Yhteiskuntasopimuksesta

Saamme kiittää kolmikkoa Hobbes, Locke ja Rousseau länsimaisen demokratian kulmakivestä: yhteiskuntasopimuksesta. Etenkin Locken kolme luonnonoikeutta on otettu tiukasti sydämen päälle tässä ajattelussa, eli ”Life, Liberty & Property” - elämä, vapaus ja omaisuus. Mutta menikö se nyt ihan kuten oli tarkoitettu?

Elämä ja vapaus ovat yksinkertaisia tapauksia - oikeus elämään vapaasti kenenkään sitä rajoittamatta. Omaisuudessa vaan taidettiin mennä hieman metsään, koska siinä hän nimenomaan painottaa oman työn hedelmiä. Kun poimit puusta omenan, se on omaisuuttasi ja kun teet siitä hilloa, lisäät sen arvoa jonka nousun tulos myös kuuluu sinulle - yksinkertaista, eikö? Hän myös painottaa rajoja riittävyydestä ja pilaantumisesta, eli otat mitä tarvitset ja jätät muille, etkä kerää enempää kuin pystyt hanskaamaan ettei osa mene pilalle.

Mutta kun yksi omistaa koko omenatarhan ja palkkaa muita ne omput keräämään ja prosessoimaan, samalla hyläten kaikki vähänkin huonon näköiset mutta silti kelvolliset omenat niin se ei nyt taida mennä enää siihen Locken aatteeseen? Yksi hyötyy muiden työstä vain siksi, että omistaa sen maan jossa omenat kasvavat. Laitetaan monta sukupolvea samaan ketjuun ja vain yksi suku omistaa nyt kaikki alueen maat saaduilla voitoillaan, siinä kun muut ovat saaneet ”palkkaa” työstään mutta eivät edelleenkään omista juuri mitään. Ja sitten kerrotaan kuinka kaikkien tulee osallistua yhteiseen hyvään yhteiskunnan vuoksi. Ok, mutta kuka sen maksaa ja miltä osin?

Demokratiassa olemme kuulemma tasa-arvoisia, eli samalla meillä kaikilla on yhtä suuri vastuu asioista, eikös? Yksinkertaistetaan asiaa ja sanotaan sitä yhteistä vastuuta ja osallistumista ”veroksi”, jonka kaikki sopimuksen mukaan maksavat ja saavat siitä sitten tarpeen mukaan etuja yhteiskunnan palveluiden kautta. Tasasumma jokaiselta ei oikein pelaa, koska osalla on enemmän ja osalla vähemmän, joten siitä oman työn tuloksesta otetaan yleensä tietty prosenttiosuus. Koska yhteiskunnalla on aina rahat loppu päättäjien ansiosta, kerätään sitä veroa usein progressiivisesti ottaen hieman suuremman lohko niiltä, joilla on enemmän.

No mutta kun minä olen sen ansainnut, miksi minun tulee antaa enemmän kuin muiden?!? Vielä kun TV näyttää miten se raha levitellään muille eikä itse hyödy juuri mitään, niin onhan se ristus epätasa-arvoista! Oikeastikko, ihanko omalla työllä ansaitsit sen? Kahdella kädellään voi oikein taitava, fiksu ja työteliäs tehdä moninkertaisesti osaamattomaan, tyhmään ja laiskaan verrattuna, ehdottomasti. Tässä kohtaa menee sekä ”oikeisto” että ”vasemmisto” vaan kunnolla hakoteille. Vasemmiston mielestä jälkimmäiselle kuuluu sama kuin ensimmäiselle, koska ”yhdenvertaisuus ja tasa-arvo”, siinä kun oikeiston mielestä ensimmäisen tulisi saada pitää kaikki itsellään, koska hän on sen ansainnut ja mitäs se toinen oli niin tyhmä, laiska ja vieläpä osaamaton - oma vika, piste.

Moni varmasti ajattelee nähdessään jonkun aivan uskomattoman taitavan puusepän veistelevän melkeinpä taiteeksi kutsuttavaa pöytää että hänen kuuluu saada siitä moninkertainen summa trukkilavoista ja vanerilevystä hätäisesti kyhättyyn nähden. Mutta kun toinen heiluttaa kameran edessä persettä tai painaa tietokoneella nappia luoden rahaa tyhjästä ja repii siitä monituhatkertaista tiliä siihen puuseppään nähden, se ei nyt ihan vastaa ”oman työn hedelmää” ainakaan omalla mittapuulla, johon uskon monen yhtyvän.

Elämä ei yleensä ole reilua ja tasa-arvoa mahdotonta saavuttaa, joten millä ihmeellä saataisiin sitten kaikille sopiva yhteiskuntasopimus, jonka ainakin suuri enemmistö kokisi oikeudenmukaiseksi? Eriarvoisuus rehottaa vaikka numeroiden valossa se tuloerojen suuruus on pienempi kuin ennen. Toki siinä verrataan tällöin kuningasta maaorjaan, joista toinen ”omistaa” koko maan ja toinen vaatteet päällään. Myös äärimmäinen köyhyys on pienentynyt runsaasti vuosien saatossa, mutta en nyt lähtisi hurraamaan että sen kahden taalan päivässä sijaan saisi kolme. Lähtökohtana pitäisi olla, että kaikilla on riittävästi ja ylijäävästä osasta vasta verrataan, tosin osalle ei ole mikään riittävästi joten jo sen määritys on haastavaa.

Perusta voisi olla katto pään päällä, ruoka pöydässä, terveydenhoito kunnossa ja yhteiskunnasta riippuen ”perustarvikkeet” hoidossa. Eli lännessä se meinaisi puhelinta, tietokonetta/tablettia, nettiyhteyttä, kulkuväline töihin, kuteita eri sääolosuhteisiin ja niin edelleen, siinä kun riukumajassa asuva riukupaskalla ollessaan harvemmin selaa naamakirjaa siinä vääntämisen sivussa, eli olosuhteiden mukaan. Kun kaikilla alueella asuvilla on perusteet kunnossa, voidaan lähteä rakentamaan yhteiskuntaa, paino sanalla ”yhteis”. Emmehän haluaisi päästä takaisin malliin, missä keräjäläiset väistelevät aatelisten kulkupelejä, emmehän?

Tehdäänpä pieni laskutoimitus selventämään asiaa. ”Demokratiassa” nämä kaksi ovat siis samalla viivalla ja yhteiskuntasopimuksen mukaan heidän olisi suoritettava samat velvollisuudet. Jaana on neljääkymmentä lähestyvä kroonisesti sairas YH-äiti kahdelle teinille. Hän vetää 8 tunnin duunia minimipalkalla, jääden alle kahteen tonniin kuussa verojen jälkeen. Vuokraan menee reilu kolmannes, ruokaan ja menoveteen lähes toinen mokoma ja lääkkeiden ja lasten kouluvermeiden jälkeen kuukaudessa jää sukanvarteen joitain kymppejä. Myös Sanna on samanikäinen kahden teinin YH ja vetää 8 tunnin päiviä kuten Jaanakin. Geenilotossa voittaneena hän kuitenkin tekee töitä pikkubyrokraattina koulutuksensa ansiosta ja vetää kotiin viittä tonnia kuussa verottajan rokotuksen jälkeen. Kämppä on 2x kalliimpi, mutta se ei haukkaa kuin neljäsosan ansioista, ruoka on paljon parempaa ja ravintolassakin voi käydä, pirssille kelpaa bensiini ja lapsien harrastuksiin menee paalua, mutta taas siitä menee vain neljännes. Vaikka joku kuukausi polttaisi vielä neljänneksen ”hemmotteluun”, se loppuneljännes menee sukanvarteen tai sijoittamiseen, eikä tee tiukkaakaan.

Sannaa vituttaa Jaanan kaltaiset ihmiset, koska Sannan maksamat verotulot uppoavat ennemmin Jaanan saamiin tukiin kuin lasten hyvinvointiin, julkisen infran ylläpitoon ja vaikkapa poliisiin, joka pitäisi sen Jaanan nuoremman pojan poissa pahanteosta, kuten hänen omat lapsensa ovat tienneet kertoa. Molemmat ”osallistuvat”, ”ovat vastuussa” ja ”voivat vaikuttaa omiin ja yhteiskunnan asioihin”. Omalta osin kyllä, mutta ei taas mene nallekarkit tasan.

Kuis meni, noin niinkun omasta mielestä? Nämä kaksi tapausta ovat vielä erittäin kaukana todellisista ääripäistä ja heidän tuloeroaan voidaan pitää hyväksyttävänä, vain noin viisinkertaisena, koska he eivät tee lainkaan samaa työtä. Molempien perustarpeet on tyydytetty, eli yhteiskunta ”toimii”, mutta ylijäävä osa määrittää aseman yhteiskunnassa varsin vahvasti ja yhteiskuntasopimuksen perusteella he molemmat osallistuvat yhteiseen hyvään vaikka todellisuus on ihan eri.

Näin ihan himpun verran liioitellen ja yleistäen, ongelma johtuu etatistisesta ajattelumallista, eli valtio on aina oikeassa ja oikeutettu mihin tahansa mitä kokevat ”tarpeelliseksi”. Molempia politiikan laitoja etatismin lisäksi vaivaa fabianistinen ajatus muutoksista (hivuttamalla, ei nopeita muutoksia) yhdistettynä neoliberalismiin (kilpailu ratkaisee kaiken), mutta eroja toki löytyy. Jos ”vasemmisto” on johdossa, pyritään Sanna ajamaan Jaanan asemaan ja koska Sanna on ”etuoikeutettu” häntä tulee rangaista Jaanan nostamisen sijasta. ”Oikeisto” taas antaisi Sannan pitää isomman osan ja Jaanalta otettaisiin ”turhat” edut pois, mikä saattaisi tosin parantaa hänen taloudellista tilannetta kun hän olisi vapaa tuplaamaan työtuntinsa ja täten palkkansa.

Mutta se mihin yksikään poliitikko ei puuttuisi on alun Lockea peilaten se yhteiskuntasopimuksen kannalta haasteellisin tyyppi. Se on nimittäin Pentti, joka omistaa sekä Jaanan että Sannan asunnot sekä lohkon molempien työpaikoista. Pentti ei tee päivääkään työtä viikossa ja tienaa omaisuudellaan tuplasti mitä nuo kaksi yhdessä, eikä maksa kuin murto-osan veroista Jaanaan nähden hyvän verosuunnittelun vuoksi. Kuinka paljon hänen siis kuuluisi osallistua yhteiskunnan kulujen maksuun? Poliitikkojen mielestä ei juurikaan ja koko homma perustuu siihen, että kansa luottaa päättäjien tekevän kaikille yhteistä hyvää.

Kun joskus lähitulevaisuudessa robotti korvaa Jaanan ja algoritmi Sannan, Pentin omistaessa konesalin mistä se kaikki pyörii, on liian myöhäistä puhua enää yhteiskuntasopimuksen toimivuudesta. Vielä siihen voitaisiin puuttua, JOS halutaan säilyttää nykyisenkaltainen yhteiskuntarakenne.


———

Muutoksen asiaan tekevä voima ei kuitenkaan asu siellä hallinnossa, sen toimiessa oman selviytymisensä säännöillä, ei yhteisen hyvän. Byrokratia kun toimii usein niin, että tietämätön neuvoo osaamatonta, joka käskee halutonta tekemään. Neljän vuoden välein Joulupukille kirjoittaminen (äänestys) on vain hassu huomiokilpailu joka ei rakenteisiin puutu.

Se voima olisi yksilöissä, luottamuksessa ajatukseen yhteisestä. Vastuuseen yhteisestä, jokainen omien kykyjensä mukaan. Nyt rikkaiden maiden köyhät rahoittavat köyhien maiden rikkaita, rahavirrat valuvat veroparatiiseihin ja TV kertoo kansakunnan suurimman ongelman olevan mies naisten vessassa. Elämme pellemaailmassa, jossa jokainen allekirjoittaa yksipuolisen yhteiskuntasopimuksen ja luulee siitä myös itse hyötyvänsä. Ja kyllä, sopimus on laillinen ja sinä sen hyväksyt, jos asut maan rajojen sisällä täysin riippumatta siitä, saatko siitä itse mitään arvoa. Ja samalla ei, todennäköisimmin et ole ansainnut itse kaikkea omaisuuttasi ”omalla työlläsi”, vaan yhteiskunta mahdollisti sen.

Toisaalta, tarvitaanko moista ”yhteiskuntaa” tai sopimusta? Ei, tietenkään, se vaan mahdollistaa kylää suurempien asumuskeskittymien olemassaolon ja kyläkin alkaa olla siinä rajoilla vaatiko sekin jo jonkinsortin yhteiset pelisäännöt, johon kaikkien tulee sitoutua… tai suksia kuuseen. Individualismi on hieno aate, mutta ihminen sosiaalisena eläimenä tarvitsee yhteisöjä ja yhteisöt taas tarvitsevat pelisäännöt - vaikkapa yhteiskuntasopimuksen. Ja toimiva yhteisö tarvitsee toimivan sopimuksen…