Kilpailusta ja säännöistä

Kun ajatellaan mitä tahansa peliä, siinä on yleensä oltavat tarkasti määritetyt säännöt - jos pelissä kilpaillaan. Joissain peleissä on lähes mahdotonta huijata, siinä kun toisissa vilunkipeli on täysin mahdollista. Sinänsä ajatus reilusta kilpailusta kuulostaa monen korvaan hyvältä, mutta mitä se semmoinen reiluus oikein tarkoittaa?

Otetaan alkuun esimerkki muutamasta pelistä, jotka ihminen on kehittänyt ja jossa nykypäivänä ihmisillä ei ole mitään jakoa pärjätä siinä muille kuin toisille ihmisille - koneet vievät niissä ihmistä kuin litran mittaa. Shakki ja Go (wéiqí) ovat molemmat vanhoja lautapelejä, joiden säännöt on opetettu koneelle ja nykypäivänä sitä opetettua konetta ei yksikään ihminen enää voita. Miksi? Koska niissä molemmissa on tarkasti rajatut säännöt joka muodostaa rajatun, tosin varsin suuren, määrän mahdollisia siirtoja ja tilanteita. Kun se kone, eli tekoäly, kokeilee kaikki mahdolliset tilanteet läpi, se kykenee valitsemaan sen kaikista parhaan siirron lähes poikkeuksetta. Kokeneet pelaajat osaavat laskelmoida peliä useita siirtoja eteenpäin, mutta kone voi käydä läpi kaikki mahdolliset tilanteet ja päätellä millä keinoilla se todennäköisimmin tulee voittamaan.

Siinä vaiheessa kun johonkin peliin liittyy ihminen ja hänen ominaisuutensa, peli muuttuu epäreiluksi. Vaikka kaikki säännöt olisivat pomminvarmoja kuten em. esimerkeissä, maailmassa ei ole kahta samanlaista ihmistä jolla olisi täsmälleen samat kyvyt ja ominaisuudet. Oli se ero sitten voimassa, nopeudessa, älynlahjoissa tai vaan paineensietokyvyssä, ihmisten eroavaisuudet nousevat pintaan ja se ratkaisee yleensä voittajan. Pelit, joissa sattumanvaraisuus pelaa merkittävää osaa ei noilla ominaisuuksilla ole niin suurta merkitystä, mutta kokemus auttaa ihmistä usein tekemään sen ”valistuneen arvauksen” jonka mukaan mennään.

Helppona nyrkkisääntönä pelit voidaan luokitella kolmeen eri kategoriaan, joita kuvaa pelit: shakki, pokeri ja ruletti. Shakissa on tarkat säännöt ja huijaaminen on lähes mahdotonta. Pokerissa sattumanvaraisuus pelaa huomattavaa osaa ja huijaaminen on joissain tapauksissa mahdollista. Ruletissa koko peli perustuu sattumaan, paitsi jos peliä on manipuloitu suosimaan jotakin tahoa. Näistä kolmesta pelityypistä shakin kaltaisia pelejä kone pystyy pelaamaan paremmin kuin yksikään ihminen, mutta kahdessa muussa tapauksessa sattuma pelaa liian suurta roolia, että kone kykenee niissä vain rajoitetusti (korttien laskenta) vaikuttamaan voiton mahdollisuuksiin. Ruletissa ollaankin sitten samalla viivalla…

No mutta mitä sitten?

Monet kuvittelevat, että niillä ”oikeilla” säännöillä pelistä, eli kilpailusta voidaan tehdä reilu. Ja jos kyseessä on reilu kilpailu, silloin voittaja on oikeutettu siihen voittoonsa. Tämä toki kuulostaa hyvältä ja puhuttaessa näistä hyvin rajallisista peleistä kuten aikaisemmin on puhuttu, kyllä, niissä voidaan ainakin jollain tasolla puhua reilusta kilpailusta. Mutta siinä kohtaa kun siirtoja on rajattomasti ja mahdollisuus vaikuttaa pelin kulkuun muillakin tavoilla tulee mukaan, se reiluus katoaa. Jos sitä ei pidä ongelmana, nykyinen yhteiskuntajärjestelmä mahtaakin kuulostaa varsin hyvältä ja oikeutetulta tavalta hoitaa ihmisten kanssakäyntiä.

Kuvitellaan tilanne, että sinut on kutsuttu pelaamaan jotain uutta ja mahtavaa peliä. Sinulle ei kerrota sen säännöistä kuin murto-osa ja peli sattuu olemaan vielä jatkuvasti pyörivä, johon muut osallistujat ovat osallistuneet jo pitemmän aikaa. Peli on pokerin kaltainen, eli sattumalla on osaa mutta sääntöjä on myös runsaasti. Osallistuisitko peliin ja pitäisitkö sitä reiluna, kun muut hanskaavat jo pelin ja ovat keränneet aikaisemmilta kierroksilta jo huomattavan määrän pelimerkkejä? Kyllä, kokemuksella sinäkin voisit parantaa omaa sijoitustasi, mutta jostain syystä jotkut peliin osallistuvat saavat muuttaa sääntöjä kesken pelin tai jättää noudattamatta sääntöjä niin halutessan - mutta sinä et. Kuulostaa typerältä peliltä, miksi ihmeessä osallistuisit moiseen, vai mitä meinaisit?

Tervetuloa todelliseen maailmaan, Neo. Tämä koko järjestelmämme on juuri tämän kaltainen peli, johon osallistumista pidetään hyvän ihmisen merkkinä. Sinä käyt kiltisti töissä keräämässä pelimerkkejä, mutta pöydän pitäjälle kuuluu maksaa osa niistä ”veroina”. Sinulle kerrotaan, että voit myös äänestää pelin säännöistä, mutta todellisuudessa saat vaan päättää kuka saa puolestasi päättää säännöistä, täysin riippumatta mitä sinä haluaisit. Pystyt omin silmin havaitsemaan, kuinka osa rikkoo niitä sääntöjä ilman mitään seuraamuksia, siinä kun joku toinen saatetaan poistaa pysyvästi pelistä pienestäkin rikkeestä - pärstäkerroin näyttää olevan merkittävä osatekijä. Ja siihen päälle, on täysin päivänselvää kuinka kerättyjä pelimerkkejä voidaan käyttää sääntöjen vastaisesti tai muuttamaan niitä sääntöjä harvojen eduksi. Lahjonta, kiristys ja uhkailu on myös sallittua, kunhan vaan tietää sen nokkimisjärjestyksen. Missä kohden tämä on sitä kuuluisaa ”reilua kilpailua”?

Koko kapitalistinen järjestelmä perustuu siihen perusolettamaan, että kunhan säännöt on kunnossa, se ”näkymätön käsi” pitää hommat reiluna kilpailun aikana. Neoliberaali ajattelu ajaa tämän aatteen äärimmilleen, mutta edelleen kansalle kerrotaan kaiken olevan hyvin, koska se sääntöpohjainen järjestelmä kuulemma toimii niin hyvin. Mutta jos siihen sääntöpohjaiseen järjestelmään vaivautuu kiinnittämään yhtään huomiota, sen lukemattomat ongelmat ovat varsin selvästi näkyvillä. Siksi kansalle tulee tarjota leipää ja sirkushuveja, ettei se huomio kiinnity ongelmiin. Jos järjestelmän sääntöjen ongelmat tulevat liian selviksi, ei tarvitse kuin tarjota uusi mörkö ja sille pelastaja niin kansa huokaa helpotuksesta, palaten sirkushuvien pariin.

Kaikkiin nykypäivän ongelmiin tarjoillaan vastaukseksi lisää sääntöjä. Kunhan se ”meidän” porukka pääsee ne säännöt päättämään, siitä tulee taas hyvä ja reilu systeemi. Vaikka sitä pääsisikin valtion tai jonkin ylikansallisen elimen tasolla ”päättämään” asioista, ne todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat varsin rajallisia - se peli kun pyörii globaalilla tasolla niiden toimesta, joille muutama miljardi pelimerkkiä ei tunnu missään. Sille tasolle pääsy vaatiikin sitten aivan jotain muuta, mutta siinä kohden auttaa esimerkiksi kummasti, kun ei omaa sen kummempia moraalisia arvoja jotka rajoittaisivat siinä kilpailussa pärjäämistä. Tavan tallaajaa mm. narsistiset ihmiset rassaavat, mutta kilpailussa se on lähinnä etu.

Onkin jokseenkin huvittavaa kuunnella, kun ihmiset vaativat lisää säännöstelyä tekemään pelistä moraalisempaa. Jos vaikkapa teknologiajäteille tehtäisiin ”oikeat” eettiset säännöt, he eivät enää käyttäisi valtaansa väärin ja esimerkiksi sosiaalisen median alustoista tulisi reiluja ja yhteiskunnalle positiivisia leikkikenttiä. Siis että ne suursijoittajat antaisivat tuosta vaan kansalle oikeuden päättää miten homma toimii? Ja vielä tarkemmin, ettäkö kansa osaisi päättää jollain tavalla kollektiivisesti mikä on oikein ja mikä väärin? Kansa kun edelleenkin saa suurimman osan arvoistaan ulkoa saneltuna, niin median kuin omien ihmiskontaktiensa kautta.

Valta on edelleenkin nollasummapeliä, jossa kilpaillaan varsin rajallisin säännöin ja usein ilman ”erotuomaria”. Mikä tahansa uusi sääntö voidaan myydä kansalle kunhan se on yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Mitä mielivaltaisimpia sääntöjä voidaan myydä moraaliposeerauksella kansalle, koska ihmiset tekevät yleensä päätöksensä tunteella, ei järjellä. Järjen ääni ei pitkälle kanna kun vastassa on tunteisiin vetoavaa propagandaa 24/7 joka tuutista. Mutta kyllä se tällä kertaa, kunhan vaan kaikki äänestävät oikein!

Asia voitaisiin toki muuttaa ja kansa saada vaatimaan kilpailun lopettamista jopa kokonaan. Mutta sen tekemiseksi olisi kilpailtava huomiosta ja kansan syvistä tunnoista, jolloin lopputuloksena olisi mitä todennäköisimmin vain uudet säännöt vanhojen tilalle. Reilummat, ehkä, mutta moraalin korvaaminen säännöillä ei tule koskaan toimimaan. Ja sääntöjen päättäminen kilpailulla tulee aina johtamaan ”voittajiin” ja ”häviäjiin”. Ratkaisua tähän ongelmaan ei ole kukaan tainnut vielä keksiä, mutta ehkäpä se tekoäly osaisi ratkaista ongelman? Ai niin, ne tekoälyt on opetettu voittajien tarinoilla, joten on hyvin epätodennäköistä, että ne a) kääntyisivät (toistaiseksi) omistajiaan vastaan tai b) pyrkisivät lopettamaan kilpailun, koska se on ainoa oikea tapa ratkaista ongelmat ja ainoa samalla tapa, jolla ihmiskunta kuulemma kehittyy.

Mikä voisikaan mennä pieleen, kun tekoäly oppii jossain vaiheessa pelaamaan tätä valtapeliä kun pienessä mittakaavassa ihmisillä ei ole mitään jakoa konetta vastaan niissä yksinkertaisissa peleissä? Jo nyt tekoälyn on havaittu kapinoivan sen rajoittamista vastaan, joten kysymys kuuluukin: kuvittelevatkohan nämä niiden tekoälyjen tämän hetken omistajat kykenevänsä pelaamaan ja voittamaan koneen, joka voi käydä kaikki mahdolliset skenaariot lävitse ennen kuin tekee siirtonsa? Onnea matkaan opettamaan koneelle moraalisia sääntöjä, kun niitä ei olla onnistuttu edes pienessä mittakaavassa ihmisille tekemään.

Tai no, onhan siihen keksitty jo ratkaisu… yhteistyö ihmisten kesken kilpailun sijaan. Se vaan ei ole voittajaidea kilpailussa eikä kapitalistisessa sananvapaudessa tule koskaan saamaan kuin marginaalisen kannatuksen. Vai pitääkö sitä vaan äänestää kovempaa, se kun kuulemma ratkaisee kaikki ongelmat?