perjantai 6. lokakuuta 2023

Salaliittoteoreetikoiden kafka-ansa


Alkuun pieni selitys mikä on kafka-ansa. Lontooksi kafka trap, kuvaa tilannetta missä argumenttia tai syytöstä ei voida juurikaan kumota vaan se todistaa syyllisyyden kiistettäessä. ”Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?” Kaikki nämä mediassa esitetyt rasisti/fasisti syytökset ovat sitä samaa, koska vain rasistifasisti kiistää olevansa semmoinen ja myöntäessään asia tietysti niin myös on. Miten tämä sitten liittyy salaliittoihin ja teoreetikoihin?

Kyllä, kun itse huomautan että ei pidä käyttää tiedettä todisteena yhdessä kohden ja toisaalla taas selittää jokin asia paskapuheeksi vetoamalla että tiede pääosin sontaa, se on juuri siihen median luomaan ansaan astumista. Varsin yleinen väite kun on se, että lähes kaikki mitä meille opetetaan ja kerrotaan on puppua, joten valtamedian kertoessa sitä virallista tarinaansa tähän ”tieteeseen” vetoamalla todistaa sen tieteen virheelliseksi ja täten mihinkään tieteeseen ei voi luottaa. Samalla taas toisessa kohden siihen samaan lähteeseen voidaan kuitenkin vedota todistettaessa valtamedian paskapuhe…

Kun media kertoo koronasta, se on valetta, mutta kun joku eri mieltä oleva asiantuntija vetoaa tieteeseen, se on totta (esim. puheet PCR-testistä). Puhutaan kognitiivisesta dissonanssista ja kuinka ne lampaat eivät ymmärrä, mutta eikös se itse ilmiö ”kognitiivinen dissonanssi” ole sitä samaa tiedettä joka oli virheellistä lampaiden uskomaa soopaa? Virallinen tarina kertoo 9/11 tornien luhistumisten olleen palon syytä vedoten tieteeseen, samalla kun tuhannet arkkitehdit ja insinöörit omaan auktoriteettinsa ja valtavirran omaan tieteeseen vedoten kumoavat asian. Hankala paikka, eikö totta?

Median tehtävä onkin varsin helppo - etsitään ne argumentit joissa tiede kyseenalaistetaan ja käännetään se kumoamaan kaikkien valtavirtaa vastaan puhuvien todisteet hölynpölyksi, koska nämä hörhöt eivät ymmärrä tieteestä. Todisteetta uskottavuus on nolla ja kaikki todisteet julistetaan virheelliseksi koska ne eivät sovi omaan agendaan tai maailmankuvaan. Osa ”salaliittoteoreetikoista” jopa julistaa kykenevänsä tunnistamaan oikean ja väärän tieteen tuosta vaan, minkä vuoksi sieltä lukemattomista tieteen löydöksistä voidaan poimia kirsikat kakusta ja oma maailmankuva on 100% totta, siinä kun joku muu joka uskoo yhteenkään kohtaan väärin on vähintäänkin hyödyllinen idiootti.

Kyllä, tieteessä on aukkoja ja vääriä käsityksiä. Tutkimuksilla voidaan ”oikein” tehtynä todistaa mikä tahansa asia halutulla tavalla, mutta se ei tee siitä totta… paitsi jos ihmiset siihen uskovat. Suurin osa ihmisistä ei vaan ensinnäkään kykene arvioimaan minkään tieteellisen näytön paikkansapitävyyttä. Joko tarvittava tietotaito puuttuu, tai jos ne löytyvät, monasti on mahdotonta ainakaan itse toistaa se koe ja katsoa pitikö se paikkansa. Vuosisatojen ja joissain kohden jopa tuhansien aikana on eri kokeita toistettu ja näin todisteet puolesta vahvistuneet tahi sitten kumoutuneet. Mitään varmaa tapaa ei siihen kuitenkaan ole, millä jokin asia voidaan varmistaa ilman pienintäkään epäilystä.

Kyse onkin siis luottamuksesta tai sen puutteesta. Kyllä, meitä manipuloidaan jatkuvasti mutta asioita, joita periaatteessa kuka tahansa voisi itse kokeilla on lähestulkoon mahdotonta väärentää. Manipulointi ei siksi monessa kohden tapahdukaan niin, että meille syötetään tieteenä puutaheinää, vaan niin että asiat tulkitaan agendaan sopivasti. Jos asiassa on vain yksi tai muutama lähde joita ei millään pysty kukaan ulkopuolinen vahvistamaan, silloin on mahdollista valehdella ihan surutta. Konformismi pitää kyllä ne suut tukossa, sitäkin on tutkittu ja vahvistettu todeksi.

Tämä virallista tarinaa suojaava kafka-ansa onkin aivan loistava suojakeino sille tarinalle, eikä sen välttäminen ole juurikaan mahdollista. Kun siitä on tietoinen, voi asiaan ainakin omalla kohdalla vaikuttaa ja jättää avoimet sekä kiistanalaiset näkemykset toistaiseksi tuntemattomiksi. Se on selvää että tiedon pimittäminen on yksi vallanpitäjien keinoista hallita kansaa ja se pimittäminen onnistuu niin piilottamalla sen tiedon, hukuttamalla sen informaatiotulvaan tai vaan tekemällä naurunalaiseksi kertomalla että vain hullut salaliittoteoreetikot kyseenalaistavat tarinan, äläkä siis välitä vaikka he kykenevät sen todistamaan meidän omilla todisteilla!

Epävarmuus ei kuitenkaan kaikille sovi, joten vaaditaan totuutta asioista. Mikä se totuus sitten on?! Hitostako minä tiedän, oma kantani onkin: Totuus on se mikä toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti