Hiljattain julkaistu kolmiosainen dokkarisarja ”Michael Jackson - The Verdict” nosti hyvin esiin henkilökultin ominaisuuksia. Samalla se nosti esiin kuinka kehystämällä tarina halutulla tavalla vaikuttaa katsojan mielipiteeseen niin tapahtumista kuin ihmisestä, jonka oikeudenkäynnin sirkuksesta sarja kertoi. Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi jotain ihmistä tai asiaa pitäisi fanittaa niin paljon, että kaikki mikä sieltä suunnasta tulee on puhdasta kultaa… kunnes se sitten ei ole.
Itse termillä usein viitataan näihin autoritääristen maiden/tahojen johtajien ”isä aurinkoisiin” kuten Stubb ja Von Der Layen, mutta myös julkkiksiin joista MJ oli ehkä yksi suurimmista tähän saakka sekä poliittisiin toimijoihin ja ryhmiin. Siinä sivussa on fasismikin uudelleenmääritelty ”palingeneettiseksi ultranationalismiksi”, eli isänmaallinen liike jolla on ”suuri johtaja”. Eli vääränlainen henkilökultti, koska kun on oikea aate, henkilöpalvonta on ihan jees. Siitä ”kunnes se ei sitten ole” voidaan pitää hienona esimerkkinä pyhää Gretaa, jonka sanat olivat monelle puhdasta kultaa kunnes hän otti väärän kannan pyhästä kansasta. Yksi riittävän iso isku ja vain tosiuskovainen seisoo idolinsa takana.
Ennen some-aikaa seuraaminen tapahtui enemmän töllöä ja lehtiä seuraamalla, siis massamedian aikakaudella. Kuuluisuus ja julkisuuskuva riippuivat täysin siitä, millä tavalla portinvartijat esittivät kyseisen henkilön. Mikä tahansa isku voitiin kieputtaa mediassa parhain päin jos media halusi pitää idolin positiivisessa valossa ja mikä tahansa pienikin virhe, väärille varpaille astuminen, löi ensimmäisen ja viimeisen naulan arkkuun. Ihan tyhjästä ei kukaan yleensä noussut julkisuuteen, vaan se vaati jonkin asteista erinomaisuutta sillä omalla alalla että tuli ylipäänsä huomatuksi, mutta ilman mediaa ei kukaan päässyt huipulle.
Sosiaalinen media kuitenkin muutti peliä merkittävästi. Yht'äkkiä kenestä tahansa saattoi tulla julkkis - vanhat portinvartijat jäivät algoritmin varjoon. Youtube ja sen suositusjärjestelmä nosti monia tahoja valokeilaan, mikä loi sekä uusia sankareita että useiden vihaamia tyyppejä. Sillähän ei ole väliä katsotaanko sitä materiaalia koska siitä pidetään vaiko että sitä vihataan ja etsitään päivittäinen annos vitutusta? Valtamedia voi koettaa kaataa somessa nousevan tähden kehystämällä sen vääräuskoiseksi syntiseksi, mutta Streisand-efekti puree usein median omaan takapuoleen jos kyseessä on kasvava ilmiö. Riittävän isoa toimijaa ei liioin tuosta vaan kaadeta edes median toimesta, ellei sitten tapahdu jotain todella halveksuttavaa.
Ei siinä, on hyvä että ihmisillä on roolimalleja ja luotettavana pidettyjä tahoja. Kenenkään aika ei riitä tarkistamaan ihan kaikkia juttuja ja ihmismieli rakastaa oikopolkuja, eli jos luottaa johonkin, hänen puheitaan ei tarvitse joka kerta tarkastaa moneen kertaan - hänhän on tehnyt sen kaiken puolestasi! Ovatko nämä tahot sitten niin luotettavia kuin uskotaan onkin sitten toinen juttu. Hehän eivät yleensä ole ”asiantuntijoita”, kuten valtamedia asian usein esittää. Valtaväestölle somejulkkis joka toistaa virallista tarinaa on luotettava taho, mutta jos ei ainoan oikean näkemyksen tahot anna siunaustaan, julkkis jää marginaaliin. Tämä voi merkitä Suomessa kymmeniä tuhansia seuraajia ja riittävää rahallista tukea arkeen, mutta isosti ei läpi mennä ilman peukkua valtaapitäviltä.
Kaikki siis hyvin, eikös? Viihdettä kansalle ja sananvapaus kukoistaa kun moniääninen kenttä? Tavallaan, juu, mutta se taustalla tapahtuva ilmiö vaatisi ryhtiliikettä isossa skaalassa. Ilmiö ei tietysti ole mikään uusi, enkä tiedä onko se ”korjattavissa” vai vaan asia, jonka kanssa joudumme elämään. Syynä mahtaa olla se mielen laiskuus ja energian säästö, josta aikaisemmin jo mainitsin?
Mistä siis puhun? Siitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota merkittävästi enemmän siihen kuka sanoi, ei siihen mitä sanottiin. Sillä sanotulla on merkitystä vasta sitten, kun ”oikea” henkilö sen sanoo, vaikka asiasta olisi ollut juttua lukemattomien muiden suunnasta joskus jopa vuosituhansien ajan. Jokainen on yksilö, joten sillä ei nähdäkseni pitäisi olla väliä kuka asian sanoo sen totuudenperäisyyden kannalta. Silläkään ei liioin pitäisi olla mitään ylimääräistä painoarvoa, jos enemmistö hokee samaa - totuus asiasta on totuus asiasta, täysin riippumatta mitä yksi tai useampi uskoo ja kertoo?
Tämä sanoman henkilöityminen on joka tapauksessa ilmiö, joka vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tuhat ihmistä kertomassa asiaa parille kaverilleen ei vaikuta juuri mitään, mutta yksi kertomassa tuhansille saattaa lähteä leviämään kulovalkean tavoin isolle yleisölle. Yhteiskunnan muutokseen tarvitaan joidenkin arvioiden mukaan vain 5%:n kannatus ja se lopulta saattaa muuttua enemmistön näkemykseksi. Isoon muutokseen ei siis välttämättä tarvita kuin kourallinen ”julkkiksia” ja lopputulos on vääjäämätön. Onko se muutos sitten positiivinen, se taas on eri asia.
Mikäpä sen helpompaa todistaa jokin sanottu uskottavaksi, kuin lainata se sanottu joltain kuuluisalta taholta? Kukaanhan ei tule kuuluisaksi ellei ole hyveellinen ja viisas, eikös? ”Älä usko kaikkea mitä luet netistä” - Abraham Lincoln.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti