tiistai 3. lokakuuta 2023

Kenen leipää syöt…



Jatketaan vielä samalla aiheella kuin edellinen, ”Pulpettiin mars!”, hajatuskupla johdatti.

Varmaankin ihan sattumalta vallanpitäjät ovat tarkkaan valikoineet ne historialliset hahmot, jotka nostetaan koulutuksessa positiivisessa valossa ja kuka nähdään ihmishirviönä. Otetaan esimerkiksi Machiavelli, jonka nimeä tungetaan mukaan aina kun jokin asia tulee esittää synkkänä ja salakavalana. Jos hänen teoksensa ”Ruhtinas” lukee valtavirtaisen narratiivin mukaisesti, se on teos joka opettaa ruhtinaita olemaan häikäilemättömiä. Mutta jos teoksen lukeekin toiselta kantilta, ehkäpä se on vain opaskirja kansalle että ”varokaa näitä kusipäitä”?

Aivan samalla tavalla myös Platon ja Aristoteles kuvataan tiettynä hahmona ja heidän tekstinsä tulee tulkita juuri tietyllä tavalla, mutta entä jos he, samoin kuin monet muutkin ajattelijat, peittelivät tarkoituksensa etteivät he itse päätyisi köyden jatkoksi? Kaikki he asuivat aikana, jolloin vallanpitäjien arvostelusta pääsi varsin pikaisesti tammiarkkuun. Ja kaikki elivät tarkasti omien vallanpitäjiensä valvovan silmän alla...

Nykypäivänä suuri osa vastarinnankiiskeistä tyydytään lähinnä maalaamaan julkisuudessa hulluksi tai vastaavaksi, mutta vaaralliset ajatukset tukahdutetaan yhtä kaikki. Kansa ei yleensä vaivaudu lukemaan ja tutkimaan yhtään monimutkaisempia teoksia ja akatemia tungetaan saman oikeamielisen muotin läpi ettei itsenäisiä ajatuksia vaan pääse sitä kautta karkuun. Muutosta tähän on tosin turha odottaa, koska sitä nyt on vasta se palttiarallaa 2500 vuotta yritetty opettaa kansalle vapautta hyvin pitkälti tuloksetta. Ehkäpä Aristoteles oli oikeassa, että osa ihmisistä haluaa olla orjia ja he tarvitsevat jonkin ruhtinaan päättämään puolestaan…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti