Gandhin rauhanomaiset ja rauhantahtoiset protestit ovat ehkä se tunnetuin esimerkki siitä, kuinka joukkovoimalla on mahdollista pakottaa päättäjät neuvottelemaan jostain tärkeästä asiasta. Samalla se on toki esimerkki siitä, kuinka neuvottelupöytään pääseminen ei millään tavalla takaa onnistumista, mutta se on sitten asia erikseen. Tärkein ero Gandhin protesteissa moneen nykypäivän liikkeeseen nähden oli kuitenkin sen rauhanomaisuus, joka on varsin helppoa sekoittaa harmittomaan tai vaarattomaan. Päällepäin tilanne voi toki näyttää täsmälleen samalta, koska kumpaisessakin itse mielenosoitus noudattaa samaa väkivallatonta kaavaa, jossa protesti on enemmän passiivista kuin aktiivista vastarintaa päättäjien väkivaltakoneistoa vastaan.
Se kriittinen ero tulee siinä, että rauhanomainen/rauhantahtoinen joukko kieltäytyy itse väkivallasta, mutta on täysin kykenevä ja valmis puolustamaan itseään ja näkökantaansa myös tarvittaessa voimakeinoin. Siinä kun vaaraton/harmiton mielenosoitus ei edes uhattuna kykene tekemään aktiivista vastarintaa vaan pakkotilanteessa luikkii pakoon tai antautuu. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, koska rohkeus ja järjenkäyttö pelaavat myös merkittävää osaa. Vaikka rohkeus riittääkin alkaa puolustamaan omaa kantaansa tarvittaessa jopa väkivaltaa käyttäen, se ei aina ole kuitenkaan älykästä jolloin ”taktinen vetäytyminen” ja uudelleen järjestäytyminen saattaa olla paras vaihtoehto - sotaa ei kannata hävitä menetetyn taistelun vuoksi.
Kun tässä vuosikausia on mielenosoituksia tullut vierestä seurattua, niistä on muutama seikka pistänyt silmään joista en ole juurikaan kuullut keskustelua syntyvän, vaikka ehkä niin pitäisi tehdä. Ja ei, en ole osallistunut yhteenkään miekkariin paikanpäällä, enkä usko että missään vaiheessa niin tulee liioin tapahtumaan, minkä vuoksi tietenkin kaikki aktiivit hylkäävät suoralta kädeltä kaikki ideat mihin heillä on tietysti täysi oikeus. Jos ei itse tee, ei kuulemma omaa oikeutta liioin arvostella muiden toimintaa…
Näkyvin, kuuluvin ja samalla turhanpäiväisin aktivistiporukka on ehdottomasti Elokapina. Runsaasti kykyä sekä rahoitusta löytyy myös taustalta, joten pidän heidän toimintaansa monessa kohden varsin esimerkillisenä, mutta myös varsin haitallisena monella eri mittarilla. Vaikka he ajavatkin useita mielestäni kannatettavia asioita, monessa kohtaa he vain pönkittävät järjestelmää joka on luonut ne ongelmat joita he vastustavat. Varsin ristiriitainen liike, josta kannattaisi kuitenkin ottaa oppia jos haluaa muuttaa asioita aktivismin kautta.
Silmiinpistävin asia tässä liikkeessä on sen nauttima kannatus päättäjien ja vallanpitäjien suunnalta. Ei niinkään sen suhteen mitä he vaativat, vaan kannatus on heidän toimilleen aiheuttaessaan vahinkoa muille. Ellen ihan väärin nähnyt heidän edellistä performanssiaan katsoessa, joukon huudattaja seisoi megafoniin huutaen poliisin putkabussin katolla. Samalla kun jengiä roudattiin niskaperseotteella pidätysbussiin prosessoitavaksi, puhetta pitänyt tyyppi seisoi sen bussin (tai vieressä olleen bussin) katolla kiihottaen mielenosoittajia. Hän ei kuitenkaan itse kannustanut mielenosoittajia rikkomaan lakia parkkeraamalla ahterinsa kadulle, vaan hän julisti liikkeensä agendaa ja johdatti taisteluhuutoja.
Mutta mitä sielä sivulla tapahtui onkin varsin mielenkiintoista. Osa aktivisteista toki seisoi kiltisti poliisin osoittamalla paikalla poissa liikenteen tieltä, mutta osa suoritti passiivista vastarintaa kun poliisi alkoi purkamaan heidän aktiivista vastarintaansa jossa he siis estivät liikennettä. Koska Elokapina on lähempänä uskonlahkoa kuin varsinaisesti poliittista aktivismia, on tämä heidän strategiansa varsin looginen. Liike ei siis ole rauhanomainen tai rauhantahtoinen, mutta pääosin harmiton tai vaaraton. Se pieni osa, joka sirkusta pyörittää on kuitenkin varsin haitallista ja vaarallista, johon varmasti ihan sattumalta virkavalta ei puutu millään tavalla.
Useammassa heidän miekkarissa kun on varsin vahvoja merkkejä useammastakin agitaattorista siinä suuren massan joukossa, joka yllyttää niitä aatteeseen uskovia suorittamaan heille itselleen haitallisia asioita ”yhteisen edun” vuoksi. Yksikään poliisin kantama tyyppi kun ei ole antanut millään tavalla kuvaa rauhanomaisesta mielenosoittajasta, vaan he ovat olleet harmittomia ja hyväntahtoisia asiaan uskovia yksilöitä. Jos agitaattorit eivät olisi heitä yllyttäneet rikkomaan lakia, heistä todennäköisesti yksikään ei niin tekisi koska he ovat vaarattomia aktivisteja. Jos vallanpitäjät eivät asiasta itse hyötyisi, koko sakki unohdettaisiin ja ohitettaisiin silmänräpäyksessä.
Juuri tämä asia tekeekin Elokapinasta vaarallisen ryhmittymän. Ne agitaattorit aniharvoin ovat itse laittamassa omaa persettään likoon, vaan he yllyttävät hyväuskoisia ja kilttejä ihmisiä tekemään likaisen työn puolestaan. Vaikka itse vastustaminen on pääosin passiivista, eli poliiseja ei lähdetä vastustamaan muulla kuin kieltäytymällä noudattamaan heidän käskyjään ja tekemällä aktivistien siirtämisestä mahdollisimman haastavaa, ei kyseessä ole kuitenkaan mikään Gandhin kaltainen rauhanomainen mielenosoitus koska itse toiminta on varsin vihamielistä ohjaajien toimesta. Kyllä, osa agitaattoreista varmasti järjestää itsensä myös putkaan, koska se on paras tapa luoda uskottavuutta itselleen moisessa joukossa, mutta heidän tähtävänsä on saada muut toimimaan myös samalla tavalla vastoin heidän etuaan.
Väitänkin, että Elokapinan valtaenemmistö on hyväuskoisia ja propagandaan täysin hassahtaneita harmittomia tyyppejä, jotka voisivat ihan yhtä hyvin olla tekemässä sitä täsmälleen samaa aktivismia minkä tahansa muunkin asian vuoksi. Veikkaisin, että suuri osa kansasta omaa varsin samankaltaisia piirteitä, eli manipuloimalla heidät saadaan kannattamaan lähes mitä tahansa asiaa täysin palkein, kunnes sitten tulee kova kovaa vastaan jonka jälkeen juostaan karkuun. Aniharva kun on rauhanomainen tyyppi, eli itse päättää olla käyttämättä voimakeinoja itselleen tärkeiden asioiden vuoksi.
Entäs sitten ne päättäjät? He käyttäytyvät kuin tyypilliset koulukiusaajien peesaajat. Nämä seteliselkärankaiset uskaltavat vittuilla muille juuri niin kauan, kun heillä on joko poliisi tai armeija suojanaan. Nyt kun valta on annettu jenkeille, nämä tyypit uskaltavat sieltä jenkkien selän takaa huikkia muille suurvalloille kuin olisivat itse muka maailman kovimpia tyyppejä. He ovat kuin se Shrekin loordi, eli ”Osa teistä saattaa kuolla, mutta se on riski jonka olen valmis ottamaan”. He luottavat siihen, että joku muu tulee ja pelastaa heidät ja hoitaa ne seuraamukset, joita he aiheuttavat toimillaan kaikille muille. He siis toimivat samalla tavalla kuin ne Elokapinan agitaattorit, eli yllyttävät muita ja uskaltavat sieltä muiden selän takaa huikkia sitten rivouksiaan niille, jotka saattavat tulla lyömään takaisin.
En ole kuitenkaan havainnut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan semmoisia tyyppejä tahi ylipäänsä tahtoa rauhanomaiseen liikkeeseen, joka voisi oikeasti vaikuttaa maan asioihin. Edes sitä vähintä mahdollista passiivista vastarintaa, tottelemattomuutta, on varsin vähän näkyvissä. Kukin tavallaan, tietenkin, mutta ne tyranniat eivät ole vielä tähän päivään mennessä kaatuneet tottelemalla mielivaltaisia käskyjä. Onnistuneissa rauhantahtoisissa liikkeissä on kuitenkin ollut aina yksi yhteinen tekijä - hyvää pelisilmää ja viisautta omaavat vaikuttajat sen liikkeen takana sekä johdossa. Samat vaatimukset löytyy toki myös pahantahtoisissa liikkeissä jotka ajavat ties mitä värivallankumousta yhteiskunnassa. Elokapina, Nafo-trollit ja muut samankaltaiset liikkeet ovat juuri näitä pahantahtoisia liikkeitä, joidenka valtaenemmistö kuitenkin koostuu hyväuskoisista ihmisistä, jotka ovat yllytettyinä valmiita tekemään lähes mitä tahansa. Ja vaikka heidän aktivisminsa päältä päin katsottaessa olisi kuinka rauhanomaista, he ovat vain harmittomia yksilöitä, jotka on manipuloitu toteuttamaan muiden tahtoa… joka ikävä kyllä saattaa tehdä heistä hyvinkin vaarallisia.
Mutta miten tämä kaikki on mahdollista? Helposti… propagandalla. Kaikki yhteiskunnallinen keskustelu on korvattu indoktrinaatiolla ja yhteisellä tarinalla, josta poikkeavat ovat pahoja syntisiä. Historialla on tapana toistaa itseään ja tässä kaikessa näen vahvoja yhtymäkohtia Sokrateen oikeudenkäyntiin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti