”Maailmanparannusta” itsekin joskus koettaneena ja siihen pettyneenä on tätä aihetta parantamisesta ja ”korjaamisesta” tullut pohdittua tunti toisensa päälle. Korjaamaanhan maailmaa ei juurikaan pysty, koska se ei ole rikki - koko järjestelmä toimii juuri kuten tarkoitettu. Siis tarkoitettu, ei miten meille kerrotaan miten homma pelaa…
Entäpä sitten jos vaan haluaa muuttaa maailmaa? Se on itse asiassa suhteellisen helppoa, tosin mitään takeitahan ei sille ole, että muutos toisi sitten iloa tai onnea. Toki tämä nykyinen suunta on sen verran pahasti menossa päin honkia, että muutoksia tekemättä ajaudumme kohti vääjäämätöntä tuhoa. Itse näen tälle muutokselle kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa, joista jokaisen täytyy itse päätellä se ”oikea” suunta. Ja sitten päättää miten toimia, vaiko antaa mennä vaan!
Ensimmäinen tapa olisi lähteä perkaamaan tätä sekamelskaa yksi asia kerrallaan, aloittaen hyvin pienistä asioista joihin voi oikeasti vaikuttaa. Suurempien asioiden kanssa voi toki lähteä luomaan sitä verkostoa jo valmiiksi, mutta ennen kuin pohjalla on niitä onnistumisia edes jokunen, uskottavuus tämän tahon kykyyn muuttaa asioita on aika olematon. Puhutaan siis paikallisista asioista jotka koskettavat suoraan sitä omaa elämää, samoin kuin niiden lähinaapureiden tai vaikkapa sukulaisten. Olisiko se vaikkapa joku lasten leikkikenttä tai koirapuisto joka kaipaisi joko uutta tai vanhan remppaamista? Jokin projekti, johon sillä pienellä ihmisellä olisi mahdollista omien resurssiensa puitteissa alkaa keräämään muita samaan sakkiin ja joko yhteistuumin se sitten tekemään, tahi muodostamaan riittävästi painostusta asiasta päättäviin tahoihin. Näistä pienistä projekteista voisi sitten ottaa opiksi - niin onnistumisista kuin epäonnistumisista.
Aina ei se paikallinen vaikuttaminen kuitenkaan tunnu omalta jutulta, vaan kohde on jokin kansallisella tasolla oleva ongelma johon haluaa muutosta. Näissä tapauksissa auttaisi kummasti, jos se verkosto olisi ainakin jollain tasolla jo valmiina, koska edelleenkin kansalaisen ainoa tapa vaikuttaa on käyttää suoraa joukkovoimaa oikeaan kohteeseen. Pitää siis tietää mikä on asiasta vastuussa oleva taho ja mitä kautta ja millä tavalla siihen voi vaikuttaa. Jälleen se kansalaisten luoma painostus on yksi varteenotettava keino, tosin riittävän paineen luominen on helpommin sanottu kuin tehty. Somealgoritmien ymmärryksestä on huomattava etu ja kuten on jo muutamaan kertaan tesmattu (#Lassenpäivä, Kansallatöissä ja #Yhteisrintamaan), jo muutaman sadan ihmisen voimin saadaan aikaiseksi pieni pöhinä. Sitten ei puutukaan kuin nolla sen määrän perään niin johan alkaa olemaan muutakin kuin taustakohinaa somessa. Organisointi on ensiarvoisen tärkeää, mutta se vaatii runsaasti niin kykyä kuin päättäväisyyttä. Vaatii nimittäin kunnon rahkeet että siinä myrskyssä pysyy pystyssä.
Oli se kohde sitten mikä tahansa, mukaan täytyy saada riittävästi porukkaa joka oikeasti pitää asiaa niin merkityksellisenä, että he ovat valmiita laittamaan edes hieman paukkuja peliin. Yksi tykkäys ja jako ei riitä, vaan puhutaan jopa useiden minuuttien päivittäisestä ja organisoidusta toiminnasta. Ja juuri siinä se pulma - mikä olisi semmoinen yksittäinen asia jonka taakse oikeasti saisi sen massan mukaan. Meillä jokaisella kun on se oma näkökanta siitä, mikä olisi se yksittäinen maailman tärkein asia johon pitäisi puuttua? Jos mukaan sotketaan useampikin asia niin projekti on tuhoon tuomittu yritys - keskinäiset riidat ovat lähes taattuja jos aiheita on useita (tai aihe itsessään on liian laaja ettei sitä voida tiivistää pariin lauseeseen).
Entäpä se toinen tapa? Sen sijaan että lähdetään muuttamaan muita, muutetaankin itseä. Jordan Petersonin idea oli aloittaa siivoamalla se oma huone, mitä itse pidän vapaaehtoisena mutta varsin oikean suuntaisena. Ensiksi hoidetaan se oma tontti kuntoon, eli itse ja ne lähiomaiset ja koko perhettä koskevat asiat. Terveys ja talous ovat kaksi asiaa, jotka jäävät helposti vähemmälle huomiolle vaikka ne kaksi pelaavat merkittävää roolia ihmisten elämässä. Jokaisen tulee toki itse määritellä se, koska ne ovat ”kunnossa ja hoidettuna”, mutta ennen kuin nämä kaksi asiaa ovat auttavasti tyydyttävällä tasolla, ei se muiden neuvominen liioin ole kovinkaan uskottavaa. Kuinka ne hoidetaan kuntoon on myöskin jokaisesta itsestä kiinni, eikä mitään ihmelääkettä ole siihen kenelläkään oikeasti tarjota, vaikka kääremeöljykauppiaita löytyykin joka nurkalta.
Omavaraisuus on myös asia, jota kannattaa pohtia hieman tarkemminkin. Jos/kun asiat lähtevät isosti menemään kunnolla viemäristä alas, saattaa olla hyvä jos kykenee itse tuottamaan ainakin osan tarvitsemastaan ravinnosta, vedestä ja ehkä sähköstäkin. Tämä kaikki pitäisi olla valmiina ennen kuin ne sähköt tai vain netti katkeaa, jonka jälkeen ei enää lähdetäkään guuglaamaan että mistäs sitä saisi mitäkin. Ja kyllä, niille jotka asustelevat kaupungeissa, paras konsti saattaa olla vain koettaa pitää ainakin jokusen päivän varastot kotona, koska hulabaloon ollessa pahimmillaan, se tarvikkeiden saaminen ei välttämättä ole se kaikista helpoin tai turvallisin tehtävä. Kukin tavallaan, tietenkin.
No mutta miten tämä nyt muuttaisi maailmaa? Esimerkillä. Esimerkin voima, eli joku elää hyvää elämää omalla tavallaan ilman sitä koneiston liekaa on äärimmäisen vaarallista demokra.., eli asia jota ei kannusteta tekemään että illuusio pysyy pystyssä. Illuusio siitä, että tarvitsemme jonkun auktoriteetin kuinka olla ja elää ”oikein”, olethan kuitenkin tehnyt aina kaiken väärin, kuten kertovat iltapäivälehdet lähes päivittäin. Jaa niin mikä on se ”oikea” tapa elää? Se riippuu yksilöstä itsestään. Osalle se oikea tapa kun saattaa myös olla tehdä vain se mitä muut käskevät, kun ei halua tai kykene ajattelemaan asioita itse.
Tärkein asia joka jokaisen kuitenkin tulisi muistaa on se, että pakko ei ole haluta tai ajaa muutosta mihinkään. Näistä asioista voi edelleenkin vain jutella lämpimikseen muiden samanmielisten kanssa tekemättä yhtään mitään konkreettista asiaa joka saattaisi vaikuttaa muihin ihmisiin. Maailma pyörii radallaan juuri niin kauan kuin se pyörii ja kun se lakkaa pyörimästä, ihmisten teoilla on siihen varsin vähän tekemistä. Mutta siihen päivään saakka joka ihmisen joka ikisellä teolla ja tekemättömyydellä on merkitystä. Ei ehkä kovin suurta merkitystä, mutta vähintäänkin jokin vaikutus hänen omaan tilanteeseensa. Kysymys kuuluukin, minkälaisessa maailmassa haluaisi elää ja kuinka paljon on valmis tekemään sen saavuttamiseksi.
…
Positiivista on tässä kuitenkin se, että en tiedä yhtäkään tapausta missä tämä ”kääntyminen” olisi toistunut niin, että järjestelmään uskon menettänyt olisi yht'äkkiä jälleen alkanut uskomaan uudelleen valtamedian propagandaan. ”Kapinallisten” määrä siis kasvaa, hitaasti, mutta kun väki luonnollisen poistuman kautta kuitenkin vähenee, en näe kuitenkaan mitään suurta aaltoa lähitulevaisuudessa tapahtuvan ja maailman pikkuhiljaa taas parantuvan. Miksi? Suuri joukko ”heränneitä” uskoo kilpailun ratkaisevan maailman ongelmat ja vaikka koko show saataisiin kääntymään, aina siellä joukossa on niitä jotka haluavat voittaa kaikki muut ja sama wanha ihmiskunnan historian toisinto alkaa vain alusta. Joidenkin mukaan kilpailu on luonnollista ja omalla tavallaan kyllä, sitä tapahtuu luonnossa kaikkialla. Tosin pääosin vaan sielä, missä resursseista on puutetta. Luonto kun pyrkii symbioosiin ympärillä olevien osien kesken ja ainoastaan puute ajaa kilpailuun. Ihminen on tietääkseni siitä ainutlaatuinen olento, että se kilpailee omasta tahdostaan ja aiheuttaa tahallaan puutetta, todellista tai kuviteltua. Siksi hamstraamme vessapaperia hädän keskellä…
Kokeilin aikoinani muuttaa maailmaa haluamaani muotoon, kunnes lopulta tajusin että tällöin vien samalla muilta mahdollisuuden päättää itse omista asioistaan - valta muiden yli ei ole koskaan tuonut mitään ”yhteistä hyvää”, vaan aina harvojen etua muiden kustannuksella. Siksi ei ehkä tulisikaan pyrkiä muuttamaan muita, vaan keskittyä siihen oman kodin saamiseen kuntoon ja jos siitä esimerkistä joku muukin inspiroituu ja laittaa myös oman pakkansa kuntoon, se olisi hieno juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti