torstai 5. marraskuuta 2026

Sininen tsunami


Jenkkien välivaalit näyttivät taas kerran, kuinka pitkä kansan poliittinen muisti on. Demokraattien, eli sinisen puolen, voitto oli varsin päräyttävä ja jos Ted Cruzin antamia lukuja in uskominen, tärkein syy esimerkiksi Kansasissa muutokseen oli ihmisten henkilökohtainen taloustilanne. Suomessa saatetaan hyvin nähdä samanlainen muutos ensi keväänä punaiseen suuntaan - Suomessa värit ovat päinvastaiset, politiikka vasemmistolla ja demokraateilla hyvin samankaltaiset. Mitä tästä pitäisi (kansan) oppia?

Kolme suurinta syytä olivat siis Kansasissa ihmisten arjen taloustilanne, korruptio ja Iranin sota. Veikkaisin syiden olevan hyvin samankaltaisia muissakin osavaltioissa, tosin korruption määrä on varmaan vaihdellut paikkakohtaisesti. Suomessa korruptio ei ole millään tavalla tuleva puheenaihe, koska sama ”maan tapa” eli juuriaan myöten järjestelmään betonoitunut korruptio jota ei korruptioksi kutsuta on juuri yhtä yleistä kautta värispektrin. Tämä ”Venäjän julma hyökkäyssota” ei myöskään jaa mielipiteitä suurten puolueiden kesken, tosin jos siihen perseilyyn haluaa stopin, juuri muodostettu ”Sodan vastainen kansanrintama”, eli neljän pienpuolueen muodostama liittouma, on oikea suunta kirjoittaa joulupukin lahjalistaan. Jäljelle jää siis talous, minkä vuoksi epäilen vahvasti myös Suomessa tapahtuvan sen muutoksen ”oikealta vasemmalle”.

Jenkeissä, kuten Suomessakin, elinkustannukset, energia ja päivittäistavarat ovat pompsahtaneet hinnaltaan uusiin ennätyslukemiin. Mistä ne korotukset johtuvat on aivan liian monimutkainen yhtälö, joten tavan tallaaja oikaisee ja osoittaa syyttävän sormensa sen hetkistä hallintoa kohti. Ja se kansa ei ole siinä väärässä - oli se syy miksi hinnat nousevat mikä tahansa, hallinnolla olisi useita keinoja korjata asiaa halutessaan. Halua ei tietenkään ole, koska näistä muutoksista, niin haitallisia kuin ne enemmistölle ovatkin, löytyy aina tahoja jotka hyötyvät ja kuten kapitalismiin kuuluu, se jolla on eniten rahaa on oikeassa.

Suomen ollessa yksi amerikkalaistuneimmista maista, ei siis kannata ihmetellä miksi seuraamme lähes kaikkia jenkkien trendejä aina pienellä viiveellä. Osa trendeistä toki saa omat vivahteensa, kuten esimerkiksi meiltä ei löytynyt ”messiasta” Trumpin tapaan vapauttamaan kansa ”laittomilta maahanmuuttajilta”, vaan meillä oli persut jotka puhuivat samaa ”maahanmuuttovastaisuutta” kuin Trump mutta karkottamisen sijaan lappasivat ennätysmäärän ulkomaalaisia Suomeen. Eli melkein sama asia? Mitä Suomeen ei ole suoraan kopioitunut on mediakenttä, eli jenkeissä on selvä jako medioiden puolueellisuudessa kun meillä taas on yksiääninen mediakenttä - mutta hei, niin on puoluekenttäkin eli tämä hassu yksipuoluejärjestelmä kahden ison sijasta!

Taloustilanteen ero kahden vertailtavan välillä on hyvin samankaltainen ja vain mittakaavaltaan hieman eri. Jenkeissä köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet aivan uudelle tasolle, siinä kun Suomessa on köyhiltä viety tuhkatkin pesästä mutta rikkaat rikastuneet vain hieman maltillisemmin. Ero tulee siitä, että Suomessa omistava luokka on suurelta osin jo vaihtanut passiaan ajat sitten, siinä kun jenkeissä rikkailla on riittävän mukavat oltavat oman maan passi taskussa. Keskiluokka on molemmissa pikkuhiljaa kusessa kaulaansa myöden, joten he ovat se vaakaa suuntaan tai toiseen kallistava joukko.

Niin kauan kun se työssäkäyvä keskituloinen kansanosa saa pitää oman elintasonsa, se äänestää ”samaa kuin viimeksi”. Jos tilanteeseen tulee radikaali negatiivinen muutos, se äänestää sitä ”toista leiriä” ja olettaa sen korjaavan tilanteen. Kun se ei korjannutkaan tilannetta, vaihdetaan taas leiriä. Trump onnistui juuri tässä puheillaan kahdesti ja nyt taas heilurin heilahtaessa valta vaihtui. Media pitää aina huolen siitä, että kansa valitsee ruton ja koleran välillä seuraavan hallintonsa, unohtaen ne kaikki ”muut vaihtoehdot”. Ehkäpä se on hyvä niin, koska populistiset protestipuolueet käyvät läpi sen Soinin gradun mukaiset vaiheensa jos joskus osuvat kultasuoneen. Poikkeus sääntöön tosin saattaa olla Saksassa AfD, mutta jätetään se matopurkki nyt ulos tästä analyysista.

Näyttää siis vahvasti siltä, että arjen pärjääminen ajaa äänestyskäyttäytymisessä lähes jokaisen aatteellisen ristiriidan ohi varsin merkittävällä osalla kansasta. Voit siis vihata sitä vastapuolen aatemaailmaa kuinka verisesti tahansa, mutta jos se vihollinen lupaa halpaa bensaa ja leipää, haittaako se nyt niin hirveästi menettää omat arvonsa - nälkä on hiton kova motivaattori? Onkin mielenkiintoista seurata ymmärtääkö maamme ”oikeisto” jenkkien vaalituloksen ja korjaa viestintänsä sen mukaan. Nyt sanoma on ”valtion talous kuntoon kansan kustannuksella” siinä kun vasemmisto korjaa puheissaan tämän hengen ahdingon seuraavien sukupolvien kustannuksella. Jos otetaan viimeiset puoli tusinaa hallintoa Suomessa tarkasteluun, ne kaikki vetivät juuri samalla tavalla, eli ”omistavan luokan talous kuntoon; kansan, valtion ja tulevien sukupolvien kustannuksella!” Kysymys kuuluukin tulevissa vaaleissa: minkä ryhmien kukkaroille käyminen vie vähiten omaa kannatusta ”vastapuolen” leiriin?

Yksi mahdollinen, siis samalla tavalla kuin on mahdollista voittaa lotossa mahdollinen, selitys tälle siniselle tsunamille on se, että Trump halusi demokraattien voittavan vaalit että hän voi todistaa että se tapahtui vilpillisesti. Amiraali Ackbarin varoitusta ei demokraattileirissä kuultu ja Trumpin ansa laukesi täydellisesti! Nyt vaan pitää luottaa suunnitelmaan ja ihan justiin, hetkenä minä hyvänsä, älä nyt katso sitä kelloa, maailma korjataan syvän valtion isoista pahoista tyypeistä! Ja juuri siksi Trumpin piti pommittaa Iranissa koulua, että saadaan se oman puolueen kannatus romahtamaan kun sodan seurauksena öljyn toimitus lakkaa kaikkialla. Next level 5D shakkia, kato! Ken tietää… Barbille ei ole ainakaan kerrottu.

Jenkkien vaalitulos on siis nähty, sen seuraamukset jäävät nähtäväksi. Voi olla ettei yksikään laki tule menemään läpi muutamaan vuoteen koska presidentti voi käsittääkseni veto-oikeudellaan niin tehdä. Kongressi on siis sininen, mutta korkki on punainen. Suomen vaalitulokseen taas kestää vielä hetken ja sen odottaminen onkin heti kolmantena omalla jännittävien asioiden seuraamisen listalla. Sijat yksi ja kaksi menevät maalin kuivumiselle ja ruohon kasvamiselle. Lopputulos kun on Suomessa, kuin myös jenkeissä täsmälleen sama: ”valtio” voitti, kansa maksaa viulut. Jos kuvittelee poliitikkojen olevan se valtiomahti, voi hyvin uskoa vaaleilla vaikutettavan. Jos taas seuraa rahaa ja valtaa, on mielestäni päivänselvää että sillä ei ole tuon taivaallista merkitystä minkä värinen takki päällä sielä nappia painavat istuvat.

Jos olisin semmoinen median esilletuoma ”oikea asiantuntija”, esittäisin kaiken edellä mainitun taivaan totena. Aloittaisin koukuttamalla, kertoisin ehkäpä merkittävältä kuulostavan omakohtaisen tarinan aiheeseen liittyen, nostaisin jännitystä ja kertoisin lopulta pelastajan sekä mitä juuri sinun tulisi nyt tehdä. Sen sijaan tarjosin vain yhden näkökulman pohdittavaksi ja suosittelen lähinnä kaivamaan popparit esiin, sirkusesitys jatkuu. Kaikki mitä meille näytetään ja mitä voi kaivaa ”somen syövereistä” kun on vain promillen murto-osa kaikista niistä muuttujista, jotka tähän yhtälöön liittyvät. Turha siis edes kuvitella tietävänsä tai ymmärtävänsä mitä oikein on tapahtumassa. Toki rikkinäinen kellokin on kahdesti päivässä oikeassa ja sekin on hiton monta kertaa useammin kuin yksikään ”virallinen” kommentaattori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti