Sosiaalinen hyljeksintä

Vaikka sanonta meneekin että ”ei haukku haavaa tee”, tuo ihmisen aivojen johdotus osoittaa hieman toisin. Tunteet voivat nimittäin luoda hyvin samankaltaisia kipuja kuin fyysiset osumat, josta esimerkiksi Howard Schubiner, MD, on raapustanut useammankin opuksen (mm. ”Unlearn Your Pain” sekä ”Unlearn Your Anxiety and Depression”). Kivut ovat nimittäin aivojen tuotosta ja niille on ihan se ja sama mistä se negatiivinen reaktio saapuu. Tämä tosin ymmärretään usein väärin ja kommentoidaan, että on päässä vikaa tai että kuvittelee ne kivut. Kyllä, kaikki kivut ovat ”kuviteltuja” ja samalla ne ovat myös aitoja tuntemuksia, jotka jokainen yksilö kokee hieman eri tavalla, riippuen siitä miten hän on itse sen oppinut. Reaktio kipuun, aivan kuin kipureaktio itsessään kun ovat opittuja tapoja - hyvin harvoin vaan tietoisesti opittuja.

No mitä hittoa tällä nyt on merkitystä, opittu tapa, mitä sitten? Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä ja lauman hylkäämäksi joutuminen oli hyvin pitkälti ennenmuinoin kuolemantuomio. Asiaa onkin spekuloitu, että ehkäpä Homo Sapiensin ”voittokulku” johtuu juuri tästä asiasta - sosiaalinen hylkääminen aiheuttaa kipua. Ja mitä ihmiset yleensä tuppaavat tekemään niin tietoisesti kuin tiedostamattaan? He pyrkivät välttelemään kipua…

Kun yksilö oppii, että hylätyksi tuleminen johtaa kipuun, hän alkaa sitä niin pelkäämään kuin välttelemään. Ei siis kannata tehdä tahi sanoa mitään, mikä johtaisi lauman ärsyttämiseen - tervetuloa kollektivismi ja konformismi. Voidaan siis sanoa, että tämä laumakäyttäytyminen on ihmiselle luonnollinen ominaisuus. Opittu, juu, mikä kertoo myös sen, että siitä voi myös oppia pois… jos sen kokee itse aiheelliseksi. Ihmisen nimittäin täytyy itse haluta pääsemään vapaaksi omista opeista ja uskomuksistaan - toista voi yrittää auttaa, mutta muutoksen on lähdettävä sisältä. On kuitenkin olemassa eräs tapa ”pakottaa” ihminen oppimaan ja uskomaan johonkin asiaan.

Toisto.

Jos jotain asiaa toistetaan päivästä toiseen, ne yhteydet korvien välissä vahvistuvat ja juurtuvat sinne omaan maailmankuvaan. Hieno homma, niinhän sitä ihminen oppii kaikkea hyödyllistä! Kyllä, ja varsin paljon kaikkea haitallistakin…

Tee kuten käsketään, istu hiljaa, auktoriteetti tietää totuuden, on olemassa vain yksi oikea totuus (jonka me kerromme), toisten väärille vastauksille voi nauraa, näin olet hyvä kansalainen… ja muita hienoja oppeja, joita aletaan syöttämään esikoulusta lähtien lapsille. Sulavasti rullaava yhteiskunta tarvitsee tottelevaista kansaa ja siksi koulujärjestelmämme ensisijainen tehtävä onkin tuottaa näitä Matti ja Maija Meikäläisiä jotka kaikki ajattelevat samalla tavalla. Kun vähintään vuosikymmenen istuu koulun penkillä, varsin monelle ne ajatukset iskostuvat syvälle ajatusmaailmaan.

Ennenvanhaan oppilaiden fyysinen kurittaminen oli ihan jees ja siinä opettaja aiheutti kipua oppilaalle kun hän ei tehnyt mitä käskettiin. Nykyään fyysisen kivun aiheuttaminen on kiellettyä, mutta jostain syystä henkisen kivun aiheuttaminen on jees. Ja kun tiedetään, että aivot tulkitsevat nämä molemmat samalla tavalla, voitaisiin jopa väittää että tämä ”sallittu” henkinen pahoinpitely ei juurikaan eroa niistä vanhoista ja halveksuttavista keinoista. Opettajan ei edes itsensä tarvitse tehdä mitään, vaan sosiaalisen hylkäämisen uhka aiheuttaa jo sen kivun ja se on asia, jonka suuri osa lapsista oppii ja kantaa ne opit läpi koko elämänsä. Kuis meni, noin niinkun omasta mielestä?

Kaikki nämä julkiset medialynkkaukset, pelko&viha-kampanjat ”väärää mieltä” olevia kohtaan ja vastaavat ovat siis varsin sama asia, kuin jos ne kohteet piestäisiin. Valtion ohjaamana tätä voitaisiin pitää halveksittavana asiana, mutta se on nykypäivän normi. Tai no, ei mikään nykypäivän, vaan ihmiskunnan normi jo vuosituhansien ajoilta. Heidän valtaansa uhkaavat hakattiin, tapettiin tai eristettiin. Nykyään se kivun aiheuttaminen on vaan vähemmän fyysistä ja moninkerroin enemmän henkistä. Sivistynyttä, vissiin?

Onneksi hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, vaan asialle voi jokainen itse tehdä jotain. Fyysisiltä vammoilta välttyminen vaatisi varmaan vuosikymmenten treenin itsepuolustuslajeja, tosin silläkään ei voi kaikkea välttää. Henkisen kivun suunnalta homma toimii kuitenkin samalla tavalla, eli jokainen voi itse treenata mieltään ja näin välttyä suurelta osin siitä kivusta, joka aiheutuu mm. sosiaalisen hylkäämisen tapahduttua. Ikävä kommentti somessa voi siis helposti aiheuttaa kipureaktion ihmisessä, jos hän ei ole itse päättänyt puuttua asiaan. En nyt lähde tässä opettamaan sitä henkistä kestävyyttä, vaan se on jokaisen omalla vastuulla. Jos niissä kouluissa opetettaisiin moisia asioita sen sijaan että iskostettaisiin laumakäyttäytymistä, olisi yhteiskuntamme varsin eri näköinen. Ja vähemmän yllättävästi juuri siksi koulu, media ja poliittinen byroslaviamme toimivat juuri kuten ne toimivat - tottelevaisuus, eli teet kuten sanomme tai itket ja teet.

Kolme haitallista pakkoa

Ihmisillä on valtava määrä uskomuksia, joidenka mukaan jokin asia on pakollista tai vähintäänkin niin pitäisi jonkin asian olla. Kuitenkin ”pakko ei ole paskallekkaan, jos on omat housut” kuvaa varsin hyvin näitä tämän kaltaisia uskomuksia, joiden todenperäisyys on monasti varsin hataralla pohjalla sen jälkeen kun ne kyseenalaistetaan. Yleensä niitä omia uskomuksia ei kuitenkaan kyseenalaisteta juurikaan, ainakaan ennen kuin ne aiheuttavat suuria vaikeuksia arjessa… jos sittenkään. Vaikka elämä kuinka potkii päähän, niistä uskomuksista pidetään kiinni kynsin hampain.

Ei, nyt en puhu mistään uskomuksista johonkin suurempaan voimaan tahi maan muotoon, vaan varsin arkisista uskomuksista, jotka saattavat pilata ruhtinaallisesti yksilön elämän. Masennusta, vihaa, ahdistusta, käytöshäiriöitä ja ties mitä on odotettavissa, jos nämä uskomukset saavat hallita ihmisen elämää. Ja miksi eivät saisi? Ihminenhän on erehtymätön omissa uskomuksissaan! Vielä kun päälle isketään netissä niin yleinen kontekstin katoaminen, ei tarvitse ihmetellä miksi ne kaikki muut vaikuttavat niin sekopäisiltä netissä. Koska muut ovat automaattisesti väärässä ollessaan eri mieltä kanssasi… eikös?

Ensimmäinen näistä kolmesta varsin yleisestä uskomuksista on juuri tuo edellä mainittu uskomus - muiden täytyy olla kanssasi samaa mieltä, koska sinähän olet aina oikeassa. Kaikki omista näkemyksistä poikkeavat ihmiset ovat hulluja, tyhmiä, natseja, salaliittoteoreetikoita, lampaita tai mikä leimakirves nyt tilanteeseen sopiikaan. Ihmisten välinen kommunikointi on parhaimmillaankin varsin vajavaista ja kun ennalta ottaa asenteen että poikkeava näkemys on ”pahaa syntistä”, riita on valmiina. Nykyään joudutaankin laittamaan triggerivaroituksia kaikkialle, koska joku saattaa loukkaantua vääristä näkemyksistä - voi hellanlettas, vaavi ei saa nähdä eri mieltä olevien kommentteja? EU tosin haluaa ratkaista tämän ongelman kieltämällä ne ”väärät mielipiteet”, koska he tietävät olevansa aina oikeassa - siis omaavat irrationaalisen uskomuksen ja ollessaan vallassa muiden yli, nämä kuvitelmat että ovat vieläpä oikeutettuja päättämään asiasta muiden puolesta aiheuttaa melkoisen ongelman.

Toinen varsin arkinen uskomus on se, että kaikkien muiden täytyy kohdella sinua sillä tavalla kuin kohtelet heitä. Juu, varsin usein se vittuilu tulee takaisin, mutta yhtä lailla ihmiset uskovat hyvän käytöksensä tai anteliaan toimintansa saavan muut ihmiset toimimaan samalla tavalla heitä kohtaan. Jos ajattelet tekeväsi ”hyviä asioita” ja oletat kaikkien muiden sinua siitä kehuvan ja ylistävän, voin harmikseni todeta että ”älä unta nää”. Varmin tapa saada roppakaupalla pettymyksiä ja pitkässä juoksussa saada päälle masennus-diagnoosin on kuvitella, että kaikki muut arvostavat sinua kun teet mielestäsi ”hyvää”. Osa kyllä näin varmasti tekee, mutta ei läheskään kaikki ja juuri tämä ”kaikki” on siinä ongelmana. Toisinpäin ajateltuna samankaltainen uskomus luo myös omat haasteensa, eli ”kaikki muut ovat kusipäitä tein mitä tahansa”, tosin siinä harvemmin masentuu jos kohtaakin välillä mukaviakin ihmisiä.

Ja kolmantena uskomus, joka sopii kyllä ihan hyvin kolmivuotiaalle, mutta aikuisena siitä olisi ehkä hyvä päästä eroon: sinun täytyy saada kaikki mitä haluat. Ei mitä tarvitset vaan haluat. Tarpeiden tyydyttäminen on ihmiselle tärkeää ja ilman niitä perustarpeita saattaa hyvinkin tulla noutaja. Ihmiset kuitenkin useammin haluavat asioita - rahaa, mainetta, valtaa ja vähintäänkin sen mitä naapurillakin on, tosin vielä pikkasen enemmän. Kilpailuyhteiskunnassa tämä usein vielä käännetään niin, että jos et saa mitä haluat, olet luuseri ja itse vastuussa epäonnestasi. Päälle vielä kun ne omat valinnat haluista ulkoistetaan markkinavoimille, ovat katastrofin ainekset valmiina.

Samankaltaisia haitallisia uskomuksia on ihan jokaisella ja ne vaikeuttavat elämää enemmän tai vähemmän. Mitä tiukemmin ihminen pitää omista uskomuksistaan kiinni, sitä epätodennäköisempää on että ihminen huomaisi joidenkin uskomustensa olevan suurena osana ongelmia elämässään.

Miten nämä uskomukset sitten oikein syntyvät? Eikait niitä nyt sentään koulussa opeteta ja kaikkihan nuo nyt tietää, etteivät ne pidä paikkansa? Jollain tasolla juu, niin tietää, mutta se ei millään tavalla estä niihin uskomasta ja näiden uskomusten sitten haittaavan elämää. Ja juu, näitä uskomuksia ikävä kyllä vahvistetaan koulussa varsin runsaasti. Uskomusten synty voidaan yksinkertaistaa seuraavanlaisella mallilla:

Kaikki lähtee jostain kokemuksesta, jonka aistiemme kautta vastaanotamme. Se kokemus välittömästi käy läpi prosessin, jossa sisään tullut tieto ”siivotaan” poistamalla, yleistämällä ja vääristämällä havaintoja. Tämän jälkeen tieto muutetaan kieleksi, tarinaksi, jota loogiset aivomme käsittelevät. Luotu tarina sitten kyseenalaistetaan esimerkiksi vertaamalla sitä aikaisempiin kokemuksiin ja sille kehitetään merkitys oman uskomusjärjestelmän mukaisesti. Ja sitten alkaa kertaaminen - mitä useammin sama ketju toistuu, sen luotettavampana sisäistä tarinaa pidetään ja kun se toiston kautta muuttuu varmuudeksi, tarina vahvistetaan uskomukseksi.

Koska se toisto pelaa niin suurta osaa sekä oppimisessa yleensä kuin uskomusten muodostuksessa, kuinkahan suuri sattuma onkaan, että meille pienestä pitäen koetetaan takoa kaaliin tiettyjä asioita ja media toitottaa 24/7 samoja viestejä? Yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi!

Machiavellit luettuna jenkeissä?

Jos haluaa kylmän pragmaattista näkemystä politiikasta ja vallasta, Niccolò Machiavellin ”The Prince” ja ”Discourses on Livy” (ja mikäettei hänen ”Art of War” päälle) ovat loistavia teoksia. Monelle Machiavelli edustaa kaikkea mikä on väärin tai pahaa, vähintäänkin julmaa, kun osalle hänen näkemyksensä ovat puhdasta timanttia jota kannattaa kuunnella. Ruhtinas (The Prince) on joidenkin mukaan ohjekirja, toisten taas satiirinen piilovittuilu hallitsijoille. Jokainen päättäköön itse oman kantansa.

Ovatko hänen näkemyksensä kuinka sopivia nykyaikaan, kun otetaan huomioon se reilun 500:n vuoden harppaus etenkin teknologiassa? Hyvinkin, väittäisin. Ja kun näin sivusta seuraa mitä jenkeissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana, oma arvioni on että Trumpin puolella Machiavellit on tavattu tarkkaan ja tulkittu nykymenoon sopivaksi. Epäilisin että kyllä sitä muuallakin on näitä opuksia tutkittu tarkkaan, mutta käytännön toteutus on joko jäänyt tahallaan väliin, tahi ymmärretty päin honkia. Toki tämä näkemys perustuu omaan tulkintaani Machiavellin näkemyksistä, joten asiasta saa olla vapaasti eri mieltä - aivan kuten Machiavellikin taisi toivoa.

Jo kampanjansa aikana Trumpin puoli osoitti strategisen osaamisensa ja joukkovoiman valjastamisen. Se oma kansa ”aseistettiin” ja lähetettiin niin sosiaaliseen mediaan kuin kaduille vääntämään kättä kaikkien kanssa. Selvä viesti, yksinkertainen aate (MAGA) ja kampanjan kruunasi messiaan tavoin ”fight fight fight”. Vaikka media maalasi ja maalaa edelleenkin ainakin Suomessa Trumpista hullun megalomaanisen narsistin, mitä hän voi hyvin ollakin, en tiedä kun en tunne miestä, hänen tiiminsä osasi muuttaa peliä riittävästi että pystyivät sen voittamaan itse tekemillä säännöillään - ei niillä vanhoilla, joissa voittajaksi Biden kruunattiin neljä vuotta aikaisemmin. Rakkaus tai viha, on ihan sama kummalla kannalta Trumpista on, kaikki puhuivat hänestä ja toiston vaikutus taisi päästä unohtumaan pahemman kerran demokraateilla, kuin myös Suomen medialla…

Itse en ole puolesta enkä vastaan Trumpin valintaa presidentiksi, koska en edelleenkään kannata kenellekään valtaa muiden ylitse. Sanoo sitä sitten hullun tuuriksi tai mestarilliseksi strategiaksi, ei voi kuin nostaa hattua hienosta pelistä. Musk pelasi oman osansa myös kunnioitettavasti ja hänen kantansa sananvapaudesta, vaikkakin joiltain tietyiltä osin varsin arveluttavia, sopii hyvin vahvasti vanhasta opittuun - Machiavellin aatteeseen totuudesta ja sen soveltamisesta tilanteeseen. Ja ei, en ”kannata” Muskin teknokraattista ajattelua monessa kohtaa, mutta kuten sanotaan, kansa äänesti, pulinat pois.

Machiavelli oli harvinaisen vivahteikas ajattelija ja hänen näkemyksensä ovatkin osoittautuneet jälleen kerran voitokkaiksi. Asiat eivät koskaan olleet absoluuttisia, vaan lähes jokaiseen ohjeeseen ja hyveeseen liittyy ”mutta”. Juuri tämä sopeutuvuus tilanteeseen on piirre, joka tehokkaissa johtajissa paistaa läpi. Ei niinkään ”hyvissä” tai ”oikeamielisissä”, vaan nimenomaan tehokkaissa johtajissa, joita ei lännen suunnalta kyllä kannata edes yrittää etsiä. Kansa on pitkään valinnut lännessä ne kiiltokuvapojat, joita media on hehkuttanut ja tulos on… noh, sen mukainen. Kansa saa toki aina näköisensä johtajan, mikä johtunee siitä että peilin paikalla on lähes poikkeuksetta idioottilaatikko ja se ”näköinen” on se mitä halutaan.

Sitten itse asiaan, eli miksi ihmeessä ajattelen Trumpin tiimin olevan Machiavellin oppien sisäistäneitä janttereita? Aloitetaan liittoumista, joita iso-M suositteli kunnioittamaan… siihen asti kun niistä on itselle hyötyä. Ystävällisiä valtioita autetaan konflikteissa, mutta samalla pidetään mm. silmä kovana mahdollisuuksista heikentää niitä tai saada ne liittolaiset riippuvaiseksi sinusta. Oikeamielinen hallitsija seuraa maan lakeja, jakaen kuitenkin siinä samalla sille omalle porukalle korkeita asemia näin pönkittäen omaa hallintoaan. Ja päälle, ole rehellinen kansalle, koska massojen viisaudesta on hyötyä, mutta huijaa heitä, jos se tekee heistä parempia, hyveellisiä kansalaisia.

Suurin erimielisyys tällä hetkellä onkin se, että mitä ne ”hyveet” oikeen kuuluisivat olla. Demokraattien hallitsema länsi, mitä Euroopassa edelleenkin kumarretaan, perustuu enemmänkin näin rankasti yleistäen woke-arvoihin jossa kaikki eri mieltä olevat ovat natseja. Asioista saa olla vain yhtä mieltä ja muut näkemykset on estettävä. Kansaa kohdellaan kuin herkkusieniä (pidetään pimeässä ja syötetään paskaa) ja peilin sijaan kansa katsoo töllöstä mitä mieltä tänään kuuluu olla. Konformismi on siis ainoa hyve. Mitä ne Trumpin puoleen hyveet sitten ovat? MAGA! Eli… kas kummaa, NLP Milton mallin mukaisesti ”jokainen tulkitsee sen omalla tavallaan” eli ovat tyytyväisiä omaan kantaansa… tai vaihtoehtoisesti vihaa kaikkea mitä se edustaa. Puhdas propagandistinen temppu, mutta hei, yhteiseksi hyväksi ja silleen!

Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden ”todisteena” tälle Trump-Machiavelli yhteydelle: ajatus siitä että oma kansa ensin, vaikka se tarkoittaa lyhyellä aikavälillä julmuutta, mutta pitkällä aikavälillä kansan parasta. Näin itse tulkitsen Machiavellin aatteiden ytimen. Mitä se ”kansan paras” sitten oikeasti on, se taas on jokaisen pääteltävissä itse. Aivan samoin kuin mitä toimia pitää julmuutena. Ihmiset ovat poteroituneet niin vahvasti omiin arvoihinsa ja aatemaailmoihinsa, että keskustelu eri ryhmien kesken on lähes mahdotonta. Kaikki julistavat olevansa itse oikeassa, hyveellisiä ja oikeamielisiä, siinä kun vastapuoli on pahoja syntisiä (natseja tai kommareita, puolesta riippuen). Vahva kansa tarvitsisi yhteisen arvopohjan, mutta sitä taitaa nykypäivänä olla turha etsiä?

Elämmekin mielenkiintoisia aikoja. Suuret johtajat kertovat olevansa hyveellisyyden perikuvia ja heidän kannattajat lähestulkoon palvovat näitä idoleita. Se kuka määrää yleisen mielipiteen on se taho joka on oikeasti vallassa, mistä seuraakin kysymys: vaikka tirehtööri vaihtuukin sirkuksessa, muuttuuko muu kuin näytöksen ohjelmanumerot? En nimittäin näe Trump&Musk kaksikon kaatavan rahan valtaa ja kun emme tiedä mitä suljettujen ovien takana oikeasti sovitaan, ei ole mikään hullu salaliittoteoria väittää, että seuraamme vain seuraavaa kautta tässä esityksessä.

Hattua pitää kuitenkin nostaa Trumpin tiimille hienosti pelatusta pelistä. Machiavellin opit on sisäistetty ja jos hän sattuu olemaan oikeasti hyveellinen johtaja, saatamme siirtyä uuteen kukoistuksen aikakauteen vaikka ulospäin osa toimista vaikuttaakin varsin sydämettömältä pragmaattisuudelta. En kuitenkaan pidättele hengitystäni sen suhteen, vaan epäilisin tämän neoliberaalin tuhokapitalistisen mallin jatkavan voittokulkuaan. Mitä se meinaa kansalle? Samaa kuin ennenkin, eli lähtee tuhkatkin pesästä ja on ihan omaa syytäsi jos et kilpailussa pärjää. Sama muutos saattaa olla edessä ympäri Eurooppaa, jos Trump vaikuttaa onnistuvan talouden korjaamisessa. Suomessa tullaan sitten perässä jahka EU:n herrat sen sallivat - on nimittäin hyvinkin mahdollista, että vanha byroslaavinen malli vetelee viimeisiään teknokraattien jyrätessä yli. Kuten jo sanoinkin… elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kontekstin katoamisesta ja välinpitämättömyydestä

Sarkasmi ei näy fontissa. Somessa tulee harva se päivä vastaan keskusteluja, joissa yksi tai useampi kommentti sopii viestiketjun henkeen kuin nenä otsaan - mistä ihmeestä tuo tuohon ilmestyi?!

Kyseessä on ilmiö, jota kutsutaan kontekstin katoamiseksi tai romahtamiseksi (context collapse). Joku ulkopuolinen liittyy mukaan keskusteluun täysin tietämättömänä mikä sen keskustelun konteksti edes on. Puhtaalta vittuilulta kuulostava keskustelu saattaa olla vain muutaman tutun normaalia läppää, missä tarkoitus ei ollut missään vaiheessa ottaa kommentteja tosissaan, vaan hyvässä hengessä kevyttä kenttävittuilua.

Kuvitellaan tilanne, missä olet saapunut juuri ravintolaan ja tarjoilijan ohjatessa sinut pöytääsi, satut kuulemaan viereisen pöydän keskustelusta pienen osan. Kuinka sopivana pitäisit osallistua keskusteluun kertomalla oman kantasi sen muutaman kuullun lauseen perusteella? Juu, netissä voi yleensä lukea ne aikaisemmat viestit ja koettaa päästä jyvälle mikä meininki, mutta jos et tiedä/tunne muita osallistujia, kuinka soveliasta on liittyä mukaan keskusteluun tuosta vaan?

Tietysti jos joku siinä nettikeskustelussa on mielestäsi väärässä, on jokaisen velvollisuus mennä korjaamaan se virheellinen tieto! Etenkin, jos aihe kiinnostaa itseä ja muut keskustelijat ovat selvästikin joko tietämättömiä tai tyhmiä, siihen kuuluukin mennä väliin! Suurin osa netin ”keskusteluista” eivät kuitenkaan taida olla varsinaisia keskusteluja, vaan joku sattuu kirjoittaa aloitukseen jonkin oman hajatelmansa tahi kommentin ja sen jälkeen popparit esiin kun kylähullut saapuvat paikalle. Todella terve tapa yhteiskunnan tasolla, eikö totta?

Sosiaalisen median algoritmit ovatkin luoneet tämän uuden trendin, missä entisen ”näet ketä seuraat”-mallin mukaisten lajittelujen sijasta ihmisille näytetään ”saatat olla kiinnostunut tästä (ja sen vuoksi tulet viettämään lisäminuutteja alustallamme)”. Ja kun täysin sattumanvaraisten tyyppien maailmankuva on itselle täysin tuntematon, on lähes mahdotonta päästä jyvälle mikä on se konteksti oikeasti siinä näkemässäsi julkaisussa - elikkä, kontekstin katoaminen.

Tämän keskusteluja pilaavan luonteen lisäksi lukemattomat eri algoritmit vielä kaiken päälle tekevät ihmiset välinpitämättömiksi sille, mille he altistuvat. Sen sijaan, että ihmiset tietoisesti etsisivät tiettyjä asioita, jotka heitä kiinnostavat tai koskettavat, algoritmit tunkevat ihmisten naamalle mitä joku muu ajattelee olevan se oikea juttu. Kyllä, joskus ne ”sinulle suositellut” julkaisut saattavat johtaa johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen asiaan, mutta varsin usein algoritmit ohjaavat ihmisiä aiheisiin, jotka saavat lähinnä tunteet pintaan… ja sitä kautta ihmiset sidottua jopa tuntikausiksi täysin merkityksettömiin ”keskusteluihin”.

Entäpä kuinka usein jonkin aloituksen tekijä itsekään sen tarkemmin pohtii niitä syitä julkaisun tekemiseen? Naamakirja kysyy ”mitä mietit?” ja tuleehan siihen vastata, kertomalla ne sattumanvaraiset juuri sen hetken ajatukset kaikkien muidenkin tietoon! Ja kun muut liittyvät mukaan ilman sen suurempaa päämäärää, mikä voisikaan mennä pieleen? Toki jotkut ovat varsin tietoisia niistä syistä miksi ja miten he osallistuvat keskusteluun, mutta kun nämä eivät muille ole selviä, somekeskustelut päätyvät usein turhaan riitelyyn ja vääntöön.


Ratkaisu ongelmaan

Alexander C. Karp kirjassaan ”The Technological Republic: Hard Power, Soft Belief, and the Future of the West” pyrkii ratkaisemaan tämän keskusteluongelman, kuin myös siinä sivussa koko ”länsimaisen demokratian” nykypäivän haasteet. Ratkaisu on varsin yksinkertainen, elegantti ja samalla kuin suoraan niistä tsiljoonasta sci-fi dystopiasta: teknokratia. Tekoälyavusteisesti luodaan yhteiset arvot ja säännöt, joita kaikki noudattavat tiedostamattomasti, koska heidät on manipuloitu toimimaan halutulla tavalla. Demokratiaa! Ei ei, vaan toimiva tasavalta, eli kansa tekee mitä herrat käskevät.

Jos algoritmit valjastettaisiin silleen ”oikein”, mainostulojen kartuttamisen sijasta kansa kyettäisiin suostuttelemaan käyttäytymään juuri halutulla tavalla. Heille esitettäisiin ”oikeita” mielipiteitä ja ”oikeaa” keskustelukulttuuria, jonka hyvä kansalainen sitten mallintaisi omaan käytökseensä. Kaikki ”väärät” mielipiteet tulee myös poistaa näkyvistä, koska valtion velvollisuus on pitää ihmisten arvo- ja ajatusmaailma ”puhtaana”. Kaikki tämä olisi jo nyt saavutettavissa, jos päättäjillä olisi siihen tahtoa… ja kansa riittävän auktoriteettiuskoista.

Kuten saatoit arvata, en nyt ole ihan samoilla linjoilla Karpin kanssa. Kyllä, hänen ehdotuksensa loisi todennäköisesti varsin säyseän yhteiskunnan, joka olisi pääpiirteittäin hyvinkin yhtenevä, mutta Demolition Man leffan nähneet saattavat huomata tiettyjä yhtäläisyyksiä ehdotettuun malliin nähden. Kysymys onkin siitä, kuinka paljon yksilön vapauksia voidaan riistää ja rajoittaa sen kuuluisan ”yhteisen hyvän” vuoksi? Paljon, jos kysytään teknokraateilta, joihin myös Elon Musk kuuluu. Sananvapaus, mutta ei tavoittavuuden vapaus, sanoi Musk X/Twitterin logiikasta aikoinaan puhuessaan - saat ihan vapaasti huutaa tuuleen, kukaan ei kuule huutoasi, ellemme ”me” sitä hyväksy.

Itse lähtisin näitä keskustelun ja välinpitämättömyyden haasteita ratkaisemaan henkilökohtaisella vastuulla, mutta aniharva haluaa olla vastuussa asioistaan. Aina vähän saa vittuilla, mutta tarvitseeko sitä nyt jokaiseen keskusteluun tunkea mukaan? Aivan samoin kuin ottaa vastuu siitä, mitä sieltä netistä hakee, sen sijaan että antaa algoritmin ehdottaa sinulle mitä sen mielestä haluaisit nähdä seuraavaksi. Kyllä, algoritmeja voi hyödyntää monella tavalla etsimään johonkin tiettyyn aihealueeseen liittyvää tietoa, mutta siinä kohden kun tiettyjä näkemyksiä piilotetaan ja toisia nostetaan tietoisesti pinnalle, olemme varsin lähellä Orwellin kuvailemaa maailmaa jossa ihmiset eivät kykene enää ajattelemaan väärin. Olemalla itse tietoinen omista motiiveistaan kaikessa toiminnassaan pääseekin pelottavan lähelle todellista vapautta, eli vapautta valita just kuten itse meinaa eikä miten joku muu haluaa.

Politiikasta, taas vaihteeksi

Kuten aina, kun vaalit lähestyvät, kansasta tulee yht'äkkiä politiikan kokemusasiantuntijoita. Jokainen tietää sen oman kantansa olevan totuus ja sen oman kannattamansa puolueen olevan pelastaja - kunhan siis vaan kaikki äänestävät oikein, maailma pelastuu! Todisteiden valossa kansat ovat siis vuosisatoja vissiin äänestäneet pieleen ja voivat syyttää nykyisestä tilanteestaan vain ja ainoastaan itseään, eikö totta? Näin vaaleja kohti jälleen madellessa ajattelinkin taas aiheuttaa runsaasti pahennusta ottamalla kantaa aiheeseen! Herneet valmiiksi, taas mennään?

Alkuun kuitenkin pieni alustus mistä suunnalta tätä sirkusta ollaan katsomassa. Vaikka takanani onkin reilu vuosikymmen aihealueen tutkimista ja pohtimista, aina Harvardin ja Princetonin oppeja myöden, nämä näkemykset ovat omia tulkintojani niin käsiteltävistä aiheista, kuin niistä termeistä joita käytän. Suurin osa kuvittelee tietävänsä totuuden ja sen ainoan oikean määritelmän joka sanalle, mutta todellisuudessa jokainen näkee ja määrittelee ihan kaikki asiat sillä täsmälleen omalla subjektiivisella tavallaan. Tämän näkemyksen voi siis jokainen sitte hylätä tai hyväksyä, ihan miten haluaa, mutta suosittelisin jokaista sen ainoan oikean totuuden mielestään tietävää nukkumaan sen pakkomielteensä pois ja kasvamaan aikuiseksi.


Suomi on tasavalta, ei demokratia

Perustuslain ensimmäinen luku ja momentti - ”Suomi on täysivaltainen tasavalta.”

Siitä onko Suomi sitten demokraattinen tai täysivaltainen voidaankin olla montaa mieltä, mutta valtiomuoto on varsin yksiselitteisesti tasavalta. No mitä sitten? No sitä sitten, että se eduskunta on vallassa kansan ylitse, kansa ei ole vallassa. Näin yksinkertainen asia, eli monarkian sijaan (eli yksinvalta) meillä on se eduskunta vallassa ja se sanoo mitä kansan pitäisi tehdä, ja jos ei tee, se usuttaa väkivaltakoneistonsa kansalaisen perään. Vallanjako-opin mukaisesti se valta kuuluisi sitten jakaantua eri osiin, mutta enemmistöhallituksen ja tiukan suitsinnan niin oikeusjärjestelmän kuin poliisin suhteen meillä valta on tarkasti yksissä käsissä: sen hetkinen hallitus. Kaksoisvaltio sitten voi auttaa tahi haitata sen toimintaa, mutta kaikista päätöksistä ja päättämättömyyksistä saamme niin kiittää kuin kirota tuota muutaman puolueen hallussa olevaa osaa. Ja kun laillistettu ryhmäkuri pitää kansanedustajat ruodussa, käytännössä hallitusvalta on siellä olevien puolueiden johdolla, ei niillä ehdokkailla. Sama hallinta valuu sitten kunnalliselle tasolle ja pahoinvointialueiden johtoon, koska ne kaikki ovat osia samasta verkostosta. Suosiokilpailulla siis päätetään mihin suuntaan maata viedään ja paras myyntimies voittakoon ne vaalit. Demokraattista? Ei juurikaan, mutta näillä mennään.


Suomen ”pohjoismainen malli” perustuu sosiaalidemokratian ideaan

Ei, Suomi ei ole sosialistinen, kommunistinen eikä puhtaasti kapitalistinen maa, vaan sosiaalidemokraattinen. Tämä aate itsessään on taas kapitalistinen, eikä sosialistinen, joten kaikki vapaata markkinataloutta kannattavat voivat nyt katsoa peiliin syyllistä etsiessään. Sosiaalidemokratian idea kun on se, että valtio ”omistaa” luonnolliset monopolit (tiet, sähköverkot, koulut, sairaalat jne) ja pitää huolta infrastruktuurista, mahdollistaen yksityiselle rahalle mahdollisimman vapaan pelikentän sekä loputtoman halvan mutta hyvin koulutetun työvoiman. Hallinto myös tarjoaa väkivaltamonopolin palvelut sitä kaipaaville sekä sosiaaliturvan avulla varmistavat, ettei päähän potkitulla kansanosalla tule tarvetta nousta kapinaan.

Kun siis valtio yksityistää omaisuuden, se siirtää kansan omaisuutta yksityisille tahoille - puhdasta kapitalismia. Kun valtio nostaa veroja että se kykenee maksamaan yksityisiltä pankeilta ottamaansa velan korkoa, sekin on puhdasta kapitalismia. Kun valtio myy nämä kaikki tarinat kansalle niiltä itseltä varastamillaan rahoilla, hyödyttäen niin valtiota kuin isoa rahaa, arvaappas kumpaa se nyt sitten on? Se, että nykyään ”vasemmistolaisena” pidetään tätä edistyksellistä wokekulttuuria ja jenkeistä demokraattien ajamaa agendaa on vain hienosti rakennettua propagandaa uskottelemaan kansalle, että yhteistyö on se mörkö.

Kapitalismin kolme peruspilaria kun ovat vapaat markkinat, kilpailu ja voitontavoittelu. Vapaita markkinoita ei voida koskaan saavuttaa, koska ne kaksi muuta osaa, kilpailu ja voiton tavoittelu, ajaisivat sen ylitse saman tien. Siksi ”tarvitaan” valtioiden puuttumista vapaisiin markkinoihin, että voidaan luoda illuusio vapaista markkinoista. Neoliberalismi, joka on se vallitseva ajatusmaailma koko maailman politiikassa on vain turboahdettu kapitalismi, jossa kilpailulla määritellään voittajan lisäksi se, kuka on oikeassa. Eli se kenellä on isoin tykki tai paras propagandakoneisto määrittää totuuden, tykkäsitpä siitä sitten tai et.


Kuka sitten oikeasti on vallassa?

Se, kuka luo rahan tämän sirkuksen pyörittämiseen. Kaikki valtiot ovat alisteisia pankeille ja ne muutamat yritykset luopua niiden vallasta ovat johtaneet aina vallanvaihtoon joko pakolla tai suostuttelulla. Seteliselkärankaiset poliitikkomme eivät edes kuvittele vastustavansa pankkien valtaa, vaan he suoltavat ylhäältä saneltua politiikkansa vapaaehtoisesti. Koska kansa uskoo sen ”oman puolueensa” ajavan heidän asiaansa, koko maan pyörittäminen onkin varsin helppoa. Se mihin suuntaan geopoliittiset tuulet puhaltavat toki vaihtelee, mutta joka ikinen ryhmittymä uskoo yhteen ja samaan asiaan: he ovat oikeutettuja valtaan muiden ylitse ja se heidän ideologiansa on ”oikea” vaihtoehto ihan kaikille. Pankkiireille sillä mitä ideologiaa kukakin poliittinen johtaja ajaa, ei ole tuon taivaallista väliä. Kunhan massi kulkee oikeaan suuntaan, pankkiirit ovat tyytyväisiä.

Eri ryhmittymät ja aatesuunnat toki kilpailevat jatkuvasti keskenään ja se sydämiin ja mieliin vetoaminen on osattu jo piiiitkän aikaa. Enemmistö kansasta tulee aina uskomaan herrojensa tarinoita ja he ottavat ne omiksi uskomuksiksiin mukisematta. Suurin osa ei edes kuvittele kyseenalaistavansa sen hetkistä järjestelmää. Kyllä, aina välillä tapahtuu sitten uusia suuntia, joidenkin mukaan ”heiluri heilahtaa”, eli oikealta vasemmalle ja takaisin. Mutta itse järjestelmä? Se säilyy ja muovautuu uusiin tilanteisiin. Tämän hetkinen ”hyvien ja pahojen” taisto on vain sirkusesitys, jossa todelliset voittajat nauravat matkallaan pankkiinsa.


Voitaisiinko asia korjata?

Toki, kaikki ihmisten kehittämät rakenteet voidaan luoda uudelleen ja niitä voidaan viilata iskuun. Kysymys tulisikin kuulua: halutaanko asia korjata? johon vastaus on yksiselitteisesti ei. Tämä nimittäin vaatisi ihmisten kehittyvän ja alkavan ottamaan vastuun teoistaan sekä sanoistaan. Ja kuka sitä nyt haluaisi olla vastuussa itsestään?! Joku muu hoitaa, joku muu kantaa vastuun, joku muu korjaa ja parantaa asiat. Enemmistö ihmisistä haluaa pikakorjauksen, ihmeparantumisen ja valmiin oikean ratkaisun kaikkiin asioihin. Sori nyt vaan, mutta niitä ei ole, ei tule. Siksi enemmistö jälleen kerran ensi vaaleissa marssii kiltisti äänestyskoppiin, valitsee listasta pienimmän pahan ja purnaa seuraavat neljä vuotta siitä, kun muut äänestivät väärin.

Osa taas lähtee ehdokkaaksi tai jopa koettaa luoda uuden puolueen, joka pelastaa kaiken! Toivossa on hyvä elää sanoi lapamatokin, mutta kun edelleenkin se oikeassa oleminen perustuu (suosio)kilpailuun, olisi kisattava sillä samalla kentällä muiden tekemillä säännöillä. Ja mitäpä veikkaat voiko muiden luomilla säännöillä voittaa kilpailussa? Siksi kaksikko Trump & Musk loivat uudet pelisäännöt suosiokilpailuun… tosin molemmat kyllä tietävät, että he eivät ole läheskään siellä nokkimisjärjestyksen huipulla. Kansan suunnalta katsottuna toki, he ovat nyt kukkona tunkiolla, mutta todellisuudessa… he vain pelaavat rooliaan tässä suuressa pelissä. Mutta kuulemma sillä on suurikin merkitys, että minkä värinen saapas sitä päällesi tallaa.

Itse näen sen saappaan värin merkityksettömänä, tosin onhan se hieman helpompaa olla kun näkee edes osittain samalla tavalla asiat kuin sen hetkinen sirkusjohto.

… tulipa taas paasattua vanhaa asiaa. Näistä asioista ei tosin juurikaan kannata edes puhua, koska mitään massiivista muutosta ei ole näköpiirissä. Juu, asiat ovat toki muuttuneet vuosisatojen saatossa, mutta varmaankin ihan sattumalta näistä samoista asioista on kirjallisuutta vuosituhansien saatossa tehty vaikka & kuinka, eivätkä ne alkuperäiset ongelmat ole siitä mihinkään muuttuneet. Niin mitkä alkuperäiset ongelmat? Sen joutuu jokainen päättelemään itse.

Kommunikoinnin neljä vaihetta

Ihmisten välisessä kommunikoinnissa on runsaasti kohtia, joissa se voi mennä pahasti metsään. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin vastuussa vain siitä omasta osastaan, mikä aiheuttaakin sitten useita erimielisyyksiä jo itsessään - joidenkin mukaan kaikki on sanojan vastuulla, joidenkin mukaan taas kuulijan. Jos siis haluaa silleen oikeasti saada selville menikö se kommunikointi kuten haluttiin, tulisi jokainen vaihe varmistaa sen menneen oikein. Käytännössä näin ei juurikaan tapahdu, koska se veisi aivan liian paljon aikaa ja vaivaa päästä eteenpäin. Ehkäpä siihen olisi kuitenkin aina välillä syytä…

1) Mitä aion sanoa. Tämä osa tapahtuu jokaisella siellä omien korvien (tai jalkojen) välissä. Mikä on se tarkoitus sille pian suusta ulos pulpahtavalle äänelle. Mikä on se ajatus joka halutaan toiselle välittää. Osa tosin sanoo ensin ja ajattelee mitä tuli sanottua sen jälkeen, mikä johtuu varsin usein siitä, että se looginen osa aivoista ei ollut ratissa vaan ne tunteet.

2) Mitä sanon. Tässä kohden ne sanat sitten tulevat ulos suusta tai näppäimistön kautta ruudulle (tai hanurista). Jokaisella on se oma tapansa muodostaa ne lauseet ja mitä sanoja kukin käyttää kuvaamaan mitäkin asiaa. Yleinen kuvitelma kun on, että ihmiset käyttävät sanoja samalla tavalla muiden kanssa, vaikka todellisuus ei voisi joissain tapauksessa olla kauempana. Jos siis haluaa saada sen oman osansa sanottua mahdollisimman selkeästi, tulisikin käyttää sanoja jotka ainakin noin pääpiirteittäin ymmärretään yleisesti samalla tavalla, tahi sitten pyrkiä antamaan enemmän kontekstia sanottuun. Jokainen kuitenkin kommunikoi sillä omalla tavallaan ja jos on itse tyytyväinen, että se oma aie tuli puettua oikein sanoiksi, heitetään se pallo sinne kuulijalle.

3) Mitä kuultiin. Kuin se rikkinäinen puhelin, aina se kuulija (tai lukija) ei välttämättä saa edes sitä viestiä vastaanotettua täsmälleen siinä muodossa kuin se lähetettiin. Sarkasmi ei näy fontissa, mutta äänenpainosta voidaan usein kyetä jo lukemaan osa siitä viestistä. Jos sanoma on yhtään pidempi, alamme yleensä jo yleistämään viestiä sekä poistamaan mielestämme turhia täytesanoja, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa vääristää sanomaa melkoisesti. Tämän lisäksi vielä tulkitsemme ne sanat mahdollisesti hyvinkin eri tavalla kuin mitä se sanoja itse niiden merkitykseksi päässään määrittää.

4) Mitä oletettiin. Olikohan se sanottu nyt jotain positiivista vaiko negatiivista? Kritisoitiinko minua juuri äsken vai oliko se vain palautetta? Mitähän se nyt oikein aikoi tuolla tarkoittaa? Oletamme melkoisen määrän asioita sen toisen sanoista ja kyllä, joskus ne oletukset jotka perustuvat niin aistihavaintoihin kuin aikaisempiin kokemuksiin osuvat kohdalleen… mutta varsin usein ne menevät ”hieman” pieleen. Jos toinen sanoi ”Hyvää huomenta!”, ennakko-olettaman ollessa ”vittuileksä?” siinä voi mennä se kommunikointi karvan verran pieleen, eikö totta?

Jos siis haluttaisiin kommunikoida sillä tasolla, että molemmat osapuolet kuulevat mitä se toinen oikeasti halusi sanoa, tulisi joka välissä kysyä siltä toiselta toistaa mitä äsken sanottiin, ei sanasta sanaan vaan omin sanoin. Etenkin riitatilanteissa olisi ensiarvoisen tärkeää saada edes jonkin asteinen varmuus että viesti meni perille ja ymmärrettiin mahdollisimman tarkasti kuinka se oli tarkoitettukin. Helpoin tapa tähän on hyvin yksinkertaisesti tosiaan pyytää toistamaan juuri äsken sanottu omin sanoin ja sitten korjata mahdollisesti ne väärinkäsitykset. Vasta sen jälkeen kun yksi osapuoli on tyytyväinen siihen, että hän tuli kuulluksi, se vastaanottaja voi kertoa oman vastauksensa, joka myöskin sitten toistetaan taas omin sanoin kuulijan toimesta. Hidasta? Kyllä, ehdottomasti, ja samalla ensiarvoisen tärkeää jos molemmat osapuolet oikeasti kunnioittavat sen toisen näkökantaa.

Ja sitten arjessa, etenkin nettikeskusteluissa, tilanne on täysin toisin. Kaikki laukovat mitä sylki suuhun tuo ja oletus on aina että kaikki muut ovat tyhmiä ja vain vittuilevat, siinä kun itse on aina oikeassa. Leimakirveellä voi kuitata minkä tahansa argumentin ja tuntea itsensä voittajaksi. Sanotaankin, että nettikeskustelu on ”toksista” ja ihmiset pakenevat omiin kupliinsa missä voivat taputella toisiaan selkään. Miksi näin? Väittäisin, että syy on varsin yksinkertainen: ihmiset eivät ajattele loppuun asti mikä on se aie sanomisensa takana, he eivät harkitse sen kummemmin käyttämiään sanoja ja miten asian esittävät, lukijat eivät vaivaudu lukemaan kirjoitettua kunnolla ja vääristävät viestin heti alun alkaen ja sitten päälle vielä oletuksena on se, että kaikki eri mieltä olevat ovat pahantahtoisia, tyhmiä ja päästään sekaisin. Mikä siis voisikaan mennä ihmisten välisessä kommunikoinnissa pieleen?

Pikku-Albertit

Sielä 1900-luvun alkuvaiheilla tiede, etenkin psykologian alueella, oli melkoinen villi länsi. Toinen toistaan… miten sen sanoisi… kekseliäämpiä ihmiskokeita suoritettiin ilman sen suurempia murehia eettisistä kysymyksistä. Pikku-Albert koe oli yksi näistä 1920 tienoilla tehdyistä tempauksista, jotka nykymittapuulla ”eivät voisi koskaan toistua”, tosin tästä hieman myöhemmin lisää. Pavlovin jalanjäljissä ehdollistettuja reaktioita tutkittiin runsaasti ja tarkoitus olikin selvittää, onko pelko myös yksi opittu asia, vaiko luonnollinen reaktio. Mitä veikkaat kumpi se on?

Tässä surullisenkuuluisassa kokeessa pikku-Albert, hieman alle vuoden vanha taapero, leikki ensin päiväkausia labrassa kilttien setien ja tätien kanssa eri leluilla ja eläimillä. Oli rottaa, kania ja mitä lieneekään, jotka kaikki lähinnä huvittivat ja kiinnostivat Alberttia. Noh, sittenhän se jokusen päivän päästä vedettiinkin ässänä hihasta, että mitäs jos annetaan se rotta tulla viereen ja pamautetaan Albertin takana kova ääni jonninsortin lyömäsoittimella. Toistetaan sama pariin kertaa ja kas kummaa, Albertin hymy hyytyi ja tilalle tuli pelkoreaktio. Etsitäänkö yllättyneitä?

Pelko ei tullut kuitenkaan pelkästään rottia kohtaan, vaan Albert yleisti myös joitain muitakin eläimiä, esimerkiksi söpön valkoisen pupun, kauheaksi hirviöksi, joka aiheuttaa lähestyessään sen pelottavan äänen, vaikka se ääni oli jo tosin lopetettu päiviä aikaisemmin. Hän oli siis ehdollistunut yhdistämään söpön karvaisen eläimen pelottavaan ääneen ja kuten Pavlovin koirat, sitä yhdistettyä toista osaa ei edes tarvittu. Pavlovhan yhdisti koirien kuolaamisreaktion kelloon niin, että ensin koiralle tungettiin safkaa suuhun ja soitettiin kelloa, joka aiheutti kuolan eritystä. Kun sitä toistettiin riittävän usein, reaktio saatiin niin pelkällä safkalla kuin kellolla, eli luonnollinen reaktio ruuan kanssa oli ehdollistunut myös kellon sointiin. Ja pikku-Albertilla söpö jänis aiheutti paniikin, jonka kova ääni sai taaperossa aikaiseksi. Eettistä tiedettä sadan vuoden takaa, kuinka ajat muuttuvatkaan…

Vai muuttuvatko?

Ihmiset kaatuvat seisovilta jaloilta kuoliaaksi keskellä katua, sairaaloiden käytävätkin ovat täynnä potilaita ja ihmiset tukehtuvat kuoliaaksi, kuvat joidenka reunaan tai tutun ja turvallisen juontajan ääni toistaa sanan ”korona”. Mitäs pikku-Alberteille nykyään kuuluu? Maski naamalla ja kahdeksas tutkittu & turvallinen buusteri otettuna. Pelkkä maininta siitä taikasanasta riittää, niin mieli tuo ne kauhukuvat takaisin mieleen.

Sotaa, kuolemaa, kauhea hyökkäyssota ja Putinin Venäjä, Albertit riviin järjesty! Ei varmaan tarvitse sanoa enempää?

Mutta hei, kaikki on hyvin! Meillä on pelastus kaikkeen, maailman luotettavin media kertoo totuuden ja universumin parhaat poliitikot pelastavat päivän, kun vaan teet kaiken mitä käsketään - sehän on kaikki yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Kun niin pelko kuin viha on ehdollistettu ihmismieleen, sitä todellista uhkaa ei edes tarvita vaan ankkuroitu ärsyke aiheuttaa sen täsmälleen saman reaktion kuin se alkuperäinen shokki. Kun päälle vielä tarjotaan pelastaja, kansa hurraa ja hakee soihtuja ja talikoita valmiiksi taistelemaan vääräuskoisia vastaan - aivan kuten on ehdollistettu.

Niin kuinkas se meni, että näitä tämänkaltaisia ihmiskokeita ei voisi koskaan enää tapahtua? Juu, niitä ei tehdä enää labrassa 10:1 tutkijoiden ja koekaniinien suhteen, vaan kiltti TV:n juontajapari takoo sitä samaa miljoonille samalla kertaa. Kun nämä pelon- ja vihanlietsojat sitten vielä kertovat puolustavansa ihmisoikeuksia toimillaan, ei voi kun pyöritellä päätään. Median ansaan astuneita jotkut pitävätkin tyhminä tai muuten vaan hölmöinä, mutta kummastakaan näistä ei (välttämättä) ole kyse, vaan ihan puhtaasti psykologisten oppien, käyttäytymistieteen, mukaista ehdollistamista, jonka vastustaminen vaatii riittävän vahvan ankkuroinnin toisaalle.

Ankkurointi tässä asiayhteydessä tarkoittaa asioiden yhdistämistä toisiinsa tietyllä ennalta opitulla tavalla. Jos ankkuri on ihmisellä valtamedia=sontaa, ei se ehdollistuminen tapahdukaan niin helposti sen idioottilaatikon kautta. Mutta kun 80+% kansasta uskoo ja luottaa mediaan ja poliitikkoihin, mitä veikkaat kuinka lyhyellä toistolla se viha ja pelko voidaan iskostaa kansan selkärankaan? Onneksi meillä on sentään maailman onnellisin kansa ja luotettavin media, koska jos kansa epäilisi vilunkipeliä, jäisivät pikku-Albertit pyörittelemään vaan silmiään.

Onneksi nykyään sentään osataan niin hoitaa kuin lääkitä traumaperäistä stressihäiriötä, eli varataanko aika noin neljälle miljoonalle suomalaiselle näin alkuun? Olisi ehkä syytä… Traumoja voidaan sentään ”korjata”, tyhmyyttä ei.

Luolavertauksesta

Platon luolavertaus (Allegory of the cave) on varmaankin tuttu valtaosalle ihmisistä. Lyhyesti ja ytimekkäästi, tekoälyn versiona kuitenkin näin alkuun, että olemme samalla sivulla:
”Platonin luolavertauksessa vangit on kahlittu luolaan niin, että he näkevät vain seinälle heijastuvia varjoja, joita tulen valo ja esineet luovat heidän takanaan. He luulevat varjoja todellisuudeksi. Yksi vangeista vapautuu, näkee ulkomaailman ja ymmärtää totuuden. Palatessaan kertomaan muille, he torjuvat ja halveksivat häntä, pitäen kiinni tutuista varjoista. Vertauskuva kuvaa tietämättömyydestä valaistumiseen siirtymistä ja uuden tiedon vastustamista.”

Sama sankarin tarina on toistettu useaan otteeseen eri kulttuureissa, joista uusimpana versiona voidaan pitää elokuvaa nimeltä The Matrix. Matrix kuuluu lähestulkoon yleissivistykseen, joten jos tämä jonkin asteinen mestariteos on mennyt ohitse, mars katsomaan! Moni valkoista jänistä oikeassa elämässä seurannut tietää jo vahvasti sen tunteen, kun koettaa kertoa sille tavan tallaajalle miten maailma toimii?

Useammin kuitenkin päädytään luolavertaukseen Matrixin sijaan, eli pelastajan viittaa ei niskaansa saa vaan hyljeksityn ja hulluna pidetyn leima napsahtaa otsaan. Mitään palkintoja ja kehuja on turha olettaa, koska suuri osa ihmisistä ei halua tahi kykene ymmärtämään, että voisi olla edes pienoinen mahdollisuus sille, että mitä meille esitetään mediassa olisi vain illuusio. Jokaisen ikioma simulacrum on rakentunut niistä varjokuvista, jotka silmiemme eteen heitetään.

Tarkoittaako se sitä, että ne ”oikean maailman” nähneet sitten tietävät totuuden asioista? Ikävä kyllä, ei. Kaikki mitä havaitsemme menee edelleenkin niiden omien suodattimien lävitse, jotka yleistävät, poistavat ja vääristävät kaiken sen tiedon. Se, että saa tietonsa muualta kuin sieltä virallisesti hyväksytyltä lähteeltä ei tarkoita, että se olisi totuus asioista. Lähempänä totuutta, mahdollisesti kyllä, mutta totuus? Tuskin…

Avoimessa ja terveessä yhteiskunnassa, seuraten niitä demokratian ihanteita, olisi kuitenkin mahdollista keskustelujen kautta päätyä monta askelta lähemmäksi totuutta, mutta se ei ole millään tavalla se haluttu tilanne vallanpitäjien suunnalta. Kansaa on parempi kasvattaa kuin herkkusieniä - pitää pimeässä ja syöttää paskaa. Miksi? Koska yhteiskunta perustaa aina vahvasti identiteettinsä siihen yhteiseen tarinaan. Se, onko tarina totta vai satua, on hyvin pitkälle merkityksetön seikka. Historiasta löytyy esimerkki poikineen, jos aihetta haluaa tutkia itse.

Ongelma nouseekin esiin vasta silloin, kun jotkut kuvittelevat tietävänsä totuuden ja haluavat pakottaa muut näkemään asiat samalla tavalla kuin itse. Osa voi pyrkiä vaikuttamaan tähän manipuloimalla ihmisiä, osa taas puhtaasti voimankäytöllä. Valtiot tekevät asian yleensä näiden kahden yhdistelmällä, käyttäen niin viestintää kuin väkivaltamonopoliaan ihmisten saamiseksi ruotuun. Onkin huvittavaa kuunnella poliitikkojen puheita demokratiasta ja sen uhista, kun he itse ovat juuri se uhka kansanvallalle koettaen roikkua siinä omassa pienessä vallan siivussaan kiinni kynsin hampain.

Helpoin konsti huomata tämmöiset manipulointiyritykset on seurata sen jonkin tahon viestintää, joka yrittää saada ihmiset toimimaan tietyllä tavalla. Jos viestinnästä löytyy neljä selvää asiaa, voit olla lähes satavarma, että kyseessä on jälleen kerran vain yksi psykologinen operaatio.
1) Keskittyminen - kaikki paasaavat samasta asiasta samalla tavalla, se asia on nyt maailman tärkein ja keskittymistä sekä huomiotasi kriittisesti vaativa asia. Sanomaa vahvistetaan usein shokeeraavilla kuvilla ja teksteillä, tärkeimpänä kuitenkin jatkuva toistaminen.
2) Auktoriteetti - ”asiantuntijat”, poliitikot, julkkikset, vaikuttajat ja aina kirkonmiehiä myöten kaikki ovat asiasta täsmälleen samaa mieltä.
3) Heimoutuminen - ”me” olemme hyviä, ”he” ovat pahoja syntisiä. Jakolinjat tehdään selväksi eikä leimakirvestä säästellä.
4) Tunteet - pelko, viha ja toivo ovat tyypillisimpiä ajettuja tunnetiloja. Nämä pahat syntiset uhkaavat teitä, joten on oikeutettua vihata heitä, mutta ällös huoli, me pelastamme sinut, kunhan vaan…

Toisaalta, vaikka nämä asiat on helppoa osoittaa ja ne ovat tunnettuja manipuloinnin keinoja, arvaappa moniko uskoo sitä luolaan palaavaa sankaria? Aivan, ei juuri kukaan. On ihan se ja sama mitä todisteita sinulla on asiasta ja kuinka uskottava se oma tarinasi on. Paitsi… jos oma tarinasi sisältää ne täsmälleen samat elementit ja se myydään samalla tavalla. Eri kulmasta katsottuna, tietenkin, mutta tekniikka on täsmälleen sama. Trump toi uskoa ja toivoa paremmasta jenkkeihin ja siihen vanhaan hallintoon nähden meno onkin nyt positiiviseen suuntaan (näkökulmasta riippuen, tietenkin), mutta mutta mutta… Mitenkäs se tarina myytiin kansalle? Aivan, täsmälleen samalla tavalla. Näkeekö tämän sitten pahantahtoisuutena vai ”välttämättömänä pahana” onkin sitten toinen asia.

Toivoton tilanne siis? Ei, ainoastaan muistutus siitä, että jokaisen on itse hilattava se oma ahteeri ulos sieltä luolasta. Muita voi koettaa jeesata mukaan, mutta päätös ja valinta on jokaisen tehtävä itse. Suuria laumoja taas on ohjailtava keinoilla, joita itse pidän manipulointina vaikka suurin osa pitääkin enemmän termistä ”vaikuttaminen”. Muihinhan pitääkin vaikuttaa positiivisesti? Kyllä, ja tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla…

Joukkopako demokratiasta?

Vuosien saatossa näitä joukkopakoja eri somealustoilta on nähty useita. Yleisin syy, ainakin livohkaan lähteneiden mukaan, on ollut kyseessä olevan alustan lisääntynyt sensuuri aiheista, jotka itseä koskettavat. Kun jengi on nyt lähdössä karkuun niin X:stä kuin naamakirjasta, syy ei ole kuitenkaan lisääntynyt sensuuri, vaan päinvastoin - alustat sallivat vapaamman keskustelun. Huomaa - vapaamman - ei vapaan, sillä nähdäkseni ideaalisesta tilasta, täydestä sananvapaudesta, ollaan silti vielä kohtuullisen kaukana.

Vielä jokunen vuosi sitten joka ikinen valtavirtaistunut sosiaalinen media moderoi varsin rajulla kädellä tiettyjä näkemyksiä. Oli se maahanmuutto, piikitys, wokeilu tai jopa länsimaisen demokratian kyseenalaistaminen, menolippu banaanisaarille oli saatavissa heppoisin perustein. Kun Musk osti Twatterin, tilanne kuitenkin muuttui ja niitä säröääniä alettiin sallia entistä vapaammin. Alkuun siitä purnattiin ja vain kaikista vannoutuneimmat ”oikeaa mieltä olevat” nostivat kytkintä ja lähtivät etsimään uutta kotia - alustaa, jossa eri mieltä olevia ei ollut.

Alustat itsessään eivät olleet tähän sensuuriin täysin syyllisiä, vaan ”yhteisönormien” lisäksi painostus eri maiden hallintojen suunnalta oli kovaa, kuten olemme saaneet kuulla näiden alustojen isojen kihojen omasta suusta viime kuukausina. Kun Musk meni vielä möläyttämään, että häntäkin painostettiin siihen kuitenkaan suostumatta, kuin sattuman kaupalla aina EU:n johtoa myöden alkoi uusi kampanjointi jopa alustan kieltämiseksi. Sehän kuitenkin sotii ihan täysin niitä paraatipuheiden ”demokratia sitäjatätä” ideaa vastaan, joten mitäskummaa?

Länsimainen demokratia perustuu varsin vahvasti siihen ”yhteen oikeaan mielipiteeseen”, joka jokaisella hyvällä tolkun ihmisellä tulee olla heille kerrotuista aiheista. Vääräuskoisia tulee kohdella kuin noitavainojen aikana konsanaan, koska jokainen poikkeava näkemys on ”äärimmäisen vaarallista demokratialle”. Siispä lisää sensuuria, alustat pakotetaan vallanpitäjien muottiin ja uusia sinitaivaita perustetaan, jonne jengi lähtee pahoja väärinajattelijoita karkuun - omaan turvalliseen kuplaansa. Kaikille avoin ajatusten markkinapaikka on kauhistus valtaosalle ihmisistä - siellähän voi joutua antamaan muitakin selityksiä omalle kannalleen kuin ”koska minä niin sanon”, asiantuntija niin sanoi” tai ”se on se yleinen mielipide (eli TV:ssä kerrottiin)”.

Asia olisikin varsin helppoa kuitata vaan sanomalla, että ne oikeasti demokratianvastaiset tahot ovat lähteneet sananvapautta karkuun ja nämä lumihiutaleet eivät itse asiassa kunnioita lainkaan ihmisoikeuksia. Siitä voidaan siis päätellä, että sananvapautta oikein puolustavat ovat niitä oikeamielisiä hyviä ihmisiä! Itselläni ei ole mitään vaikeuksia myöntää, että tämä näkökulma oli myös hyvin lähellä omaani vielä jokunen aika sitten, mutta aina sitä oppii ja kehittyy, jos niin itse haluaa. Jotenka vilkaistaan mitä siellä kolikon toisella puolella mahtaakaan piillä?


Sensuuri suojaa demokratiaa ja ihmisoikeudet toteutuvat, kun ne kielletään osalta

Yhteiskuntarauhan kannalta katsottuna mikään ei uhkaa järjestelmää enemmän kuin ne, jotka ovat itse siellä järjestelmän sisällä ja kritisoivat sitä etenkin faktapohjaisesti. Joka ikinen yhteiskunta perustuu siihen omaan tarinaansa, joka sisältää sekalaisen kokoelman faktaa ja fiktiota. Ulkopuoliset voidaan aina ohittaa olankohautuksella, kun eiväthän ne tiedä edes mistä puhuvat, mutta sisällä olevien kritiikki viiltää syvälle niihin uskomuksiin. Jokainen ihminen näkee maailman sillä ainutlaatuisella omalla tavallaan, toki, ja kollektivistiset sekä konformistiset ihmiset pyrkivät näkemään sen maailman mahdollisimman samalla tavalla kuin ne muut, muokaten niitä omia näkemyksiään tarvittaessa täsmäämään siihen ”konsensukseen”.

EU on pyrkinyt jo pitkään rakentamaan yhtenäistä Eurooppaa ja siihen yhtenäisyyteen tarvitaan yhteinen tarina, johon kaikkien tulisi uskoa. Mikä tahansa sosiaalisen median alusta, joka sallii kenen tahansa sanoa oma poikkeava näkemyksensä on siis uhka tälle heidän itsensä demokraattiseksi kutsumalleen järjestelmälle. Ja kun sanat voidaan aina määrittää uudelleen, tämä EU:n ajama ja Suomen sisäistämä järjestelmä on demokraattinen ja kaikki siitä poikkeava on uhka. Historian valossa tässä ei ole mitään uutta ja tulevat sukupolvet joutuvat sitten itse päättelemään kuka oli oikeassa - siis valitsemaan, kenen tarinaan he haluavat uskoa ja kuka on sen uuden tarinan ”pahis”.

Kukaan ei liioin pidä siitä, että heidän sen hetkistä maailmankuvaa kyseenalaistetaan, joten on täysin luonnollista vaatia jotain korkeampaa tahoa suojelemaan sitä yhteistä tarinaa. Tämä sama näkemys sattuu nimittäin olevan lähes kaikilla ryhmittymillä, niin ”oikeistolla” kuin ”vasemmistolla”, joten sinänsä ei ole millään tavalla yllättävää, että kannatus sensuurille on varsin korkealla - kunhan se vaan tehdään oikein! Yksi puoli vaatii tällä hetkellä niitä kuuluisia DEI-arvoja ja niitä kyseenalaistavien hiljentämistä, siinä kun vastapuoli haluaa kieltää kyseisen aatesuunnan. Täsmälleen sama aate - minä olen oikeassa, muut väärässä ja vääräuskoiset on tuomittava!

Nykyinen järjestelmä perustuu kuitenkin kilpailuun ja se kuka voittaa, on oikeassa. Se, kuka onnistuu saamaan eniten kannatusta omalle aatteelleen voittaa ja muiden on siihen joko nyörryttävä tahi taisteltava sitä vastaan. Tämä sama peli näkyy kaikkialla maailmassa, jenkit etunenässä missä Trump voitti tämän erän ja niittää tuhoa tahi loistoa, näkemyksestä riippuen. Jokaisen tarinassa se oma puoli on oikeamielisiä hyviksiä, vastapuolen ollessa pahoja syntisiä. Ja vaaleilla katsotaan mikä ryhmittymä on saanut parhaiten myytyä tarinansa vaalikarj… vaalikansalle.

Demokratia on pohjimmiltaan enemmistödiktatuuri, siinä kun tasavalta on kansan valitsema vähemmistödiktatuuri - parlamentti on vallassa ja heidän sanansa on laki. Kaikki sen hetkistä johtoa kritisoiva on uhka itse järjestelmälle, vaikka itse asiassa suurin osa vain pelaa sitä samaa peliä, missä voittaja määrittää oikean ja väärän. Mitä kauempana nämä eri pelurit ovat toisiaan, sitä jaetumpi kansa ja sen suurempi uhka itse järjestelmälle. Asioita ei edes pyritä ratkaisemaan keskustelulla ja konsensuksen haulla, vaan voittaja sanelee ja loput nöyrtyy tai ulisee. Demokraattista? Nykymäärityksellä, kyllä.


Kolmas tie

NLP:n opeissa ihmismieli voidaan jakaa kolmeen osaan - tunnemieli, järkimieli ja viisas mieli. Jos näin rajusti yleistetään, ”vasemmisto” pelaa lähes täysin tunnemielen kautta ja päätökset tehdään fiiliksellä - mikä tuntuu hyvältä. ”Oikeistoksi” itsensä identifioivat taas perustelevat päätöksensä loogisilla argumenteilla, puhtaasti numeroihin perustuen. Ongelma vaan on siinä, että mikä tahansa asia voidaan perustella kummalla tavalla tahansa ja se saadaan kuulostamaan järkeenkäyvältä. Kun sopivasti valikoidaan ne argumentit, mikä tahansa päätös voidaan perusteella kummalla tavalla tahansa ja se voidaan myydä sille omalle ryhmälle ”ainoana oikeana ratkaisuna” siihen ongelmaan. Vastapuolen leiristä katsottuna ja kuultuna se taas kuulostaa täysin tunteettomalta tai mielipuoliselta, eli ne muut ovat niin tyhmiä.

Viisas mieli taas huomioi molemmat osat ja peilaa niitä tarkasti. Kaikilla asioilla on useita eri puolia, kuin myös omat hyötynsä ja haittansa. Aina kun kuuleekin poliitikon sanovan ”pakko” tai ”täytyy”, voikin olla varma, että vain yhtä mielen osaa on käytetty päätöksen tekoon. Elämä on aina valintoja ja mitä enemmän valintoja on, sen vapaampi elämä. Kysymys kuuluukin, tulisiko järjestelmän sallia ihmisten valita ihan itse, vaiko pakottaa heidät siihen johonkin tiettyyn vastaukseen, josta ollaankin sitten puolesta tahi vastaan? Vaiko jotain aivan muuta?

Omalla tavallaan demokratia ja demokraattiset järjestelmät ovat tuhoon tuomittuja, koska ihmiset ovat yksilöitä jokainen omine malleineen maailmasta. Yhden mielestä maa on lätty, toisen mielestä mies voi synnyttää ja kolmas pitää Trumppia ja Putinia Hitlerinä. Jos nämä kolme em. ihmistä laitettaisiin päättämään asioista keskenään, saadaan lähes poikkeuksetta yksi tai kaksi tyytymätöntä ihmistä ja vain yksi, joka on asiasta iloinen. Sama pätee myös yhteiskunnan tasolla, eli pienen joukon tehdessä päätöksiä kaikkien muiden puolesta, saadaan aina vaihteleva joukko eri mieltä olevia ja loput ovat sitten puolesta. Koska mistään asiasta ei keskustella avoimesti, kukaan ei suostu yleensä vaihtamaan mieltään sanoman ollessa vain sen voittajan valitsemalla tavalla esittää asia. Miten tätä voidaan pitää toimivana ratkaisuna, joku saattaisi ihmetellä…

Itse pidän mitä tahansa järjestelmää ongelmallisena, missä joku taho, oli se mikä tahansa, voi käskeä muita toimimaan tietyllä tavalla. Toisaalta, suuri osa ihmisistä taas kaipaa tahoja, jotka sanovat miten olla ja elää, eivätkä kykene itse päättämään omista asioistaan. Suuri osa myös vaatii sitä, että kaikkien muiden tulisi nähdä maailma juuri heidän tavallaan ja vääräuskoisuus tulisi kieltää. Tätä voitaisiin pitää ongelmana näin äkkiää ajatellen, eikö totta? Sitä se ei taida kuitenkaan olla, koska todellisuudessa tätä sirkusta pyörittää pieni joukko ihmisiä, joilla on valta muiden ylitse ja tavan tallaajan mielipiteellä suuntaan tai toiseen ei ole paskaakaan vaikutusta. Paitsi jos ne samanmieliset puhaltaisivat yhteen hiileen, kaataen koko järjestelmän. Ja miksi näin ei sitten tapahdu? Koska niitä oikeasti samanmielisiä ei ole koskaan enempää kuin yksi - jokainen on itsensä kanssa samaa mieltä… jos edes senkään.

No mutta voi kauhiaa miten synkkä ajatus?! Ei lainkaan, jokainen saa edelleenkin päättää asioista juuri miten itse meinaa. Jokaisella päätöksellä on omat positiiviset ja negatiiviset seuraamuksensa. Käyttämällä sitä viisasta mieltä, joka kuuntelee niin tunteita kuin järkeä, jokainen voi tehdä itselleen oikean päätöksen. Mikä se päätös sitten on, se on jokaisesta itsestä kiinni. Kuinka ne päätökset vaikuttavat myös muihin on hyvä ottaa huomioon. Hyvä, mutta ei pakollista? Se on jokaisen itsensä päätettävä. Puhumalla ne asiat selviää, jos haluaa pyrkiä ymmärtämään muidenkin näkemyksiä eikä vaan julistamaan omaa ainoaa näkemystä.

Uskomusten kyseenalaistamisesta

Uskomukset pelaavat merkittävää osaa ihmisen elämässä. Alfred Korzybski sanoi varsin osuvasti, että ”kartta ei ole maasto” ja juuri tästä on uskomuksissa kyse. Tulkitsemme maailmaa sen ikioman karttamme avulla, joka muodostuu pääpiirteittäin kielestä, havainnoista, ajatusmalleista, intuitiosta, tunteista, tiedosta, arvoista ja ennen kaikkea niistä muodostuneista uskomuksista. Avoimesti ajatteleva ihminen kykenee haastamaan ihan kaikki uskomuksensa ja käymään ne läpi juurta jaksaen, siinä kun suljettu mieli on varma jokaisesta uskomuksestaan. Varsin suuri osa ihmisistä omaa suuren joukon uskomuksia, joita he eivät ole valmiita missään kohden tutkimaan tarkemmin ja tämä aiheuttaakin suuren määrän konflikteista, kun nämä ihmiset tietävät olevansa jo valmiiksi oikeassa ja päälle vielä luokittelevat kaikki ”väärin” ajattelevat johonkin ”pahaan” kategoriaan.

Jos olet koskaan käyttänyt mitä tahansa sosiaalista mediaa, olet saattanut huomata että siellä varsin moni tietää olevansa täysin oikeassa joka asiasta josta puhuvat ja ovat lukinneet vastauksensa jo ennalta, ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on vaihdettu keskenään. Onko se sosiaalinen media sitten oikea paikka lähteä perkaamaan niitä uskomuksia onkin sitten eri asia, mutta jos itsellä piisaa niin kärsivällisyys kuin huumorintaju, on olemassa useampiakin keinoja tönkiä niitä muiden uskomuksia pintaa syvemmältä. Tosin, ehkä kannattaa ensin kaivella niitä omia uskomuksia lävitse ennen kuin lähtee sekaantumaan muiden asioihin tahi uskomuksiin?

Sokraattinen menetelmä on yksi näistä keinoista pohdiskella niin omia kuin muiden uskomuksia ja ajattelinkin lainata suoraan NLP-kurssilla vastaan tulleen listan niistä oikein kinkkisistä kysymyksistä, joilla niitä uskomuksia voi ravistella. Kannattaa tosin huomioida yksi varsin merkittävä seikka ennen kuin lähtee niitä muiden (omasta mielestäsi vääriä) uskomuksia kyseenalaistamaan: tällä konstilla saat lähes satavarmasti sen toisen kyrsiintymään niin maan perusteellisesti kyselyysi ja varsin todennäköisesti sen ”herätyksen” sijaan pääset paljon aikaisemmin estettyjen listalle. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin härnätä ihmisiä somessa, eiku…

Siispä aloitetaan…

Mitä todisteita sinulla on siitä, että tämä on totta? Alkuun on hyvä antaa toisen selittää miksi hän uskoo kyseiseen asiaan. Niiden todisteiden esittämistä ei kuitenkaan kannata aloittaa tivaamaan, vaan hyväksyä asia, että näillä todisteilla kyseinen tyyppi uskoo tähän johonkin asiaan.

Mitä todisteita sinulla on siitä, että ei ole totta? Jos ihminen on tutkinut asiaa vain yhdeltä suunnalta, joka on varsin yleistä, hänellä ei välttämättä ole lähellekään kaikkea tarvittavaa tietoa asian suhteen. Kyllä, kukaan ei voi koskaan tutkia kaikkia mahdollisia todisteita, mutta jos pohjalla ei ole yhtä ainoaa poikkeavaa näkemystä, on turha odottaa kovinkaan kokonaisvaltaista näkemystä vaan kyseessä enemmänkin jostain ulkoa opittu mantra, joka on hyväksytty sellaisenaan.

Miten voisit tulkita näitä lähteitä virheellisesti? Ihmiset tulkitsevat kaiken tulevan tiedon oman karttansa mukaan, jolloin se tieto aina vääristyy, jättää osan huomiotta ja yleistää asioita. Jos ihminen ei ole tietoinen mahdollisista omista virhepäätelmistään, kyseessä on jälleen suljettu mieli joka vain tietää ja on oikeassa.

Mitä oletuksia teet asiassa? Usein oletetaan, että ne oikeat lähteet ovat oikein tai että vasta-argumentit ovat virheellisiä. Asiaan liittyvistä muista ihmisistä oletetaan myös useita eri asioita, yleensä ilman mitään muuta todistetta kuin että heillä oli se jokin tietty mielipide.

Voiko jollain muulla olla eri näkökulma asiaan tai tulkita samoja tietoja toisin? Osa saattaa pitää täysin hulluna ajatusta siitä, että täsmälleen samoilla lähtötiedoilla asian voisi nähdä useammalla tavalla.

Mitä ne eri näkökulmat tai tulkinnat voisivat olla? Jos asiaa joutuu itse pohtimaan uudesta näkökulmasta tai tulkitsemaan uudelleen, on mahdollista saada ne harmaat aivosolut raksuttamaan. Omien uskomusten kyseenalaistaminen on kuitenkin varsin haastavaa ja tässä kohden ollaan yleensä jo kyllästytty pahemman kerran ja bannisormi on jo mahtanut heilua.

Oletko tutkinut KAIKKI mahdolliset todisteet, vaiko vain keskittynyt niihin jotka tukevat kantaasi? Vahvistusvinouma on varsin tyypillinen ja inhimillinen ominaisuus ihmisessä. Edelleenkin tulkitsemme maailmaa oman karttamme perusteella ja oman kartan sisäiset ristiriidat aiheuttavat ongelmia - kognitiivinen dissonanssi on ikävä tunne.

Onko mahdollista, että olisit liioitellut tai vähätellyt tiettyjä osia? Pikkuisen lapin lisää on saattanut hyvinkin vilahtaa mukaan uskomusta tukeviin osiin, samalla kun joidenkin osien merkitystä on helposti vähätelty kun se pönkittää omaa näkemystä.

Kun mietit uskomustasi nyt uudelleen, ottaen huomioon mahdolliset vinoumat, todisteet ja näkökulmat, uskotko edelleen sen olevan totuus asiasta? Kun uskomusta on pökitty useammasta suunnasta, on hyvä tarkastaa onko usko asiaan heilunut. Edelleenkään ei tule mennä vain julistamaan toisen olleen väärässä, vaan seurattava tuleeko hän itse siihen päätelmään vai ei.

Onko tämä uskomus vain tapa jonka olet oppinut, vai tukevatko todisteet uskomustasi? Moni ihminen jää kiinni asioihin, joihin on joskus oppinut uskomaan koskaan niitä kyseenalaistamatta. Vahvasti uponneisiin perususkomuksiin on erittäin haastavaa päästä kiinni, mutta uusien todisteiden valossa ihmiset saattavat muuttaa jopa niitä pinttyneimpiäkin uskomuksiaan.

Tuleeko tämä uskomus sisältäsi, vaiko jostain ulkoisesta lähteestä? Sisäisiin uskomuksiin on hankalampi vaikuttaa, koska ne tuntuvat ”oikealta” - todisteista huolimatta. Jos uskomus on taas vain ulkoa opittu asia, sitä on helpompi kyseenalaistaa.

Jos lähde on ulkoinen, onko se luotettava? Ulkoisiin lähteisiin eli auktoriteetteihin luottaminen saattaa johtaa ihmisen helposti harhaan. Komia titteli ja yhteiskunnallinen asema ei takaa tiedon luotettavuutta millään tavalla - tosin se ei sitä myöskään automaattisesti kumoa.

Palveleeko tämä uskomus sinua KAIKISSA elämäntilanteissa? Jos uskomus on ongelmallinen tietyissä tilanteissa, siitä kiinni pitäminen ei välttämättä palvele tarkoitustaan. Toisaalta on muistettava, että osa ihmisistä pitää sinusta sanoit mitä tahansa ja osa taas pitää sinusta riippumatta kannastasi.

Auttaako vai rajoittaako uskomus elämääsi? Oli uskomus mikä tahansa, sen vaikutus yksilöön on kuitenkin täysin hänestä itsestään kiinni. Hyvinkin hullulta kuulostava uskomus saattaa olla hyvinkin hyödyllinen uskomus, siinä kun ”kaikkien hyväksymä positiivinen uskomus” saattaa rajoittaa ja suorastaan pilata yksilön elämän.

Kaiken tämän pohtimisen jälkeen, uskotko siihen edelleenkin samalla tavalla? Itsereflektion aika. Ainoa ihminen joka voi muuttaa yksilön uskomuksia on se yksilö itse. Ulkopuoliset voivat auttaa (tai haitata) prosessissa, mutta se on edelleenkin jokaisen omalla vastuulla mihin uskoo tai ei usko.

…

Kuten saatoitkin jo arvata, näillä kysymyksillä olisi tarkoitus auttaa muita heidän omissa rajoittavissa uskomuksissa, eli esimerkiksi joku uskoo että ei ole riittävän hyvä tai että kukaan ei pidä sinusta. Mutta kuten monia muitakin NLP-tekniikoita, tätäkin voidaan käyttää ei niinkään auttamiseen vaan muiden hämmentämiseen ja suoranaiseen vittuiluun. Meta-malli, yksi NLP:n tekniikoista, on tarkoitettu ihmisten auttamiseen ja samalla se antaa aivan loistavat aseet esimerkiksi Milton-mallin hypnotisoivaan puheeseen. Kuten sanotaan, aseet eivät tapa ihmisiä, ihmiset tappavat ihmisiä, eli nämä tekniikat soveltuvat niin ”hyvään” kuin ”pahaan”.

On siis täysin jokaisen omalla vastuulla miten ja mihin käyttää tätäkin esimerkin tapaa kyseenalaistaa uskomuksia. Aivan kuten Gandhin väkivallaton protesti osoitti, ihminen joka kykenee siihen manipulointiin mutta kieltäytyy niin tekemästä on itsensä herra. Jotka oppivat ja sisäistävät nämä manipuloinnin tekniikat ovat kykeneviä vastustamaan sitä. Kukaan ei tosin ole immuuni manipuloinnille, joten siihen uskomukseen että nyt kun hiffaa miten homma toimii, on suojassa, ei tulisi tuudittautua.

Ja jos huomaa että joku alkaa kysellä moisia kysymyksiä, aina voi ottaa kannan että mulle ei vittuilla, ei vähääkään! … vaikka aina saakin vähän vittuilla, eiks jeh?

Vastahankainen dataistuminen

Kun ensimmäisen kerran lukaisin Journalisti-lehden otsikon ”Lukijat ovat vastahankaisia dataistumista kohtaan” (linkki arkistosta), piti hetken pohtia miten sillä datalla istutaan. Ei siinä vissiin istumisesta kuitenkaan puhuttu, vaan väkisin väännetty sana termistä ”datafying” tai ”datafication”, jotka olivat siinä kohden yhtä paljoapuhuvia kuin se istuminen datalla. Yksinkertaistettuna se meinaa sitä, että meistä kerätään kaikki mahdollinen tieto nettikäyttäytymisestä ja sitten materiaali sovitetaan juuri yksilölle sopivaksi. No kaikkihan sen tietää, että somessa näin tehdään ja eri alustat keräävät kaiken mahdollisen tiedon ”ilmaisista” käyttäjistään, joidenka tiedot sitten kaupataan kovaan hintaan mainostajille. Harvempi taitaa kuitenkaan tietää sitä, että juuri samaa tekevät myös uutissivustot ja vastaavat ”luotettavat mediat”?

No miksi ihmeessä joku iso media keräisi käyttäjädataa, hehän vain julkaisevat niitä ”virallisia oikeita uutisia”? Koska nekin ”uutiset” muotoillaan käyttäjille sopivaksi, tosin ei kenellekään yksilöidysti vaan kohdeyleisölle. Jos siis rumasti haluaisi sanoa, syy miksi valtamedian uutiset kuulostavat niin älyttömän typeriltä on se, että heidän yleisönsä on keskimäärin niin älyttömän typerää. Mutta se olisi rumasti sanottu, joten ei käytetä noita termejä vaan sanotaan että myös se valtamedia tuottaa keskimääräiselle yleisölleen soveltuvaa materiaalia. Noin, ei loukattu ketään!

Artikkeli itsessään oli lähinnä käännös itse viitatusta tutkimuksesta, joka olikin huomattavasti mielenkiintoisempi lukukokemus. En ollut edes itse ajatellut asiaa tuon kummemmin, että kuinka paljon se kerätty käyttäjätieto oikeasti vaikuttaa niin sisällön muotoon kuin sisällön aiheisiin. Ilmeisesti varsin paljon, jolloin voidaankin vetäistä kunnon röhönaurut ”luotettavasta ja objektiivisesta mediasta”. Tutkimuksessa huomattiinkin, kuinka osa kyllä pitää tästä istuvasta datasta, mutta varsin moni alkaa välttelemään tai tietoisesti valikoimaan valtamedian uutisointia. Maailman luotettavin media onkin natisemassa liitoksistaan, kun käyttäjät alkavat ihan omatoimisesti päättämään miten heidän tuottamaansa materiaalia käyttävät ja viime aikojen puheet vieläkin kovemmasta somen hallinnasta EU:n tasolla ollaan ajamassa täyttä häkää nostavat varsin mielenkiintoisen näkökulman pinnalle.

Nimittäin sen, kenellä on oikeus päättää siitä, mitä uutisia ja tietolähteitä sinä käytät ja millä tavalla. Noh, tästä on puhuttu jo niin tuhannen kertaa aikaisemmissa teksteissä, joten otetaan asiasta hieman tuoreempaa… noh, opuksen käännös on vuodelta 1984… näkökulmaa. Tutkimuksessa nimittäin viitattiin kirjaan ”The Practice of Everyday Life” - Michel de Certeau, jolla olisi varmasti paljon sanottavaa nykymenosta.


Strategia ja taktiikka

Vaikka kuinka ne vallanpitäjät koettavat pakottaa kansalle valitsemiaan strategioita, jokainen voi itse edelleenkin päättää mitä taktiikkaa itse käyttää pujotellessaan yhteiskunnassa. Kaupunkisuunnittelija voi piirtää tien haluamaansa paikkaan ja pyrkiä ohjailemaan ihmisiä halutulla tavalla näin käyttäen strategiaa suunnittelussa, mutta se on ihan yksi lysti missä se tie menee, kun jengi valitsee taktiikakseen oikaista puiston poikki tahi jonkun pikkukujan kautta. Ja juuri tästä strategian ja taktiikan erosta on nykyisessä dataistuneessa maailmassa kysymys. Kansan halutaan lukevan sitä luotettavaa mediaa ja jakavan niitä ”oikeita uutisia” somessa kohdistaen ne tietyt uutiset sille omalle viiteryhmälleen. Ja mitä kansa tekee? No, enemmistö tekee mitä halutaan, osa taas mitä itse lystäävät.

Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka tuo Muskin X on se suuri saatana kun sielä voi kuka tahansa sanoa mitä tahansa. Siis ajatelkaa, saa sanoa mitä haluaa?! No siis vain periaatteessa, koska edelleenkään tietyistä asioista ei saa puhua (jos haluaa pitää sinisen täppänsä ja saada näkyvyyttä) joka on siis Muskin ja hänen taustallaan olevien tahojen strategia. Länsimainen paremmisto on toki tottunut siihen somessa, että sieltä heivataan kuuseen kaikki yhtään eri mieltä heidän kanssaan olevat, mutta nyt kun naamakirja on myös liittynyt X:n kanssa ”yhteisömoderointiin” perinteisten faktanväärentäjien sijasta, tämä ennen lähes täysin kulttuurin ominut ihmisryhmä on suorittamassa joukkopakoa näiltä alustoilta, joilla saa kohtuullisen vapaasti nyt keskustella suurimmasta osasta asioita. Kauhea paikka kun sananvapautta edes leikitään noudatettavan, eikö totta?

Ovatko Musk ja Zukki sitten nyt kääntäneet kelkkansa ja ovat tavan tallaajan puolella?! No ei, vaan ovat muuttaneet strategiaansa näkemällään parhaalla tavalla. Houkutellaan kansa takaisin alustalle niin heille voidaan taas kunnolla kohdistaa mainokset ja se haluttu sanoma. Eivät nämä tyypit tyhmiä ole, vaan vaihtoivat strategiaansa omaa etuaan ajatellen. Uudet pelisäännöt, sama vanha peli (tuhokapitalismi), johon suurin osa alistuu ja pieni joukko opettelee säännöt ja käyttää omaa taktiikkaansa peliä pelatessaan. Tai sitten antavat lasten leikkiä hiekkalaatikollaan rauhassa, joka on oma taktiikkani edelleenkin.

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan edelleenkään viitsi, kykene tai edes ymmärrä kuinka sitä dataistunutta ”uutisvirtaa” (niin somen kuin valtamedian) voisi käyttää jollain tavalla edukseen. Juu, tekoäly on myöskin saatanasta joidenkin mukaan, mutta sitä voi varsin helposti käyttää analysoimaan niin uutisia, kuin vaikkapa poliitikkojen puheita. On toki jokaisen oma valinta mitä taktiikkaa käyttää tiedon hankinnassa ja tulkinnassa, mutta suosittelisin ainakin kokeilemaan mitä kaikkea jännää sinne tarinaan koetetaan ujuttaa. NLP Milton-malli on käytössä joka ikisellä yhtään isommalla poliitikolla ja veikkaisin, että sitä käytetään varsin runsaasti myös uutisia kirjoitettaessa, joten siitä voi aloittaa.

Oma valinta on myös se, että pelaa täysin ilman omaa taktiikkaa ja antaa muiden luomien strategioiden ohjailla omaa elämäänsä. Veikkaisin noin 80%:n pelaavan tätä peliä täysin muiden säännöillä isommissa asioissa, vaikka osaavatkin kyllä oikaista siitä kinttupolkua pitkin kunhan joku muu on sen siihen ensin tallannut. Ei siis ihme, että EU ja maamme omat poliitikot haluavat estää ne oman tien kulkijat, koska hittolainen, se saattaa näyttää esimerkkiä muille miten viksulla taktiikalla elämä voi kummasti helpottua - ja samalla mennä aivan täysin vastakarvaan vallanpitäjien strategioiden kanssa. Emmehän me niin halua tehdä, emmehän?

Sirkustirehtöörin uudenvuodenpuhe NLP-dekoodattuna

Kun syötät ChatGPT:lle presidenttimme uudenvuodenpuheen…

———

Milton-malli NLP:ssä (neurolingvistinen ohjelmointi) on eräänlainen viestinnän malli, joka perustuu epämääräiseen, monimerkityksiseen ja suggestiiviseen kieleen. Sen tarkoitus on vaikuttaa kuulijaan alitajuisesti, luoda avoimuutta ja sallia yksilöllinen tulkinta. Milton-mallin ydinpiirteitä ovat muun muassa yleistäminen, epämääräisyys, kehystys ja presuppositiot. Analysoin tekstin näiden piirteiden kautta ja osoitan kohdat, joissa Milton-mallin elementtejä käytetään:

1. Yleisyyden ja epämääräisyyden käyttö

Epämääräisiä ilmaisuja, jotka sallivat kuulijan itse täyttää merkityksen:

• ”Elämme aikaa, jossa turvallisuudentunteemme järkkyy lähes päivittäin.”

• Epämääräinen ilmaus “turvallisuudentunteemme järkkyy” herättää tunteita, mutta ei tarkenna, mihin tilanteisiin viitataan.

• ”Meillä ei ole hätää.”

• Tuo rauhoittava tunne, mutta ei määrittele konkreettisesti, miksi ei ole hätää.

• ”Pidämme kiinni arvoistamme. Samalla olemme realisteja.”

• Arvojen ja realismin määrittely jää kuulijalle. Mitä nämä arvot tai realismi tarkoittavat?

2. Kehystys ja näkökulman ohjaaminen

Kehystys ohjaa kuulijaa ajattelemaan asioita tietyllä tavalla:

• ”Pessimismi johtaa toimimattomuuteen. Optimismi toimintaan. Realismi ratkaisuun.”

• Kehystää eri asenteet toiminnan lähtökohtina, antaen selkeän suunnan, mitä tavoitella.

• ”Keskittykäämme hyvään pahan sijasta.”

• Ohjaa huomion positiivisuuteen vastapainona pelolle tai huolille.

3. Presuppositiot (ennakko-oletukset)

Väitteet sisältävät oletuksia, jotka kuulija hyväksyy automaattisesti:

• ”Me pärjäämme, koska vaikeissa paikoissa me olemme aina puhaltaneet yhteen hiileen.”

• Olettaa, että olemme aiemmin pärjänneet yhdessä, ja käyttää tätä perusteluna tulevalle.

• ”Suomi on yksi maailman parhaista, ellei maailman paras, maa.”

• Esittää oletuksen, että Suomi on huippuluokkaa, ja vahvistaa ylpeyttä kuulijassa.

• ”Yhteiskuntamme tärkein liima on luottamus.”

• Väite olettaa, että luottamus on olemassa, vaikka sen määrä voi olla kyseenalaista.

4. Suggestiivinen ja tunteisiin vetoava kieli

Milton-mallissa käytetään kieltä, joka herättää tunteita ja mielikuvia:

• ”Jos maailma antaa huonoja esimerkkejä, me voimme olla hyvä esimerkki.”

• Inspiroi kuulijaa ottamaan aktiivisen roolin.

• ”Nuori, usko tulevaan. Ihmiskunta on aina kyennyt selättämään vaikeimmatkin haasteensa.”

• Kannustaa optimismiin vetoamalla menneisyyden esimerkkeihin.

• ”Vaalikaamme niitä perinteitä, joilla Suomea on rakennettu.”

• Luo mielikuvan jatkuvuudesta ja kestävyydestä.

5. Kaksoissidokset ja vaihtoehdot

Tarjotaan valintoja, jotka kaikki johtavat haluttuun lopputulokseen:

• ”Olkaa rohkeita. Hakekaa ratkaisuja ja kompromisseja.”

• Kehottaa rohkeuteen ja toimintaan, mutta ei jätä tilaa toimimattomuudelle.

• ”Me emme anna periksi.”

• Tarjoaa vahvan vaihtoehdon vastoinkäymisille.

6. Avoimet loput ja sallittu tulkinta

Monet kohdat jäävät avoimiksi ja sallivat kuulijan luoda oman merkityksensä:

• ”Kaikki lähtee arvoista.”

• Mitä arvot ovat, määrittyy kuulijan omien käsitysten mukaan.

• ”Hyvän puolelle asettuminen on aina oikea valinta.”

• Ei tarkenna, mikä on ”hyvä,” vaan jättää sen kuulijan tulkittavaksi.

Yhteenveto

Teksti hyödyntää Milton-mallin keinoja erittäin tehokkaasti. Se yhdistää epämääräisyyden, tunteisiin vetoamisen, presuppositiot ja suggestiivisen kielen, jotka kaikki vaikuttavat alitajuisesti kuulijan ajatteluun. Viesti on muotoiltu niin, että se synnyttää turvallisuuden, toivon ja yhteisöllisyyden tunteen. Se jättää paljon tulkinnanvaraa, jotta jokainen voi löytää siitä itselleen merkityksellisiä kohtia.