Kun 3.10.1990 Saksa yhdistyi, ajateltiin että siitä tulee yksi yhtenäinen maa ainakin jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Paperilla se tapahtui tuolloin 3.10., mutta kun katsoo sitä menoa niin jako idän ja lännen välillä on vain kasvanut. Koko Saksan media itkee AfD:n (Alternative für Deutschland) saamaa kannatusta, koska on kuulemma demokratian vastaista että kansalaiset saavat äänestää median mielestä väärää puoluetta. Toisin kuin Suomessa, AfD poikkeaa muista vanhoista puolueista joten Saksassa on ainakin jollakin tavalla oppositio olemassa. Jos nykyinen kehitys etenee, AfD tulee saamaan idässä ehkäpä jo lähivuosina merkittävän aseman joidenkin alueiden politiikkaan, jonka jälkeen sitten nähdään oliko se oppositiota kansan tahdon mukaisesti vai ei.
Mutta mikä enemmän ihmisiä tuntuu kummastuttavan on se, että entisessä Neuvosto-aikaisessa maassa ei vieläkään ymmärretä länsimaisia arvoja, joidenka mukaan media kertoo miten ihmisten tulee ajatella ja ennen kaikkea äänestää eli pitää se illuusio yllä. Miten ihmeessä nämä ihmiset, jotka asuivat lähes kehitysmaassa (median mukaan), voivat kannattaa pahaksi leimattuja tahoja?! Edistykselliset arvot ovat parempia kuin mitkään muut!
Ehkäpä siksi, että ihmiset tiesivät että silloin ennen media oli propagandasontaa, valtion poliisi (Stasi) kyttäsi kaikkea mahdollista ja koetti paljastaa väärinajattelijat mutta ennen kaikkea hyvään elämään tarvittiin vankka yhteisö. Yhteisö onkin se, mitä koko länsimainen arvo-pohja koettaa murentaa, koska siinä samassa paikassa yhdessä asuvat saattavat puhaltaa yhteen hiileen, sen sijaan että puhalletaan miten käsky käy ylhäältä. Ainakin ennen myös Suomessa eri kylät ja kaupungit olivat yhteisöjä, jossa kaikki tiesivät kuuluvansa siihen omaan sakkiin ja kaikkia ulkopuolisia pidettiin vähintäänkin … ulkopuolisina. Saattoi mennä vuosia tai vuosikymmeniä, että muualta tullut saattoi tulla hyväksytyksi osaksi yhteisöä.
Tämä yhteisöllisyys oli kuitenkin se voima, joka piti ne yhteisöt elinvoimaisina ja tällöin ne paikalliset päättäjät tekivät mitä yhteisö halusi, koska jos he halusivat olla osa sitä yhteisöä, ei sinne omiin muroihin kustu. Tietysti kilpailua tapahtui ja aina löytyi joku joka oli eri mieltä päätöksistä, mutta pääpiirteittään jokaiselle alueelle muodostui ihan omanlaisensa kulttuuri ja myös murre, josta tunnistettiin ne ”omat” muista. Vallanpitäjille tämä oli kuitenkin se kaikista huonoin tilanne - yhteisöt pitivät huolta omistaan ja sinne isojen herrojen suuntaan, isolle kirkolle, lähennä naureskeltiin ja syljettiin. Kun EU tuli Suomeen ja Saksaan, sama meno jatkui näissä yhteisöissä…
Globalisaatiota ei tämmöisissä yhteisöissä tule tapahtumaan. Itäsaksalaiset, ainakin vanhemmat polvet, muistavat ne ajat kun isoveli valvoi kaikkea ja media oli puhdasta propagandaa, siinä kun länsi amerikkalaistui vauhdilla. Ja se jos mikä ärsyttää vallanpitäjiä, että kansalaiset katsovat ensin naapurilta neuvoa, eikä kaikkitietävältä auktoriteetilta joka idiottilaatikossa sepittää tarinaa joka ei täsmää lainkaan siihen mitä sielä ulkona omassa ympäristössä tapahtuu. Ei siis ole ihme, että AfD on saksanmaalla saatanasta, mutta sen kannatus idässä senkun kasvaa. Ja tämä ei tunnu menevän paremmistolle jakeluun millään tavalla, koska he eivät koskaan ole olleet osa mitään yhteisöä, jossa oman kylän väeltä saatetaan joskus jopa pyytää talkooapua. Sanoisin että tämä keskusjohtoinen malli missä jokainen on omillaan on jotain aivan uutta koko ihmiskunnalle - samalla se on ainoa tapa muodostaa niitä maailmanhallintoja jotka kävelevät sitten niiden yksilöiden yli koska kaikki pitävät huolta vain itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti