Kontekstin katoamisesta ja välinpitämättömyydestä

Sarkasmi ei näy fontissa. Somessa tulee harva se päivä vastaan keskusteluja, joissa yksi tai useampi kommentti sopii viestiketjun henkeen kuin nenä otsaan - mistä ihmeestä tuo tuohon ilmestyi?!

Kyseessä on ilmiö, jota kutsutaan kontekstin katoamiseksi tai romahtamiseksi (context collapse). Joku ulkopuolinen liittyy mukaan keskusteluun täysin tietämättömänä mikä sen keskustelun konteksti edes on. Puhtaalta vittuilulta kuulostava keskustelu saattaa olla vain muutaman tutun normaalia läppää, missä tarkoitus ei ollut missään vaiheessa ottaa kommentteja tosissaan, vaan hyvässä hengessä kevyttä kenttävittuilua.

Kuvitellaan tilanne, missä olet saapunut juuri ravintolaan ja tarjoilijan ohjatessa sinut pöytääsi, satut kuulemaan viereisen pöydän keskustelusta pienen osan. Kuinka sopivana pitäisit osallistua keskusteluun kertomalla oman kantasi sen muutaman kuullun lauseen perusteella? Juu, netissä voi yleensä lukea ne aikaisemmat viestit ja koettaa päästä jyvälle mikä meininki, mutta jos et tiedä/tunne muita osallistujia, kuinka soveliasta on liittyä mukaan keskusteluun tuosta vaan?

Tietysti jos joku siinä nettikeskustelussa on mielestäsi väärässä, on jokaisen velvollisuus mennä korjaamaan se virheellinen tieto! Etenkin, jos aihe kiinnostaa itseä ja muut keskustelijat ovat selvästikin joko tietämättömiä tai tyhmiä, siihen kuuluukin mennä väliin! Suurin osa netin ”keskusteluista” eivät kuitenkaan taida olla varsinaisia keskusteluja, vaan joku sattuu kirjoittaa aloitukseen jonkin oman hajatelmansa tahi kommentin ja sen jälkeen popparit esiin kun kylähullut saapuvat paikalle. Todella terve tapa yhteiskunnan tasolla, eikö totta?

Sosiaalisen median algoritmit ovatkin luoneet tämän uuden trendin, missä entisen ”näet ketä seuraat”-mallin mukaisten lajittelujen sijasta ihmisille näytetään ”saatat olla kiinnostunut tästä (ja sen vuoksi tulet viettämään lisäminuutteja alustallamme)”. Ja kun täysin sattumanvaraisten tyyppien maailmankuva on itselle täysin tuntematon, on lähes mahdotonta päästä jyvälle mikä on se konteksti oikeasti siinä näkemässäsi julkaisussa - elikkä, kontekstin katoaminen.

Tämän keskusteluja pilaavan luonteen lisäksi lukemattomat eri algoritmit vielä kaiken päälle tekevät ihmiset välinpitämättömiksi sille, mille he altistuvat. Sen sijaan, että ihmiset tietoisesti etsisivät tiettyjä asioita, jotka heitä kiinnostavat tai koskettavat, algoritmit tunkevat ihmisten naamalle mitä joku muu ajattelee olevan se oikea juttu. Kyllä, joskus ne ”sinulle suositellut” julkaisut saattavat johtaa johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen asiaan, mutta varsin usein algoritmit ohjaavat ihmisiä aiheisiin, jotka saavat lähinnä tunteet pintaan… ja sitä kautta ihmiset sidottua jopa tuntikausiksi täysin merkityksettömiin ”keskusteluihin”.

Entäpä kuinka usein jonkin aloituksen tekijä itsekään sen tarkemmin pohtii niitä syitä julkaisun tekemiseen? Naamakirja kysyy ”mitä mietit?” ja tuleehan siihen vastata, kertomalla ne sattumanvaraiset juuri sen hetken ajatukset kaikkien muidenkin tietoon! Ja kun muut liittyvät mukaan ilman sen suurempaa päämäärää, mikä voisikaan mennä pieleen? Toki jotkut ovat varsin tietoisia niistä syistä miksi ja miten he osallistuvat keskusteluun, mutta kun nämä eivät muille ole selviä, somekeskustelut päätyvät usein turhaan riitelyyn ja vääntöön.


Ratkaisu ongelmaan

Alexander C. Karp kirjassaan ”The Technological Republic: Hard Power, Soft Belief, and the Future of the West” pyrkii ratkaisemaan tämän keskusteluongelman, kuin myös siinä sivussa koko ”länsimaisen demokratian” nykypäivän haasteet. Ratkaisu on varsin yksinkertainen, elegantti ja samalla kuin suoraan niistä tsiljoonasta sci-fi dystopiasta: teknokratia. Tekoälyavusteisesti luodaan yhteiset arvot ja säännöt, joita kaikki noudattavat tiedostamattomasti, koska heidät on manipuloitu toimimaan halutulla tavalla. Demokratiaa! Ei ei, vaan toimiva tasavalta, eli kansa tekee mitä herrat käskevät.

Jos algoritmit valjastettaisiin silleen ”oikein”, mainostulojen kartuttamisen sijasta kansa kyettäisiin suostuttelemaan käyttäytymään juuri halutulla tavalla. Heille esitettäisiin ”oikeita” mielipiteitä ja ”oikeaa” keskustelukulttuuria, jonka hyvä kansalainen sitten mallintaisi omaan käytökseensä. Kaikki ”väärät” mielipiteet tulee myös poistaa näkyvistä, koska valtion velvollisuus on pitää ihmisten arvo- ja ajatusmaailma ”puhtaana”. Kaikki tämä olisi jo nyt saavutettavissa, jos päättäjillä olisi siihen tahtoa… ja kansa riittävän auktoriteettiuskoista.

Kuten saatoit arvata, en nyt ole ihan samoilla linjoilla Karpin kanssa. Kyllä, hänen ehdotuksensa loisi todennäköisesti varsin säyseän yhteiskunnan, joka olisi pääpiirteittäin hyvinkin yhtenevä, mutta Demolition Man leffan nähneet saattavat huomata tiettyjä yhtäläisyyksiä ehdotettuun malliin nähden. Kysymys onkin siitä, kuinka paljon yksilön vapauksia voidaan riistää ja rajoittaa sen kuuluisan ”yhteisen hyvän” vuoksi? Paljon, jos kysytään teknokraateilta, joihin myös Elon Musk kuuluu. Sananvapaus, mutta ei tavoittavuuden vapaus, sanoi Musk X/Twitterin logiikasta aikoinaan puhuessaan - saat ihan vapaasti huutaa tuuleen, kukaan ei kuule huutoasi, ellemme ”me” sitä hyväksy.

Itse lähtisin näitä keskustelun ja välinpitämättömyyden haasteita ratkaisemaan henkilökohtaisella vastuulla, mutta aniharva haluaa olla vastuussa asioistaan. Aina vähän saa vittuilla, mutta tarvitseeko sitä nyt jokaiseen keskusteluun tunkea mukaan? Aivan samoin kuin ottaa vastuu siitä, mitä sieltä netistä hakee, sen sijaan että antaa algoritmin ehdottaa sinulle mitä sen mielestä haluaisit nähdä seuraavaksi. Kyllä, algoritmeja voi hyödyntää monella tavalla etsimään johonkin tiettyyn aihealueeseen liittyvää tietoa, mutta siinä kohden kun tiettyjä näkemyksiä piilotetaan ja toisia nostetaan tietoisesti pinnalle, olemme varsin lähellä Orwellin kuvailemaa maailmaa jossa ihmiset eivät kykene enää ajattelemaan väärin. Olemalla itse tietoinen omista motiiveistaan kaikessa toiminnassaan pääseekin pelottavan lähelle todellista vapautta, eli vapautta valita just kuten itse meinaa eikä miten joku muu haluaa.