Talousnationalismista

Piketty & Sandel kirjassaan ”Equality” nostavat esiin varsin mielenkiintoisen näkemyksen nykypolitiikan ongelmasta, joka vaivaa lähes poikkeuksetta kaikkia länsimaita. Sekä vasen että oikea laita ovat unohtaneet täysin sen oikeastaan ainoan tehtävän, jota poliitikkojen tulisi hoitaa - oman kansan, ei heimon, hyvinvointi. Niin kauan kun järjestelmä toimii maiden tasolla, emme pääse irti sen tuomista rajoitteista vaikka sitä kuinka toivoisi.

Ennen asia oli yksinkertaisempi, kun heimojen erittely oli yksinkertaisempi. Tietyllä alueella asuvat kuuluivat syntyperänsä mukaan tiettyyn heimoon ja sen vaihtamiseksi piti yksilön itse vaihtaa sijaintiaan siihen toiseen paikkaan osoittaakseen kuuluvuutensa mihin itse ajatteli kuuluvansa. Heimo saattoi myös karkottaa yksilön, joka aiheutti toimillaan riittävästi haittaa koko heimolle. Nykyään heimoutuminen ei liity juuri lainkaan sijaintiin tai ”yhteiseen”, vaan se on lähinnä maailmankuvaan liittyvä asia ja internetin aikakaudella kuka tahansa voi kuulua mihin tahansa heimoon sijainnista riippumatta.

Fyysinen maailma kuitenkin aiheuttaa tähän ajatteluun omat varsin tarkat rajansa. Rajalliset resurssit jo pelkän tilan osalta pitäisi olla itsestäänselvä asia poliitikoille, mutta heille ongelma voidaan ratkaista pakkaamalla ihmiset tiheämpään ja se kuin ihmeen kaupalla ratkaisee ongelmat vaikka todellisuudessa se pahentaa asiaa moninkertaisesti - nyt entistä pienemmällä alueella asuu toistensa kanssa vähintään kilpailevia ja usein toisiaan vihaavia heimoja.

Kokonaisen kansan tunkeminen yhteen muottiin on itsessään absurdi ajatus ja sen vuoksi tarvittiinkin eri keinoja ja oikeutuksia pakottamaan se kokonainen kansa saman lipun taakse. Ennen valistuksen aikaa pakottaminen oli helpompaa, koska se ”suuri johtaja” oli selvästi jonkin vielä suuremman voiman maan päälle tuoma taho. Tasavaltainen tai yleisemmin (virheellisesti) käytetty oikeutus, ”demokraattinen”, malli toi kuitenkin uuden ulottuvuuden hallintaan. Sen sijaan että yksi sanoo, piti kysyä monelta eri heimolta kantaa ja järjestelmän ytimeksi muodostuikin yhteisen hyvän sijasta erimielisyyden hallinta.

Ja kuvitteleeko joku aikuisten oikeasti kykenevänsä hallitsemaan erimielisyyksiä, jotka ovat sieltä perustavanlaatuisista ajatusmaailmoista lähtien?

Nykypäivän heimoutuminen nojaa vahvasti eri ideologioihin ja näiden muodostamat ryhmät, usein ”puolueet”, taistelevat sitten verisesti vallasta. Kaikki tietävät oman maailmankuvansa oleva se oikea ja siitä poikkeavat ovat sitten joko tyhmiä (oikeiston mukaan) tai pahoja (vasemmiston mukaan) kun eivät näe maailmaa ”oikein”. Ongelmaa ei olisi jos nämä ryhmät vaan sotisivat toisiaan vastaan ja testaisivat kenen ideologia kusee pisimmälle, mutta kun joku pölvästi keksi että annetaan näiden ryhmien kilpailla keskenään vallasta ja voittajat saavat pakottaa muut noudattamaan heidän typeriä ideoitaan yhden vaalikauden ajan.

No, tilanne on mikä on ja ryhmät ovat verkostoituneet kaikkialle yhteiskunnan osiin ja poteroituneet oikeamielisyyteensä - tähän on tuskin tulossa muutosta. Kaikki ryhmät kuitenkin pelaavat yhdellä ja samalla resurssilla, rahalla. Rahalla, joka ei ole heidän vaan on yleensä joka lainattu tulevien sukupolvien kustannuksella tai varastettu pakottamalla sen hetkiseltä polvelta. Näin se menee, mutta tämä typeryys ei ole vielä lähellekään tässä koska näihin resurssinhankintoihin löytyisi lääkkeitä ja se ongelman ydin on vieläkin syvemmällä ja josta puhuminenkin on nykyään lähes kiellettyä.

Kun maiden rajat on piirretty isolle kartalle ja näiden osin keinotekoisesti luotujen kansojen kanssa pelataan tasavaltaisessa mallissa, hallinnon luulisi tällöin ajattelevan niiden pelimerkkien kasvattamisen omassa porukassa olevan hyvä juttu. Yksin tästä ongelmasta ei voi edes EU:ta syyttää, vaikkakin sen mukana tulleet pelisäännöt ovat pahentaneet asiaa merkittävästi. Siis mistä? Talousnationalismista, tai paremminkin sen puutteesta eli tuttavallisemmin globalismista. Tämä sana ”nationalismi” ja aate sen takana on nykypäivänä enemmänkin kirosana ja yhtään niin ajattelevat ovat ”äärioikeistoa”. Samalla kuitenkin kaikki poliittiset puolueet ovat etatistisia, uskoen valtion olevan oikeassa ja ratkaisu kaikkeen, joten voisi kuvitella että sen valtion pyörittämiseen tarvittavista resursseista oltaisiin edes etäisesti huolissaan?

Piketty onkin huolissaan juuri ”vasemmiston” talousnationalismin tilasta. Oikeistolle on ihan luontaista seurata neoliberaalia talousajattelua ja kilpailulla voidaan päättää kaikki asiat, jolloin se ”oman kansan etu” on aina ainoastaan ”halvin hinta, muusta viis”. Nykypäivän vasemmisto tosin seuraa täysin samaa talousideologiaa ja yksityistää kaiken mahdollisen siinä sivussa. Eri puolien ero onkin lähinnä siinä, kenen syytä on se kun persnettoa paukkuu vuodesta toiseen, kuten lännessä on tapana.

Molemmat puolet toki tietävät, että syy on ”muissa”, ei tietenkään ”meissä”. Nykytrendin mukaan syyllinen on oikeiston mukaan ”haittamaahanmuutossa”, eli ulkomaalaiset vievät työt. Toki syytä löytyy oikeiston mukaan myös vasemmistosta, koska he verottavat liikaa yksityisiä yrityksiä ja se ”pakottaa” etsimään halvempia ratkaisuja. Mutta… eivät ne maahanmuuttajat niitä töitä vie, kun ne työt on siirretty muualle, joten maahanmuuttoa ei siinä kohtaa voi syyttää. Kyllä, se muuttoliike luo paljon muita ongelmia, mutta työllisyyden kannalta maahanmuuttajia ei taida kannattaa ihan niin sokeasti syyttää.

Vasemmiston allergia mille tahansa nationalismille on se heidän ongelmansa. Rajat olisi pidettävä auki niin ihmisille kuin tavaralle, jolloin se raha valuu maasta ulos ja sisään tulee vain lisää elätettäviä. Toki on ymmärrettävää, että nationalistista ja sosialistista ajattelua ei parane yhdistää, koska vain pahat ihmiset ovat kansallissosialisteja. Se vaan on edelleenkin ainoa tapa säilyttää ”hyvinvointivaltio”, jos näin hieman yksinkertaistaa asiaa? Eli vasemmalta laidalta on turhaa odottaa mitään talousnationalistista ajattelua, heidän ollessa lähinnä vain (neo)liberaaleja nähden konservatismin muinaisjäänteenä.

Kun oikeisto siis on ainakin paraatipuheissaan niin kovasti konservatiiveja ja isänmaallisia, miksi ihmeessä se ei sitten näy myös talouden puolella? Olisiko se liian pienet markkinat näin Suomen tapauksessa? Jos vähän jeesaa isoja poikia niin poliittisen uran jälkeen ylikansallinen palkkiovirka odottaa? Vaiko vain yksinkertaisesti meritokraattinen ajattelu, että jos et itse pärjää kilpailussa, oma vikasi, luuseri? Moni oikeistolainen neuvookin muuttamaan ainakin liiketoiminnan ulkomaille, jos ei nyt sitten itse mene perässä koska Suomi on aika lailla loppuunlypsetty maa. Ja miksi se on? Raha on pumpattu ulkomaille, ei niinkään niiden pahojen maahanmuuttajien lellimiseen.

Että tätä sotkua voitaisiin edes yrittää korjata, pitäisi leikkiä peliä nimeltään ”seuraa rahaa”. Liberaali laita ei sitä osaa, konservatiivit taas eivät halua, minkä vuoksi molempia laitoja viedään kuin litran mittaa taitavien demagogien toimesta. Trump näytti tästä mallia ja MAGA rokkasi täysillä. Tulokset jäivät tosin täysin ennalta-arvatuksi: rikkaat rikastuivat, köyhät köyhtyivät. Sota oli rauhaa ja syntipukkien poistaminen maasta ei korjannutkaan taloutta. Rikollisuus tosin väheni, mitä voidaan pitää positiivisena asiana mutta juurisyihin ei haluttu puuttua. Miksei? Koska todellinen valta ei ole koskaan ollut poliittisilla puhuvilla päillä, jotka voidaan vaihtaa aina tarvittaessa uusiin.

Talousnationalismia kutsutaan usein protektionismiksi ja se on edelleen ainoa tapa suojella sitä kansaa isoilta (pahoilta) pelureilta. Saksassa on pientä valonpilkahdusta näkyvissä AfD:n suunnalta, muualla heikommin. Suomen tilanne on jäätävä, koska ainoiden edes etäisesti sitä aatesuuntaa ajavien puolueiden (SML ja VL) yhteenlasketun kannatuksen voi laskea moneen kertaan sirkkelimiehen sormilla. Persut tarjoavat kyllä ”mamuongelmaan” ratkaisuna paluumuuttoa, mutta rahojen pito oman maan rajojen sisällä on yhtä tyhjän kanssa. Muistakaa siis äänestää kovemmin ja oikein, koska etatismilla ratkeaa sen itsensä luomat ongelmat!

Askel parempaan suuntaan olisi paluu heimojen aikaan ja yhteistyöhön niiden välillä. Ei siis aateheimojen, vaan alueiden sisäisten ryhmien verkostoon ilman suurta kansallista keskushallintoa. Se jo tosin auttaisi, jos ihmiset oppisivat puhumaan keskenään kuin aikuiset ja opettelisivat edes alkeellisella tasolla poliittisten sanojen merkitykset. Sosialismi ja kommunismi ei tarkoita verotusta tai keskushallintoa ja nationalismi ei tarkoita rasismia, jonka sanan merkitystä on laimennettu niin radikaalisti että se on täysin merkityksetön.