Kollektivismi, eli aate missä yhteisön etu ajaa yksilön edun edelle ja konformismi, eli psykologinen ilmiö missä kaikki toimivat kuten muutkin, ovat veljiä keskenään ja ne nähdään yhteiskunnan peruspilareina… sekä syynä useisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Russeaun ja Hegelin mukaan se on ”oikea” tapa pyörittää yhteiskuntaa, jossa ensiksi mainittu vaati kansalaisten alistumista ”yleiselle mielipiteelle” ja jälkimmäinen ”kansallisvaltiolle”. Länsimainen yhteiskunta on kuitenkin vahvasti individualistinen, eli yksilökeskeinen, mutta etenkin zombie-viruksen aikana se ei kyllä siltä vaikuttanut juurikaan. Vaatiiko toimiva yhteiskunta kuitenkin jonninsortin kollektivistista ajattelua että se toimii?
Lyhyesti, kyllä, vaatii.
Se millä tasolla ja missä asioissa onkin sitten toinen asia, johon nyt pureudutaan. Jo antiikin Kreikan suuret ajattelijat näkivät sen yhteisön voiman ja ilman sitä yhteen hiileen puhaltamista ei ihminen olisi koskaan kyennyt kehittymään nykyiselle tasolleen. Suurin osa, palttiarallaa 80% ihmisistä, on enemmän tai vielä enemmän kollektivisteja ja konformisteja, jotka mieluummin katsovat mitä naapurikin tekee tai herrat käskevät sen sijaan että pohtisivat miten he itse mieluummin eläisivät. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa että seuraa niiden ohjeita jotka tietävät mitä tekevät, mutta kun katsoo näitä nykypäivän johtajia ei voi kuin ihmetellä kuinka pöljää sakkia siellä on päättämässä muiden puolesta asioista.
Rousseau ei tainnut nimittäin pitää sitä yleisen mielipiteen oikeutusta valtaan silloin, kun se muodostui kaikista tyhmimpien ja typerimpien ihmisten kannasta. Länsimainen demokratia perustuukin sen sijaan luotuun yleiseen mielipiteeseen eikä itsestään muodostuneeseen kantaan joka nähdäkseni oli se alkuperäinen ajatus. Valtio sanelee kansalle mitä sen tulisi ajatella ja oikeuttaa valtansa sillä yleisellä mielipiteellä, jonka se on itse ensin luonut - tätä pidetään sitten kansanvaltana, vaikka sitä yleistä mielipidettä ohjailee varsin pieni ryhmä propagandisteja. Se, keneltä nämä manipulaattorit saavat käskynsä jätetään tällä kertaa vähemmälle huomiolle.
Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele. Tässä juuri piileekin nykypäivän kollektivistien ongelma. He kuvittelevat ajattelevansa itse ja itsenäisesti, vaikka todellisuudessa toistavat vian papukaijan tavoin kuulemaansa. Auktoriteetit saavatkin tämän kaltaisessa ajattelussa suuren määrän valtaa ja kun nämä auktoriteetit kilpailevat keskenään vallan nollasummapelissä, saadaan aikaiseksi kansa, joka on jaettu eri kokoisiin ryhmiin jotka taistelevat keskenään siitä kuka on oikeimmassa. Koska järjestelmämme on kapitalistinen, useimmiten se jolla on eniten rahaa on oikeimmassa. Toki raha itsessään ei ole valtaa vaan ainoastaan resurssi, jolla sitä valtaa voidaan hyödyntää, mutta näin yksinkertaistettuna vallan määrä on suoraan suhteessa rahaan.
Entä jos ne kollektiiviset kannat otettaisiinkin kuitenkin hyötykäyttöön, sen sijaan että niillä luodaan avovankila kansalle? Ajatus yhteisestä hyvästä ja edusta ei ole lainkaan hullu asia, mutta sen yhteisen hyvän määrittäminen on varsin haastava tehtävä. Yhdelle etu kun ei välttämättä ole lainkaan sitä samaa kuin toiselle. Olisiko edes mahdollista löytää sitä kaikkien etua? Ja jos kaikkien etua ei voida määrittää, millä mittarilla voitaisiin perustella harvojen edun ajaminen jos se tapahtuu muiden kustannuksella? Siksi usein tyydytäänkin kansan edun ajamisen sijaan valtion edun ajamiseen, joka on äärimmilleen vietynä sen pienen johtoportaan etu muiden kustannuksella.
Kun kansaa johti yksi taho, oli se sitten kuningas, keisari tai mikä lieneekään, kansa tiesi että hänen etunsa ajaminen oli samalla kaikkien etu, koska hän ylhäisessä oikeamielisyydessään huolehti kaikista. Siis teoriassa, käytännössä ei niinkään, mutta virallinen tarina näin kuitenkin kertoi ja kollektivistit omaksuivat aatteen itselleen. Tasavallassa ajatus oli omalla tavallaan sama, eli ne muita hyveellisemmät ihmiset sitten yhdessä tekivät kaikkensa kansansa parhaaksi ja sen valtion käskyjen ja ohjeiden noudattaminen oli ihan kaikkien etu. Mikäpä sen parempaa kuin ajatella, että kaikkien käskyjen noudattaminen oli itselle myös se paras vaihtoehto? Ajatus ”minä itte, muut sitte”, eli individualismi, tuli toteen ja samalla kaikki hyötyivät.
Vaikka lähes poikkeuksetta kaikki valtiot ovat paperilla tasavaltoja, sen mallin kaikki hyveet on unohdettu ja ihmiset puhuvat ja käyttäytyvät edustuksellisesta demokratiasta. Kansa olisi siis vallassa ja kollektiivisesti tekee päätöksiä yhteiseksi hyväksi. Asiaa yksinkertaistamaan kansa valitsee keskuudestaan parhaat edustajat ja he tekevät sitten ne päätökset. Jos kyse olisi edustuksellisesta demokratiasta, nämä edustajat olisivat tilivelvollisia sille kansalleen, jokainen edustaja jokaiselle äänestäjälleen, mutta tasavallassa he nousevat kansan yläpuolelle (kuten laki kertoo) ja he eivät olekaan enää vastuussa kuin itselleen ja omalle viiteryhmälleen, puolueelle. Tämä on johtanut nykyiseen järjestelmään, jossa kollektiivinen näkemys on seuraavan kaltainen: eri ryhmittymät (puolueet) kilpailevat keskenään kansan suosiosta ja voittajat saavat sitten pakottaa kaikki tekemään heidän haluamallaan tavalla. Sen sijaan että etsitään sitä kaikkien yhteistä etua, hyväksytään tilanne missä suosiokilpailun voittajat saavat sanella kaikille kuka saa ja keneltä otetaan. Kansan on sitten mukauduttava sen hetkisiin diktaattoreihin ja heidän tulee vain odottaa seuraavaa mahdollisuutta äänestää oikein jos meno ei kelpaa.
Mitään yhteistä hyvää ei siis olla enää edes hakemassa, vaikka jotkut poliitikot niin väittävätkin, vaan kansalle sanellaan aina senhetkisen voittajan säännöt ja sen mukana mennään. Koska edelleen se kansa on jaettu eri ryhmittymiin, osa näistä ryhmistä saattaa purnata koko sen kauden läpi vain odotellen vuoroaan päästä valtaan pakottamaan muut toimimaan haluamallaan tavalla. Nämä kollektivistiset ja konformistiset ihmiset siis kaikki uskovat niin siihen oman klikkinsä oikeamielisyyteen, kuin siihen, että tämä on oikeutettu järjestelmä hallitsemaan kaikkia. Ja koska he uskovat siihen oikeutukseen, he myös tottelevat niitä ”vastapuolen” käskyjä vaikka ovatkin niitä vastaan. Yhteistä näille kaikille ihmisille on siis se, että kunhan se valtion johto on lainmukaisesti noussut valtaan, kaikkien on heitä kumartavan.
Mutta entä jos se kollektivistinen näkemys ei olisikaan tämän kaltainen, vaan yhteinen näkemys olisi todella sen tasavallan tai monarkian aatteen mukainen? Vain ne oikeasti ”hyvät” ihmiset olisivat oikeutettuja valtaan, eli niitä sitten yksi tai useampi. Kaikkien valtion organisaatioiden täytyisi tehdä kansan parhaaksi, eikä miten se kilpailun voittaja sillä hetkellä sanelee. Kollektiivinen näkemys voisi olla myös se, että osa ihmisistä ei noudatakaan ihan niitä kaikkia normeja, vaan tuovat ”väriä” elämään - ne taiteilijat, filosofit, toisinajattelijat ja vastaavat. Yhteiskunta, joka ei hyväksy uusia ja poikkeavia näkemyksiä ei kykene kehittymään ja alkaa pikkuhiljaa rapautumaan. Tämä kehittyminen voitaisiin nähdä kollektiivisesti positiivisena asiana ja osinhan näin jo tapahtuu, mutta nykyään se kehitys ja poikkeamat sallitaan vain tietyiltä tahoilta ja tiettyyn suuntaan - väärinajattelu on kiellettyä.
Kollektivismi ei siis ole itsessään nähdäkseni niin suuri mörkö kuin se joskus nähdään. Se on luontainen ominaisuus valtaosalla ihmisistä, eikä näitä ihmisiä voida pakottaa ajattelemaan itsenäisesti ja omalla tavallaan - heidän oma tapansa kun on ajatella ja toimia kuten muutkin. Ongelmaksi kollektivismi muodostuu vasta silloin, kun sitä kollektiivia ohjaa pieni joukko omaksi edukseen, ei sen kollektiivin eduksi. Lännessä kansa on kuitenkin myös siltä osin individualistinen, että se oma napa on aina ennen muiden napaa ja se yhteinen etu unohtuu varsin helposti. Kun vallanpitäjät kertovat jonkin asian olevan yksilölle etu, sitä ei kuitenkaan usein kyseenalaisteta vaan ihmiset toimivat halutulla tavalla koska kuvittelevat sen olevan heidän oman etunsa mukaista vaikkei se sitä olekaan. Lammaslaumaa on helppoa ohjailla haluttuun suuntaan ja kun sille on opetettu, että pahojen syntisten näkemyksiä tulee karttaa, kansa halveksuu virallisesta poikkeavia ja pahoiksi leimattuja näkemyksiä hetkeäkään pohtimatta asiaa tarkemmin. Siihen heillä on myös täysi oikeus, vaikka se onkin äärimmäisen vaarallista heille itselleen kuin koko yhteiskunnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti