemmin. Jos pitää progressiivista verotusta sosialismina, asian voi toki niin yksinkertaistaa ja sen seurauksena kyllä, nyt puolustetaan sosialismia.

Kapitalistisessa järjestelmässä tämä on todettu tehokkaaksi tavaksi varmistaa, ettei työväki lähde kapinoimaan omistavaa luokkaa vastaan koska he saavat murusia omistavan luokan varallisuudesta itselleen. Yksinkertaistettuna siis tämä ”sosialismi” on se syy, miksi tavan kansa ei ole lähtenyt vetämään omistavaa luokkaa narun jatkoksi ja ottamaan väkisellä oman osansa. Toki meritokraattisessa ajattelussa se johtaja on oikeutettu monisatakertaiseen palkkaan työstään tavan duunariin nähden jonka lisäksi se omistajakin saa vielä oikeutetusti oman osansa tuloista tekemättä yhtään mitään. Jos tätä jakoa pitää hyvänä asiana, ei kannata sitten valittaa sen seurauksena tulevia vaikutuksia, josta lisää hieman myöhempänä.

Raisan väite ”Sinun omaisuutesi ei ole omaa ansiotasi” on kuitenkin paikkansa pitävä, vaikka se noin alkuun saattaa kovin oudolta kuulostaakin. Kultalusikka suussa syntyneet eivät tule koskaan asiaa käsittämään, joten ohitetaan se koko omistava luokka tässä kohden. Mutta se tavan tallaaja, joka on omalla työllään omaisuutensa kerännyt, hänelle se saattaa kuulostaa kateellisten panettelulta kun hänen tulisi Raisan mukaan lohkaista suurempi osa palkastaan köyhien ja laiskojen elättämiseksi. Omalla työllä varakkaaksi tai edes keskiluokkaiseksi päässyt ei ihan helpolla niele ajatusta, että hän olisi enemmän velkaa yhteiskunnalle kuin ne toiset, jotka eivät ole tikkuakaan ristiin laittaneet. Puretaan tämä ajatus siis osiin.

Minkä verran sillä ”omalla työllä” on oikeasti sitten vaikutusta? Otetaan esimerkiksi Suomen (entinen) tilanne, missä voitiin vielä puhua hyvinvointivaltiosta ns. pohjoismaisen mallin muodossa. Ilmaisen terveydenhuollon avustamana vaavi nostettiin äidin syliin ja yhteiskunta antoi heti alusta lähtien sievoisen siivun tukea aina aikuisuuteen saakka. Käytiin kodin ulkopuolella päiväkodissa tai hoidossa, josta siirryttiin (esi)kouluun ja siitä opiskeltiin vaikka maisteriksi saakka lähes täysin ilmaiseksi. Joka portaalla sai tukea ja apua yhteiskunnalta, oli se sitten ilmaisen terveydenhuollon kautta tai niissä lukemattomissa kirjastoissa, joissa tietoa oli ilmaiseksi jaossa. Tämä kaikki on muuten myös sitä samaa ”pahaa sosialismia”, joka nyt nähdään ongelmana. Infrastruktuuri on myös pystyssä verovaroin, tai no, oli, joten kaikki on valmiina sen yhteiskuntarakenteen ansiosta, joka on siis sitä sosialismia, että kuka tahansa voi varsin vapaasti lähteä toteuttamaan itseään.

Lähtöasetelmat yhteiskunnan suunnalta olivat siis kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta yksilötasolla tilanne onkin sitten aivan toinen. Shokkipaljastus joillekin saattaa nimittäin olla se, että ihmiset ovat erilaisia. Vaikka yhteiskunta antaakin kaikille suunnilleen samat mahdollisuudet, läheskään jokainen ei pysty eikä kykene nousemaan pinnalle edes avustettuna. Yksi on viksumpi kuin toinen, joku taasen voimakkaampi tai nopeampi. Joku saattaa jo syntymässä saada ”lahjaksi” sairauden, jonka ansiosta hän ei koskaan kykene läheskään samaan kuin edes keskiverto tallaaja. Kun päälle vielä ynnätään se kultalusikka suuhun, ihmisten eriarvoisuus millä tahansa hetkellä on melkoinen. Mutta mutta mutta… se on luonnollista. Ja vielä yksi mutta, eli pitääkö siihen sitten mennä puuttumaan ulkoa?

Jos kysyy asiaa ”oikeistolaiselta”, niin ei tarvitse sekaantua. Paska tsäkä jos sait alkuun huonot kortit tai et osannut peliä heti alusta lähtien. On oma valintasi oikeuttaa muiden hyväksikäyttö, valtion ei kuulu siihen sekaantua ja koettaa tasoittaa eroja! Olet oikeutettu kaikkeen omaisuuteesi, koska olet nyt vaan niin paljon parempi kuin ne toiset. Itsekkääksi vielä kehtaavat haukkua kun haluan pitää oman osuuteni, jonka ihan täysin omista ansioistani olen saanut!

Eipä siinä, että ”vasemmiston” ajatus olisi välttämättä sen enemmän ”oikein”. Kaikkeen pitää sekaantua, kunhan se tehdään oikein. Niin todelliset kuin kuvitteelliset eriarvoisuudet olisi tasattava jokaisessa kohtaa, mikä usein johtaakin lopputuloksen tasavertaistumiseen, joka ei olekaan paras eikä edes keskinkertainen, vaan lähempänä sitä heikointa tulosta kun heikointa hieman tuetaan ja vahvimmat rampautetaan samalle tasolle. Tämä idealogian ansiosta usein kerrotaankin niitä tarinoita, että kaikki oppilaat saivatkin hylätyn kun kaikille kuuluu sama tulos. Karu totuus on se, että ihmisiä ei voida saada kaikilla mittareilla tasa-arvoiseksi vaikka kuinka yrittäisi. Mitä useammin tapahtuukin on se, että joillain mittareilla se saattaa hieman tasaantua, mutta toisilla mittareilla asia vain pahenee. Suo siellä, vetelä täällä, meni sitten kummalla tahansa ideologialla.

Ainoa yhdenvertaisuus, joka voitaisiin edes teoriassa saavuttaa, on yhdenvertaisuus lain edessä. Käytännössä sekään ei ole mahdollista, koska ne eroavaisuudet ihmisten tilanteiden kesken ovat niin suuria. Rikas saa apua lakituvassa aivan eri tavalla kuin hieman hitaammalla käyvä köyhä. Joten, miksi edes yrittää tasata tilannetta, annetaan kilpailun hoitaa kaikki asiat?

Pohjoismainen malli perustuukin ideaan, että sillä verotuksella koetetaan tasata tilannetta ja kaikille annetaan se jokin minimi taso jolla pitäisi jokaisen tulla toimeen. Tietyillä vaikeuksilla matkassa olevia saatetaan sitten tukea hieman enemmän, mutta lähtökohtana on että jokaiselle jää ainakin se tietty taso elämiseen ja jos tienaa enemmän, siitä progressiivisesti sitten verotetaan enemmän. Onko se reilu systeemi? On ja ei, koska moni kokee että häneltä viedään liian suuri osa siitä omasta työstä. Nyt kun sitä kansalta varastettua rahaa jaetaan ympäri maailmaa, on varsin hankala väittää järjestelmän olevan reilu kenellekään suomalaiselle - ne verot kun oli tarkoitettu omalle kansalle, ei herrojen metkuihin ja sotiin ulkomailla.

Omaa ansiota se oma omaisuus on siis osittain, mutta mitä enemmän sitä omaisuutta on, sitä enemmän siinä on toisilta otettua. Omistava luokka harvemmin tekee itse sitä työtä, joten on vaikea koettaa oikeuttaa miljoonatuloja ”kovalla työllä” verrattuna vaikka siihen hoitajaan, joka tekee kolmatta vuoroa putkeen kun ”säästettiin” sijaisten kanssa. Se on sitten sitä pahaa sosialismia, kun vaaditaan paljosta vähän enemmän, mutta mitään tunnontuskia ei näytä päättäjillä olevan, kun vähästä viedään loputkin.


Ylen ei parane lähteä keulimaan…

Jos ajatellaankin tätä meritokraattista mallia, sen mukaan Bill Gates ja George Soros nyt vaan ovat miljoona kertaa parempia kuin lähes kaikki muut. He ovat oikeutettuja omaisuuteensa ja sen ansiosta he ovat myös oikeutettuja käyttämään omaisuuttaan kasvattamaan sitä entisestään. He siis saavat käyttää kaikkia propagandan keinoja omaksi edukseen, vain koska ovat nyt vaan sen verran parempia kuin muut.

Idea ”rikkaiden” verottamisesta onkin sinänsä hauska, että moni ajattelee rikkaalla tyyppiä, joka ajaa uudella bemarilla. Ei, rikas on se joka ostaa taskurahoillaan uuden bemarin, ettei tarvitse kävellä kaupan ovelta Bentleynsä viereen että voi ajella yksityiskoneelleen jolla lentää toiselle puolelle maailmaa syömään aamupalaa. Heitä ei kukaan halua kuitenkaan verottaa, vaikka voisivatkin lopettaa koko maailman nälänhädän kertaheitolla. Miksi?

Koska he omistavat niin median kuin koko poliittisen järjestelmän, joka kertoo että sinä, tavan duunari, kulutat ihan liikaa ja siitä sinun marginaalisesta tulostasi on verotettava enemmän että maa voisi hyvin. Heitä ei voida koskaan äänestää pois asemastaan eikä heidän omaisuuteensa juurikaan kajota, koska he omistavat koko järjestelmän. Samalla kerrotaan, että on hullua salaliittoteoriaa, että se omistava luokka muka jollain tavalla ohjailisi maailmaa, koska hehän ovat filantrooppeja, jotka sijoittavat miljardinsa vaikkapa rokotteisiin, joilla saavat sijoituksensa monisatakertaisesti takaisin. Ai niin, hehän olivat vaan niin paljon parempia kuin muut?

Jos siis vastustaa sitä harvojen valtaa, mutta samalla vaatii että jokaiselle kuuluu kuitenkin se oman työn tulos, eikö siinä ole melkoinen ristiriita? Vai missä se raja menee että kuinka paljon kuuluu mistäkin työstä itselle? Kun lainaa muille tyhjästä luotua rahaa ja vaatii siitä korkoa, kuinka paljon työtä ne pankkiirit siinä oikein tekevät?

…

Mikä sitten olisi ”reilu” systeemi? Vaikea sanoa, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Joidenkin mielestä tämä nykyinen malli on oikeen passeli, siinä kun osa haluaisi verottaa kaikkea vielä paljon enemmän. Yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei taidakaan olla olemassa, vaan jokainen puntaroi niitä asioita pääosin omista lähtökohdistaan. Empatia toki saattaisi auttaa, että ajatella myös niitä muita pelkästään itsensä sijaan, mutta kilpailussa ei siihen ole varaa. Ja kilpailu on se, mikä maailmassa on valtaosan mielestä parasta, siitäkin huolimatta ettei itse siinä kilpailussa ole edes kunnolla mukana. Neoliberaali ajattelu, eli kilpailulla kaikki paranee on ajanut maailman tähän tilaan ja sitä sitten nyt ollaan korjaamassa nykyisen wokevasemmiston toimesta ojasta allikkoon.

Mutta milläs saat ihmiset lopettamaan kilpailun tai sen, että kuvittelevat olevansa oikeutettuja valtaan muiden yli syystä tai toisesta?