Idiootit ympärilläni

Jutun otsikosta voisi äkkiseltään luulla, että aiheena olisi normipäivä sosiaalisessa mediassa. No, ehkä sitäkin, mutta se viittaa enemmän Thomas Eriksenin kirjaan ”Idiootit ympärilläni : kuinka ymmärtää muita ja itseään”. Kirja itsessään perustuu psykologi William Moulton Marstonin 1920-luvulla kehittämään DISC-järjestelmään, josta tämä duunitorin Eriksenin versiosta julkaisema lyhennelmä on varmaankin kaikille riittävä: https://duunitori.fi/tyoelama/idiootit-ymparillani-varityyppi

Näitä eri ”persoonallisuustestejä” on useampiakin ja kaikki pyrkivät samaan - laittamaan ihmiset johonkin tiettyyn kategoriaan. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, joten heidän tunkeminen mihinkään kategoriaan ei näin tarkemmassa tarkkailussa ole ehkä se paras idea, mutta siitä saattaa olla kuitenkin merkittävää hyötyä jos se ns. pääkategoria osuu hyvin kohdalleen. Miksi? Koska yleistämme maailmaa ihan kaikissa asioissa ja perustamme toimemme usein stereotyyppeihin, jotka ovat sitten muodostuneet tavalla tai toisella.

Eriksenin kirja yhdistääkin Marstonin kategoriat toisen tohtorin, Marshall B. Rosenbergin NVC (Nonviolent Communication) tekniikkaan ja onnistuukin siinä nähdäkseni varsin hyvin. Jokaisen ”värin” kanssa on toimittava tietyllä tavalla ja sen sijaan että lopuksi kysyy ”ymmärsitkö mitä tarkoitan” odottaen kyllä/ei, pyydetään toistamaan se mitä haluttiin. Jos siis haluaa säilyttää rauhan maassa ja kommunikoida tehokkaasti toisten kanssa, sanoisin että kannattaa lukea tarkkaan Eriksenin opus ja päälle tutkailla Rosenbergin mallia.

Tässä kupletissa on vaan kaksi ”muttaa”, joista toinen tulee kirjassakin hieman esiin, joten aloitetaan siitä. Miksi minun pitäisi muuttaa tavallista käyttäytymistäni muiden vuoksi? Ihmisten kanssa kanssakäynti on yleensä jonkin asteinen kompromissi niiden persoonien välillä ja meistä jokainen ainakin jollakin tasolla käyttäytyy hieman eri tavalla tapauskohtaisesti, mutta jos aina teeskentelee jotain mitä ei ole, se oma minä jää vaan haamuksi sinne taustalle. On tietysti hyvä pystyä kommunikoimaan tehokkaasti eri tyyppien kanssa ja muokkaamalla sitä omaa ulosantiaan sopivaksi sille toiselle, jos haluaa saada tuloksia aikaiseksi. Ja se onkin se toinen mutta.

Itsensä paremmin ymmärtäminen on aina positiivista, samoin kuin muiden ihmisten analysointi ja sen perusteella toimiminen, mutta pienellä säädöllä kirja voitaisiin nimetä helposti muotoon ”Näin manipuloit muita omaksi eduksesi”. Jokaiselle eri persoonallisuustyypille kun annetaan runsaasti ohjeita, miten heitä kannattaa lähestyä kun haluat myydä heille jotain, jota he eivät välttämättä edes halua. Näitä samoja kikkoja media hyödyntääkin runsaasti, mikä ei liioin ole millään tavalla sattumaa - kaikki se ihmiskunnan keräämä tieto muihin vaikuttamisesta on otettu käyttöön. Ja mihin käyttöön? No, sanotaan näin ettei niinkään yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi.

Sosiaalisen median alustat tekevät paljon monimutkaisempia profiileja käyttäjistään kuin tämä neljään väriin perustuva malli, mutta idea on täsmälleen sama: miten juuri sinuun voidaan parhaiten vaikuttaa. Yksikään ihminen ei tietenkään kykene muista säilyttämään läheskään yhtä kattavaa tietomäärää kuin mitä somealustat tekevät, eikä se noin tavallisessa kanssakäynnissä ole liioin tarpeen, mutta kun halutaan oikeen kunnolla vaikuttaa, kannattaa ottaa kaikki huomioon. Massojen manipuloinnissa yleistys onkin hyödyllistä, koska silloin sanoma tarvitsee vain laittaa muotoon johon valtaosa pystyy samaistumaan, mutta ei kaikki. Somessa tätä ongelmaa voidaankin helposti kiertää, koska sanoma voidaan kohdistaa tarkasti yksilöön.

Eriksen tuntuukin näkevän maailman yhtenä suurena kilpailuna, jossa jokainen haluaa voittaa ne kaikki muut. Hän antaa näppärän työkalun siihen kilpailuun sitä halajavalle ja epäilemättä yhtään suuremmissa organisaatioissa näillä tekniikoilla voidaan sitä sisäistä kitkaa vähentää merkittävästi. Mutta millä kustannuksella? Yksilöiden tulee mukautua eikä olla enää oma itsensä. Ehkäpä se lähes täysi ”sininen” minäni näkee tässä ongelman, siinä kun muille se nyt vaan ”on” ja kilpailussa kaikki keinot ovat sallittuja. Saattaa siinä olla myös omat aatteeni, jotka ovat varsin lähellä Alfie Kohnin kantaa kilpailusta noin yleensä, en osaa sanoa…

Soljuvampaan kanssakäymiseen ja itsetutkiskeluun Eriksenin opus toki sopii, samoin kuin muiden manipulointia tehokkaammin pyrkivälle. Ja onhan se mukava huomata, ettei ole ainoa joka näkee punaista keltaisten kanssa?

Yksi asia näistä kaikista malleista ja tekniikoista kannattaa kuitenkin pitää mielessä: ne ”toimivat” ainoastaan mieleltään pääpiirteittäin terveiden ihmisten kanssa toimimisessa. Esimerkiksi eri persoonallisuushäiriöt sekoittavat pakkaa niin melkoisesti, että ohjeet voikin niissä tapauksissa heittää romukoppaan saman tien. Aivan samoin kuin mihin tahansa uskomusjärjestelmään vahvasti sitoutuneet ovat avun ulottumattomissa, tosin kirjan opeilla osaa sitten varoa triggeröimästä heitä… tai vaihtoehtoisesti kaataa lisää kerosiinia liekkeihin. Koska mikäs sen mukavampaa, kuin vittuilla oikeen kunnolla täysin tuntemattomille sosiaalisessa mediassa!