perjantai 26. heinäkuuta 2024

Sananvapaus on turvallisuusuhka


Yle on taas kaikessa viisaudessaan kiikuttanut ”asiantuntijan” paikalle kertomaan, kuinka sananvapaus on vakavasti otettava turvallisuusuhka artikkelissaan ”Turvallisuusasiantuntija: Suomessa kaikkiin uhkiin ei ole varauduttu” (linkki arkistosta, tietenkin). Jutun ingressi kertookin hyvin mistä on taas vaihteeksi kysymys: ”Koronan jälkeen salaliittoteoriat ovat alkaneet sinkoilla somessa. Vääryyden kokemuksilla taas lietsotaan väkivaltaisten aatteiden ihailuun.

Juttu alkaa näin: ”Jatkuvasti kiristyvä ilmapiiri, jako ”teihin ja meihin” ja esimerkiksi hybridivaikuttaminen lietsovat poliittista keskustelua vihamieliseksi. Aggressiivinen some-keskustelu on johtanut poteroitumiseen ja valehtelusyytöksiin.” Eli siis vuosikaudet koronadenialistiksi haukkuminen ja nyt uusimmassa sirkuksessa putinistiksi leimaamiset ovat radikalisoimassa niitä, joita on lyöty valtamediassa ja somessa kuin vierasta sikaa? Kaikki ne uhkailut ja uhoamiset, joita ihan maan poliittista johtoa myöden on saatu kuulla, aiheuttaa ongelman vasta sitten, kun se saattaa radikalisoida jonkun ”lyömään takaisin?” Samalla jutussa kerrotaan, kuinka ”sananvapauden rajoittaminen on keino hiljentää ihmisiä” ja ”sananvapauden väärinkäyttöä… tarkoituksena on heikentää jo valmiiksi heikoilla olevan ihmisten asemaa.”, eli nämä asioista väärin ajattelevien marginaalinen ryhmä on syyllinen siihen hiljentämiseen ja sananvapauden väärinkäyttöön? Mitä nää vetää…

En toki yhtään epäile, etteikö vuosikausia jatkunut leimaaminen ja pilkkaaminen saattaisi radikalisoida joitakin ihmisiä, mutta lääkkeeksi siihen ei kuitenkaan olla missään vaiheessa näköjään edes kuviteltu siihen pilkkaamiseen puuttumista. Nämä itseään niin paljon parempana itseään pitävät ihmiset tuntuvat vissiin kuvittelevan, että jos vaikka koiraa hakkaa kepillä riittävän kauan jolloin saattaa purra, niin se pureminen oli sen koiran syy?

Päälle vielä murehditaan sitä, kuinka ihmiset eivät osaa kertoa asiaansa silleen ”hienosti”, vaan somessa jatkuvasti näkee niitä ”haista sinä ämmä paska” kaltaisia kommentteja tämän Ylen jutun kaltaisten artikkelien alla. Juttu nostaa esiin tutkijoiden huolen asiasta näin ”Jos esimerkiksi tutkimustulos on somehyökkääjien mielestä väärä, on tutkija pulassa erilaisten kampanjoiden pyörteessä.” Ongelma on vaan siinä, että nämä ”asiantuntijat”, samoin kuin valtamediakin, blokkaavat varsin usein joka ikisen millään tavalla poikkiteloin myös asiallisesti kommentoivan tyypin ja sitten koetaan olevansa sorrettu uhri, kun isolla rahalla ja koko koneiston suojista tuotetaan koneiston haluamaa sanomaa ja joku kehtaa mennä sanomaan vastaan.

Jos olisin vetoa lyövä ihminen, laittaisin rahani siihen, että se tuleva kansallisen väkivaltaisen ekstremismin torjuntaohjelma jota ollaan sisäministeriössä rukkaamassa iskuun, sisältää tämän Ylen jutun kaltaista älymystön rakentamaa narratiivia vaarallisista salaliittoteoreetikoista, joita täytyy nyt sitten torjua. Ja että se torjunta ei sisällä sanallakaan ”eipäs vittuillakkaan kansalle tai jollekin kansanosalle”, vaan se perustuu täysin siihen jo valmiiksi hakattujen tahojen vaientamiseen. Olisi toki mukava olla väärässä, mutta kun katsoo miten asiat ovat viime vuosina edenneet, totalitarismia pukkaa ja liberaalin demokratian aatteilla pyyhitään jälleen kerran persettä.

Venäjä nähdään jälleen kerran suurimpana uhkana, mutta herrojensa käskystä mukaan on nostettu myös Kiina ja Iran. Nämä tahot kuulemma rahoittavat yksittäisiä toimijoita levittämään sitä ”disinformaatiota” ja aiheuttamaan vastakkainasettelua. Mutta kenenkäs rahalla ja mistä se valtamedia taas kopioikaan 90+% materiaalistaan? Jenkit? Eee… he eivät hybridivaikuta, vaan ainoastaan valistavat kansaa oikein ajattelusta. Kun vilkaisee artikkelin vieressä olevaa luetuimpien juttujen ja kolumnien listaa, ne ovat pääosin joko samaa sodan ja vihan lietsontaa jenkkien näkökulmasta tai sitten kertomassa tärkeitä uutisia kuinka joku nevöhöörd julkkis on nähty hieman perse tai tissit paljaana jossain etelänlomalla. Mitä voisi sitten edes odottaa kansalta, jonka uutisvirta on vihaa, pelkoa ja pornoa?

Asiasta avautuminen ei tietenkään mitään auta, koska se palaute ei tule ensinnäkään koskaan saavuttamaan yhtäkään toimittelijaa saatikka ”asiantuntijaa”, mutta tärkeämmin yksikään vallassa oleva taho ei ole pienimmissä aikeissakaan muuttamassa tätä virallista tarinaa asioiden suhteen. Onhan se kuitenkin vihapuhetta kritisoida lännen propagandaa ja maalitusta osoittaa kuinka Merja Niilola on julkaissut tämmöisen Tarja Mankkisen haastattelun. Sananvapauden väärinkäyttöä on heidän mukaansa sanoa ”mitään ei saa enää sanoa”, koska kyllähän he saavat sanoa ihan vapaasti juuri mitä he haluavat sanoa (siis mitä heidät on opetettu sanomaan) ja ainoastaan pahat syntiset käyttävät sananvapauttaan väärin.

Surkuhupaisinta onkin se, kuinka nämä itseään niin sivistyneenä ja tasa-arvoa kannattavana itseään pitävät ihmiset julistavat omaa erinomaisuuttaan kertomalla miten muiden leimaaminen ja jako ”meihin ja teihin” on pahasta, samalla kun osoittavat sormella tiettyihin ryhmiin ja kertovat heidän olevan terroristeja koska ovat heidän kanssaan eri mieltä. Voisikohan tässä olla mitään tekemistä sen kanssa, että koko koulujärjestelmä leikkikoulusta yliopistoon saakka kannustaa tietyn tyyppiseen ajatteluun ja auktoriteettien kyseenalaistamisesta rangaistaan? Mahtaa se Venäjän, Kiinan ja Iranin hybridivaikuttaminen olla vaan niin tehokasta, että ovat jopa useiden vuosisatojen ajan saaneet yhden jos toisenkin itsenäisen ajattelin kritisoimaan vallassa olevia järjestelmiä. Laumat ovat tosin aina nähneet sen ”oman” mallinsa parhaana ja sitten ne ”muut” ovat ajatelleet asian väärin.

Siihenhän tämäkin Ylen artikkeli loppuviimein kiteytyy: tyhmälle laumalle on kerrottava ketä sen tulee pelätä ja vihata. Kansan valistaminen oikein ajatteluun se valtamedia on paras keino ja asiantuntijan ”auktoriteettiin” vetoaminen on vanhimpia propagandan keinoja. Tällä kertaa väärinajattelu luokitellaan ekstremismiksi ja sananvapaus uhaksi demokratialle, kun sitä sananvapautta käytetään väärin. Ainoa oikea tapa käyttää sananvapautta on papukaijana toistaa mitä vallanpitäjät haluavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti